Joulukuiset lumihiutaleet 2010 - MARRASKUU

Hellou!

Unelmahötölle edelleen kovasti jaksuja ja voimia, kyllä se pikku-prinsessa siitä vahvistuu päivittäin! :flower:

Klementine Hienoa, että sinulla oli hyvä kokemus hypnoosista, toivottavasti auttaakin! Itsekin joskus aikoinani kävin useamman kerran ihan muissa asioissa ja avun sain. Olen myös itse käyttänyt ajoittain hypnoosia (itsesuggestiota) kotona. Toimii kyllä.

Kotiutumisvaatteiksi itselle en ole ajatellut mitään kummempaa, todennäköisesti tulen sairaalasta samoissa kuteissa kuin sinne menenkin. Ainakaan yhtään pienempiä vaatteita ei kannata ottaa jos ei niihin sitten mahdukaan. Osastolla huilatessani kiinnitin huomiota sellaiseen seikkaan, että ei äideistä tiennyt päältä päin että ovatko he jo synnyttäneet vai vieläkö heillä on vauva vatsassa! Ei se vatsa siitä niin äkkiä laskeudu että sama pallo se on synnytyksen jälkeenkin.

Painoa on tullut huimasti tännekin, jotakuinkin reilu 20kg lähtöpainosta!!!! Tosin musta tuntuu että neuvolan vaaka näyttää joka kerta enemmän kun kotivaaka! : / Mutta aivan sama, painonnousu kuuluu raskauteen joten turha siitä on niin stressata tai märistä!

Hienoa Piianen että vauva-"arki" on lähtenyt hyvin sujumaan kotona! =)

Jennylille :hug:, kyllä se elämä siitä helpottuu vaikka ei nyt aina välttämättä siltä tuntuisi! Voimia, olet vahva nainen, nokka pystyyn vaan! :)

Mulla oli tänään viimeinen lääkärineuvola ja kaikki ok. Verenpaineet hyvät, vauvan sydänäänet hyvät ja parissa viikossa ei vissiin ollut tullu alakertaankaan muutoksia. Siis ainakaan näin sormikopelolla tunnustelemalla. Lääkäri oli sitä mieltä että vauvan pää vielä liikkuu eikä siis ole kiinnittynyt vaikka th maanantaina siihen malliin puhuikin. Enpä sitten tiedä.
Tulehduksia ei ollut mutta totesin että kyllä tuo oma värkki on tullut turvonneeksi ja araksi, meni kyllä viimeisetkin seksihalut tuo tämän päiväinen ronkkiminen.

Huomenna Tampereen Ikeaan hakemaan viimeiset tarpeet vauvaa varten! :)

Hyvää viikonloppua kaikille!

Cisu 35+4
 
Mamadread en muista olitko se sinä joka kertoi sokereiden noususta mutta kyllä, tuoremehu nostaa paljon sokereita! Neuvolassa mulle sanottiin et se on yks pahimmista. Myös murot nostavat. Välilä tuntuu et kaikki nostaa sokereita!

Painosta mulla on paino toista kiloa nyt kahdessa viikossa laskenut mikä on aika outoa. En taida muistaa/ehtiä itse syömään päiväsaikaan kun ruokin noita lapsia. Oltiin taas tänään esikoisen kanssa yksityisellä mahavaiva-asioissa ja parin viikon päästä hänelle varattiin ultra. Mulla on silloin rv 39 mut toivottavasti vielä onnistuu. Käytiin samalla muksutallista ostamassa vauvalle patja ja korokkeet sängyn jalkojen alle (se oli heräteostos) ja sitten ostin vielä yhdet imetysliivit, tosin kokeilematta ja ostinkin oikein jättikokoa:D ettei ainakaan kiristä kun menin aikaisemmin jo ostamaan kaarituelliset jotka juuri nyt sopivaqt passelisti päälleni mut sit luin jostain et aiheuttaiskin rintatulehdusta nuo kaarituet joten nyt ostin tuettomat liivit kokoa 80I. KokoH oli loppu joten ajattelin et kun kerran tultiin ni ostetaan sitten noi:LOL:. Täytyy toivoa et rinnat sitten pursuis oikein maitoa ni olis noille liiveille käyttöä.

Tänään rv 37+1
 
Viimeksi muokattu:
pikaisesti ( .): mulla on tuntunut muutaman päivän, että maito nousisi rintoihin, ihan hassua, kun ei vielä ole edes vauva tullut :) herkistää ja itkettää, rintoja vähän aristaa ja viluttaa välillä ja tänään sieltä tuli jo pieni pisarakin. jänskättää, milloin alkaa tapahtua...

halit kaikille :)
 
kadak: Mäkin oon odotellu koska maitoa alkaa tulla kun esikoisesta oli näillä viikoilla jo yökkäreissä märät läiskät=)

mamadread: Mulla on maaginen raja 34+4 (ens pe) ja sitä odotan innolla=) Mullakin on tietynlainen ylpeyden tunne siitä että oma koppa on jaksanut näinkin pitkälle ilman osastolla makoilua. Toivottavastipäästään maagisten rajojen yli=)
 
kadak Mulla on tullu silloin tällöin jo raskauden puolesta välistä saakka, tosin ei itsekseen vaan esim. puristuksen voimasta. Ja nyt välillä nännejä kutittaa vallan kamalasti ja silloin yleensä tulee tippa jos toinenkin. Muutenkin ovat muuttuneet aremmiksi ja varsinkin herkemmiksi kylmyydelle. Suojia käytän ihan lämpimänä pitämisen vuoksi.
 
Haitula mulla on tulossa sama eteen ensiviikolla :) En jännitä ollenkaan, enemmänkin odotan innolla kun pääsee ylimääräiseen ultraan kurkkimaan mitä vauvelille kuuluupi :heart: Voihan sekin olla että on kääntynytkin huomaamattani mutta epäilen vahvasti kun liikkeet tuntuu samalta kuin viikkoja sitten. Painoarviokin on kiva saada vaikka siihen saa varmasti lisätä satoja grammoja :)
 
auringonpilkku soititko neuvolaan ja kysyitkö siitä kivusta?mulla nimittäin tänään kanssa koski suurinpiirtein samaan kohti kun sullakin.onko sulla se maha siitä kohasta semmonen kosketusarka?mulla kun sitä kohtaa nykäsee niin on aikas kipeä ja kumartaessa kanssa koskee aikalailla :(

turvotusta on mullakin sormissa ja jaloissa.sormet puutuu välillä,tänäänkin kun imuroin niin piti lopettaa aina välillä imurointi kun sormet puutu.ja on muutenkin tosi kipeet sormet välillä.eilen kävin lääkärissä jalkakipujen ja turvotuksen takia kun en pystynyt enää kunnolla kävelemään,pinnallinen laskimotukos löyty ja sain siihen rasvaa niin on kyllä kummasti helpottanu,pystyn jo jopa kävelemään suht normaalisti :D

azalea kiitos vinkistä,minäkin kävin tilaamassa samanlaisen rintapumpun,oli kyllä tosi edullinen :)

kotiintulovaatteiksi itselleni otan sellaiset vaatteet mitkä mahtuu nytkin päälle,mulla nimittäin ei se maha ainakaan heti häviä :LOL:

nyt kyllä pitää lähtee nukkumaan..on niin väsy ja flunssainen olo.

aarteeni ja pikkuinen 35+5
 
Tänään rv 37+2 ja todella malttamattomaksi alan käymään jo! Katoin just ikkunasta ja totesin et ihanaa, siellä sataa vettä...eli mun ei tartte ruveta pukemaan lapsia ulos kun en enää omia kengännauhojanikaan meinaa kii saada ja se vaatettaminen on niin tukalaa. On niin kömpelö olo ja nyt loppumetreillä alkaa pelottaa kaikki vielä potenssiin jotain. Rupesin tossa miettimään et miten ihmeessä ne voi tietää et tää vauva mahtuu tulemaan ulos kun en kunnon kokoarviota ole saanut (en tosin missään muussakaan raskaudessa). Meidän neuvola on ihan syvältä kun vertaa teidän muiden neuvoloihin ja muissakin ketjuissa sama juttu. Toiset pääsee sairaalaan kokoarvioihin ja pelkopoleille ym. oon myös huomannut et täälläkin kaupunkilaiset pääsee helposti Taysiin tutkimuksiin mut tääältä maaseudulta ei saa lähetettä niin sitten millään. Pelkopolille olisin halunnut tuon syöksysynnytystaipumuksen takia. nyt kun vauva ilmeisesti on pää alaspäin niin ei siitä perätilasta enää sellaista murhetta ole. Mutta kun on tuo rd:kin niin yleensä silloin muut pääsevät ainakin kerran johonkin kokoarvioon...mut ei täällä. Viimeisessä neuvolalääkärissä kun kyselin terv. keskuslääkäriltä kokoa niin vastasi vaan et ei ehkä ihan jättiläinen...et sellainen kokoarvio. Ja miten ikinä ehdin ajoissa sairaalaan. Tiedän et mun pitää lähtee heti kun ensimmäiset merkit tulee mut sitten on nuo 2v ja 4v jotka tarttee jonkun seurakseen etten voi noi vaan lähtee. Sitten isäntä laukkaa tuolla metsällä viikonloput ja puhelinkin on äänettömällä et kivat vaan mulle. Oonpa taas hyvällä tuulella, nää raskaushormonit jyllää kyl ihan satasella. Vielä siitä et kun neuvolalääkäri sanoi että kohdunkaula lyhentynyt ja pehmeä ja sormelle auki (kuulemma jossain valmistavassa tilassa) niin kun vauva vaan päättää lähteä tulemaan niin se tulee kyllä rytinällä kun paikat kypsät. Veikkaan ettei paljoo yli puolen tunnin mene. Täältä kestää 30 minuuttia sairaalaan mut ambulanssii joutuu odottaa joskus jopa 20 minuuttia. Ruuhka-aikaan menen kyl tunti sairaalaan ajaessa.

Tänään rv 37+2.
 
Lillikka Ois varmaan ihan hyvä tutustua noihin välilihan venytysasioihin. Joko aloitit reenaamisen? Millaista se on?

fanttomi Tiedän tunteen tuosta RD-leimasta. Itse en varmaan olis jäänyt pissasta koskaan kiinni, jos en jois aamulla tuoremehua. Toisaalta hyvä, että näin kävi ja nyt oon oikeasti miettinyt ruokavaliotani tarkemmin ja syönyt terveellisemmin. Ja kyllä mä oon herkutellutkin. :)

Soippa Eihän sulla kuitenkaan oo kokonaisuudessaan tullut kuin 12 kg painoa. Oiskohan tuossa jokunen kilo turvotustakin...?

klementine Kuulosti kyllä ihan uskomattomalle tuo suon hypnoosi-reissu. Oispa mahtava, jos saisit siitä apuja!

Kotiutumisvaatteet Housuista en vielä tiedä, mutta yläosaan laitan varmaankin Boobin imetyshupparin. Toi huppari oli tosi ihana päällä!

mamadread Mulla oli nimenomaan tuo tuoremehu, joka toi pissaan sokerit. Eräänä päivänä sitä vaan oli, vaikka aikaisemmilla kerroilla ei ollutkaan vaikuttanut. Jätä ihmeessä se pois ja kato miten käy.

Turvotusta täälläkin, mutta sormissa vain.

Piti käydä eilen poksumassa, mutta en ehtinyt. Eli Poks eilisen kunniaksi! 33+0! Vauva on hurjan vilkas ja tuntuu, että se tulee välillä ulos oikeasta kyljestä. Eipä ihmeitä tänne muuten.

Mandy ja pallero 33+1
 
jääräpää: Huh, kylläpäs sulla on hurja tilanne =O Minä varmaan ressaisin itteni hengiltä jos olis muksuja ennestään ja syöksysynnytykseen taipumus ja ukko metässä ja puhelin äänettömällä.
Tsemppiä sulle tulevaan ja toivotaan ettei kauhean äkisti vauva päätä tulla tälläkertaa, vaan ehdit hoitaa muksut hoitoon ja ukon kotiin ennen lähtöä=)

Minä oon kans jo malttamaton, vaikka huomenna on vasta 36 viikkoa täynnä. Kävelyllä ei voi käydä yhtään kun alkaa supistella kovasti ja kipeästi, jalat on kuin ilmatyynyalukset kun ovat turvoksissa, verenpaine huitelee ihan omissa sfääreissä ja sappihapot kohollaan ja kutisee joka paikkaa. Toistaiseksi seuraillaan tilannetta, verikokeisiin taas maanantai aamuna ja aamupäivästä on myös neuvola-aika. Siellä katsotaan kohdunkaulan tilanne, että onko muutoksia noiden supistelujen takia. Kokoarvio ja synnytystapa arvio on sitten viikon päästä maanantaina, saa nähdä onko minkä kokoinen kaveri tulossa. Mahan kokoa kun katsoo, niin suurin osa luulee että siellä olis kaksoset. Vatsan ympärys oli viikko sitten huimat 142cm, lähtötilanteessa 84cm, kun on tuota masua ollu jo omasta takaa:ashamed:

Jazzy&Morso 35+6
 
Voi jääräpää :hug: ! Mun mies on urheiluhullu ja usein illalla lähtee treenaamaan, samoten viikonloppuisin. Sekin pitää yleensä äänettömällä, mutta nyt oon sanonut, että mun on pakko saada se kiinni heti kun vähänkin alkaa tuntua siltä. Mullekin lääkäri varoitteli nopeasta synnytyksestä ja meilläkin toi 30 minsaa matkaa. Mä aion kyllä ehkä lähteä heti taksilla sairaalaan ja mies saa sitten tulla perässä kunhan esikoinen on saatu johonkin hoitoon. Tai no, riippuu vähän tilanteesta tietysti myös.

Mulla ei ollut tänään pissassa sokereita kun aamulla testasin ennen aamupalan syömistä! Joten näyttäisi siltä, että se oli sitten vaan se tuoremehu. Helpotti kyllä aika lailla, otin tosta vissiin ihan liikaa paineita jo valmiiksi. Nyt vaan toivotaan että sunnuntai- ja maanantaiaamunkin pissat on normaalit!

mamadread ja masussa möyrivä ihme 32+1
 
Viimeksi muokattu:
Ihan vaan kommenttina: lasillisessa tuoremehua on suurinpiirtein yhtä monta sokeripalaa kuin lasillisessa cokista - 13, ellen väärin muista. Tuoremehulla on ylipäätään ihan liian hyvä maine, vaikka se on sokeripommi JA vahingottaa hampaita. Kannattaakin syödä hedelmät hedelminä, raskausaikana ja muulloin, eikä ainakaan niihin kaupan tädin "tuore"mehuihin kannata koskea pitkällä tikullakaan.
 
Lillikka
Auringonpilkku vai on sulla 30 viikkoa herkkulakkoa takanapäin, ootpa ollut sinnikäs, onneksi olkoon! Kohta notkuvien pöytien ääreen =)

Unelmahöttö Tsemppiä vaan imetyksen aloitukseen! Pumppaaminenkin taitaa olla sen sortin kestävyyslaji, että sinnikkäästi vaan kannattaa jatkaa, vaikkei heti tuntuisi tulevan yhtään mitään. Toivottavasti pikkuisesi pääsee pian kotiin.

Painosta Mulle on tullut tähän mennessä joku 9 kg, mutta vähän hirvittää, miten maltan olla syömättä koko ajan sitten, kun on univelkaa ja imettää… sain laihdutettua tosi hyvin 2009 kesästä viime kesään, eikä nyt todellakaan ois tarkoitus ottaa vahinkoa takaisin! Mutta täytyy taas muistaa olla itselleen armollinen, ei ne kilot oo kaikkein tärkeimmät tässä…

Vesien meno kuulemma ei noudata välttämättä mitenkään esikoisen kaavaa (mulla puhkaistiin) ja olen täällä miettinyt, että pitääkö sitä olla aina varahousut kassissa, jos jonnekin kauppakeskukseen tässä vielä äityy hortoilemaan. Oon kanniskellut paria sidettä laukussa suunnilleen sieltä asti, kun oli vielä keskenmenon riski - varmistuksen varmistajako minusta onkin tullut - mutta niillä ei taideta mitään lapsivesiä paljoa enää pysäytellä.

Kummeista ei ole vielä havaintoa täälläkään. Tai siis ajatus on, mutta eipä ole tullut juteltua, onko ne vaikka eronneet kirkosta tässä hötäkässä. Hyvä, ettei enää tarvitse kuin yhden.

Jennylille edelleen voimahali! Rohkealta ja reippaalta kuulostat kaikesta huolimatta ja hyvä, että ootte saaneet asioita jo vähän selviteltyä.

Jääräpää Pane nyt se ukkosi ruotuun, että puhelin todellakin pidetään päällä ja mukana, oli sitten hirviä tai ei, kun sullakin on jo viikot noin pitkällä!! Meillä on välillä vähän samoja keskusteluja, vaikka ei toi mies kauempana ole kuin pitkällä juoksulenkillä. Mä sitten piirtelen sille kuvia, että kun ei sitä kuitenkaan ikinä tiedä, miten tämä synnytys alkaa, vaikka esikoinen tekikin tuloaan tosi pitkään.

Mandy Venytysohjeita kun ihan silmillä luen, niin se onkin Ceridal lipolotionin "mainos", mutta anyway, suosittelee venyttämään 2 min kerrallaan alaspäin + 2 min kummallekin sivulle ja sitten vielä tuolla öljyllä hierontaa 10 min päivässä alkaen viikosta 35. Kuulemma 80% ensisynnyttäjistä on todennut, että siitä on apua. Mulle ei kyllä avautunut, onko oleellista venyttää ihan siitä oviaukosta vai myös syvemmältä :O mutta olen vähän suihkussa venytellyt, eikä se kyllä mitään kauheen mukavaa ole…

ON Noniin, nyt mäkin ilmeisesti tiedän, mitä ne teidän mainostamat ihanat sukkapuikkokivut on!! Kävellessä on muutaman kerran tuikannut tonne kohdunsuun tietämille inhottavasti ja on pitänyt kävellä tosi varovasti. Välillä ihan kotona hiljakseen liikkuessa ja välillä ulkona kävellessä. Vältättekö muuten lapsienne / kauppakassin nostamista ja kantamista näin loppumetreillä? Mua ei ikinä satu mihinkään, kun tota 12-kiloista nostelen, mutta ehkä sitä pitäisi jo vähän välttää. Mitäs vaan teet, kun se säntäilee ulkona välillä minne vaan ja kiljuu pakoon pakooon kauheesti hekottaen :heart: eli valjaiden osto on vakavassa harkinnassa…

Lillikka 37+5
 
Viimeksi muokattu:
Huh, Tampereen Ikeassa ja Ideaparkissa käyty ja kyllä huomaa että on tullu käveltyä!!!! Takastulo matkalla autossa mulle tuli ihan tunne että mä synnytän justiinsa mutta kotisohva vei tunteen pois... Eipä tarvi enää tän jälkeen pitkiä kävelyjä tehdä ja näillä näkymine tulevakin yö menee särkiessä :( Mutta tulihan ostettua tarvittavat ja vähän ylimääräistäkin ;)

Onko kukaan tilannut ebaysta mitään?! Onko ollut mitään ongelmia?! Mä tilasin eilen sieltä ekaa kertaa DG:n kellon ja nyt vähän jännittää/pelottaa että menikö rahat sen siliän tien ja saanko edes koko kelloa :confused:

Jaahans, josko sitä menis mahansa viereen sohvalle pötköttään loppuillaksi. Mukavaa lauantaita kaikille!

Cisu 35+5
 
eilen kävin polilla viimesen kerran ennen ku synnyttämää meen.oli taas ei lääkäri.ärsyttää ku kaikilla on oma tyyli mitata ja tutkia ja sit tulee iha erilaisia tuloksia.esim viikko sitte vauvan painoarvio oli 1,8kg,eilen 2,4 kg.et jompikumpi meni metsään pahasti,ei vauva kyl 600g kasva viikossa!!samoin viime kerralla kohdunsuu oli pehmeä ja lyhentyny.eilisen lääkärin mukaan kaikki iha normaalia,ei siis muka muutoksia,et olis kiinteä ja täysmittanen.mitä helvettiä-turhaanko mä oon sielä ravannu ja saikullaki ollu jos kerran ei ois mitää syytä ees ollu..:kieh: ja tuli het sellanen olo et tää lapsi ei synny varmaan ikinä!!nyt alan sit tehä niitä pitkiä lenkkejä jotka multa kiellettii muutama viikko sitte,tämähän saa luvan syntyä viikko ennen joulua:LOL: kotiintulovaatteista,omista siis: varmaan jonku hupparin otan ja jotku peruslökärit.saman huomasin kuin joku teistä,et osalla äideistä maha on synnytyksen jälkeen yhtä iso ku ennen synnytystä,mä vissiin kuulun siihe porukkaan jolla maha katoaa het ku vauvan saa ulos,tokiha alavatsalle jää väkisinki pieni kumpu ja masu on ällön pehmonen löllykkä:D eli vaikka omat farkut mahtuski jalkaan ni jotenki ne ei tunnu mukavilta vaan mieluummin laitan housut jotka ei yhtää purista.nyt isänpäiväkakkua tekemään,annan muute lahjaks omalle murulle väsäämäni isyyspakkauksen jossa on vähä kaikenlaista sälää,toivottavasti tykkäis! viettäkäähän mukava isänpäivä huomenna:heart:

murunen&nappula 34+2
 
Pikaisesti vaan taas, kaikki luettu nopeasti, mutta en muista kumminkaan kaikille kommentoida :)

Lillikka, mulla rupeaa nyt olla vaikea nostaa 12kg poitsua esim. pinnasängystä tai vaipanvaihtoon. Mutta pakkohan se on nostaa. Huomaa, ettei saa enää vatsalihaksista nostamiseen tukea.

Kiitos tytöt maitokommenteista :)

k&pikku-r 38+1
 
Lillikka siis eikö kummeja tarvita nykyään enää kuin yksi? Oon luullut että kaksi. Meillä on yksi varma kummi ja toinenkin periaatteessa mut hän on eronnut hiljattain kirkosta mut liittyy nyt sitten kummeuden takia takaisin kirkkoon ainakin vähäksi aikaa. Kolmannenkin kummin haluaisin mut täytyy nyt sitten katsoa.

En ole yhtään kotiintulovaatteita miettinyt. Oon varmaan laittanut ainakin esikoisen tapauksesssa samat vaatteet päälle joilla sairaalaan menin (nehän säilytetään siellä jossain kaapissa muovipussissa). Kuopuksen kohdalla lapsivedet meni housuihin joten ne isäntä vei pestäväks kotiin ja toi sitten puhtaana takaisin. Se on näin talvisaikaan niin et mulla ei ainakaan oo kylmille ilmoille mitään muuta kuin yhdet ns. toppahousut joilla tarkenee kovemmillakin pakkasilla ja jotka vielä jotenkin mahtuu päälle joten valinnan varaa ei kauheesti oo. Kuopus ainakin syntyi tammikuun alussa kun oli kylmät ilmat ja olen sellainen vilukissa et millään farkuilla ei tarkene.

Olen vältellyt lasten ja painavien tavaroiden nostamista koko raskauden ajan. mun lapset ovat n.16 kg ja 17 kg.
 
Viimeksi muokattu:
Heippa taas kaikille!

Onnea Unelmahötölle, eiköhän kaikki lutviudu siellä hyvässä hoidossa. Älä stressaa imetystä, vaikka tietysti se mietityttää..mutta ei siitä kannata isompaa numeroa tehdä -jospa se auttais:heart: Ja Tesmikselle kans tsemppiä, siellä varmaan jo tapahtuukin!:heart:

Noista hedelmistä ja hedelmämehuista..niin nehän nostaa kumpasetkin verensokereita aika kivasti, monihan on mittaillut tuota. Että kannattais ruoan kanssa syödä jos syö. Tietysti kaikilla keho reagoi yksilöllisesti.

Mulla on tuota turvotusta ollu alusta asti, koko ajan pahentuen. Yks huippu oli, kun kolmessa päivässä oli tullut neuvolan puntarin mukaan 2.6kg (siis ihan nyt viime aikoina). Ja nyt ne on osittain tipahtanut pois. Sormuksia ei voi unelmoidakaan pitävänsä. Ja ilman tukisukkia en voi elää, mulla tulee melkeen heti ihan kamala kuopparantu jalkaan, jos laitan tavalliset sukat. Mutta tuohon oikeestaan tottuu. Lisäksi mun pitää tarkkailla hiilareiden syöntiä, muuten mulla tulee heti pari kiloa turvotusta heti lisää..tosi tarkkaa nyt raskaana ollessa näemmä loppua kohti varsinkin.

Mulla nuo verenpaineet sitten jaksaa heitellä. Huomasin, että ei riitä tuo kerran päivässä mittaaminen mitenkään. Tulee melko hyvät arvot sillä tavalla. Sitten kun lähden mittaamaan esimerkiksi toisen kerran päivässä, niin tulee jo melko lähellä noita hälytysrajoja milloin mun pitäis lähtee sinne äitiyspolille..onneksi huomasin. Olin jo ihan ajatellu, että oon kuivilla vesillä. Noh, en viitti stressata mutta seuraampa tarkemmin. Ma ois sitten äippäpoliseuranta muutenkin, niin pitää mainita.

Oon tässä miettiny, että aika jännää oikeestaan kun lähtö voi tulla millon vaan tai sitten vajaan 2 kkn päähän mennä. Yhtä aikaa hirvittää, että joko se nyytti on nyt tulossa..sitten yhtä aikaa tuskailen, että toivottavasti ei mene kovin pitkälle yli lasketun ajan. Jotenkin hurjaa tässä on vielä se, että tämä meidän ketju tässä kohta "syntyy":heart:

Piti vielä jo viimeksi kysyä niistä "oikeista supistuksista" (ei harkoista). Että miltä ne varsinaisesti tuntuu? Mietin vaan, kun heräsin yks yö siihen että en pystynyt hengittämään ollenkaan kun tuntu siltä että ois sellanen pitkä tikari isketty alaselkään. Ja en voinu liikkua enkä mitään, oli siis ihan kamala kipu. Meni kyllä ohi muuttamatta asentoa tai mitään. Mietinki, että olikohan tuo nyt joku supistus vai oliko siellä vaikka masukaveri potkassu/painanu jonkin sortin hermoon?

Mukavaa viikonloppua kaikille! Toivotaan, että meidän jo syntyneet nyytit voi paksusti:D
 
Minäkin olen pääsyt nauttimaan sukkapuikkokivuista viime päivinä. Ja turvotuksesta. Ennen ei olekaan ollut tällaista sormenpäiden turpoamista ja inhottavaa kipua, kun nyt. Juominen tuntuu auttavan ja panadol.. ja olen hieronut kipeisiin sormenpäihin hieman hirudoid fortea.. ihan vähän vaan kun sitä ei suositella raskaana oleville :$ Mutta se tuntuu auttavan! Minulla on nimenomaan oikea käsi, siinä pikkurilli, nimetön ja peukalo jotka kipeytyvät.

Olisiko Metsätähtönen se tikarisi alaselässä kuitenkin ollut jokin hermopinne tai todella makea potku : /

Oikeista supistuksista; minulla tuli niitä muutamia keskellä viikkoa, mutta ei onneksi enää. Omani olivat lievästä päästä, eivät mitenkään erityisen kipeitä, mutta tuntuvat nipistelynä, nippailuna ja eräänlaisena puutumisena alavatsassa ja alaselässä. Eli aivan erille kun vatsan kovettuminen. Ja ne tavallaan liukuvat eteenpäin ja saattavat tulla säännöllisesti vaikka vartin välein muutama. Omat harjoitussupparit tulevat nimenomaan liikkuessa ja nämä oikeat tulivat levossa. Ensimmäisessä raskaudessa näitä ei minulla ollut ennen kuin oltiin tositoimissa ja samalla lailla alkoivat, todella lievinä. Kyllä sen sitten huomaa kun on oikeat supparit kyseessä :)

Minä olen alkanut heräilemään itsekseni öisin.. kahden ja neljän välilä. Enkä saa unta. Maitoakin heruu rinnoista jos niitä puristaa.. hui, kohta se on oikeasti käsillä, uskomatonta!!

Tsemppiä meille kaikille!

Anabela 34+1
 
Isänpäivähuomenet kaikille!
On se ihmeellistä miten nuo lapset herää heti silmät avattuaan 110 lasissa ja itse silmät turvoksissa, kahvikupin kera koittaa saada itsensä jotenkin heräämään:D|O
Vauva hikkailee masussa sitämukaa kun mamma ryystää kahvia:LOL:

Mitähän tesmikselle ja vauvalla kuuluu?! Vauva kuitenkin varmasti jo syntynyt:heart:

Täälläkin synnytys pyörii nykyään usein mielessä. Jotenkin sitä on niin sillä mielellä että se voi käynnistyä ihan koska vain,ikinä ei tiedä! Ei, tässä kyllä mitenkään rauhaksiin ole tullut otettua...se on aika mahdotonta tällä lapsikokoonpanolla!
Supistuksia tulee ja menee mutta on tuo lääke varmasti kuitenkin hieman auttanut koska yöllisiä supistuksia ei enää tule!
Synnytyksessä mietityttää myös sen toteuttaminen sitten kun se alkaa...millä menen ja miten, tuleeko ystäväni miten jne. Kuitenkin vauva syntyy just silloin kun hän on pikkujoulureissussa: /
Tosin, en pelkää yksinsynnytystäkään...vallankin jos kyseessä taas nopea synnytys mutta jos salissaoloaika on hirmu pitkä niin siinä vaiheessa kaipaa kyllä tukea ja seuraa rinnalleen!

Oon miettiny itselleni kotiutumisvaatteiksi äitiysfarkkuja, yläosaksi käy ihan mikä vaan mutta rinnan lämmittimet otan kyllä mukaan. Mä kuulun kanssa siihen porukkaan kellä maha palautuu tosi nopeesti mutta lantio ja takapuoli ei sitten tietenkään! Viimeksi jäi +10 kilosta sairaalaan 4-5kg eli vauvan paino ja vähän muuta päälle!

Kummeista on puhuttu. Emme kuulu kirkkoon eikä lapsiamme ole kastettu mutta ollaan haluttu kuitenkin ns. haltiakummit lapsillemme. Ystäväni joka on tulossa synnytykseeni on myös tuleva kummi sekä ystäväpariskunta toisena:heart:
Kummi asiat on aina hieman vaikeita kun sitä toivoisi valitsevansa sellaiset jotka lapsen elämässä olisi mukana pitkään. Ei materiaalisesti vain kulkemassa lapsen rinnalla. Meilläkään ei ole kaikkien kummien kohdalla tämä oikein toteutunut vaan heistä kuulee juuri silloin kun on joulu tai synttärit vaikka olisi sitten lähisukulaisiakin!

Metsätähtönen mulla supistus tuntuu mahan kovettumisena ja puristuksena aina alapäähän ja peppuun asti. Saattaa olla lisäksi menkkamaista särkyä ja paineen tunnetta. Liikkeessä on pysähdyttävä ja tuntuu tuo levossakin epämukavalta supistuksen ollessa pidempikestoinen.

Kantamisesta senverran että kuopusta joudun kantamaan paljon ja loppuun asti. Kauppakassit tietysti myös ja kotonakin tulee touhuttuu monen moista...en vaan osaa olla ja odottaa että joku muu tulis mun puolesta jotain kantamaan tai nostamaan.

Välilihan venytyksiä en ole tehnyt enkä tee;) Kyllä se sieltä tulee, senverran on kyllä paikat väljentyneet ja isontuneet edellisistä synnytyksistä:rolleyes:
Rintoja en myöskään puristele, ihan senkin takia että se taas stimuloi supistuksia. Sellaisia maidon herahtamistuntemuksia mulla on ollut jo viikkoja mutta paita ei kostu kuitenkaan.

Nyt aamupalapuuhiin:wave:

Jennyli 34+2
 
Huomenta ja hyvää isänpäivää jo oleville ja tuleville isille!!! :flower:

Täällä mä jo odotan innolla että mies pääsis sängystä ylös ja voisin hänelle isyyspakkaukseni antaa... ;)

Eli ostin työkalupakin johon askartelin tekstin "Isyyspakki". Pakkiin hommasin vauva-aiheisia ja isyyteen liittyviä tavaroita sekä muutaman herja- ja insidejutun. Pakki sisältää:
- kipsipakkaus vauvan jalan- ja käden jäljille
- Vauvaomistajan hoito-oppaan
- satukirjan
- lastenlaulu cd-levyn
- "Meidän iskä on paras iskä"-tyynyliinan
- "Born to shop"-säästöpossun
- "Ääntä kohti"-tuttipullon
- "Tähtää ylemmäs isi"-ruokalapun
- "Äänenvaimennin"-tutin
- Tutteli-äidinmaidonvastiketta
- sängynsuojia
- kertakäyttöisiä vauvanhoitoalustoja
- puhdistuspyyhkeitä
- vauvan pesunesteen
- kylpyankan
- Barbaba-kylpypyyhkeen
- sinkkivoiteen
- korvatulpat
- pikkuniistäjän
- energiatabuja
- peitepuikon tummille silmänalusille
- oma askartelemat "lahjakortit" (Sex&Love with hot mama, Kahdenkeskinen illanvietto yhdessä äidin kanssa ja Vapaailta kotoa)
- isänpäiväkortin

Muistitteko/muistatteko te miten tulevaa iskää?!

Cisu 35+6
 
Viimeksi muokattu:
Cisu hienolta kuulostaa tuo sun isyyspakki :) mä tein sillon tuosta meidän kuopuksesta samantapasen, mut nyt tästä en jaksanu tehdä.. askarreltiin lapsien kanssa isille kortti ja annettiin lahjaksi fleece kerrasto.. ja tehtiin aamupalaksi munia ja pekonia :)

välilihan venyttelystä en oo venytellyt edellisissäkään raskauksissa niin en jaksa nytkään.. yhdyn jennylin sanoihin että edelliset synnytykset tehneet jo tehtävänsä :D

kummeista yhtä ollaan jo kysytty..mun hyvää ystävää ja vielä isännän hyvää kaveria pitäisi kysellä..tulee luultavasti kaksi kummia ( esikoisella on 4 kummia ja kuopuksella 3 )

kantamisesta täällä kannellaan ihan normaaliin tapaan kauppakasseja ja kuopusta ( jolla on nyt meneillään todella paha eroahdistus vaihe )

turvotusta löytyy myös täältä..eniten sormissa..

täälläkin odotellaan tesmiksen kuulumisia

hyvää isänpäivää kaikille iseille ja myös tuleville sellaisille :)

lumi-enkeli ja aarre 34+5 :heart:
 
Kauheesti oli tullu tekstiä kahessa päivässä =) Meni aikaa ku luin kaiken läpi, enkä muista juuri mitään mitä piti kommentoida.

ainaki sen verran piti kommentoida et mul on tullu maitopisaroita jo reilun kuukauden, rintsikoista ja yöpaidasta oon huomannu ja lisäks välillä oon huomannu et "nyt tulee" kun on ollu sattumalta ilman paitaa. Toissayönä sitten toinen tissi "vuoti" ihan kunnolla, oli paita märkä tissin kohalta ja lakanaki kastu... :LOL:

kävin koklaamassa bravadon imetysliivejä bebes-liikkeessä hki:ssä ja oli ne kyllä NIIN hyvät =) Nyt sellasia sit tilaamaan =)

Muuta en muista.

fanttomi & 34+3
 
Lillikka
Oikeista suppareista Esikoisen kohdalla mulla ei ollut mitään ennakoivia, joten sitten yksi yö kun homma lähti käyntiin, olin kyllä parin kerran jälkeen ihan varma, että tää on nyt sitä itteään. Oikeat oli just tollasia Jennylin kuvailemia peppuun saakka ja tuli ja meni selkeänä aaltona päälle ja pois. Nyt on vähän vaikeeta sanoa, kun näitä kipeitäkin harjoitussuppareita välillä on. Ei siis vedä mitenkään linkkuun, mutta ei voi ihan kivuttomiksikaan kutsua. Mutta kai sitä sitten luontoemo kertoo, että nyt alkoi!!

Välilihan venytyksestä Joo mäkin tuumasin, että jos eka tuli elastisesti ilman repeämiä, niin ei kauheesti viitsisi etukäteen venytellä paikkoja nyt toisella kerralla. Täytyy taas toivoa sellasta aerodynaamista pienehköä kuuppaa pienelle :heart:

Ihana tuo Cisun tekemä isyyspakkaus!!

Jos jaksais mennä vielä joku päivä ostamaan tukansävytyspaketin, niin oisi kuontalo jotenkin kunnossa. Ei millään jaksa enää istua paria tuntia kampaajalla ja tämä alkaa olla aika juurikasvuista tämä yläpää...

Lillikka 37+6
 

Yhteistyössä