Kakskymppiset yrittäjät 2012

Amalia etenkin tuosta yrittämisen kestosta oon niin samaa mieltä! Se on mulle henk. koht tehny hyvää yrittääkin pidempää, ja nyt tiedän että jos ois välittömästi tärpännyt, ois kaikki ollut ihan toisin..

Valittamisesta en pidä, asiassa kuin asiassa tai no valittamisesta, ruikuttamisesta enempi.. Siis semmosesta iänpäiväsestä ininästä jostain ihan turhasta tai jostain joka merkitsee toiselle niin paljon.. Esimerkkinä lapsettomalle raskaudesta tai lasten hoidosta valittaminen, olettaen tietty et valittaja tietää tilanteen. Totta saa ja pitää (lapsettomallekkin) puhua, mutta lähinnä semmoiset "oi kun on niin inhottavaa ku ei voi pitää tämmösiä kenkiä kun turvottaa jalkoja ja ne ois niin ihanat" tai "mää en taho jaksaa jos en pääse paussille, tuon muksun lelutki pitää niin ja näin kovaa meteliä"

Eli turhaa ja turhauttavaa.. Kaupassa tänäänki törmäsin johonkin, ilmeisesti toista odottavaan naiseen joka siinä inisi kun ei jaksa pitää esikoista kädestä kaupassa?? Lapsen isä siitä pyysi täyslastillisen kärrin kanssa, josko vaimo vois huolehtia ettei laps juoksis minne sun sattuun ja kärryn eteen niin tokas vaimo "en ala roikkuu käsikädessä, koita ite olla raskaana", huoh...

 

Amalia: Oot ihan oikeassa! Itsekin varmasti eritavalla arvostaa raskautta kun aiemmin kun nasahtanut tuosta vaan vaikkei ois halunnutkaan. Toisen kanssa hetken mietin että mitä tehdä, mutta päädyin pitämään vaikkei se ihan suunnitelmiin kuulunutkaan.. Et eritavalla nyt kun on toivomalla toivonut niin varmasti suhtautuu siihen raskauteen ym.
VAikka kyllähän mä jo mielelläni plussaisin..

 

Mun on kyllä ihan pakko olla vähän eri mieltä tosta mitä Amalia kirjoitti, ja Naspula ja Sunflower komppasi... Ehkä siksi, että mä itse tulin raskaaksi ensi yrittämällä?

Mun mielestä on ihan ok olla harmissaan niinkin turhamaisista jutuista kuin oman ulkonäön muutoksista. Vai tarvitseeko lapsen saamisen jälkeen ajatella ainoastaan sitä lasta? Ja en nyt tarkoita puolustella niitä jotka jättää imettämättä vain koska tissit saattaa rupsahtaa, semmoinen on munkin mielestä vähän ihme puuhaa. Mutta mun mielestä se, että vähän ääneen harmitellaan niitä asioita, jotka muuttuu huonompaan suuntaan (kuten se oma vatsanahka tai kengänkoko) osoittaa ihan tervettä itsetuntoa ja realismia. Jos niillä asioilla on ollut itselle merkitystä ennen raskautta, kai niiden menettämisestä saa vähän harmistua? Ja mun mielessä semmoiset pienet negatiiviset ajatukset lapsen saamisesta ei mitenkään osoita, että sitä lasta rakastaisi tai toivoisi yhtään sen vähempää.

Myös se mitä puhuitte pitkän yrityksen vaikutuksesta siihen, että sitten arvostaa sitä tulevaa raskautta enemmän, särähti hieman mun korvaan. Mä en tiedä muodostuuko se rakkaus tulevaan lapseen yhtään sen suuremmaksi jos sitä kasvattelee hiljalleen pitkän yrityksen ajan tai jos se vaan "humahtaa" tajuntaan plussan jälkeen? Toki pitempään yrittänyt varmana tajuaa sen, ettei lapsi ole itsestään selvyys, mutta kyllä sen saman tunteen voi mun mielestä omaksua ilman omakohtaista kokemustakin.

Mä en nyt todellakaan halua vähätellä teillä monilla olevia pitkiä yrityksiä, mä tiedän, että sen on täytynyt olla iso henkinen kasvukausi ja sellainen vaatii paljon voimia. Mulla on ehkä tarve sanoa näitä asioita siksi, kun välillä tulee itselle vähätelty olo (vaikka ette te varmana sitäkään tarkoita). Tuntuu, ettei se oma raskaus ollutkaan yhtä hieno asia, kun se tuli helposti ensi yrittämällä. Mä olen jo ihan ihmisenäkin sellainen, että mä pohdin asioita paljon, ja jo tähän tilanteeseen, että yritän lasta, on ollut mulle pitkä matka. Kai mä haluan vain sanoa, että niihin samoihin tunteisiin voi päästä moniakin reittejä, ja ettei se pidempään yrittänyt aina arvosta omaa matkaansa enemmän kuin lyhyemmän reitin kulkenut. Me tullaan kuitenkin niin eri taustoista, ja koetaan asioita eri lailla.

Tällainen kevyehkö alkuyön paasaus tuli sitten tähän väliin, toivottavasti en nyt ollut nii hyökkäävä, ettei kukaan enää uskalla keskustella asiasta

 

Mosmos se on vaan hyvä, että kukin sanoo ääneen omat ajatukset, ettei tule näitä vähättelyn tunteita, väärinkäsityksiä tms!

Itse omastapuolestani sanon vielä, että itse puhuin vaan omasta kasvustani (en muista, muotoilinko niin että voi käsittää toisin) asian suhteen, itselle on tehnyt hyvää vähän yrittää pidempään kuin että oisin vaan heti tullut raskaaksi Esimerkiks oon välillä joissain asioissa semmonen kaikki-mulle-heti-nyt ihminen, ja sit jää se touhu jotenkin, en osaa sanoa, hutiloiduksi? Ja nyt, kun oon joutunu pidempään yrittää, on ollu hyvä että on voinut oikeasti miettiä asiaa ja kasvaa sen yli, että maltan jatkossakin odotella

Puhun tietty vaan omasta puolestani, mutta musta on ärsyttävää kuunnella valitusta ulkonäöstä siis semmosta turhaa (ja ohimenevistä, kuten "pallomahasta"), mut myönnän et mua itteä vähän etukäteen kyl harmittaa raskausarvet, joita siis on jo nyt rinnoissa, olkapäillä ja lantiolla ylipainon takia.. Eikä tietenkään tarkoita, että ei lasta haluais tai rakastais

Tämmöstä ei muuten tätiä vieläkään, kn jossain tuolla ja limaaa, sitä tulee! Katotaan uskallanko testailla aamusta!

 

Ärrr. Mulla oli piiiitkä teksti aiheeseen ja muutamakin eri kanta, mutta hups vaan, sinne meni. :headwall:

Noh lyhyesti ja ytimekkäästi; eri suhtautuminen asiaan eri ihmisillä, eri tausta ja eri matka hetkeen, jossa on tehty päätös, että vauva saa tulla oikeasti. Kaikki erilliset asiat painaa vaa`assa ja jokainen kokee asiat omalla tavallaan.

Ja lyhyesti napailua: Ei tätiä, ei oireita, ei testausta.. Testaan viimeistään sunnuntai-aamuna, jos saan uskallusta riittävästi.

Hauskaa juhannusta jokaiselle! Muistakaa nauttia valoisista öistä, mukavasta seurasta ja hyttysistä! :flower:

 

Mulla särähti korvaan kun kolmosta alettiin yrittämään juuri se, kun joku sanoi (en nyt muista missä, muttei täällä) että kaikkien pitäis olla hetken aikaa lapsettomia/ ettei tärppää heti, että oppis odottamaan ja ettei kaikki ole ihan itsestäänselvyyksiä jne.
Ja tottahan mulla räpsähti, et ei nuo mun kaksi vahinkoa ole mitenkään vähemmän rakkaita kuin se mitä tarvis yrittämällä yrittää, eikä tule olemaankaan, yhtä rakkaita mulle kaikki lapseni tulee olemaan ja on.
En mä sitä ainakaan tarkottanut. Ehkä suhtautuminen raskauteen tulee olemaan erilaista, AIVAN varmasti valitan jos oksennan taas 3-4 kk putkeen kuten kakkosesta ja ei, en halua lihoa 20kg kun olen vihdoin päässyt normaaliin painoon, mutta luultavasti lihomista tulee tapahtumaan jos raskaudun.
Mä en enään hirveesti osaa ressata kropasta, meni mikä meni jo, arpia on ja mahakin löytyy. Tissit nyt menee raskaudesta jo "pilalle" ettei se pelkkä imetys siihen vaikke mulla toisen kanssa onnistunut paria viikkoa kauempaa.

Mulla ainakin vähän kiehahtamisen tunteita aiheutti se, kun kaverini n. rv 20 valitti facebookissa, kuinka hän ei enään jaksa/halua olla raskaana, kaikki pääsee terassille siiderille jnejne.

Mosmos: En tarkoittanut tosiaankaan kuin ITSEÄNI. Mäkin olen kaikkimullenytheti ja yleensä olenkin saanut. Itsestäänselvyytenä joulukuussa 2010 pidin että ens jouluna on meillä pieni. Eipä ollut. Eka vuosi oli helvettiä kun ei tärpännyt ei, MUTTA jos jotain hyötyä tästä pitkästä yritysajasta niin musta on tullut kärsivällinen, mä aiemmin en hirveen kärsivällinen ole ollut..

 

Mosmos et ollut liian hyökkäävä, hyvä vaan et täällä saadaan aina ajoittain ihan kunnon keskusteluakin aikaiseksi ja erilaisia näkökantoja kehiin

Myös se mitä puhuitte pitkän yrityksen vaikutuksesta siihen, että sitten arvostaa sitä tulevaa raskautta enemmän, särähti hieman mun korvaan. Mä en tiedä muodostuuko se rakkaus tulevaan lapseen yhtään sen suuremmaksi jos sitä kasvattelee hiljalleen pitkän yrityksen ajan tai jos se vaan "humahtaa" tajuntaan plussan jälkeen?

Niin kyllähän sitä lastaan varmasti (ja toivottavasti) kaikki vanhemmat rakastaa ihan yhtä paljon, oli yrityksen pituus minkälainen vaan. Se nyt taitaa olla sellainen asia mitä ei voi millään mitata. Ehkä enemmän tarkoitin sellaista arvostusta raskautta ja ihan koko elämää kohtaan.
Se on vaan sellainen asia mitä ei voi tietää ennen kun on kokenut ne molemmat - yk1 ja vuoden rajan ylittyminen. (Siis sitä niiden eroa, ja et minkälainen kasvun matka siihen väliin mahtuu) Tästä jotain kertoo varmaan sekin et heti tuon mun edellisen kommentin jälkeen seuraavat kaksi kommentoijaa olivat samaa mieltä; ja molemmilla vuoden raja ylitetty jo aika päiviä sitten. Ja nyt täytyy vielä korostaa etten todellakaan halua vähätellä ketään, me ollaan tosiaan niin erilaisia kaikki ja puhun nyt ihan vaan omista kokemuksistani. MUN kokemus/tunne on se, että jos mä nyt plussaisin, niin aivan varmasti ARVOSTAISIN sitä enemmän kun puolitoista vuotta sitten. Silloin olin naiivisti sitä mieltä et tottakai se nyt tärppää heti, ja pidin asiaa melko itsestäänselvyytenä. Siitähän tässä oli myöskin kyse et jollain tapaa se pitkä yritys tekee ihan hyvää ihmiselle. Tekee myös paljon pahaa mieltä, mutta aikamoinen kasvunpaikkahan se on, ja itse oon ainakin eri ihminen kun silloin alussa. Jotenkin sitä arvostaa jo muitakin asioita (kotia, miestä, perhettä) eri tavalla, eikä pidä mitään itsestäänselvyytenä.

Ja vielä lisäksi haluaisin tarkentaa, noita asioita mistä mun tutut on siis valittaneet. Kasvanut kengänkoko tai virunut vatsanahka saattas kirpasta myös mua, en mä sitä yritä kiistää Mutta siis nää hitto tää maha on tiellä, en yllä lakkaamaan varpaankynsiä ja koko ajan saa olla shoppailemassa kun vanhat vaatteet ei mahdu päälle ja mä en jaksa enää oottaa, sais jo syntyä!! (<--laskettuun aikaan vielä 4kk, just tuollaiselle ihmiselle tekis ihan hyvää jos sitä raskauden alkamista sais hetken aikaa odotella, siinä oppii kummasti sellaista malttia ja kärsivällisyyttä).
Et nuo nyt on sellaisia asioita mistä mä nyt tässä todistajien läsnäollessa lupaan, että en tule valittamaan, jos ikinä se ihme tapahtuu, että plussan saan. Aamen

 

Mulla ainakin vähän kiehahtamisen tunteita aiheutti se, kun kaverini n. rv 20 valitti facebookissa, kuinka hän ei enään jaksa/halua olla raskaana, kaikki pääsee terassille siiderille jnejne.

^--Just tuo munkin piti vielä lisätä!!

 

Jotenkin sitä arvostaa jo muitakin asioita (kotia, miestä, perhettä) eri tavalla, eikä pidä mitään itsestäänselvyytenä.

Nimenomaan näin omallakin kohdalla. Vaikka olen rakastanut ja arvostanut lapsia, arvostan heitä vielä enemmän ja että mulla ylipäänsä on nuo kaksi, oon miettinyt että mitä jos nämä "ongelmat" olis tullut alussa tai en ois pitänyt kumpaakaan ja nyt ei olis yhtään niin millasta sitten olis.
Nyt ne alkaa lähentyä jo sitä tunnetta että mulla on kaksi ihmettä saatu aikaiseksi, kun en voi ymmärtää miten se lapsen teko on näin vaikeeta, tai no aikaan saaminen, vaikka eka tuli pillereiden läpi ja toinen yhdestä ainoasta ehkäisyttömästä kerrasta. Nyt sitä sitten paneskellaan otollisina ja epäotollisina hetkinä, joka päivä tai joka toinen päivä, joskus harvemmin, mut ei.
Jätetään alkoholin käyttö minimiin, tuolloin ennen ekaa oli vähän villimpi kesä kesätöineen, mut silti raskauduin.

 

Mun täytyy nyt kans kantaa korteni kekoon tähän aiheeseen: mä oon samaa mieltä teidän kaikkien kanssa! Amalia ja Sunflower: just toi sama asia sieppaa muakin: kauhee valitus kasvavasta mahasta ja menetetyistä mahdollisuuksista alkaa heti ku raskaudutaan! Itse tietty tuolla plussanneiden puolella tulee päiviteltyä että mitä oireita ja vaivoja sitä on saanut osakseen, ja kavereille vitsailen siitä, kun mennään heinäkuussa naimisiin, et "sotanorsu" vaappuu alttarille, mutta siis ihan täydellä huumorilla noista asioista "valitan"! Kyllä sitä on tätä raskautta toivonut sen verran kauan, että en todellakaan halua olla "se ruikuttaja", koska tiedän miltä se kuulostaa yrittäjän näkökulmasta!

...ja Mosmos: kyllä, rakastaa voi ihan yhtä paljon vaikka olisikin ekalla yrittämällä tai vaikka yrittämättäkin tärpännyt!

En tiedä sakko tästä nyt mitään pointtia, mutta yritin ainakin!

...juhannusplussia tänne!

 

Nyt mää sen päätin. Kunha juhannuksesta selvitään (ja jos selvitään ilman tätiä), mä pyydän vaan yksinkertasesti lähetteen verikokeisiin josta saavat kattoa ton hcg:n! Testi tänään taas viivanpaikka! :headwall:

sit jos uskois ettei siellä mitään möllötä, sekasin vaan oon koko akka Nyt rentoudun vaan ja päivä-pari lomaa koko touhusta!

Muoks. Mulle tuli mieleeni äsken, ja piti palata jakamaan, että muistan kyllä vielä ne päivät, kun minua ärsytti "ne pidempään yrittäneet" ja heidän "paremmuutensa" kun ovat niin paljon enemmän ansainneet raskautua kuin meikä yk4 tai kun he arvostavat sitä ja tätä paremmin..

Nyt ymmärrän tasan, mitä se on, ja tottavie oon sitämieltä, että vuosia yrittäneet "ansaitsee" sen raskautensa eritavalla kuin pian tärpänneillä.. pian meinaan ennen yk4 tms..

Ja todellakin itsekin osaan arvostaa koko elämääni paremmin nyt.. Voin katsoa taaksepäin, ja huomaan, että mä oon muuttunut hirveästi. Mun arvot on muuttunut, ja suhtautuminen asioihin on muuttunut..

Ja nyt kirjoitan jotain, joka kannattaa lukea ajatuksella ja ymmärtää, että en tarkoita ketään teistä enkä muutenkaan yleistää, jotain vain mitä olen huomannut monista monista tuntemistani ja tietämistäni ihmisistä..

Mä oon vaan huomannut, että nopeasti tai vahingossa raskautuneet on yleensä niitä pahimpia turhasta valittajia. Raskauden alkamista pidetään monesti itsestään selvyytenä, ei osata kuvitella mitä jos lasta ei olisikaan. Kitistään kuin lapsi konsanaan turhaakin turhemmasta, kun raskaana on niin vaikeaa. Joo, kyllähän se on tukalaa ja on semmosta ja tämmöstä mutta kestää sen 9kk, siihen ei kuole ja siitä saat maailman ihanimman palkinnon..

Pahimmat mitä oon hlö.kohtasesti kuullut on juurikin jotain tyyliin "jos oisin tiennyt minkälaista tämä on, en ois halunnut raskaaks ollenkaan!" ja asia on tylliin painonnousu? Siis sen verran vauvaa toivovan soisi tekevän, että ennenkuin jättää sen ehkäisyn lukis edes perusasiat raskauteen ja vauvaan liittyen.

vielä lisään, että jos nyt joku lukee ja ajattelee et "en mää ollu tommonen!" niin koittais ymmärtää että vaikkei itse ole ollut tuollainen etteikö joku muu olisi, ja sen että en koe etteivätkö hekin rakastaisi lapsiaan..

 

Hmm. Mullahan oli tämä esikko myös "vahinko"raskaus. Täysi shokki. Mutta en muista kertaakaan valittaneeni siitä, etten päässyt terassisiiderille (istuin silti auringossa terassilla ja nautin pepsiä ), tai että maha olis tiellä (no joo, mun mahani oli todella pieni). Muistan kyllä loppuviikoilla (ainakin 35+), että saisi nyt jo pian päättyä tämä odotus, kun äitiyslomalla meinasin pomppia seinille. Olinkin siihen saakka painanut kaksoistutkintoa loppuun ja käynyt päälle vielä töissä 3-4 vuoroa viikossa.

Mun mielestä jokaisella teistä oli todella hyviä pointteja. Meinasin itsekin eilen kirjoittaa hyvin samantapaisen tekstin, mitä mosmos sitten kirjoitti, mutta olin niin poikki etten sitten jaksanut, vaan ajattelin tänään sitten kirjoitella metrimitalla. Mutta tänne olikin ilmestynyt paljon paljon, erittäin hyviä näkökulmia ja huomioita teiltä kaikilta.

Kyllä mä myönnän, että kirpaisee, kun tämä, todellakin vaivalla hyvään kuntoon treenattu kroppa taas muuttuu raskauden aikana ja sen jälkeen. Mutta tiedän myös, että suurin osa niistä muutoksista tulee olemaan väliaikaisia. Raskausarpiakin löytyy, mutta niiden kanssa olen oppinut elämään. Erityisen esikoiseni kohdalla olen kasvanut jo ihmisenä sellaisella tahdilla, etten olisi aikanaan uskonut olevan mahdollista. Tämä on ollut omalla kohdallani se kasvun paikka, josta esimerkiksi Naspula puhui yritysajastaan. Meillä kaikilla on omat elämämme, erilaiset elämäntilanteet, eriävät arvomaailmat. Mutta yksi asia meillä KAIKILLA ainakin on yhteistä - palava toive omasta pienokaisesta. Eiköhän me kaikki omiemme, niin nykyisten, kuin tulevienkin eteen olla valmiita tekemään mitä tahansa

Ihanaa juhannusta teille, uskomattomille naisille!

 

Hyviä pointteja teillä kaikilla! Taidan taas hieman paremmin tajuta, miten se pidempään yrittäminen ihmistä muuttaa

Ainoa, mistä pitää olla vielä eri mieltä, oli toi Naspulan sanoma "vuosia yrittäneet "ansaitsee" sen raskautensa eritavalla kuin pian tärpänneillä". Mä on siinä samaa mieltä, että se pitkä yritys on varmana suuri kokemus, joka antaa paljon lisämerkitystä sille raskaana olemiselle, mutta oon myös sitä mieltä, että sen arvostuksen voi saada muunkinlaisilla elämänkokemuksilla. Esimerkkinä minä itse: Mun äitini yritti mua melkein kymmenen vuotta ja siitä on aina puhuttu avoimesti meillä kotona, tiedän siis melko paljon niistä tunteista vaikka se ei ole (vielä?) omalle kohdalle sattunut. Äidillä oli myös useita keskenmenoja, ja nyt kun sellainen sattui omalle kohdallekin, en mä voisi enää mitenkään pitää raskautta ja lapsen saamista itsestään selvyytenä, vaikka listassa mulla onkin vasta yk 2. Lisäksi mun sairastamani masennus ja paniikkihäiriö on muuttanut mun arvostusta elämään, pieniin iloihin ja yksinkertaiseen onnellisuuteen tavalla, jota moni muu mun ikäinen ei varmaan ole kokenut. Ehkä monille ensimmäinen vastaava kasvukokemus onkin se, että lapsi ei tule silloin kun sitä toivoisi? Mä itse koen, etten ole tarvinnut juuri sitä nimenomaista kokemusta kasvaakseni kärsivälliseksi ja tulevaa raskauttani suuresti arvostavaksi ihmiseksi, olen vaan kulkenut hieman eri reittiä. Ja tämä siis on nimenomaan mun oma kokemukseni ja ajatukseni omasta tilanteestani, joka on toki hieman poikkeava keskimääräisestä parikymppisen elämänkokemuksesta. Jos mä olenkin joissain asioissa kasvanut nopeammin, on mulla varmana monia asioita kokematta.

Joka tapauksessa on tosi hienoa kuulla teidän mielipiteitä ja kokemuksia, auttaa paljon ymmärtämään muissakin tilanteissa olevia ja muista lähtökohdista tulevia! Mä toivotan teille kaikille vielä hyvät juhannukset, vaikka itse jäänkin kotiin (ja koneen äärelle) jatkamaan paasausta

 

Mä tahon mosmos korjata tota sanomaani, en tarkoita että ansaitsee sen kummemmin muuten, mutta tarkoitin että joutuu ikäänkuin "tehdä töitä" asian eteen tai niin.. äh, taidan olla niin juhannuslomatunnelmissa että ajatukset ja teksti ei sovi yhteen

 

Voi sen arvostuksen saada muualtakin, ilman muuta!
Ei varmasti mosmos kukaan vähättele kokemuksiasi ja noi on juuri noita mitkä voi toisella tavalla kasvattaa kuin se pitkä yrittäminen.

Kasvukokemuksia on itsellä ollut kaiketi aika paljon (esim. koulukiusaaminen, henkisesti ja fyysisesti pahoinpitelevä exmies...)
Ja nyt sitten viimeisin kokemus tää pitkä yrittäminen ja sen tuoma tuska vaikka kaksi lasta jo ennestään on.
Ja se oma tuska on vielä ihan kestettävää, mutta miehen suru ei niinkään

Hyvät juhannukset myös! Ei meillä suurempia ohjelmia oo, syödään ja juodaan (ja nai... kun ovis on alkuviikosta ilmeisesti ellei jo viikonloppuna )

 

Yo :wave:

Teillä on ollut taas hirvittävän hyviä keskusteluja täällä Tuuppaan puoliväkisin oman mielipiteeni mukaan tänne, kiinnosti se tai ei (ahahah, joo. Enkö ookkin ihana?).

Reilun vuoden olin ilman ehkäsyä, kuten moni täällä varmaan muistaakin. Kävin läpi ne samat ajatukset mitä muutkin; onko mussa vikaa, miksen onnistu tuleen raskaaks, kaikki-nyt-heti-mulle-fiiliksistä lähtien.

Mä koen, että se arvostus siihen lapseen ja raskauteen lähtee alunperin siitä, että tajuaa itsensä olevan terve. Että hei, mussa ei olekaan vikaa. Sen jälkeen kun itseä oppii arvostamaan ja antamaan anteeksi itselleen nämä ajatukset, voi todellakin iloita raskaudesta, ja tätä voi jopa sanoa niin että "arvostaa raskautta enemmän". Pitkän yrittämisen jälkeen tunnekouhu on aika valtava, kun se plussa siihen testiin tulee, ja oikeastaan silloin sitä jotenkin tajuaa mitä tällä käsitteellä tarkoitetaan. En tiedä ymmärtääkö muut mitä tarkoitan, mutta toivottavasti edes jotenkin.

Ja sitten ne, jotka tulevat kertaheitolla raskaaksi: En epäile hetkeäkään etteivätkö nämä ihmiset olisi yhtä onnellisia raskaudesta, kuin hekin jotka ovat pidempään yrittäneet. Nämä ihmiset eivät vain tiedä mitä on taiteilla tunteiden vuoristoradalla oman häälyvän itsetuntonsa kanssa, taistellen sitä vastaan ettei ne viimeisetkin rippeet katoaisi. Arvostus on sitä, miksi me sen itse määrittelemme. Minä opein plussan myötä arvostamaan itseäni naisena, hedelmällisenä olentona jolle on annettu kyky jatkaa sukuansa oikean kumppanin kanssa. Tunnen itteni elävämmäks ku koskaan, koska tiedän että olen normaali. Sehän monella onkin mielessä; "miksen voi olla normaali, niinkuin muut?" kun ajatellaan näitä jotka paukahtaa raskaaksi vain pelkästä pornon katsomisesta.

Eikä mua hävetä myöntää ollenkaan, että mulla on ikävä mun kroppaa jo nyt, vaikka mahaa ei sinänsä ole. Ei se väärin ole, että pitää itseänsä kunnossa kovalla työllä, ja kun tähän treeniin tulee tauko, suree sitä menetettyä työtä, vaikka itse tarkoitus onkin niin rakas ja tärkeä -oma lapsi. Kyllä mä ainakin haluan näyttää naiselta, ja haluttavalta, ja kauniilta (no niin kauniilta kuin tällä naamalla voi suinkin näyttää), huolimatta siitä että oonkin raskaana.

Enivei, huolimatta siitä mitä mieltä minä olen tästä asiasta, siitä olen ihan täydellisen varma että jokainen teistä tulee plussan saamaan joku kaunis päivä. Mun sukulainen yritti lasta 7vuotta, ja heillä on laskettu aika heinäkuussa, joten älkää hyvät, rakkaat, ihanaiset naiset luopuko toivosta IKINÄ. Toinen sukulainen ajoi ajokortin tällä viikolla kuuden vuoden autokouluyrittämisen jälkeen. Usko ja toivo siihen, mitä yrittää, palkitaan aina, vaikka aikaa siihen ei voikaan määritellä. Pitäkää se mielessä

 

omanapailun tarve! Mä tajusin (huomasin) tänään että on 14 vuorokautta siitä, kun ensimmäisen kerran ajattelin että "nyt ne menkat alkaa" kun rupes jomottelemaan siihen malliin. Jomottelu häippäs kumminkin saman illan aikana, voisko olla että tolloin ois ovis ollut? Miksköhän se muuten ois noin silloin jo jomottanut Mut mikä ihme toi ovisplussa oli tossa aikasemmin, josta kuvankin laitoin.. ääärgh, ei voi olla tosi että ajatukset sekoaa tällätavoin! Tiedä mitään enään omasta kierrostani, sekasin oon koko ihminen :headwall:

Nää on taas näitä, jospa petraisin hieman ja keskittyisin muuhun :ashamed:

Muoks. ja n. 5 vuorokautta viimeks tehdystä ovistestistä, joka oli plussa..!

 

Naspula Aijai.. opcorn: Jännää!

 

No arvaa vaan, Hukkapiru alkaa mennä jo hermostuttavaks, kun mä en tykkää yhtään olla epävarma mistään! :kieh: Noh, kunhan vaan selkeis suuntaan tai toiseen niin hyvä! Tietysti toiveet kallistuu plussan puoleen... =)

Ja muoks, sama 5vrk sitten alko tissi-tuntemukset

 

Naspula Mun täytyy nyt olla vähän ilkeä, ja kiusata sua nyt ihan urakalla. Kävin lueskeleen noita sun aikasempia tuntemuksia, ja kuulosti kyllä tutulta Mullahan raskaudesta kieli ensimmäisenä se, että rinnat alko aristamaan. Ei ne kipeät olleet, tai muutenkaan, mutta sellanen ikävä tunne että ne on painavat ja ajatuskin hyppimisestä käänsi sielun nurin. Sillon ku testasin, täti oli myöhässä 2viikkoa, joten selvä plussa sieltä sillon tuli, en tiedä mitä olis näyttänyt jos aikasemmin olisin testannu. Jotenkin sitä myös alitajunnassa tiesi, että nyt muuten ollaan raskaana, vaikka mitään kunnon oireita ei ollutkaan (tai ei mitään, mihin kiinnittäis huomiota sen enempää muutenkaan). Mullakin oli viikon verran ihan kamala epävarmuus et ollako vai eikö olla, ja ajatuskin testaamisesta käytännössä pelotti, mut jostain se tunne vaan sitten varmentui, että ilman testiäkin tiesi missä mennään.

Mut mä kyllä jään taustalle seuraamaan miten sulle käy, on niin jännä tilanne käsillä! Ja tuo luiden kolotus mitä sulla on ollu, mulla on myös samaa tälläkin hetkellä. Erittäin tympäisevä "vaiva", johon ei auta mikään! Tuntuu että ikää olis tullu 60v enemmän ku joka paikasta kolottelee Varsinkin lonkkaluut on koetuksella ainakin täällä.

Mitäs teille muille kuuluu? Uusiakin tänne on tullut näemmä, teretulemast teillekin! Toivottavasti ette kauaa joudu näillä nurkilla pyörimään

 

Tervehdys ihanaiset! Hyviä keskusteluja teillä.. jaan monenkin teistä kanssa samoja ajatuksia, mutta yhtä kaikki, ei matkaa voi mitata kaikkia kuvaavalla yksiköllä, polut ovat kovin erilaisia. Mosmos minulla myös keskenmeno kolautti aika kovaa ja laittoi kyllä ajattelemaan. Plus vuoden raja yrittyi, mutta olen myös kokenut Hukkapirun kuvaileman tunteen, voin saada lapsen! Juuri ME voimme saada yhdessä lapsen.

Kaikesta tästä puheenollen, testasin tänään raskaustestin ja ovistestin ja kumpikin plussaa! Ja siis vieläkin tuota raskaushormoonia kehossa, vaikka menkat tulleet jo tuon kkm jälkeen :kieh: Ja siitä on 9,5 viikkoa aikaa. Ei oo kivaa ei.
Onneksi on muuta ajateltavaa, on nimittäin muuttoviikonloppu!!

 

Ja Naspula opcorn: pidän peukkuja!

 

Miramei: Eikös sulla oo ollenkaan negaksi muuttunut vielä? Etteikö olis uutta raskautta?

Naspulalle tsemppiä ja peukut on pystyssä!

Hei vaan Hukkapiru sullekin!

ON Voi reikä.. eilen oli ovismaiset olot, mut en usko et ihan vielä vois olla, eilenhän oli kp 10 (tai no jos vuodon alkamisesta ni kp 12, mut kaks päivää oli sitä on/off vuotoa). Eilen oli myös semmosta valkosta valkkaria, siis yleensä mulla ihan kirkasta. Mut ehkäpä se taas iskee sit jossain vaiheessa "kunnolla". Kivut ja silleen. Maanantaina pitäs testit vasta tulla ni ois kiva et kerkeis bongaamaan et sais alotettua ne lääkkeet..

 

Sunflower yhtään negaa en ole saanut. Vielä päivä ennen kuukautisia hcg oli 13 ja vieläkin näköjään reagoi testiin. Viiva ei ole tummentunut ja tosiaan vasta menkatki loppu, joten tuskimpa uutta raskautta?! Ellei sitten ole ovulaatio jo nyt! Kaipa se km voi laittaa kierronki ihan uusiksi.. Terveydenhoitaja oli tosi ihmeissään tuosta arvosta ja sano että 4-6 viikkoa km niin pitäis näyttää normaaliarvoa (eli alle 5). Uskoin, että täti laskee arvon normaaliin ja niin terkkakin sanoi.

 

Miramei: Jos sulla ovis nytten niin raskaustesti vois siihen reagoida.
Voihan se km pistää tosiaan kropan sekaisin, toivottavasti ei paljon kuitenkaan.

Itsekin täs oloja miettien että voiko muka jo nyt olla ovis, kun normaalisti vähän myöhemmin.