***JOULUKUUN VAUVAMASUT 2009 JOULUKUUSSA***

Myräkkä Tuli mieleen tuosta teijän tytön valvomisesta että mites sillon kun oli vielä mahassa niin jytäskö menemään öisin? Mulle neuvolassa terkka sano että yleensä mitä äitien kans on puhunut niin monet ovat sanoneet jos vauva on valvonut öisin että samanlainen oli jo mahassakin. Että jos maha-aikana oli yökukkuja ja piti äitiä hereillä potkuillaan niin todennäköisesti sama homma jatkui myös syntymän jälkeen jonkin aikaa ennen kuin löytyy parempi päivä-yörytmi. Meillä esikoinen oli todella rauhallinen mahassa ja sama jatkui syntymän jälkeenkin. Yöt nukkui eikä pahemmin valvottanut. Tämä taas on mahassa ollut paljon vilkkaampi. En kyllä yöllä liikkeisiin herää mutta heti jos kylkeä käännän niin vauvakin herää ja pari potkua tulee, joten tuntuu että herkkäunisempi on ainakin siinä suhteessa. Nähtäväksi jää miten meno jatkuu kunhan syntyy.

Onnea paljon kaikille vauvan saaneille! :heart: :flower:

Täällä ei taas merkkiäkään mistään synnytyksestä. Välillä supistelee ja jomottaa mutta ei mitenkään jatkuvasti tai säännöllisesti tai edes kovin kipeää. Mies oli pari päivää kotona kun oli kipeänä mutta tänään meni taas töihin. Onneks viikonloppu edessa ja mies taas kotona. Toiveissa olisi että pääsis viikonloppuna synnyttämään, mutta saahan sitä aina toivoa, kun ei niitä toiveita kuitenkaan kukaan kuuntele saati noudata. :(

Sanle ja veturitonttu 39+1
 
Sanle, kai tuo vähän yölläki potkiskeli. Mutta ku musta tuntuu et päivisinki potkiskeli oikein urakalla.. Ei tosin niin paljon potkinu yöllä et olis mua valveilla pitäny, mut sillon tällön saatto pari potkua tulla ku vessassa kävin; ei aina. Toivon todella et rytmi pian jo muuttuu.. Jos jollain olis jotain poppaskonstia rytmiä muuttamaan niin otan mielelläni vastaan.. Kaveri kehoitti alkaa kylpemään joka ilta. Mutta jotenki en viittis joka ilta kylvettää tähän aikaan vuodesta.. Siis kun pakkanen niin muutenki iho kuivaa. Mulla ainaki, vaikka oonki vaan sisällä nyt ollu..

Paljon tonttuja putkahdellu, onnea kaikille :)
 
Hei naiset!
Pikaisesti ilmoittelen kuulumisia. :)
Vili syntyi maanantaina 14.12.2009 Klo: 19.42. 52cm, 3790g, pipo 35cm.
Vaikka Vili vitkasteli, niin synnytys käynnistyi ihan itsekseen ja kesti 5h. Ponnistusvaihe 12min. Sen verran oli nopeat tapahtumat, että kivunlievitystä ei mamma ehtinyt saada :whistle:

Silti hyvä maku jäi. Eilen illalla kotiuduttiin ja eka yö jännitti kovasti, mutta hyvin meni. :heart:
Tulen myöhemmin sitten kertomaan tarinan tarkemmin. Ihanaa jouluntuoksuista viikonloppua! :heart: :wave:

Delfis ja Vili 3½vrk :D
 
Taas syntynyt uusia tonttusia! :heart: ONNEA kaikille yhteisesti! :flower:

Sanle, täällä kans samanlaista hiljaisuutta mahdollisella synnytysrintamalla. Kolmatta päivää oksettaa ja etoo, ja jatkuva paine alavatsalla ja kohdunsuulla, mutta lienee kiinnittymisestä johtuvaa? Mutta ei supistele eikä tee oikein mtn muutakaan. Joten eikun shoppailemaan! :) Kotikin on jo niin puunattu, etten jaksa näitä seiniä katsella, pakko päästä vähän ihmisten ilmoille.

Hauskaa päivää kaikille!

diiselikissa + :xmas: 38+5
 
Onnea kaikille vaavin saaneille, teitä olikin aikamoinen määrä, etten muista enää nimimerkkejä... :flower: :heart:

Täällä supistelee taas silloin tällöin, mut tuskin näistä taas mihinkään on...

Jessie 38+3
 
just eilen mietinkin että taitaa Delfis olla viimen hakemassa Viliä kotiin :D

Neuvolassa käyty napa laapistamassa, toivottavasti nyt lähtöö tatti. ja todettiin että pojulla on hiukka kireä kielijänne, mutta kun ei vaikuta syömiseen niin ei tarvi olla huolissaa vielä asiasta.
Painoa tullu sitten maanantain n.200g, tai olla pikkusen yli, eli syö se. :xmas: ja mää vaan kuihdun.. |O
 
Onnea kaikille vauvan saaneille!!! :flower:

Täällä saatiin kerrankin molemmat veljekset hetkeksi samaan aikaan unille. Uskomatonta, että meidän vauva on tänään jo 2vko :eek: Nyt saisi sitten pakkanen laskea, jotta pääsisi ulos. Tuo isoveli kun kovasti oottelee ulospääsyä.

Mä en tajua miten voin edelleen syyä tota suklaata kilotolkulla. Miten saan itseni lopettamaan????

Enni ja isoveli ja pikkuveli :heart:
 
Imetän juu, mutta kun ois niin ihana jos tuo imetys veis myös muutaman kilon... :p
No jos sitä sitten ensi vuonna kattelisi noita jääneitä kiloja. Sillai hyvä tää joulunaika, kun ei niitä kiloja ainakaan nyt tule, vaikkei kyllä lähekään.

Imetusksestä piti sanoa vielä, että itse imetin esikoista 2kk rintakumin kanssa ja pumppailin aina välillä, jotta maitoa nousi kunnolla. TUskailin sitten että en ikinä pääse kumista eroon, mutta lopulta se kävi oikein helposti. Eli yritän tässä nyt sanoa, että älkää esikoisen saaneet nyt ressailko vaan yrittäkää nauttia, kyllä kaikki siitä sitten järjestyyy. Sen minä ainakin opin kun esikoisen vauva-ajan ressasin milloin syömisestä, nukkumisesta tms.

Voimia kaikille odottelijoille :wave:
 
Diiselikissa, ollaankohan myö kohta täällä kahdestaan :headwall: :D ???

Taitaa enää aika pieni osa meistä olla yhtenä kappaleena. Minuu ärsyttää nää supistukset, kun saattaavat kestää tunnin tai kaksi ihan säännöllisinä ja aika napakoina osa ja sit taas loppuu kuin seinään. Tätä on nyt ollu jo kohta pariviikkoa, eikä loppua näy...

Dare on ilmeisesti jo päässyt vauvahakureissulle, kun ei ole tänään mitään kuulunut......juu, en taas yhtään kyttää..... :LOL: :saint: ........

 
Hirveästi taas vauvauutisia, ihanaa! Onnittelut kaikille, nimiä en muista kun oli semmonen litania :heart: :whistle:

Täällä kävi neuvolatäti tänään, painoa viikossa tullu 180g, eli nyt on 3080g painoinen poika :) syntymäpaino (3060g) ylittynyt "juuri ajallaan" :D sientä oli edelleen navassa joten uudelleen pistettiin laappista. huomenna saahaan ulkoilla jos ei hirveen kylmä ole :) ja huomenna pitäis d-vitamiinit aloittaa... neukkutäti kovasti kehu vauvaa jänteväksi ja virkeäksi, ihmetteli myös että miten noin pieni ottaa katsekontaktin jo, ei monikaan normaalisti kuulemma noin pienenä ota :D ihana vauveli, äiti täällä odottelee että kuluis toiset pari viikkoa yhtä joutuisasti ja tulis ekat oikeat hymyt ;) :heart: refleksihymyjä kyllä tulee mutta niitähän ei lasketa. :p

oi ihanaa, ens viikolla joulu!!!

upp3 ja vauveli 13vrk
 
Täällä kans ootetaan. Kerran ei tänään lähteny syntymään, ni nyt saapi sinne maanantaihin odottaa. Vkloppu on buukattu niin täyteen et ei ehi sairaalaan.

Jessie: Maanantaina pääsis kyydissä lpr:n täältä imatralta, aikaseen tosin, kun pitää jo 6.30 olla sairaalal :D

Onnea taas kaikille jakautuneille!
 
Jessie, kyllä me varmaan ollaan! :) Just palauduin 5h:n shoppailureissulta täydestä ostoskeskuksesta ja jos ei mahaa olis, ni en olis ees tienny olevani raskaana. Ei supparin supparia, ei kolotuksen kolotusta... :headwall: Tiukassa on viimeiset tonttuset! :)
 
Jessie ja diiselikissa, kyllä minä täällä taustalla vielä ainakin roikun! :wave:

Kauan vaivanneet (kipeätkin) supistukset on siis niinkun muisto vain, hätäisesti muutama kivuton päivässä tulee... Mutta en tod. halua minäkään jouluksi sairaalaan, suosiolla oottelen vaikka ens vuoden puolelle! =)

Jouluäippä rv 39+1
 
Täällä kans ollaan edelleen yhtenä kappaleena, luulen et oon viimenen joka täällä jakautuu! :kieh: Kohtu kyllä supistelee, mutta ei kipeästi. Tänään oli tarkotus lähteä joululahjoja viemään anoppilaan, vaan kuinkas kävikään: autosta irtos rengas keskellä ohitustietä :kieh: Hieman hirvitti ku oli iso auto ja kärry vielä perässä, mutta hallitusti tuo mies sai onneks auton ohjattua tiensivuun. Meillä on nyt molemmat autot poissa pelistä, joten jos lähtö tulee ni se on sit ambulanssilla! :headwall:

Että hyvää joulua meilleki vaan:D

vau 38+5
 
Tänään on pikku piikalla ikää 1 viikko ja neuvola täti kävi punnitsemassa. keskiviikkona kun lähdettiin sairaalasta lähtö paino oli 3840g ja tänään 4030g eli kahdessa päivässä 190g :LOL: Piika alottanu massakuden kun on niin kylmääkin. Ei silti, ei hän muuta teekkään kun nukkuu ja syö, erittäin tyytyväinen vauva.

Onnittelut vauvautuneille :heart:

Kuurakeiju ja piika 7vrk
 
Täällä taas supistellu puol 3 asti. Liekkö eilisillan ässä saanu aikaan. Nyt kyllä hieman taas helpottaa kun otin tuossa puol tuntia sitten panadolin. Saas nähdä vieläkö nää laantuu vai joko sitä vihdoin pääsis lähtemään. Nyt pientä yöpalaa väliin kun maha kurnii tyhjyyttä.

Sanle 39+2
 
Täällä ollaan edelleen! ei ole lähtöä tullut, joten olen mukana pitämässä keskustelua yllä... Eilen tein sitten joulusiivousta, pesin lattiatkin oikein perinteisellä konttaustyylillä. Että jos sattuu vaikka vahingossa lähtö tulemaan, niin on ainakin puhdas koti johon palata. Tänään ajattelin leipoa lasten kanssa piparit ja jos vaikka pystyttäisi ton kovin jouluisen muovikuusen tänään... Oikea kuusi olisi kyllä kiva, mutta en yksinkertaisesti jaksa tänä vuonna sitä neulasten imurointia, kun saattaa olla joulun aikaan vähän muutakin puuhaa, ainakin toivottavasti ;)
Onnittelut taas kaikille vauvansa saaneille, teitä olikin taas tosi monta :heart:

motherof5 39+3
 
Tintiäinen, juu olis kyllä kiva lähtee kimppakyydillä synnyttää maanantaina :LOL: , mut ei taija meijän tonttu haluta vielä silloin pihalle, usko vaan, se oottaa tuonne 23.päivään ja pitää miut koko joulun sairaalas itkemäs :'( ...

Onneks meitä on vielä muitakin jakautumattomia täällä, ei vielä mee yksinpuheluksi koko homma...
Mitenhän Sanle, jokohan on lähtö tullut...

Miulla eilen oli muutama kipeempi supistus, mutta siihen ne jäi... en tiiä kuinka kauan näitä saa kärsiä ilman tulosta. Olis melkein parempi, ettei supistelis ollenkaan, vois ees kuvitella, et tää pysyis sisällä sen joulun yli :headwall: ...

Ei jotenkii jaksa miettii tuota joulua yhtään, kun kokoajan tosiaan aattelen vaan, etten ole kuiteskaan kotona, pitääköhän meijänkii hankkii muovikuusi täksikertaa... en tiiä...

Sori, miulla vähän masentuneet mielialat tänäaamuna, mut oon ollu eilisestä illasta lähtien kauheen itkunen ja sama jatkuu taas näköjään tänään... menee vissiin itkemiseksi taas tääkin päivä :'( ....

Jaksamisia meille kaikille samassa tilanteessa oleville :hug:

Jessie 38+4
 
huomenta!!!!!
onnea kaikille vauvautuneille!!!!!!!!! :flower:

täällä kasassa viel , huolia riittää, joten sais jo tulla muailmaan näyttäytymään et kaikki on kunnossa ! Toivon todella et tää tirppa vaan tahtoo kiusaa äitiä.. nyt kahvia hieman ja sit synnärille kattelee taas tilannetta..


ja tsempit odottaville :heart:
 
Huomenta vaan!
Miekii täällä...Shoppailureissun päätteksi eilen vielä lenkkiä koiran kanssa, niin tulihan niitä supistuksia illalla jokunen, mutta ei niin kauaa ja niin säännöllisesti, että oisin niitä kellottanu. Ja edelleen eipä ne ees mtn kipeää tehny...Mä oon kohta rääkänny ja väsyttäny itteni niin kaikenmaailman touhuilla, et ei kyl jaksa enää. Tää tonttunen saa syntyä kun on valmis, vaikka sitten aattona.

Vietetty myöskin levoton aamuyö; heräsin vessaan ja jäin tapojeni mukaisesti pyörimään, kunnes havahduin, et hetkinen masusta ei oo tullu liikkeen liikettä. Aloin sitten odottelemaan ja jo herättelemäänkin n. tunnin kohdalla kaiken maailman tavoin ja ei mtn!! Menin ihan paniikkiin ja revin miehen ylös aamuviideltä kuuntelemaan vatsanahan läpi sydänäääniä ja kuuluhan ne. Ja hetken päästä sit vihdoin vähän liikettäkin. Ihan kauhea olo oli ja kyllä meillä näköjään ainakin nukutaan masussa pidempään, ku se kaikkien ohjeiden 40min, ja toooosi sikeästi, ei se mihkään herättelyihinkään ottanu kontaktia. Okei, oli aamuyöstä kyse, et varmaan lupa nukkuakin :ashamed: , mut silti kylmän hiki ehti jo tulla otsalle. Ihme pelkoja saan näköjään koko ajan, en oikein osaa rentoutua ja nauttia. Kai mä osaksi siksi nukunkin niin huonosti tai jtn...

Jessie, sit täytyy itkeä jos itkettää. Mä kanssa toissa iltana itkeskelin vähän mennen tullen, ei vaan jaksa koko ajan olla positiivisella mielellä. Vielä kun suurin osa on jo vauvat saanu, niin tuntuu ettei oma synny ikinä vaan on lopullisesti kasvanu kiinni minuun! Ja tuon joulu harmituksenkin ymmärrän ihan täysin, mä en oo kans laittanu mtn muuta, ku sellasen kynttelikön ikkunaan. En leiponu tms., ei vaan huvita ku ei tiiä missä on. :hug: sinne!

Jaksuja kaikille! :hug:

diiselikissa 38+6
 
Onnea kaikille joulutontun syliin saneille.. ja masukeille ISO :hug: pitkäkin odotus loppuu joskus!!
Meille syntyi pitkänkaavan mukaan tyttö 16.12 klo 13:21 3388g ja 50cm.

Maanantaina 14pv kävin äiti pkl:lla vähnetyneiden likkeiden takia. Tällön katottiin ultralla, että vauva voi hyvin paino arvioksi saatiin 3900g :xmas: vettä runsaasti ja istukka kalkkinen. Kohdunsuu 2cm auki ja kanavaa 3cm jäljellä

15pv aamulla klo 5 hulahti lapsivesi; soittelin synnärille käskivät odotella suppareita.. soitin uudestaan klo 10 käskivät iltaan mennesä tulla, jos supparit ei ala aikasemmin. Soitin lapsenlikan ja mentiin kuitenki jo klo13, ku en uskaltanu olla enään kotona. Tilanne kohdunsuulla hiukkasen edennyt. Supisteli pitkin päivää todella epäsäännöllisesti eikä mitenkään kivuliaasti. Mut kuitenki silleen inhottavasti etten saanut nukahettua. Päivän odottelin synnärillä tarkkailuhuoneessa (mies lähti tekeen jouluostoksis ja sit kotiin). Siirsivät mut osastolle yöksi. Kohdunsulla ei ollu juuri muutosta tapahtunut.. lähinnä kanava lyhtentynyt.

Kätilö tarjos unilääkettä, mut en halunnu ottaa (kätilö ei ymmärtäny et miks en ota). supisteli kippeemmästi. Puolelta öin alko tulla välistä tosi kippeitäkin suppareita, välit 5-12min. Klo 1 kävin sanoon kätilölle, et nyt olen niin kippee et haluan jotain apua.. käski mennä makuulle ja yrittää torkkua supistusten välissä (toi kaurapussit jne). No köllöttelin ja välistä kait torkahinki, mut puol 3 kävin sanoon et oon TODELLA kippee ja steppasin ympäri käytäviä.
Kätilö katto tilanteen ja 3cm auki kanava lyhtenynyt. Siirryttiin saliin ´klo 3:30 ja soitin miehelle et lähtee tulemaan.

Klo 6 edelleen supisteli epäsäännöllisesti, mut kippeesti, ilokaasu ei enään riittäny. Ja päätettiin kätilön kans et pyydetään epiduraali, et saan nukuttua.. lääkäri vähän ihmetteli et miks puudutus, vaik torkahetelin aina supistusten välissä (tuli 5-15min väein). Kätilö sano lääkärille, et tämä äiti on ollu niin kauan kippeenä, et sen pitää päästä nyt nukkuun ja levähtään. (luojan kiitos). Nukuin kuin tukki 1.5h. Ja kohdunsuullakin tapahtui edistystä, tosin epiduraali-piuha oli jäänyt patjaan kiinni ja irtosi..

Puudutteen jälkeen supparit jälleen laimenivat.. ja välit pitenivät. Mietittiin, et jos ei puoleenpäivään mennessä ala tapahtua jotain, ni soitetaan lääkärille ja kysytään lupa tippaan. klo 11 kätilö anto jotain nenäsumutetta.. sillä sillä supparit heti voimistu ja väli lynehi 2min. Roikuin ilokaasussa.. uudet suihkeet sain klo 11:45 kun jälleen supparit uhkas laimeta.. sit olin jo niin kippe et meimasin menettää kontrollin (supparit tuli yhä epäsäännöllisesti 5-10min välein.

klo 12 Kohdun suu oli 7cm auki ja kanava hävinnyt, Lääkäri paikalle ja sain spiaalin (usean piston jälkeen), mut taivas aukeni ja kivut helpotti. samalla sain kolmannen ab-tipan. ja pääsin käveleen.
klo 13 sanoin kätilölle et alkaa jännästi tuntuun reisissä painetta ja vauva valahti alaspäin. Vauva laskeutunut hollille ja kanava täysin auki.. kävin viel pesulla ja eiku ponnistaan. Ponnistus vaihe kesti 5min ja ihana mutrusuu syntyi. Vauvalla oli napanuora kaulan ja vartalon ympäri (et siks oli varmaan ollu vähä liikkeinen ajoittain) ja menetti pisteitä jäntevyydestä ja väristä. Yhä on kasvoissa sinisyyttä (verenpurkaumaa).

Kaikenpuolin synnytyksestä jäi kuitenkin hyvä mieli, koska kätilöt oli lostavia (kuuntelivat) ja puudutteet meni nappiin! Pitkä se kuitenkin oli, kun kesti melkein 15h + se aika mikä oli vesien menosta suppareitten alkuun.. et en olis nuilla suppareilla kyllä tienny et millon ois pitäny lähteä..
nyt vauva heräs ni aletaan aammu toimiin.. kerhon salasanan nakkasin halukkaille ja lisää hakemuksi saa laittaa
 

Yhteistyössä