Jyväskylän odottajat ja äidit vol.3

Tervehdys kaikki!
Ja kiitos onnitteluista! Eli meille syntyi tosiaan yllätystyttö 15.7 klo 20.47. Tyttö painoi 3670g ja oli 50cm pitkä. Päänympärys oli 35cm. Eilen päästiin kotiin, mutta enhän minä koneelle malttanut tulla :D

Voinpa tähän samalla tarinoida vähän tuota synnytyskertomustakin. Tosiaan yöllä heräsin kolmen maissa kipeisiin supistuksiin, joita sitten seurailin kuuteen asti, ja siinä vaiheessa itku silmässä herätin miehen, että lähdetään. Synnärillä olin sitten auki vasta sormelle, joten sain Oxynorm-piikin ja sen myötä ihanan pöhnän päälle, jolla pärjäilinkin hyvin pari tuntia. Olin auennut n.3 cm joten pääsin saliin ja sain epiduraalin. Silloin aukesikin taivas kipujen suhteen ja sain nukuttuakin. Tosin supistukset melkein loppui tuon epiduraalin kanssa, joten suht pitkään olin tuossa 3 sentissä. kolmen maissa puhkaistiin kalvot ja siitä tunti eteenpäin niin alkoikin supistaa jo niin kipeästi ettei epiduraalista ollut enää mitään hyötyä. Lopulta avauduin puolessa toista tunnissa 5cm:stä täysin auki ja pääsin ponnistamaan. Ponnistin n.40min. Eli pitkän alun jälkeen ja kun synnytys todella käynnistyi se olikin sitten tosi nopeaa toimintaa.

Kätilö ehti kysyä pään jo synnyttyä että tiedättekö kumpi tulee? Viiminen kiljasu multa olikin että "poika", kun kätilö jo nostikin vauvaa ja huusi että "tyttöhän tämä" :D

Eppari leikattiin ja pikkusen vielä ratkesin, mutta sinänsä vähällä pääsin. Nyt harjotellaan vauva-arkea sitten kotosalla. :heart:

Laitetaas vauvakuvakin tähän:
http://www.aijaa.com/v.php?i=4518076.jpg

Myöhemmin sitten lisää!
Kukkaiskeiju ja neiti 3pv.
 
kukkaiskeiju Voi mikä suloisuus on teidän neiti :heart: :flower:
Mä olin ihan yllättynyt, että pikkuinen olikin tyttö, kun kaikki merkit viittas niin poikaan :D
Mutta tulehan kertomaan sitten lisää kuulumisia, kun jaksat =)

outiko 38+3
 
Ihana kukkaiskeijun tyttö :heart:

Me vissiin siirrytään kyllön neuvolan asiakkaiks, käykö kukaan siellä? onko millanen paikka ja henkilökunta? Mä niin älyttömasti tykkäsin tosta halssilasta et harmittaa kun joutuu vaihtaan :/
 
Me kans siirrytään nyt elokuun alusta Kyllöön. Ei siis olla vielä käyty siellä, mutta kokemuksia? Mä tykkäsin Kuokkalan neuvolasta, harmittaa kun vaihtuu. Mulla itsellä kun vaihtui raskausaikanakin monta kertaa terkka, nyt olisi ollut tosi mukava ja ei niin käyriään tuijotteleva täti :D
 
Nepsunen on niin kesä tunnelmissa,et harvoin koneella malttaa istua =)
suuren suuret onnittelut kaikille vauvoille,tyttöjä tyttöjä =) :flower: :hug:
IHANAA ENSI VAUVAILU AIKAA KAIKILLE =) nauttikaa yhdessä olosta,haistelkaa vauvan tuoksuja ja vaan ihailkaa tuotostanne yhdessä miehen kanssa.se on sitä tämän vauva arjen parasta antia =)
Yritän saada teidän tiedot päivitettyä tuohon etusivulle,kuhan Eerika nukahtaa =)

Mandor ja mira, TERVETULOA myllyjärven suuntaan..me asutaan tässä huhtalammentiellä,eli voitais treffata joku päivä =) ihana saada tännekin päin tuttuja..

Meillä oli lauantaina ristiäiset ja tyttäremme sai siis nimeksi Eerika Iida Irene.Todella kivat juhlat oli,pieni ja lämmin tapahtuma kaikin puolin..Eerika oli aivan poikki juhlan jälkeen,nukkui 12h niin että 20min jaksoja oli tissillä ja sit taas unta palloon.Oli tosin äitikin aikas raato..

olimme savossa melkein puolitoistaviikkoa ja nyt tultiin sitten pyykin pesuun ja viimeiseen vyöhyketerapia käyntiin kotiin.Keskiviikkona taas mökki kutsuu,aah,rtantasaunaa ei voita mikään :) perjantaina suuntaan vauhtiajoihin, toivottavasti isi pärjää Eerikan kanssa 12h ilman koko aikaista huutoa..

jatkan juttua ja kommentoimista myöhemmin,mut minut löytää myös facebookista osotteella liisa.torn@netti.fi :)

lämpimiä ajatuksia kaikille ja vielä kerran onnea alkutaipaleelle kaikille vauvallisille =)

minä voin järjestää vaavi tapaamista syksymmällä,kuhan loma hommelit on takanapäin..
 
Me ei olla mietitty vielä ristiäisiä juuri lainkaan. Mutta vieraita tulee melkein pakolla parisenkymmentä ja meillä ei kyllä riitä istumapaikkoja kaikille eli luulisin meidän pitävän ne tuolla seurakuntasalilla. Tämä ei nyt teitä varmaan auta yhtään kun asun niin "eristyksissä" teistä muista...mutta kuitenkin! :D
Ensi viikolla on aika soppalaan isyyden tunnustukseen ni sen jälkeen vois alkaa pikkuhiljaa miettimään. Ei mitään voi toteuttaa kuitenkaan ennenkuin maistraatti on tehnyt päätöksensä. Siinä voi mennä kuulemma kauankin aikaa mikä sinänsä on minusta ihan hölmöä...eiköhän me ite tiedetä kuka lapsen isä on ilman papin aamentakin?! Plääh!!
 
Pusukalatar: Me tehtiin tuo ristiäis-isyyden tunnustamis kuvio niin että varattiin pappi ja sovittiin ristiäispäivä ja soitin lastenvalvojalle että pitäs saada paperit kuntoon ennen ristiäisiä :D Tyttö siis isänsä sukunimellä. Laittoi paperit nopeemmin eteenpäin maistraattiin, josssa ne tavallaan olisi kestänyt kauan. muutenkin tuo siyyden tunnustaminen on jotenkin niin huvittavaa mun mielestä, kun kysellään molemmilta että ootteko nyt ihan varmoja tästä että tuo mies on lapsen isä :LOL: Niin ja kysyi mieheltäkin huoltajuus asiasta ja selvitti kyllä niin tarkkaan että haluatko tosiaan ryhtyä virallisest lapsen huoltajaksi :D

Muoks. Eikös Keltinmäki ole aika lähellä Myllyjärveä, vai oonko mä tän kaupunkisuunistuksen kanssa ihan hakoteillä? :ashamed: Aattelin että jos siellä lähellä meitä asuu mammoja, kun sinne Keltinmäkeen muutetaan nyt, niin mä voisin kaivata mammaseuraa, jos vaan kelpaan joukkoon? =)
 
Nessu Keltinmäki ja Myllyjärvi on vierekkäiset kaupunginosat. Siinä on vain mäki välissä! :) Riippuu tietysti et mihin päin Keltinmäkeä olet muuttamassa... ;) Joka tapauksessakin, ihan on kävelymatkan päässä...just sopiva päivälenkki! Mennen tullen ylämäkee... :LOL: eli vastustakin riittää vaunuillessa! :D Ite olen asunut kummassakin.
 
morjens kaikille taas =)
tää mamma yrittää olla kovasti aktiivinen nyt,kun kerrankin jutuissa oon mukana..

meidän ristiäiset oli kuopiossa miehen vanhempien luona,koska koko suku asuu sielläpäin.paikalla oli noin 20 henkeä,vaan lähin suku ja kummit.tosi kiva tilaisuus oli,jäi kaikille hyvä maku juhlista =)

me ollaan kyllön asiakkaita,en oikein osaa sanoa minkälaista on lasten neuvolassa kun on noi kesäloman sijaiset ollu..viime kerralla saatiin kuulla siitä,et tytön kasvua aletaan tarkkailla,vaikka meneekin siinä nolla käyrällä..minä en ymmärrä miks,eikös se oo ihan hyvä jos menee siinä,eikä esim.miinuksella??!!
mies on ollu molemmilla kerroilla mukana ja hän ei tykkää yhtään kun ne tätit venyttää käyntiä melkein 40min mittaisiks vaikkei mitään asiaa ookkaan,mut ymmärrän kyllä miks ne ei halua liian kiireellä edetä:jos jollakin on vaikeaa asiaa,saa omaan tahtiin kertoa.

totta tosiaan,tervetuloa nessu86 tännepuolelle kaupunkia,minä siis asun ylämyllyjärvellä ja muutamia kertoja olen käynyt vaunuilemassa siellä keltinmäessä päin, eli ei paha matka.voidaan käydä yhteis lenkillä sit kun muutatte tänne =)

tänään oli Eerikan viimeinen vyöhyketerapia käynti,ollaan saatu paljon apua siitä:eli kaikki kenellä on masu vaivainen vauva,suosittelen erittäin lämpimästi!Kävimme jyväskylän vyöhyketerapia nimisessä paikassa,Matti Turunen oli hieroja ja 20e/kerta oli maksu..käytiin 4 kertaa,vika oli ihan vaan varmuuden vuoksi.Minun puolesta ne Cuplatonit ja disfatylit saa heittää jokeen,ei mitään apua :kieh:
On jotenkin niin outoa,kun pääsee nukkumaan jo kymmenen jälkeen illalla,eikä tarvii valvoa yöhön asti niin kun alussa oli! :LOL:

käytiin terapian jälkeen shoppaamassa,ja niin kuin perinteeksi on jo muodostunut,ostin ainoastaan normaalihintaisia tuotteita ;) että näin meilläpäin..me ei saatu vauva kirjaa ristiäis lahjaksi,joten kävin sellaisen ostamassa..oli pakko törsätä siihen mauri kunnaksen kirjaan,se on niin hauska..oli kyllä kaikkein kallein mitä kaupasta löyty :ashamed:

mutta nyt koivet kattoon kun Eerika vielä torkkuu..

 
Niin, me ollaan asuttu nyt vuos täällä Jyväskylässä enkä vieläkään oikeen tiedä kaunpunginosia saati osoitteita :ashamed: Juurikin tänne muuton vuoksi ei pahemmin ole tuttuja täällä päin, jotenka mielelläni ottaisin vastaan lenkkiseuraa :) Pari viikkoa vielä touhua, kun mieskin lomalla ja lähetään kait ens viikolla Kuopioon sukulaisten luo.

Cuplaton/Disflatyl, en päässyt oikein jyvälle kumpi olisi ollut Ainolle parempi, kumpikin auttoi vähän vatsavaivoihin. Lopeteltiin ne tuossa 3,5kk iässä. Meinaa vaan nyt kiinteiden myötä mennä ummetuksen puolelle, tänään syötiin luumua, ei tainnut olla herkkua irvistyksistä päätellen :D
 
Moro! En oo oikeen pahemminn kirjotellu tänne, mut käyny kyl harvasen päivä lukemassa tein kirjotuksia. Varsinkaan loppuraskaudesta en viittinyt kirjottaa mitään, ku olin jo niin tuskastunut, et olisin vaan valittanut jotain.. :$ :ashamed:

Mutta siis nyt on vihdoin tyttö kainalossa!! :heart: ja kyllä se vaan on IHANA!

Tyttö syntyi 16.7.2009 klo 18.19 painoa oli 3240g ja pituutta 50cm, pipo 35cm. Neitillä on pitkät silmäripset ja pitkä tuuhea tumma tukka! =)

Vielä ollaan täällä osastolla, kun neiti sai antibioottikuurin ja oli hetken teholla, mutta huomen illalla päästään vihdoin jo sitten kotiin kokeilemaan arkea!

Minäkään kun siis en täältä Jyväskylästä oikein ketään tunne, niin lenkki/kahviseuraa olisi kiva saada ja jos jotain tapaamista olisi tiedossa ni mukana ollaan!! :wave:
 
Ainii niin ja kukkaiskeiju, tunnistin tein tytön kuvasta ja näinkin varmaan teidät tein lähtöpäivänä kun olitte viimosia punnituksia tekemässä, jos nyt en ihan väärin siis tunnistusta tehnyt.. :xmas: Onko siulla semmoset tummat pitkät hiukset ja mahtoko olla joku huivi päässä tein lähtöpäivänä?
 
nessu, ootteko te kuopiosta päin tänne tulleita..?

ite asuttiin siilinjärvellä neljä vuotta ennen tänne tuloa,ja paljasjalkaisia savolaesia ollaan kumpikin ;)

ja mazoonille onnea typystä,saman kokoinen on neiti ollut kun meidän Erikakin :hug:
 
Jospa tänne taasen kirjoittelisin, muistankohan nyt kaikkea edes kommentoida mitä tässä teidän juttuja lueskellessa tuli mieleen, mutta yritetään josko aivot vielä toimii tähän aikaan illasta/yöstä...

Mazoon: Onnittelut pikku prinssesasta :flower:

Nepsunen: Kaunis nimi teidän tyttösellä :)

Pusukalatar: Kävin tuolla sun kotisivuilla lukee sun synnytystarinaa ja katoin samalla kuvia. Teidän tytöllä myös kaunis ja erikoinen etunimi, Henni, en ainakaan yhtään samannimistä tunne. :) Niin ja vielä piti sanoa, että on tosiaan ollut pika synnytys ensikertalaiselle. Suloinen muuten oli sun typykkä.

Mandy: Meillä ristiäiset vietetään Savonlinnassa, kuten taisinkin jo aiemmin mainita, eli siis meidän entisessä kotikaupungissa, jossa tuli asuttua yli 27 vuotta. Kaikki sukulaiset ja tuttavat asuvat Savonlinnan ympäristössä, joten helpompi pitää juhlat täällä. Esikoisen kastejuhla vietettiin seurakunnan tiloissa, samoin myös tämän pikkukakkosen. On paljon mukavampaa kun on tilaa ja kaikki astiat saa sieltä yms. Meillä on vieraita tulossa melkein 30, joten tuollainen seurakuntasali on oikein sopiva paikka ristiäisiin.

Kukkaiskeiju: Oli mukava lukea myös sinunkin synnytystarinaa, oli varmaan yllätys kun tulokas olikin tyttö, ja oikein suloinen on tuossa kuvassa :)

Me ollaan edelleen täällä mun porukoilla, mies siis jyväskylässä töissä. Kovasti odotan sunnuntaita kun vauvalla on ristiäiset. Pääsee vihdoin kutsumaan poikaa oikealla nimellä, nyt kun vihdoin ollaan nimi päätetty.

Minä olen täällä innokkaana poiminut mustikoita. Eilen otin esikoisen, 1v10kk, mukaan metsään ja sehän oli oikein innoissaan kun sai itse poimia ämpäriin marjoja. Vauvan jätin äitini hoiviin. Tänään läksin uudemman kerran metsään kun molemmat pojat jäivät päiväunille. Illalla kävin vielä esikoisen kanssa poimimassa mustikoita. Täällä niitä on metsä täynnä, saa nopeasti sankon täyteen kerättyä, pitänee käydä vielä muutoman kerran, niin saa pakkaseen marjoja. Mansikoita pakastettiin jo 15kg äitin kanssa.

Mutta ensi viikolla olen taas sielläpäin ja kovasti odottelen tapaamista. Meilläkin voisin järjestää treffit, mikähän olisi sopiva ajankohta? En varmaan vielä ensi viikolla kuitenkaan kun on neuvolakäyntiä ja sitten loppuviikosta onkin rallit. Meillä ei ole mitkään isot tilat, mutta kaipa meille kuitenkin mahtuis, sopu sijaa antaa. Vai oisko sitten joku muu paikka kaupungilla parempi. Heitelkää ajatuksia seuraavasta tapaamisesta, niin eiköhän sellainen järjesty.

Mutta nyt aivot narikkaan ja nukkumaan....

Niin ja Mandylle ja outikolle piti vielä toivottaa hyvää loppuraskautta, pian teilläkin on omat pikkuiset kainalossa

Lomaileva halinalle, esikoinen 1v10kk ja pikkukakkonen 7viikkoa ja rapiat päälle
 
Halinalle olisi kiva kyllä tuo tapaaminen! Haluatko sinä järkätä? :) Mun puolesta voidaan pitää kotitapaaminen, tai sitten mennä kaupungille vaikka johkin kahville/syömään.

Mazoon Onnea pienokaisesta! :) :heart:

Täällä oli maanantaina neuvola, siellä kaikki ok. Ensviikon perjantaina äitipolilla ultra, sitä ootellessa.

Hensku 31+1
 
Nepsunen, joo Kuopiosta olen kotoisin. Paljasjalkainen savolainen siis täällä keskisuomalaisten joukossa :LOL: Ja pusukalatar, kiitoksia, kyselenpä sitten jos tarvitsen apua kaupunkisuunnistukseen :)

Odottaville vielä kovasti tsemppiä : Muistan kyllä vielä hyvin miten pitkille viimeset viikot tuntuivat, varsinkin se viimenen viikko kun laskettu aika tuli ja meni :whistle: Mutta jälkeenpäin ajateltuna, se olikin yksi hujaus kunnes olikin vauva ja kainalossa :) Että ei ne sinne jää, vaikka tiedän tunteen miten tuo lausahdus ärsyttää :LOL:
 

Yhteistyössä