***JOULUKUUN VAUVAMASUT 2009*** marraskuussa

Jättivauvoista ja synnytyksestä minäkin vielä sen verran, että meidän tyttöhän oli syntyessään mini (2800 g) mutta aika iso eppari piti leikata kuitenkin. Tyttö nimittäin syntyi kätilön mukaan nyrkki poskella (tai mun arvauksen mukaan peukku suussa, kun on niin kova peukun imijä vieläkin), eli tuollaiset jutut, avosuutarjonnat jne. voi kyllä tehdä ihan normin tai pienenkin vauvankin synnytyksestä vaikeamman.
 
bellona, tuo on kyllä totta. meillähän ekasta jouduttiin aknssa tekee eppari, ja onneks täti sen teki vaikka ensin näytti ettei tarvi kun loppujenlopuks värkissä oli lapsen hartiat ja kätilön kaksi kättä yhtäaikaa.. ja tokastahan sit repesin kun kukaan ehtiny mitää välilihaa tukemaan saati leikkaamaan ja kun ei tajunneet että ekalla kerralla on leikattu.

Mä oisin valmis synnyttää vaikka just nyt, joku tunkaa iteesä alas, tuntuu siltä että pää pilkistää jo.. |O ja että joka kerta ku koitan kumartuu ni pää käy oikeesti jossai huulilla, illalla en sen takia pysytny kumartuu ollenkaan, ja toki kun kädet on kyynärpäitä myöten umpiturvoksissa ettei sormet meinaa taipua, niin tuli sit sotkettua paljon, eli kutakuinki kaikki mitä käteen otti löyty lattialta :kieh:

Iltasella kävin ukon kanssa suihkussa, murunen pesi multa jalat ja selän ja masun :heart: eipähän kätilö pyörry sukkamehuihin jos nyt lähtee syntymään, ite kun en oikeesti saa pestyä varpaitani. eipä oo moista ongelmaa ollu edellisistä.. kaikkee uutta sitä löytääki.
 
Marraskuuta täältäkin :wave:
Ei ole muutamaan päivään tullut kirjoiteltua, mut lueskelemassa kyllä oon käynyt kuulumiset päivittäin!

Eilen oli taas ä-poli käynti, kaikki kunnossa ja painoarvio jo 2,5 kg :heart: Parissa viikossa tullut vauvalle puoli kiloa painoa ja kasvu noussut jo lähemmäs keskikäyrää, viimeksi meinasi vähän huolettaa kun alakäyrillä meni kasvu. Ja kyllä tuntee et pikkuinen kasvaa kovasti, tuntuu et maha jo niin täynnä vauvaa ja ihan kova, kohta varmaan repeää jos vielä kasvaa :eek: :D

Koivunkäpy, ostin sit samanlaisen lämpöpussin kuin sinäkin! On kyllä tosi lämpimän ja pehmoisen tuntoinen.

Samalla kävin ostamassa jo rintapumpun valmiiksi. Ostin sit Emma-merkkisen, ihan samannäköinen kuin tuo Aventin pumppu, mut yli puolta halvempi. Pitää sit ostaa "parempi" pumppu jos näyttää et sille tulee paljonkin käyttöä. Haaveissa olisi opettaa vauva sekä rinnalle että pullolle, saapi nähdä sitten miten käy. Helpommin sanottu kuin tehty :whistle:

Nukkuminen käynyt melko hankalaksi, heräilen usein ja sitten ei vaan saa unta! Eilenkin kyllä nukahdin melko pian, mut sitten tunnin sisään heräsin ja pyörin valveilla yli 2 tuntia! Sama homma aamuyöstä, ei vaan uni tule kun herää.

Eipä tässä kummempia, pitäis yrittää vähän siivoilla ja sitten ruuan laittoon.
Ai niin, ruuasta puheenollen piti vielä kysäistä et onko teillä ruokahalu muuttunut näin loppua kohden?! Mulla tuntuu ettei mikään oikein maistu ja huono olo tulee tosi helposti. Herkut kyllä uppois liiankin hyvin, mut aiemmin hyvä ruokahalu on kyllä kadoksissa :/

takhisis + masukki 35+5
 
No nyt on kortit tehty vaarille ja pa´pallekin, vielä iso-papalle jos poika jotain taiteilisi.

Takhisis: mulla ollut kanssa pari viikkoa toi, että suklaa uppoais, mutta kunnon ruokaa ei vaan mene alas kuin vähän... Tiedä sitten mitä tarkoittaa :p

Nukkuminen täälläkin hankalaa. Nyt pystyy jo sikapiikkikädellekin vähän kääntymään, mutta mulla öisin tuntuu supistelevan kovasti,e ttä jos niihin herään, niin sitten se asennon miettiminen ja muu. Poikakin herättäää sen kerran yössä ja vessaan pitää herätä ainakin kerran yössä. No ihan levännyt kat silti oon.

Mulla on käsikäyttönen meledan vai mikä se on? pumppu. Silla kyllä sain viimeksikin sen mitä tartti. Eli aluksi kun piti maitoa saada nousemaan. Pumppasin aina imetyksen jälkeen rinnat tyhjiksi. Ja sitten kun piti imetys lopettaa niin pahimmat pinnotukset sillä sain pois. Tosin sillon maitoa tuli ihan vaan rintaa painamallakin.

Jaahas, jos menis käymään työpaikallaan ja viemassa sinne vähän kahvipullaa, kun se jäi sillon sairaslomalle jäädessä. Mietityttää vaan kun koulussa olen töissä, että saadaanko joku tauti sitten. No uskallettava se vaan on. Kirjastossakin olis kiva käydä mutta nepäs aukeekin täällä maalla vasta klo 14 :headwall:

Mutta nyt pukeutumaan....

ENni ja esikko pian 2v. ja pikkuinen rv 35+4
 
Poksumaan tulin eli 35+0 POKS POKS!

Tänään ohjelmassa vauvan vaatteiden kääriminen koottain kaappiin kun eilen sain ne kaikki pestyä. Katsoo jos aikaa jää, niin vois hoitaa sen sairaalakassin kuntoon myös tänään.

Eilen otetusta possurokotteesta ei ole muuta ollut kuin kipeä käsi. Nukuin hyvin kun otin illalla panadolia kun kättä alkoi särkeä.

Leppis ja tonttutyttö :xmas: rv35+0
 
Moikka kaikille :wave:

Johan viime vierailustani onkin aikaa kulunut...

Neuvolassa käytiin maanantaina ja samalla sain sikaflunssa rokotteen.
Muita sivuvaikutuksia ei tullut kuin tuo käden kipeytyminen, mutta se sitten on vieläkin tosi kipeä. :eek:

Kaikki oli neukkulassa ok, paineet hyvät ja pissat puhtaat.
Mitäs muuta,joo paino nousee kilon viikossa edelleen, vaikka oksentelen lähes joka päivä. Taitaa se liikunnattomuus vaikuttaa sitten enempi. :( Painoa on tullut yhteensä jo 19kiloa.

Muuten kaikki ok, vauvelin vaatteet on saatu pestyä, vähän miekin mietin tota kokojen mukaan järjestelyä, mutta nyt on laatikossa kaikki vaatteet jotka on 50-62 senttiä. Kun tuntui että jotkut 62 kokoset oli pienempiä ku noi 50senttiset :eek:. Täytyy sitten katella käytössä mitkä on niitä parhaita meille.

Jee tänään mennään tutustumaan synnäriin :saint:

jenninho+masukas poika 32+3
 
Äippäpolilla käyty aamusta ja lapsivesi punktio näyte otettu...nyt vain odotellaan tuloksia sitten. Kyselin vähän aikataulua että mihin tässä nyt pitää sitten varautua niin vastaus oli että riippuu tuloksesta, "pahimmassa" tapauksessa käynnistys muutaman päivän sisään ja parhaimmassa katellaan vielä parisen viikkoa. Joten jännityksellä odotan.... Totesivat vain että tässä vaiheessa saattaapi olla parempi että vauveli otettaisiin kasvamaan kohdun ulkopuolelle kun niin paljon sitä kokoa jo nytkin on 3,1kg viikossa kasvanu parisataa grammaa...

Kyllä jänskättää... ja jotenkin levoton ja onneton olo.
Mutta jos lähtis piristään itseään shoppailulla vielä kun pääsee... =)

Mukavaa päivää kaikille Firesun ja pallero 34+4
 
Firesun Onpa sulla tosiaan nyt jännät paikat :hug: . Mitä ne siinä punktiossa kattoi? Niitä vauvan keuhkojen kypsyyttäkö? Kun jos keuhkot olisi kypsät niin eikös se olisi hyvä juttu? Ja eihän se mitenkään voi olla sun syy, että vauva on iso! Oliko nyt ystävällisempi lääkäri? Saako kysyä oliko se edellinen tyly lääkäri mies vai nainen? Kun itse käyn samalla äippäpolilla ja olen tavannut siellä 4 tosi ystävällistä nuorta naislääkäriä ja aina siellä odottaessani 'pelkään' joutuvani semmoiselle vanhemmalle mieslääkärille, joka on tosi hurjan näköinen ja epäkohteliaasti kutsuu potilaat sisälle. Niin mietin oisko sama herra... Onneksi sulla on jo hyvin viikkoja, jos vaikka synnytys käynnistetäänkin. Olet just ohittanut kriittiset 34 viikkoa, johon tässä yritän itsekin pyrkiä :) Tsemppiä!

Koivunkäpy Kiitos vaippa-avusta! Nyt luin vähän paremmin tuota kestovaippainfoakin niin johan sielläkin oli noista kuivaliinoista.

Mulla on streptokokki. Yhden antibioottikuurin olen syönyt ja se poistui. Mutta se saattaa aktivoitua synnytyksessä ja synnytyksessä saan antibioottikuurin. Äippäpolin lääkärin mukaan asiasta ei tarvitse olla huolissaan enkä mä ihme kyllä sitä nyt sen enempää murehdikaan.

Huomenna taas vaihteeksi konrollikäynti. Nyt todella toivon, että tilanne ei olisi edennyt.

Sonja ja vaavi 31+6
 
Sonja74 Keuhkojen kypsyyttä lähinnä katselevat siitä näytteestä samoin kuin jotakin muuta mitä en nyt millään muista sen nimeä...mutta jokin hormooni mikä voi olla pielessä että ne vauvan keuhkot ei pääse kypsymäänkään ja ja ei tee muutenkaan hyvää kellua sokerivedessä niin siksi enemmin ulos. Mulla kun ei saada nyt jostain syystä tuota paastoarvoa laskemaan vaikka kaikkea mahdollista tehdään.

Tällä kertaa oli kyllä mukava lääkäri ja ihanasti kertoi koko ajan että mitä tekee ja miltä tuntuu yms. huomattava parannus edelliseen ja nää molemmat naisia kylläkin.

Tää kaikki on jotenkin kovin sekavaa ja tietoa tulee sellaista tahtia että en meinaa perässä pysyä, mutta josko sitä huomenna olisi taas hiukan viisaampi kun saa ne tulokset. Ja tosiaan mikäli tämä jokin hormooni arvo vai mikä nyt onkin niin on hyvä niin sitten kait otetaan viikon päästä uusi näyte ja katsotaan tilannetta taas uudestaan... huh huh.

Mutta onneksi shoppailu hieman piristi ja tuli muutamat joululahjatkin ostettua jo valmiiksi. Onneksi on tullut hommattua nuo vauvan tarvikkeet yms jo ajoissa jos tässä tuleekin nopea lähtö käynnistykseen niin ei jää harmittamaan.

Kirpeää keskiviikko iltaa ja jaksuja kaikille mammoille

 
Painoarvioultra takana :wave: vauva raivotarjonnassa, meinas tohtori ettei enää pääsis kääntyilemään (vaikka omasta mielestäni edelleen pyörii - hikoista päätellen???!!! ) koska lapsivettäkin niukasti. Painoarvio 2000g, rv 33+1. Eli alle kolmikiloista odotellaan. :) Sukupuolikin saatiin melko varmasti tietoon, en sitä paljasta tänne(KÄÄN) ;)

Isänpäivälahjakin tuli käytyä samalla reissulla kun miehen kans oltiin kaksin liikenteessä, miehen passitin ruokakauppaan ja ite painelin toiseen kauppaan :whistle:

Esikko täällä räkäsenä. itellä käsi ei hirveen kipeä rokotteen jäljiltä. tossa kun tuli vuorokausi täyteen rokotteen saannista alkoi särkeä päätä aivan järkkynä niin otin parasetamolia, helpotti onneksi sillä.. toivottavasti ei muita oireita tulis..
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jessie:
Taas tää hävitti miun pitkät kirjoitukset ties minne :headwall: ...

Mutta nyt sitten lyhyesti, eli eilen siis äippäpolilla varmistui se, että vauva on nyt raivotarjonnassa, on tuolla aikamoinen mylläys käynytkin. Ja toivottavasti myös nyt pysyy kanssa, ei olis kiva, jos synnytys käynnistyisi yhtä vauhdikkaasti kuin aikaisempi ja poju olisi perätilassa. Siinä ei paljon leikkaukseenkaan kerkeisi.

Dare, myö käydään samalla äippäpolilla ja taidetaan asua ihan naapurikaupungeissakin, siksi kyselin, olitko siellä mihin aikaan, jos oltais vaikka törmätty =) .

Jessie + :xmas: poju 32+1
jaahas.. :) .. mie olin klo 12.30-14 ja rapiat siel äpolilla sellanen "virkapuku" päähine päässä ;) :whistle: ..

ja oli miulla osan aikaa ukkokkin vieressä pälpättmässä :D
 
Hoitopöytä olis melkeimpä ainoa hankinta, joka on vielä ostoslistalla.

Kertokaapa kokemuksianne, mimmonen kannattaa hankkia, tai vastaavasti, mimmosta ei kannata? Mimmosia hoitopöytiä te olette hankkineet/aiotte hankkia?

Onkos kokemuksia Brion hoitopöydistä, niitä ollaan katseltu vähän "sillä silmällä" tuolla Babystylessa. Valikoimat ei täällä Oulussa kovin hurjan suuret ole noissa hoitopöydissä nimittäin :/

Kaikki kokemukset otetaan ilolla vastaan, thänk juuu! :D


Ai niin ja vielä lisäksi, tänään oon kierrelly kaupungilla ja taitaa olla niinkin onnekkaasti että tulevan isukin isyypakkaus valmistui kuin valmistuikin sopivasti isänpäivänä annettavaksi. Jeeee!

Tetasha :heart: Milli 35+1
 
tetasha Meillä ei varsinaista hoitopöytää edes ole. On sellainen vanha kirjoituspöytä, jossa kaappi ja kaksi laatikkoa ja sitten päällä on sellainen hoitoalusta. Vauvan vaatteet on sitten pienessä kaapissa pöydän vieressä, pöydän laatikoihin mahtuu kaikki hoitotavarat, talkit, vaipat yms. Itse en nähnyt tarpeelliseksi hankkia varsinaista hoitopöytää, koska luulen, että hoidan vauvaa aika paljon sängyn päällä, tai sohvalla tms. Ikinähän ei tietenkään voi tietää. Kaverilla oli sellainen muistaakseni unipuun hoitopöytä, jossa oli lipasto alla ja hoitotaso päällä, mun mielestä sellaiset yhdistelmät on aika käteviä, ja niissä on usein korkeat reunat, joten liikkuvammankin lapsen hoito onnistuu, ja saa sitten lipastoksi kun hoitotasoa ei enää tarvita.

Tällä myös isyyspakkaus alkaa olla valmiina. Muutama ompelujuttu vielä pitää tehdä ja sitten kaikki on valmista. En malttaisi millään olla sitä jo antamatta :D no ehkä jotenkin, mies ei tunnu arvaavan yhtään, että mulla on joku ylläri isäinpäiväksi, kun puhuin jotain niin hän käsitti, että toivoisin vauvan syntyvän isäinpäivänä, että saisi lahjan :) hyvä, ettei arvaa mitään.

Vauvan koosta. Meillä mennään käyrällä myös keski ja yläkäyrän välissä. Maha on tosi iso ja eteenpäin työntynyt. Kertaakaan kukaan ei ole sanonut, että liian iso olisi, mutta kokoarvio oli muistaakseni viikolla 32 1950 g, mikä oli mun mielestä melko iso, uskon vauvan syntyvän lähes nelikiloisena, jos menee lasketulle ajalle. Ens viikolla olis torstaina synnytystapa-arvio.

Supistuksia on alkanut tulla säännöllisesti. Kävelyn yhteydessä aina ja yöllä heärilen supistuksiin, viimeyönä kaksi kertaa heräsin kipeisiin supistuksiin, mutta aina nukahdin ja kai ne sitten ohi meni. Hieman jännittää, että kauanko se vauva siellä malttaa pysytellä. Mies kun on vielä sairas, ja sairaalaan tutustuminen siirtyi siksi ensi viikkoon, että sielläkään ei olla käyty. Ja jo mes on sairas, niin voiko se tulla ollenkaan synnytykseen? Sairaalakassia aloin tänään pakkailla. Olikin yllättävän hankalaa jotenkin. tarviiko vauvalle pakata vaippoja ja itselle siteitä?

voimia kaikille loppuodotukseen Haltia ja mönkijä 35 + 3
 
Täällä pohditaan että mitä ihmettä tapahtuu, kamala paineentunne ja "kirvelyä" kohdunsuulla.. ja tajusin etttä onhan mulla supistuksiakin, tosin semmosia kivuttomia ni väleistä ei oo niin mitään hajua. toivottavasti en yölä herää siihen että joku on tulossa..

Hoitopöydästä, meillä on tuomonen kaappimalli, ostettiin tyttöä odotaessa käytettynä, makso kaikki 10e :LOL: on ainakin hintansa haukkunu, sopivan kokonen mahtuu kaikki vauvanvaatteet sinne (muttei vaipat vaikkei siellä nyt olekkaan vaatteita :kieh: )

Jaha, koiran käyttäs iltapisulla ja koittas nukkua, viime yö oli suoraan helvetistä, jos tänä yönä sais jo nukku pikkusen eritavalla. jännä muuten miten sitä hermo kestää vauvan kanssa valvomista ihan eritavalla ku tuomosen 4vuotiaan kanssa joka nyt ihan muutenvaan taas tuntu kukkuvan yön |O

Haltia, riippuu ihan miten kipee ukkos on, jos se kuumeessa on niin eivät välttämättä laske osastolle ollenkaan.. ja tiedä sit kui tarkkaa se nyt on ku on tuota possunuhaa..
 
täällä säännöllisiä supistuksia. ei kipeitä varsinaisesti, mutta kuitenkin epämiellyttävän tuntuisia, sellaisia, että jotain kuitenkin tuntuu, kunpa nyt just pieni ei päättäis syntyä.

Koivunkäpy tota possunuhajuttua mäkin mietin, että onko ne nyt supertarkkoja, kovasti kuumetta ukolla ei oo, mutta nuhainen ja kolottavat jäsenet jne jne. no ehkä tä ei nyt vielä synny.

Koitan laittaa kuvaa minäkin mahastani.. tai en oikein osaakaan, kun miten sen saisi tähän liitettyä, ilman, että laittaa sitä linkillä minnekään nettiin.
 
Repii ahteria, repii alamahaa, repii kohdunsuulle. supistelee, mutta tiedä sitten onko noi ny niitä.. ja paineen tuntu vaan jatkuu alapäässä |O jos tässä ny viel hetken kestäs koossa, lauantaina pitäs juhlia tytön synttärit..
 
Dare:
jaahas.. .. mie olin klo 12.30-14 ja rapiat siel äpolilla sellanen "virkapuku" päähine päässä ..
Mie olin justiinsa kerennyt lähteä sieltä tuntia aikaisemmin. Miun kanssa siellä oli kaksikin naista yhtäaikaa ns. "virkapukupäähine" päässä ;) ja muistin, ettei siun mies ollut täältä kotoisin, joten aattelin, olisitko ollut siellä yhtäaikaa. Ja toisella naisella oli mies mukana...
 
Ai niin...

upp3:
Painoarvio 2000g, rv 33+1. Eli alle kolmikiloista odotellaan.
Miulla siis tiistaina vauvan painoarvio rv 32 1600g, eli eipä meillekkään taida sitten kovin iso poju olla tulossa =) . Miulle lääkäri ei vielä sanonut syntymäpainoarviota, sillä oli muutenkin kiire :whistle: . Meillä esikoistyttö painoi 3600g ja toinen typy 2600g ja oli ihan täysiaikaisia molemmat. Eivät lääkäritkään osanneet sanoa, mistä moinen kokoero johtui, epäilivät tässä jälkimmäisen tytön kohdalla, että istukan toiminnassa olisi ollut jotain häikkää. No, miulla maha on kyllä jätti-iso, oli vauva miten pieni tahansa :LOL: ...

Jessie + :xmas: 32+2
 
Huomenta. Tänään saatetaan päästä kotiin. Ihanaa, jospa ei enää tarvis ennen kukon pierua herätä.. Ja oma koti :heart:

Hoitopöytää meil ei ollu esikonkaan aikaan. Meidän makkarissa on kaappien viereen asennettu pöytä jossa laatikoita ja kaappi, yläpuolella hyllyjä. Siinä meillä oli hoitotaso esikon aikaan ja vaatteet hyllyllä kaapin yläpuolella. Hyvä ratkaisu oli ja mua melkein harmitti kun esikko ei enää hoitopöydälle mahtunu ja piti siirtyä siitä pois. Se oli merkki että meidän vauva oli kasvanut isoksi.

Voi kun mua nyt harmittaa ettei se isyyspakkaus tullu koskaan valmiiksi kunnolla. Tai no, onhan mulla huomenna vielä mahikset sitä keräillä. Pitää varmaan antaa miehen aamusta nukkua ja lähteä esikon kanssa "ostoksille" norjan puolelle. Sieltä ainaki jotain saa, toisin ku meidän lähikaupoista.

Onpas täällä ollut illalla supistelijoita. Toivottavasti kaikki hyvin ja vauvat vielä masussa kuitenkin?
Itellä ei nyt kipeitä suppareita oo ollu, sen kipeempiä ku ennenkään. Ku oon lukenu et supistukset muuttuu kipeiksi ja säännöllisiksi niin sit on aika lähteä synnärille. Ja minä tollo tuonkin lukenu ku raamatusta konsanaan.. Muistin yhtäkkiä et eihän mulla esikon aikana kipeytyny supparit vasta ku vedet meni. Illalla oli kuuden minsan välein supparit ja täti synnärillä käski mun laittaa nukkuun (450km välimatkasta huolimatta :headwall: ) et en mä kyllä pysty nukkuun jos ne on synnytys-supistuksia. Mitä vielä, mä nukuin NIIN sikeästi aamukuuteen asti. Heräsin kunnon suppariin josta meni veet. Ei muuta ku ambulanssia soittamaan.. Että enpä taida niitä kipeitä suppareita odotella tälläkään kertaa, kunhan kellottaa muistan.

Näin viime yönä unta että mulla oli iltavuoro ja mies lähti lasten kanssa kylpylään. Ajattelin sit kuitenki mennä perässä että pääsen peseytymään ennen työvuoroa. Menin sinne niin siellä oliki jotku illalliset. Mies oli puku päällä ja lapset oli niin hienosti puettu. Oli tuo meidän esikko-poika ja sitten pieni touhukas tyttö (osas jo kävellä) :)
Mä joskus oon nähny unessa mun raskaanaolevista kavereista, et kumman ne on saanu ja aina ne on pitäny paikkansa. Mut entä nyt ku pari kk sitte näin unta et synnytin pojan ja viimeyönä meillä oliki sitte tyttö.. Salaisuutena siis sukupuoli pysyköön synnytykseen saakka :)

Voi kun väsyttää. Tulee nukuttua niin mielettömän huonosti. No jospa se tästä kun pääsee KOTIIN!! =)

Myräkkä ja keiju 35+0 ja tänäänhän näköjään POKSuu :)
 
Huomenia!

Täällä poksuu 37+0 POKS. Se vissiin olisi sitten täysiaikainen. Minusta tuntui kuukausi takaperin, ettei tämä raskaus etene ollenkaan, että tää vaan kestää ja kestää ja nyt ollaan jo näin pitkällä! Kyllä aika on mennyt hurjan nopeaa!

Pitäisi laitella paikat kuntoon. Piirakka on uunissa ja mahdollisesti vieraita tulossa aamupäivästä. Suihkuun pitäisi vielä mennä. Ja mitä mä teen. Istun vaan koneella :D.

Kattiina ja Möykky
 
kattiinalle onnittelut poksuista :heart: niin se aika vaan menee.


koivunkäpy meinaatkos jo laitokselle lähteä???? Taidetaan sitten saada eka jouluvauva.

Miehen possunuha ja synnytys pelkään tätä vaihtoehtoa ja en ole edes tajunnut kysä että kuinka pienen nuhan takia ei pääse synnytykseen mukaan. Toki jos oikeesti possunuhassa ni eihn tuo ees jaksais olla paikalla. Kurjaa jos näin käy, mutta ei sille sitten mitään voi.

(.) huonosti nukuttu yö ja selkää särkee sen seurauksesta. Kuinka nää viimiset viikot oikeen jaksaa, miten tän aina unohtaa et aika tuntuu todella pitkältä. Mitäköhän kivaa sitä kekseis viimisix viikoiks puuhaa?? Ehdotuksia...

rv36+6 ja huomenna poks
 
Huomenta!

Täällä tehdään lähtöä äitipolille sinne kääntämisyritykseen.. :x Eilen neuvolassa siis Tyyne istuskeli edelleen.
Prkl, minkä ajan vaan ne anto sieltä! :kieh: klo 12.15 ja 6h täytyy olla syömättä!!!!! Mä tuuperrun varmaan sinne, ajat on salettiin myöhässäkin..
Onneksi mies sai vapaata töistä ja mun isä hoitaa kuopusta, niin päästään kahdestaan sinne.

Possulenssu ja synnytys Mun ystävä synnytti OYSissa ma-iltana ja siellä on tiukentunut vierailut, AINOASTAAN isät saa tulla katsomaan. Ei edes vauvan sisarukset. Tuossa sairaalassa saa isäkin vierailla vain vierailuaikana! Siis ihan normioloissakin.. :eek: Musta se on vähän outoo....

Hoitopöydästä Meillä oli kuopuksen aikaan Muuramen lipasto jonka päällä saman sarjan hoitotaso. Se oli kätevä, kun vauvanvaatteet oli siinä alla lipastonlaatikoissa.
Nyt tuo ei mahdu enää miedän huoneeseen, ostettiin sitten Brion musta pinnasänky ja siihen päälle hoitotaso.




Miracles 36+4
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jessie:
Dare:
jaahas.. .. mie olin klo 12.30-14 ja rapiat siel äpolilla sellanen "virkapuku" päähine päässä ..
Mie olin justiinsa kerennyt lähteä sieltä tuntia aikaisemmin. Miun kanssa siellä oli kaksikin naista yhtäaikaa ns. "virkapukupäähine" päässä ;) ja muistin, ettei siun mies ollut täältä kotoisin, joten aattelin, olisitko ollut siellä yhtäaikaa. Ja toisella naisella oli mies mukana...
juu meitä *virkapukusia* taitaa olla enemmänkin sen puolen asiakkaana..sillonkin kun mie olin niin yks tuli vastaanottokeskuksen suunnalta.. ja mie :ashamed: .. olin ihan rasisti..siis kun mie en ymmärrä niitä *hattivatti vaatteisiin* pukeutuvia..no kukin tavallaan..

mie muuten voisin vaikka lyödä vetoa että monenkaan miehet ei tallustele äippäpolin käytävällä sukkasilleen odotellessa..toisin kuin miun *..no kun varpaita kuumottaa..* :LOL:
 

Yhteistyössä