JOULUKUUN ODOTTAJAT - Nyt on syyskuu!!

Onnea vauvahaaveita uudesta asunnosta! Meilläkin on muutto edessä 2 viikon päästä.
Piti käydä terkkarissa hakemassa saikkua,kun on tää kauhea oksennustauti.Tän ja huomisen sain saikkua.Jospa tää tästä...

Juli+nuppu 25+2
 
Uuden viikon alkua kaikille !
Täällä pyörähti uusi rv:kin alkuunsa. Töiden merkeissä taas ja tiedän jo nyt et tosi kiireinen ja työntäyteinen siitäkin on tulossa. Kyllä perjantaina huokastaan helpotuksesta, kun on työviikko takana.
Mä olen kans todennut, ettei nykyään pysty syömään yhtä paljon kuin ennen. Ja jos sen virheen tekee, niin kyllä sit ähkystä ja ahdistuksesta saa kärsiä. Eikös se ole niinkin, muistaisin jostain lukeneeni, että myös ruuansulatus on nyt hitaammalla vaihteella. Mulla ainakin taitaa pätee koska nykyään ei tartte syödä ees vähän ja usein. Menee vaan vähän ja harvoin. No, ei tässä kuihtumaan kuitenkaan pääse, suklaa maistuu ihan hyvin vaikka joka väliin =)
Närästyksestä kärsin aika ajoin minäkin. Rennie on tähän mennessä auttanut, onneksi. On se silti niin kamala tunne. Sitten olen huomannut, että kun kykin tuolla kukkapenkkien ja kasvimaan kimpussa, niin aivan varmasti alkaa kohta närästys. Johtuu kai siitä asennosta kun on hieman etukenossa "nenällään" siinä hommia tehdessä. Mutta olen alkanut ottamaan rennien ennen noita puutarhahommia, niin vähän on helpottanut.
Tara84 musta saat ainakin seuraa siinä vaiheessa kun aletaan kiloja karistelemaan. Saa nähdä sitten paljonko täytyy tiputella, mutta kyllä se siellä 15 kilon hujakoilla varmaan pyörii. Edellisestä raskaudesta jäi kans vähän talteen, kun en millekään laihikselle viittinyt ruveta. Tiedossa oli et kolmatta aletaan pian tekemään. Jos sitten tän kolmannen jälkeen, kun ollaan suunniteltu, et olis viimeinen, niin sit alkais palautteleen kroppaakin ruotuunsa. Mutta ei anneta kilojen nyt haitata, ne kuuluu asiaan =)
Taralle myös, että kyllä ne krampit siellä alavatsassa ovat niitä harj.suppareita. Kunhan eivät ole kivuliaita, niin ei mitään ongelmaa. Jännä tunne se kyllä on. Itsellä niitä tulee, jos vähänkin rehkii liikaa. Yks päivä kannoin kahta kauppakassia kaupasta autolle, niin alkoi heti kohta suppaileen. No, meni kyllä samantien ohi kun laskin kassit autoon ja istahdin lepäämään. Mies ne yleensä kantaa, mut ei sattunut oleen sillä kerralla kauppareissulla mukana. Yritän tehdä kaiken suurimmitta ponnisteluitta, silloin ei tuu mitään suppareita. Tasasesti vaan eteenpäin =) Ihan niinkuin perjantaina kun imuroin, kun etenin ihan rauhallisesti ei mitään, sit kun rupes kiristään tahtia niin alkoi heti vatsassa tuntua.
Keskiviikkona pääsee neuvolaan ja reilun kahden viikon päästä ylimääräiseen ultraan.Tarkastavat istukan paikkaa, onko noussut kohdun kasvun mukana pois alhaalta. Pääsee ainakin vielä kerran kurkkaamaan vauvaa masuun ja jos vaikka kysyisi varmennusta siihen sukupuoleenkin =) Jos sen jälkeen rupeaisi niitä vaunuja etsiskelemään. Vaikka en kuitenkaan aio vaaleanpunaisia vaikka tyttö olisikin, mutta en ainakaan sinisiä jos on tyttö.
Nyt sitten taas töiden kimppuun. Tai ei viikko lopu perjantainakaan.

Aurinkomamma & Tipu 28+0
 
*kopsua*

kävin kattoo kelan sivuilta, ja sinne oli tullu päätökset äitiys ja vanhempainvapaasta, kaikki maksupäivät ja rahamäärätki näky :D Varmaan huomena tulee sitte kirjeenä kotiin...ja viel työnantaja maksaa palkan ja äitiysrahan erotuksen 3 kk...ei ihan perseaukisena tartte olla =) =) Tulis nyt vaan se pakkaus vielä nii kaikki olis hyvin noitten kelahässäköiden kanssa :LOL:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tara84:
Meillä on nyt aivan uusi vaiva.. liittynee kai tähän närästykseen. Tuntuu ihan niinko tuolla puolessa välissä ruokatorvea olis joku "kivi" jumissa. Ja se nimenomaa tuntuu tuolla selän puolella. Miullahan siis on tää närästäminen ollu ihan täyttä helvettiä jo pitemmän aikaa, Rennien avulla jotenkuten selvitty, mutta välillä on kyllä ihan tippa linssissä ko sattuu niin kovin. Ilmeisesti vauva tai sisuskalut painaa jo tuota vattalaukkua jotenkii solmuun, mikä sitten aiheuttaa tuon närästyksen... ehkä?
Mulle tuli kerran tosi pahana tollanen "kivi". Ohje oli, että jos tuo pääsee tulemaan, niin kaksi rennietä kerralla ja vaikka päivän aikana 6-7. Pitäs mennä ohite. Ennaltaehkäisynä kannattaa välttää varsinkin suolaista syömistä lähellä nukkumaanmenoa, että ehtii sulaa.

 
DoB
Tulen vaan pikaisesti ilmoittautumaan. Muuttoviikonloppu takana ja onnellisesti omassa isossa talossa asustellaan. Tosin ihan kamalan remontin keskellä mutta kyllä se tästä. Lopputulos on odottamisen arvoinen. Ihanaa kun sain sitä sairaslomaa koko loppuajaksi niin on aikaa keskittyä näihin tärkeisiin asioihin :) Tänään kävin tilaamassa meille vaunut sekä turvakaukalon ja jalustan autoon. Ja eksyin myös vauvanvaateostoksille....mulla on ihan kauheesti vaatteita valmiina, en vaan voi olla ostamatta jos näen jotain suloista :D Hoitopöytä pitäisi vilä hommata mutta se me haetaan Ikeasta ja sinne tulee kuitenkin asiaa tämän remontin takia niin ostan sen sitten samalla kertaa. Muuten on melkein kaikki tärkeimmät sitten jo hankittu. Itselleni kävin tänään ostamassa vähän isompia alusvaatteita, on nää tissit ilmeisesti kasvaneet kun ei enää mitkään vanht rintsikat mahdu päälle :D

Tänne kuuluu tällä hetkellä pelkkää hyvää :heart: Sitä samaa toivon teille kaikille! Voikaahan paksusti!

Dob ja öttiäinen 27+5
 
Moi moi!

Reissusta on palattu. Hieman on rähjäinen ja väsynyt olo, mutta oli se sen arvoista. Matkan teko oli sinänsä piinaavaa, että yleensä en tee 6 tunnin ajossa kuin yhen tauon per suunta ni nyt piti tehä 2 per suunta.. supparit ilmoitti, että nyt kuule mamma ajat parkkiin ja käyt kävelyllä. Tallinnassa jaksoi taivaltaa, kun oli tarpeeksi matalat kengät ja meni tarpeeksi hitaasti. Ei ihan ystäväni aina hoksannut, mutta sit kun jäin tarpeeksi jälkeen niin johan meno hiljeni.

Muutamia kivoja vaatteita hankin nuille isommille ja vähän karkkia. Pitihän se kymppikassi tuoda mukana, se varmaan kestää sit seuraavat 2 vuotta.. Viimeksi kun toin 10-kassin väkevää niin kerettiin peräti vuodessa juoda yksi puolen litran pullo!!! Ollaan me kyllä melkosia suurkuluttajia.. Kaverit on tyytyväisiä, kun käyvät jossain asiassa auttelemassa niin saavat siitä pullon palkaksi, kun ei ne rahaa ota. No, mutta. Siis mukava reissu oli vaikkakin raskas.

Omaan napaan ei juurikaan uutta. Täällä vaan turvotaan edelleen ja suoli jumittaa.. Matkan väsymyksiä nukuin viimeyön (loistavasti) ja sit tänään vielä päikkärit. Huoh.. nyt vielä saunaan ja sit taas sänky kutsuu.

Onnea vaan asunnon ostajalle ja muuttajille!!! :flower:

Ärsyttää, kun Soneran nettiyhteydet meni mykäksi.. ei toimi vieläkään. Lykkäsin tuon mokkulan koneeseen (varayhteytenä pidän) ni johan sai laskut maksettua. Harmi vaan, että toimii pirun hitaasti.. mutta onneksi toimii. Elisan mokkula yllättävästi meilläkin toimii, vaikka Elisan kenttiä ei kännykkään juurikaan ole. Ihmeellisiä nuo tekniset laitteet.. :kieh:

Tuleva viikonloppu olis sit lapsivapaa.. ou jee.. Saa vaan olla tai olla olematta. Aattelin kukkapenkit laittaa talvikuntoon, vielä kun pystyn ja sit muutenkin vähän pihahommia tehä ja täts it. Tai sit en tee yhtään mitään. Laiskottaa.

Sain siskolta laatikollisen vauvan vaatteita.. niitä oon hypistelly.. Pitäis rueta pesemään niitä, mutta ei oo vielä vaatekaappia valmiina, joten saapi vielä ootella.

Mulle on tullut tunne, että pitäis liittyä tuohon marraskuisiin.. jotenkin en usko, että tämä tonttuneiti pysyy matkassa joulukuulle asti.. En kyllä vaiha teitä mihinkään, mutta siis epäilen synnyttäväni jo marraskuussa. Varmaan johtuu siitä, että supparit tuntuu välillä aika mahtavasti (lue: pirun kivuliaita) ja painon tunnetta on ollut liikkeellä.. Jos nyt marraskuun lopussa syntyy niin eipä se haittais, on neiti jo silloin ihan ok:n kokoinen, viikkoja silloin kuitenkin jo 37-38. Kumpa vaan ei nyt lähiaikoina syntyis tai yleensäkään esim. lokakuussa. Toivotaan, että kestää matkassa.

Nyt menen saunaan ja palaan varmaan huomenna. Moi moi!

Härkis & Neiti 27+5
 


Päivitettyä masukuvaa, nyt on jo mahaa selvästi :)

Käytiin katsomassa vaunuja, varmaan ostetaan semmoiset Emmaljungan city crossit.

Onnea vauvikselle asunnosta :heart: ! Täälläkin haaveena oma asunto, toistaiseksi asustellaan kuitenkin rivarissa vuokralla.
 
Jive- kiitti =) ..sullahan on pompsahtanut masu esille :D

Ei vaan oikeen vielä tajuu, että ollaan omaan muuttamassa ens kuussa, ja sitä saa laittaa ja remontoida miten ite tykkää..pääsee laittaan vauvanhuonetta :heart: :D
Vielä ei olla ostettu mitään isompaa vauvalle, ja meinattiinki että turhaa alkaa tänne haalimaan mitään ylimääräistä, että käy sitte marraskuussa ostaa kaikki ku ollaan uuteen kämppään päästy muuttaan, nii saa laittaa kaikki paikalleen suoraan.

Nyt odottelen kuumeisesti postia, josko sieltä tulis äippäpakkauksen saapumisilmoitus, ku kelan nettisivuille oli tosiaan tullu päätös äippärahoista ja se tule kirjeenä varmaan tänään, jos siellä samassa olis sitte se äippäpakkaus-juttu :D

vauvis 25+2 :heart:
 
Vauvahaaveita: Mulla meni vaan viikko siihen,kun sain ton äippäpakkauksen.Odotin et olis menny paljon kauemmin.
Olo on ok,vaik ei tee vieläkään mieli ruokaa.Ei sitten yhtään.Pitänee yrittää vaan juoda.Nuppu kyllä on myllertäny koko aamun tuolla massussa.Kaikki pitäs olla ok siltä osalta.Onneksi saan levätä vielä tän päivän.
Muutto meilläkin olis edessä ens kuun alussa. =) Pääsen minäkin sisustaan vauvanhuonetta.
 
täällä on ollu masuasukki hiljainen aamun...eiköhän tuo tästä ala kohta heräileen :D

Ihmeen nopeaa noista äippärahoistaki tuli päätös, ku olin ajatellu että menee lähemmäs 1kk ennenku päätöstä tulee, mutta hyvä näin, niin tietää minkä verran sitä saa rahaa tolta 9kk..
 
no eipä tullu äippäpakkausta |O ..ainoastaan ne päätökset äippärahasta...
No onhan tässä tämä viikko aikaa tulla, ku viime viikolla(tai toissa viikolla) tuli päätös siitä pakkauksesta, että on myönnetty ja että tulee 2 viikon kuluessa... :D
 
hei pikainen kysymys..

Tietääkös kukaan tiukkaa faktaa äippärahoista? Vasta väännän hakemusta, ja oon ISON TALOUDELLISEN PULMAN edessä..

*Säännön mukaan määrä laskettaisiin suoraan v2006 perusteella
*v 2007 tulot on 21% suuremmat kuin 2006
*v 2008tulot tulevat laskennallisesti olemaan n 26% suuremmat kuin 2006

Olen päätoiminen opiskelija (lääk. kandi, jolla myös maatalouden tuloja... oon siis myös maajussi =) ) nyt, joten ei ole säännöllistä palkkaa. Kesäkuun loppuun asti mulla oli määräyskirja/työsopimus lääkärintöihin. Sen jälkeen vain maatalouden tuloa, jonka KELA toki saa suoraan tietää MELA:lta sekä keikkapäivystyksiä, joista ei tehdä etukäteen eikä jälkikäteenkään mitään työsopimuksia kirjallisesti. Palkkanauhat tippuvat sitten aina aikanaan kun niitä töitä on tehnyt.

Voinko mitenkään saada äippärahaa muuten kuin tuon 2006 perusteella? Hippasen kiinnostaisi isompi ansio, on nimittäin aika merkittävästä asiasta mun taloudessani kyse. KYllä sapettaa, on aika vahva fiilis väliinpuotoamisesta nimittäin.. KELA:n täti vaan käski tekemään "vapaamuotoisen anomuksen".. Eli ei kuulosta hyvältä :( Kellään mitkään "omat perustelutmenneet KELAan läpi?

Ja sit muuta pölinää..

Vauvis: onnea uudelle kodille!! :flower: Saataispa mekin.. Me asutaan vähän tilapäisasunnossa (no, asuttu kohta 7v...) maatilan päärakennuksen homevaurioiden ja toisaalta rahanpuutteen takia.. Tää on ihan kelpo mökkönen sinänsä, samassa pihassakin, mut ei oo omaa saunaa, kellään lapsista ei oo omaa huonetta jne.. Ahdistavaa. Ja tuon ikäiset (11v, 9v ja pian 7v) ansaitsis kyllä jo omat!. Säilytystilaa on infernaalisen vähän, keittiö on käytävä josta voi vaan kävellä läpi.. Uaah. Kunpa mekin saatais joskus kunnon TALO!!

Mullakin on ollut närästysvaivaa.. Kauheita määriä ei tosiaan voi syödä. Oon miettinyt että onneks "Siirin" pää on tuossa ylhäällä; mähän kuolisin jos se vielä potkis samaan syssyyn! Tosin kyllä tässä kohta inkontinenssi iskee kun se takoo tuonne alaosastoon. Välillä mieskin nauraa kun mä loikin tuolilla kun vauva tilvaisee oikein ilkeästi alapäähän. Höh mokomat, ovat varmaan liittoutuneet mua vastaan =)
Mulla myös maha tökkii. Ei auta enää kiivitkään, niistä sain vielä tuossa 22 viikon tietämissä oikein hyvän avun. Nyt oon kokeillut piltin luumumössöjä.. *burb* Toistaiseksi ei apua..
Ja lonkat on kamalat! Kauhistus sentään, yöllä on aina herättävä kääntämään kylkeä. Ei kivaa.

Hei, päivitystä muuten tavarataivaaseen =) Kiertelin eilen kirpparilla ja löysin ihan uudenveroisen Baby Björnin rintarepun, 15?! Olin oikein iloinen. Mulla on ollut sellainen itselläkin, mutta nuorimmaisen jälkeen lainasin sen jollekin joka ei sitä ole palauttanut.. Pöh. Ainakin nää kolme ekaa on siinä viihtyneet. Mulla on kyllä pitkä kantoliinakin, saa nähdä kummassa tulee kanniskeltua ja kummassa neitonen viihtyy. Kantoliinasta ei oo kokemuksia, toisaalta toivon että se olis vielä ihanampi.

Mukavaa päivää kaikille ja voikaahan hyvin =)

T: Aubrieta + "Siiri" 28+6
 
Täällä odotellaan kuumeisesti kanssa tuota äippärahapäätöstä. Hakemuksen jätin kelaan elokuun alussa ja äitiyspakkaus tuli rielussa viikossa siitä. Rahapäätöstä vain ei kuulu eikä kelan sivuilla ainakaan eilen vielä mitään näkynyt. Otin rahan tuon vuoden 2006 tulojen perusteella. Voisko olla että kun olen nyt työttömänä niin kela silti odottelee työttömyyskassa päätöstä. En kyl tiedä vaikuttaako se täs tapaukses mitään rahaan kuitenkaan. Ei pitäisi :|

Viime viikon lopulla kohdunkaulan lyhentymisestä ja pehmenemisestä kirjottelin ja moni asiaa kommentoikin. Kiitos siitä :hug: Mulla ei ole ollu supistuksia juurikaan ja kun työttömäksi jäin niin ei ole ollut raskasta työtäkään rasitteena joka tuon olisi mahd aiheuttanut. Nyt jo mieli vähän parempi kun moni ystävä on sanonut kyseisen lääkärin sanoneen heille samoja hoitopöydän aikaisemmin laittovinkkejä ja silti pieni mennyt yli. Saa nyt sit nähdä kuinka meidän käy :flower:

Musta on ihana käydä lukemassa tätä palstaa ja huomata kuinka samanlaisia ollaan. Tästä palstasta on ollu suuri apu ja ilo mulle :hug:

tv. Nepsus ja tyttö 28+2 (saa lisätä listaan tuon tytön mun kohdalle)
 
Mä muuten ihan järkytyin kun tajusin äsken, että itselläkin on enää n. 11 viikkoa ja vauva on täysiaikainen :eek: ! Monilla muilla on vielä vähemmän... Hurjaa, ja ihanaa :heart: ! Aika on mennyt älyttömän nopeasti, vaikka se tuntuikin alussa mahdottoman pitkältä..
 
Voi että.Tavallaan haikea lueskella teitä tuossa elämäntilanteessa olevia jotka muutatte ihanaan isompaan asuntoon!Kun mulla olisi edes mies lähietäisyydellä niin vähän helpottaisi.Hirveä ikävä riivaa!Juuri nyt kun kaipaisi hellyyttä ja huomiota ja paijailua on mieheni muuttanut Venäjälle opiskelemaan ja palaa käymään vasta joulukuun puolivälissä!

Siis mielikuvitusta käytettävä että keksisi itselle ohjelmaa ja täyttäisi sen yksinäisen ajan joka ennen meni yhdessä touhutessa.Pahuksenmoinen ajoitus tämä.Eilen eräs viikkolehti olisi halunnut haastatella mun miestä ja tehdä tästä tilanteesta meistä yhteisjutun yhteiskuvien kera mutta ei onnistu,kun eihän meitä yhteiskuvaan nyt saa!Noh-joskos jotain kiinnostasi ensi keväänä kun joudun yksin hoitamaan vauvaa ja välimatkaa on.

Ja haaveena myös uusi asunto mutta yksin pitää järjestellä sitten ja se ajankohtaista vasta ensi kesänä..Ootteko ajatelleet että miten matkustatte vaavin kanssa?Vai oletteko vaan kotona?Mä ilmeisesti muutan Venäjälle osaksi aikaa aina kuukaudesta eli osa aikaa siellä osa suomessa.Minkä ikäisenä vauva voi matkustaa junalla?Voiko 1 kk ikäisenä jo?Vai voiko saada tauteja vain vaunuissa maatessa jos itse olen kovin hygieeninen?

Kyllä mä haluaisin olla lähellä isää kun vaavi on pieni ja vastasyntynyt ja yksin täällä Suomessakin olisi kauheaa...No voivoi hyppään niin kovasti asioiden edelle taas elämässä että..

Kovasti närästys riivaa täälläkin ja kovat lantio/alapääkivut..Oikein tuskasta irvistelen tuolla välillä kävellessäni.Ja istuminenkin on raskasta..Koko viikko ja vkonloppu on mulla kurssia ja koulutusta joten istumaan joutuu juu..Toisaalta ihanaa että on ohjelmaa eikä tarvi olla yksin..
Lopetin nimittäin työni joten nyt on vain aikaa vaikka silti kaikenlaista pitäisi tehdä.Ensi vkolla tapaan leikkaavan lääkärini ja vaavin voi leikata 2 vkoa ennen LA:ta!Silloin se tapahtuisi joulukuun ekalla vkolla jo!

Ja iiiiihanat täysmustat BRIO HAPPY-yhdistelmät ostin!!kevyet,tyylikkäät,kätevät!Suosittelen.Oon niistä tosi ylpeä.Kun vielä saisi sinne vaavin niin avot!!!

Pikkuinen potkii ihan hulluna pitkin päivää useasti- mietinkin että milloinkas se nukkuu oikein...? :)
Noh-palaamisiin ja onnea kaikille puuhaamisissa ja masun kasvatuksessa tältä erää!


Oletteko mietti
kera mutta ei onnist B) B) B) =) B) B)
 
Jive- mä oon kans tuota samaa ällistellyt.. Huomenna poksahtaa taasen viikko rikki - ja täysiaikaisuuteen on matkaa 9 viikkoa.. Ja kun ajattelee että mulla kohdunsuu on sormelle auki, kohdunkaulaa se 1,5cm (oman kokeilun mukaan se voi olla kyllä tätä nykyä jo vähemmänkin..) ja sekinvähä on kauttaaltaan pehmeää, niin oon jo sitäkin laskeskellut että 35-viikkoisen syntymää ei enää estellä - ja siihen on kuus viikkoa :eek: No, toisaalta,mulla on kyllä mennyt yli aiemmat raskaudet joiden on vaan annettu mennä, että sikäli varmasti hermoilen turhia. Mutta ainahan niitä JOSseja miettii!

Me sovittiin juuri ystävän kanssa että mennään muutaman viikon päästä Tampereellehotelliin tyttärien kanssa yöksi :heart: Pidetään tyttöjen lomaa. Tytöt on meidän 6v ja ystävän 7v.. Mennään sit elokuviin, herkuille ja shoppailemaan. Kivaa! Ja kun isäntä saisi nuo puintihommansa ja syyskylvönsä päätökseen, niin haluaisin kyllä senkin kanssa ehtiä vielä ennen vauvan syntymää.. Sitten ei kahdenkeskistälomaa taas olekaan luvassa. Härkänaisen tallinnanreissusta luin, ja mietin että jos sinne?! Vaikka silloin kun tuo hommistaan ehtii voi Tallinnassa olla jo turhan viileää oleillakaupungilla. Tai ehkei sittenkään? =)

Olettekos muuten miettineet joululahjoja? :xmas: Minä olen.. Vauva on siinä perätilassa, joten jos ei käänny niin leikataan. Ja laskettu päivä on joulukuun kolmas.. En voi olettaa että ostan lahjat ja järkkään joulun vastasyntyneen plus leikkaushaavan kanssa. Ja jos vauva kääntyy ja syntyy normisti alateitse, niin voikin käydä niin että menee yli vaikka sen kymmenen päivää kuten edellinen alatiesynnytykseni.. Silloinhan pääsisin sairaalasta ehkä joskus 15. tai 16. joulukuuta.. Ei jää silloinkaan paljon aikaa. Ja mulla on porukkaa joille lahjat täytyy ostaa niin paljon että se rahanmeno on miellyttävämpää jakaa vähän pidemmälle ajanjaksolle.

Hah, ja omaa napaa vielä =) Pakko hehkuttaa;söin juuri lohisalaattia, ruisleipää ja vettä ja se oli ihanaa :D Olettekos muut huomanneet että jos esim syö karkkia tai vaikka juo tuoremehua (tai pistelee poskeensa nyt mitä tahansa verensokeria nopeasti nostavaa) niin vauva innostuu monesti liikkumaan kohta sen jälkeen tosi vikkelästi ja aktiivisesti. Ja toinen minkä oon huomannut on joogassa; kun hengitetään tietoisesti ja aika "paljon", niin hapettuisiko se vauvakin sen verran paremmin että se alkaa silloinkin möyrytä ihan innoissaan. Hassua. Loppurentoutuksessa sit vaikea olla rentona kun Siiri takoo pikku kantapäillään milloin virtsarakkoon, milloin alemmas.. *auu*
Mä muuten ilmoittauduin mammajoogaan. Onks kukaan muu käynyt/menossa?
 
Mä luulen et mun joululahjojen ostot jää aika vähille tänä jouluna.Itse kyllä haluaisin tehdä jotakin lahjoja. Ahdistaa ajatuskin mennä shoppaileen ison masun kanssa.
Tuo mammajooga tms. kinnostais muakin,mutta en tiiä vielä mitä mahdollisuuksia uudessa kunnassa on.
 
Hei pitkästä aikaa!

Tai pitkästä ja pitkästä ;) mutta en ole vissiin syyskuussa paria viestiä enempää ehtinyt lähetellä.

Töihin olen palannut kuun alusta, eli kiirettä pitää. Päivällä ei paljon ehdi surffailla (kamalaa että töissä jotuu töitäkin tekemään) ja illat sitten menevät tehdessä sitä toista työpäivää kotona...

Neuvolakuulumisia tältä aamulta:
pissa ok
paineet 110/70
painoa tullut + 0,5 kg
sf-mitta 22 (mikä ihmetytti, koska viimeksi 21 - mutta olikin eri mittaaja)
pikkuisen syke tasainen 140
Lääkärin tutkimus oli myös, kohdunkaula täysin jäljellä ja kohdunsuu kiinteä ja kiinni. Hyvä juttu, kun noita suppareita (kivuttomia tosin) oli välillä aika useinkin, mutta nyt tietää että syytä huoleen ei ole.

Joululahjoja olen vähän miettinyt, mutta en vielä kovin paljon. Minä kun elättelen toiveita, että tämä kakkonen syntyisi vasta tammikuun puolella. (La on 23.12. mutta esikoinenkin syntyi 2,5 lasketun ajan jälkeen, joten toivoa on.) Siinä ehtisi sitten hyvin joulun valmistella ym. Mutta, voihan tässä käydä niin että synntystapa-arviossa vaikka pitävät tosi isona tms. ja haluavat leikata jo ennen joulua (muahan ei käynnistetä, kun niin hiljan tehty sektio on takana) eli siinä mielessä täytyy kyllä viimeistään marraskuussa aktivoitua miettimään ihan kunnolla.

Täällä poksuvat viikot tänään, eli 14 viikkoa "viralliseen h-hetkeen" ja 11 viikkoa siihen, että beibi on täysiaikainen. Ei kyllä yhtään vielä tunnu siltä, että se aika olisi jotenkin lähellä.

t. Grynna 26+0

*muoks* vielä, kun vasta muistin että Mrae kyseli synnäriin tutustumisesta. Ainakin HUS/Lohjan sairaalan sivuilla on tällainen ohje:
http://www.hus.fi/default.asp?path=1,32,660,546,964,1669,1675,1676,9584,10342
Kuollaksenikaan en muista millä viikoilla olin kun esikoisen odotuksessa kävin, mutta varmaan noilla main kyllä. Soittele synnytyssairaalaasi ja kysy, milloin heillä on aikoja, NKL:lla ainakin oli silloin kerran viikossa kuten tuolla Lohjallakin näkyy olevan, ja niihin piti ilmoittautua etukäteen.
 
Aubrieta mä kanssa ilmottauduin mammajoogaan =) alkais tuossa marraskuun alussa just sopivasti ku jään mammalomalle, toivottavasti vaan vielä sitten "jaksan" käydä siellä, eikä maha rasita vielä liikaa :D

maria & pikkuinen 26+5
 
Heippa vaan kaikille!

Olipa taas mukava lukea kanssasisarten juttuja..ei näihin nyt vaan kyllästy millään. :) Joululahja-asiaan haluan heti kommentoida, että se on mulla varmaa isoin stressi tällä hetkellä..juu-u, sätin itseäni, kun ei ole jo valmista. :D Lista (siis ideoita muille annettavaksi) on jo kirjoitettu ja onneksi muutama rastikin on jo sinne piirtynyt. Ja kun kerran suurin osa lahjoista on itse tehtyjä, niin täytyy sitä ajoissa ollakin, että ehtii sitten edes jotenkin...

Olen ollut omasta vatsastani sitä mieltä, että en tiedä, miten päin vauva vatsassa köllii, mutta nyt pitää ottaa sanoja takaisin. Viime viikolla oli aivan onnessani kun potkuja ja muksahduksia sateli valtavaa tahtia lähinnä tuonne kylkiluiden tienoille ja kylkiin. Liikkeet tuntuivat, näkyivät ja melkein kuuluivatkin. Sunnuntaina fiilis muuttui - ei juuri mitään liikkeeksi tunnistettavaa. Pari outoa ääntä vatsasta kuului iltapäivällä ja potkut siirtyivät kellarin puolelle! Aivan käsittämättömän hiljaista ollut silti, epäilen jo itsekin, että tuntuuko siellä mitään, mutta juu..sinne se alakertaan potkii vaikkakin hiljakselleen ja harvoin. Tais heittää 180-astetta ympäri ja tämä ei ole ollenkaan nyt kivaa..missä se sätkivä olento on?! :eek: Koitan pitää järjen kasassa torstaille ja sitten pääsee neuvolaan...

Voijee, mammajooga. Täällä oon koittanut lenkkeillä, mutta tahti on jotain mummuvauhtia, joten lähinnä ehkä sen raittiin ilman vuoksi..ei tuo juuri muuta hyvää tee. :D

Jaksamisia kaikille vatsoille tasapuolisesti!

Ente ja vauva 28+3
 
no nyt olis lääkärissä käyty ja kaikki oli hyvin =)

pikkaisen painoarvio oli 782+/-195g, sain hirveän litanian kaikkia mittoja paperilla ja varmaan metrin verran ultrakuvia :LOL: en kyllä niitä osaa yhtään katsoa, kun ovat kuvia aivoista yms...ei yhtään sellaista "poseeraus" kuvaa... :(
Ihanaa kun pääsee aina ultraamaan samalla kun käy lääkärillä, meillä onneksi työpaikka kustantaa nämä käynnit...seuraavan kerran sitten viikolla 32 ja viimisin viikolla 36.

TÄnään mulla kävi aikas pelottava juttu aamulla kun odotin bussia pysäkillä..yks äkkiä vaan rupesi oksettamaan ihan hirveästi ja tuntu ettei saa happea, sitten koko vartalo vaan jotenkin "puutu" ja taju tais lähteä muutamaksi sekunniksi, rojahdin siihen pysäkin penkille melkein yhden naisraukan päälle! :eek: kysyin sitten lääkäriltäkin, että moinen mahtaa johtua, hänen mukaansa alhaisesta verenpaineesta, mutta kun mittasimme paineen, niin se oli ihan normaali...aika pelottavia tälläiset jutut, onneksi en lentänyt mahalleni maahan, siinä olisi voinut sattua huonosti... :ashamed:
 
Taalla on tana iltana aikas kamala ilmapiiri. Aamulla viela oli paallimmaisena mielessa neuvolakaynti perjantaina, 4D ulta maanantaina ja meidan haat ensi viikon perjantaina. Puolenpaivan aikaan sitten iski pommi; miehen sisko on kuollut aamulla yllattaen pitkallisen masennuksen seurauksena. :'( Ei tallasta voi kasittaa ollenkaan! Niin ihana ihminen, lammin ja mahtava. Psykologian proffa viela. Mies on nyt lahtenyt Irlantiin vanhempiensa tueksi ja ma olen jaanyt tanne kun lapsi on koulussa. Sydan sarkyy kun nakee kuinka omaan rakkaaseen sattuu niin hirveasti. Ja sitten on ne "mutta" ja "entas jos" ajatukset... Taitaa kayda niin etta haita myohaistetaan jos osuu hautajaisten kanssa samaan aikaan, muuten mennaan todella pienella kaavalla ihan kaksistaan todistajien kanssa. Soitin tanaan ompelimoonkin ettei sita mekkoa tarvikaan pienentaa, ei tunnu enaa oikealta valkoisessa horhelossa menna naimisiin kun se aika sitten koittaa.

Anteeksi tama purkaus mutta on vain niin kamala olo. :(
 

Yhteistyössä