Kaksivuotias poika kadonnut Ristiinassa

  • Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti
Status
Viestiketju on suljettu.
vieras
Pikkutyttö hukkui pihalampeen

Keskiviikko 6.6.2007 klo 11.40

Isä yritti elvyttää kotipihan lammesta löydettyä pikkutyttöä.

Vuoden ja yhdeksän kuukauden ikäinen tyttö hukkui eilisiltana kotipihan lampeen Uuraisilla Keski-Suomessa. Tyttö oli todennäköisesti päässyt ulos kotoaan vanhemmilta huomaamatta ja mennyt lammen rantaan noin kello 19.

- Isä löysi tyttären lammesta laiturin vierestä. Hän yritti elvyttää tyttöä. Paikalle tuli myös pelastuslaitoksen lääkäriambulanssi. Pelastuskopteri Ilmarikin oli ilmassa, mutta tilanne todettiin toivottomaksi, rikoskomisario Markku Latvala Jyväskylän poliisista toteaa.

Ei silminnäkijöitä

Poliisilla ei ole tarkkaa tietoa siitä, kuinka kauan tyttö ehti olla yksin ulkona.

- Todennäköisesti kymmenistä minuuteista saattaa olla kyse. Saattaa olla, että tämän ikäinen tyttö on jo osannut tepastella laiturille, ja on pudonnut siitä veteen. Onnettomuutta ei kuitenkaan ole kukaan ollut näkemässä.

Tytön omaiset saavat kriisiapua. Poliisi kuulee heitä aikanaan, kun he ovat toipuneet onnettomuudesta. Virkavalta ei epäile asiassa rikosta, vaan tutkii hukkumista normaalina kuolemansyyntutkintana.
 
Oon koko aamun rutistanut, silitellyt ja suukotellut omaa 2v2kk poikaani, tuota pientä pellavapäätä. Poju jo hermostuu mulle, mutta kuinka onnellinen olenkaan siitä että tuo pieni on tallessa. Mitä jos joskus itselle kävisi noin? Tai vaikka lapsen isälle, unohtaisi sekunneiksi pienen merenrantaan mökkeillessä.. :'(

Toivon vieläkin että pieni löytyy hengissä!
 
vieras
Lapsi hukkui kotipihallaan lampeen
A A
29.6.2008 11:15 (Päivitetty 29.6.2008 11:15) Ville Lämsä

Nelivuotias poika hukkui kotipihallaan sijaitsevaan lampeen Saarijärvellä lauantaina. Onnettomuus sattui iltapäivällä Lanneveden Hoikankylällä. Maatilalla asunut poika leikki sisarustensa kanssa kotitalossaan, kun lasten äiti hoiti perheen karjaa.

Kesken leikkien poika kertoi sisaruksilleen lähtevänsä hyppimään ulos trampoliinilla. Hänen isoveljensä ja pikkusiskonsa jäivät taloon. Äiti palasi sisälle puoli viiden aikaan, jolloin hän huomasi nelivuotiaan kadonneen.

Äiti löysi pojan nopeasti talon vieressä sijaitsevasta keinolammesta. Hän yritti elvyttää lastaan, ja pian yhdeksän vuotta täyttävä isoveli soitti hätänumeroon. Paikalle saapui pelastusajoneuvoja Saarijärveltä, Uuraisilta ja Jyväskylästä, mutta pojan pelastamiseksi ei voitu enää tehdä mitään.

http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/lapsi-hukkui-kotinsa-pihaan-saarij%C3%A4rvell%C3%A4/153307

Onhan näitä uutisia... :(
 
lehden ostanut
mä nyt vain kerroin mitä lehdessä luki. Itse en ko.paikkaa tiedä ollenkaan joten vaikea sanoa mikä matka mihinkin on. Lehdessa mainitaan että etsintämaasto on vaikeakulkuista,pienen lapsen havaitseminen ei ole helppoa ,koska maastossa kasvaa tiheästi mm.saniaisia ja vadelmapensaita. Muutaman sadan metrin päässä katoamistalosta on järvenranta ja n.kilometrin päässä varkaantaipaleen kanava. Tässä nyt tuli toistoa.
 
anni
Alkuperäinen kirjoittaja missä:
on teidän lapset nyt?olette ilmeisesti kesälomalla kun täällä olette kaikki. miksi ette ole lastenne kanssa.
no mä vähän luulen että lapselle ei satu nyt mitään kun nukkuu päikkäreitä.. että pitäiskö olla sängyn äärellä vahtimassa?
 
mn
Alkuperäinen kirjoittaja missä:
on teidän lapset nyt?olette ilmeisesti kesälomalla kun täällä olette kaikki. miksi ette ole lastenne kanssa.
4 ja 5 vuotiaat on hoidossa koska siel on erikoinen pvä.. kaikenlaista jännää puuhaa. vuoden ikäinen nukkuu ja mulla vapaapäivä. mennään myöhemmin tänään uiman, torille jne.. et vietän kyl tänään lasten kanssa aikaani!
 
vieras
Muutaman sadan metrin päässä vesistöstä. Kyllä tuon ikäisellä menee paljain jaloin aikaa tuollaiseen matkaan, uskon, että toivoa on vielä, että poika löytyy jostain muualtakin kuin hukkuneena kanavasta...
 
37 sivua vatvottu, syyllistetty ja kauhisteltu. Raaka totuus on että ei se lapsi syyllistelyllä ja pätemisellä löydy.
Ymmärrän hyvin, että vanhemmat leimataan heti syyllisiksi, luonnollisesti. Mutta miettikää jos kadonneen pojan äiti on yksi meistä plussalaisista, miltä hänestä mahtaa tuntua kun lukee tätä ketjua?

Ja se on totta että poliisit lopettaa tänään jossain välissä etsinnät, sydämmeni pohjasta toivon että poika löytyy: elävänä tai kuolleena.

Ettei katoa niikun englantilainen Madde. :( se tarina on niin järkyttävä.
 
fhjkl
Voi Jumala kallis kiitos että siunaat tätä pientä poikaa. Ja kiitos Herra että hän löytyisi pian. Pieni enkeli poika polonen yksinään. voi sitä lapsen tuskaa. Kiitos Herra ettänäytät armosi!

en haluua syyllistää ketään ymmärrän sen että aikuinen ajattelee että kerkee nopeasti tekemään jonkun pikku jutun mutta totuus on että pieni lapsi on vilkkaampi kun aikuisen ajatuksen kulku. Lasta ei voi jättää tarkkailematta edes nukkuessaan. meillä laitetaan ovetkin lukkoon mökillä kun olemme sisällä ettei kaksivuotias lapsemme pääse ulos leikkimään. On turha kuitenkaan syyttää näitä vanhempia jokaiselle sattuu se on väistämätöntä mutta joillekkin vain käy huonompi tuuri. Paljon suojelus enkeleitä pojan luokse!
 
vieras
Alkoholi vaikuttaa myös lasten hukkumisiin

Lapsia hukkuu joka kesä
A A
14.6.2010 05:04


Suomi on poikkeuksellinen länsimaa, koska suomalaisten pienten lasten tapaturmakuolemista hukkumiset ovat toiseksi yleisin kuolinsyy heti liikenteen jälkeen.

Siinä missä liikenneturvallisuuden eteen on tehty jatkuvasti valistustyötä ja rakenteellisia parannuksia, lapsia hukkuu vuosittain keskimäärin 20-25 samanlaisissa tilanteissa vuodesta toiseen.

Suomessa lapsia hukkuu enemmän kuin kuolee esimerkiksi putoamisiin ja kaatumisiin.


Pohjois-Savon pelastuslaitoksen pelastussukeltajien mukaan pinnan alle vajonneen lapsen etsiminen on hirveä tehtävä.

Rannalla on paniikissa olevia vanhempia tai muita läheisiä, kiire painaa ja tilanne tuntuu hätääntyneeltä. Sukeltajat eivät kuitenkaan anna hädän tarttua heidän työhönsä.

Sukellukseen lähdetään suunnitellusti ja määrätietoisesti.


Humala taustalla

Pelastussukeltajat sanovat arjessa huomanneensa sama, mikä paljastuu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen lasten ja nuorten tapaturmien ehkäisyn ohjelmaan keräämästä aineistosta.

Alle 24-vuotiaiden hukkumis- ja vesiliikennekuolemista uhri on päihtynyt 65-80 prosentissa tapauksista.

Tämä koskee myös murrosikäisiä nuoria, jotka esimerkiksi kaveriporukasta lähtevät uimaan. Vaikka he eivät saisi ikänsä puolesta juoda alkoholia, suurin osa hukkuneista on ollut humalassa.

Lisäksi pienten lasten hukkumisista osaan on liittynyt heidän vanhempiensa humalatila. THL:n mukaan pienten lasten vanhempien päihteiden käyttö lisää lasten riskiä tapaturmaan, kun vanhempien kyky huolehtia lapsesta heikkenee.

http://www.savonsanomat.fi/uutiset/savo/lapsia-hukkuu-joka-kes%C3%A4/570599
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Muutaman sadan metrin päässä vesistöstä. Kyllä tuon ikäisellä menee paljain jaloin aikaa tuollaiseen matkaan, uskon, että toivoa on vielä, että poika löytyy jostain muualtakin kuin hukkuneena kanavasta...
On voinut kaatuakin jossain tai pudota jostain :(
 
vieras
Hukkunut lapsi sai vaunut itse liikkeelle

A A
30.7.2008 19:44


Kangasniemellä hukkunut puolivuotias poika saattoi saada lastenvaununsa itse liikkeelle. Tapausta tutkiva Mikkelin poliisi kertoi keskiviikkona, ettei mikään viittaa siihen, että ulkopuolinen voima olisi työntänyt vaunuja.

Poliisi epäilee, että vaunut lähtivät luisumaan lapsen liikuttua niissä. Poika hukkui tiistaina Kangasniemen Suurolankylällä hänen vaunujensa jouduttua veteen. Poliisin mukaan kevyet kolmipyöräiset vaunut lähtivät luisumaan ruoholla, joka vietti lievästi rantaan päin.

Vaunujen lähtöpaikan ja rantaveden korkeusero on arviolta neljä metriä. Vaunut kulkivat itsekseen mutkitellen noin neljänkymmenen metrin matkan ennen päätymistään veteen. Vaunun takapyörät lukitseva jarru ei ollut kytkettynä.

Poliisin tietojen mukaan vanhemmat laittoivat lapsensa nukkumaan vaunuihin asuintalonsa edustalle. Noin puolen tunnin kuluttua he huomasivat, että vaunut ovat kadonneet. Etsintöjen jälkeen lapsi ja vaunut löytyivät rantavedestä.

Rantavedestä löydettyä lasta elvytettiin tuloksetta. Tapahtumat sattuivat kuuden aikaan illalla.

Poliisi tutkii tapausta onnettomuutena ja kuolemansyyn selvittämisenä.



Tämäkin :(
 
Vieras
Jokainen voi katsoa tuon paikan googlen kartalta eli varkaantaipaleen kanava ja sitten näkyykin vaan sinistä :(. Jos sen zoomaa, niin näkee kyllä, että vettä on enemmän kuin maata. Aivan sama missä kohtaa tuolla alueella poika on kadonnut, vettä riittää joka puolella!

Todella vaarallinen alue pikkuisille, joten pelkään pahinta.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja kolmen äiti:
http://maps.google.fi/maps?f=q&source=s_q&hl=fi&geocode=&q=Varkaantaipaleen+Kanava,+Ristiina&sll=61.477059,27.453718&sspn=0.174434,0.575409&ie=UTF8&hq=&hnear=Varkaantaipaleen+Kanava&ll=61.48121,27.492514&spn=0.010737,0.035963&t=h&z=14&layer=c&cbll=61.481233,27.492716&panoid=rExiAP5gfN13Glx7FCo-4g&cbp=12,285.35,,0,17.67
Tuosta näette millaista paikkaa tuolla alueella.
Ei tietenkään välttämättä ole läheltäkään sitä missä poika katosi.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja mulish:
Laita varkaantaipale ristiina
http://maps.google.fi/maps?f=q&source=s_q&hl=fi&geocode=&q=varkaantaipale+ristiina&sll=61.477891,27.519379&sspn=0.041066,0.119648&ie=UTF8&hq=&hnear=Varkaantaipaleen+Kanava&ll=61.483513,27.488888&spn=0.020529,0.059824&z=14&layer=c&cbll=61.483513,27.488888&cbp=12,0,,0,5&photoid=po-3701529
Tuosta näkee vesistöä.
Hetki menee kunnes kuva aukeaa.
 
vieras
Tämä on kyllä kamala uutinen.
Meillä kävi kerran niin, että laitoin pyykkejä kuivumaan kodinhoitohuoneessa ja yhtäkkiä havahduin, että oli liian hiljaista. Lähdin katsomaan, että missä se meidän 2,5 vuotias oli, niin huomasin, että ulko-ovi oli auki. Kamalalla kiireellä lähdin katsomaan niin tyttö viipotti jo tuossa pihatiellä ja oli isolle tielle menossa. Jos en olisi havahtunut ajoissa, olisi hän ehtinyt jo aika kauas. Sen jälkeen on aina olleet ovet lukossa ja tarkistettuna, että ne myös on lukossa.
Kyllä tuon ikäinen jo valitettavasti ehtii aika kauas, jos vain lähtee.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja ...:
Hyvät ihmiset! Onko jossain lukenut että poika olisi ollut kylässä ILMAN vanhempiaan??!!!???!! Jos ei ole faktatietoa, niin on täällä kyllä ihme olettamuksia ja spekulointia.

TOSIASIA on että näin on nyt käynyt syystä tai toisesta ja jossain poika on elävänä tai kuolleena. Toivottavasti hänet pian löydetään. Eiköhän ole erikseen olemassa sellaiset tahot, jotka syyllistää jos aihetta on ja sitten kun sen aika on.
Olen varma, ettei yksikään teistä syyllistäjistä olisi tuota mieltä saatika sanoisi sitä ääneen, jos kyseessä olisi teidän siskonne, ystävänne, veljenne, serkkunne ja hänen kadonnut 2,5-vuotias lapsensa. Jokainen miettiköön kaksi kertaa mitä suustaan tai näppäimistöstään suoltaa. Ja nyt ei ole itsekkyyden aika, ei siis syytä miettiä etten minä koskaan..., ei mun lapsi koskaan..., minä ainakin.... Sitä kun ei voi tietää, valitettavasti.

Sydämeni pohjasta toivon, että poika löytyy elossa. Ja vanhemmille äärettömästi voimia!!
Näin se tarina muuttuu, kun tänne kirjoitellaan omia esimerkkejä. Mammat kirjottelee minkälainen lapsi juuri hänellä on, missä se nyt on, mitä sille on tapahtunut ja kuinka juuri hän valvoo lastaan. Mitä näillä tiedoilla on tässä merkitystä?

 
Status
Viestiketju on suljettu.

Yhteistyössä