**Joulukuun Pikkutontut KESÄKUUSSA**

Kun lapsi pikkuisenkaan kasvaa, vaipat tulee vaihdettua pyyhkeen päällä milloin missäkin.
Näin me vain ollaan erilaisia.. Itse olen vaihtanut lapsille ihan yksittäisiä kertoja vaipan sohvalla tai lattialla ensimmäisen vuoden-puolentoista aikana, eli meillä khh:een pöydälle laitettu hoitoalusta on ollut ihan ykkönen. Mieskin käyttänyt sitä 99% vaipanvaihdoista (ja meillä mies myös oikeasti vaihtaa vaippoja). Sitten kun on siirrytty vajaa 1½ vuotiaana melkein täysin housuvaippoihin niin vaipat vaihdettu seisaallaan. Itse en voi sietää selkä kumarassa oloa vaippaa vaihtaessa esim sängyn päällä tai lattialla :kieh:
 
Astre: Meillä myös 2 vuotias uhmistyttö, joka on viime kuukauden koetellut kovasti.. Välillä vaan yhtä itkua ja raivoa ja tuntuu, että sen kanssa on aika keinoton välillä. Mutta kyllä se "kohtaus" aina ohi menee kun vaan malttas pitää omat hermot kasassa. Sekin vielä rasittaa, kun nyt tahtoaikana kokeilee myös veljeään koko ajan ja veli tietysti myös sitä itkemässä helmoissa.. tooosi rankkaa aikaa! ite aattelen, että nopeesti se sitten mene eloppujen lopuksi ohikin (veljellä ei ainakaan yli puolta uotta kestänyt) - mutta onhan siinä aikamoinen yhdistelmä tämän oman raskauden kanssa! Ja mä lohduttaudun silläkin, että parempi nyt kuin vauvan synnyttyä - siihen ehtii vielä tasoittua hyvinkin! Jaksuja!
 
Kiinalaisesta, lupailee nyt tyttöä ja olokin sen mukainen. Sen mukaan 1 ja 3 lapsista on oikeaa sukupuolta, toinen taas ei. Joten hömpän mukaan toista prinsessaa siis odotellaan.. vielä 3 viikkoa niin saa toivottavasti vahvistusta kumpi olisi tulossa.

Vienan poika varmistukselle :heart:. Minä tosiaan kyselin voiko nähdä sukupuolta ja jännitän että näinkö oikeasti oikein muutamassa sekunnissa kumpi meille tulossa (eli pallit olin näkevinäni) ;) VIENA: Olisiko sulla laittaa kuvaa tänne pojasta??

Täällä ei ihmeempää oloa tai muutakaan. Ihana kesäilma ja lapsilla alkoi loma. Itsellä vielä la ja su töitä ja sitten pääsee lomalle :cool:

Huomenna paukkuu rv 17, hurjaa mutta niin ihanaa :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Tinkerbell: Vuosimaksu Tapiolan lapsivakuutukselle on ensimmäisten vuosien aikana karkeasti varmaan vajaat 400€. Onhan se aika kallis, itse olen kuitenkin vakuutusten vankkumaton kannattaja ja etenkin lapsen haluan saada lääkäriin HETI enkä tuntien, viikkojen tai kuukausien päästä. Me emme sitä ole edes onneksemme montaa kertaa tarvinneet, mutta mielenrauhaa sen olemassaolo tuo :saint: .
 
Paljonko vakuutuksissa on omavastuu? Olen käyttänyt yksityistä ja julkista lääkäriä tilanteen mukaan, mutta kyllähän vakuutus tietenki hyvä on. Pitää kysäistä mitä Ifillä maksaa, kaikki muut vakuutukset on siellä....Nyt on kuitenki jtn vertailukohtaa hinnasta, kiitos Pistepirkko :flower:
 
Vakuutuksista meillä Fenniassa on omavastuu 50€/sairaus, tapaturmissa ei omavastuuta ollenkaan. Vuosimaksu on meillä 250€ muistaakseni 2 ekaa vuotta. Esikoisen vakuutusmaksu oli enää 130€ ja on nyt siis 3 vuotias. Monissa saa kai itse valita tuon omavastuun ja sitä kautta pystyy vaikuttamaan vuoden maksuun (eli suurempi omavastuu --> pieniempi vakuutusmaksu, pienempi omavastuu --> suurempi vakuutusmaksu)
 
:wave:

Vakuutuksista meillä ei kummallakaan aiemmalla lapsella vakuutusta ole ja tuskin otetaan tällekään. Kuopus on ollut korvalapsi ja lääkärissä sai rampata ainakin kuukauden välein ekan vuoden ennenkuin saatiin putket korviin. Meillä on aina päässyt kunnalliselle lääkärille saman päivän aikana eikä lapsista peritä maksua. Meillä on sellainen systeemi, että jos omalääkärille ei saa aikaa niin saa maksusitoumuksen paikalliseen yksityiseen lääkäriasemaan. Siellä ollaan vierailtu muutamia kertoja.

Vaunut meillä on esikoiselle aikoinaan hankitu Brion Novat pehemeällä kantokopalla ja tyytyväinen olen niihin ollut. Lisäksi hommattiin Emmaljungan scooterit nyt kuopukselle. Ne saa pienempään tilaan ja on hiukan kevyemmät työntää. Lisäksi esikoinen pystyy tarvittaessa istumaan siinä "nokalla". Meillä on esikoisen ja kuopuksen ikäero 2v3kk ja meillä oli tuplarattaat alkuun. Olivat ihan kätevät, mutta käyttöaika ei kovin suuri ollut. Myin ne pois kuopuksen ollessa vajaan vuoden. Mutta ekan talven olivat kyllä kätevät. Meillä joutuu kävelemään vilkkaan maantien reunaa päästäkseen johonkin, niin siinä oli kätevät, kun ei voinut ajtellakaan päästävänsä alle 3-vuotiasta juoksemaan vapaana tiellä. Jos oltaisiin asuttu taajamassa, jossa olisi ollut pyöräteitä niin käyttöä ei niin paljon olisi ollutkaan. Tupliksien jälkeen esikoinen kulki seisomalaudalla aina tarvittaessa. Nuo päällekkäin istuttavat näyttävät kyllä hirmu käteviltä.

Kantoliinaa käytin aika paljon sisällä, mutten paljoakaan ulkona. Juurikin tuon liukastumisvaaran takia en uskaltanut. Lisäksi meillä on kantoreppu Manduca, joka on ollut tosi hyvä. Se on kätevämpi kuin liina ja ihan vastasyntyneenkin voi siihen laittaa. Sen saa myös selkäpuolelle jolloin isompaa lasta on parempi kantaa.

Tuvakaukalona meillä on kuopukselle hankittu ihan turvavöillä sidottava malli. Kuulostaa käteviltä nuo telakalliset, mutta ei taideta raaskia enää tälle viimeiselle ostaa sellaista. Ajellaan kyllä paljon mummoloihin ym. , mutta pidempää matkaa pääasiassa, joten ei sillä kiinnityksellä silloin niin suurta väliä ole.

Lääkärineuvolassa poikkesin tänä aamuna ja hyvinhän sieltä sykkeet kuului. Muutenkin asiat kunnossa. Seuraavassa neuvolassa 19.8 saan sitten Kelan paperit. Ja 10.8 on rakenne-uä. Elokuu onkin taas oikein vauvakuukausi. Heinäkuussa paiskitaankin sitten vaan töitä. Elokuun alusta alan 4-päiväiselle viikolle. Sekin kuulostaa tosi hyvälle :)

Itkuhälytin on ollut tosi tarpeellinen. Itse asiassa käytän sitä vieläkin. Radio-puhelin malli saattaisi olla kätevämpi, kun sillä olisi ehkä vielä pidempi käyttöikä, kun lapset voisi sitten viestitellä sillä sitten toisilleen tai vanhemmille. Lisäksi ne taitaa olla halvempiakin kuin itkuhälyttimet, jotka on kyllä tosi kalliita. Itse pyydettiin sellaista ristiäis-lahjaksi aikoinaan.

Hoitopöytä on myös ollut ekan vuoden ahkerassa käytössä.

Niisku rv. 15+1
 
Hankinnoista: Meille siis esikoinen tulossa, joten mitään vauvatavaraa meillä ei ennestään ole. Aika paljon saadaan onneksi suvulta ja ystäviltä melko uuttakin tavaraa, kuten esim. yhdistelmärattaat.
Turvaistuin saadaan myöskin, missä on se telakka tms, joten ei aina tarvitse alkaa turvavöillä leikkimään kun mekin paljon joudumme autolla ajelemaan maalla asumisen vuoksi. :) Hoitopöytää me tuskin hommaamme lainkaan, koska emme koe sillä olevan pidemmän päälle tarvetta ainakaan pitkäksi aikaa.
Iso häkkisänky saadaan myös eräältä ystävältämme. :)
Vauvanvaatteita olisi tulossa laatikkokaupalla jokaiselta sukulaiselta, kun jaksaisi vaan alkaa penkaamaan sellaiset jotka meille kelpuutan. :D Ostan kyllä itsekkin jotain vaatteita, ihan vain ostamisen ilosta :whistle: :LOL: Ihana kaupassa aina hipeltää vaatteita ja miettiä, että miltä se oma Pirkko-Petteri siinäkin asussa näyttäisi :D

Neuvolassa kävin tiistaina ja siellä kaikki ok. :) Hemppa oli pikkuisen laskenut (146:sta 137:än), mutta vielä en ainakaan saanut määräystä aloittaa raudan syömistä. Pienen sydänäänet pääsin myöskin kuuntelemaan, joskin pienen etsimisen jälkeen. Syke huiteli 144-154 välillä. :heart: Välillä toinen potkiskeli suoraan doppleriinkin. :) Ja paino itsellä oli tippunut -3kg, johtuen luultavastikkin kovasta raskauspahoinvoinnista, joka nyt onneksi helpottanut. :) Ruoka vaan ei tahdo vieläkään maistua erityisemmin.

Seuraavaksi olisikin sitten rakenneultra 12.8 ja neuvola 25.8. Pitkältä tuntuu odotus tuohon rakenneultraankin. :) Lääkärineuvolassa en ole vielä kertaakaan käynyt, eikä siitä ole ollut edes puhetta. :confused:

Liikkeitä täällä odotellaan malttamattomana. Haluais niin kovasti vaan tuntea pienen liikkeet ja potkut. :heart: Niitä vaan taitaa saada odotellakkin vielä vähän aikaa, näin esikoista odottaessa. :(

Kiinalaisen kalenterin mukaan, meille olisi tyttö tulossa :heart:

iseeyou & Onni-Ilona 14+0 Pokspoks! :)
 
Kiinalainen kalenteri Olihan se nyt pakko katsoa ihan uteliaisuuttaan, vaikken kauheasti tuollaisiin niin uskokaan. :D Ekasta lupaili tyttöä ja tyttö olikin, tokasta myös tyttöä ja kyllä tuolla vesselillä on vehkeet haaravälissä eli poika tuli. Ja nyt näyttää sitä poikaa... hmm hieman poikaolo kyllä, mutta saapi nähdä. :D

Ikäerosta Esikoisen ja kuopuksen välillä on 3v 7kk ja vauvalle ja kuopukselle tulee ikäeroksi 1v 6kk. On hyvä, että nuoremmille tulee vähemmän ikäeroa, sillä esikoinen lähtee sitten jo jonkin ajan kuluttua koulutielle. Sitten ei taida pahemmin enää kiinnostaa "vauvojen" leikittäminen, kun tulee koulukavereita ja uudet jutut. :)

Vakuutus Esikoisella on otettuna ja kuopuksella se jäi ottamatta, eikä sitä nyt toistaiseksi olekaan tarvittu. Esikoisella oli hyvä olla olemassa se, sillä 1v. laitettiin putket korviin ja olisi ollut iso lasku ilman vakuutusta. Katsotaan tämän seuraavan kohdalla, kun on syntynyt...

Kantoliinasta/-pussista Kokeilin esikoisella, mutta en osannut käyttää talvella ja sitten kesällä ei ollut enää kiinnostusta, kun lapsi oli jo isompi. Kuopus kulki 3 ensimmäistä kuukautta vallan kantopussissa, kunnes siirryttiin vaunuihin. Hän oli kesälapsi, joten silloin koin kantopussin näppäräksi välineeksi. Liinaa en oikein oppinut ikinä kunnolla sitomaan, niin sen käyttö sitten jäi...

Hmm, olikos muuta... hatara pää ei tahdo muistaa... mutta palailen kirjoittelemaan, jos jotain jäi.

garden ja juniori 17+5
 
Mäkin sitten katsoin tuon kiinalaisen kalenterin. Ekasta oli väärässä, tokasta oikeassa ja nyt tätä povaa pojaksi. Kaksi tyttöä meillä on, joten poika olis ainakin miehelle mukava yllätys.

Garden meidän kuopuksen korvat putkitettiin Terveystalossa maksusitoumuksella ihan kunnan kautta ja se tuli maksamaan meille noin 90e eli ei musta hirveen paljon.

Niisku
 
Niisku Mekin olisimme menneet kunnan kautta, mutta jonot olivat niin pitkät ja korvatulehdus oli koko ajan päällä eikä mennyt lääkkeillä ohi. Päädyimme sitten yksityiselle puolelle, koska oli kerta vakuutuskin.=)
 
Kiinalainen kalenteri lupaa tyttöä, pikkasen on kyllä tullut sellanen tyttöolo vaikka esikoisen odottajana ei tarkkaan tiedä mitä se käytännössä tarkoittaa. makeeta on tehnyt mieli ihan älyttömästi ja miten ne sykkeet menikään, meillä neuvolassa 157-163.

neuvolan täti laitto hemoglobiinin takia lähetteen labraan jotta tutkisivat todelliset rautavarastot. hg oli viime neuvolassa 108 ja sitä ennen 105. ennen raskautta 137-14?

Hankinnoista meille tulossa syksyllä tädin vanhoja tavaroita jotka jo kerran olleet kierrossa.

Liikkeitä odottelen ja ihan kun tässä koneella istuessa olisi ensimmäiset potkut tuntunut, vai voiko se iskeä kahdesti samaan kohtaan pienellä aika välillä? niitä odotellessa siis myös :)

vakuutusta me tuskin otetaan, ei kyllä mitään kokemusta miten täällä pääsee julkisella puolella lapsen kanssa terveuddenhoitajalle tai lääkärille.

Tanjuska<3 mietti että onko muiden odottajien riesana HYTTYSET. täällä imottautuu yks, miehelle valitin että on paljon hyttysiä niin tää sano ettei hän huomaa ollenkaan, no ei kai.
 
Täälläkin kiinalainen kalenteri lupailee poikaa, tosin tyttöolo on ollut vanha alusta asti. Sanonta tyttö vie äidin kauneuden poika kaunistaa voisi niin pitää paikkaansa, hiukset on rasvaset kokoajan, naama kukkii finnei ja alusta asti turvottan ihan pirusti, mutta saas nähdä. Nyt jos poika tulee niin odotan innolla minkänäköinen olen tyttöä odottaessa :D jopa mun isäpuoli katto tänää mun naamaa ja kysy onks mul alkan joku myöhäinen murrosikä ku naama täynnä näppyi :D ja normaalisti mul ei koskaa finnei. Vauvavakuutuksista täällä puhuttu paljon, ja jos totta puhutaan niin en koskaan ole edes moisesta kuullut, enkä usko että otetaan. Isovanhemmat ovat sitävarten jos apua tarvitsee ;)
Lauantaina pitäisi tavata miehen sisko ekaakertaa, vähän jänskättää kun olen kuullut hänestä aika paljon juttua, osaa olla aika mustasukkainen veljelleen ja kateellinen kaikesta mitä hän saa. Tämä on isovanhempien ensimmäinen lapsenlapsi niin uskon kinaa jonkun verran tulevan, ainakin kun kuulee mitä isovanhemmat ovat luvanneet meille hankkia :/ noh lauantaita odotellessa:)

Nyt ihanat kolme päivää vapaata, sittenkun vielä 6 päivää jaksaa ahertaa niin on loma. Ihanaa loppuviikkoa kaikille masunkasvattajille

Joulumamma ja vauva 13+6
 

Yhteistyössä