***JOULUKUUN VAUVAMASUT 2009*** marraskuussa

Santeriinalle onnittelut poikavauvasta! :flower:

Ja Myräkälle voimia ja säännöllistyviä suppareita, toivotaan että pääset pian tositoimiin! :hug:
Muillekin suppareita toivottelen jotka niitä kaipailee!

Kiitos synnytyskertomuksista! Mä en oo jotenka viä ihan sisäistäny et tää masutonttu pitää oikeesti synnyttää, ja että se hetki on kuitenkin jo suhteellisen lähellä... :eek: Tähän mennessä teidän kertomat tarinat on ollu kuitenki rohkasevaa luettavaa, eiköhän se siitä omalla painollaan sitten mene. Ensikertalainen täälläkin...

Tuntuu hassulta, kun aiemmilla viikoilla supisteli paljon enemmän ja oli melkosta paineentunnetta alakerrassa, vauvan pää kuulemma tosi alhaalla, mistä oireet. Silloin määräyksenä lepoo ja monia asioita piti välttää. Nyt sitten kun on rv 36 täynnä, olo on mitä mainioin, pystyy tekemään lähes mitä vaan ja reippaileen ulkona ym. (niihin on jo siis "lupa") eikä oireen oiretta! :whistle: Tää taitaa viihtyä ens vuoden puolelle yksiössään, vaikka koko ajan on varoteltu että voi tulla reilusti aiemminkin...
Onneks viikon päästä ä-poli käynti niin tietää vähän minkäkokonen vauveli on tulossa ja mikä on alakerran tilanne.
Hyviä vointeja ja jaksamisia kaikille! :)
 
Santeriinalle onnea!

Kiesus että osaa olla ihmisellä paha olo.. :x siis samanlainen olo ku alkuraskaudesta.. kokoajan pyörii lattaa kurkussa.
Jes, sain villikset neulottua, KAHDESSA päivässä :eek: en siis saanu edes vauvan lapasia valmiiksi tuossa ajassa :LOL: ukko kysykin että meinasinko lapsenlapsille neuloa valmiiksi villahousuja..

Huomista odotan mielenkiinnolla kun pitäisi koulusta tulla ilmotusta kuinka tuon kiusaajan kanssa menetellään.

Ja toivottavasti se Myräkkä nyt saapi valmista :D
 
Onnittelut santeriinalle, onneksi kaikki meni kuitenkin hyvin :)

miracles toivottavasti mullaki syntyy vauva vrk limatulpan irtoamisen jälkeen ;) Sehän alko sielt tuleen viime yönä puol 1 aikaan..

Täällä ei mitään erikoisempia tuntemuksia. Supistelee, kyllä, mutta enpä tiedä. Ei tää oikeesti taida ikinä haluta syntyä..

Niin ku eilen ku tulin ja oli niin hiljaista, niin sain ite valita mihin saliin menen. Toivoin sitten että saisin kokeilla ammetta kivun lievitykseen.. No, eihän sitä tullu käytettyä. Miehelle yritin aamulla ehdotella että eikö se tulis kylpyyn mun kanssa :saint: Vaan ei kuulema. Tyyliin yök mitä kaikkea musta vielä tuleekaan ulos.. :| Eipä sitten, jos ei kerta voi auttaa ;)

Kai se olis laitettava nukkumaan. Kun ei tästä koskaan tuu valmista.. Mieski meni kaverilleen niin ihan yksin täällä potilashotellissa makaan :(
Siis mitä mä teen et tää nyt tulis ulos? Mä en jaksa näitä kipeitä supistuksia enää, ku ei niistä mitään apua oo |O
 
Myräkälle :hug: voimia! Toivotaan, että asukki ymmärtäisi tulla nopeasti ulos!

Täällä o nukuttu pitkin päivää. aamupäivästä 3h päikkärit ja illasta vielä 2h lisää. Nyt on sitten huono olo sen takia. Jotenkin epätodellinen olokin. Nään vielä niin omituisia uniakin. Nytkin olin ajamassa pilkkopimeässä työmaalle, oli aika hurja tunne, kun ei nähnyt mitään. Lisäksi sitten ajelin työmaiden ohi, niin sieltä lähti tukkirekkoja, joita veti sellaiste punaset isot härät, vähän niin kuin paholaiset ja metästä tuli vielä sitten samanlainen härkä, mutta ruskea ja pienempi. Ja tajusin vaan unessa, että parempi jättää auto siihen ja lähtee karkuun. eikä mennyt kauaa, kun nämä tukkikärryjä vetäneet härät rupesivat keskenään tappelemaan.
Miten niin omituisia unia? Selitin vielä unessani tätä unta terkalle, joka piti meille perhevalmennusta :LOL:
 
Koivunkäpy Toivottavasti toi kiusaamisjutska lähtis nyt selviämään! Tuo on kyllä vihoviimeistä :kieh: Ei voi olla ihan kaikki inkkarit kanootissa (mun mielestä ) lapsella jos täytyy noin käyttäytyä. :/

Myräkkä Täällä peukut pystyssä, että kohta alkais tapahtumaan ja saisit nyytin pian syliin :heart: b =) d

Voi apua, kuopuksen hammaslääkäriaika on aamulla klo 8.30 |O Mitenhän saan itseni, saatikka neidin ylös niin ettäehditään sinne...
 
ONNEA SANTERIINALLE :flower:
Pääsit katkasemaan tyttö poppoon!
Pieni on ollut hänkin!

Myräkkä koitahan kärvistellä kaveri ulos, kyllä ne osaa äitejään kiusata jo noin pieninä!

Dare toivottavasti ollaan köllöllään samoja aikoja. Mut mitä tää mein tyyppi nyt ymmärtäs :kieh:
Miul ainakin sterilisaatio paperit neuvolakortin välissä valmiina, tekevät joko samaan aikaan tai sit seuraavana päivänä.
 
Pinja82: Löyty sit täältä joulukuisista tuttuja, tai niin luulen...ku olit viestin laittanu Anskulle...missäs nykyään asut? meil on sit laskettu aika suht lähekkäin =)

En viitsi henkilöllisyyttä sillee yleisesti paljastaa,mut tukku esim oli työpaikka =) tunnistat varmaan jo...

 
Pitkästä aikaa jaksan kirjoittaa.
Ollut hieman vaikeeta, kun esikoisella pahimman laatuinen uhma ja mulla lopetettiin mielialalääkitys. Itken jokapv väsymystä ja sitä esikon kiukuttelua. Mielialat pomppii suuresti, innokaasta ja odottavasta todella pelokkaaseen, itkuiseen ja toivottomaan.
Voimat on aika vähissä, selkään sattuu, kaikki liikkuminen sattuu alavatsaan, käsi puutuu öisin ja nyt koneellakin, peräpukamat vuotaa, rakkoa vihloo, autoa ei pysty ajamaan, aamuisin oksennan hammaspesun yhteydessä jne. vali, vali...mut eioo kivaa!
Synnytystaparviossa 36+4 painoarvio oli 3kg ja meinasivat, että jatka vaan lääkkeiden popsimista tai tuu tänne osastolle makoilee, jos et kotona jaksa.
Ne lääkkeethän aiheuttaa vauvalle vieroitusoireita, joten en todellakaan niitä syö, ennenkuin vaavi syntyy ja osastolla hajoisin ihan totaalisesti.
Ens ma ois uus arvio sairaalassa.

Mitään suppareita eioo näkynyt ei kuulunu.
Esikoisestakaan ei kuulunu ennen käynnistystä ja kalvojen puhkasua. Esikko syntyi siis käynnistettynä 42+2 4330g!
Pikkasen kauhistuttaa oma jaksaminen ja vauvan koko, jos eivät suostu käynnistykseen vaan antavat taas 'kasvaa'.
Viimeksi meinaan tehtiin eppari ja silti paikat repesi ja paraneminen venyi 3kk, kun haava aukesi ja tulehtui.
Mutta toivotaan, että tää toinen tajuaisi tulla ajoissa.

Oma paino on noussut melkeen 20kg, verenpaineet olleet hyvät.
Sf mitta tais olla viimeks 37 eli yläkäyrän yläpuolella.

Jouluvalmistelut jo mallillaan..lanttulaatikot pakkasessa, samoin taatelikakut. Pipareita tehtiin urakalla sellaset 160kpl. Miehelle enää puuttuu yksi lahja, muuten kaikki hommattu ja paketoitu, viikonloppuna tarkotus ois asentaa jouluvaloja, verhot ja liinat.

Ehkä se taas helpottaa, kun esikko menee takas päiväkotiin. Ollut nyt 2vko:a kotona kun pk:ssa ollut flunssaa ja sikaa. Meillä nyt rokotukset kohillaan ja paluu 'arkeen'.
Se käy siellä 3pv viikossa ja 6h päivässä. Saa kivasti kotona levähdettyä ja tehtyä sellaisia asioita, mitä ei ihan heti uhmakkaan 2v:n kanssa viitsi tehdä.

Täytyy lähteä herättämään ukkeleita, jotta saadaan poika hoitoon ajoissa. Siis tapeltua se suihkuun ja pukemaan, ääh, etukäteen jo tuntuu, että onko voimia...
Ja toi tappelu ja huuto tulee ihan kotipäivinäkin, ei todellakaan johdu pk:sta.
Nyt vaan kaikki houkutus keinot mieleen ja laskettava kymmeneen, kohta kuitenkin saa levähtää :)

Mukavaa viikonjatkoa kaikille ja onnea jo nyyttinsä saaneille :flower:
äityli75, eemeli 2v1kk ja joulu-tonttu 37+5
 
Huomenta Rovaniemeltäkin...uni loppu ajat sitten..eilen oli kaamee lumi sade nyt sataa vettä :eek: äityli jaksuja sinulle kovasti :hug: laitan sulle viestii vastaile sit :)
Myräkkä kuin siellä sairaalassa jaksellaan =)
mulla osa paketeista kaupassa,ensi viikolla menen ostaan ja vaaville vaipat yms..

tässä ootan et saanko paikan ensi ja turvakodilta,kun yksin ootan,olemma väleissä isän kans mutta apuja ei heru...muuttaako mielensä sit kun vaavi maailmassa en tiiä..mut oman jaksamisen takia,hain paikkaa..kun sukulaiset asuu kaukana ei verkostoa ole,pääsemme vaavin kanssa siellä sit,alkuun =)

pyörin yölllä,kyljeltä toiselle,potki ja huito vaaveli kun sain hyvän asennon heh..ja sit alko vessassa juokseminen,nousuin sit ylös,ennen 7..nooh ajattelin pizzaa tehdä tänään,kaupassa käydä..
mutta nyt,jaksuja kaikille ja ootamme lisää pikku tonttuja :hug: mutta ei liian aikasin =)

mamma ja huomenna rv 35 :heart:
poijat 6v ja kohta 10v
 
huomenta

santeriinalle onnittelut pojasta :heart:

myräkkä :hug:


äityli75 :hug: , oot kyllä aika ahkera jaksanut olla. Täällä ei mitään tehtynä joulua varten saatika muutenkaan. Oikeen kateeksi käy kun jollain jo noin hyvällä hantilla jouluvalmistelut. Mä olen varmaan kuvitellut että selviän niistä hyvin kolmen lapsen kera.

(.) Ei mitään ,ei niin yhtään mitään. joko jo soittoja tullut muutama, mutta ei ne mua häiritse. Uskoisin että vauva syntyy tällä tai ensiviikolla ja sehän on aika pian.

rv39+4
 
Huomenia

äitlyli75 :hug:

Täällä uni tuli vasta kahden jälkeen. Masukki mylläsi ja itse piti juosta vessassa vähän väliä. Eikä sillä varmaan ollut vaikutusta, että eilen tuli vähän päikkäreitä nukuttua.
Kauppaan olisi suunnistettava. Jos tässä vaikka saisi leivottua pipareita ja vähän vielä kahvileipää pakkaseen.

Vielä ei ole kukaan kysellyt jokojoko ja toivottavasti ei kyselekään. Eiköhän tämä tässä kohta puoleen synny.

Kattiina ja Möykky 39+5
 
Täällä odottelu jatkuu.. Illalla koitin jumppailla ja niitä akupisteitä mietin. Mut miten mä niitä yksin painelen?
Yöllä näin unta että vedet meni; toiveajattelua :headwall: Ei tunnu yhtään että tämä täältä hetkeen syntyy :/ Ei se muuten mutta jos tuo mies nyt täältä töihin lähtee, niin yksin saan synnyttää, se on melko varma. Kätilö nimittäin meinas että het ku veet menee niin kaikki saattaa tapahtua melko ripeästi. Siinä enää ehditä utsjoelta rovaniemelle ajella. :(

äitylille oikein paljon jaksuja! Tuntuu omat murheet niin pieniltä sun rinnalla.. Ei se oo helppoa, päivä kerrallaan :hug:

Odottelen et mies soittais. Vois taas lähteä liikenteeseen täältä istumasta. Eipä se varmaan hautomalla ainakaan synny :LOL:

Myräkkä ja keiju 37+5
 

myräkälle voimia ja tsemppii..
muillekin paljon jaksamisia..tääl nukuttu suht hyvin yö,mitä nyt välillä tulee tuskanhikiaaltoja ja liitoskipuja kun kääntyy kyljeltä toiselle kyljelle..
ihanaa tänään 36rv poksuu ...onnexs jaksaa odottaa 8.12 kun vauvanpainoarvioon ja sit jos iso niin käynnistetään..
mies lähti viemään tytön eskariin ja pojan kans luistelee ja sit tarhaan,saan ihan yksin nyt touhuta kotona..
kaikille aurinkoista päivää ja oloja
 
Huomenta naiset! Pakko heti aurinkoisena hehkuttamassa, että täällä hyvinnukuttu yö takana! Pitkästä aikaa! :D

äityli täytyy kyllä sanoa, että ahkera oot ollu. Täällä kans kaikki jouluvalmistelut aloittamatta. Ainoa mitä on tehtynä, hain viikonloppuna tiimarista joulukorttivärkit valmiiksi. Paljon voimia ja jaksuja sinulle! :hug:

Myräkkä sinne niitä supparituulia! Pian varmasti tapahtuu. :heart: Voimia! :hug:

mammaroi toivottavasti saatte tuon asumisasian järjestymään. Täytyy kyllä sanoa sun tekstejä seuranneena, että urhea olet :heart:

Täällä ei mitään raportoimisen arvoista sen eilisen limatulpan irtoamisen jälkeen. Oisko sittenki ollu vain osa siitä... Olikos täällä aiemmin puhetta vai muistanko väärin. Siis menikö se niin, että tulpan lähtö mahdollistaa kohdunsuun avautumisen? Ensikertalainen pihalla ku lumiukko :D

Mukavaa päivää mammat ja tontut! :heart:
Delfis ja Vili
39+0 POKS!
 
TÄYSAIKANEN!!! :xmas:

Ja het aamusta kamalat alamaha kivut. |O ja sormet on niin turvoksissa että niveliin koskee. en ala.

Mä odotan jännityksellä miten puskee masennuksen päälle synnytyksen jälkeen, kahdesti on jo koettu. no, nappipurkki on lääkekaapissa valmiina kun jäi siitä kun lopettelin ne tuossa.. just vauvan vierotusoireiden takia.
 
Onnittelut täysiaikaisuudesta Koivunkäpy! :heart:
Tuota masennusta oon minäkin miettiny. Kerran olen lievän masennuksen ja loppuunpalamisen kokenut. Mietinki, että onko henkilö joka on jo aiemmin ollut masentunut, alttiimpi myös tuohon synnytyksenjälkeiseen?
 
huomenia..panadol tokkurassa ei koske käveleminenkään.. :D ..

kissu herra meinas kamppia miut kallkunaleikkeleen takia kahdesti.. :headwall: ..pitää olla varovaisempi..

siis ihan kauhee tunne kun katoin paikallis radion sivuílta uutisia ja siinä oli siitä pakistanista olevan naisen surmasta..poliisin kuvassa jätkällä oli joku paperi naamalla mutta vaatteiden perusteella mie luulisin tietävän tyypin.. :eek: ..ja voipi olla että jollain lailla tiedän sen uhrinkin :eek: ..ja jos miehelle mainitsen niin sehän saa hepulin..koskapa, jos kyseessä oiskin * kunniamurha* niin sillä ei ole kakkaakaan tekemistä meikäläisten uskonnon kanssa.. :headwall:

jos tämä manfred the giant syntyis samoilla viikoilla kuin edellinen niin se ois ens viikon perjantai :D .. mut saapa nähdä.. tuubi ..mie olen osastolle pyrkiytymässä käynnistykseen torstaina 3.12. mikäli miun ehdotus ei mene läpi.. :whistle:

Dare+manu 37+1
 
Masennuksesta Neuvolassa oli eilen puhetta, kun terkka multa kysyi, oliko mulla ollut masennusta (en kyllä muista asiasta maininneeni, mutta...). Pariin otteeseen olen nukahtamislääkkeet saanut ja se on riittänyt, kun olo on helpottanut, kun on saanut unta. Nyt tiedän, että jos alkaa asiat olla liian vaikeita, niin voi hakea apua. Mutta neuvolan tädin puheista ymmärsin, että aikaisemmin masentuneella voi olla ehkä hiukan suurempi alttius tuohon synnytyksen jälkeiseen. Mutta varma en ole!
 
Huomenta!

Voi |O . Supisteli koko yön aika mojovasti. Väsytti vaan niin sairaasti, etten jaksanu edes kellosta katsoa kuinka usein........ Nukahdin joka supistuksen jälkeen, mutta heräsin aina kun uus tuli. Mutta tietty loppu ku seinään kun nousin ylös.
Ei se mitään, en ois ehtinytkään tänään synnärille. :LOL: Kuopuksella oli hammaslääkäriaika klo 8.30, esikoisen vanhempainvartti on puolenpäivän aikaan ja esikon mummi tulee käymään iltapäivällä.

Kyllä sai olla ylpeä äiti hammashoitolassa 3veen kanssa. :saint: Tyttö oli NIIN reipas! :heart: Sai paljon kehuja.

Täällä kans ollaan jo (nyt) kyllästyneitä "jokojoko"kyselyihin. :kieh:
Mun isä on "hälytysvalmiudessa" tulemaan hoitamaan tyttöjä sitten kun lähtö tulee. Soitti tässä yks ilta kymmenen jälkeen aivan hädissään mulle, että olenko jättänyt viestiä sen vastaajaan, kun hällä oli akku loppu. Sanoin, että no empä ole ja jos tosi ois kyseessä, niin en kyllä mitään viestiä jättäis vaan soittaisin sit äidille jos isä ei vastaa.. :LOL: Isukki istui siellä jo melkein autossa, ei ollut edes kattonu/kuunnellu keneltä se viesti oli!!! :D

Pitäisköhän pikkuhiljaa hakea rottinkisänky varastosta ja laittaa se valmiiksi vauvalle.. :whistle:


Miracles 39+2
 
Miracles ihana iskä sulla. :D Meillä on anoppi sellanen, että reagoi heti mahallaan kaikkeen. Niinsanottu "NYT-maha":D Eli jos meillä ei heti vastata sen puheluihin, menee tuleva mummo het ruikulille. :LOL: Tai jos oon soittanu, eikä oo kuullu, niin eka pitää yökkäillä ja käydä hädällä, ennenku pystyy soittamaan takas... Kiva!
 

Yhteistyössä