Moi mammat! Täällähän on pukannut jo kauheen monta vauvaa, viimeksi oli 15 ja nyt jo 26!!
Tänään on kokeiltu pöntöllä istumista vauva tissillä (pojat oli asioilla) ja yöllä palautettu muistiin, miten sitä joka paikkaan levinnyttä liejukakkaa nyt vaihdettiinkaan hämärässä valossa ja missä oli varalakanat ja pyjamat
=) mutta siis hyvin on arki lähtenyt käyntiin! Esikoinen on ottanut aika rauhallisesti vauvan vastaan ja haluaa mennä joka välissä sitä katsomaan ja jopa silittää nätisti, mutta muuten sillä on kyllä kestokohellus päällä.
Synnytyskertomusta sitten:
Mulla tuli limatulppaa keskiviikkoaamuna, mutta mitään oireita ei ollut ennen iltaseiskaa, jolloin alkoi tuntua pientä paineen tunnetta takapuolessa noin 20 minuutin välein. En ihan pitänyt kirjaa heti, mutta taisi nekin tihentyä aika nopeesti. Soitin Naistenklinikalle kahdeksalta ja ne käski odotella kipeitä suppareita ja niitä alkoi tulla kymmenen maissa. Mentiin miehen kanssa vähän vielä lepäämään, kun en mä osannut arvioida, miten pitkään tässä vielä tilanne kehittyy tollalailla hitaasti. Noniin sitten puoliltaöin totesin, että nyt mä oon riittävän kipee herättääkseni siskon hoitamaan esikoista ja se lupas hypätä heti taksiin. Sitten alkoikin aika rytinä. Supistukset tihentyi kauheeta kyytiä: klo 22 oli 8-10 min välein ja kaksi tuntia myöhemmin jo 3 eli vähänkös tuli paniikki, että kohta tässä synnytetään omaan autoon!!
Sairaalassa oltiin to-aamuna 1.45 ja ne totesi, että 8 cm auki eli heti saliin ja jaahas rouva haluaa vielä puudutustakin eli jostain revitiin joku ukkeli tuikkaamaan epiduraalia selkään ja se olikin tosiaan jostain turaajat ry:stä koko mies. Kauheen kauan paineli ja pisteli selkään ja mulla meni sähköiskuja jalassa ja sattuikin se vähän. Supparit oli jo aika kauheita ja tuli vedettyä ilokaasua urakalla, vaikka se ei kyllä ollut mikään nautinto olla pää pöhnässä. Klo 2.40 puhkaistiin kalvot ja 2.56 ponnistin pienen tomeran ja rääkyvän tytön ulos kolmessa minuutissa, koska sydänäänet vaimeni supistusten kohdalla aika matalalle. Ihmeteltiin miehen kanssa, että ai nyt hetikö tässä vaan ponnistetaan kerralla, eikä hitaasti hivutella niinku viime kerralla, mutta sydänäänet laittoi hommaan vähän vauhtia. Puudutus ei auttanut yhtään tohon ponnistusvaiheeseen, vaikka vei supistuskivut kyllä aika hyvin pois, eli nyt on sitten koettu sekin, miltä tuntuu, kun synnytys sattuu ihan oikeesti =) Ei ollut kivaa, mutta onneksi tosiaan selvisin noin nopeesti. Karjuin vaan satttuuuusattuuuuusattuu ja sitten se olikin jo ohi!
Kotiin me tultiin jo seuraavan päivän iltana. Nuo päästää aikaisintaan 36 tunnin päästä kotiin, jos kaikki on hyvin ja meillähän oli. Tikkejä sain kolme pientä ja peräpukamien kosto tuli entistä komeempana, mutta eiköhän niistäkin selvitä. Kyllä vaan tuli tirautettua pienet itkut jälkikäteen, että huh huh, miten täpärälle meni koko homma ja onneksi kuitenkin ehdittiin. Eli JOS tässä vielä meinaisi yhtä lasta lisää, niin jokohan mä NYT osaisin lähteä sairaalaan ajoissa ja lopettaa tollasen reipastelun
Onnea ja jaksamista loppumetreille kaikille!!
Lillikka ja rinsessa 6 pvää