Joululahjat *vko21*

Hei kaikki!

On ollut niin kova väsymys ja kuvotus, että en edelleenkään vietä paljon aikaa koneella. Tänään tuntuu jo vähän paremmalta (olisipa pysyvää!) joten poikkesin pikaisesti.

Sukupuolesta oli ollut paljon juttuja. Toiveita ei ole, kumpi vaan kelpaa ;). Sen sijaan tyttöolo on vahva, odottelen innolla niitä sykkeitä =). En tiedä, kysymmekö sukupuolta etukäteen. Äitipolin ultrassahan eivät sitä edes suostu kertomaan, enkä ole vielä päättänyt, menemmekö jonkun verukkeen varjolla 4D:hen vai emme.

Jivelle opiskelusta vielä lyhyesti: suosittelen tekemään sen gradun kokonaan tai ainakin hyvin pitkälle valmiiksi ennen vauvan tuloa, jos vaan mitenkään ehdit! Ainakin aineistovaihe ja muu hidas/työläs kannattaa hoitaa alta pois. Olen nimittäin itse nyt juuri valmistunut, tein graduni esikoisen ohella viime talvena ja tänä keväänä, ja siitä ei ikinä olisi tullut mitään ilman lapsenhoitoapua (ja minulla oli jo aika pitkälle valmis gradu ennen pojan syntymää ). Poitsun päikkäreiden aikana ehdin yleensä vasta päästä mukavaan alkuun tekstin parissa ja sitten pitikin taas jo keskeyttää. Kovasti tsemppiä projektiin!

Jaksuja kaikille pahoinvoiville, ei voi enää kauan kestää! Ja jokaiselle oikein mukavaa ja aurinkoista viikkoa.
 
Joo maarith se Britschgi ei oikein hallitse niitä viikkojen laskemista... Mullaki on ihan varmasti, tiedän sen että päiviä on pikkasen enmmän, 2 tai kolme ainaki, koska muuten olisin saanu plussan tikkuun niin aikasin ettei se voi mitenkään olla mahollista! Nooh..sit ku on se np-ultra ni siinä sitte varmistuu ja näkee oikeet viikot. =) Millon sulla on toi np-ultra?

pieni ja pikku 8+4
 
Millukka ei ole hirveesti kerennyt kirjottelemaan tänne kun muuttoa pukkaa toiselle oaikkakunnalle nyt tulevana viikonloppuna :/ :/ on menny muuton keskellä nää viikot ja sain ekan ajankin vasta varattua uudelle paikkakunnalle viimeiselle viikolle. viikkoja mulla kasassa nyt 9 ja rapiat.
viime viikonloppuna alkoi tuhru vuoto ja sitä on kestänyt tähän päivään asti. tänään on tullut vaaleanpunaista ihan kunnolla joten mietin että pitäisikö tässä lähteä näytille jonnekkin :/ eipä ne rupee kuitenkaan millekkään kun näin "vähän" viikkoja. mulla oli kahdesta edellisestäkin raskaudesta ihme verenvuotoja vkolla 12.verta tuli tosi paljon ja hyytymiä mutta raskaus meni loppuun asti. nuorimmaisesta oli vkolla 7 vuotoja kanssa.... ja nyt sitten taas tällä kertaa vkolla 9 .... mä en käsitä ett mistä voi johtua. oireita ei ole muuten isommin lainkaan ja epäilyttää edelleen että onko tuolla edes mitään elämää :'( niskapoimu ultra jää kesäloma reissun takia myöskin välöiin ja mulla vasta seuraava ultra olisi rakenne ultra joskus viikolla 20.....
mitenhän yksityisellä maksaa noi ultrat jos kävisi siellä,saisi ainakin varmuuden asiaan ja voisi muutenkin katsoa kun on nyt noita vuotoja taas
 
saparo mä kävin np-ultrassa äitipolilla eli keskussairaalassa. Tuo oli siksi, koska menin siihen sikiöseulontaan mukaan. Kävin jo antamassa näytteenottokeskuksessa veri- ja pissanäytteen joskus pari viikkoa sitten ja sit nuo tulokset lähetetään Kuopioon, josta tulee se viimeinen lausunto asiaan.
 
Täällä suht pahat uniongelmat jatkuneet jo pari kuukautta (heräilen tunnin kahden välein yöt läpeensä ). Tänään lääkäri sanoi, että pitkään jatkuneena unettomuus lisää keskenmenon riskiä :( mutta toisaalta nukahtamislääkkeiden käytöstä raskaana ei ole juurikaan tutkimustietoa. Onko kenelläkään nyt tai aiempien raskauksien aikana kokemusta tilapäisestä nukahtamislääkkeiden käytöstä??? Kokemukset olisi arvokkaita.

tänään 10+6
 
B-7
Nasu30 harmillisia tuollaiset nukkumisvaikeudet.Itsekin kyllä juoksen ainakin sen 2kertaa yössä vessassa....

Oletko kuitenkin koittanut muita keinoja ennenkuin alat ottaa lääkevalmisteita?
Ajattelisin että esm yömaito jossa paljonmelatoonia ,jos nyt oikeen muistan,voisi auttaa levollisempaan uneen?
Tai Kamommilla tee iltaisin nautittuna?Tai ihan homeopaattiset tuotteet joita runsain mitoin saatavilla kys vaivaan?

Varmasti olet kaikkea jo koittanut mutta nämä "luonnonkonstit"tuli nyt mieleen mitä ainakin kannattaisi koittaa ennenkuin alkaa lääkeaineita syömään!

Tsemppiä kuitenkin kovasti!!! :hug:
 
unettomuuskeskusteluun: Pakko älähtää... Käytättehän sitten niitä homeopaattisia valmisteita vain jos olette ihan satavarmoja mitä ne sisältää - ja että ne oikeasti sisältää sitä mitä niissä lukee olevan... Kun ei ne kaikki luonnonkonstitkaan välttämättä ole sikiöystävällisiä.
 
Tänään kävin antaa verinäytteen labrassa.Hyvä etten pökränny,kun oli sen verta huono olo tuossa aamulla.Ultraan ootan edelleen kutsua.Sais jo tulla! :) Tietäs miten tuo masuvaavi voi.

Juli + nuppu 8+4
 
maarith
Pikku87 mulla on ultra tulevan viikon perjantaina eli 30.5...sitä täällä odottelen todella kipeesti,jotta koko perhe näkee vaavin =) aion meinaan todellakin raahata koko köörin ja miehen sinne mukaan sanovat mitä vaan,koska jos tää on viiminen lapsonen niin nuo kaikki saa sen nähdä ja olla mukana kaikessa :LOL:
Onko muuten sulta otettu nuo kaikki veri näytteet?Mulla kyllä oli tänäänkin mukana tuolla noi paperit,mutta kukaan ei puhunu mitään verikokeista niin en sitten menny labraan,yms.
 
Heips kaikille ja onnea hyvistä ultra uutisista! :flower:
Munkin on pakko heti hehkuttaa...kävin ultrassa eilen ja siellähän se pikkanen kölli ja sydän löi kauhiaa tahtia! :heart:
Täytyy kyllä myöntää, että tässä on ollut pikkanen paniikki tän raskauden suhteen, eikä oo millään voinut uskoa, että voisi jatkua normaalisti loppuun asti..mutta, mutta..lääkäri käski rentoutua ja sanoi, että näillä viikoilla ja noin hyvällä sydämmen sykkeellä, keskenmenon riski on enään niin pieni, että turha huolehtia...95% varmuudella menee kuulemma kaikki hyvin! =)

Tosin tiedän kyllä, että vieläkin on mahdollista saada km, mutta kyllä nyt on levollisempi olo kun on näikin pitkälle jo selvinnyt! =)
 
Täällä odotellaan innolla kesäkuun 3 päivää.. Olisi ultra silloin.. toivottavasti kaikki on hyvin... kun meijän tuo nuorin 8,5kk syö vielä tissiä ja en saa sitä millään vierotettua tissiltä.. Täällä tosiaan säpinää on 8,5kk ikäinen tyttö ja 1v8kk ikänen tyttö.. Mut nyt vahvasti tuntuu et olisi poika... mullaki paino nousee mut ei ressiä.. ,on se noussu ennenki...
 
Hei vaan!

Ei uutta tämän taivaan alla mulle, mutta jäin miettimään nuita kirjoituksia ultrista... Minä menin sikiöseulontaan ja sitä kautta käsittääkseni np-ultra-aika on 2.6. Verikokeet yms. otettiin jo neuvolassa ekalla kerralla. Np-ultra on äitipolilla ja sit jatkossa rakenneultra onkin Kysissä. Meilläpäin ne käsittääkseni kuuluu ihan normaalisysteemiin, en ole koskaan käynyt yksityisellä puolella ultrassa, ei ole edes tullut mieleen. Ihmeellisen monenlaista käytäntöön näkyy olevan liikenteessä. Mutta, jospa ne oikeesti joskus ois kaikille samat.

Uniongelmista sen verran, että täällä kans kärsitään niistä.. Jos muksut ei herätä keskellä yötä vuoron perään niin sitten mies kuorsaa ja jos mitään niistä ei tapahu niin heräilen itse vähän päästä joko vessaan tai sitten ilman mitään syytä. Illalla ihan mieletön väsy, mutta uni ei tule vaikka ei ole mitään syytä olla hereillä, ei siis paina eikä ahdista mikään. Yöllä sit saatan herätä todellakin ihan syyttä suotta tunnin parin välein.. päikkärit nukun lähes joka päivä muksujen kanssa, mutta nekin jää lyhyeksi, herään vaan puolen tunnin tai tunnin päästä ilman syytä vaikka normaalisti meillä vetäistään 2-4 tuntia päikkäreitä.. :whistle:

Väsy on kova ja outo, en osaa selittää sitä. Kaapissa minulla on nukahtamislääkkeitä, mutta en ota niitä. Kokeilen nyt ekana ihan perusvenyttelyä illalla, että sais veren kunnolla kiertämään hartioissa jne. se saattaa auttaa. Juon jatkossa myös pari lasillista vettä illalla, jos se sit auttais muuhunkin kuin jatkamaan vain vessaravia. ;)

Saakos udella teiltä, että mikä mahtaa olla meidän joulukuisten odottajien ikähaitari? Minä täytin pari viikkoo sitten 29v.
 
Pikaseen taas vaan jutut käyn lukasemas,väsyttää ihan vietävästi,niin lähden tuonne muksujen viereen vetämään unta palloon,mutta hengessä mukana :D. Ikää kyseltiin,niin täällä kirjottelee äitee,joka täyttää parin kuukaden päästä 24 vuotta.
 
Heissuli
|O Täällä hirmuinen VÄSYMYS... Ihan kauheeta... Ja mä kun kuvittelin et tässä vaiheessa pitäis jo alkaa helpottaa.. Kuvotus ja väsymys on ihan järkyttävät :x |O Meillä on lapset olleet taudissa, sis 39,5 kuumetta ja ripulia monta päivää. Yöt on sitten olleet just sitä itteään.. Oon niin älyttömän väsynyt että en meinaa jaksaa :( Ja sit kun väsyttää,mies on piiitkää päivää pelloillaan ja sopivasti kavereita ja äitiäkään ei oikein saa puhelimella kiinni niin tulee sit sellainen "kukaan ei oo musta kiinnostunut, en jaksa, oon yksin ja väsynyt" -olo, vaikkei se nyt ihan niin todellinen tilanne oliskaan. Toivon vaan et pääsisin nukkumaan...

Härkänainen mulla tulee ens viikolla täyteen tuo samainen 29v =) Että aika samanikäisiä sit ollaan. Eikös sullakin ollut jo aika monta lasta?

Joku kyseli kotieläimistä, meillä on pari kissaa, pupuja (omia ja hoitopupuja) ja poneja. Omia poneja on viis, ja yks hoitolainen, ja omista yks on hoidossa tuttavalla =) Monimutkaista. Musta on ihanaa kun on eläimiä, mulla on aina ollut, ja lasten on ihana kasvaa ottamaan vastuuta ja näkemään luonnon tapahtumia ja eläinten puuhia. Harmi ettei mummolassa ole enää lehmiä - niiden maailma on mulle ihan tuttu, mutta lapsille jää sit vieraaksi ellei nyt jonkun naapurin navettaan ängetä.

Juli: Mulla viikkoja nyt 12+1 ja kiloja on tullut pari. Ja se johtuu tasan siitä, että pahoinvoinnin välttämiseks on PAKKO syödä koko ajan.. Yäk. Toivottavasti tasaantuu pian!! Lähtöpainoo on nyt jo sen verran (BMI 27), että toivoisin ettei tulis kamalasti kiloja. Olin kuopusta synnyttämään mennessäni tämän painoinen :$ Mulla on vähän asennevammaa syömisasioihin; oon aikanani laihduttanut 35kg, hoikimmillani BMI oli 22. ELi oon ollut tosi pulleakin.. Ja nyt ahdistaa ettei vaan repsahtaisi niihin kolminumeroisiin lukemiin.

Tulipas tästä nyt ahdistunut viesti.. No, sellainen on fiiliskin, mut kai se tästä taas.

Jaksamista kaikille! :flower:
 
Hei taas kaikki kanssaodottajat!
Eilen kävi hauskasti. Oli nimittäin se neuvolalääkäri ja me tietysti siellä aulassa jännittyneinä odotettiin. Sitten siihen yks kaks tuli paikalle mun yks hyvä kaveri (joka on NAISlääkäri) ja alkoi kauheesti selittämään, että voin kyllä halutessani vaihtaa lääkäriä jne. Mulla meni hetki tajuta, mistä on kysymys, ei siitä, että tämä ystävä ois raskaana vaan että tosiaan, se on nyt se mun neuvolalääkäri. olin kyllä tienny että se on alueella terkkarissa töissä, mutta en sitä, että se käy keskiviikkoisin neuvolassa. No, kun sinne asti oli tultu, niin halusin, että tutkitaan ja hänhän sitten teki mulle sisätutkimuksen. Ei se nyt niin kurjalta tuntunutkaan, että niin tuttu sen teki. Ehkä se olikin hänelle kovempi paikka, koska hänhän se oli, jonka kaverin hanuriin piti katsella. Mutta kaikki oli ihan hyvin ja sydänäänet saatiin kuulumaan, syke oli 130. Mulla oli itellä melkein yhtä korkea tämän lääkärijärkytyksen takia ja alaovellakin törmättiin yhteen opiskelukaveriin.

Härkänainen kyseli ikää, se on 24. Jotenkin oon nyt tajunnu, että hitsi taidankin olla aika nuori odottaja. Vaikka sata vuotta sitten olisinkin ollut varmaan jo ihan ikänaisia.

Hauskaa viikonloppua kaikille!

Ineli 12+2



 
B-7
Ei taas ole sivut auennut...

Ikää on 32v
Painoa kertynyt ehkä 500g,nyt rv päivän vajaa 12.
Yksi koira löytyy perheestä.
Ja kotiäiti olen
Tässä nämä lyhykäisyydessään=)

Tuosta painosta.Mulla ei oo kun kerran lähtenyt painoa alussa laskemaan,muista heti ekoilla viikoilla kilo kaksi mittarissa.tasaista tahtia noussut sinne rv 30 jolloin alkanut hidastumaan.Kaiken kaikkiaan oon aina kerryttänyt sellaiset 15-20 kg.Lähdöltä bmi on aina ollut 19-20.Kilot on lähteneet nopeaa.Lyhyt kun on varteni on masu aina ollut valtaisa.Kun ei oo tilaa pituudella kasvaa vaan kaikki vatsa työntyy aina ulos päin :LOL:

Noista mainitsemistani homeopaattisista,nukahtamiseen.jokainen käyttäköön maalaisjärkeä ja ottaa selvän mikä sopii mikä ei.Tarkoitukseni oli lähinnä ehdottaa että ehkä ensin kannattaa etsiä apua jostain lievemmästä kuin suin päin sännätä apteekkiin vahvoja lääkkeitä hakemaan.Monaasti voi apu löytyä ihan pikkujutuista.Ulkoilusta,suihkusta ennen unia,venyttelystä,vedenjuonnista,huoneen hyvästä tuulettamisesta.Luonnonlääkkeet olen itse kokenut hyviksi avun tuojiksi.Mutta kaikkea ei silloinkaan kannata koittaa vaan olla herkkä ottamaan selvän mikä on hyvää mikä ei =)

Omaan napaan vielä sen verran että en tiedä mistä tätä paniikkia itseeni kerrytä mutta nyt taas huoli nostaa kovin päätään.Edelleen ihmeissäni kun vatsa vaan ei kasva.Onko sielä kaikki hyvin ja kasvaako vauva kaikesta huolimatta??tekisi mieli soittaa neuvolaan ja pyytää kuuntelemaan :heart: -äänet mutta hävettää.Pitää varmasti mua hysteerisenä äitinä joka hyppää jatkuvasti neuvolassa milloin minkäkin syyn vuoksi...Vaikka tiedän että sitä varten neuvola on,että voimme sinne soittaa...mutta...
Täällä sivustoilla kun katselee esm noita masukuvia on monilla jo isot vatsat Ja kun mullakin on ollut aiemmin,edellisitä jo tässä kohdin.Ihan hassu huoli ja varmaan turhakin,mutten nyt mahda itselleni mitään tämän suhteen.Ja toisaalta kivahan se vaan on kun omiin housuihin mahtuu edelleen ;) :whistle:
 
Täällä ikää 23 vuotta, perheeseen kuuluu myös kihlattu ja kaksi koiraa. Eilen koin ihan omituisia kovia, lyhyitä kipuja alavatsalla oikealla puolella. Meni ohi. Ehkä ne oli jotain kohdun kasvukipuja? Vai millaisia ne on?
 
Hippis!
Täälä ikää siis 26v. Avokki on 36v, ja kissa on 9v :)
Painoa tullut tasan kilo!!
Väsymys on pahempaa kuin aikaisemmin! Ja minä kun luulin että se jo helpottaisi, mutta eikö mitä, pahenee vaan!! Ei jaksa mitään töitten jälkeen tehdä, ja töissäkin meinaa käydä melko rankaksi... Onneksi tänään perjantai ja pääsee aikasemmin töistä ja kotiin nukkumaan! :)
Niin tosiaan Caffee, itse en niihin seulontatutkimuksiin lähtenyt, jotenka ilmeisesti siis minulta ei tätä npultraa oteta.. Rakenneultraan ajattelin myöhemmin sitten mennä..

No mutta.. taidanpa lähteä kahville tästä.. :wave:

Saparo ja pikkuinen 11+2
 
Hei kaikille.

Ensin kyselyihin. Itse täytän pian 27 ja mies on jo tuon ikäinen. Perheessä siis kohta kaksi-vuotias tyttö, ei eläimiä. Painoa ei ole mielestäni vielä tullut, vaikka ei ole tippunutkaan. Keskiviikon neuvolassa ainakin mittasi saman painon, minkä olin vähän aikaisemmin ilmoittanut ennen raskautta painoksi. Katselin vanhaa äitiyskorttia ja koska viimeksi lähtöpaino oli noin 3 kiloa matalampi, olin tämän painoinen vasta viikolla 20. Mulla kiloja tulikin sitten siitä eteenpäin reilusti, kun synnyttämään lähtiessä oli 20 kiloa enemmän kuin ennen raskautta. Tosin kesäkuumalla turvotuskin oli tosi voimakasta.

Jive: Mulla sama tilanne kun sulla, eli gradunteko edessä. Mulla on valmis aineisto, mutta mitään en oo vielä minkään eteen tehnyt. Nyt kun vauva tuleekin jo loppuvuodesta (aluksihan oli tarkoitus odotella, että laskettu aika olisi joskus keväällä), niin en kyllä varmaan saa gradua tehtyä valmiiksi niin kuin toivoin. Aioin kuitenkin pitää tytön syksyllä 6 tuntista päivää tarhassa ja keskittyä täysillä, että saisin mahdollisimman loppusuoralle tuota isoa G:tä. Mulla jää sitten vielä joitain tenttejä, mutta ne voi sitten tehä koska vaan. On ollut välillä aika haasteellista hoitaa esikoista kotona ja viedä opintoja eteenpäin, mutta hyvin olen selvinnyt ja kuitenkin "vasta" viides opintovuosi käynnistyy syksyllä. Valmistumisella ei sinäänsä oo kiire, kun haluan sen pari vuotta olla kuitenkin kotona ennen nuorimmaisen laittamista hoitoon. Niin ja mistäs sen tietää, vaikka kolmas vielä innostuttais tekemään.

Tulipas romaania. Niin, neuvolassa keskiviikkona ei ollut mitään erikoista. Nyt vaan odottelen kutsua ultriin.

Hauskaa viikonloppua kaikille!
 
Minulla on nyt rv 9+4. Pahoinvointia ja ahdistusta on ollut jonkin verran... Lähinnä haluttomuus ja ahdistus on raskainta kestää. Ikää minulla on 35v. ja viidettä lasta odotamme. Meillä on jo
kaksi poikaa ja kaksi tyttöä. Pienen pieni toive kolmannesta tytöstä on sydämessä, mutta poikakin on aivan yhtä tervetullut. Olen työeeämässä. Paikka on vakituinen. Toivon voivani olla kotona sen kolme vuotta joten syksy on säästettävä rahaa lainanlyhennyksiin kotihoidontuen ajaksi... Huoli toimeentulosta on ikävää... Mutta varmasti moni on samassa tilanteessa.
Eka ultra on kesäkuun 11. pv. En anna mittailla niskapoimutuksia. Ultraa odotan saadakseni
varmuuden, että sikiö on oikeassa paikassa ja vähän jännittää myös se, että onko heitä enemmän kuin yksi. meidän molempien suvuissa on kaksosia.

Hyvää viikonloppua kaikille teille kanssamatkaajille!!! :flower:
 

Yhteistyössä