Joululahjat *vko21*

Huomenta kaikille,eipäs ole tullut pitkään aikaan kirjoiteltua. Napaan ei ihmeempää,väsymys on kyllä välillä melko huimaa,mutta kyllä se tästä =) .

Täällä oli ollut puhetta esim. huonejärjestelyistä. Me asutaan omakotitalossa,jossa on kolme makuuhuonetta,mutta kovasti vielä kaikki nukutaan samassa huoneessa :D ,tosin isoimmassa makuuhuoneessa(jossa siis tällä hetkellä kaikki asustaa),on sellainen syvennys/alkovi(?),joka on ihan kuin erillinen pieni huone. No,poika sitten posottaa siellä unta palloon,eli on vähän kuin omassa huoneessa ;) ...ja noh,tyttö sitten kanssa nukkuu samassa huoneessa meidän kanssa. Tosin olen ajatellut,että jahka vauva syntyy,niin voi olla,että siirrän tytönkin syvennykseen nukkumaan.

Sokerirasituksesta,nyt vielä ainakaan ei ole mulle sitä tyrkytetty. Tytöstä siinä kävin,ja leippoisasti se aika meni,kun varasi mukaan ison pinon vauvalehtiä :D . Eikä se litku niin pahaa ollut;)

Ja niistä rattaista vielä,tulihan tekstiä :D ,mä ostin jo näille kahdelle ensimmäiselle käytettynä tuplat,nyt oon sit miettiny,että ostanko niihin sitten seisomalaudan lisäksi,vai minkä. Tosin meillä on jo sisaristuin valmiina,jonka silloin aikaisemmin myös hankin,kun meinasi olla vähän ahasta mennä noitten tuplien kanssa kaupassa :D ,että voipi olla,että laitan sen vain lisäksi tupliin,ja menoksi.

Mutta nyt taas aamutoimien kimppuun,pitäisi taas alkaa jatkamaan myös häitten valmistelua =) .

Päivän jatkot kaikille :wave:

Helga & P/Kerttu 10+2 :heart:
 
Aubrieta: Tosta sukupuolesta.. Ku meille on esikoinen tulossa, niin sillä ei ole sillee väliä kun ei ole vielä kumpaakaa, eikä kummastakaan kokemusta! :D MUTTA kyllähän sitä silti miettii..vielä joku aika sitte aattelin että ois ihanaa ku tulis pikku poika taloon, ni saatais vähän miesvoimaa taloon, ku koiraki on tyttö! :D Mutta toisaalta..oon huomannu että kokoajan mietin tyttöjen nimiä ja kun kuvittelen itteni jossain vauvan kanssa, ni tää vauva on tyttö...?! :whistle: Oishan sellanen pikku prinsessa todella ihana, mutta niin olis pikku prinssikin! Miehellä on 3 veljeä, eikä yhtään siskoja, ja mulla on 2 veljeä ja 2 siskoa..saas nähä kumpi tuolla oikein on köllöttelemässä.... :heart:
 
B-7
Täällä roikun edelleen... :ashamed:
Sukupuolesta/toiveestaMulla on tyttöjä että poikia,joten siinä mielessä ihan se ja sama kumpaa laatua tulee
=)
Ekasta pojastani mulla oli alta rv 16 vahva tunne että nyt on poika tulossa.Tästä nuorimmasta mulla oli tyttöolo ja kummatkin olot meni kohdalleen.Nyt ei oo oloa suuntaan tai toiseen.Tai sellaisia ohimeneviä ajatuksia.
Jos toivoa voi,tyttö olis siinä mielessä toiveissa,että edellinen on tyttö ja tulee pieni ikäero.
Ja ekat sykkeet saattais viestiä tytöstä,olivat 160-170 krt/min.

Noista sykkeistä vielä.Mulla tytöistä ollut ihan tuon uskomuksen mukaan korkeat sykkeet mutta viimeisinä viikkoina on sykkeet laskenut siihen 140 krt/min.ja alta.Joten jos niistä haluaa veikkailla kumpi tulossa on ymmärtääkseni nämä alkuajan sykkeet varmemmat kuin lopussa.Vaikka arvelua se silti on vaan!! =)
 
Huomenta taas pitkästä aikaa!
Täältä töistä sitä vaan kirjottelen :snotty: ... Huomena olisi uus ultra josta selviäisi tarkemmin laskettu aika ja kuluvat viikot! Jänskättää!!! Väsymys on edelleen valtaisaa! Oikeestaan muita oireita ei enää olekaan. Mutta tää väsymys... tuntuu että tää ei oo normaalia enää! Olen suorastaan uupunut ja ihme että jaksoin taas tänäänkin töihin vääntäytyä! Odottelen kovasti aikaa jolloin olisi virkeämpi ja pystyisi enemmän nauttimaan raskaudesta ja tekemään muutakin töiden jälkeen kun makaamaan sängyssä! *huoh* Huoli ja pelko hiipii mieleen myös mahdollisesta raskauden aikaisesta masennuksesta... :/

Noh, päivä kerrallaan!!
Ups, täytyy vissiin jatkaa välillä töitäkin :) Kummasti ajatukset leijailee jossain muualla!

Vointeja kaikille! :wave:
 
Täällä on juteltu työelemästä ja asunnoista paljon. Itse olen vakkaritöissä, joten sikäli mukavasti asiat. Työkään ei ole niin raskasta, että voi varmasti sinne marraskuulle sinnitellä. Vaikka kyllä tämä raskaus tuntuu aivotoimintaa jotenkin hidastavan :ashamed:

Me muutettiin sopivasti noin vuosi sitten yksiöstä kolmioon, vaikka silloin ei ollutkaan vielä vauvat mielessä. On se hyvä, ettei tarvi tässä vaiheessa alkaa uutta asuntoa etsimään. Vaikka kaipa siellä yksiössäkin olisi tarpeen tullessa selvinnyt.

Np-ultraa odotellessa..
 
Tyttö-poikaasiaan vielä kirjoittelen :D . Mulle sinänsä on ihan sama,että kumpi tulee,en oo oikeen "osannut" toivoa missään raskaudessa jompaa kumpaa. Tytöstä oli kyllä vahva tunne koko ajan,että tyttö sieltä tulee,ja niin tulikin =) :heart: ...nyt meinaa olla sellanen "poikaolo",ja niin se lasten mummokin veikkas,että poika sieltä tulee :D . Saas nyt sitten nähdä.
 
täällä ollaan oltu ihan vakituisessa työsuhteessa reilun vuoden ajan, eli pitäisi saada ns. paremmat rahat vissiin sitten äitiyslomien ajalta =)

minulla on ollut ihan alusta lähtien tosi vahva tyttö olo , ja oma äitinikin aina kyselee että mites "aliisa" voi :LOL: voi kun saisikin jo tietää kumpi sieltä on tulossa :D

maria & pikkuinen 9+3
 
Mä olen vielä opiskelija ja osa-aikatyössä. Tulot on toki pienet ja mietinkin, miten äitiysraha lasketaan? Luin Kelan sivuilta, että voidaan ottaa huomioon joko opintoraha tai sitten työtulot? Entä jos on molempia? Esim. pelkkä opintoraha on n. 440e kuussa, mutta yhteensä tuloja on n. 900e kuukaudessa johtuen osa-aikatyöstä. Ei kai sitä äitiysrahaa lasketa vain jomman kumman perusteella?

Täällä on välillä kuvotusta ja sitten ilkeitä mahakramppeja. Kummasti aina pissaamisen jälkeen sattuu ikävästi mahaan kohdun kohdalle (ei kai vaan pissatulehdus?). Mielialat heittelee häränpyllyä myöskin. Harmittaa, kun tänään piti olla eka neuvola, mutta se jouduttiin neuvolan puolelta perumaan.

Sukupuolesta
, meillä minä toivon ehkä hitusen enemmän tyttöä, kun mies taas poikaa. Mutta totta kai molemmat käy ja tulokas on yhtä rakas sukupuolesta riippumatta :). Jotenkin vain ajattelen, että tytön "maailman" ymmärtää paremmin, mutta toisaalta tytötkin voi olla niiiin erilaisia :).
 
Hei kaikki!

Sokerirasituksesta oli puhetta, en usko että joudun kun oma BMI on sen 20. Ei diabetestä suvussa lainkaan :) Voimia kaikille siihen joutuville, ei kuulosta kivalle! Mutta on sitten pikkuisen parhaaksi, ja sehän meillä mammoilla menee kaiken edelle :) :heart:

Asunnosta: haetaan isompaa asuntoa, nyt 1h + tpk 46,5 neliöö, jää pieneksi sitten vauvan kanssa. Erillinen huone vauvalle olis erikiva, katsotaan miten pian päästäisiin muuttamaan :)

Sukupuolesta, en osaa sanoa kumman haluaisin. Jos pitäisi päättää, olisin hukassa :D Ei ole mitään hinkua suuntaan eikä toiseen. Poikaolo tässä oli aluksi vahvakin, kun suolasta vaan teki mieli ja pahoinvointi oli niin pahaa, mut nyt kun on tullut makeanhimoakin (mitä minulla ei kyllä ennen raskautta ole ikinä ollut!), se hämää :D Mut kyl edelleen uskon et poika on, ja usein kutsutaan jo lasta pojalle tarkoitetulla nimivaihtoehdollamme.

Työtilanteesta, itse opiskelen yliopistossa (2. vuosi alkaa syksyllä), ja olen töissä osa-aikaisesti vakkarina. Vielä mietityttää että miten äippäraha menee, kumman mukaan. Olen ymmärtänyt, et jos perun opintotuen syyskuussa kun alkaa uudelleen (tuloraja tulee täyteen), niin saan palkan mukaan ton? Silloin se ois oikein jees. Ja lomalle jään heti kun saan, töistä siis. Opiskelen ihan viimeiseen asti, ajattelin jopa tehdä syyslukukauden vikat tentit joista vika 22.12 (LA 24.12), jos ei viel oo merkkejä synnytyksestä. :D Ja sitten kotiopiskelen taas tammikuun lopussa johonkin tahtiin, käyn yliopistolla vaan tekee tentit. Niinkun nytkin teen, mut työnteko kyl jää varmaan pitkäksi aikaa. Keskityn opintoihin, olen asennoitunut niin että en aio lykätä valmistumista kuin vuodella, ja jos voin niin alle. Hurjaahan se on, mutta aina olen ollut kovin kunnianhimoinen :)

Tajusin tänään et mullahan on seuraava neuvola jo 2 vkon päästä, ja sillon saattaa olla jo np-ultrakin (rv 11+0). Aika hurjaa, aika menee niin nopeesti :D

DD ja pallokala 9+0 :heart:
 
DD , mullakin on tavoitteena opiskella viimeiseen asti ja gradua aion väsätä vauvan hoidon lomassa. Gradua aloitan tekemään kesällä, hieman kunnianhimoisena tavoitteena on väsätä sitä mahdollisimman hyvälle mallille ennen vauvan syntymää. Loput teen sitten, kun vauva on pieni - ellei sitten jotain odottamatonta tapahdu, esimerkisi todella vaativa vauva, synnytyksen jälkeinen masennus tms.. (varaudun pahimpaan :D ). Kuitenkaan lasta en laita hoitoon vielä kovin varhain, eli pysyn kotona siihen asti, kun lapsi osaa ainakin jo kävellä, puhua ym.. :) . Harjoittelun (kestää puoli vuotta ja on kokopäiväinen) pääsen siis vasta, kun lapsi on kasvanut. Mukavaa, kun täällä on muitakin opiskelevia tulevia äitejä =)!
 
Moikka!

En oo ehtiny muutamaan päivään kirjoittelemaan, kun oltiin tytön ja koiran kaa mummolareissussa. Just sain luettua teidän kirjoutukset torstailta asti. Kivasti oli taas tekstiä ilmestyny =)

Kävin to ekassa neuvola-lääkärissä ja kaikki on sen puolesta ok. Vauvan syky löytyi heti ja pieni sydän pompotteli 165 kertaa/min. Oliskohan se sit toinen tyttö tulossa tähän perheeseen...Meille on periaatteessa ihan sama, että kumpi tulee, kunhan olisi terve lapsi. Toisaalta minä kuitenkin toivon enemmän poikaa, kun tyttö jo on.

Huomenna olis klo 12.30 se np-ultra äitipolilla...hiukka jännittää, et löytyykö niskaturvotusta kuinka paljon ja onko vauvalla muuten kaikki ihan hyvin. Esikkokin odottaa vauvan näkemistä innoissaan :D Pääsee kuulemma kattomaan vauvaa telkkarista :p Kysyin esikolta, että haluisko se pikkuveljen vai -siskon niin esikko tokaisi, että mä haluan vaan sen vauvan :LOL:
 
Maanantaita kaikille !
Täällä on ollut taas vilkasta kuulumisten vaihtoa, ettei meinaa perässä pysyä. Ite ei oo ehtinyt täällä käymään taas moneen päivään. Kotosalla on niin paljon tekemistä, et netissä ei paljoo piipahdellakkaan. Asutaan omakotitalossa ja laajennettiin sitä tulevaa perheenlisäystä varten jo viime syksynä, ennenkuin oltiin ees aloitettu yrittään. Meillä on poitsuilla omat huoneet ja niin saa tämä uusin tulokaskin. Nyt sitten aika on kulunut pienissä jälkitöissä ja pihaa laittaessa. Vielä vauvanhuone on vailla tapetteja/maalia seinissä. Olemme päättäneet ottaa sukupuolen selville sitten myöhemmässä ultrassa, jos mahdollista ja seinät saavat olla vailla pinnoitettaan ( on niissä pohjamaali ) siihen asti. Sitten jos ei selvii, niin laitetaan jotain neutraalia =) Sukupuolesta oli muutenkin puhetta täällä. Meille on loppujen lopuksi aivan sama kumpi tulee, mutta pikkuriikkinen toive olisi tytöstä =) Mulla ei ole vahvaa tunnetta siitä kumpi masussa on tulossa, ehkä hitusen "tyttömäinen olo " =) Mulla aiemmat raskaudet, joista tuloksena molemmista poika, olivat aivan samanlaiset. Ei yhtään pahoinvointia, masu aika näkymätön, närästystä loppuvaihessa, ei oikeestaan muuta. Nyt olen tähän mennessä jo voinut muutaman päivän vähän huonosti, ruoka ei maita samoissa määrin kuin aikaisemmin ja sitten musta tuntuu, et masu näkyy jo ihan selvästi. Osa housuista jo ahdistaa =) Toisaalta mul on myös sellanen tunne, et oisin pidemmällä kuin neuvolassa todettiin. Mahaa on jo, ja mullakin on ollut sellasiin "ilmakuplii", joita olen epäillyt ensiliikkeiksi. Kun ne ei oo sellasiin sulistokurlutuksii =) Sydänäänet löytyi niin helposti ekalla neuvolakäynnillä ja sit kun ekan raskaustestin, menkkojen alkuun oli vielä 2 päivää ja viiva oli silti tosi vahva. Täällä on muutama muukin siirtynyt, jopa marraskuulle.
Sokerirasitustestiin joudun minäkin. Viimeisimmästä raskaudesta jäi hieman ylimääräistä. Sen verran juuri, et se painoindeksi raja saavutettiin tuohon testiin nähden. Kertoisko joku millanen testi se on, en oo ennen ollut ? Enkä huomannut neuvolatädiltäkään kysyä ja seuraavaan on monta viikkoa.
Työtilanteesta, olen vakituisessa työsuhteessa, mutta äitysrahaa haen sitten viimeisten 6 kk tulojen perusteella, en vuoden 2006 tulojen, niinkuin se menisi muuten. Olin 2006 äitiyslomalla ja hoitovapaalla, joten tulot ovat nyt varmasti 20 % suuremmat, joten voin toimittaa nykyisistä tuloistani palkkatodistuksen ja hakea sen perusteella.
Mulla ois ultra ens viikolla, siis vasta ens viikolla. Ei malttais odottaa. Sen jälkeen ajattelin kertoa töissäkin, saa sitten reilusti kulkee maha pystyssä =) Välillä tuntuu, et joku katselee masua jo miettien, mut ei kukaan oo sanonut mitään. Arvatenkin kun ens viikolla kerron kaikki totee arvanneensa jo aiemmin =) Ja selviäähän siellä sitten se, et millä viikolla mennään. Nyt tarttee taas jatkaa töitäkin.

Aurinkomamma + tipu 10+6
 
kamalaa tää paha olo..taas oli pois päiviä ja nyt taas takasin :x kuvottaa,kuvottaa,kuvottaa ja oikee mikää ei auta,hetkellisesti mehujäät!
olo myös tosi tosi väsynyt ja ei jaksaisi oikein mitää,noh pian on häät ohi ja sit voi lepäillä enempi. Mulla poistettii tossa viisaudenhammas ja pelkäsin kauheesti sitä puudutetta näin odotusaikana, mut pahasta olosta päätellen kaikki hyvin..
Meillä käydää nyt Kaapon kans vauvauinnis ja mietin et pitäiskö siirtyy sisarusryhmää sit ku tää vauva on sen 4kk ni jäisi vielä yhteinen harrastus koko perheelle.

Mä ostin yhden paidan jo vauvalle ku oli niin söpö :D meillä tosi paljon poikien vaatteita mut jos tulee tyttö niin sit ollaan pulassa ja tarvitaa paljon uusia...ekan 2kk vaatteet sopii molemmille mut sen jälkee ei..

Haluaako kukaa tietää sukupuolta aikasemmin?
mua vähä himottaisi!
 
sintzi: me ainaki halutaan tietää jos se on mahollista!

Herranjumala tätä oloa oikeesti!! tuntuu välil etten selvii täst hengis ja näytän ihan siltä et sairastaisin syöpää ku kuihdun niin ja oon niin kalpee. Huippaa, heikotta, väsyttää , ällöttää....sit ku tästä ollaan selvitty ni että mä tuuletan....
 
Heippa taas!
Minäpä en oo pariin viikkoon tainnu kirjoitellakaan, kun tuntuu, ettei tässä nyt paljon ole tapahtunutkaan. Mutta huomenna tulee täyteen jo 12 viikkoa, joten on kai tässä jonkinlainen rajapyykki jo saavutettu :)

Me asutaan kaksiossa ja minä ainakin tykkään tästä niin plajon, ettei kyllä olla muuttamassa mihinkään vaikka ahdastahan täällä varmaan tulee. Mutta vähän perspektiiviä antaa se, että käytiin viikonloppuna tapaamassa perhettä, jossa oli pienet kaksoset, ja hekin asuvat suunnilleen samankokoisessa asunnossa.

Sukupuoliasiasta, mulla on aika vahva olo siitä, että poika olis tulossa. Ja on "evidenssiäkin" siinä mielessä, että vanhan kansan mukaanhan suolaisen himo tietää poikaa ja samoin se, ettei ole pahoinvointia. Ja itse asiassa yks juttu, jonka kyllä otan ihan vakavastikin, nimittäin yks ystävä, joka ei todellakaan tiennyt mitään mun raskaudesta rukoili mun puolesta ja sai siinä rukouksessa kuvan nupusta, joka aukeaa ja siellä sisällä olevasta poikavauvasta. Järkyttyi kyllä itsekin kuullessaan mun olevan paksuna =) Tyttöä kyllä itse toivoisin ehkä enemmän, mutta asennoidun siis poikaan.

Opiskeluista, mulla on viides vuosi yliopistossa menossa jaihan hyvin tähän väliin mahtuu välivuosi tai pari (taas

:LOL: )

Olen muuten saanu tosi kivasti kavereilta äitiysvaatteita ja tänäänkin vedin jo semmoiset kainaloon asti ulottuvat housut jalkaan, kun tiesin istuvani koneella. Turvotustahan tämä pömppö vielä tosin on.

Sitten vielä kysymys arvon naisille: Tunteeko moni jo kohdun tuolla alavatsalla kädellä ja kuinka korkealle se ulottuu? Ite oon tuntenu jo pari viikkoa sen, mutta ei se vielä paljon häpyluun yläpuolelle yllä. Mutta aika usein sitä tuleekokeiltua, jos vaikka niin kasvais nopeemmin.

Terveisin Ineli 11+6
 
Täällä kans pahoinvointi jatkuu.Koko ajan pitäis olla syömässä jotakin et olo pysyis suht ookoona.Töissä on yhtä tuskaan pyyhkiä kakka pyllyjä,kun tosiaan tekee niin pahaa.Luojan kiitos en oo pienten ryhmässä.
Sukupuolesta: mulla ei oo oikeastaan kumpikaan olo.Tyttöä toivoisin ja mies taas poikaa.
Mahaa turvottaa sen verran et tekis mieli vetää äippähousut jo jalkaan.

Juli + nuppu 8+2
 
Eipä oo tullut piiiitkäään aikaan kirjoteltua tänne, pakko ottaa itteensä niskasta kii.. :)

Elikkäs vastaillaan nyt muiden esittämiin kysymyksiin.. Me asutaan avokin kanssa omakotitalossa 5h+ sauna, keittiö, autotalli yms.. Ollaan kyllä todella onnekkaita kun tässä saamme asua kun tämä talo on oikeesti avokin äidin omistama (aiemmin anopin isän), ja saamme asua tässä ilmaiseksi.. Aiemmin avokkini asui tässä veljensä kanssa, mutta veli osti itselleen oman asunnon niin jäi sitten yksi ylimääräinen huone käyttöön ja näin aluksi sinne saa hoitopöydän yms vauvan tavaraa, kun kuitenkin vauva nukkuu alkuun meidän huoneessa.. Ja on tässä kuitenkin vielä tämä tietokonehuone, jonka voi ottaa käyttöön KUN tulee enemmän lapsia.. =) Vaikka kyllähän me tästä joskus vielä muutetaan pois ja rakennamme/ostamme oman talon..

Joku siellä kyselikin töistä/opiskelusta.. Mulla kävi nyt todella hyvä onni tämän asian suhteen.. Eli oon ollut muutaman kuukauden työttömänä sen jälkeen kun lopetin ammattikorkeakoulu opinnot ja nyt sitten mulle soittivat yhdestä pienestä kaupasta, että haluaisitko töitä, olin vähän hämmentynyt silloin, enkä osannut sanoo juuta enkä jaata, no sovimme sitten, että menen siellä käymään.. Olin ihan 100varma etten sinne pääse kun kuitenkin halusin kertoa, että raskaana olen vaikka eipä mun sitä olisi ollut pakko kertoa.. Asiani kerrottua, ei se sitten sanonut mitään :eek: ja kuitenkin otti töihin.. sopimus tehdään syyskuun loppuun vuosilomien ajaksi ja työtä teen kolme iltaa viikossa ja joka toinen viikonloppu.. Asia kävi siis osaltani hyvin.. =)

No sitten tuosta sukupuolesta, niin me molemmat toivomme poikaa ja nimeäkin olen jo miettinyt :) mutta kyllä se tyttökin yhtä tervetullut on, eihän me siihen voida vaikuttaa kumpi tulee :)

Ensviikolla onkin sitten toinen neuvola ja mä niin toivoisin, että sydänäänet kuuluis kun kuitenkin on hirvee epävarma olo, että onko siellä mahassa ketään.. Eli toisin sanoen pelkään, että se on tuulimuna :( 10.6 on np-ultra ja se kanssa jänskättää hirrrmuisesti.. Mites muilla, onko oireet kadonnut?? Mulla tuntuu, että ei oo oikein mitään, ei oo kyllä mitään hirveitä pahoinvointejakaan ollut missään vaiheessa ja nyt sitten ne loputkin on poissa..

kukka ja kirppu 9+4
 

Yhteistyössä