Hei kaikille!
Täällähän vilkasta on,kovasti oli luettavaa. Yritän hetken kirjotella kun lapset tossa leikkii mutta saa nähä kauan
Lohduttavaa lukea että muilla on samanlaisia ajatuksia kuin mulla..vaikka kolmatta odotan niin silti jotku asiat ihmetyttää ja pelottaa edelleen.
Mulla on joka raskaus ollu jokseenkin erilainen..pahoinvointi on ollut tosin ainakin yks yhdistävä tekijä alkukuukausina.
Tämä raskauden oon ollu tosi väsynyt..tottakai kun jaloissa pyörii kaks lasta ja omakotitalo hoidettavana,remonttiakin ollaan yritetty tehdä. Suunnitelmia talon suhteen olis paljon mutta välillä terveys ja ylipäätään arjen pyöritys menee remonttien edelle. Ajatuksena olis nytkin tehdä keittiöremontti ennen vauvan syntymää mutta saapa nähdä..aika hiljaselta näyttää. Oon nyt yrittäny itteeni psyykata että ei sitä ole pakko tehdä ja että nykynenkin keittiö on siedettävä..(on kyllä aika vanha ja epäkäytännöllinen)
Mulla on vaan noissa remppahommissa se että en malta pysyä poissa kun tykkään tehdä ja jonkin verran osaan esim tapetoida. Ja nytkin on lääkäriltä nosto-kielto niin eipä tässä pahemmin sais autella..mutku ei osaa poiskaan pysyä aina :ashamed:
Noista liikkeistä..kun oli puhetta. Minulla mennyt niin että ensimmäinen oli vilkas maha-asukki, toinen sellainen joka saatto päivän olla aika hissukseen niin että huolesta soikeena sai masua tökkiä ja laskeskella liikkeitä. Tämä vauva on taas ollut tosi vilkas,tuntuu välillä että ei oo kuin puolentunnin pätkiä hissukseen. Luulen että tunnen liikkeet myös herkemmin kun on kolmas ja edellisestä on niin vähän aikaa.
Nyt vauveli on on ollu jo muutaman viikon alaspäin,lääkärikin viime viikolla totes että pää on alaspäin. Vähän huolissani kyselin että voiko jo alkaa laskeutumaan..sano että kyllä hissukseen voi. Mulla nyt päivä päivältä pahenee toi paineen tunne alapäässä ja välillä tuntuu että vauva on puoliks jo ulkona :| hirveä tunne,kävely on välillä tuskaa kun tuo selkäkin on kipeä.
Se on vähän yllättäny kuinka "pask..na" mä oon nyt jo..en ois uskonu että kävely tässä vaiheessa jo vaikeutuu yms. Mutta kun miettii viime raskautta eli viime vuotta niin kyllä nää vaivat tais näihin aikoihin sillonkin alkaa..ei vaan näin rajuina.
Toi napanuora ja sen kiertyminen..mä oon kanssa erehtyny monta miettimään tota kauheeta asiaa,mutta oon pakottanu itteni ajattelemaan jotain muuta välittömästi. Ei kannata miettiä noita..
Synnytyksen raskaudesta oli puhetta..siis onhan se rankkaa. Ensimmäisen synnytin flunssassa ja olin valvonu kaks yötä,ehkä pari tuntia olin nukkunu. Olin ihan sekasin väsymyksestä,sitten kun vauva oli syntyny niin kävin ihan ylikierroksilla seuraavan vuorokauden enkä vieläkään nukkunu. Sitten alko maito nousee,hormoonit alko jyllää ja tajuntaan iski se että mä TOSIAAN olen äiti. SITTEN mä itkeä vollotin,kaikki purkautu ja väsymys iski rajuna. Itkin onnesta,pelosta ja kaikesta mahollisesta. Halusin kotiin,tai en sitten kuitenkaan..se oli sekavaa. Mutta fyysisesti toivuin hyvin,tikkejä ei tullut eikä ylimääräsiä komplikaatioita. Vatsakipuja tuli kun sisäelimet alko laskeutuu,ei pystyny seisoo kun tuntu että koko vatsa putoaa ja repee. Kasvot puutu pari tuntia synnytyksen jälkeen ja pelästyin hirveesti että epiduraali on epäonnistunu ja halvaannun: mutta se olikin siitä että olin niin kovasti ponnistanu "kasvoilla" niin että veri pakeni niistä ja sitten kun alko virkoomaan niin tuli se pistely ja puutuminen. Outoja juttuja :|
Toinen synnytys meni että altaassa avautumisvaiheen,siitä kun nousin niin alko sitten jonkun ajan päästä tapahtumaan niin tohinalla että en kerinny muuta kuin ilokaasua ottaa,se autto. Jälkeenpäin mies onki kiusannu mua kun olin ihan hurmiossa hehkuttanu sitä ilokaasua: "hitto tää on hyvää kamaa"
pyysin epiduraalia mutta lääkäri totes että nyt puhkastaan kalvot ja sitten alat ponnistamaan (kummassakaan ei menny kalvot itestään). Minä sitten itkien ponnistin ja sekoilin ilokaasun kanssa..se otettiin pois kun hengitin sitä uloshengittäessä eli aivan väärin. :ashamed:
Ponnistusvaihe kesti vajaa 20 min(sama ekassa) mutta luulin että kuolen,olin iiiihan varma että sitä on pykätty tuntikausia. Silloin huusin kanssa (ja minä kun olen aina sanonu että EN huuda synnytyksessä) niin että kätilö joutu tomerana kieltämään huutamisen ja keskittymään ponnistamiseen.
Kummassakin synnytyksessä olen itse mennyt vessaan ja kävellyt pois salista,ihmeen hyvä olo ollut vaikkakin hutera ja sekava. Mutta mä oon muutenkin sellanen hölmö että oon aina liian aikasin jalkeilla sairauksistakin vaikka ois ollu syytä lepuutella.
Mutta joo..tulihan romaani. Lisää ja paljon vois kirjotella mutta nyt alkaa olemaan lapsilla niin raju meininki että täytyy jatkaa puuhastelua niiden kanssa. Sen sanon vielä että vaikka tää tosiaan on kolmas niin silti toi synnytyskin taas pelottaa..vaikka tiedän että kait sitten "osaan" ponnistaa ja että olen suhtkoht rauhallinen synnyttäjä. Tavallaan sitä ajattelee että kun noi meni ilmaan suuria komplikaatioita että tuskin kolmas menee niin hyvin. Pelottaa että käy jotain pahaa..huoli on suurempi kun on suurempi perhe nyt. Mutta PAKKO sitä on vaan ajatella että kyllä se siitä ja että kolmas kerta toden sanoo: sitten kaikki menee jouhevasti ja "siististi" ilman traumoja,hope so!!!
Ja vielä yks juttu kaikille ensiodottajille: monet hassut asiat pyörii päässä ja välillä itkettää,mietityttää ja huolestuttaa, se on kaikki NORMAALIA!! :hug:
Mieluummin sitä miettii ja vähän märehtii,se on merkki siitä että välittää ja ajattelee. On paljon äitejä jotka ei mieti mitään ja sitten asiat tulee shokkina..tai jotkut pitää asioita itsestään selvyyksinä niin että ei osaa arvostaa esim sitä että tulee raskaaksi tai että lapsi on terve. Ajattelu on vain merkki inhimillisyydestä ja siitä että haluat palavasti äidiksi!!
Sen takia ihmisen raskaus kestää niin kauan että nainen ehtii valmistautumaan äidiksi,luulen mä
Tsemppiä kaikille!! :flower:
