Toiset vaan saa vauvoja... Itse en osaa nyt olla iloinen toisten puolesta, mutta sen verran olen masokisti, että pitää täällä silti käydä kurkkimassa. Kyllä vauvojen kuvat ja niiden näkeminen neuvolassa hellyyttävät. Nyt vaan on niiiiin pitkä aika odottavalla.
Tunnevuoristorataa, huomenna on kasassa 41 viikkoa, nolla supistusta ja alapää kätilön mukaan yhtä kypsänä kuin yksitoista viikkoa sitten. En jaksa enää edes liikkeitä laskea, mökötän vaan vauvalle, kun ei hän suostu syntymään.
Eilen kehittelin taas pettämättömiä logiikoita, kun ei ole käsissä muuta kuin aikaa. Tiedän, että ei näissä jutuissa ole järjen hiventäkään, mutta saa sitä silti porata sohvan pohjalla:
a) meidän vauvasta tulee turpea ja ruma (koska syön liikaa karkkia)
b) meidän vauvasta tulee yli neli ja puolikiloinen (painoarviota ei ole koko raskausaikana tehty, sanotaan vaan että "hyvän kokoinen" ja "varmaan jo ainakin nelikiloinen")
c) jouluaattona mulla on 42 + 0 ja pyhän vuoksi ei tietenkään käynnistetä, vaan käsketään tulemaan maanantaina
d) vauva lihoo jouluruuista entisestään, mies syyttää joka suupalasta ja ei jaksa olla empaattinen, kun joudun sitten maanantaina yllättäen keisarille
e) vauva on niin iso jo, että suunnilleen kävelee kotiin sairaalasta
f) en ehdi olla lapselle tarpeeksi äiti, kun menen töihin jo elokuussa (Niin, tunnetustihan se äitinä olo loppuu, kun menee töihin... Ja tämä kotona olo on muutenkin niin tervanjuontia, että hyvä vaan, että töihin pääsee! Plus, onkohan loppuelämän projektia ajatellen oikeasti väliä sillä, että nyt on mennyt viisi viikkoa ilman äitiyden kokemista.)
Että tällaista tänne
Meinaan piruuttani lähteä uimahalliin uimaan, kun ei se kohdunsuu vieläkään ole auki. Uin ihan kiusallani ainakin puoli kilometriä! No, saa nähdä, uhoanko vaan. Mur!
