Jos Venäjä oikeesti hyökkää Ukrainaan

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Minä uskon lähtökohtaisesti, että valtamediat puhuvat totta ja antavat luotettavan kuvan tilanteesta. Muiden lähteiden todenmukaisuutta pidän epäluotettavampana, vaikka en niitä kaikkia mitenkään valheeksi väitä.
Valtamediat eivät kerro toisen osapuolen käsitystä asioista, vaan ne keskittyvät kertomaan asioista vain yksipuolisen totuuden.
Tiedonvälityksen ajauduttua harvoihin käsiin, Suomessa muutamaan, Alma, Yle, Sanoma Oy ja kun ne omistavat lähestulkoon kaikki TV-ja radio-asemat ja lehdet, se aiheuttaa tilanteen jossa uutisia saadaan vain yhdeltä kannalta uutisoituina.
Sama koskee kansainvälisiä uutistoimistoja, sillä niitäkin on vain kourallinen ja kun kaikki kotimaiset mediakonsernit hakevat uutisensa vain määrättyä ideologiaa harjoittavista kansainvälisistä lähteistä, uutisten yksipuolistumiselta ei voida välttyä
 
Niin. Välisemme keskustelumme on aika mahdotonta, koska:

Minä uskon lähtökohtaisesti, että valtamediat puhuvat totta ja antavat luotettavan kuvan tilanteesta. Muiden lähteiden todenmukaisuutta pidän epäluotettavampana, vaikka en niitä kaikkia mitenkään valheeksi väitä.

Sinulla ajautusmaailma suunnilleen päinvastainen.

Silloin siis aika turha keskustella kun tiedoksi luokiteltu aineisto on täysin eriävää. Vähän sama kuin keskusteltaisiin aurinkokunnasta. Toisen käsitys olisi tämä nykyisen vallalla oleva aurinkokeskeinen teoria. Toinen taas menisi tällä maakeskeisellä käsityksellä. Huom! En tässä edes väitä, että kumpi on kumpi. Oletan kuitenkin, että tässä asiassa pohjaisimme samaan teorioon (aurinkokeskeinen). Voisiko aurinkokeskeisyyttä pitää faktana vai olisiko sen kyseenalaistaminen sitä "omaa ajattelua". Tieteellisissä kymymyksissä toki erittäin vaikea päästä eteenpäin jos perusasioita pitää joka kerta todistella uudestaan.

Eli ei pitäisi keskustella siitä, että mitä Ukrainaissa tapahtuu tai ei tapahdu, vaan että mikä on luotettavaa tietoa ja mikä ei.

TOki olet tätäkin sivunnut koko ajan. Mutta samat erot tietolähteissä toteutuu sielläkin. Joten mitä ilmeisimmin törmäisimme samaan ongelmaan.

Jos minä alan tutkia jotakin tubevideotasi, niin eihän minulla ole mitään mahdollisuutta todeta sitä valheeksi tai ainakin osittaiseksi disinformaatioksi, koska kuitenkin toteasit, että asian valheeksi todistaneet tahot ovat itseasiassa itse niitä valheelllisia.

Venäjän ja Neuvotoliiton kanssa tämä on kyllä aina ollut tätä samaa. Kaikki kiistetään ja disinformaatiota luodaan ihan luomisen ilosta. Se horjuttaa ihmisten uskoa mihinkään ja se jos mikä luo kasvualustaa esittämillesi ajatuksille ja epäilyksille. Tämä nyt vaan minun tietolähtökohdista.

Mitkään faktantarkistuksetkaan eivöt sinulle taatusti riitä, koska siellä taustallahan on se USA-pohjainen propagandakoneisto.
Niin, minä annan konkreettisia esimerkkejä siitä, että valtamediat ovat meille valehdelleet, mutta sinä et edes ilmeisesti vaivaudu niitä katsomaan, kun "sinulla ei ole mahdollisuutta todeta sitä valheeksi tai ainakin osittaiseksi disinformaatioksi". Totta kai sinulla on. Yrittäisit edes, niin näemme sitten missä mennään. Katso vaikka viimeisimmistä viesteistäni (tai mistä tahansa) joku linkki, joka sinua epäilyttää, ja pohditaan sitten yhdessä, mikä niissä on mahdollisesti totta (eli todellisuutta) ja toisaalta valhetta/disinformaatiota.

Minun pyrkimykseni on aina saavuttaa todellisuus kaiken takana, ja tiedän kokemuksesta, että se mitä meille totuutena tarjotaan - ja hiljattain aina lisääntyvässä määrin - on usein manipuloitua informaatiota, joka nojautuu keinotekoiseen maailmankuvaan. Olet aivan oikeassa siinä, että "faktantarkastuksen" pääasiallinen tehtävä on vain vahvistaa tätä annettua kuvaa, oli se kuinka keinotekoinen tahansa. Se toimii itse asiassa aivan samoin tavoin ja menetelmin kuin Neuvostoliiton propagandakoneisto. Se todistaa omat väitteensä todeksi.

Asiat eivät keskustelemalla muutu, mutta keskustelun tarkoituksena on nimenomaan tarjota uusia näkökulmia keskustelijoille. Tiedän kyllä aika hyvin, mitä edustamasi maailmankuva pitää sisällään, mutta minusta tuntuu, että teillä muilla on vaikeuksia rehellisesti ja älyllisesti tarkastella minun teille tarjoamaani materiaalia - kaikenmoisilla verukkeilla, että se on "valhetta ja disinformaatiota". Sen takia keskustelu ei etene, ei siksi että maailmankuvamme ovat erilaisia.

Ymmärrän tosin ongelmanne: teidän täytyisi lukuisista murusista, jotka teille tarjoan, pystyä näkemään se looginen kokonaisuus, joka niistä välittyy. Siksi prosessi vaatii sekä aikaa että vaivaa. On paljon helpompi vain sanoa "en viitsi edes katsoa". Kuitenkin jokainen murunen, joka kiistattomasti osoittaa jonkun asian puolesta, voi olla se olki, joka kamelin selän katkaisee, eli herättää oivalluksen, että "katsos perhanaa".

Miten olisi vaikka tämä amerikkalaisen kenraalin ja Naton entisen johtajan Wesley Clarkin esitelmä siitä, miten USA:n ulkopolitiikan on ottanut haltuunsa pieni, mutta sitäkin määrätietoisempi neokonservatiivien joukko, pyrkien nimenomaan valtaamaan entisen Neuvostoliiton alaisia maita:

Voisitte vaikka alkuun yrittää leimata tämän pätkän valheelliseksi ja disinformaatioksi.
 
vierailija
Kyllä näillä oikeistokonservaativeilla on ympäri maailmaa aikamoisia medioita hallussa. USA:ssa Foxista alkaen. Italiassa Berlusconin imperiumi. UK:ssa oma lehdistönsä. Puhumattakaan sitten Venäjän tiedotusvälineistä, jotka ovat ihan täysin Putinin näpeissä.
 
vierailija
Sinällään toivon yhä, ettei Venäjä tonne hyökkää. Mutta jos näin käy, niin ainoa lohtu on se, että miten sen selittelet, KooWee. Eli väitätkö, että "ei oo hyökönny" vai nieletkö Venäjän mahdollisen provokaation koukun, syötin ja siiman kera.

Tosin en usko hetkeäkään, että itse uskoisit noihin juttuihin. Luulen, että tiedät kyllä homman nimen, mutta oot vaan muuten Venäjän ja Putinin puolella.
On myös mahdollista, että Ukrainan nukkehallitus hyökkää Donbassin autonomiselle alueelle ja yrittää vallata sitä takaisin hallituksen valvontaan.
Jos alueen pääosin Venäläistaustaista väestöä aletaan listiä hallituksen toimesta, voipi olla että Venäjä tulee puolustamaan näiden alueiden autonomiaa ja vakauttamaan tilannetta omilla toimillaan.
Kaikki riippuu siitä, voidaanko rauha säilyttää alueella ilman ulkopuolisten voimien, esim. Naton/Usa sekaantumista asiaan.
 
  • Tykkää
Reactions: KOOWEE

Montakos Foxista lainattua uutista olet nähnyt kotimaisissa medioissa uutisoituna?
Berlusconi tuntuu olevan punainen vaate omalle mediallemme, puhumattakaan Venäjän uutisten materiaaleista.
Korkeintaan maassamme uutisoidaan puolijauhoisista Venäläisistä, jotka haluavat Suomen takaisin Venäjän imperiumiin, mutta harvoin tai ei siis koskaan haastatella suoraan vaikkapa Putinia ja kysytä, mitäpä ajattelet suomesta, sillä naapureitahan tässä ollaan.
Ja ideologiansa sokaisemat sanoisivat heti, valehtelee prkele ja hyökkää suomeen heti kun on syönyt pikkulapsista valmistetun lounaansa.
 
vierailija
Voisitte vaikka alkuun yrittää leimata tämän pätkän valheelliseksi ja disinformaatioksi.
Täytyypä illalla katsoa ja kommentoida. Jossain kuvailit minunlaisteni maailmankuvaa, voisitko kertoa hieman omastasi. Eli minä en ole mikään vihervasemmistolainen:

Kokoomusta äänestävä työssäkäyvä ihminen. Maltillinen liberaalioikeisto. Kannatan suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa, ripauksen oikeaan käännettynä. En siis mitään USA-meininkiä vai pohjoismaista mallia.
Maahanmuuttoa en vastusta, joskin se pitäisi olla kontrolloidumpaa. Nykyinen politiikka ok, aikaisemmin tehty virheitä. Työperäistä tarvitaan silti tulevaisuudessa. EU-myönteinen olen ollut aina. EURO-myönteinen myös, mutta ei olis saatu mennä Euroon kun muutkaan EU-pohjoismaat eivät menneet. Helppo toki sanoo jälkikäteen.

Kerroppa sun asetukset? Oma arvaus:

PS + AntiEU + oikeistokonservatiivi (Koko paketti!)
 
vierailija
On myös mahdollista, että Ukrainan nukkehallitus hyökkää Donbassin autonomiselle alueelle ja yrittää vallata sitä takaisin hallituksen valvontaan.
Jos alueen pääosin Venäläistaustaista väestöä aletaan listiä hallituksen toimesta, voipi olla että Venäjä tulee puolustamaan näiden alueiden autonomiaa ja vakauttamaan tilannetta omilla toimillaan.
Kaikki riippuu siitä, voidaanko rauha säilyttää alueella ilman ulkopuolisten voimien, esim. Naton/Usa sekaantumista asiaan.
On mahdollista, että Ukrainan nukkehallitus aloittaa operaatio Barbarossan ja aikoo tuhota koko Venäjän. Mutta kuten 1941-45 Sta... Putlerin joukot nousee ja kukistaa pahan!
 
vierailija
Kyllä näillä oikeistokonservaativeilla on ympäri maailmaa aikamoisia medioita hallussa. USA:ssa Foxista alkaen. Italiassa Berlusconin imperiumi. UK:ssa oma lehdistönsä. Puhumattakaan sitten Venäjän tiedotusvälineistä, jotka ovat ihan täysin Putinin näpeissä.
Muistinkin juuri uutisen joka lainattiin Foxilta.
Presidentti Trump oli katsellut telkkarista ohjelmaa Ruotsin siirtolaisghetoista ja 55:a nogoznoesta ja kertoi puheessaan mitä oli nähnyt edellis-iltana.
Suomen media haukkui Trumpin, Foxin ja lähetti erikoistoimittajan uutisoimaan Ruotsalaisesta lähiöstä, että kivahan täällä on päivällä kuljeskella.
Kesti muutamia kuukausia ennen kuin tänne alkoi virrata uutisia poltetuista autoista ja sotatilaa muistuttavista mamulähiöistä.
Ammuttiin taas kerran viestintuoja kotimaisen median puolueettomaan tapaan.
 
vierailija
On mahdollista, että Ukrainan nukkehallitus aloittaa operaatio Barbarossan ja aikoo tuhota koko Venäjän. Mutta kuten 1941-45 Sta... Putlerin joukot nousee ja kukistaa pahan!
On myös mahdollista, että Ukrainan nukkehallitus kutsuu Naton/Usan kylään ja Usan seuraava pressa on vielä hullumpi kuin Trump ja dementoituneempi kuin Biden ja muistakaa, että näillä presidenteillä, menneillä, nykyisillä ja tulevilla on ydinaseiden laukaisemiseen mahdollistavat toiminnot aina käsiensä ulottuvilla.
 
Sinällään toivon yhä, ettei Venäjä tonne hyökkää. Mutta jos näin käy, niin ainoa lohtu on se, että miten sen selittelet, KooWee. Eli väitätkö, että "ei oo hyökönny" vai nieletkö Venäjän mahdollisen provokaation koukun, syötin ja siiman kera.

Tosin en usko hetkeäkään, että itse uskoisit noihin juttuihin. Luulen, että tiedät kyllä homman nimen, mutta oot vaan muuten Venäjän ja Putinin puolella.
Tulemme ilmeisesti lähiaikoina lukemaan kirkuvan uutisotsikon "VENÄJÄ ON HYÖKÄNNYT UKRAINAAN" tai "VENÄJÄ ON ISKENYT (laita tähän joku Itä-Ukrainan kylä):ÄÄN". Voimmeko me sitten luottaa siihen, että näin on todellisuudessa tapahtunut, vai meneekö kaikki lännen ennalta suunnitellun kaavan mukaan ihan vain siksi, että se olikin lännen oma suunnitelma?

Kirjoittaisiko lännen media jotakin paljastavaa, jos länsi todellisuudessa suunnittelisi häijysti lavastavansa Venäjän syylliseksi (kuten se on syytellyt muita ympäri maailman vähintään sitten Vietnamin sodan)? No eipä tietenkään. Meidän mediamme on kaikkea muuta kuin vallan vahtikoira nykyään, se on valjastettu pelkäksi propagandatorveksi. Meille kerrotaan ihan vain sitä, mitä sen halutaan kertovan. Vai oletteko kertaakaan huomannut, että mediamme kertoisi rehellisesti jotakin, mitä mieltä vastapuoli on asioista - niin kuin tasapuolinen, objektiivinen media tekisi?
 
Täytyypä illalla katsoa ja kommentoida. Jossain kuvailit minunlaisteni maailmankuvaa, voisitko kertoa hieman omastasi. Eli minä en ole mikään vihervasemmistolainen:

Kokoomusta äänestävä työssäkäyvä ihminen. Maltillinen liberaalioikeisto. Kannatan suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa, ripauksen oikeaan käännettynä. En siis mitään USA-meininkiä vai pohjoismaista mallia.
Maahanmuuttoa en vastusta, joskin se pitäisi olla kontrolloidumpaa. Nykyinen politiikka ok, aikaisemmin tehty virheitä. Työperäistä tarvitaan silti tulevaisuudessa. EU-myönteinen olen ollut aina. EURO-myönteinen myös, mutta ei olis saatu mennä Euroon kun muutkaan EU-pohjoismaat eivät menneet. Helppo toki sanoo jälkikäteen.

Kerroppa sun asetukset? Oma arvaus:

PS + AntiEU + oikeistokonservatiivi (Koko paketti!)
Olen poliittisesti täysin sitoutumaton, eikä minulla ole minkäänlaista kunnioitusta mitään puoluetta tai aatetta kohtaan. Jokainen asia on ajateltava erikseen, ei voida mennä minkään puoluekurin mukaan. Persut ovat muuten ihan puhdas valeopposition pellepuolue ainakin nykyään, joten VKK:kin on siinä suhteessa varteenotettavampi vaihtoehto. Tätä nykyä sairauden takia eläkkeellä. Sama ajatus maahanmuutosta, joskin tarkoitukselliset kansainvaellukset ja niiden ihmisten aiheuttamat taustasyyt vahvasti tuomiten. EU on itsenäisen Suomen tuho, globalistien kehittelemä heterogeeninen sumppu, johon kansallisvaltiot tarkoituksella tukehtuvat.

Eli oli siinä yksi oikein.
 
Kaikki oikein, mutta vielä äärihörhömpi tapaus.
 
  • Tykkää
Reactions: KOOWEE
vierailija
Pitää ensin soittaa Saulille ja kysyä puhelinnumero
Voisiko johtua siitä syystä, ettei Putinille anneta mahdollisuutta saada puhua suoraan Suomen mediassa?
Jos muiden maiden media pystyy haastattelemaan Putinia, miksi me emme siihen kykene?

vierailija
Kaikki tämä kinastelu osottautuu aivan turhaksi helmikuun aikana. Putin aloittaa laajamittaisen hyökkäyksen Ukrainaan ja valtaa koko maan. Piste. Sitten on hauska katsoa, että jokelteleeko KooWee vielä täällä. Tai taputtaako Lissu vielä käsiään hänen mukana.

Yksi mahdollinen hyökkäyskuvio:

Kyseessä ei ole mikään hikinen operaatio vaan big time isku. Operaatio Bagration 2.

Toivotaan, ettei sentään suursodaksi tuosta ylly.
 
Keijon Kiva Kerho
Kyllä se on menoa nyt. Pitkään mentiin kohti rauhaa, mutta kohta alkaa se kolmas maailmansota ja taitaapa ydinohjuksetkin lennellä lopputulemana.

Se kunnon kahina vaatii aina sen yhden kunnon psykopaatin. 30-luvulla Hitler, nyt yli 80 vuotta myöhemmin se on sitten Putler. Toki sekä 30-luvulla että nyt maailmassa pyörii paljon enemmän näitä psykopaatteja. Demokratia myös vastatuulessa ja tähän se sitten johtaa.
 
  • Tykkää
Reactions: Latimeria
vierailija
Kaikki tämä kinastelu osottautuu aivan turhaksi helmikuun aikana. Putin aloittaa laajamittaisen hyökkäyksen Ukrainaan ja valtaa koko maan. Piste. Sitten on hauska katsoa, että jokelteleeko KooWee vielä täällä. Tai taputtaako Lissu vielä käsiään hänen mukana.

Yksi mahdollinen hyökkäyskuvio:

Kyseessä ei ole mikään hikinen operaatio vaan big time isku. Operaatio Bagration 2.

Toivotaan, ettei sentään suursodaksi tuosta ylly.
Ei taida Venäjän voima riittää Bagration kakkoseen.
 
Kaikki tämä kinastelu osottautuu aivan turhaksi helmikuun aikana. Putin aloittaa laajamittaisen hyökkäyksen Ukrainaan ja valtaa koko maan. Piste. Sitten on hauska katsoa, että jokelteleeko KooWee vielä täällä. Tai taputtaako Lissu vielä käsiään hänen mukana.

Yksi mahdollinen hyökkäyskuvio:

Kyseessä ei ole mikään hikinen operaatio vaan big time isku. Operaatio Bagration 2.

Toivotaan, ettei sentään suursodaksi tuosta ylly.
Onhan tuo surullista luettavaa. Taitaa olla muuten ensimmäinen kerta historiamme aikana, jolloin vihollisen hyökkäys on valmiiksi suunniteltu ja kuvailtu, ennen kuin se edes on tapahtunut. Mutta ehkä maailma on muuttunut, ja vanhat kuviot eivät enää ole voimassa? Ehkä kaikki se, miten tähän asti ollaan edetty, on tullut tiensä päähän, ja jotakin ihan uutta on meille tarjolla.

Onhan se mukavaa, jos minun kirjoituksistani löytyy jotakin "hauskaa katseltavaa", vaikka sitten jälkeenpäin. Ehkä se on ihan ymmärrettävää, että minä yrittäessäni tuoda esiin Venäjästä ja maailmantapahtumista sellaista, jota meidän oma mediamme ei suostu kertomaan, joudun asemaan, jossa mukamas vastaan siitä, mitä Venäjä tulee tekemään. Ei siinä mitään, vaikka se onkin ihan hölmöä. Saatan hyvinkin vielä "jokellella" täällä, vaikka Venäjä kaikkien aiempien uskomusteni vastaisesti päättäisikin hyökätä Ukrainaan, jos ei muuten niin tarkkaillen mediamme ulostuloja niin pitkälle kun saatavilla oleva materiaali antaa myöten.

Muistutan kuitenkin, että se, mitä täällä olen tuonut esiin, koskee nimenomaan menneitä aikoja. Tulevaisuus on aina tapahtumien summa, joten se voi muuttua arvaamattomasti. Jos nuo Venäjän väitetyt toimenpiteet pitävät paikkaansa (ja mikseivät pitäisi) se viittaa vähintään siihen, että Venäjä varautuu kaikkeen. Se varautuu siis ainakin siihen, että Ukrainassa alkaa tapahtua. Ja kuten olen täällä sanonut, Ukrainassa todennäköisesti alkaa tapahtua. Kyse on vain siitä, onko se Venäjän suorittama "false flag" (jolloin herää kysymys miksi ihmeessä, kun sen hyökkäyssuunnitelmat ovat jo julkisia), tai sitten lännen suorittama hämäysisku, josta syytetään Venäjää.

Mitä sitten tapahtuu, sen tietävät vain osalliset. Minä olen pelkkä tarkkailija. Ja ohimennen sanoen, minä en ainakaan ole täällä kinastelemassa, minun motiivina on vain lisätä tietoutta sellaisista asioista, joita meille ei jostain syystä haluta kertoa. Ja sen teen siksi, että ihmiset alkaisivat ajatella itse, eivätkä sokeasti uskoisi pelkästään siihen, mitä heille toitotetaan. Että saisivat laajemman perspektiivin.

Ajatuksenani on vain suoda mahdollisuus sille, että lapsillemme jäisi mahdollisuus hyvään tulevaisuuteen, ettei meitä ohjattaisi joukolla harhaan. En voi muuta kuin kirjoitella nettiin, ja siksi olen täällä. Jos se jotakuta rassaa, niin siitä vaan.

Nahkurin orsilla tavataan!
 
vierailija
Miten olisi vaikka tämä amerikkalaisen kenraalin ja Naton entisen johtajan Wesley Clarkin esitelmä siitä, miten USA:n ulkopolitiikan on ottanut haltuunsa pieni, mutta sitäkin määrätietoisempi neokonservatiivien joukko, pyrkien nimenomaan valtaamaan entisen Neuvostoliiton alaisia maita:

Voisitte vaikka alkuun yrittää leimata tämän pätkän valheelliseksi ja disinformaatioksi.
EI ole mitään syytä leimata tätä pätkää valheelliseksi. Pätkä on kuitenkin 14-15 vuotta vanha, Bushin ajalta. Republikaanien ajalta. Ja tuo kommentti mihin hän viittasi koskien ns. vanhaa Neuvostoliiton etupiiriä (Iran, Irak, Syyria, Afganistan) oli vuodelta 1991.

Paljon asioita on USA:ssa tapahtunut näiden jälkeen. En näe mitään johdonmukaista salaliittoa, joka pysyisi yhä kasassa.

Sotket nyt erityyppisiä juttuja ja rakennat niistö oman keitoksen, haet ajatteluasi tukevat linkit ja kaivatpa vieläpä niistä sopivammat kohdat. Pätkiesi taso ja luotettavuus kyllä vaihtelee.

Mutta mielenkiintoista kuulla, että pidät uhkana nimenomaan neokonservatismia. Wesley Clarkhan meinasi olla pari kertaa demokraattien pressaehdokaskin. Olisin kuvitellut, että Lissun tänne manaamana olisit tuota hörhökonservatiivijengiä itsekkin...
 
vierailija
Kannattaa lukea:

Todella mielenkiintoista.

Lopussa teksti:

"VENÄJÄN valtamediassa ja Kremliä tukevassa propagandamediassa on jo hyökätty voimakkaasti avoimen kirjeen allekirjoittajia vastaan. Allekirjoittajia on kuvailtu muun muassa ulkomaisiksi agenteiksi, viidennen kolonnan edustajiksi sekä lännen etuja ajaviksi liberaaleiksi ja juutalaisiksi sekä Venäjän sisäisiksi vihollisiksi."

Tällä palstalla kovasti tykätään Venäjästä ja luotetaan sen valtamediaan. Mutta omaa valtamediaa pidetään lähes täysin valheellisena.

Mutta ihan kiva, että Venäjällä kuitenkin vielä uskaltavat tämmöistä tehdä. Luulin, että sen aika oli jo ohi ja ns. älymystö hiljennetty kauan sitten. Pieni valonpilkahdus tuossa maassa. Täytyy nyt toivoa, että seuraukset eivät ole hyytävät.
 
Yhteistyössä