Joulukuun Toivevauvat 2012 *Toukokuussa*

Hei kaikille pitkästä aikaa!:wave: En oo viikkoon ehtinyt/jaksanut kirjoitella.. On ollut raskas viikko etomisen ja väsymyksen kanssa.. Nuo odottajan uutiskirjeet lupaili näille viikoille pahoinvoinnin loppumista, mutta itselle kävi aivan päinvastoin, että se vasta kunnolla alkoi..:$ Aivan sama ollut mitä on pistänyt suuhunsa ja koska..

Muutama uusi taas tullut ja monet on saanut ihania ultrakuulumisia.. Onnitellut siis kaikille!!:kiss::flower:

Listeriasta on ollut kovaa keskustelua.. Mosmosin tavoin, mäkin varoittelisin myös salaateista, juureksista yms kasviksista, listeriaa löytyy myös mullasta! Itse oon hyvällä ruokahalulla syönyt valion ja arlan fetoja, mutta salaatit on kyllä pesty huolella..

Työpaikalla yritän pitää salaisuutta mahdollisimman pitkään.. Ensinnäkin sain juuri vasta vakipaikan ja toiseksi pomo suhtautuu hyvin nihkeästi poissaoloihin, koska inhoaa sijaisten etsintää... Kerron vasta, kun olen varma, että pois jään...
Kaikki muut meillä sitten jo tietääkin, omia isovanhempia myöden..:) Kertominen johtuu pääosin siis hoidoista, kun suuri osa suvusta tiesivät meidän hoidoissa käyvän.. Mutta tämä kaikkien tietäminen on saanut aikaan myös pientä ahdistusta..: / Näin meinaan viikolla unen, jossa sain keskenmenon ja se uni tuntui niin todelliselta..:( Eli pieni pelko koko ajan on, että joudunkin kaikille kertomaan, ettei mitään nyyttiä tule..

Jo tulleista raskauskiloista en kehtaa edes keskustella, tämän hetkinen saldo about 3kiloa ja hirveän turvonnnut maha...:whistle: Tosin lähtöpaino on melko alhainen, että jos tässä itselleen sen sallisi..

Emerentia, mulla on kanssa tuota selkäsärkyä ja hoitotyössä kanssa.. Mutta epäilen omalla kohdalla syyksi taaksepäin kallistunutta kohtua, joka tässä vaiheessa painaa selkään.. Jaksuja sen kivun kanssa, ei ole tosiaan kivaa!!

Miwwi, kyllä me oltiin miehen kanssa yhdessä ja tarkoitus on mennä muihinkin ultriin yhdessä.. Neuvolat mies jättää väliin..

Omasta navasta vielä sen verran, että noin 2viikkoa nt-ultraan, voi kun tuntuu pitkältä sen odotus... Sen jälkeen kait uskaltaa olla jo aika varma joulunyytistä..
Viikot poksui ja alkiosta tuli sikiö..:heart:

Sofi ja ekavekara esu 10+0
 
Tulinpa kertomaan kuulumisia pitkästä aikaa :)

Miwwi: Ei kuullosta ollenkaan vaaralliselta sun vuodot. Tsemppiä huomiseen ultraan! :)

Olitte täällä pohtineen kertomista. Itse olen kertonut äidilleni ja kahdelle hyvälle ystävälle. Muille kerron sitten kun on pakko. Mahaakin voi piilotella melko pitkään (olen muutenkin pyöreä) ja sitten vielä esitän vähän aikaa lihonnutta. Pomolle kerron varmaan rakenneultran jälkeen (~rv20). Muille en kerro ollenkaan. Taiks meidän palkanlaskija jo varmaan arvaa, kun jouduin laittamaan sinne sairaslomalapun "uhkaava keskenmeno"-koodilla. Hän on kyllä tosi kiva ihminen, eli hänelle kertominen ei minua haittais. Olen miesvaltaisella alalla töissä ja syksyllä äijät ei huomanneet mitään vaikka mulla oli rv18 jo valtava vatsa... Olisin helposti piilotellut sitä vielä huomattavasti pidempäänkin.

Oireettomuudesta piti sanoa, että täällä myös yksi oireeton. Vähän jännittää, että kuinka tässä käy. Takana on kuitenkin kaksi keskeytynyttä keskenmenoa, joten kokoajan saa olla hermoilemassa, että joko se menehtyi vai vieläkö sydän lyö. Spontaanissa keskemenossa sentään tietäis mitä tapahtuu, nuo keskeytyneet keskenmenot tulee aina niin selän takaa. Viimeksi huomasin sen tapahtuneen nimenomaan siitä, että oireet katosi.

).( Vuotoja on edelleen. Onneksi on sellaista vanhaa verta, eikä tule ihan holahtamalla. Niistä en ole nyt niin huolissani. Silti vähän jännittää, että onko masussa vielä elämää.
Huomenna on eka neuvola. Ja ensiviikon tiistaina taas ultraan. Noh, ehkä mä hengähdän sitten joulukuussa, kun on se nyytti sylissä :)

Tässä olis vielä 10vkoa siihen pisteeseen mistä mulla meni kesken marraskuussa. En siis oikein jaksa rajata riskiviikkoja siihen rv12, kun totuus kuitenkin on, että 1/100 menee kesken senkin jälkeen...

-iitu 8+4
 
Oon ollu nyt pari pv ihan hysteerisenä siks että pahoivointi on loppunut lähes kokonaan vaikka edellisessä raskaudessa se vasta alko tässä vaiheessa. Mietin et pitäiskö mennä uudestaan varhaisultraan tarkistamaan tilanne tai jotain. Onks kukaan muu käyny useemmin ku kerran jo ultrassa?? Tää hysterisointi ei oo mun juttu ja se on yks syy miks pelkään et joku on vialla ku yleensä en stressaa turhasta. Ihan kauhee ajatus sit et rv12 näkee siellä niskapoimu ultrassa et sydän ei lyö ja mieskin olis sit viel siel mukana(mun herkempi puolisko).. Kurjaa tämmönen et antaa itsensä oikee lietsoontua paniikkiin =)
 
Kun rupesin tätä kirjoittamaan, en enää muista mit kaikkea piti kommentoida, olen niin väsynyt.. joten siitä pahoittelut jos joku menee nyt ihan ohi!

Miwwi oltiin yhdessä ultrassa :) ihan vain siksi, että jos olisi huonoja uutisia tullut niin olisi ollut toisemme tukena! varmasti myös jatkossa mies tulee mukaan.

kurre me käytiin tosiaan eilen maanantaina ultrassa ja perjantaina mennään tarkastuttamaan tilanne kun oli sen verran hentonen syke..
Voipi olla että vielä ennen np-ultraa käyn yksityisellä, sen verran hysteerinen olen tämän raskauden kanssa :D

ON: väsymys tosiaan ihan kamalaa!! silti herään viim klo 9 aamusin..
Iskias meinaa vaivata heti jos kävelee vähän enemmän..! :(
en tiedä liittyykö raskauteen, mutta nään tosi paljon unia!

YP 7+1 (?) :heart:
 
Hilma, mä olen myös RH- enkä ole kuullut että ongelmia tulisi enemmän raskauksien myötä. Sen takia antavat piikin synnytyksen jälkeen jos vauva on positiivinen, että ei vasta-aineita pääse muodostumaan. Ongelmia tulee vain jos tuota piikkiä ei ole saanut.

Miwwi, oon menossa yksin nt ultraan, mies on matkoilla kun mulla on aika. Lisin kyllä halunnut mennä yhdessä mutta en jaksa enää säätää aikaa. Ehkä näin toisella kierroksella kestää huonotlin uutiset paremmin kuin ekan kanssa. Ja tsemppiä ton vuodon kanssa, tiedän miten ahdistavaa se on.

Mäkin näin viime yönä painajaista että sain keskenmenon, sellanen muutaman sentin nittainen verinen sikiö tuli ulos. Varmaan alitajunnan tapa käsitellä pelkoja, enneuniin en usko.

Eka neuvola oli tänään, siellä ei mitään ihmeellisestä. Seuraava onkin vasta elokuun loppupuolella, hassua että kesäkin on siinä välissä. Tosin esikoisen 2-vuotis neuvola varattiin kesäkuulle, ehkäpä saan siihen tingattua sydänäänten kuuntelun samaan syssyyn. Niin ja laskettu aika aikaistui päivällä 16.12.

Nyt väsyttää pirusti, se onkin mun oireista se joka eniten piinaa. Mieluummin oon kuitenkin väsynyt kuin huonovointinen.

Undu & Taimi 8+2
 
hilma, tervetuloa! Lisäsin sut listalle vaikka et ollut erikseen riviäsi laittanut, onko ok?

HayLina, migreenilääkkeistä ainakin sumatriptaani on turvallinen raskauden aikana. Kuulostaa tosi kurjilta noi sun vaivat :(

Miwwi, tsemppiä ultraan, toivottavasti saat hyviä uutisia ja toiv. vuoto lakkaa! Kyselit miehen menosta ultraan, meillä ainakin mies halusi ehdottomasti tulla mukaan, ja tulee nytkin perjantaina. Ja vaikkei itse olisi vaatinut niin olisin kyllä toivonutkin että tulee, jotta voi sitten yhdessä iloita tai surra.

ON. Edelleen aivan käsittämättömän huono olo. Jouduin lähtemään kesken töistä kotiin tänään, ei vaan pystynyt olemaan. Mietin josko ottaisin pari päivää saikkua. Hirvittää pelkkä ajatuskin että olo lähiviikkoina voi vielä pahentua... :$

Rödluvan ja Beetakingi 7+4
 
kiitos monille kannanotosta ja kauniista sanoista. Mulla ei oo raskaus ollu oireeton, mutta tossa hetkeksi oireet lieveni lähes olemattomiksi. nyt "onneksi" oireet tullu takasin joten pikkasen helpottaa.

kurre just tän oireiden äkillisen vähenemisen takia mä varasin ultran uudelleen. kävin eka kertaa viikolla 7 ja menen nyt viikolla 9 uudelleen ihan oman mielenrauhan takia. toi paniikki on niin tuttu fiilis! kai se kuuluu asiaan sekin.

 
Viimeksi muokattu:
Heissan, täällä yksi uusi tulokas :)

Kolmatta odotellaan ja laskettu aika ois 7.12.
Entuudestaan löytyy tyttö 3v ja poika 1,5v.

Neuvolassa olen käynyt, mutta ultra on vasta 30.5.. Hirvittävä aika vielä odottaa!

Kärsin melkein jatkuvasti etovasta olosta, mutta oksentamassa en ole käynyt kertaakaan. Syödä pitää vähintään kahden tunnin välein tai tulee tosi heikko olo. Ja roska ruoka kyllä maistuis :D Neuvolassa terkka vaan kysyi, että paljonko on tullut aikaisemmissa raskauksissa painoa? Ja sitähän on tullut 16-20 kiloa, niin terkka siihen totesi, että nyt koitetaan pitää 12 kilossa tai korkeintaan 14.. Että heti kätelyssä mulle painostressin nakkasi.. Ylipainoinen en ole ja aina olen kiloista päässyt eroon.. Toki parastahan se sillä ajatteli, mutta kuitenkin alkoi ihan hirveästi ärsyttämään!! Tyttö oli syntyessään 3350g ja poika 3980g ja meinasi, että seuraavasta tulee vieläkin isompi jos paino nousee kovasti.. No nyt syön kuitenkin sitä mitä menee alas! :)

piio 9+4 kys ja kolmas :)
 
Niin ja tänään aamulla tuli verta paperiin pyyhittäessä ja ajattelin, että nyt se menee kesken, mutta onneksi vuoto on nyt ainakin loppunut.. Kaivoin doplerin esiin ja pienen sydemmen sykkeen kuulin <3
 
malttamaton ja Undu Minulle ensimmäistä odottaessa sanottiin neuvolassa, että tulevissa raskauksissa saattaa ilmetä ongelmia, mutta toivottavasti näin ei siis ole. Tuon piikin olen kummankin muksun jälkeen kyllä saanut mutta tässä tuulimunassa sain sen tavallaan etuajassa.. Otin sairaalassa sen esilääkkeen, sitten se piikki kannikkaan ja kotiin. kotona vuorokauden päästä ne tyhjennyslääkkeet jotka toimivatkin sitten nopeasti. Vähän sama jos olisi saanut sen päivä ennen synnytystä.. Toivottavasti tällä ei ole mitään merkitystä.

Röbluvan kiva kun lisäsit! voi vielä päivittää 26v ja koks jos jaksat ja joudat :)

Me ei olla vielä kerrottu kellekkään, eikä meinata kertoakkaan kun vasta sitten turvallisilla viikoilla.
Varhaisultraan menen yksin, mutta nt ja rakenneultraan tulee mieskin mukaan. Onneksi enää 2 yötä ja sitten tää epävarmuus helpottaa! (ainakin hetkeksi)

Paino on noussut täälläkin jo 2kg, mutta tällä syömisellä ole ihmekkään :popcorn: ruoka on alkanut maistumaan NIIN hyvälle ja roskaruokahimo vie välillä voiton. mulle on aiemmissa raskauksissa tullu n.20kg painoo, mutta imettämällä ne sit selätetään :)

Nyt kaunistautumaan ennenkun muksut herää!

Hilma 7+2 :heart:
 
Voi Miwwi :( niiiin väärin! voimia teille sinne! olkaa toistenne tukena! :hug:

piio tervetuloa! :) miten noin aikasin kuuluu sydänäänet? johtuuko siitä, että on jo kolmas lapsi? uteliaisuuttani kyselen... :)

ON: siis voi taivas näitä mun unia.. :D huh huh! ja hermo meinaa mennä kun yöllä herää, eikä saa unta..
Kaksi yötä uuteen ultraan :)

Ihanan lämmintä ja aurinkoista päivää kaikille!!
YP 7+2 (?) :heart:
 
Voi ei Miwwi, pahoittelut!!!:hug: Jaksamisia tulemaan!!

Kysymys: Missä määrin teillä kipuilee/vihlaisee alavatsaa? Itsellä tuntuu noita kipuiluja, vähän kuin menkkakipuja, mutta ei kuiteskaan.. Ja sellaista vihlaisu/repäisykipuja kans.. Koskaan ei kestä yhtämittaisesti kauaa, mutta ihan päivittäin noita ilmenee.. Kyse on kait kasvukivuista? Esikosta on aikaa jo 8vuotta, joten aivan kaikkea ei voi muistaa..:)

).( Verikokeet käyty ottamassa, mutta sen veriseulan sitten jätätin ottamatta..

Sofi ja ekavekara esu10+1
 
Voi ei Miwwi, eipä tuollaisia uutisia haluaisi keneltäkään kuulla... Tosi paljon voimia! :hug:

Tuntuu tosi kummalliselta, että olen tässä porukassa ns. "pitkällä" raskaudessani, mutta silti muut käy jo toisissa ultrissa enkä minä ole käynyt yhdessäkään! Oon alkanut ajattelemaan, että odotinko kumminkin liian pitkään. Entä jos ne sanookin, että ei siellä ole ollut mitään vaikka kuukauteen? Äää apua :D

Kiitos kannustuksesta noiden pelkojeni suhteen, tuntuu, että näitä on nyt joka lähtöön :) Pelkään menettäväni tän lapsen, ja pelkään sitä jos kaikki meneekin hyvin ja elämä menee ihan uusiks. Kun mä vielä kärsin näistä pahoista oloista ja väsymyksistä tosi paljon, välillä tuntuu, ettei tässä voi kuin hävitä, vaikka eihän se tietenkään totta ole. Eiköhän tilanne helpotu kunhan (...jos...) ultrasta saan hyviä uutisia, oireet vähenee ja kesä tulee? :flower:

Mosmos 10+2
 
Toivoo tietenkin vielä voi olla, kävin terveyskeskuksessa vielä ja lääkäri katsoi uudestaan ja sanoi että viikkoja voi olla viel niin vähän että sykettä ei kuullut eikä se ollut vielä kasvanu tarpeeksi, ensiviikolla uudestaan ellei tule kunnon vuotoa.. Muttakun vuotoa kerran on tullut niin kai se kesken on mennyt :(
 
Yöperhonen Netistä kävin lueskelemassa, että millä viikoilla voi kuulla ja moni oli kuullut jo 9 viikolla, niin päätin yrittää. En tiedä onko sillä vaikutusta että on jo kolmas raskaus... Tosi alhaalta kuului äänet, että sai aikansa haeskella. En kyllä itsekkään uskonut, että nyt jo vois kuulua, ehkä joskus 12+, mutta kiva kumminkin näin :)

Miwwi:lle suuri hali:hug:
 
Mutta kyllä se varmaan on nyt näin, vaikka kuinka laskis kuukautisten viimeksi alkamisesta ja kierto olisi ollut pitkä niin silti tulisi ainakin 8 viikkoa :( ja hedelmöittymisen ajankohdan luulisin tietäväni kyllä koska 25.3 sain ovulaatiotestiin positiivisen, silloinkin laskurin mukaan tulisi se 8 viikkoa :( Mutta vahva luulo kumminkin tästä että se pieni vaan ei halunnut enempää kasvaa :(
 
Heipä hei pitkästä aikaa :)

Reilu kolme viikkoa sitten ilmottauduin mukaan tähän ketjuun ja lähes päivittäin olen lueskellut muiden kuulumisia. Tuntui vaan jotenkin ettei tähän pääse mukaan ihan niin nopeasti kun toivoin niin kirjottelu onkin sitten jäänyt kokonaan. Täällä on niin kamalasti porukkaakin, että ei pysy mukana kelle tapahtuu ja mitä! Ajattelin nyt kuitenkin roikkua tässä mukana, vaikka vähän laiskan puoleinen kirjottelija olenkin.. =)

Kovasti voimia Miwwi :( Noita uutisia ei todellakaan toivoisi kuulevan ja itselläkin aina pieni pelko että jos meneekin kesken.. Jaksamisia:hug:

Me käytiin eilen miehen kanssa kaksin yksityisellä varhaisultrassa. Siellä näkyi kaikki mitä pitikin, ja sen mukaan viikkoja on nyt 7+6. Pieni kivi vierähti sydämeltä, kun näki et kaikki on hyvin. Toivotaan että pysyy kyydissä loppuun asti:) Ekan neuvolankin piti olla eilen, mut neuvolantäti sairastui ja se siirtyi perjantaille.

Onnea hyviä ultrakuulumisia saaneille ja vielä paljon voimia menetyksen kokeneille:|

-minttu- ja ötökkä 7+6
 
Minäkin haluan koittaa edes kuunnella aikaisin sydänääniä! jokunen aika täytyy vielä odottaa... :) kaverilla on dippleri, joka on tosib lainassa, mutta kaverini lupasi kysyä josko tämä odottaja malttaisi luopua siitä.. jos ei niin sitten ostan oman! eipä nuo kovin kalliita ole :)
 
yöperhonen: joo ei ne ole pahan hintaisia, jos hinnaksi miettii oman mielenterveyden. Mullakin kun takana 4 keskenmenoa, niin pelko on melkoinen. Kuuntelu on silloin helppoa, kun sitä on tehnyt aikaisemmin. Yleensä ongelma, että ihmiset yrittävät kuunnella ihan liian ylhäältä vaikka kuuluvat yleensä ihan tuosta häpyluun yläpuolelta. Pyydä sitä sun kaveria kenellä doppleri on, niin kuuntelemaan sun kanssa eka kerran. Niin mä tein kaverini kanssa kenellä dopplerini on eli laitoimme kahdet kuulokkeet kiinni ja mä etsin ne eka kerralla niin oppi.

miwwi: tsemppiä sinne, tiedän tunteen :hug: mulla on takana syyskuussa ja tammikuussa keskeytyneet keskenmenot. 1. oli 9+5 ja yksityisellä olin ultrassa, josta sitten ajoin sairaalaan. Vaikka tiesin sydämessä ettei sykkeitä ollut enää (näin ne 9+3), niin silti koko matkan sairaalaan toivoin, että jos ultralaitteessa ollut vaan joku vika ettei näyttänyt liikettä ym. Sama tammikuussa, kun koko oli vain 1 päivää pienempi kuin olisi pitänyt olla verrattuna edelliseen ultraan, jossa sykkeet oli näkynyt, niin oli pakko lääkäriltä varmistaa, että onhan kaikki asetukset oikein. Oliko alkio minkäkokoinen eli pystyikö siitä mitään sanomaan? Mutta lohdutukseksi voin sanoa, että tammikuisessa raskaudessa mulle kävi niin, että ovulaatiotesti oli positiivinen 19.11., siitä 12 päivää tein negatiivisen raskaustestin ja tuli vähän vuotoa, joten luulin menkoiksi. No se olikin vasta silloin kiinnittynyt, koska 10 päivä myöhemmin tein ovulaatiotestin ja ihmettelin, kun oli positiivinen. Ja kun koko ajan oli positiivinen, tein raskaustestinkin. Terveyskeskuksessa sitten ultrattiin ja näkyi vaan paksuuntuneet limakalvot ja ehkä alku, viikko siitä näkyi ruskuaispussi, sikiöpussi ja ehkä jokin alku, siitä 10 päivää näkyi alkio kooltaan rv 6+3 ja syke. No viikko siitä syke olikin loppunut, mutta siihen on luultavasti ollut oma syynsä (tukostaipumus), mutta pointti on se, että silloin useampi lääkäri, myös suomen johtava lapsettomuuslääkäri vakuutti mulle, että joskus voi kestää 14 vrk:kin että alkio kiinnittyy ja raskaus "myöhästyy".

).( paha olo vaivaa viime viikkoisten helppojenkin päivien edestä, yök! Ainoa mikä helpottaa hetkeksi on mc donaldsin hempurilaiset tai pitsa, niillä saa "ostettua" pari tuntia peli aikaa, että pystyy tekemään jotain muutakin kun maata mahdollisimman paikallaan. Olen miettinyt, että mun on varmaan kohta pakko kertoa lapsille, kun vanhempi joka just täytti 4 v. on ihan huolissaan musta. Koko ajan kysyy, että mikä sulla on. Olen yrittänyt sanoa, että on maha kipeä, on selkä kipeä ym, mutta jankkaa vaan, että lähdetään äiti lääkäriin. Maanantaina kävin siellä ultrassa, niin sanoin että nyt äiti kävi lääkärissä, mutta jankkaa että pitää mennä uudestaan kun ei ole helpottanut. Koko ajan hakemassa lääkärivehkeitään, mutta kun kosketus saa mulle vaan pahemman olon...
 
Viimeksi muokattu:
malttamaton aivan, harjoittlemalla oppii :) pitää vaan muistaa vaikka niitä ääniä ei saisi heti kuulumaan, ei tarvitse hätääntyä.. (helpommin sanottu ku tehty :D ) jännityksellä odotan koska ne sitten kuuluisivat... mulla kyllä tota omaakin massaa tossa... vaikuttaakohan se miten?!
 
malttamaton Voi eikä :( mut kiitos sulle tsempeistä :heart: mä niin toivon että olis vielä toivoa.. :( tuli vaan niin kauhea olo kun gyne sanoi niin suoraan että se on nyt kesken ja sitten lääkäri rupesi miettimään että jos nyt kuitenkin odotettaisiin, mutta mä en vaan jaksais odottaa.. ja pelottaa vaan tuo vuoto, jos sitä tuleekin iha hirveesti, ja kun sitä kerran on tullutkin.. :(

Mutta se mua mietityttää kun jos sikiö vastasi vasta viikkoja 6 eli se olisi varmaankin silloin mennyt kesken jos olisi,(toivon mukaan ei tietenkään :( ) mutta jos siis on menossa pian se rv 9 laskujen mukaan niin oireita vielä kumminkin on, rintojen arkuus, väsymys, himosyöminen, vessassa käyminen, ja ehkä pientä pientä pahoinvointia, ei minulla ollut kuin kerran silloin n. viikko sitten se että oli jonkin aikaa tositosi huono olo, sen jälkeen siis on aina välillä tullut huonoja oloja, kuinka voiko nämä oireet jatkua vielä kuinka pitkään, vai pitäisikö ne loppua?
 
Viimeksi muokattu:
Miwwi: Todella ikävää kuulla sinun uutiset. en tiedä miltä susta tuntuu enkä pysty edes kuvittelemaan, pidän kovasti peukkuja pystyssä ett jospa lääkäri oliskin oikeassa ja syke sieltä löytyisikin....niitä tapauksia kun kuitenki on (esim. ystävälläni, jonka annettiin monta viikkoa olettaa että pikkuinen ei ole jaksanut elää ja yhtäkkiä syke löytyikin)

Vauvaton: Kuten Kiri, oot myös tuttu clomittarista ja kivaa nähdä sinut täällä puolella! Sulla on takana tosi pitkä historia tän asian parissa ja sinä jos kuka nyt ansaitset kestävän onnen!!!

Itselläni on ollut ihana päivä, ja epätodellinen. Ultrassa makoili pieni salamatkustaja ja sydän löi kovasti. pikkuinen on selvinnyt siis ekan kriittisen vaiheen yli ja uskon että koska hänen saamisekseen on niin tuskainen matka käyty että katkarapu jaksaa mukana loppuun asti !!!

Nana & Tapas 7+2
 

Yhteistyössä