Jyväskylässä hoidoissa?

Eilen sain sen verran tietoa, että kysistä oli lähete ja paperit lähteneet eilen postiin. Täytyy soitella maanantaina sitten tuonne Jyväskylään josko antaisivat jotain suunnitteluaikaa, ainakin ne osoitetiedot soittelen.

Hiljaa toivotuthan oli jossain vaiheessa jo listoille ylelle, mutta oli sitten kuitenkin kadonnut tiedoista, eli eivät ainakaan tällä tietoa ole näyttämässä sitä televisiosta? Kuopioon olivat saaneet sen, niin eiköhän se voisi Jyväskyläänkin tulla. Itseäkin se kiinnostaisi..
 
Kiitos Baulielle elokuvatiedoista!

Tässä kierrossa siis uudet clomit, perjantaina kävin ultrassa. Yksi iso folli siellä olikin. Ovistesti näytti positiivista onneksi vasta sunnuntaina, joten täksi päiväksi (maanantaiksi) sain varattua ajan toiseen inssiin. Tällä kertaa ei ole ollut minkäänlaisia outoja tuntemuksia, siis ihan normi olo ;) Irrotuspiikkiä en myöskään nyt saanut (parempi niin, se olikin kauhein kokemus viime kerralla).

Jännitys alkakoon, vaikka inssin tehneen lääkärin kanssa oli puhetta, että vain noin 13 % insseistä onnistuu. Jos nyt ei onnistu, niin sitten jatkuu ensi vuonna.
 
Inkullahan ainakin on jännät paikat! Toivottavasti plussa ketjuun saataisiin!

Mulla on nyt aukkari takana ja se meni erittäin hyvin ja kumpikin puoli oli auki. Samoin hormoonitestit olivat hyvät.

Huono uutinen oli kuitenkin se, että lääkäri sanoin suoraan, ettei suosittele meille inssiä ollenkaan, vaan suosittelee siirtymään suoraan ivf-hoitoon. Eli tämä mielipidehän siis johtuu siitä faktasta, että miehen spermaa on talletettu vain kerran ja siis kymmeneen ampulliin. Kuulema ainakin tuplamäärä pitäisi olla, että inssi olisi suositeltava.

Eli henkisesti on nyt sitten virittäydyttävä ivf.ään. Toki onnistumisprosenttikin on sitten parempi.

Joulukuun puolessa välissä on suunnitteluaika Naistenklinikalla ja siitä sitten hoito varmaan alkuvuodesta aika pian starttaa... Hiukan nopeammin, kuin olin uskaltanut toivoa!

Mukavaa viikkoa kaikille!
 
Inkulle peukut pystyssä!

Itse soittelin eilen Jyväskylään ja paperit olivat vihdoin kysistä tulleet.
Osastonsihteeri sanoi laittavansa paperit lääkärille ja kutsua tulee sitten postitse.
Jännätään nyt, kuinka pitkään saa odotella..
 
Viimeksi muokattu:
Heipä hei Jyväskylän naiset! Minullakin tauon jälkeen alkaa jälleen tapahtua. Elikäs tänään aloitin Puregon-piikit ja siis ekaa ivf-hoito edessä. Kierto alko päivää aiemmin kun piti ja yritin siitä tonne polille ilmottaa, mutta eivät ole soitaneet takaisin. Toivottavasti nyt ei taas tule joku viikonloppu sotkemaan suunnitelmia. Jos kaikki menee hyvin, niin ennen joulua on jännät paikat! Onko täällä muita ivf-hoidossa?

Inkullahan on jännät paikat! Tsemppiä! Ja muillakin suunitelmat edistyvät, hienoa!
 
Tsemppiä kaikille niille, joilla jotain tapahtuu... ;)

Mulla tänään kp 1. Yritin itsekin polille soittaa aamulla ja kysellä jatkoja (eli lähinnä saanko alottaa Femarit, varailla seurantaultran päivää yms.). En mäkään saanut yhteyttä, soitin sit iltapäivällä naistentautien puolelle ja sieltä tiesivät kertoa sen hoitajan olevan koko päivän koulutuksessa. Huomenna siis uudella onnella, pitäisi sillon kuulemma olla paikalla ja puhelimen päässä. Mä jo aamulla kerkesin manata (kun ei soittopyyntöön vastattu) että siellä on joku sulkuvko tms. menossa.

Eikö tuo muuten ole vähän kummallista, että Jkl:n kokoisessa paikassa on sairaalassa vaan yksi lääkäri ja yksi hoitaja? Miten ne meinaa hoitaa sovitut ajat yms. jos tulee vaikka sairastapaus? Onko muille tullut esim. peruutuksia joidenkin tämmösten syiden vuoksi?
 
Meille tuli ensimmäinen Jyväskylän suunnitteluaika postissa. Aika on 16.1.2012. Nyt vain jännätään, että saako mies työnsä järjestettyä niin, että päästään ajalle.

Tosiaanko Jyväskylässä on vain yksi hoitaja ja yksi lääkäri? :O
 
Kai sitä pitää uskaltautua kirjoittamaan tänne, kun uskalsin jo rekisteröityäkin. Kohta tulee kaksi vuotta täyteen "lapsettomuutta", hoidot alkoivat toden teolla kuukausi sitten. Oli mielenkiintoista, että kun ensimmäiset kerrat piti käydä keskustelemassa lääkäreiden kanssa äitiysneuvolassa, luulin sen olevan ahdistavaa (kun näki vain odottavia äitejä/pikkulapsia). Mutta sitten kun ensimmäisen kerran menimme miehen kanssa sairaalalle ja siellä oli monta muutakin paria yhtä aikaa, niin se olikin paljon ahdistavampaa. Tuli sellainen olo, että ei tämä voi olla totta, ei meitä voi olla näin monta :(
 
Inkku- kuulumisiasi huhuilen...? ;) Taitaa teillä huomenna olla kaksi viikkoa inssistä, miltä näyttää?

Amalia, teidän suunnittelukäyntiaika taitaa lähestyä, milloin on tarkka pvm? Eli oliko se niin, että teidän tuleva hoito tehdään Naistenklinikalla? Joudutte sitten ilmeisesti asioiksenne ajelemaan Helsingin päähän hoitoon?

Harmi Arcatha että ette pääse tämän vuoden puolella ensikäynnille. Varmaan joulun ja uuden vuoden aika on polilla hiljaisempaa, onkohan sulkuviikkoa tms. tiedossa (tietääkö joku?)...

Haaveilija, onko teillä siis punktio ja siirto tiedossa? Onko jo tietoa tarkasta ajoituksesta? Olet varmasti tuonne aiemmin jotain kirjoitellut, mutta en nyt lähtenyt selailemaan taaksepäin. :)

Johkuliinu, miten teidän tutkimukset/hoidot lähtevät liikkeelle, oliko lääkärin kanssa jo tarkoista suunnitelmista puhe? Onhan se polin odotushuoneessa istuminen ollut muutaman kerran vähän "outoa". Siellä kun on aika eri tilanteessa olevia ihmisiä, ei niistä oikein osaa arvata mitä varten ovat tulleet... Ehkä sitä kuitenkin jollain tavalla "tunnistaa" ne jotka tulleet samaa tarkoitusta varten polille.

Täällä kp 12, huomenna pitäisi mennä polille katsomaan miltä näyttää. Jos nyt menisi samalla tapaa kuin ensimmäisellä kerralla, niin inseminaatio olisi 8.12. Saa nähdä, ei oo ollut kyllä oikestaan minkäänlaisia oloja Femareista, en kyllä muista että oliko viimeksikään kun vasta ovulaatiopäivänä. Toivottavasti siellä olisi yksi (tai kaksi) follia, että päästäisiin inseminaatioon eikä tulisi mitään ylläreitä.
 
Hei! Polilla on sulkua muistaakseni viikot 51, 52 ja 1. Hoitajia siellä on kyllä useampia, mutta lääkäreitä tietääkseni vaan yksi. Sairastapauksissa varmaan sovitut uä:t ja piikitysopetukset hoidetaan, mutta luulen, että suunnittelukäynnit tällaisilta päiviltä perutaan.
 
Baulie Näillä näkymin ensi viikolla olisi punktio. Jännää =) Ennen joulua se sitten vasta jännää onkin! Vaikuttaahan tuo poli kyllä tosi ruuhkaiselle ja henkilökunta ylityöllistetylle, täytyy ihan hattua nostaa, ettei tuokin lääkäri ole karannut yksiyispuolelle. Toisaalta on ihan mukava kun pääsee aina samalle lääkärille! Itse olen kokenut hankalaksi nuo puhelinajat, kun se on töissä tosi kiireinen aika. Nyt on tilanne vähän parempi kun saa jättää soittopyynnön. Ihan hirmuisesti onnea inssiin!

Tervetuloa porukkaan Johkuliinu!

Hyvä Arcatha että tekin pääsette alkuun. Kyllä näistä julkisen hoidoista suurin osa on sitä odottelua ja odottelua.....

Mietin tuota Hiljaa toivotut -elokuvaa, mutta en taida altistaa itseäni nyt sille. Jotenkin mulla on nyt henkisesti parempi olla kuin hyvin pitkään aikaan, enkä halua antaa negatiivisille tunteille nyt tilaa. Katotaan sitten ivf:n tuloksen jälkeen miltä tuntuu. Mites muut, ajattelitteko mennä?
 
Baulie: Lääkärin mukaan nyt on tutkittu kaikki mahdollinen, viimeksi tutkittiin munatorvien aukiolo ja kaikki oli ok. Mulle määrättiin syötäväksi hormoneja kierron alkuvaiheessa ja sitten menen ennen kierron puoliväliä ultrattavaksi, että montako munasolua on tarjolla. (Näille on varmaan jotain oikeampiakin termejä, mutta en vielä osaa niitä :)) Vähän jännittää nyt aluksi, että jos lääkkeiden avulla munasoluja onkin liikaa, niin sitten ei saa edes yrittää ja taas pitää vaan odottaa.

Toivottavasti tuo sulku ei nyt heti alkuun estä mun käyntiä, pitäisi meinaan ennen joulua päästä käymään. No, onneksi ilmeisesti silloin tarvitaan vain hoitajaa.

Me ollaan miehen kanssa menossa katsomaan tuo elokuva. Ajattelin ensin, ettei mies halua lähteä, mutta suostui heti kun kysyin. Mulla se viimekertainen käynti lääkärin luona (jossa todettiin, ettei meidän lapsettomuudelle löydy mitään syytä), sai aikaan oikein kunnon pahan mielen, josta en vielä muutamassa viikossa ole päässyt yli. Tiedän, että tuon elokuvan katsominen tulee olemaan pelkkää itkemistä, mutta mulle se voi jopa tehdä ihan hyvää tässä olotilassa.
 
Tervetuloa Johkuliini, ja tervehdykset muillekin!

Inssistä on tänään tosiaan kaksi viikkoa kulunut, ja odottelu/ihmettelylinjalla täällä ollaan. Välillä olin jo lähes varma, että nyt onnistui, mutta sitten muutama päivä sitten tuli vähän veristä vuotoa, niin kuin mulla yleensäkin ennen menkkoja. Mutta rinnat ei ole yhtään niin kipeet kuin yleensä tässä vaiheessa, eikä kunnon vuotokaan ole vielä alkanut, eli en tosiaan en tiedä. Vielä en uskalla testailua miettiä, odotellaan nyt vielä muutama päivä ainakin.

Mutta itkuisuutta/herkistyneisyyttä on havaittavissa, ehkä tää on sellaista "puhdistautumisvollotusta".
 
Inkulle tosi paljon tsempityksiä, voi että jos/kun plussaisitte! :) Onko teillä veritesti sovittu jo jollekin päivälle? Peukkuja siis!!!

Ja täytyy tosiaan nostaa hattua polin porukalle, mulla pelkästään hyvää sanottavaa heistä. On varmaan tosi kiire työympäristö ja tietyllä tapaa heihin kohdistuu suuri määrä odotuksia (itse tosin lataan odotukset onnistumisen suhteen ainoastaan omaan napaan eli en sillä tavalla ole kokenut 1.inssin negaa kunnallisen puolen "syyksi"). Tuntuu oikeasti, että siellä ollaan jokaista meitä varten tosissaan! Joidenkin mielestä/jossain päin Suomea kun kunnallinen puoli tunnetusti haukutaan lyttyyn.

Haaveilija, mikäs teidän hoitotaival olikaan, onko kuinka monta inssiä tehty vai päädytty jostain syystä IVF:n esim. suoraan?

Mä en taida uskaltautua katsomaan sitä Hiljaa Toivotut -leffaa sittenkään teatteriin. Haluan sen kyllä nähdä, mutta taitaa olla parempi katsoa se omalla kotisohvalla... Vähän tuntuu siis siltä, että teatterissa menisi vain parkumiseksi ja sen teen mieluummin kotona kun ei ole montaa kymmentä ihmistä ympärillä. Elosella on ilmeisti näytöksen yhteydessä jonkinlainen keskustelu(?) tilaisuus, onko aikomus mennä myös sinne?

Seurantaultra oli siis aamusella, näköjään näissä lääkkeellisissä kierroissakin eroja vaikka annostus yms. samat. Ekalla kerralla siis kp 12 löytyi 2 x 18 mm ja limakalvo oli ilmeisesti 11 mm. Nyt (kp 12) 1 x 14 mm ja limakalvo 9 mm.

Vähän nyt jänskättää, miten inssin kanssa käy... Lääkäri kyllä kalenterista laskeskeli ja oli sitä mieltä että toimenpide tehtäisiin perjantaina. Tikutan vielä ovulaatiota mutta en sitten tiedä milloin sen ovis+ saan. Kokemuksen perusteella, tekeekö In-Tiimi inssin "etukäteen"? Tai siis jotenkin veikkaan että saisin ovis+ vasta perjantaina, onnistuisikohan toimenpide samalle päivälle... Keskiviikkona ajattelin sinne soitella ja kysellä tarkemmin.

Oon kyllä jokseenkin sitä mieltä, että viimeksi inssi oli liian myöhään (ovis+ torstaina aamulla ja toimenpide perjantaina päivällä). Jos folli kasvaa päivässä noin 2 mm niin tämän perusteella siis veikkaan että testi näyttäisi plussaa vasta perjantaina aamulla. Kaikesta sitä ihminen itselleen päänvaivaa keksiikin! ;)
 
..täältä taustalta uskaltaudun taas kommentoimaan ;)

Baulie, jos ovis+ perjantaina niin tekevät inssin perjantaina. Ainoastaan jos lauantaille plussa osuis, niin sit jäis inssi tältä kierrolta väliin (meillä ekassa inssiyrityksessä aikanaan kävi just niin, ihan hitusen otti päähän..).

Inkku, toivottavasti plussaisit :)

Tuo Hiljaa toivotut kuulemma tulee telkkariin jo keväällä. Mun vanhemmat ja anoppi ovat käyneet sen kattomassa ja ovat kehuneet, ja mun äiti sanoi, että lisäsi kovasti ymmärrystä. Kannattaa siis suositella sitä läheisille ja ystäville!!

Tsemppiä kaikille ja kaunista joulunodotusta!
 
Moi, kiitos kovasti toivotuksista, mutta täällä ei plussan plussaa vaan vuoto alkoi eilen. Aamulla soitin polille (hoitaja poissa tämän viikon), joten soittanen ensi viikolla uudestaan, mutta otan yhteyttä uudestaan viimeistään sitten seuraavien menkkojen alettua, että vieläkö kokeillaan kolmatta. Nyt multa kyllä meni hieman usko tuohon touhuun, liian helppoahan se olisi ollutkin ;(

Pitäkää te muut lippu korkeammalla!
 
Viimeksi muokattu:
Baulie, meillä 3x inssi takana, mulla vähän endoa ja meihellä liikkuvuus vähän alentunut, mutta varsinaista syytä lapsettomuudelle ei ole. Yhteensä 3 pitkää vuotta ollaan vauvaa toivottu ja vuosi sitten hakeuduttiin hoitoihin. Mulle tehtiin inssi perjantaina, vaikka ovis+ oli lauantaina. Ajattelin sen niin, että on siitä kuitenkin parempi mahdollisuus kun jos ei tehdä ollenkaan.

Inkku1980 :hug:

Mulla on huomenna alkionsiirto, eli jännät joulunalusviikot tulee :headwall: Voi kun saataisiin se lahjoista parhain!
 
Päästiin onneksi inssiin tänään (kp 16), ovulaatiotesti näytti + eilen illalla. Nyt sit vaan odotellaan, oi olispa ihana joululahja! <3 Edelliseen kertaan verrattuna nyt ei ainakaan ole sellainen olo että tuo olisi tehty liian myöhään, on vieläkin jotenkin "ovisolo" vaikka oikeastaan mitään selvää jomotusta ei nyt olekaan ollut (tai sit on vasta tulossa). Mutta en aio kyllä liikaa odotuksia ladata tähänkään kiertoon.

Inkulle harmistukset... :/ Olisitko enemmän tässä vaiheessa inssin vai IVF:n kannalla seuraavaa kertaa ajatellen?

Ai Haaveilija olikin jo siirrossa!? Meniköhän mulla jotain ohi, millon teillä oikeen oli se punktio ja miten meni? Peukkuja (ja joulutöppösiä)! :)
 
Jahas, sieltähän ne kuukautiset sitten taas tuli. Välillä onnistuin jo olemaan ilmeisesti tarpeeksi pessimistinen, kun en edes luullut olevani raskaana. Mutta nyt on taas sellainen vaihe, että tunnen ihan selvästi kierto kierrolta uusia "oireita" ja olen ihan varma, että nyt on vihdoin meidän vuoro. Kyllähän sitä optimismia varmasti tarvitaan, mutta sitten aina putoaa taas niin korkealta.

Miten teillä muilla? Oletteko ylioptimistisia vai osaatteko suhtautua "neutraalisti"?

Hormonien syönti pitäisi aloittaa maanantaina, onneksi ehdin silloin soittaa ja kysyä, ottaako ne mut ultraan viikolla 51 (ilmeisesti ei, jos sulku koskee kaikkia?). Ärsyttää vaan, kun olisi se ihka ensimmäinen kerta, niin sekin sitten siirtyy. Ihan kun ei muuten olisi saanut odottaa :/
 
Baulie: pari päivää aiemmin oli punktio ja se oli kivun suhteen sitä luokkaa, että ilmoitin miehelle että tämä meidän lapsenteko oli sitten tässä, uudestaan en mene. Näin siitä kauheita painajaisia myöhemmin ja olin tosi itkuinen, mutta onneksi sain keskustella in-tiimin lääkärin kanssa sen asian läpi ja nyt jo olen ihan valoisalla mielellä. Älkää nyt säikkykö, ei se yleensä niin kauheaa ole, mutta mulla oli munasarjan sijainti kaukana + endometrioosi vaikuttamassa asiaan. Ns. "terveeltä" puolelta poiminta ei sattunut oikeastaan lainkaan. Nyt on sitten yksi pallero masussa ja 6 pakkasessa :heart:

johkuliinu: minä olen tehnyt tuon saman virheen niiiin monta kertaa..... Kuvittelin aina oireiden olevan jotenkin ainutkertaisia ja tipuin sitten tosi korkealta. Mut siten rupesin kirjaamaan niitä ylös, se on ihan hyvä konsti hillitä pilvilinnoja.
 
Haaveilija & Baulie, toivottavasti teillä tärppäisi nytten!

Johkuliini, tuo kuulostaa niin tutulle, välillä on varma, että nyt onnistuu, välillä ei usko mihinkään. Paras olisi pitää jalat maassa ja pää taivaassa vai miten se meni... Tavallaan pakko olla optimisti (eihän tästä muuten mitään tulisi ;)), mutta liian korkeelta putoaminen on yllättävän rankkaa.

Te, joille on tehty inssi, kuinka monta kertaa se tehty, ennen kuin on siirrytty eteenpäin? Tällä hetkellä en ole varma, haluanko yrittää kolmatta inssiä (niin helppoa/yksinkertaista kuin se olisikin, jos vaan aikataulut osuu yksiin kanssa), hieman jo malttamattoma täällä odotellaan ns. oikeita hoitoja. Mutta IVF hoitomuotona on vielä aikamoista sekamelskaa mielessä, joten pitää hieman opiskella aihetta. Sen suhteen voisi ollakin hyvä käydä katsomassa Hiljaa toivotut. Joku joku ennätti ja mitä tykkäsi?
 
Haaveilija, kiitos hyvästä vinkistä! Ehkä tuolla tavalla mäkin uskon, että "oireet" ovat ihan samanlaisia kuin aiemminkin.

Hiljaa toivotut oli kyllä todella koskettava. Onneksi en pillittänyt hysteerisesti, varmaan vierässä istuneet muut ihmiset vähän hillitsi mua. Kyyneleitä vieri silti useampikin. Tekijät ovat kyllä todella osanneet asiansa, kun olivat saaneet elokuvaan mukaan ainakin tosi paljon sellaisia ajatuksia ja tunteita, joita meillä on käyty läpi. Toisaalta rupesi vähän ahdistamaan, että entä jos meilläkin on edessä vielä tuplamäärä vuosia kuin mitä on tähän asti kulunut :/
 
Hei!

Onko poli tosiaankin nyt loppuvuoden kiinni? Voi kökkö, jos näin on, kun pitäisi ilmoitella sinne suuntaan Helsingin terveisiä mahdollisimman pian. Käytiin siis Naistenklinikalla ja pyysivät sieltä joitain tietoja Jyväskylästä (esim aukkarin tulokset).

Helsingissä päättivät, että meille tehdään ainakin yksi inssi ennen ivf.ää. Inssi tehdään tammikuun ekasta kierrosta :)
Kaikki muut käynnit on kuitenkin itse toimenpidettä lukuunottamatta tehtävä Jyväskylässä ja pitäisi tuostakin tiedottaa Jyväskylään.

Harmittaa kun unohdin perjantaina kaiken kiireen keskellä soittaa polille... argh... toivottavasti nyt ei inssi kuitenkaan tämän sulun takia siirry.

Helsngissä ivf jono on puoli vuotta, joten toivon, että meille inssillä toivottu tulos saadaan. En jaksa odottaa :D
 

Yhteistyössä