## Joulutonttujen odottajat## HUHTIKUUSSA

Minäkin pelästyin eilen aivan tolkuttomasti, kun pyyhkiessä tuli hieman veristä vuotoa. Varasin ajan täksi päiväksi gynelle, ja siellä oli kaikki ok. Sikiöpussin lisäksi oli kehittynyt ruskuaispussi, jonka sisällä paksuuntumaa, joka viittaisi sikiöön. Sydänäänille oli vielä liian aikaista. Mutta kyllä nuo vuodot pelästyttää mielettömästi vaikka olisivat kuinka vähäisiä! Rajuhkon sisätutkimuksen jälkeen tuli taas väriä paperiin, nyt ei onneksi enää viime vessareissulla tullut.
Käpylehmälle :hug: , toivottavasti olisi vain väärä hälytys...

Annuli& Tuhru-Tauno 5+4
 
Heippa kaikille!!!! =)

Meitä on jo TOSI paljon. Listan mukaan 53 joulutontun odottajaa. :eek:

Olisiko hullu ajatus jos puolittaisi ryhmän vaikka puolesta välistä kuuta? Vielä ei ole tietenkään edes ilmoittautunut kaikki kun uusia plussia tulee loppukuulle koko ajan. Saisi vähän tiivimmän porukan ja helpommin pysyisi kaikkien kirjoituksissa mukana. Nyt tuntuu että tekstiä tulee ihan kamalasti koko ajan eikä mitään hajua sitten kuka onkaan aiemmin kirjoittanut ja mitä...
Onko kannatusta??? :wave:


Täällä myös päänsärky vaivaa vähän joka päivä. Tosi ärsyttävää jomottelua. Samoin pientä pahoinvointia on havaittavissa mutta en anna nyt sille periksi. Väsymys vaivaa 17-21 välillä mutta sitten kun pitäisi mennä nukkumaan niin ei uni taas tule.

Kohta ajattelin soitella neuvolaan ja varata aikaa. Saas nähä kuinka pitkälle menee. Esikoisesta eka neuvola oli vasta viikolla 10 ja se oli kyllä ensiodottajalle liian pitkällä. Nyt ei niin kovaa hoppua sinne edes ole. Muutenkin aika rauhallisin mielin odotellaan. :)
 
hmm.. mä kun tykkään ,e ttä kaikki olis samalla listalla .. juuri siitä syystä , kun ei itsekään jaksa aina kirjoitella niin kauheasti ja kesä tulee ja hiljaisempaa .. tuostakaan joukosta ei monikaan kirjoittele koko aikaa .. ja toisaalta on mukavaa kuulla muidenkin olotiloja ja kuulumisia tässä matkan varrella ja kun nuo la:t voivat olla mitä on ja kuitenkin syntyä vaikka 2 viikkoa ennen aikojaan (ihan normaalisti kuitenkin) ...
kyllä tästä kaikista pääsee pikkuhiljaa jyvälle ja tietenkin enemmän niistä jotka aktiivisesti kirjoittelevat .. toiset taas kirjoittavat kerran pari ja jäävät taustalle....

neitim
 
Mulla olis taas sellanen ehdotus, et jos perustettais Jolukuisille kerho(kaksplus). Sinne vois sitten kaikki aktiivisemmat liittyä. Ja tulis ehkä avoimemmin kirjoiteltua, kun se ei ole avoin kaikille. Sinne on myös helppo lisäillä vaikka kuvia masuista ym. Saisiko tämä yhtään kannatusta??

Mutta ei huono idea se listan puolittaminenkaan..
 
Mä tykkään kyl tänne keskustelu-palstalle kirjotella, ja kiva että on paljon porukkaa( paljon jaettavaakin ), mutta onhan se totta että sitte saattaa vähän unohtua et kuka toi nyt olikaa ym. varsinki jos ei niin usein oo aikaa kirjotella... :)
 
DoB
Mustakin se on kivaa että kun on paljon porukkaa niin tulee kokemuksia laidasta laitaan. Ja uskon että alussa moni tulee mukaan kun on pakko päästä hehkuttamaan uutta raskautta jonnekin ja haluaa jakaa ne alun jännitykset mutta sitten alkuhuuman jälkeen tahti hiipuu ja jäljelle jää pienempi "ydinjoukko". Mutta ihan kuin vaan, ei väliä kunhan mä saan jonnekin kirjoittaa :D
 
Kyllä sopii mullekin tänne kirjoittelu ja yhdellä listalla. Onhan se totta että pikkuhiljaa osa porukasta kuitenkin jää taustailemaan. Ei silti, vaikka porukkaa on paljon, niin lisää saa mieluusti tulla =) . Osa joulukuisista on varmaan vielä jännäily vaiheessa.

Onnittelut kaikille joilla on ollut hyviä ultrakuulumisia :heart:

Ja voimia niille joita vuodot säikyttelevät :hug: Toivotaan nyt kaikille hirveästi niitä tarrasukkia!

Omassa olossa ei sen kummempia muutoksia ole tapahtunut. Kuvotusta, päänsärkyä, väsymystä ja palelua. Ja tämä mahan kasvu kyllä jo ihmetyttää. Kohta varmaan nämä tarkkasilmäiset alkavat huomauttelemaan. Sitten mulla saattaa yhtäkkiä alkaa tekemään jotain tiettyä syötävää mieli. Esim. eilen oli ihan pakko saada marabown pähkinäsuklaata, vaikka aiemmin suklaa kuvotti. No söinkin sitä sitten melkein koko levyn
kerralla :ashamed: , olo ei sen jälkeen ollut paras mahdollinen :(.Ja nämä mielihalut tuntuvat vaihtuvan nykyään päivästä toiseen..
 
En saanut neuvolasta ketään kiinni. Ensi viikolla uusi yritys sitten. Päätä särkenyt tämän ja eilisen päivän. Tarttis varmaan mennä kohta lääkäriin tuon alaselän kivun takia. Jomottaa edelleen. Onneksi ei yöunia häiritse
 
Käpylehmälle :hug: !!!
Musta on kans vaan ihanaa, et on paljon porukkaa =) Älkää vaan uudet pelästykö liittymästä, kyllä mahtuu mukaan ;)
Mulla oli Tikruliini myös karmeeta alaselän vihlontaa viime raskauden aikaan, ihan sellasta jalat alta viiltävää :( Mut nimenomaan näin alkuraskaudessa vaan, jäi sitte pois. Jospa sullakin, toivotaan!
Täälläkin jo hiukan sitä kumman tuttua vatsan nipistelyä.. Ihan kun oisin raskaana :D
Aurinkoista viikonloppua kaikille!!!
 
tänään ollut aika pahoinvointi-vapaa päivä..Sain siivottua kämppää, poitsun kan nähtiin kavereita ja nukuttiin lounaan jälkeen melkein kahden tunnin päikyt =) Luksusta!!
Koko ajan kyl vähän etoo, muttei estä tekemistä

Tuossa luin edellisiä viestejä ja on varmasti totta että tää porukka tiivistyy pitemmän päälle, kun alkuun päästään, semmosta se vain on. Minusta tuntuu että tää tulee olemaan tärkeä paikka,jakaa kokemuksia ja tuntemuksia, kun ei lähipiirissä oo tällä hetkellä odottajia.

Ihanaa, nyt viikonloppu edessä,mieskin vapailla, joten ajateltiin retkeillä jos ilmat sallii..
Mukavaa viikonloppua kaikille. Nyt pitää alkaa laittamaan puhtaat lakanat sänkyyn ja pikku mies nukkumaan..

Terkuin: syysusva05, 7+0+ pikku mies-05
 
Heippa taas.

Menneet päivät pitivät sisällään jo yhden virallisen oksennuksenkin, muutoin on pysytty tässä etovassa olossa. Toisin kuin edellisissä odotuksissa on nyt pahoinvointi jäänyt ihan oikeastikin vain aamuun, joka oikein hyvä juttu.

Pääkipua on ollut mullakin, niinkuin myös armoton nuha + yskä eli voi johtua päänsäryt ihan flunssastakin :snotty: . Ei voi kuin toivoa että pian helpottaisi, voisi kunnolla keskittyä tähän odotustilaan :heart: .

Vielä on toki vähän epätodellinen olo koko plussasta, kun ei kenellekään ole vielä kerrottu vaan odotellaan ihan rauhassa ajan kulumista. Turvotusta on kyllä hurjasti, pakko käyttää kans jo vähän löysempiä paitoja ettei paljastu liian aikaisin :ashamed: .

On tullut syötyä koko viikon ihan liian huonosti, ei siis ihmekään että olo vähän naatti välillä. Töissä ollut tosi vähäiset eväät jos ollenkaan eikä illallakaan ole oikein huvittanut kokkailla. No ehkä se tästä kun lenssu helpottaa - ellei sitten pahoinvointi pahene.

Nyt viikonloppuna juhlitaankin kuopuksen 3v-synttäreitä, täytyy skarpata kun tupa täys sukulaisia eikä tosiaan kukaan sais vielä tietää :whistle: .

Ihana jo miettiä miten nuo tytöt tulee suhtautumaan pikkusisarukseen - vanhempi oli 2v kun kuopus syntyi ja ihan haltioissaan - nyt on sitten kaksi papupataa utelemassa ja masua taputtelemassa... veikkaan että meillä tulee kohta varsin ajankohtaiseksi puhua kukista ja mehiläisistä :whistle:

Mutta edelleen onnea jokaiselle odotukseen, ja niille jotka hermoilevat ultraa varten - pidetään peukut pystyssä!

- Terhikki rv 5+4 LA 15.12. 3. ipana -
 
munkin tietoja voisi päivittää .. elikkä yleisestä laskutavasta poiketen , kuten lääkäri sanoi , viikkoon ei mahdu 2 maanataita ,niin vaihtopäivä onkin sunnuntai ja nyt siis 6+6 , ei 6+5 ..
la siis menkojen ja kiekon perusteella 7.12 ! siinä ei vielä muita olekaan... kenties samalla laskukaavalla muitakin siirtyy vielä 8.12 siihen :)

neitim
 
Tää vois ilmottautua. :wave:

Elikkäs LA 8.12 ja tuo aika saattaa vielä muuttua. Ja toinen lapsi ja synnytyssairaala on OYS.

Keskiviikkona testasin haamun ja käyn sen tarkastamassa tiistaina labrassa. Oli kyllä aikamoinen ylläri. :)
 
Huomenta! :wave:

Täällä uusi odottaja varovaisesti ilmoittautuu joulutonttujen odottajien joukkoon suunpielet korvissa :D Kiva, että täällä on valmiiksi joitain tuttujakin nimiä :) Viikko sitten alkanut testikierre huipentui tänä aamuna selvään plussaan, ja toisen lapsemme laskettu aika olisi kaiketi 22.12. :) Meillä on takana keskenmeno tammikuulta, joten hieman varuillaan tässä vielä ollaan, mutta toivottavasti kaikki menisi tällä kertaa hyvin. :heart:

Nti Kesäheinä & nappula 4+5
 
No löysihän se nti Kesäheinäkin tänne ;) Että tervetuloa!

Täällä vietetään tänään ja huomenna esikoisen 1-v synttäreitä. Ei oikein meinaa tajuta että hänenkin syntymästään on jo vuosi. Parilla muullakin taisi olla synttärit tänä viikonloppuna? Pokka pitää täälläkin. Ajateltiin että jos nyt hyvin menee niin voitaisiin ehkä jo äitienpäivänä kertoa suvulle. Tosin mulla on tuolloin vasta rv8 menossa eikä neuvolaakaan takana vielä mutta olishan se niin ihana äitienpäiväuutinen. Mietin kyllä tuossa että menisin minäkin yksityiselle ultraan , kun oli hiukan sitä vuotoakin alkuviikosta. Eilen piti tämän höppänän tehdä vielä yksi varmistustesti ja nyt oli testiviiva jo tummempi kuin kontrolliviiva. Sitä tikkua sitten täällä olen onnessani tuijotellut ja mies kattoo huvittuneena ;)

Minunkin mielestäni on ok että jatketaan kaikki samalla listalla. Onpahan aina lukemista kun tulee käymään. Tervetuloa vaan muillekin uusille!
 
Tervetuloa uudet joulutonttujen odottajat! =)

Omaa napaa...
Mulla on hävinny oireet! :eek: Huonoa oloa ei ole ollut kahteen päivään. Väsymys on hellittäny. Ainoa oire on hieman arat rinnat. Pelottaa!! Ei kai tämä oireiden häviäminen enteile mitään? :eek: :ashamed: :/

Meillä pojat on koko viikonlopun mummon ja ukin hoivissa, niin ajatukset ei pyöri nyt muualla kuin tuossa keskenmenon pelossa. :(
 
Heippa!
Voisin liittyä joukkoonne!Olen 25-vuotias ja kolmas lapsi olisi tulossa :)

Menkkojen mukaan laskettu aika olisi 6.12,mutta kierto on ollut niin sekasin että en ihmettele vaikka se ultrassa muuttus tosta pitemmällekin.
Pahoinvointia on :x Usein ku syö,ni olo pysyy siedettävänä..
Alavatsaa nipistelee inhottavasti toisinaan..muita oireita ei sitten vielä olekkaan,toivottavasti pahoinvointi ei tästä pahene..
Synnyttämään menen keski-suomen keskussairaalaan.
Niin ja ultran varaan maanantaina,kunta tarjoaa alkuraskauden ultran kaikille.
 
Voisin liittyä joukkoon iloiseen. Olen 23-vuotias toista lasta odottava. La olisi 23.12
Ensimmäinen lapseni on enkelivauva. Menetin pikkuisen poikani rv23. Hänestä tuli meidän perheen suojelusenkeli, joka nyt suojelee raskauttani ja uutta sisarustaan. Toivotaan, että kaikki menee tällä kertaa hyvin.
Synnytämään menen Porvoon sairaalaan.
Oireita ei kamalasti vielä ole ollut. Alavatsaa nipistelee välillä, mutta nyt onkin vasta viikot 4+5

Hyvää kevään alkua kaikille!!
 
Hei taas!

Tervetuloa minunkin puolestani uusille (vaikka aika tuore tulokas olen itsekin ;) ).

Minustakin olisi ehkä mukavinta olla samassa pinossa vaan kaikki, vaikka ei ajatus Adventtitonttujen ja Joulutonttujen omista pinoista ole sekään täysin mahdoton. Kyllä sitä kuitenkin yllättävästi oppii kuukausien kuluessa tuntemaan isommankin joukon! =)

Voi Klara miten surullinen tarina sinulla oli :'( . Kaikkea hyvää tähän uuteen odotukseen!

Itselle ei kummempaa, raskausoireet tulevat ja menevät, mutta niin se oli esikoisenkin kanssa. Eli TähtiTaika - minulla ainakin ykköstä odottaessani oireet saattoivat hävitä jopa useammaksi päiväksi välillä, ja kaikki meni hyvin! Olen vaan tyytyväinen, ettei ainakaan toistaiseksi ole tämän pahempi olo. Oikeastaan rytmihäiriöt ja huimaus ovat kaikkein ärsyttävimmät oireet tällä hetkellä.

Vielä en ole neuvolaan jaksanut soitella, varmaan ensi viikolla. Hassua miten eri tavalla sitä ottaa kaiken kun on toinen tulossa :$ . Saas nähdä muuttuuko se tästä vielä ;) .

Grynna 4+6
 
Heippa vaan kaikille. Menen ensiviikon ke varhaisultraan, oli pakko varata kun haluaa jonkinmoisen varmistuksen omalle olemiselle. Jännittää aivan vietävästi!
Oireita ei juurikaan ole, rinnat hieman aristaa. Alun vatsa nippailutkin ovat jääneet melkein kokonaan pois??
Kaipa tämä tästä :)
 

Yhteistyössä