Jotain rajaa niissä aviollisissa velvollisuuksissa!!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja miehen puolustus
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja minä:
Ap, mitä tunteita nämä saamasi vastaukset ovat sinussa herättäneet? Mietin vain, että oletkohan itse ymmärtänyt, että olet vakavan ja toistuvan manipuloinnin ja rikoksen uhri?

No mä olen aika yllättynyt :/ Siis tähän asti toi käytös on ollut vaan ärsyttävää, raivostuttavaa, rasittavaa ja no rehellisesti musta säälittävää. En ollut ajatellu et se olis jotain tollasta "vakavaa". Vaikka pahamielihän siitä aina tulee, en sitä kiellä. Ensin tulee se suuttumus ja sit se surullinen olo.

Voimia sinulle! Mutta kerrankin voin sanoa, että saamasi vastaukset (tai siis ainakin suurin osa niistä) ovat täyttä asiaa. Kyse ei ole vain miehen huonosta käytöksestä ja/tai sinun tunteittesi loukkaamisesta, vaan todellakin rikoslaissa määritellystä rikoksesta, josta maksimi rangaistus on rikosnimikkeestä huolimatta 3 - 4 vuotta ehdotonta vankeutta. Siitä ei pääse yli eikä ympäri, olet rikoksen, et huonon käytöksen uhri. Ota yhteyttä vaikka tukinaiseen tms., sillä mielestäni sinä tarvitsisit apua.
 
Oletko ap koskaan kieltäynyt, kun mies alkaa yöllä lähentelemään? En tainnut ketjua ihan tarkasti lukea, joten jotain on saattanu jäädä väliin. Musta eniten kertoo se että miten mies käyttäytyy kun kieltäydyt seksistä.. Meillä mies harvoin harrastaa tuota yöllistä "häiriköintiä" ja silloinkin se on unessa eli ei tosiaan tiedä mitä on tekemässä, olen kysynyt seuraavana päivänä. Kerran suostuin yöllä ja mies oli seuraavana päivänä ihan ihmeissään, että mikä hälle tuli sillon yöllä. Sanoin et en tiedä, luulin et oot hereillä. No se oli eka kerta ja sen jälkeen oon tienny et ukko nukkuu ku kähmii.(Siinä ei oo mitään pahaa, kun se ei mua haittaa) Mutta sillon ku se alkaa haittaamaan sua ja kiellät niin miehen pitäis ymmärtää ja lopettaa eikä todellakaan suuttua. Terveessä parisuhteessa kieltäytyminenkin on ihan normaalia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Minkähänlaista juttua ketjuun olisi tullut jos mies olisi kertonut vastaavanlaisesta toiminnasta vaimonsa puolelta? Tähän kommenttiin ei tule yhtään vastausta, se vaietaan kuoliaaksi...

Miten onnistuis jos miestä ei haluta,niin naisen "raiskata" mies???Mä haluun oikeesti tietää miten se tapahtuu...
 
dildolla perseeseen...
 
Minulla on samanmoinen mies, joka kiehnää, ruinaa, mankuu ja valittaa jos joku ilta jää väliin. Ei sentään raiskaa kuten sinun mies, mutta mököttää jos ei jonakin iltana saa. Sentään viisi lastakin olen hänelle vääntänyt, joten olisi työtä ilman hänen jatkuvaa tyydyttämistäänkin. Omat halut on kadonneet yli-innokkaan miehen vuoksi. Onhan siinä se puoli, että saa kokea itsensä seksikkääksi ja hyvännäköiseksi, kun mies sitä huokailee päivittäin. Mutta se toinen puoli on se, että kun olemuksesi herättää miehen halut jatkuvasti, hän kokee itsensä petetyksi jos ei saa haluilleen tyydytystä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja seksinmäärä:

Ai jaa..Mä jo aattelin että miten löysän peniksen saa raiskattua ;)
 
Alkuperäinen kirjoittaja minime:
Oletko ap koskaan kieltäynyt, kun mies alkaa yöllä lähentelemään? En tainnut ketjua ihan tarkasti lukea, joten jotain on saattanu jäädä väliin. Musta eniten kertoo se että miten mies käyttäytyy kun kieltäydyt seksistä.. Meillä mies harvoin harrastaa tuota yöllistä "häiriköintiä" ja silloinkin se on unessa eli ei tosiaan tiedä mitä on tekemässä, olen kysynyt seuraavana päivänä. Kerran suostuin yöllä ja mies oli seuraavana päivänä ihan ihmeissään, että mikä hälle tuli sillon yöllä. Sanoin et en tiedä, luulin et oot hereillä. No se oli eka kerta ja sen jälkeen oon tienny et ukko nukkuu ku kähmii.(Siinä ei oo mitään pahaa, kun se ei mua haittaa) Mutta sillon ku se alkaa haittaamaan sua ja kiellät niin miehen pitäis ymmärtää ja lopettaa eikä todellakaan suuttua. Terveessä parisuhteessa kieltäytyminenkin on ihan normaalia.

No tää on silleen aika käsittämätön asia mutta mä oikeesti herään vasta siinä vaiheessa kun mies kääntää mut selin ja samalla työntyy sisälle. Kyllä mä yleensä sanon et ei nyt huvita mut ei mies siihen mitään vastaa, jatkaa vaan. Enkä mä ole halunnut asiasta tapella koska kuopus nukkuu samassa huoneessa. Enkä usko et mies nukkuu koska se kuitenkin aamulla muistaa tapahtuneen. Sekin vielä et se tosiaan joutuu nousemaan sängystä pois, kiertämään sängyn mun puolelle, ottamaan yöpyödästä kortsut ja liukkari, palaa omalle puolelle, laittaa kortsun ja liukkarin ja sit kömpii päälle. Oikeesti se on aika käsittämätöntä et joko mä vaan nukun niin sikeesti tai sitten mies hiipii niin hiljaa :/
 
osa tämän ketjun vastauksista (esim. äitiyslomalainen, clivia ) on ihan järkyttäviä! :o tuollaista ei voi kirjoittaa kukaan muu kuin seksuaalisesti hyväksikäytetty ja omanarvontunteensa menettänyt ihminen. :( säälin näitä vastaajia aivan yhtä paljon kuin ap:tä ja näitä muita jotka kertoivat olevansa samassa tilanteessa. sanattomaksi vetää. :| en osaa muuta sanoa kuin että toivon teille voimia oikeanlaiseen ratkaisuun pois tuosta tilanteesta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Minulla on samanmoinen mies, joka kiehnää, ruinaa, mankuu ja valittaa jos joku ilta jää väliin. Ei sentään raiskaa kuten sinun mies, mutta mököttää jos ei jonakin iltana saa. Sentään viisi lastakin olen hänelle vääntänyt, joten olisi työtä ilman hänen jatkuvaa tyydyttämistäänkin. Omat halut on kadonneet yli-innokkaan miehen vuoksi. Onhan siinä se puoli, että saa kokea itsensä seksikkääksi ja hyvännäköiseksi, kun mies sitä huokailee päivittäin. Mutta se toinen puoli on se, että kun olemuksesi herättää miehen halut jatkuvasti, hän kokee itsensä petetyksi jos ei saa haluilleen tyydytystä.

En mä tunne itseäni seksikkääksi tai hyvännäköseksi, lähinnä.. hmm.. välineeksi :/ Ehkä jos mies kehuisi tai jotain voisin ajatella asiaa niin, mutta kun yleensä mies vaan sanoo et tekee mieli seksiä ja sitten onkin jo mun housuja riisumassa. Tämä on siis yleensä miten homma etenee illalla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja minime:
Oletko ap koskaan kieltäynyt, kun mies alkaa yöllä lähentelemään? En tainnut ketjua ihan tarkasti lukea, joten jotain on saattanu jäädä väliin. Musta eniten kertoo se että miten mies käyttäytyy kun kieltäydyt seksistä.. Meillä mies harvoin harrastaa tuota yöllistä "häiriköintiä" ja silloinkin se on unessa eli ei tosiaan tiedä mitä on tekemässä, olen kysynyt seuraavana päivänä. Kerran suostuin yöllä ja mies oli seuraavana päivänä ihan ihmeissään, että mikä hälle tuli sillon yöllä. Sanoin et en tiedä, luulin et oot hereillä. No se oli eka kerta ja sen jälkeen oon tienny et ukko nukkuu ku kähmii.(Siinä ei oo mitään pahaa, kun se ei mua haittaa) Mutta sillon ku se alkaa haittaamaan sua ja kiellät niin miehen pitäis ymmärtää ja lopettaa eikä todellakaan suuttua. Terveessä parisuhteessa kieltäytyminenkin on ihan normaalia.

No tää on silleen aika käsittämätön asia mutta mä oikeesti herään vasta siinä vaiheessa kun mies kääntää mut selin ja samalla työntyy sisälle. Kyllä mä yleensä sanon et ei nyt huvita mut ei mies siihen mitään vastaa, jatkaa vaan. Enkä mä ole halunnut asiasta tapella koska kuopus nukkuu samassa huoneessa. Enkä usko et mies nukkuu koska se kuitenkin aamulla muistaa tapahtuneen. Sekin vielä et se tosiaan joutuu nousemaan sängystä pois, kiertämään sängyn mun puolelle, ottamaan yöpyödästä kortsut ja liukkari, palaa omalle puolelle, laittaa kortsun ja liukkarin ja sit kömpii päälle. Oikeesti se on aika käsittämätöntä et joko mä vaan nukun niin sikeesti tai sitten mies hiipii niin hiljaa :/

No, ei se mies unissaan voi hakea kortsua ja liukkaria! Eikä unissaan riisua sua!
Nyt ois kyl siveysvyölle tarvetta, että ei pääsis miehes hommailee ilma sun suostumusta!!!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kirvash:
Alkuperäinen kirjoittaja Tallamuspurkuna:
Outoa että tämä tosiaan naurattaa jotakuta :/ Jos sattuisi omalle kohdalle se että toinen väkisin "makaa" niin voisi hymy hyytyä. Sama kai se on onko se oma vai vieras mies jos väkisin tunkeutuu? Yhtä rikollista!

On siinä eroa. Yhtä rikollista juu. Mutta se tunneside, luottamus, rakkaus - koko paketti mikä suhteessa on, sen tuhoaminen väkisin makaamisella on taatusti pahempaa kuin että tuntematon sen tekee. Sitäpaitsi helpommin tuntemattomien suorittamista raiskauksista raportoidaan poliisille, parisuhteessa se menee helpommin "no, nylkyttäköön nyt"-mentaliteetilla vaikka kuinka itkua vääntäsi ja oksettaisi aktin aikana.

Tiedän, kokemuksesta. Tosin ns. vieraan taholta teot oli huomattavasti raaempia. :/
 
Alkuperäinen kirjoittaja säästöpossu:
sanon uudestaan: tee rikosilmoitus niin eiköhän se mieskin tajuaa et noin ei voi tehdä.

No jos mä enskerralla tappelen kunnolla vastaan ja annan vaikka nuorimman herätä siihen jos muu ei auta, niin jos siitä huolimatta jatkaa, niin eipä mulla ole enää vaihtoehtoja. Tähän asti se on vaan niin mennyt et olen niin väsynyt ja annanperiksi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja minime:
Alkuperäinen kirjoittaja minä:
Ota yhteyttä vaikka tukinaiseen tms., sillä mielestäni sinä tarvitsisit apua.

Anteeksi, pakko laittaa vaikka aihe ei ole yhtään hauska. Luin epä huomiossa, että ota yhteyttä vaikka tukiaiseen. :headwall:

Todella, tuo Tukinainen on oikea paikka, koska olet selkeästi miehesi hyväksikäyttämä. Sinne voi ilmaiseksi soittaa ja sieltä saa oikeasti apua.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja minime:
Oletko ap koskaan kieltäynyt, kun mies alkaa yöllä lähentelemään? En tainnut ketjua ihan tarkasti lukea, joten jotain on saattanu jäädä väliin. Musta eniten kertoo se että miten mies käyttäytyy kun kieltäydyt seksistä.. Meillä mies harvoin harrastaa tuota yöllistä "häiriköintiä" ja silloinkin se on unessa eli ei tosiaan tiedä mitä on tekemässä, olen kysynyt seuraavana päivänä. Kerran suostuin yöllä ja mies oli seuraavana päivänä ihan ihmeissään, että mikä hälle tuli sillon yöllä. Sanoin et en tiedä, luulin et oot hereillä. No se oli eka kerta ja sen jälkeen oon tienny et ukko nukkuu ku kähmii.(Siinä ei oo mitään pahaa, kun se ei mua haittaa) Mutta sillon ku se alkaa haittaamaan sua ja kiellät niin miehen pitäis ymmärtää ja lopettaa eikä todellakaan suuttua. Terveessä parisuhteessa kieltäytyminenkin on ihan normaalia.

No tää on silleen aika käsittämätön asia mutta mä oikeesti herään vasta siinä vaiheessa kun mies kääntää mut selin ja samalla työntyy sisälle. Kyllä mä yleensä sanon et ei nyt huvita mut ei mies siihen mitään vastaa, jatkaa vaan. Enkä mä ole halunnut asiasta tapella koska kuopus nukkuu samassa huoneessa. Enkä usko et mies nukkuu koska se kuitenkin aamulla muistaa tapahtuneen. Sekin vielä et se tosiaan joutuu nousemaan sängystä pois, kiertämään sängyn mun puolelle, ottamaan yöpyödästä kortsut ja liukkari, palaa omalle puolelle, laittaa kortsun ja liukkarin ja sit kömpii päälle. Oikeesti se on aika käsittämätöntä et joko mä vaan nukun niin sikeesti tai sitten mies hiipii niin hiljaa :/

Jos haluat asian muuttuvan, ehkä sun pitäs sen kuopuksen heräämisen uhallakin tapella sit tästä asiasta miehes kanssa sillon yöllä, jos ei asia muuten mene perille. Jos sä vaan aina alistut ja annat sen touhuta, ni miksi ihmeessä se lopettas, ku ei oo sitä tähänkään asti tehnyt ?!

Herää nainen ja tee loppu tollasesta itses hyväksikäytöstä! Kyllä nyt sen verran täytyy itseään kunnioittaa, ettei raiskattavaksi sentäs kotonaan suostu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
No tää on silleen aika käsittämätön asia mutta mä oikeesti herään vasta siinä vaiheessa kun mies kääntää mut selin ja samalla työntyy sisälle. Kyllä mä yleensä sanon et ei nyt huvita mut ei mies siihen mitään vastaa, jatkaa vaan. Enkä mä ole halunnut asiasta tapella koska kuopus nukkuu samassa huoneessa. Enkä usko et mies nukkuu koska se kuitenkin aamulla muistaa tapahtuneen. Sekin vielä et se tosiaan joutuu nousemaan sängystä pois, kiertämään sängyn mun puolelle, ottamaan yöpyödästä kortsut ja liukkari, palaa omalle puolelle, laittaa kortsun ja liukkarin ja sit kömpii päälle. Oikeesti se on aika käsittämätöntä et joko mä vaan nukun niin sikeesti tai sitten mies hiipii niin hiljaa :/

No tuo ei kyllä ole tervettä! Siinä vaiheessa kun sinä sanot, että nyt ei oikein huvita, miehen kuuluis sanoa, että selvä joku toinen päivä sitten! Ja siis tuo vielä että hakee kortsun laittaa liukkaria(sen takia ettei ole lämmitellyt sua??) ja työntyy sisään! Miksei se voi kokeilla tuota sillon ku oot hereillä? Pelkääkö se ettei saiskaan.. Onpa kyllä paskamainen tilanne! joka tapauksessa sulla on oikeus sanoa EI. Ei kai se halua herättää sitä kuopusta omalla huutamisellaankaan yöllä. Alkaisko se huutaan, jos sanot ei?
 
Alkuperäinen kirjoittaja tep:
Mikset tee siitä raiskaus-ilmotusta? Ku sehän on loppuen lopuksi raiskaus!! Maailma on pullollaan sairaita miehiä...

Oliko tämän tarkoitus kannustaa? Siitä vaan sitten valitsemaan seuraavaa mahdollisesti vielä sairaampaa?
 
Alkuperäinen kirjoittaja minime:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
No tää on silleen aika käsittämätön asia mutta mä oikeesti herään vasta siinä vaiheessa kun mies kääntää mut selin ja samalla työntyy sisälle. Kyllä mä yleensä sanon et ei nyt huvita mut ei mies siihen mitään vastaa, jatkaa vaan. Enkä mä ole halunnut asiasta tapella koska kuopus nukkuu samassa huoneessa. Enkä usko et mies nukkuu koska se kuitenkin aamulla muistaa tapahtuneen. Sekin vielä et se tosiaan joutuu nousemaan sängystä pois, kiertämään sängyn mun puolelle, ottamaan yöpyödästä kortsut ja liukkari, palaa omalle puolelle, laittaa kortsun ja liukkarin ja sit kömpii päälle. Oikeesti se on aika käsittämätöntä et joko mä vaan nukun niin sikeesti tai sitten mies hiipii niin hiljaa :/

No tuo ei kyllä ole tervettä! Siinä vaiheessa kun sinä sanot, että nyt ei oikein huvita, miehen kuuluis sanoa, että selvä joku toinen päivä sitten! Ja siis tuo vielä että hakee kortsun laittaa liukkaria(sen takia ettei ole lämmitellyt sua??) ja työntyy sisään! Miksei se voi kokeilla tuota sillon ku oot hereillä? Pelkääkö se ettei saiskaan.. Onpa kyllä paskamainen tilanne! joka tapauksessa sulla on oikeus sanoa EI. Ei kai se halua herättää sitä kuopusta omalla huutamisellaankaan yöllä. Alkaisko se huutaan, jos sanot ei?

Näitä yöllisiä tapauksia sattuu vaan sillon harvoin kun mä illalla kieltäydyn seksistä, enkä anna periksi. Kaava on aina melkein sama, mies ehdottaa, mä sanon ei, mies aloittaa valittamisen/mököttämisen tai huutamisen/kulkee perässä ja saattaa jo tällöin yrittää väkisin ottaa housuja pois. Jos en tässäkään vaiheessa annaperiksi, mies menee suuttuneena nukkumaan. Ja yöllä sitten tapahtuu toi. Se on vähän myöhästä neuvotella asiasta enää kun mies on jo mun päällä :/ Kai sitä täytyy ihan tosissaan tapella. Joskus olen jäänyt sohvalle nukkumaan mut seuraavana päivänä on kamala tappelu asiasta tai sitten mies tulee yöllä herättämään sohvalta ja tapellaan sillon. Mä en ymmärrä miten tää voi olla sille niin suuri asia et siitä pitää tapella keskellä yötä! :o Ja kun tosiaan, kyse on yleensä vaan siitä yhdestä illasta jollon en anna :/
 
Yleensä kyllä suostun jo heti kun mies ehdottaa. Pääsen helpommalla. Kerran tein jopa niin et kävelin itse makkariin, riisuin housut, heitin miehelle kortsun, pistin telkan päälle, kävin nelinkontin sängylle ja sanoin mä voin olla tässä asennossa pari minuuttia ja katsoa telkkaa, jos sä sinä aikana haluat hommat hoitaa niin siitä vaan. Vaikee varmaan arvata paniko vai ei. Tuolloin kieltämättä jäi aika likanen ja iljettävä olo, jotenkin luulin et toi ois herättänyt huomaamaan miten huonossa tilassa meidän seksielämä on. Mutta ei. Mies oli vaan tyytyväinen ja sanoi seuraavana päivänä et otetaanpa samanlaiset kun eilen :/
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja minime:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
No tää on silleen aika käsittämätön asia mutta mä oikeesti herään vasta siinä vaiheessa kun mies kääntää mut selin ja samalla työntyy sisälle. Kyllä mä yleensä sanon et ei nyt huvita mut ei mies siihen mitään vastaa, jatkaa vaan. Enkä mä ole halunnut asiasta tapella koska kuopus nukkuu samassa huoneessa. Enkä usko et mies nukkuu koska se kuitenkin aamulla muistaa tapahtuneen. Sekin vielä et se tosiaan joutuu nousemaan sängystä pois, kiertämään sängyn mun puolelle, ottamaan yöpyödästä kortsut ja liukkari, palaa omalle puolelle, laittaa kortsun ja liukkarin ja sit kömpii päälle. Oikeesti se on aika käsittämätöntä et joko mä vaan nukun niin sikeesti tai sitten mies hiipii niin hiljaa :/

No tuo ei kyllä ole tervettä! Siinä vaiheessa kun sinä sanot, että nyt ei oikein huvita, miehen kuuluis sanoa, että selvä joku toinen päivä sitten! Ja siis tuo vielä että hakee kortsun laittaa liukkaria(sen takia ettei ole lämmitellyt sua??) ja työntyy sisään! Miksei se voi kokeilla tuota sillon ku oot hereillä? Pelkääkö se ettei saiskaan.. Onpa kyllä paskamainen tilanne! joka tapauksessa sulla on oikeus sanoa EI. Ei kai se halua herättää sitä kuopusta omalla huutamisellaankaan yöllä. Alkaisko se huutaan, jos sanot ei?

Näitä yöllisiä tapauksia sattuu vaan sillon harvoin kun mä illalla kieltäydyn seksistä, enkä anna periksi. Kaava on aina melkein sama, mies ehdottaa, mä sanon ei, mies aloittaa valittamisen/mököttämisen tai huutamisen/kulkee perässä ja saattaa jo tällöin yrittää väkisin ottaa housuja pois. Jos en tässäkään vaiheessa annaperiksi, mies menee suuttuneena nukkumaan. Ja yöllä sitten tapahtuu toi. Se on vähän myöhästä neuvotella asiasta enää kun mies on jo mun päällä :/ Kai sitä täytyy ihan tosissaan tapella. Joskus olen jäänyt sohvalle nukkumaan mut seuraavana päivänä on kamala tappelu asiasta tai sitten mies tulee yöllä herättämään sohvalta ja tapellaan sillon. Mä en ymmärrä miten tää voi olla sille niin suuri asia et siitä pitää tapella keskellä yötä! :o Ja kun tosiaan, kyse on yleensä vaan siitä yhdestä illasta jollon en anna :/

Ymmärräthän sä, että kyse EI ole siitä yhdestä illasta ku sä et anna ?!! Ei sun ole pakko "antaa" joka ilta ja sen käsityksen sun tekstistä saa ettet sä halua niin tehdä. Kyllä tässä on kyse siitä, että sun mies on sairas ja tarttis apua tohon seksiriippuvuuteensa ja vallan käyttöönsä :/
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Näitä yöllisiä tapauksia sattuu vaan sillon harvoin kun mä illalla kieltäydyn seksistä, enkä anna periksi. Kaava on aina melkein sama, mies ehdottaa, mä sanon ei, mies aloittaa valittamisen/mököttämisen tai huutamisen/kulkee perässä ja saattaa jo tällöin yrittää väkisin ottaa housuja pois. Jos en tässäkään vaiheessa annaperiksi, mies menee suuttuneena nukkumaan. Ja yöllä sitten tapahtuu toi. Se on vähän myöhästä neuvotella asiasta enää kun mies on jo mun päällä :/ Kai sitä täytyy ihan tosissaan tapella. Joskus olen jäänyt sohvalle nukkumaan mut seuraavana päivänä on kamala tappelu asiasta tai sitten mies tulee yöllä herättämään sohvalta ja tapellaan sillon. Mä en ymmärrä miten tää voi olla sille niin suuri asia et siitä pitää tapella keskellä yötä! :o Ja kun tosiaan, kyse on yleensä vaan siitä yhdestä illasta jollon en anna :/

Ap hyvä, onko tämä mielestäsi tervettä?
 
Yhteistyössä