Kakskymppiset yrittäjät 2012

Nyt alkaa olla jännät päivät käsillä, mutta on kyllä sellainen tunne, ettei ole tälläkään kertaa tärpännyt. : / Ei meinaan ole mitään raskausoireita tai muutakaan. Toisaalta ei mulla kyllä menkkaoireitakaan nyt ole ollut, vaikka yleensä rinnat on jo kipeytynyt näillä kiertopäivillä. Joten saapa nähdä...
 
Huomenia ja hauskaa alkanutta viikkoa! :wave:

Meidän vuorokauden saari-reissu venyikin kahdeksi, hyvien säiden suosiessa. Lauantaina tultiin kotiin ja kävinkin hetimmiten täällä lukemassa, mutta tekstiä oli tullutkin tooodella paljon joten ehdin/jaksoin lukea kyllä kaiken, mutta kommentointi jäi omalta osalta. :) Eilen en pystynyt täällä käymään kun ihmisiä palloili koko päivän iltaan asti meillä. Noh, todella hyviä keskusteluja ollut! :)

Naspulalle ja memsielle pidän tällä peukkuja pystyssä! =) Toivotaan... :heart:

Abortti herättää mussa aika ristiriitaisia ajatuksia... Toisaalta en hyväksy sitä sitten ollenkaan, mutta kuten monet jo ovatkin kirjoittaneet, ei-toivottu raskaus ja se lapsen "pakolla" pitäminen ei ole myöskään oikein, ei lapsen eikä sen äidin (ja isän) kannalta. Tuota Iltalehden (vai Ilta-sanomien?) linkkiä en saa näin töistä käsin avattua, mutta yritän muistaa kotona sen lukaista. :) Mutta, mutta... Ehkäisyksi aborttia ei ole tarkoitettu ja sitä ei ikinä pitäisi tehdä kevyin perustein!

Jos vielä vähän lisää omaa napaa: Mulla paikat jomotta ja kolottaa! :O Ensi sijaisesti maha, mutta myös kädet, jalat, selkä... Välillä tulee vihlaisuja ympäri kroppaa, kamala olla! : / Mun olisi tarkoitus odottaa torstaihin ennen kuin testaan, kauemminkin varmaan tarvitsisi sillä en haluaisi tehdä turhaan testiä. En varmaan vaan taaskaan malta odottaa. :ashamed:

Ai niin! Myös Rubylla on jännät hetket käsillä! Toivottavasti pääsisit heti siirtymään plussaneiden ketjuun. ;)
 
Viimeksi muokattu:
Ai niin mulla jäi kommentoimatta tohon aborttiasiaan. Oma suhtautuminen aborttiin on varsin kielteinen. Mielestäni jokainen seksiä harrastaessaan tiedostaa ja hyväksyy riskin raskaaksi tulemiseen. Eihän mikään ehkäisykeino ei ole 100 %:sen varma (kortsut voi mennä rikki ja pillerienkin kanssa voi päätyä raskaaksi) ja senhän pitäisi olla kaikkien tiedossa.

Toinen juttu on sitten tietenkin nuo raiskaukset ja epäterveet sikiöt. Näiden kohdalla aborttia en näy niin kielteisenä ajatuksena.
 
  • Tykkää
Reactions: Miramei
Mikälie tilapäinen mielenhäiriö mulla oli viikonloppuna. En mä mittää raskaana ole. Tätiä täällä odottelen näissä masu- ja selkäkivuissa :<

Töissä pikapäivitys, joten myöhemmin palaan kunnolla asiaan ;)
 
Sunflower11
Varmasti kaikkien tiedossa ettei mikään ehkäisy ole 100%.
Mut musta on hassua et jos ihminen/ihmiset jotka ei halua lasta (ehkä ikinä?) olis sit seksiä harrastamatta sen takia et jos ehkäisy pettää niin aborttia ei sais tehdä.

En siis tuomitse ketään, korkeintaan ne jotka tekee abortteja ehkäisykeinona. Onneksi kait semmosia ei oo hirveesti maailmassa, ainakaan toivottavasti.
 
KAKSKYMPPISET TOIVEILIJAT



MAANANTAI 25.6.

Nimimerkki.........kp...................ikä.......yk...........toiveissa

Kp 31 ->


Taru_..............kp58/40..................21v.........yk2................1.lapsi
Naspula............kp48/30-32...........20v........yk16.............1.lapsi
lumihiutale92.....kp42/29...............20v........yk5.................1.lapsi
Hopeakissa......kp42/28-38............24v.........yk7.................1.lapsi
KyyneltenHymy..kp34/32..............23v........yk5(11)............2.lapsi

Kp 21-30


Punnabis..........kp28/29-33.............26v........yk19...............1.lapsi
Grill................kp27/25-35.............22v........yk9.................1.lapsi
memsie............kp27/27-37..........21v........yk3.................2.lapsi
Ruby88...........kp27/28-30..........23v.........yk10................1.lapsi
Agnes...............kp25/28..........24v............yk2................1.lapsi
thewholestory.....kp24/28-30.......24v..........yk2................1.lapsi
Haidi89...........kp23/31-48..........23v...........yk5..................1.lapsi

Kp 11->20


Jonna_91..........kp19/28-30...........21v..........yk4..............1.lapsi
Amalia89..........kp16/46-160........22v.........yk11.................1.lapsi
Sunflower........kp13/24-28...........23v..........yk20................3.lapsi
miuku9............kp13/26-30...........21v.........yk31.................1.lapsi
Miramei...........kp12/33-40.............24v.........yk1(7)..............1.lapsi
Anlii...............kp12/28-30...........23v.........yk10.................1.lapsi

Kp 1-10


Miwwi..............kp10/28-35...........21v............yk1(4)............1.lapsi
Mosmos..........kp8/30-32.............22v.........yk1(2)............1.lapsi
Pamsku............kp7/21-52...........22v.........yk8..................1.lapsi
Marpa..............kp7/25-31.............23v.........yk6...............1.lapsi
Nelistin............kp6/26...............23v...........yk5..............1.lapsi
Lindu...............kp5/28................22v.........yk5...............1.lapsi
-es-................kp1/24-30............21v.......yk15.................1.lapsi

Kp??/tjot


Sachie.....................................20v...............................1.lapsi
kurasaapas.................................22v.............................2.lapsi

Mukana menossa

Pienoinen
Kiiruna


Hiljentyneet:

PisaraSadetta
fairytonia
minssu



Plussanneet



2011
mimmiih
hensq
Ippe89
petrra
Laretzki
Nomppeli
Zenpu
Hömelö
Epa-88
Kekkuvekku
Icy
Bubble89
Bela88
Lintsa
Princessa
Sanyo
SeInka
Poikka
Emby^
funny87
Kaarnikka
pampulainen87
Jaanel
minea_
mamiia
Mesikämmen
Vanilja 87
äippä-88
Johanna88

TAMMIKUU
KaisaKaisanen
(Sachie)
nellinu
ttty


HELMIKUU
pikkumyy1
Annie24
neonroze
(Miramei)

MAALISKUU
Iippari
Jnni
(Mosmos)
(Miitt21)
ikuinenkuumeilija

HUHTIKUU
Maija-tyttö
Ain00
(Miwwi)
Nemppis

TOUKOKUU
Hukkapiru
Vilmaliini

KESÄKUU
JeNski91
Amore



Plussanneiden oma ketju:
http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/odotusaika/2077508-kaksikymppisista-yrittajista-2011-plussanneet-uusi-pino/


Muutospyynnöt listaan:

Punaisella ja lihavoidulla.

Kiitos! :flower:
 
Viimeksi muokattu:
Pahoittelut Lindu! :hug:

Sunflower: En muuten tullut ajatelleeksi ihmisiä jotka ovat omasta tahdostaan lapsettomia ja tuo sun pointti on aivan totta!

Ja kyllä minä myönnän, että koska olen aloittanut oman seksielämän melko nuorena (nyt ajatellen liian nuorena) ei minulla ole silloin mielessä ollut mahdollinen raskaus ja ei minusta olisi äidiksi ollut kuin aikaisintaan 18-vuotiaana. En ole tyhmä ollut koskaan, totta kai olen tiennyt että raskaaksi voi tulla vaikka käyttäisi tunnollisesti ehkäisyä ja aina olemme siitä myös huolehtineet, mutta siinä mielessä "nuoruuden-tyhmä" että asiaa en ole vakavasti ajatellut. :ashamed:

Tulipa sekavaa tekstiä taas. :D
 
Tjoo, ei tätiä vieläkään.. TKhon soitin ja ohjas äitiysneuvolaan, josta ei vastattu vielä. Saas nähä niin kuitenkin neuvovat vaan odottelemaan ja tekemään lisää testejä kotona. :|

Vahva tunne alko eilen ja tänään siitä, että kaikki ei oo kunnossa. Alkais vaa uus kierto, niin sais miehen simpat analysoitavaks. Ollaan siis mietitty et ihan varmuuden varalta ootellaan tää kierto loppuun, jos sattuu ettei tuliskaan tarvetta moiseen testiin.. Nyt ootan jo etenemistä tässä asiassa, alkaa hermostuttaa paikoillaan polkeminen.. :ashamed:
 
abrottikeskusteluun: mä hyväksyn abortin tilanteessa, jossa raskaus olisi jollakin tavalla vaaraksi äidille, taikka lapselle... siis jos lapsi olisi vakavasti sairas. Esim omalle kohdalle olen miettinyt, että jos tulevalla lapsella olisi down tai joku muu kehitysvammaisuus - ei musta olisi siihen.. Eräs vanhempi ystäväni on kasvattanut kehitysvammaisen pojan yksinään; joka yö valvoen ja peläten oman lapsen puolesta, milloin on lähtö sairaalaan..
Muisa tilanteissa en hyväksy sitä. Esim yhden illan juttujen, kumin pettämisen ynnä muun - se vaara on aina olemassa, kun harrastetaan seksiä. Jos oot valmis seksiin, sun pitäs olla valmis myös kasvattamaan lapsi. Harmillista vaan, että hyvin pieni määrä seksiä harrastavia olisivat tarpeeksi aikuisia kasvattamaan lapsi. (olipa outo lause - ehkä te ymmärrätte, mitä haen takaa)
Jälkiehkäisypillerit ovat mulle sitten asia erikseen.

ON: tänään viimenen clomi tässä kierrossa enkä huomaa minkäänlaisia oireiluja... Tää on kummaa! Näinköhä ne edes auttaa...

Ihana juhannus vietetty mökillä tärkeimpien ystävien seurassa. :) On jotenki niin levännyt olo, vaikkakin itikoita alkoi olemaan viimeisenä päivänä ja niiden kanssa menikin hermo.. :D Loppupäivästä vetäisin paksut housut ja takin päälle :D
Mulla on nyt tämä viikko LOMAAAA!! Olin kyllä niin tämän loman tarpeessa.
No, kauhulla odotan jo loman jälkeistä viikkoa, sillä pomo lähtee itse lomalle ja minä jään hänen sijaisekseen - saan tehdä työvuoroja, laskea palkkoja, tunteja.... pomottaa muita.. KÄÄK!:D


Pahoittelut Lindu uudesta kierrosta!! :hug:
 
Viimeksi muokattu:
Sanot Naspula, että olet saanut ihan epämääräisiä tuloksia testeillä, niin eiköhän ne sut verikokeisiin ota! :)

Pamsku: Tuo taitaa olla aika yleistä, että käytetään lomaa lomalta paluun stressaamiseen. :D

ON: Mun on nyt pakko vähän valittaa ja kitistä, ja tämä nyt sattuu olemaan ainoa paikka missä voin tästä valittaa... Tää kropan kolotus on ihan kamalaa! Mulla ei oo ikinä ollut näin ikävää kolotusta/jomotusta/vihlontaa, ei edes kipeenä. :$ Sitten vielä kaiken huipuksi töissä on tosi tylsää eli kiinnitän myös huomiota jokaiseen vihlaisuun ja muuhun "oireeseen". Dpo on tänään 11 eli enpä sitten tiedä olisko tää nyt ihan sitä itseään vai ei? :stick:
 
Juu, sain lähetteen ja nyt vaan labraan! Tulokset kuulemma tulee jo tänään, muttei oo enään töissä sitten joten huomenna aamusta soittoa.. :O Mahtava ihminen oli kelle soitin, neuvolalääkäri.. :)

Nyt ei muutako piikitettäväks! Tietty täti tulee heti sen jälkeen :headwall:
 
Naspula: Hyvä homma! :) Eiköhän asia sitten selkiinny ja saat tosi nopeesti tuloksetkin.

Olitte kirjoitelleet muuten myös vauvalehdistä. Itse tilasin yrityksen alussa vauva-lehdestä näytenumeron ja totta kai sieltä sitten tulee niitä tarjouksia aina vähän väliä. Tekisi mieli tilatakin se, mutta tiedän etten pysty piilottelemaan niitä lehtiä meidän kavereilta ja vanhemmilta ymym ketä meillä nyt yleensäkin vierailee eli se menee tilaukseen kunhan sen plussan joskus saisin! :D

Joku kyseli myös hyvän kirjan perään. Itse aion tilata (viimeistään perjantaina kun palkka tulee) tämän kirjan: Raskaana! | Janouch, Katerina sitä joku täällä kehui ja ei ole tosiaankaan hinnalla pilattu! =) Tuon lisäksi tilaan myös tämän: Kahden edestä | Desser, Klara; Nord, Anna; Desser, Hans kokki-ihminen kun olen. :)
 
Sunflower11
Ovistestin tein, eilen oli hirveet limailut ym.
No aamupäivän testi oli semmonen et se viiva joko lähtee tummenemaan (eli ovis parin päivän sisällä) tai sit se meni jo. Saapi nähä :D

Ku pitäs ne luget sit alotella..
 
Pamsku, mä haluan nyt jakaa tämän oman kokemukseni, kun aina hassusti särähtää korvaan tuo vammaisuus-käsite. Tämä esikoiseni, äärimmäisen ihana pieni 2,5-vuotiaani kun on tosiaan sekä liikunta- että kehitysvammainen muullakin tavalla, johtuen aivojen rakennepoikkeavuudesta. Hänellä on kyse aivojen osittaisesta poimuuntumattomuudesta, jotenka meidän kohdalla vielä jopa rakenneultrassa kaikki näytti normaalilta. En todellakaan tuomitse ketään sellaisten kommenttien takia, jos ajattelevat, etteivät pystyisi moiseen. Niin minäkin olisin varmasti omalta kohdaltani ajatellut. Olen kovasti painiskellut sen ajatuksen kanssa, että olisinko itse tehnyt abortin, jos tuossa rakenneultrassa olisi tilanne havaittu. Melko varmasti olisin. Kun tyttöni oli 3 kk ja tämä todettiin (ulkoisesti hän on aivan normaali, äärimmäisen kaunis pieni tyttö), ja silloin ennuste oli todella huono. Jos samat ennusteet olisi minulle jo raskausaikana kerrottu, olisin melko varmasti nyt tilanteessa, jossa minulla ei tätä äärimmäisen rakasta tyttöäni olisi. Nyt kun minulla hänet on, en ikimaailmassa osaisi kuvitella tilannetta toisin. Olen ollut puolivuotias, kun olen hänen kanssaan yksin jäänyt. Tie on ollut todella rankka, ja se on vasta alussa. Nyt kuitenkin hän on jo oppinut monia asioita, ja jonkinnäköinen tulevaisuudenkuvakin on osattu antaa. Olen löytänyt vierelleni äärimmäisen hienon ihmisen, joka on tätä raskasta arkea kanssani lähtenyt jakamaan. Olen siis mielettömän onnellinen, ja onnekas näistä kahdesta elämäni tärkeimmästä asiasta. Kuitenkin koen välillä, että multa on riistetty oikeus siihen normaaliin vauva-aikaan; mulla kun tytön ensimmäinen vuosi on mennyt kuin sumussa, en muista siitä juuri mitään.

Äh, tämä on aina mulle arka aihe, edelleen, ja tulee varmaan aina olemaan. Toivottavasti et käsittänyt mua väärin, halusin vain jakaa aatteeni asiasta :)
 
memsie ää, mä en halunnu pahottaa sun mieltä! :hug:
Jos tuleva lapseni vaikuttaisi ultrien perusteella terveeltä ja synnyttyään kaikki ei olisikaan normaalia - en lastani hylkäisi missään tapauksessa. Ja tämän vanhemman ystäväni poika on mulle mahdottoman rakas - niin pirteä, elämäniloa täynnä oleva nuori mies. Enkä osaisi kuvitella itsekään, jos tätä ystäväni poikaa ei olisi - hänestä saa aina niin paljon voimaa ja hyvää oloa itselleen.
Eli jos mulla on mahdollisuus alkuraskaudessa saada tietooni mahdollinen kehitysvamma on siinä varmasti paljon mietittävää.
Arvostan sua ja annan täydet tsempitykset, sillä tiedän teidän arjen olevan hieman vaikeampaa kuin muiden lapsiperheiden.. :heart:
Toivottavasti saisitte kohta kokea sen "normaalin" vauva-arjen. :)
 
oon ollu niin kiireinen etten oo jaksanu sit enää iltaisin kirjoitella..

onnea plussanneille ja pahoittelut uuteen kiertoon joutuneille.
pidän hirmuisesti peukkuja pystyssä kaikille tuolla kärkipäässä oleville ja muillekin plussatuulia :)

kamalasti tekemistä ennen juhlia.. vielä vajaa kaksi viikkoa sitten pitäisi kestitä 60 vierasta :) tai no ei ne mitään vieraita ole, ystäviä ja sukulaisia :) eilen käytiin ostamassa "vähän" juomia Tallinnasta :) budjetissakin pysyttiin :)
sitten kun tämä kaikki on ohi pääsee vihdoin rentoutumaan sinne häämatkalle :) jei :)

sitten näihin huonompiin uutiisiin :( Kp1 yk 15
mä jo ajattelin että tää oli se mun kierto mut ei, sieltä se täti kurvas punasella kuplallaan ja puhkasi jälleen sen toiveen.. (mulla siis oli joitain oireita vielä eiliseen asti.) tosin pahoinvointi voi johtua mistä vaan mun tapauksessa, hapen puute on se yleisin.. alan vaan olla aika väsynyt jo.. ja niin on mieskin.. lomalla olis aikaa käydä lääkärissä mutta haluis lomalla tehdä muutakin kuin istua jossain odotusaulassa ja lääkärin vastaanotolla.
yhden hyvän puolen löydän näiden kuukautisten alkamisesta. mun ei tarvitse miettiä Kreetalla sitä että pitääkö varautua punaiseen uima-altaaseen ;) pahoittelen mustaa huumoria :D
 
Voi räkä, pitkä teksti otti ja katos yhellä virhepainalluksella! :headwall:

Njoo, mutta nyt on käyty verikokeessa, ja sanoivat labrasta että tulos valmis jo tunnin päästä! Nopsaa toimintaa, tottavie, mutta meidän terveyskeskus meni jo kiinni siinä tunnin sisään että joutuu malttaa huomiseen tuloksissa.. :D Vaikka negahan se, mutta jännittää se kuitenkin... Onneksi sain soittoajan samalle lääkärille huomiseksi, oli niin ymmärtäväisen kuuloinen, ja kun kerran tietää että plussa ois toivottu, ettei töräytä negatulostakaan "hälläväliä" asenteella. Tuskin ainakaan. :)

Ja ei, ei se täti oo (vielä) ainakaan näyttäytyny vaikka sitä manailinkin :D

vammaisuudesta sen verran, että meillä on suvussa jonkin verran erilaisia tapauksia, ja varsinkin nyt kun pitkään yrittänyt, sekoaisin täysin jos ultrassa/tutkimuksissa jotain paljastuisikin.. Ajatukset ristiriitaisia, niinkuin ne varmasti on kaikilla tällaisissa asioissa.. En usko että pystyisin abortoimaan lasta kuitenkaan, vaikka kokisinkin sen erittäin rankaksi (siis vammaisen lapsen hoidon ja elämän, en vammaisuuden sinällään). Läheltä nähnyt, miten rankkaa se voi olla (lapsen kohtaukset, leikkauksia, kehittymättömyys. kuolema.) , mutta myös sen miten antoisaa se voi olla..

Muutoin aborttiasiaa en jaksa kommentoida, saati edes ajatella. Onneksi aivot sentään suodattavat jotain ilman valtaisaa pohdintaa :D Tiedän kuitenkin etten itse abortoisi lasta missään tapauksessa, mutta en koe että abortti on aina kaikille huonokaan ratkaisu.. Kukin puntaroi (toivottavasti) syvällä sisimmillään mikä parhaaksi itselle saati lapselle. Samaa mieltä kuin muut, abortti ei ole ehkäisy.

Ja pitihän sitä kommentoida kuitenkin :D

Sunflower toivottavasti saisit oviksen bongattua! Kuinka noi luget pitää siis aloittaa, ovisplussan / oviksen aikaan vai sen jälkeen? eipä ole tarttunut mieleen, vaikka siitä ois joskus täällä / muualla ollut puhetta :)

Grill toivottavasti kolotukset enteilis vain plussaa! :heart: Raskaana! - kirja voi lähteä tilaukseen itselläkin, kunhan on hoidellut muut pikkutilaukset alta ensin :D Kauheasti tullut taas shoppailtua, ei ole lainkaan mun tapasta törsätä näin! Onneksi ei mitään suurta, mutta äkkiä ne parin kolmen euron kappalehintaan ostetut kerryttää ison laskun :D
 
Sunflower11
Sunflower toivottavasti saisit oviksen bongattua! Kuinka noi luget pitää siis aloittaa, ovisplussan / oviksen aikaan vai sen jälkeen? eipä ole tarttunut mieleen, vaikka siitä ois joskus täällä / muualla ollut puhetta :)
3 päivää ovulaation jälkeen. Mä ymmärsin että muuten voi estää(?) ovulaation et sen takia pitäs aika tarkalleen olla sen jälkeen.
 
Pahoittelut es! :hug: Mutta voi kun ihanaa, teidän häät onkin lähestynyt nopeesti! =)

memsie: Hyvä kyllä että otit tuon erityislapsi-asian puheeksi! Harvoin sitä tulee ajatelleeksi omalle kohdalle vaikka pitäisi... Tosiaan suuri kunnioitus sinua (ja muita erityislasten vanhempia) kohtaa kun jaksat olla noin positiivinen ja kannustava esimerkki! :)

Naspula: Joop, mulla lähti kirjat jo tilaukseen! :D Hups vaan...

ON: Kun ei tämä päivä vielä tarpeeksi ole nostanut toiveita pintaan, kiusasin itseäni katselemalla (taas kerran) äitiysvaatteita ja vauvan vaatteita. :headwall: Voi kumpa niitä saisi jo pian ostaa! Kroppa sen kun jatkaa repimistä, nyt joku takokaa mulle päähän etten voi vielä huomenna testata!!
 
*takoo Gill:n päätä* maltteles vielä :D tosin oon utelias kuulemaan, josko sieltä saatais iloisia uutisia :heart:

Tuota itsensä kiusailua harrastettu täällä myös, kun tullut äitiys/imetyspaitoja taas katteltua :D onneks maltan mieleni ja olen ostamatta, sen verran järki päässä toistaiseksi.. :D
 
Naspula: Haha, kiitos! :D

Perhanan perhana! Tutkin noita ovistestejä vielä uudestaan ja sitä että oliko se plussa nyt kp13 vai 15, ja ei siitä kyllä ota selvää... : / Ne on ihan yhtä tummat (mun silmään kyllä tuo 13 vois olla tummempi, mutta en sitten tiedä toivonko vaan sitä?) eli jos plussa olisikin ollut se kp13 testi, niin nyt eläisinkin jo dpo13. Voihan voihan... Ärsyttäviä nämä piinapäivät! :D
 
Pahoittelut Lindu ja es uuteen kiertoon joutumisesta :(

Omaa: pakko hehkuttaa, oon nyt niiiin iloinen..me mennään huomenna katsomaan/hakemaan meille se koiranpentu! :) Tätä mä kyllä tarvitsin, voi vähän sysätä vauva-haaveita taka-alalle, ei tietenkään kokonaan, mut saa edes jotain muuta ajateltavaa ja jotain hoivattavaa :D
 
  • Tykkää
Reactions: -es- ja Naspula

Yhteistyössä