Jyväskylässä hoidoissa?

Moi taas! Hyvä baulie, että ehdit saada vielä ajan pkl:lle ennen sulkua. Tietääkseni jkl:ssä muualla kuin In-Tiimissä ei tehdä hoitoja. Tutkimuksissa voi kyllä käydä myös Gyne-Praxiksessa.
Itse kävin tiistaina uä:ssä ja keskiviikkona sain positiivisen ovulaatiotestin. PAS:ssa siirto tehdään muutaman päivän (3-5) kuluttua ovulaatiosta ei siis yhtä pian kuin inssissä. Meillä siirto on vasta ensi tiistaina. Meidän alkioille on tehty pitkä viljely, joten sekin vielä vaikuttaa siihen, että postiivisen testin ja siirron väli on niin monta päivää. Tiistai aamuna saan sitten tietää, onko yksikään meidän kolmesta alkioista selvinnyt sulatuksesta.
 
Baulie: Joo kun googlasin niin löysin ton Gyne-Praxin ja tosiaan polin lääkäri myös siellä. Sen taidan ottaa suunnaksi jos siltä tuntuu, että haluaa ilman inssiä kokeilla pillereillä ja piikeillä kesänaikana. Toivotaan että antavat sulle ne clomit. Mä sain ennen hoitoihin polille menoa yksityiseltä kotipaikkakunnaltani clomit. Siinä ei ekalla kerralla edes ultrattu vaan pelkkä verikoe. Mut se nyt meni muutenkin ihan mönkään ja seuraavassa kierrossa sit varasin seurantaultran mut ei 2 clomia auttanu mua ovuloimaan. Sen jälkeen laittoivatkin lähetteen polille. Mutta jos vaan löytyy sellanen lääkäri joka lapsettomuudesta tietää niin saa sen clomireseptin sit ykistyiseltä jos et polilta sitä saa. Seurantahan siinä tärkee on sen ylistimulaation takia.

Peukut pystyssä aurinkoinen, että alkioiden sulatus ja siirto sujuu hyvin. :)

Nyt näyttäisi siltä että vuoto alkaa loppua. Henkisesti mennään ylä ja alamäkeä, mutta lohtua tuo se, että nyt tieto millä hoidoilla jatketaan. Nyt vaan toivon, että ekat kuukautiset tulis suunilleen ajallaan kun muuten omat kierrot on mitä on. Pääsis sit taas uuteen alkuun mahdollisimman nopeesti. Se on se millä jaksaa tän keskenmenon yli.
 
Elämä on uskomatonta: samassa kierrossa kuin minulle tehtiin aukkari, tein plussatestin. Pitkitin testaamista, koska en uskaltanut edes toivoa. Toivoa kuitenkin on, vaikka siihen on vaikea luottaa, eikä elämästä koskaan tiedä, miten käy.

Sarzulle voimia! En voi kuvitellakaan, miten pahalta tuntuu :( On niin epäreilua, että joutuu kohtaamaan vastoinkäymisiä toistensa jälkeen...

Aurinkoisempaa kevättä ja kesän alkua kaikille! Olette mielessä.
 
aurinkoinen, miten teidän alkioille kävi, selvisivätkö kaikki sulatuksesta? Miten jatkatte nyt eteenpäin? :)

Ja tänttärälle heti alkuun SUURET ONNITTELUT! Mahtavaa! :) Oliko mitään sen suurempia oireita, vai vaan menkkojen poisjäänti?

Mulle tehtiin aamulla aukkari. Paikat kuulemma auki eli sen suhteen kaikki niinkuin pitääkin. Toimenpide teki vähän ilkeetä, ei mitään selvää kipua tietyssä paikassa, mutta siinä vaiheessa kun lääkäri alkoi sitä nestettä ruiskuttaa (vai täyttikö sitten sitä jotain palloa, mulla meni sen toimenpiteen vaiheet vähän ohi...) niin alkoi semmoinen voimakas menkkakipujen kaltainen olo. Hoitajan piti vielä painaa kädellä siitä mahan päältä, että toimenpide onnistui. Heikotti sen verran, että pyörryin melkein siihen tutkimuspöydälle ja jälkeenpäin kun siinä lääkärin kanssa juteltiin, niin piti vähän hengitellä... :/ Pötköttelin vielä hetken aikaa siellä yhdessä huoneessa, ennen kun lähdettiin pois. Onneksi oli mies tukena pitämässä kädestä kiinni ja silittelemässä päätä... <3

Otin loppupäivän sairaslomaa töistä, oli sen verran heikko olo ja hartiapistokin tuossa oikealla puolella tuntui... Nukuin pari tuntia ja olo nyt parempi.

Clomirepestiä en kesäksi saanut... En siinä olotilassa oikein osannut sitä vaatia ja lääkärikin piti parempana, että jatketaan sitten syksyllä tutkimuksia/mahdollisia hoitoja.

Mulla ilmeisesti muutama hormooniarvo vähän koholla, mutta kuitenkin viitearvojen sisällä. Menen ensi kierrosta uudelleen pariin verikokeeseen (S-FSH ja S-LH). Nämä arvot siis ilmeisesti ne mitä lääkäri mietti, ilmeisesti tämän ikäisellä ovat yleensä matalammat (edelliset arvot siis FSH 10 ja LH 7,8). Muistaako muut, millasia arvoja olette noiden osalta saaneet? Kertoi myös, että mun kohdalla clomien käyttö vaatii ehdottomasti seurannan, koska sukusolut kuitenkin nuoria ja myös taustalla tämä monirakkulaisuuden "epäily"...

Että näin. Ei tällä hetkellä kovin paljoa harmita tämä, että kesän ajan tilanne on pysähdyksissä... Nautin kesästä ja käyn edelleen anopilla akupunktiossa. Ja ehkä ihan pienenpienesti toivon, että mekin plussattaisiin tänttärän tavoin aukkarin jälkeen... ;) Kuulemma vasemmalla puolella oli nähtävissä follikkeli, eli ovulaatio ilmeisesti kuitenkin luomusti tulossa.
 
Ei päästy tästä IVF:stä PAS:iin ollenkaan. Kolmesta alkiosta kaksi oli selvinnyt sulatuksesta, mutta ne eivät sitten jatkaneet jakautumista eli ensimmäinen IVF on nyt käyty loppuun. Mulla on nyt vähän samanlainen olo kuin bauliella eli yritän nyt nauttia kesästä ja lomailusta ja sitten heti polin sulun jälkeen jatkuu meidän hoidot uudella IVF:llä. FSH ja LH-tasoa en nyt muista, viitearvojen sisällä ne kuitenkin oli. Voin ilmoittaa kun löydän vastaukset. Todellakin baulie teillä on nyt hyvät mahdollisuudet raskautua aukkarin jälkeen..niinkuin tänttärälle kävi, onnittelut siitä =)
 
Kiitos aurinkoinen, kun kaivoit nuo omat arvot esiin! :) Kp 3-5 (en muista tarkkaa päivää) nuo minultakin otettiin, netistä katsoin äsken ne viitearvot. Eli folikkulaarivaiheessa FSH:n viitearvo 2,8-11,3 ja LH:n viitearvo 1,1-11,6.

Sulla kyllä huiman paljon matalammat arvot kun mulla... Tiedä sitten näistä, että kun toiseen kertaan testataan, niin onko edelleen tämmöiset ja jos on, niin onko tässä syy tähän että ei plussaa ole kuulunut? Pystytäänköhän lääkityksellä madaltamaan tarvittaessa, vai mikähän tässä sitten mahdollisesti olisi hoitomuotona...?

Kuuma on ollut kesä ja mun eka lomaviikko! :) Onko muut lomalla, vai onko loma vasta tulossa? Sisälläkin on aika tuskastuttavan kuuma, kyllä tässä itse pärjää kun vähentää vaan vaatteita mutta koirien kannalta vähän tukalaa... Järvessä niitä on tullut tässä joka päivä käytettyä viilentymässä. Ensi viikolle täytyisi jo keksiä jotain lomatekemistä, reissuun olisi mukava lähteä mutta on ideat vähän vähissä... Kalajokea & sen mökkitarjontaa olen tutkiskellut, on vaan aika kallista (n. 100 e/yö) ja jäljellä olevat mökit turhan suuria. Mutta eiköhän tässä jotain tekemistä keksitä! :)
 
Moi pitkästä aikaa. Näyttää täälläkin olevan näin kesällä aika hiljaista mutta ajattelin nyt kirjoitella kuulumisia.
keskenmenosta nyt 1kk. Tänään kävin jälkitarkastuksessa neuvolassa. Kaikki kunnossa ja verikokeiden tuloksetkin sain ja kaikki ok. Nyt sit odottelen menkkojen alkua. Mietin sit mitä teen, soittelenko sinne gynebraxiin ja kyselen reseptejä sieltä pillereihin ja piikkeihin vai odottelenko elokuuhun, että intiimi aukeaa. Fyysisesti keskenmeno oli helppo, henkisesti ei sit niin helppo :(

Pikkuhiljaa mieliala noussut ja alkanut ajatella positiivisia ajatuksia siitä, että olen tullut raskaaksi ja aika helposti vielä kun oikeat lääkkeet löyty. Toivon todella, että uusi raskaus alkaisi pian kunhan taas homma saadaan jatkumaan.

Oikein hyvää kesää ja etenkin lomaa kenellä se on jo nyt. Itse odottelen vielä 5 viikkoa ennen kun pääsee lomailemaan :)
 
Hei kaikille!! Miten teillä on kesä mennyt? Itselläni nyt viimeinen kesälomaviikko menossa eli maanantaina takaisin töihin. Lomalla on onneksi saanut paljon muutakin ajateltavaa, mutta sen tiedän, että töihin palatessa (sairaalaan) taas nämä asiat palaavat mieleen. Meillä on seuraava aika polille 29.8 eli heti ensimmäisenä päivänä, kun pkl aukeaa. Tarkoituksena on 2. IVF hoito syyskuulle. Tänttärä 86, miira ja Ylva, miten teillä on raskausaika lähtenyt menemään? Soulmama, joko kohta synnytät? Haaveilija, Sarzu83 ja baulie kirjoitelkaa kuulumisia tänne.
 
Moi vaan kaikille!
Täällä vasta ensimmäinen lomaviikko mennyt ja 3 edessä. Tarkoituksena olisi mennä nyt elokuussa Intiimiin tekemään jo ensimmäinen inssi. Tässä juuri odottelen menkkojen alkua. Clomit söin alkukierrosta mutta ovulaatiota en bongannu, mikä nyt ei ole ihme kun eivät ole ennenkään tehonneet.
Meillä aika tiistaille 30.8 sit polille joten jos ei elokuun aikana onnistu niin inssejä jatketaan sit syksyn aikana kun ne tuotti meille tulosta. Toivottavasti tuottaa myös nyt nopeasti =)

Juu kertokaahan myös muut mitä teille kuuluu?
 
Täällä on mennyt kesä oikein hyvin! Vähän etukäteen (eli polin mennessä kiinni) arvelin sitä, että noinkohan sitä osaa kesästä nauttia & rentoutua... Meidän tutkimusten jatkaminen (+ hoitojen aloittaminen) kun kuitenkin jäi aika kesken, toukokuun lopussa tehtiin aukkari. Hyvää on kyllä tehnyt ja aika hyvin on saanut tän kaiken miettimisen jätettyä taustalle. Jos oltaisiinkin saatu kesän ajan kokeilla esim. clomeja, niin olisi varmaan mennyt aika toivomiseksi koko kesä.

Mulla oli kesäloma jo kesäkuussa eli hyvän aikaa jo saanut töitä taas tehdä... Lokakuussa tiedossa ehkä viikon loma, eli on vielä jotain mitä odottaa. Siskon raskaus alkaa olla jo loppuvaiheessa, rv 35 taitaa hänellä nyt olla. Ei sitä osaa oikein läheisen ihmisen raskauteen suhtautua, huomaan sen että voisin olla enemmänkin innoissani... Mutta näin se meni miehen veljen avovaimon ollessa raskaana. Sitten kun vauva syntyi, niin kyllä siitä osaa olla onnellinen ja nyt tuo tyttö tuo pelkästään hyvän mielen. :)

aurinkoinen ja Sartzu, sovitteko te nuo tulevat poliajat sillon ennen kesätaukoa? Mun pitää soittaa sinne polille sitten kun sen aukeaa, kun ei silloin edellisellä kerralla sovittu mitään uutta aikaa... Ja onko niin, että se aukeaa 29.8.? Mä jostain syystä merkannut muistiin, että 22.8. eli viikkoa aiemmin...? Harmi, jos tässä onkin 4 viikkoa odoteltavaa sen 3 sijaan, mihin olin varustautunut.
 
Baulie, mä varasin ajan kanssa ennen kesäsulkuja mut ne sano sieltä, että menee itse jo töihin ja vastaa puhelimeen viikkoa aikaisemmin. Eivät vaan uskalla antaa sille viikolle aikoja kun ei tiedä kauan remontti kestää ja onko tilat valmiina. Neuvo nimittäin, että voi soittaa jo edellisellä viikolla jos tarvetta vaihtaa aikaa tms. Eli voit ainakin kokeilla soittaa jo sillon 22.8 alkaen.
 
Heippa vain kaikille :)

Kylläpä on taas kesä vierähtänyt nopsaan! Tai onhan sitä vielä onneksi hieman jäljellä...
Täällä raskaus on edennyt ihan normaalisti ja oma vointi on ollut alun pahoinvointia lukuunottamatta aivan mainio. Nyt taitaa olla menossa viikot 19+5, joten puolessa välissä kohta jo ollaan. Vauvan liikkeet ovat tuntuneet jo noin juhannuksesta saakka ja kyllähän ne ( ja kasvava maha) ovat tehneet tästä raskaudesta jotenkin konkreettisemmat. Olo on silti toisinaan jotenkin vain kovin hölmistynyt, kai se on vain vaikeaa uskoa, että tämän meidän ikuisuudelta tuntuneen odotuksen jälkeen vauva on todellakin meille vihdoin ja viimein tulossa! Joten toivotan teille kaikille oikein paljon tsemppiä syksyn hoitoihin ja pitkää pinnaa odotteluun!
 
Voi kun kiva kuulla, että polilla porukkaa jo töissä sillon edellisellä viikolla. Kiitos Sarzu tiedosta! :) Mulla on sillon viikon 34 alkupäivinä soittamisen kannalta hyvät työvuorot - jos sinne olisi pääsyt puhelimella läpi vasta viikkoa myöhemmin niin soittaminen aamulla ei olisi niin helposti onnistunut.
 
Tuli mieleen, että jatkaako siellä polilla edelleen yksinään sama lääkäri hommia? Jossain vaiheessa siellä siis ilmeisesti oli kaksi, mutta naislääkäri lähti pois...

aurinkoinen, teetkö sairaalassa ihan jotain muita hommia kuin naistentauteihin/synnytyksiin liittyvää? Kuinka hyvin sulla (ja muillakin) on pysynyt nää tutkimukset/hoidot työyhteisössä salassa - vai ootteko kertoneet ihan avoimesti tilanteesta? Mä oon töissä kertonut vain yhdelle (läheisimmälle) työkaverille, mutta jos nyt syksymmällä alkaa tulla esim. paljon poissaoloja tän takia niin esimiehelle kyllä ajattelin kertoa. Meillä kovin naisvaltainen porukka töissä ja tosi monella jo perhettä... Sen siis tietää, että lapsista ja raskauksista ei töissä välty - välillä kyllä tuntuu että liiankin lapsikeskeisiä jutut ja itsensä tuntee aika ulkopuoliseksi...

Jotenkin raskaaksi tuleminen tuntuu itsestäänselvyydeltä työpaikalla, varsinkin kun viime aikoina ollut paljon vauvauutisia. Tuntuu oikein, että osa on jo tehnyt veikkauksia siitä, kuka seuraavaksi ilmoittaa plussauutisista ja iän yms. puolesta tuntuu että alkaa itse jo olla arvailun kohteena... ;/
 
Hei baulie!! Minun tietojen mukaan naislääkäri on nyt lähtenyt kokonaan pois ja ainoastaan tämä yksi lääkäri pitää jatkossa polia. En ole gynekologisella puolella töissä. Itse olen kertonut ainoastaan yhdelle työkaverilleni näistä hoidoista ja sen lisäksi esimieheni tietää, koska olin sairaslomalla keväällä viikon hoitojen takia. Minusta tuntuu, että kukaan ei oikein enää odota meiltä vauvauutisia, koska olemme olleet mieheni kanssa yhdessä jo 13 vuotta:D
 
Mulla sellainen työ, että lähimmät 3 työkaveria tietää tilanteen hyvin. En edes pystyisi pitämään sitä salassa kun pitää käydä hoidoissa. Meiltä kuitenkin Jyväskylään matkaa jonkin verran niin menee aina käyntiin puoli työpäivää. ja nyt sit kevään keskenmenon jälkeen isompi porukka tietää kun en halunnut salata miksi olin sairaslomalla joten kerroin heille. Eli nyt n. 8 henkilöä kyllä tietää että yritämme lasta mutta hoidoista ei sitten niin moni.
Tänään aamulla iski taas masennus ja itku. Olen odotellu menkkoja ja niitä ei nyt kuulu. Raskauteen en usko. Sen verran kroppaani tunnen että kyllä ne menkat sieltä tulee, mutta ei nyt näköjään taaskaan mitenkään ajallaan. Söin ne clomit alkukierrosta jotta kierto olis pysyny jotenkin hanskassa mut nyt siis kp33 eikä kuulu. Muuten tässä mitään ongelmaa ole, mutta kun yhden ainoan reissun päivä Tukholmaan on aikataulutettu kesälomalle niin aivan varmasti ne menkat tulee nyt niin, että sotkee aikataulun inssiin. Eikä ole eka kerta. Keväälläkin lomareissut sotki hoitoja. Nyt vaan odotellaan ja toivotaan parasta. Pitkään tää ahistus onkin ollu poissa. Ja tietysti tuo ajatus siitä kuinka pitkällä olisi jos keskenmenoa ei olisi tullut ei helpota asiaa taas yhtään.

No se siitä. Toivotaan, että fiilis tästä nyt nousee. :)
 
Hei! Osaako joku sanoa mikä mahtaa olla jonotilanne hoitoihin tällä hetkellä? Olemme aloittamassa hoidot Keski-Suomessa?
Perusverikokeet meille on jo tehty, mikä on seuraava askel? Ja kauankohan joutuu odottelemaan?

Yritystä meillä on takana jo yli vuosi ja taustalla miehen sairastama syöpä. Minulla on yksi lapsi, joka on saanut alkunsa luomusti, mutta vuosien yrityksen jälkeen.
 
Moikka Amalia! Meidän polku tämän vuoden keväästä tähän saakka on ollut tämmöinen:
- 14.2. työterveyslääkärin lähete fertiliteettipolille
- kutsu polilta tuli 9.3.
- ensimmäinen suunnittelukäynti 12.4.
- aukiolotutkimus 31.5.

Eli aika nopeesti kuitenkin päästiin ekalle käynnille. Aukkari oltaisiin voitu tehdä aiemminkin, mutta poli tais olla viikon kiinni toukokuussa joten siitä syystä venähti sen tekeminen yhdellä kierrolla. Välissä verikokeita & mies kävi siemennesteanalyysissä. Nyt odottelen, että poli aukeaa muutaman viikon päästä niin päästään varaamaan seuraavaa käyntiaikaa ja luultavasti aloittelemaan hoitoja muodossa tai toisessa.

Onko lääkäri laittanut teille jo lähetettä fertiliteettipolille? Alku on itsellä niin hyvin mielessä, että varmaankin alkuun miehelle siemennesteanalyysi, lisää verikokeita (ehkä aukiolotutkimus, en tiedä tehdäänkö jos on lapsi --> tai siis katsovatko ettei olisi tarpeellista?).

Saako kysyä, onko teille lääkäri epäillyt että miehellä voisi sairastetun syövän vuoksi olla esim. alentunut hedelmöityskyky? Onko lapsi teidän yhteinen ja jos on, niin saiko alkunsa ennen vai jälkeen syöpään sairastumisen?

Tsemppiä tulevaan ja liityhän ihmeessä joukkoon kertomaan kuulumisia! :)
 
Aika nopealtahan tuo tie sitten kuulostaa.

Lapsi (-06 syntynyt) ei ole meidän yhteinen vaan minun ja entisen avopuolisoni. Lääkäri on itseasiassa epäillyt, että mieheni hedelmällisyys EI olisi alentunut syöpähoitojen takia, koska kaikki muukin hänellä on palautunut ennalleen. Syövästä on jo yli kymmenen vuotta aikaa ja mieheni oli teini-ikäinen sairastuessaan. Mutta koska miestä ei ole testattu, ei voida varmuudella tietää ovatko hoidot hedelmällisyyteen vaikuttaneet. Miehellä on kuitenkin siemennestettä tallennettu ennen hoitojen alkua, mutta taitaa olla aika epätodennäköistä, että yli 10 vuotta vanha talletus olisi enää elinkelpoista. En tosin tiedä asiasta enempää kuin mitä olen netistä lukenut.

Lähetettä meillä ei vielä ole. Muutimme juuri paikkakunnalle ja entisellä paikkakunnalla olisimme lähetteen saaneet, mutta nyt joudumme käymään terveyskeskuslääkärin luona uudestaan (aika on ensi maanantaina). Saa nähdä sitten miten pitkäksi meidän tie muotoutuu.

Yrityskiertoja meillä on takana jo 18 (minulla on lyhyt kierto), eikä yhtään plussaa ole tuona aikana tullut. Tosiaan minussakin varmaan jotain vikaa on, koska kiertoni on välillä jopa alle 20 päivää, luulen, etten ovuloi lainkaan.

Olo on tällä hetkellä aika epätoivoinen. Onnellinen olen siitä, että minulla tuo yksi lapsi on. Itsestäänselvyys ei hänkään ollut.
 
Hei kaikille!

aurinkoinen 79
: teillä on hyvät suunnitelmat syksylle! Toivottavasti kaikki menee nyt hyvin ja sulatus onnistuu!
Sarzu83: meillä meni kans eka inssiaika pielee kierron vaihtelun ja lomareissun vuoksi! Se on tosi turhauttaavaa! Toivotaan nyt kuitenkin parasta!
Hyvä baulie, että olet osannut rentoutua ja nauttia kesästä! Toivoin sinulle oikein onnekasta syksyä!
Amalia Armas, tervetuloa! Minulla on yksi naispuolinen ystävä joka on saanut tosi rankat syöpähoidot ja hän pelkäsi ihan samaa kuin sinä, mutta tulikin juuri raskaaksi ekasta yrityksestä. Se on tuo odottaminen ja tietämättöyys kaikista pahinta, itse ainakin koin että kun pääsi hoitoihin niin henkisestikin helpotti. Se antaa jotenkin toivoa....

Itse en ole kesällä ajatellut näitä asioita juuri lainkaan ja hyvää on tehnyt!!! Kun pari vuotta murehtii ja pelkää, kyttää kehoaan ja laskee päiviä, niin on kyllä ollut mukava lähes unohtaa koko juttu! Meidän osalta homma jatkuu niin, että syön ensi viikolla clomifenia kierron 3-7 pvä (nyt kp1) ja toivon että ovis ei sitten osu viikonloppuun, niin päästään inssiin asti. Mennään tää kierto In-Tiimiin ja sitten taas julkiselle kolmanteen inssiin. En halunnut enää hukata tätä kiertoa kesäsulun vuoksi! Totta puhuen, ei mulla mikään hirveä usko noihin insseihin ole, kun meillä vika on niissä siittiöissä, mutta ainahan se on eteenpäin.

Miten teillä muilla, onko Clomien syönti vaikuttanut jotenkin ovispäivään? Tuleeko aiemmin /myöhemmin?
 
Morjens!

Ajattelin käydä ilmoittamassa, että meille synty poikavauva 3.8, pieni mies oli 3150 g ja 50 cm kun syntyi. :heart: Sairaalalla oli hirveä synnytysruuhka ja pääsimmekin jo toisena päivänä kotiin. Täällä sitä ihmetellään pientä rakkauspakkausta!

Tsemppiä teille kaikille tuleviin hoitoihin ja toivottavasti saatte kaikki pian omat pakkaukset syliinne. :heart:
 
Soulmama, Paljon Onnea!! Nyt vaan kaikille peukut pystyyn, että saamme kokea kaikki saman rakkauspakkauksen tuoman onnen tunteen pian. :heart:

AmaliaArmas, tervetuloa joukkoon. En usko, että jonot on suuren suuret kun alkuun pääsette. Jossain vaiheessa polilta mulle sanoi, että ei niin kauheesti ole jonoa, mutta kierrot meinaa naisilla osua aina niin, että vaikea löytää aikoja kaikille samaan aikaan. :)

Meillä nyt kuitenkin onnisti inssi tähän kiertoon. Ultra aika osui samalle päivälle kun palataan laivareissulta joten sen puoleen nyt tosi hyvä mieli, että homma etenee tästä kierrosta. Eli samat konstit femar+puregon+pregnyl ja inssi. Hyvällä mielellä mennään ja toivotaan parasta. :)
 
Joo tuntuu, että tämä alku tässä nyt on aika takkuista. Vaihdoimme paikkakuntaa nyt kesällä ja olimme ehtineen vanhall paikkakunnalla käydä jo tk-lääkärissä ja perusverikokeissa. Täällä jouduimme kuitenkin uudestaan terveyskeskuslääkärin luo. Jostain syystä hoitaja varasi meille ajan tavalliselle lääkärille, vaikka ilmeisesti olisi pitänytkin mennä perhesuunnitteluneuvolan puolelle.

Nyt siis joudumme menemään vielä perhesuunnitteluneuvolan lääkärille ennen lähetteen saamista. Hiukan kyllä turhauttaa, kun täytyy kolmessa paikassa käydä selittämässä samat asiat. Onneksi ajat on saanut nopeasti. Huomenna miehellä on aika siemennesteanalyysiin. Tulos jännittää meitä aika paljon, mutta sitten vihdoin on kaikki alkututkimukset tehty ja päästäneen itse asiaan.

Alkutaipaleella tässä siis vielä hyvin pitkälti ollaan. Toivottavasti kuitenkin tämän vuoden puolella pääsisimme polille saakka.
 

Yhteistyössä