Joulukuiset -07 Elokuussa

..taasen pitkästä aikaa. On se kumma, kun ei muka ehdi useammin kirjoitella. Tai ehtishän sitä varmasti, mutta mä en jaksa ruveta kirjotteleen silloin kun on pieni hetki aikaa itelle, lukasen vaan pikasesti teidän muiden kuulumiset :ashamed:
Meidän tytsy oli viime viikolla kuumeessa ja nyt on vielä yskä ja nuha jäljellä tai nuha tulikin vasta maanantaina.Tylsää, kun nenä vuotaa koko ajan ja turisee.Onneksi kirkasta ja vetistä limaa ettei mitään paksua tavaraa.Nyt on sitten yötkin olleet taas vähän ehkä normaalia takkuisempia.Edellisiltana nukahti klo 21, nukkui vähän yli tunnin ja heräsi, nukkui puoli tuntia ja heräsi.Sitten pari noin 5-10 min. pätkää ja aina itkemään uudelleen.Nenä oli tukossa ja imin sitä vähän, mutta kun toinen suuttuu siitä niin julmetusti, että nenä menee vaan entistä enemmän tukkoon.No siinä menikin yli tunti, että joskus lähempänä puoli yhtä sain tytön uudelleen nukahtamaan.Sitten nukkui hyvän pätkän noin viiteen asti (ite vaan heräsin siinäkin välissä, kun mies tuli työkeikalta joskus 2 maissa...).No, sitten taas valvottiin siitä viidestä puoli seiskaan...Sitten nukkui 8.20 asti.Itellä toi nukkuminen on sitten nois lyhyis pätkis sellasta torkahtelua, rasittavaa!! Joku täällä mainitsikin, että tyttö kanssa valvoo öisin, meillä on ollut sitä ongelmaa oikeestaan vähän aina. Viime yönäkin valvottiin, nyt on tosta noin klo 05:stä tullut sellainen kynnyskysymys.
Toki yksi suuri asia, mikä varmasti tällä hetkellä vaikutta noihin takkuisiin aamuöihin on se, että meillä on lopetettu yösyöminen.Tyttö lopetti itse sen n. klo 02-03 syönnin ja toisen jätin pois viikonloppuna, kun nukkui siinä yhden tosi hyvän yön eli heräsi vain kerran ja nukahti hyvin uudelleen ja päästeli puoli kasiin.Se toinen syönti kun ajoittui tuohon 5.30-6.30 väliseen aikaan ja nukkui yleensä sen jälkeen vielä kolmisen tuntia.Nyt on sitten vaan alkanut herätä aamuisin aikaisemmin ja se on tälläiselle aamu-uniselle äidille kauhistus!! :/ Eikä siinä mitään, jos nukkuisi vaikka 21-7 heräämättä tai yhdellä lyhyellä tutittamisella, mutta kun heräilee öisin usein ja sitten on noita 1-3 tunnin valvomisia keskellä yötä tai aamuyöstä.
Oppi vielä reilu pari vkoa sitten sängyssä kääntymään vatsalta selälleen ja nyt yrittää tehdä sitä koko ajan, nukkuu siis vatsallaan kun selällään vaan touhuaa ja raapii itseään.
Ihokin oli jo tosi hyvä tuossa pitemmän aikaa, viime viikolla kuumeen ollessa päällä oli iho tosi hyvä??!! Mutta nyt on taas mennyt selvästi huonompaan, kuivempi ja tullut pienen pientä näppyä niihin perinteisiin kohtiin, jotka aina helpoiten reagoi.
Imetystä pitäisi alkaa pikku hiljaa lopetella ja sen takia olen nyt kahdesti kokeillut antaa Nania pienen määrän, että näkee sopiiko se.Ja eihän se näytä sopivan!! Molemmilla kerroilla saanut kunnon ihoreaktion.Pakko oli eilenkin sitten antaa Ataraxia, kun iho meni ihan punaiseksi, turposi ja tuli aivan kuin pienen pieniä vesirakkuloita, jotka sitten tietty menee rikki, kun tyttö itseään raapii.Argh!!!!!!!!!!!! Raivostuttavaa! Täytyy seuraavaksi kokeilla Tuttelia ja mikäli normi korvike ei enää sovi (sai vastasyntyneenä vähän aikaa tissin lisäksi Nania silloin tällöin) niin täytyy sit kait alkaa kokeilla apteekin tuotteita.
Nyt on selvästi banaani ja toi Nan sellaset mistä on todistettavasti tullut toi reaktio.Kyllähän se melkeinpä kerran tai kax viikkoon ton reaktion saa, mutta yleensä ei tiedä minkä takia eli ei oo saanu mitään uutta ruokaa tms.Atarax kyllä hyvn auttaa.Eilenkin neiti vetäs sit 2,5 tunnin päikkärit tunnin päästä siitä ku oli Ataraxin saanu, että on sillä kyllä tehokas toi rauhoittavakin vaikutus.Sain sitä kyl itekin esilääkkeenä silloin, kun oli keskenmeno ja jouduin kaavintaan ja nukuttamaanhan se rupes.
Tuntuupas nyt, että on valivali tekstiä...sori!!
Neiti on siis kuitenkin pääasias tosi hyväntuulinen ja enemmän mua tuntuu hermostuttavan toi sen kynsiminen yms.Toki se sitten itkeskelee, kun oikein kunnon raavinta alkaa.
Niin, tosta ruokapuolesta tuli mieleen, että mitäs kaikkee te nyt oottekaan antanu sormiruoaksi? Siitä oli kyllä puhe tuolla joskus aiemmin, mutta en nyt jaksa lähtee selaan, että missä se oli.
Vieläkään meillä ei ryömitä saatikka kontata eikä oo niitä hampaitakaan. Sängyssä kyllä mönkii moneenlaihin ja on vähän ryöminytkin ja hakee konttausasentoa, mutta lattialla ei.Lattialla ei nykyään edes käänny mahalleen, jos pistää selälleen maate.Mahallaan ollessa pyörii napansa ympäri.Laiskimus!! Mieluiten vaan istuu ja touhuaa lelujensa kanssa.On istunut tosi tukevasti heti puolivuotiaasta asti ja nykyään tosiaan tuntuu ettei mikään muu asento enää kelpaa. Seisoo myös tuettuna hyvin.
Neiti oli yökylässäkin mun vanhemmilla ekaa kertaa tossa elokuun alussa ja hienosti meni koko vuorokausi!! Mä olin kaverin häissä ja mies oli reissussa.Ihanaa oli tulla illalla häistä kotiin, juoda siideri ja olla vaan.Yöllä tuli kyllä herättyä muutaman kerran, kun on siihen tottunut, mutta onneksi nukahdin aina nopeasti uudelleen.
Mä olen palailemassa töihin lokakuun lopussa.Aloitan 50% työajalla ja teen sitä vuoden loppuun ja sitten pitäis alotella täyttä.Anoppi hoitaa tyttöa ja munkin äiti sen minkä omilta töiltään pystyy.Vein kans viime viikolla kotihoidon tukihakemuksen.Mulla loppuu äippäloma syyskuun 22. pv ja sitten pidän lomia tonne lokakuun loppuun.
Toisaalta ihan kiva mennä jo töihinkin, kolmivuorotyö vaan tuntuu täs kohtaa tosi hankalalta!
Kyllä on ottanut pattiin tää sateinen kesä.Meidän puutarhatyöt on aivan retuperällä!! Saatiin vihdoinkin viikonloppuna yksi nurmikkoalue kylvettyä (n.2000 neliötä) niin nyt sitä ei oo päästy jyräämään, kun on paasannu vettä niin hemmetisti!! Just ehdittiin harata ja siemenet nakella, kun alko satamaan ja sitä on sitten piisannut!! Nyt toi maa on niin märkää, ettei paljon jyrällä viitti mennä... :kieh:
No, nyt mä lopettelen.Eihän tätä paasausta kukaan jaksa lukea!!!!!!!!!!!!!!
:wave:
 
Neuvolassa käyty joonaksen mitat: 9.560 kg 72,7 cm ja päänympärys 48 cm. Joonas on reipas poika joka kasvaa normaali käyrillä. Eli tasaisesti mennään. Meillä joonas konttaa aivan pian.. jalat om jo konttaus asennossa mutta kädet on vielä saatava mukaan. Meillä kovasti tyhjennetään alalaatikot kirjahyllystä =)

Nyt joonas ryömii lattialla..Kohta mennään välipalalle. Mun mielestä noita pimeessä hohtavia tutteja myydään ainakin täällä prismassa käyppä siellä katsomassa! En kyllä muista enää kuka niistä kyseli... :ashamed:

Nyt sinne välipalalle kun joonas meinaa hermostua.. Heippa!!
 
Täällä paistaa aurinko pitkästä aikaa..Ihanaa =)

Joonaksella taisi viime yönä olla hammaskipu kiukkua, heräsi 2 kertaa huutamaan mutta kun tajuttiin laittaa suppo poika nukahti ja nukkui aamu seitsemään asti. Nyt se tossa leikkii lattialla ja levittää lelunsa pitkin lattiaa.

Onko kellään muulla muuten kuulunut tuosta kodinhoidon tuesta mitään? Mulla ei ole vieläkään kuulunut mitään vaikka yli viikko sitten vein laput kelaan.

Nyt taidan lähteä vaihtamaan joonakselle vaatteita ja sitten ulos..
 
Mä olen jo saanut päätöksen hurjan suuresta kodinhoitotuesta. Hain sitä aika ajoissa kesällä vaikka eka raha tulee vasta syyskuun lopussa. Siinä kesti jonkin aikaa ennen kun se tuli-mutta mulla johtu kesälomista. Nyt eivät varmaan enää lomaile. Onneksi sain hoitolisää vähän sen päälle mutta niistä kun ottaa verot pois niin ei käteen paljon jää... Harmi juttu. Ei paljon houkuttele jäämään pidemmäksi aikaa kotiin lapsen kanssa. Jos sen muutaman kuukauden eläis sillä rahalla :headwall:
 
Mäpä sain tänään ihan vakituisen työpaikan! Tai sain mä siitä tietää jo aiksemmin,mutta en uskonu ennen sopparin tekoa ettöä voin todella saada vakkari paikan ilman alan koulutusta ja hyvin vähällä työkokemuksella! eihän ntoi nyt vaativa ala ole,mutta silti. Nykyään porukka valittaa kun on vaikee saada työtä,saati vaki paikkaa,mä olen aina saanu heti töitä,eikä koskaan ole ollu ongelmia vaikka koulumenestys on surkea. Oon aika ylpeä itsestäni tällähetkellä. :D :D
 
Syzyco Onnea Onnea vakkari paikasta :flower: saat ollakin ylpeä !!!

sannis kyllä siinä päätöksessä varmaan pari viikkoa ainakin menee niin mulle ainakin sanottiin....

Käytiin tänään hakemassa poitsun kanssa hakemassa kirjoja kirjastosta kun on se niin kova poika katselemaan kirjoja. Löyty kyllä kivoja kirjoja noinkin pienelle.

Tääläkin paistaa aurinko jee jee heti miele piristyy!
 
On ollut kauhea kiire, joten kirjoittelu on vähän jäänyt. Töissä on sellainen tahti, että huh huh ja kotona on vissiin modeemi rikki ukkosen johdosta, joten sielläkään en nettiin oo vähään aikaan päässyt.

Hienoa, että suzyco sai vakipaikan! :flower: Milloin sulla muuten alkaa työt?

Ja tsemppiä sannis hampaiden poistoon.

Me ollaan oltu niin saamattomia, että ei olla saatu aikaiseksi toimitta koko koithoidon tuki lappusta Kelaan. Täytetty on, mutta siihen se on sitten jäänytkin. Nyt täytyy skarpata.

Meillä on kummasti maailma avartunut, kun on liikkeelle päästy oikein kunnolla. Kitinä on vähentynyt tosi paljon ja poitsu viihtyy oikein mainiosti tuhoten meidän omaisuutta.. :D Kaikki tavarat lähtee kyllä hyllyistä ja laatikoista, jos ei koko ajan kyttää vieressä. Mutta hyvä vaan, että viihtyy hyvin touhuten itsekseen.

Mutta nyt jatkan töitä, päivänjatkoja!
 
Raisu: Mun pitäs alottaa 1.9, eli ihan pian... Kivaa saada rahaa mutta silti kamalaa lähtee kotoo ja viedä alisa hoitoon... :'( Mun on niin äärettömän vaikeeta luottaa kehenkään vähänkään vieraampaan ihmiseen jos on kyse koirien taikka lapsen hoidosta.

Pitäis lähtee laivalle nyt lauantaina, kivaa! :) Saa mennä ihan vaan kaverin kanssa,ei tarvi vuorokauteen hokea "Alisa ei, älä mene sinne,ei koske siihen ym... ja koiralle suvi ei, tule nyt, mennään nyt jo ja vielä kerran ei" Meillä tekee kakarat vuoronperään jotain pahaa tai ei oikeestaan pahaa,mutta kaikki kielletyt jutut vaan on niin kivoja. :kieh: Etenkin sähköjohdot ja digiboksi ym...ja koiralle tuolin jalat ja meidän sukat. :kieh: Noh,kyllä se tästä aika menee nopeesti ja kohta ne on isoja. :)

Nyt pitäis mennä koiran ja sen uuden pentukaverin kanssa ulos,saa noi purkaa vähän energiaansa. :)

Jakselkaahan hyvin. :heart:
 
suzyco: Paljon onnea vakkarityö paikan johdosta :flower: :flower:

Mun kaveri saa vauvan!!! Ihanaa..tästä se vauvakuume pahenee kun katselee kasvavaa vauvamahaa =)

Joonas on nukkunut tänään taas kehnot päiväunet ja nyt kiukuttelee kun syötetään puuroa. Meillä nuo päiväunet on todella vähentynyt 1-2 kertaan ja nekin on tunnin pituisia.

Nyt laitan joonakselle iltamaidon...Joten nyt meen..Ai niin sillä mun ystävällä on laskettu aika 19.2.2009
 
sannis: Meillä on ihan sama juttu noiden päikkäreiden kanssa, kahdet unet nukkuu, mutta kestoltaan vain n. tunnin. Eli reilu aks tuntia on nukuttu päiväunia päivässä jo jkonkun aikaa. Välillä sitten yllättää ja nukkuukin pari tuntia kerrallaan. Mutta onhan se tietty selvä, kun yöunia nukkuu n. 13-14 tuntia, ettei sitä unta enää päivälle riitä. Mutta sitten kiukutellaan, kun väsyttää.. :/ Omituista tuo vauvan elämänmeno.. :)
 
raisu: Olet kyllä oikeassa omituista on..Meillä joonas nukkuu myös yöunet n. 12 tuntia joten eipä ihme jos ei päivällä väsytä. Ja kysyin neuvolassa tuosta kun joonas nukkuu päivällä niin huonosti niin neukkaritäti sanoi että jos yöllä on kuitenkin kunnon unet niin ei haittaa jos päivällä nukkuu lyhyet unet. Kun neukkari sanoi että yöunet ne on tärkeemmät. :)

Täällä sataa ihan kaatamalla, jaaha pikkumies heräsi menen katsomaan. Hauskaa viikonloppua kaikille!!! :heart:
 
Missäs kaikki taas on..? =)

Täällä paistaa näin illasta ihanasti aurinko.. Ja on aika lämminkin. Joonas nukkuu jo melkein..äsken vielä kikatti sängyssä täyttä päätä B) Joonas saa illalla ihme kikatus kohtauksia varsinkin jos on todella väsy.

Nyt mä jatkan täällä telkun kattelua...
 
Moikka taas pitkästä aikaa! En oo oikein saanu itestäni irti mitään järkevää sanottavaa viimeaikoina... oon ollu kummallisen väsyny, vaikka Emma ei ole edes tavallista enempää valvottanu tai mitään. Ehkä vaan nää kahdekstan kuukauden univelat alkaa painaa :D No, jospa tää menee ohi.

Emma on nyt oppinu ihan itse nousemaan istumaan! Ja ihan sujuvasti myös laskeutuu siitä takaisin lattialle ja ryömimään. Alussa meinasi aina lyödä päänsä, mutta onneksi oppi aika pian oikeen tekniikan! Pottatreenitkin saatiin vihdoinkin aloitettua tänään ja päivän saaliiksi tulikin kolme pissaa! Jee! Ehkä huomenna saadaa aamukakkakin pottaa.. =)

onnea suzycolle vakkaripaikasta :flower:

tervetuloa mukaan Lila!

Inhottavia nuo mixtuuran tytön iho-ongelmat :( Toivottavasti helpottaa tytsyn kasvaessa!

sannis: Tsemppiä hampaan poistoon! Multa poistettiin hammas tuossa n. neljä kuukautta sitten.. ja sattuihan tuo aika paljon :| neljä päivää söin särkylääkettä niin paljon kun vaan sai. Mutta ihan kivasti ja nopeasti tuo sen jälkeen parani!

Jep, pakko mennä nukkumaan, että aamulla jaksaa taas herätä...
 
Täällä aurinko paistelee, sitten kun joonas tuolta heräilee lähdetään pesemään autoa mikon porukoiden luo. Tänään ollaan ihan kotona. Ja tehdään päivällä hyvää ruokaa ja nautitaan tästä ihanasta perhe elämästä.. :heart: Voi oon niin onnellinen mun perheestä!!! (mistähän tällänen tunne purkaus tuli) =) ?

Mitäs muille kuuluu näin lauantaina..?

Me käytiin ostamassa tänään sellanen rikkaimuri. On todella kätevä tuollaiseen pikku roskiin. Nyt jatkan täällä hauskaa lauantaita kaikille!!! :flower:
 
Kävin äsken katsomassa kelan sivuilla kodinhoidon tuesta.. no nyt oli tullut päätös. Hyvä juttu että tuli kun aloin olla hermona kun siitä ei ollut kuulunut mitään!! =)

Joonas nukahti 19.00 aikoihin. Raukka oli väsynyt kun oltiin mummolla käymässä joka väsytti joonaksen. :) Mä muuten tein omenapiirakan äsken kun sain anopilta paljon omenoita. Tuli tosi, tosi hyvää NAM!!

Nyt sitä piirakkaa syömään. Heipsis..
 
Meillä 3.12 syntynyt poika ja haluaisin kysellä teiltä muutamia juttuja... Meillä poika tähän saakka nukkunut päivisin 2:t päikkärit, klo 11-13 ja 17-18, yöt olivat aika järkkyjä viimeisen kuukauden (liikkumista yöllä, jotain eroahdistusta, syömistä tunnin välein), nyt alkaa rauhoittua - syö nyt 3h välein yöllä. Olen muuttamassa rytmiä siten, että en ole nukuttanut toisille unille ollenkaan sillä seurauksella, että poika nukkuu nyt n. 3 h päivällä, 12-15 -ajattelin, jos sitten yöllä nukkuisi paremmin, kun tulis pidempää pätkää nukuttua päivällä ja sitten olisi kunnon hereilläolo iltapäivästä /illasta.

Päänvaivaa aiheuttaa nyt syömishommat - en tiedä miten vuorotella imettämisen ja muun ruokinnan kanssa... Poika syö aamulla n. klo 8.30 aamupuuron - imetän ennen lounasta ja siihen päälle sitten ruoka. Unien jälkeen syö välipalan ja imetän, ja n. klo 17 päivällisen. Tämän jälkeen ei masuun uppoa kuin joko rintamaito tai puuro, mutta ei molemmat ja yöunille 19.30. Paljonko noita imetyskertoja pitäisi olla, jotta mennään ohjeiden mukaan? TOiveena olisi tietty päästä yöimetyksistä joskus pois, mutta jos lisään päiväimetyskertoja, ei soseruokaa/puuroa mene kovinkaan paljon....

Kivaa, jos joku teistä voisi kommentoida / kertoa teidän imetyskertoja /syöntirytmejä.

t. Milla

 
vastailen sulle täältä taustalta :D

(Meillä poika 20.12 ja välillä lueskelen täällä juttuja, harvemmin kirjottelen kun on uusi tulokas jo masussa niin odotus-puolella enemmän aikaa vietän)

Eli meillä poika oppi 7kk1vko iässä konttaamaan, nousemaan tukea vasten ja nousta istumaan... kaikki tää tapahtu n.2-3pv sisällä joten voit vaan arvata kuinka täälläkin valvottiin öitä |O
hetken jo luulin että ollaan paremmalla puolella kun noista oppimisista jo 3viikkoa, mutta yöt on taas yhtä tuskaa. Heräilee öisin n.4krt nousee unissaan seisomaan pinniksessä ja pyörii ja hyörii.. Maitoa syö 2krt/yö vaikka yks viikko tässä välissä mentiin 1krt/yö.
En tosiaan osaa neuvoa, mutta kerron vaan että tiedän miltä tuntuu ja kuinka voikaan väsyttää!
Kaipaan oikein aikoja kun poika ei öisin tehnyt muuta kuin nukkunut ja herännyt 2krt syömään..

Neuvola on ensi viikolla joten kyselenm sieltä vinkkejä :) Tsemppiä kuitenkin teillekin, kaipa ne rakkaat mussukat joskus oppii nukkumaan :)

kuupas, poika 8kk ja masuvauva 14+2
 
Milsi: Katotaan osaanko vastata edes johonkin :D

Imetystuki-sivujen mukaan tän ikäselle riittää 3-4 kunnollista imetystä vuorokaudessa! (Eli aika vähän... ) Itse olen imettänyt tyttöä aina unien yhteydessä. Eli siis heti aamulla ennen ku noustaan sängystä, ennen tai jälkeen päiväunia (2kpl) ja ennen nukkumaanmenoa sekä myös yöunien aikana n. kolme kertaa.

Meillä tytöllä on nuo kerta-annokset soseissa aika pieniä ja kiukku iskee, jos edellisestä ruoasta on yli 2,5 tuntia aikaa(!).. joten olen päätynyt antamaan tytölle yhden ylimääräisen välipalan iltapäivällä. Meillä siis syödään soseruokaa kuusi kertaa päivässä. Tuon iltapäivävälipalan avulla tyttö jaksaa pirteänä leikkiä illan ja uni tuleekin paremmin! Samalla myös päivässä syötyjen soseiden määrä nousee :D

Yöimetysten lopetuksesta en osaa mitään neuvoa.. :|
 
Milsi: Mä kans olen miettinyt, tuleeko imetyksiä tarpeeksi mut olen ollut luottavaisin mielin. Meillä siis imetykset seuraavasti: aamuyöstä 1-2 syöttöä, aamupäivällä ennen ekoja päikkäreitä, sitten ennen toisia päikkäreitä ja illalla ennen nukkumaan menoa. Joinakin päivinä imettelen pojan tarpeen mukaan useamminkin. Mut pääsääntöisesti näin.

kuupas: Kiitoksia kirjoituksestasi. Se antaa toivoa siitä että kyse on vaan tästä iästä ja liikkeelle lähdöstä. Meillä kans poika oppi siinä vähän ennen kuin tuli 7kk kaikki huo samat temput yhden viikonlopun aikana. Mihin näillä tenavila on niin kova kiire ;) .
Nyt meillä kuitenkin hieman helpottanut, vaikka valvomista tulee mulle edelleen. Yöt on nyt kuitenkin rauhallisempia ollut tässä loppuviikosta kun otin itseäni niskasta kiinni ja päätin että Onni ei saa yöllä maitoa ennen aamu viittä ja ennen sitä en myöskään ota pois omasta sängystään jos ei aivan hysteerisesti huuda. Tämän päätöksen jälkeen ei kertaakaan ole tarvinnut ottaa yöllä syliin tai meidän väliin vaan päätös on pitänyt. Onni ei ole omassa sängyssään heräämisten välistä aikaa niin levoton kuin meidän välissä nukkuessaan. Aamuyön sitten nukku onnellisena meidän keskellä :heart: . Hereillä on yöllä oltu edelleen ja mä olen sitten tassutellut simät ristissä, mut ehkä tämä tästä. Toivotaan toivotaan. Voimia sinne, niin samassa veneessä ollaan :hug: .

Mukavaa sunnuntaipäivää kaikille!
 
Kiitokset vastauksista! Nyt siis hyvä mieli siitä, että imetyskerrat ok - vaikka yösyönnit loppuisikin ja tämän pitäisi nyt tsempata mut lopettamaan ne :D MEille kävi ton liikkumisen kans samoin, et muutaman päivän sisään tuli monta uutta asiaa ja yö hytkyttiin konttausasennossa..

Lila: Mihin aikaan teillä Onni menee yöunille? Hienoa, teillä on ilmeisen hyvin onnistunut tuo tassuttelu. Meillä on kyllä pojalla (niinkuin isosiskollaankin) aikamoinen temperamentti ja iltaisin kun tassutellaan nukkumaan on välillä aikamoista karjuntaa. Yöllä en ole "uskaltanut" tätä tehdä, koska en haluaisi koko taloa herättää, mutta nyt oman jaksamisen kannalta lienee pakko. Meillä neuvolantäti sanoi, että nyt raa'asti lopetat yösyötöt ja vasta sitten kun noustaan ylös aamulla, imetys. - ehdotin hänelle, että jos imettäisin siten, että sillon kun menen itse nukkumaan ja vaikka klo 6 - hänen mielestään tiukka linja että yhtään ei kesken unien imetellä, että vauva ei osaa tehdä eroa siitä, että alkuyöstä ja aamuyöstä saa vaiin maitoa... minä en oikein tätä linjaa ymmärrä, nukkuuhan vauva vuorokaudessa muutenkin eri pituisia unia ja tämähän opettaisi vauvan siihen, että keskellä yötä tulee yhdet pidemmät unet...

Tsemppistä vaan kaikille!!

 
upa
Meillä myös yösyötön lopetus meneillään. Tyttö nukkuu omassa sängyssään ja yleensä myös sinne rauhoittuu. Herää 1-2 kertaa yössä. Rauhoitan silittämällä selästä ja hymisemällä. Saattaa huutaa 10 minuuttia mutta kun ei anna periksi niin kyllä se sitten nukahtaa. Päiväunet on sitten ihan utopiaa. Yleensä kuitenkin kahdet n. tunnin päikkärit. Nukkumaan normaalisti mennään 21-22. Jos on päivällä nukkunut huonosti niin sitten aikaisemmin. Pitää yrittää soveltaa. Itse annan soseita 3 tunnin välein ja aina soseitten päälle mukista mehua(opettelua) ja vähän ajan päästä tissiä. Yöllä ei siis tissiä enää.
Konttaamaan on opittu, samoten istumaan.
 
Sunnuntaita!

Huhhuijaa, huomen aamulla kova punnerrus kun pitää olla klo 8 neuvolassa. |O Muuta aikaa ei saatu, olis muuten 8kk neuvola mennyt melkein 10kk:een. Noh, poikahan on jo virkeenä tohon aikaan, mut äippä ei...

Uskokaa tai älkää, meidän kundi ei näytä jäävän hampaattomaksi. :LOL: Eilen monen päivän yrityksen jälkeen (kun kielellä pistää aina vaan vastaan ja alkaa karjumaan) sain urkittua pojan alaikeneen, ja siellähän tökötti hampaan alku! Nyt sitten ootellaan et kuinka kauan menee et saa hampaan pungettua kunnolla ulos... Tänään poitsu ollut aavituksen verran kiukkusempi, mutta enpä ala lääkitsemään ellei nyt kovasti paljon hermostu.


Tsemppiä kaikille "yösyötön poisjättö yrittelijöille"! Meillähän tuo kävi itsestään, joten valitettavasti mulla ei ole hyviä vinkkejä jakaa! :ashamed:

Eikai täs muuta. Täytyy varmaan kohta mennä nukkuu et aamulla jaksaa herätä!
 
Emma on tämän viikonlopun aikana ottanut ensimmäiset haparoivat konttausaskeleet. Muutama karhunkävelyaskelluskin taisi tulla. Aika horjuvaa tuo konttailu vielä on, mutta eiköhän se siitä pikkuhiljaa ala luonnistumaan =)
 
hauskaa viikon alkua kaikille! Meillä viikonloppuun kuului ulkoilua,autonpesua, ja vaan lepäilyä ja paljon touhuamista tietenkin...

Nyt aamulla käytiin ulkona lenkillä ja nyt joonas nukkuu vielä. Hiukan omaa rauhaa. Meillä tuota konttausta odotellaan,kovasti joonas menee konttaus asentoon ja on pylly pystyssä mutta ne kädet puuttuu..joonas nojaa päällään lattiaan ja pylly on pystyssä..

Ajateltiin että mennään uimaan joonaksen kanssa tällä viikolla. Onko kukaan käynyt uimassa ilman mitään vauvauinti kokemusta..? Me nimittäin ei olla käyty vauvauinnissa mutta joonas niin tykkää polskutella kylvyssä niin ajateltiin kokeilla ihan uimista altaassa. Mitä mieltä ootte?

siivoilemaan meen...
 

Yhteistyössä