Jyväskylässä hoidoissa?

KTL
Hei pitkästä aikaa! Hoidot on jatkuneet tasaisesti, mutta tulosta ei vaan tule. Kaksi kertaa yritin päästä punktioon mutta munasarjat ei antaneet vastetta . Fertinovan sijaistava lääkäri onneksi laittoi viestiä keskussairaalaan anti-müller hormonin tutkimiseksi ja sieltä se paljastui että munasarjat on hiipumassa.. tulos 0,6. Harmittaa ettei tätä tutkittu aiemmin koska fsh -arvo oli myöskin huono 15, mikä jo antaa viitettä samaan.. no nyt lyhyellä kaavalla ja LH-lisällä uuteen yritykseen! Miten muilla menee?
 
KTL Ikävä kuulla ettei punktioon asti ole päästy. Kunpa sitten tällä kertaa menisi paremmin ja saisitte munasoluja. Kuinka pitkään oletkaan ollut hoidoissa? Meillä ei viime helmikuun jälkeen ole hoitoja tehty. Miehelle kokeiltiin kesän ajan hormooneja, joista ei apua ollut. Sitten kivebiopsiasta löytyi joitakin liikkuvia siittiöitä. Niillä mennään sitten ja toivotaan parasta :). Myös luovutettuja siittiöitä olemme olleet valmiita käyttämään oikeastaan jo pidempään.
 
KTL
Hei Lullaby! Viime vuoden syksystä ollaan puolilla ravattu , 5 inssiä läpi käyneenä et kovasti ne on meidän kanssa yrittänyt, kiitos vaan siitä. Nyt vaan kovasti toivon et löytyisi terveitä munasoluja, muuten pitää siirtyä luovutettuihin .. mut tsemppiä teille myös!
 
Ilmoittaudunpa tähän ketjuun :) Eli olemme aloittamassa hoitoja Jyväskylässä toivottavasti mahdollisimman pian. Olemme käyneet ensikäynnillä lokakuussa. Silloin käytiin vain perustiedot läpi ja määrättiin labrat, lääkäri ei ottanut vielä kantaa miten jatketaan. Nyt marraskuussa kävin kierronkartoituslabrat ja nyt odotellaan kuumeisesti uutta poliaikaa. Näin itse muun lääkärikäynnin yhteydessä nuo omien labrojeni vastaukset ja niissä ilmeisesti oli alkukierron FSH turhan korkea (tosin niin monenlaisia viitearvoja löydettiin, että on vaikea sanoa mikä on vielä normaali ja mikä ei) ja loppukierron progesteroni tosi matala. Varmaankin siis ainakin ovulaation induktio olisi edessä.

Muistatteko te muut Jyväskylässä hoidoissa olevat, että miten teillä tämä alkutaival eteni? Polilta sanoivat vain, että yrittävät lähettää seuraavan ajan 3 kk sisällä ensikäynnistä. Alkaako hoidot sitten heti sen jälkeen vai vieläkö pitää jonottaa hoitoihin? Tämä on aika hermoja raastavaa puuhaa tämä odottaminen :O
 
JS Luulisi ettei ole kovin pitkiä jonoja kun teillä valmiiksi siellä on jo alkioita, mutta tietysti en tiedä varmaksi :)

Spirit Meillä oli itsellä hieman kuoppainen tie kun tuli kaikenlaista eteen, mutta periaatteessahan hoitojen pitäisi nyt sitten noiden peruskokeiden yms. jälkeen edetä riippuen missä on "vikaa". Loppujen lopuksi kun hoitoihin pääsee, ne alkavan melko nopeasti. Vaikkakin se odotteluhan se pahin juuri on. Itsekin pitäisi jaksaa tammikuuhun asti ja sekin tuntuu pitkältä ajalta :)
 
JS
Moi!
Minulla se kokemus että hoidot alkavat aika pian rullaamaan kun alkuun pääsee. Toki meilläkin oli alkuun omat hankaluudet kun varmaan aika harvinainen miedän "syy" miksi lasta ei luomusti tule. Odottaminen todellakin raastavaa :/ Varsinkin jos on näin malttamaton ihminen kun minä ;) Soittelin tänään polille, jos kaikki sujuu ongelmitta niin yksi käynti ksks ja yksi fertinovaan.
Onkohan mieslääkäri polilla ollenkaan vai joskus vaan? Kun kätilö puhelimessa sanoi naislääkärin nimen kun kysyin.
 
JS
Ok. Jospa se naislääkärikin olis ihan jees, ois vaan ollut kiva jos ois ollu sama lääkäri nyt kun ennenkin. Tuomo siis. Mutta täytyy varmaan ajatella et samapa se kuka siellä on, kunhan vaan asiansa osaa :)
 
Hyvä kuulla, että teidän kokemusten mukaan hoidoissa on päästy melko nopeasti alkuun :) Toivotaan, että niin kävisi meilläkin :)

Meille sanottiin viimeksi että seuraava aika on Tuomolle, mutta voihan lääkäri olla tosiaan vaihtunutkin. Muistatteko mikä sen naislääkärin nimi on?
 
Spirit Kyllä ne melko nopeasti tosiaan sitten alkaa. Ei näissä asioissa kuukausi tai muutama ole pitkä aika, vaikka tietysti se odottelu on kyllä tuskallista :). En muista nyt tietysti mikä oli sen naislääkärin nimi... Itse jotenkin toivonut naislääkäriä alusta asti, joten itselleni oli ihan mukava asia, vaikka tietysti toivoisi ettei lääkäri sitten kuitenkaan montaa kertaa vaihdu :)
 
JS toivotaan teille parasta :)

Täällä jännäillään ja odotellaan alkaako kuukautiset milloin. Kiertojen haitari on 30-38. Uuden kierron alkamispäivästä riippuu aloitanko pistelyt tästä kierrosta vaiko ensi kierrosta. Toivoisin että pääsisin pistoihin jo heti tästä kierrosta. Kerrankin sais nyt kierto olla pidemmän puoleinen :D
 
JS
lullaby89 pidetään peukut pystyssä et pääset tästä kierrosta jo piikittämään :) Oot varmaan aikaisemmin ketjussa kertonut mutten nyt muista tähän hätään et tehdäänkö teille ivf vai icsi? Meille on nyt tammikuulle suunnitteella se PAS. Yks icsi tehty, sen aikaiset alkiot siis pakkasessa oottelemassa. Innolla ootan et päästään tositoimiin mut samalla pelottaa ihan kamalasti et ei onnistukkaan :( Taas kerran sitä vaan miettii ja jauhaa et miks ei vaan voi tulla luomusti raskaaks... (vaikka tietääkin syyn). Kauheesti tsemppiä ja jaksuja kaikille :heart:
 
JS Pääsin nipin napin tähään kiertoon piikittelemään. Ei olis varmaan pystynyt jos olis päiväkään aiemmin alkaneet menkat. Nyt vaan toivotaan että kaikki menisi hyvin. Hieman viime kertaan verrattuna annosta nostettu. Viimeksi kun tuli munasoluja mutta suurin osa ei ollut kypsiä.
Meillähän siis on toinen isci tämä, ensimmäinen tehtiin helmikuussa, eli vajaa vuosi sitten. Silloin oli erittäin huono tulos eikä päästy siirtoon eikä myöskään pakkaseen saatu mitään. Nyt toivotaan että asiat menisi paremmin tällä kertaa :) Ihanaa kun vihdoin nyt päästään taas yritykseen kiinni!
 
Hei! Muistaakohan mua joku täällä? Kaksi ja puoli vuotta selittämätöntä lapsettomuutta takana, ikää 39. Clomifen-kuurit ja yksi inssi kokeiltu. Taukoa hoidoista moneen kertaan. Nyt sitten olisi yritettävä IVFää, mutta julkisella puolella ei enää hoideta iän takia. Nythän on tullut laki, että potilas voi valita sairaanhoidon mistä tahansa suomen paikkakunnalta, koskeekohan siis myös lapsettomuuden hoitoa ja onko jonkun muun paikkakunnan ikärajat erilaisia?
 
KTL
Heidou, me saatiin joulun aika olla raskaana mut menihän se sit kesken. Eli kyseessä oli eka ivf ja tuoresiirto. Olin jo alusta asti epäilevä kun hormoni tasot oli 91 ja toinen reilu 300 ja kun mulla oli pp13 asti pientä vuotoa. Mut nyt arvot on nollassa seuraavaan kiertoon yritetään siirtää ainut pakastealkio. Mut jospa taas askel pidemmälle :)
 
Syystuuli Minä en kyllä osaa vastata kysymykseesi :/

KTL Pahoittelut, todella ikävää että meni kesken. Itsekin pelkään ehkä jopa eniten sitä, että jos tällä kertaa päästäänkin sirrtoon niin entäs jos alkio ei kiinnitykään... Mutta hyvä että teillä on pakasteessa vielä mahdollisuus ja pääsette siirtoon jo ensi kierrosta. Kunpa nyt onnistuisi loppuun saakka.

Täällä jännäillään follien kasvua ja punktiopäivää. Folliultrassa munasolut olivat erikokoisia, joten osa saattaa mennä "yli" ja osa saattaa olla "ali". Jännittää kuinka monta sopivaa sitten saadaan. Viimeksi muistan romahduksen punktiopäivän jälkeisenä päivänä kun yksikään munasolu ei ollut hedelmöittynyt ja pelkään sen tapahtuvan taas. Jos niin käy, en tiedä miten selviän siitä uudelleen...
 
KTL
Tuo punktion saalis ja helmöittyminen oli raastavinta odottelua. Meillä 7 follia, 3 munasolua, 2 hedelmöittyi, toinen saatiin pidemmän kypsyttelyn jälkeen pakkaseen.. kiinnittyminen oli jo juhlaa :) mut onhan tää rankkaa et jaksamisia kaikille!
 
KTL Samoin jaksamisia myös teille :). Täällä punktiosta selviydytty. 16 munasolua oli saalis, tosin ei vielä tietoa kuinka moni oli kypsiä. Huomenna sitten tulee tietoa hedelmöittyikö kuinka moni vai käykö samalla tavalla kuin edellisellä kerralla eli ei uhtään hedelmöittynyt. Pelottaa tuo uutinen kamalasti. Tällä kertaa punktio teki kipeämpää kuin edellisellä kerralla, etenkin vasemmalta puolelta. Kipulääkettä onneksi sai kipujen mukaan. Nyt punktion jälkeenkin on mielestäni vatsa enemmän kipeä kuin viimeksi. Tosin tosiaan tällä kertaa saatiin kaksinkertainen määrä munasoluja viime kertaan verrattuna :). Fertinovaan on kyllä aina niin mukava mennä kun siellä on niin mukava henkilökunta :)
 

Yhteistyössä