***Joulukuiset lumihiutaleet 2010 HEINÄKUUSSA***

Hei!

Oli pakko tulla poksumaan 20+0!! Puolessa välissä!! toivottavasti toinenki puoliska menee nopeesti :)

ylihuomenna ois rakenneultra, mutta en tiiä joudunko muuttamaan aikaa, ku mies ei saanu vapaata töistä ja haluan sen ehottomasti mukaa.

marrari ja rakkauspakkaus 20+0 <3
 
Lillikka
Vakuutuksista Meillä oli esikoisen aikaan vakuutukset Ifissä ja niiden ennen syntymää otettava vauvavakuutus oli noin 200 e ja se oli voimassa 2 kk:n ikään saakka ja korvasi muistaakseni puoleen vuoteen hoitokuluja, jos synnytyksessä olisi tullut jotain. En ihan muista, kun vikana mahdollisena päivänä sen ostin : laugh:

Lapsivakuutuksen ottamisen aikaan me kilpailutettiin kaikki kodin vakuutukset ja päädyttiin Tapiolaan: lapsivakuutus oli siellä muistaakseni reilu 200 kun Ifillä ois ollut 330 tms per vuosi. Tapiola oli kaikkinensa halvempi. Yksi tuttu vaan haukkui niiden toiminnan sitten jos/kun jotain sattuu, mutta ainakin tähän asti ollaan oltu ihan tyytyväisiä. Vähän enemmän on jotain asiaa pitänyt vääntää, mutta eipä noita kuittejakaan ole montaa tullut. Just päästiin omavastuun yli esikoisen kohdalla :)

Mutta joo ei tämä halvaksi tule! Me otetaan ennen syntymää voimassaoleva vakuutus tälle pikkukakkosellekin ja varmaan hoitokuluvakuutus ekaksi vuodeksi ja katellaan sitten. Esikoinen on ollut tähän asti ihan hurrrrjan terve (kop kop..) :heart:
 
Metsis on ne helpostikin sen hintasia, mutta ainakin me ollaan saatu se halvemmalla kun muutkin vakuutukset ovat samassa yhtiössä. Kilpailuttaminen kannattaa, saatiin juuri hieman reilu 100? säästö vuositasolla kun vaihdettiin yhtiötä. Ja siis nyt säästö tuli koti-, oikeus- ja tapaturmavakuutuksista. Aikaisemmin oltiin jo auto siirretty kun tuli selvästi halvemmaksi kuin vanhassa yhtiössä. Nyt ollaan Turvassa, aikaisemmin Lähivakuutuksen asiakkaita

Mahtavia masukuvia :heart:

Unelmahöttö ja Kuutti 19+6
 
Vakuutuksista sen verran, että meillä ei oo esikoisella ollut vakuutusta, eikä oo koettu tarpeelliseksikaan. Suomessa julkisella puolella hoito on tosi hyvää ja lääkäriin on aina päästy, kun on tarvinnut. Myös putkitukset hoidettu julkisella, aika saatiin nopeasti ja tosi hyvää palvelua myös! Eikä maksanut kuin sen poliklinikkamaksun, muistaakseni.
Myös tosta synnytyksenjälkeisestä sairaalahommasta on kokemusta, kun poika tosiaan oli ensimmäisen elinkuukautensa kokonaan sairaalahoidossa. Ei me maksettu kuin muistaakseni ensimmäisestä päivästä, siinä tuli se katto vastaan, että sen jälkeen makseltiin "jo aikaisemmin maksetuilla verorahoilla"... :) Ja se lasku oli jotain 200euron luokkaa, että ei mielestäni paha. Joka tapauksessa synnytys maksaa, kun itsekin sairaalassa joutuu ainakin muutaman päivän olemaan.

mamadred ja ihme 15+2 (uä 15+5)
 
Kivaa sunnuntai-iltaa!

kirjoista, olen lomalla lueskellut Sheila o'Flanaganin hömppäkirjoja ja Gabaldonin sarja on kyllä ihana, vaikka en ole saanut kuin sen ekan skottiromantiikkapläjäyksen luettua. Toinen osa on hyllyssä, mutta pitää palauttaa se kaverille, ni en varman ehdi lukea. Gabaldonin kaikki kirjat ei oo kyl yhtä hyviä, mutta toi ko. sarja iiihana :)

Mun ja miehen kylpyläreissu meni hyvin ja esikoinen oli kiltisti mummon kanssa. Ihana paikka oli ja saatiin olla rauhassa kaksisteen.

Huomenna taas töihin, blaah.

Hyviä vointeja ja rakenneultria kaikille!

k&p-r 21+2
 
Heipä hei kaikille :wave:
Liityn uutena joukkoon ilmeisen suureen jo =) Viikkoja on menossa 17+1 ja H-hetkeksi on laskettu 25.12. Tosin jos isosiskoonsa (ompa jännä kirjoittaa pikkuisestaan että isosisko B) taitaa olla eka kerta) tulee, niin pari viikkoa aiemmin tulee lähtö ja ehkäpä näin olisikin joulun viettämisen kannalta ihan mukava vaihtoehto. Saa siis nähdä, tulee kun on sen aika.

Hyvin erilaista raskausaikaa olen nyt viettänyt kuin pari vuotta sitten, pahoinvointi on ollut huomattavasti vähäisempää (hyvä niin!!) ja muutenkin olo paljon inhimillisempi kaikinpuolin heti alusta saakka. Luulimpa jo, että kaikki ei olisi kohdillaan, kun oireet olivat alussa niin heikot, mutta täytynee olla vain tyytyväinen, ettei aika ole tällä(kin) kertaa mennyt vessanpönttöä halaillessa. Onkopalstalla joku, jolla olisi vastaavanlaisia kokemuksia erilaisista raskausoireista- onko todistettavasti enteillyt toisesta sukupuolesta? Rakenneultra on vasta viikolla 21 ja risat, joten tovi saadaan vielä puntaroida kumpi mahtaa olla tulossa :heart:

Hyviä vointeja kaikille!
 
Moi!

Ja kiitokset kirjasuosituksista! Pistän nuo kaikki listalle puolisolle, niin katsoo sitten mitä saan :) Siellä oli paljon lukemattomia, ja Waltarin olin kokonaan unohtanut vaikka Sinuhesta aikoinaan tykkäsinkin (muuta en oo hältä lukenut). Ja Maan lapsiin mun on pitänyt tutustua, mutta senkin olin unohtanut. Sormusten herran ym olen jo lukenut, tykkäsin kyllä.

Tervetuloa Millour!

Ei uusia kuulumisia tänne, samaa löhöilyä vain. Mieliala on vähän apea, mutta jospa ensi viikolla saisi luvan liikkua enempi.

Mukavaa iltaa!

donter 19+1
 
Löysin vasta eilen tieni tänne kaksplussaan ja sain nyt luettua tän heinäkuun pinon läpi, paljon tekstiä...
Haluisin vielä liittyä mukaan vaikka aletaan jo olla puolessavälissä. Eli olen 31v ja mies 41v, toista yhteistä lasta odotellaan, ennestään yhteinen poika 2,5 v ja miehellä ed.liitosta tyttö 10v ja poika 12v. Laskettuaika ois 16.12 ja KOKS:ssa tarkotus synnyttää. Alkuraskaus sujunut ihan hyvin, alkuun oli pientä oksentelua ja suunnatonta väsymystä. Nyt vaivaa issias tai joku sellanen, en tiedä pystyykö enää elokuuta olemaan töissä, kun on seisoma/kävelytyö. Mutta, kotona ollessa, jos ei hurjasti rehki, niin se ei vaivaa.
Täälläkin ultraa odotellaan malttamattomana, vaikka ei meinata sukupuolta kauheasti urkkia, näkyy jos näkyy ja jos päästään 4D-laite huoneeseen tod.näk näkyy. Ekassa ultrassa oltiin just siinä huoneessa ja saatii kurkkia pikkusta 4D:nä, näytti jo sillon ihan valmiilta vauvalta. Noh, vielä reilu pari viikkoa odottelua, onneksi potkut tuntuu jo hyvin :) .

Myyris 18+4 (ainakin muistaakseni)
 
Täällä on reissusta palailtu ja kyllä oli mukava mökki reissu Lapualla. Tuli uitua ja saunottua paljon, kun hellette piisasi. Powerparkissakin käytiin ja ihan huippupäivä, isukki pääs carting-ajooon ja esikko hyppi kaikki laitteet (lähes) innoissaan läpi, ku pääs eka kertaa huvipuistoon. Matkansatona aloin tuntea myös vauvan liikkeet jo :heart: , vaikka etuistukan takia olin varautunut, ettei mitään välttämättä tunnu ennen kuin rv 20 on täynnä.

Tervetuloa Millour ja Myyris, kyllä joukkoon soppii vielä. =)

Nyt ei kummempaa, totutellaan taas arkeen.

Eilen mietittiin jo äitiysloman alkua, ja päädyttiin siihen, et vois alottaa jo lokakuun alussa 50 arkipäivää ennen laskettua, niin kerkeis isyyskuukausi ensi vuonna elo-syyskuullle ja sit ite kerkeis olla kodinhoidon tuellakin 3 kk. Aion siis jäädä kotio, tai siis pois kokonaan navetalta, ja meillä kodinhoidon ajaksi saa lomittajan 3kk jaksoksi vuodessa ainoastaan... sitä ei täysimääräisesti kerkeä ensivuonna hyödyntää, jos ei nyt jää ajoissa äippälomalle. :LOL: Kylläpä ollaan jo ajatuksissa tosi pitkällä ja hirvittää edelleen, et kyllä sitä korkealta tipahtaa, jos nyt kaikki ei rakenneultrassa olekaan kunnossa.

Ja ultraa odotellaan, se on vasta rv 21+0, eli 29.7. Arg.

Leenu 19+4 (ehken)
 
Hyvä kuulla muunlaisiakin vastauksia noista vakuutuksista, Mamadread! Tosiaan ite just mietin, että en tiedä onko tuo vakuutuksen otto kuinka kannattavaa noin tyyriinä. Tietysti siitä vähän alea saa, kun samaan paikkaan laittaa ja muutenkin meillä on kilpailutettu jo kertaalleen vakuutukset ym..mutta hinta kuitenkin jää vielä luultavasti aika korkeeksi. Pyydetään kuitenkin tarjous, kun muutenkin pitäis soitella sinne. Meillä on muutenkin korkeammat omavastuut, jotka laskee hintaa mutta ei kuitenkaan vaikuta lompakkoon juuri mitenkään jos jotain tapahtuisi.

Tervetuloa muuten kaikille uusille! Unohtuu joskus toivotella, vaikka jutut kuinka lukisi. Nyt on viime aikoina tullutkin paljon uusia. Joukkoon kyllä mahtuu! :heart:

Minä kärsin muuten kans noista levottomista jaloista, en vaan tiennyt että tuolle on joku nimityskin ja vielä että joku muukin kärsii tommosesta "häröilystä" :D Olin vaan ajatellu, että tämä on nyt mun joku oma kummallisuus. Noh, nyt se on pahentunut selkeästi..normaalisti sitä on silloin tällöin ja selkeästi se pahenee sillion kun on vaikea saada unta (ei nukutua, kuuma tai jotain vastaavaa). Nyt sitten otin toissayönä magnesiumtabletin ja se vähensi huomattavasti tota ongelmaa. Eilen otin päivällä jo lisämagnesiumia tuon multivitan mammavitskun lisäksi (tai kenen se on, mutta 60% pitäis saada magnesiumit päivän tarpeesta siitä)..ja ei oikeen riittänytkään. Että ehkä parempi jättää se lisäpompsi tohon iltaan. Nyt varmasti helteet vaikuttaa, tämän raskauden lisäksi. Kaikesta vaivasta sitä voikin kärsiä!

-metsis 17+4 (ja uskallan sanoa, että onneksi viilenee B) )
 
Hellou!

Tervetuloa uusille!

Vakuutuksista Mekin kilpailutettiin vakuutukset tässä kk sitten ja samalla pyydettiin se vakuutustarjous tietenkin pienokaisellekin ja Pohjolaan päädyttiin (ei vain vauvan vakuutuksen takia tietenkään). Ollaan päätetty ottaa se vakuutus, koska on aika kattava ja maksaa hieman alle 300 vuodessa. (Halvempiakin oli tarjolla, mutta ei myöskään olleet niin kattavia. Halvin vakuutus tais olla n.100e, ja oli ifillä jos oikein muistan) Itse ajateltiin että jos niin huonosti käy että lapselle tulee joku sairaus niin eipähän tartte rahan menoa itkeä. Sekin oli musta hyvä, että vakuutuksen saa pitää voimassa 60 ikään asti. Ja jos niin hyvin käy että terveenä pysyy niin ainahan sen vakuutuksen voi vaihtaa halvempaan. ..

Aivan ihania massukuvia kaikilla!

Täälläkin tunsin eilen ekan kerran (tai ainakin hyvin vahvasti kuvittelin) pikkuisen liikkeet. oih :heart: Ihmeellistä... :)

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

Helinä ja 16+4
 
Heippa kaikille pitkästä aikaa!
Olen ollut pari viikkoa lomalla ja en ole ehtinyt käydä katsomassa keskusteluja.. nyt työajalla paremmin :LOL:
Paljon on tullut tekstiä viime kerran jälkeen...

Onnittelut kaikille hyvistä ultrakuulumisista :heart:

Tervetuloa uusille :)

Jääräpää Toivottavasti hb on noussut.. Mulla oli kans ekassa raskaudessa hb lähellä 100 ja jouduin käyttämään kaikenmoisia rautavalmisteita, ennenkuin sain sen lähelle 120. Nyt on onneksi vielä ollut hb 120, saa nähdä miten seuraavassa neuvolassa..

Cisulle, Kisselille ja Donterille :hug:

Liinukka Toivottavasti teillä tärppää pian! Tsemppiä uuteen yritykseen :hug:

Tesmis Toivottavasti verenpaineesi on nousseet.. Minulla on kans verenpaineet olleet matalalla, matalimmillaan oli pari päivää sitten 100/55... vähän meinasi olla heikko olo :(
Luulen, että tämä johtuu helteistä ja odotankin, että viilenisi :/

ON: Olo muuten ihan hyvä, mutta verenpaineet siis matalalla. Nyt palasin töihin 2 viikonloman jälkeen, saa nähdä miten jaksan olla töissä, jos paineet tippuu taas matalalle. Eilen oli 116/71, joten vähän nousseet aikaisemmasta. Pari viikkoa sitten neuvolassa oli kaikki ok, hb 121, verenpaine 124/74, pissa puhdas ja vauvelin syke 141. Huomenna rakenneultra, vihdoinkin :)
Liikkeitä tuntuu tosi paljon, varsinkin öisin, saa nähdä mikä yökyöpeli sieltä syntyy :LOL:

*Muoks*
Joku kyseli repäisykivuista, minulla on ollut tosi kipeitä repäisykipuja muutamana yönä, välillä niin, että en ole hetkeen pystynyt liikahtamaankaan :(

Jotkut oli laittaneet ihania masukuvia :)


Mukavaa heinäkuun jatkoa kaikille :heart:

Nipsu + muru 20+3 :heart:
 
Heippa!

Hirveesti taas tekstiä ja nopeesti luin vaan läpi.
Mulla kutisee maha ja rinnat ja oletan sen johtuvan nahan venymisestä...

Vakuutukset meillä on molemmilla lapsilla ja otetaan sama vauvavakuutus myös tulokkaalle.Meillä on kaikki vakuutukset Pohjolassa,joten sieltä myös tämä kolmaskin otetaan.Tyytyväinen olen ollut.
Molemmilla lapsilla on maksanut itsensä takasin.Esikoisen kanssa juostaan allergialääkärillä ja kuopuksen kanssa korvalääkärillä.

Mitä voidetta ootte käyttäneet suonikohjuihin tai niiden ehkäisyyn? Jollain oli muistaakseni oireita niistä ja joku voidekin...

Sitten vielä vähän lisää omaa napaa...
Meillä oli tänään rakenneultra!
Kaikki oli erinomaisesti :) Kaveri potki ja "nauroi" ja yritti käsillä saada varpaista kiinni :heart:
Sukupuolta ei haluttu tietää,vaikka kovasti yritin katsoa,mutta reisiluu mitattiin sivusta,niin en nähnyt vilausta jalkovälistä :D Mutta poikaolo tuli kun näin kaverin :heart:

Bamse 20+2
 
Tervetuloa uusille!

Bamse, me juostaan esikoisen kanssa sekä allergia- että korvalääkärillä :) ja kun poliklinikkamaksu julkisella puolella on n. 25 euroa / kerta, niin kyllä niitäkin vuoden aikana kertyy noiden yksityisellä puolella käytyjen kertojen lisäksi...

Ja mahaa on alkanaut kutista täälläkin, pitäis muistaa rasvata, ettei tulis ihan kamalia arpia, esikoisesta tuli vaan rintoihin ja jenkkakahvojen tuntumaan :)

Onnea hyvistä ultrakulumisista taasen :flower:

Viimeyönä heräsin siihen, että pohje meni kramppiin ja piti herättää mies venyttämään suonenvetoa pois. Yöks. Mikä avuksi???? Pitääkö mun ottaa joku super neste-suola-magnesium shotti aina yötä vasten vai mitä. Jalat tosi särkyiset iltaisin ja öisin. Lisäksi häntäluuta aristaa istuessa. Nytkö nää kunnon raskausoireet sitten alkaa ja puoliväli vasta :/

k&pikku-ruu 21+3
 
Ensinnäkin tervetuloa uusille! kiva saada porukan lisäystä:)
Repäisykivuista oli puhetta, täällä kans yks yö käänsin niin vauhikkaasti kylkeä että ai ai ai, hetken joutu olee ihan paikallaan kun niin paljin sattu.
Vakuutuksista meillä esikoisella vakuutus pohjolassa ja tälle uudelle tulokkaalle ajateltiin myös pohjolasta.
[/b]Liikkeistä täällä jonkin aikaa jo tuntunut, mutta nyt vasta olen ihan satavarma että on potkuja kun aiemmin on ollut sen verran hentoja että olisi voinut olla myös ilmakuplia.Dopplerilla kuuntelin yks päivä vauvaa ja tuntu/kuulu potku, ei voinut erehtyä:)
Onnittelut kaikille hyvistä ultra kuulumisista, meillä vasta elokuun 3 päivä rakenneultra, ei malttais oottaa:)
 

:wave: :wave: neuvolassa pitkästä-aikaa käyty ja kaikki hyvin.
Oli niin sulosennäköstä ultrassa, ku näky koko jalkapohja pienine varpaineen ja sit näky ku avas kämmenensä.. ne kaikki 5 pientä sormea (peukalon erotin parhaiten) :heart: :heart: liikkeitä en vielä juurikaan tunne, mut istukka on edessä vaimentamassa niitä. Nyt mä alan vihdoin uskoa että meille on kolmas pikkuinen :heart: tulossa.

Mut tuosta meidän edellisestä "mä en ole olleskaan ylpeä".. :ashamed: se täytti 16:sta pv 7kk (juhannuksena ei vielä häävisti edes kontannu) ni nyt jo yrittää kovasti ottaa askelia pinniksen reunoja vasten. Aina vähänväliä on jossain tuolia/sohvaa jne vasten seisallaan ja ku ei osaa vielä laskeutua ni sit tullaa miten millonki alas. Vieläkö tuo neiti on tosi kipu ja itkuherkkä, ni :kieh: :kieh: :kieh:

Leenu: mäki oon jo miettiny ens vuotta (siis sitä et sit meil on 3 alle kouluikäistä lasta ja mul on periaatteessa oikeus saada hoitaja kotiin), mä en ole meil navettahommissa mitenkään kiinni. On isännän ja sen velipojan hommia ihan kokonaan ja me emännät touhutaan omiamme :D

Bamse: kannattaa ostaa apteekin tukisukat (on kyl kalliit, mut paljon paremmat mitä perus kaupan) ja sit mä oon käyttäny hirudoittia, siitä ei ole raskausaikana haittaa, auttaa myös levottomiin jalkoihin ja turvotukseen.

Niin huomenna alkaa taas uusi viikko ja puoliväli lähestyy uhkaavasti eli tänään (neuvolan mukaan) 17+6 :D :D :D
 
Tervetuloa myyris ja millour :wave: Jovain, mukaan mahtuu :D
Meitä onkin jo melkoinen joukkio...103 odottajaa jos oikein laskin ;) :D :heart:

Onnea hyvistä ultrakuulumisista sekä onnea kaikille joilla ultra lähipäivinä edessä häämöttää! :heart:
Melkein kateellinen :whistle: Vaikka viikot menee nopeasti niin vielä saan odottaa, 10.8 näen itse oman pienen!

Bamse mulla on suonikohjuihin tukisukat (instrumentariumista ostanu ) ja Hirudoidia voiteeksi. Kyllä kannattaa yrittää ennaltaehkästä...mulla on myöhästä kun toinen jalka jo ihan pilalla :ashamed:

Kodak magnesium tosiaan auttaa suonenvetoon...ainakin mulla viimeraskaudessa! nyt ei ookkaan vielä vetänyt (kopkop ).

Onko kellekään muulle ilmaantunut kestoähky?! Mulla on ihan hirvee enkä päivän aikana näinollen pysty syömään juuri mitään!! :x
Suoli toimii aika huonosti joten johtuisko siitä?! Osittain nestettäkin kertyy näillä helteillä...ainakin puntarista päätellen!!

Jennyli 17+3
 
Torstaina rakenneultra ja jännittää! Edelleen taistelen tämän hemppani kanssa. Tänään käsivarresta 105. Viikko sitten oli 104. Pieni toivon kipinä että jos se nyt kääntyisi nousuun. Tuo vaan vie mielen matalaksi kun murehtii noita huonoja arvoja ja voimattomuutta. Tätä on kestänyt jo kohta kuukauden (kuten helteitäkin). Jospa torstaina olisi jotain mukavaa kerrottavaa . Puolivälikin tuli jo ylitettyä ja tänään rv 20+3. mutta vielä 20 viikkoa edessä!!!
 
Pikaiset terkut ennen matkalle lähtöä, huomenna lähetään miehen kans Italiaan ja maastopyöräileen alpeille.

Tervetuloa
uusille!

Meillä oli tänään rakenneultra ja kaikki oli hyvin. Poikaan viittaavaa ei näkynyt, joten tyttö ilmeisesti tulossa. Eli tyttö lupauksen vois laittaa mulle. Mistä se vaaleanpunainen sydän löytyykään... Ihuna oli pikkuinen ja siellä se napanuoraansa puristeli. :heart:

Puhetta on ollut suonikohjuista ja itse käytän niitä estämään Hirudoid Fortea, hyötyä tai ei, mene ja tiedä. Joka ilta sitä kuitenkin levittelen. :)

Jaksuja helteisiin ja hempan kanssa poteville. Mulla kans alhainen hemppa välillä vie kaiken energian.


Salmiakki78 ja Papu 20+1
 
Tervetuloa uusille :flower:

Omia juttuja vaan nyt merkkailen..

Huomenna rakenneultra ja lääkäri äit.polilla (raskausdiabetesjuttuja).. Ultra vähä jänskättää jo. Aikamoisesta jalkaterien turvotuksesta kärsinyt nyt pari pvää :( Ihan nestettä täynnä eikä kengät mene jalkoihin. Kohoasento vähän helpottaa ja kylmään laittaminen.

Vauva jumppaillut täysillä jo jonkun aikaa, tuntuu jo vatsan päältä se potkiminen ja jytääminen :heart: Aika ihana fiilis! Muuten on ollutkin aika rankaa työssäoppimisjaksolla, joka on silkaa jalkojen päällä olemista, kyykkimistä, siirtoja ja nostoja. Nyt alkaa tuntua siltä että riittää. Henkisestikin ollut aika kuluttava paikka työyhteisön myötä ja saanut mut tosi itkuiseksi ja alavireiseksi. En enää usko että on sen arvoista siellä itsensä loppuun repiminen kun tämänkin voisin suorittaa joskus myöhemmin muussa elämäntilanteessa. Ilman raskautta varmaan pystyiskin vetämään läpi vaikka päällään seisten mut nyt tuntuu ettei vaan kykene enää.. tää raskaus on ollut kuitenki niin erilainen kaikkine verenvuotoineen (viimeksi vkolla 18+) ettei viitsisi ottaa mitään ylimääräistä stressiä.

Mutta vointeja kaikille, mä lopetan nyt tään ruikuttamisen ;)

Piianen ja Mökönen 20+6 (UÄ21+3)
 
Onnea salmiakki vaaleanpunaisesta lupauksesta :heart:

Tyttölupaukset senkuin jatkuu =) Tyttöjä nyt 4, poikia ei yhtään! Laitoin tonne etusivullekin muokkauksena 'tilastoa' jotta näkee montako on kumapaakin lupailtu ;)
Kukahan avaa meidän poikasaldon?!! :D
Toinen mitä oon odottanu ja jännännyt on tuplauutiset...jännä ettei näin suuressa porukassa yhtäkään :whistle: :D

Mulla tuli viimeyönä ensimmäistä kertaa tämä masukki uniin ja ultrassahan minä olin ja ultrakuvasta sukukalleuksia tulkittiin :LOL: Pojalta näytti ja nyt mun tyttöoloni taas horjuu :whistle:
Onneksi ajatukset neljättä poikaa kohtaan on jo ihan ok vaikka alussa mua ahdisti suunnattomasti tuo ajatus :ashamed:
Rakkaudella otetaan vastaan, oli kumpi tahansa :heart: Vielä olisi 3 viikkoa aikaa elää jännityksessä ja niissä vaaleanpunaisissa unelmissa ;) :D

Sillä välin teidän muiden ultrakuulumisia jännityksellä odottaessa :heart: Ajatelkaa toiset ovat jo puolivälissä ja me viimeisetkin kovaa kyytiä sitä saavuttamassa, ihanaa! :heart:

Jennyli 17+4
 
Heipat kaikille!

Tervetuloa uusille! :flower: Ja onnea hyvistä ultrakuulumisista! :heart:

Käytiin eilen vanhemmilla syömässä ja mä kävin vaa'assa. Luulin, et ois tullut joku neljä kiloa lisää, mutta itse asiassa olin laihtunut reilun kilon! :eek: Tietysti painokin on suhteellista ja vaihtelee eri vuorokauden aikoina, mutta en mä nyt ainakaan vielä oo kiloja varsinaisesti kerännyt.
Esikoista odottaessa laihduin aika runsaasti kamalan oksentelun takia, mutta nyt en oo oksentanut tässä raskaudessa kertaakaan, vaikka pieni pahoinvointi on tietysti jonkin verran alussa säädellyt syömisiä.
No, olo on kuitenkin ollut ihan hyvä ja vauvan sykkeet ja liikkeet kuuluu dopplerilla aina kuunnellessa hienosti! Ja onhan np-ultrassakin kaikki ollut ihan kunnossa. Kyllä kai ne kilotkin ehtii sieltä vielä kertyä.. :D Nojaa, ainakin voi syödä hyvillä mielin! :p

Mä en tosiaan liikkeitä vielä tunne, ainakaan varmaksi en ole voinut kertaakaan sanoa. Tai no, kerran ehkä kun dopplerilla kuunnellessa kuului potku ja tuntui mahassa. Kovasti odottelen, että sellaiset varmat liikkeet alkaa tuntua!

mamadread ja ihme 15+4 (uä 16+0 POKS!)
 
Siis hirudoiddia kehiin! :D saako sitä apteekista ilman reseptiä?

Mulle voi laittaa etusivulle että poikaolo.Mitään lupauksia ei olla saatu/haluttu tietää,mutta hyvin vahvasti tuli poikafiilis,kun kaverin ultrassa näin =)

Bamse 20+3
 

Yhteistyössä