Me asutaan metsässä, merelle matkaa n.400m. Meidän poitsut, 10-vuotias ja vajaa 3-vuotias, touhusivat pihassa. Mä katselin heidän leikkejään keittiön ikkunasta samalla kun kokkailin.
Miehelle soitettiin ja pyydettiin palvelusta, joten hän lähti aika nopeasti kävellen liikkeelle (ja myöhemmin risteyksestä veljensä auton kyytiin). Jatkoin kokkaamista, olin pilkkomassa just sipulia. Pilkkomisen päätteeksi kurkkasin ulos ja huomasin että koiramme katselee intensiivisesti tielle päin. Jotenkin tuli tunne, että pitää mennä katsomaan pihaan lapsia. Silti, vaikka mieheni oli just vasta lähtenyt ja lapset olivat olleet keskenään max. 2-3 minuuttia.
Menin pihaan ja vanhempi pojista leikki pallollaan. Kysyin missä nuorempi on ja poika vastasi että "tossa jossain" ja katsoi taakseen. Ei näkynyt poikaa. Soitin nopeasti miehelle että ottiko hän pojan mukaansa. Ei ottanut. Esikoinen lähti juoksemaan rantaan, komensin koiran hakemaan kuopusta, kävin sisällä sammuttamassa hellanlevyt ja lähdin kovalla kiireellä autolla rantaan. Alas rantaan päästyäni molemmat pojat olikin jo siellä.
Kuopus luuli, että iskä oli menossa kalastamaan. Kovana kalamiehenä hän halusi mukaan. Ja oli sitten mennyt ihan rantaan asti. Luojan kiitos poika oli kääntynyt takaisin ja oli kaiketi tulossa jo kotiin. Ja luojan kiitos myös sitä, että mulle tuli tunne että täytyy tarkastaa onko pojilla kaikki hyvin.
Muutama minuutti, siis ihan oikeasti muutama hassu minuutti, ja olis voinut käydä TODELLA huonosti

.