Joku vanha täti toi kiukuttelevan lapseni sisälle

Status
Viestiketju on suljettu.
vieras
No siksi se mummeli varmaan asiaan puuttuikin, kun ei siitä mitään tiennyt. En minäkään pystys vaan käveleen ohi, jos jossaki pikkulapsi huutas talon portailla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Åboriginal:
:eek:
Mutta mä itse olisin kyllä nostanut raivoavan 4 veen eteisen lattialle kiukkuamaan, sieltä se ei ainakaan pääse karkuun huomaamatta, oven ulkopuolelta voi päästä.
Meidän likan tuntien noin ei kannata tehdä. Hän rauhoittuu paljon nopeammin, kun antaa hänen olla. Jos olisin nostanut hänet eteisen lattialle, hän olisi vaan provosoitunut lisää.
 
vieras
Mummo pelkäsi lapsen puolesta, musta on hyvä että vielä on ihmisiä jotka huolehtii pienten lasten turvallisuudesta. Mummohan ei tiennyt mitä oli tapahtunut, esim onko lapsi karannut
 
minä tekisin kanssa näin. taikka jos ulkona olisi niin ikkunassa olisin kyllä katsomassa ettei karkaa minnekkään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tyttöni Tuulispää:
Alkuperäinen kirjoittaja Åboriginal:
:eek:
Mutta mä itse olisin kyllä nostanut raivoavan 4 veen eteisen lattialle kiukkuamaan, sieltä se ei ainakaan pääse karkuun huomaamatta, oven ulkopuolelta voi päästä.
Meidän likan tuntien noin ei kannata tehdä. Hän rauhoittuu paljon nopeammin, kun antaa hänen olla. Jos olisin nostanut hänet eteisen lattialle, hän olisi vaan provosoitunut lisää.
Mutta mummo ei voi sitä tietää. Ja jonain kertana tyttö voi ottaa hatkat sieltä oven takaa.
Kävelisitkö itse ohi, jos näkisit oven takana tai pihassa itkevän lapsen, joka rääkyy että äiti jätti mut tänne tms? Mä en.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Mummo pelkäsi lapsen puolesta, musta on hyvä että vielä on ihmisiä jotka huolehtii pienten lasten turvallisuudesta. Mummohan ei tiennyt mitä oli tapahtunut, esim onko lapsi karannut
Joo, sinänsä ihan hyvä juttu, mutta minä kyllä olisin ensin ottanut selvää, mikä on tilanne, ennen kuin alkaisin puhumaan lapselle karkista.

Mummopa ei sitä tiennyt.

Mä kaipaan aikoja kun koko kylä kasvatti lapset, tervepäisempiä olivat ihmiset ennen :whistle:
Varsinkin lapsuusajan talkkarit ovat jääneet mieleen, silloin oli kuri pihassa.

No entäs jos tytöllä oliskin ollu joku hätä ja mummo olis vaan ohi kävelly. :/ Olisit iloinen että joku välitti sen verran että viitti pysähtyä auttamaan.
Ja aika nopeesti pieni 4v (ja isompikin) kiukispäissään ryntääkin johonkin muualle kuin kotiin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Åboriginal:
Alkuperäinen kirjoittaja Tyttöni Tuulispää:
Alkuperäinen kirjoittaja Åboriginal:
:eek:
Mutta mä itse olisin kyllä nostanut raivoavan 4 veen eteisen lattialle kiukkuamaan, sieltä se ei ainakaan pääse karkuun huomaamatta, oven ulkopuolelta voi päästä.
Meidän likan tuntien noin ei kannata tehdä. Hän rauhoittuu paljon nopeammin, kun antaa hänen olla. Jos olisin nostanut hänet eteisen lattialle, hän olisi vaan provosoitunut lisää.
Mutta mummo ei voi sitä tietää. Ja jonain kertana tyttö voi ottaa hatkat sieltä oven takaa.
Kävelisitkö itse ohi, jos näkisit oven takana tai pihassa itkevän lapsen, joka rääkyy että äiti jätti mut tänne tms? Mä en.
Tyttö ei huutanut sellasta, vaan huusi haluavansa nähdä roska-auton.

Alkuperäinen kirjoittaja Tyttöni Tuulispää:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Mummo pelkäsi lapsen puolesta, musta on hyvä että vielä on ihmisiä jotka huolehtii pienten lasten turvallisuudesta. Mummohan ei tiennyt mitä oli tapahtunut, esim onko lapsi karannut
Joo, sinänsä ihan hyvä juttu, mutta minä kyllä olisin ensin ottanut selvää, mikä on tilanne, ennen kuin alkaisin puhumaan lapselle karkista.
Jospa hän vain käytti karkista puhumista houkutuksena, että sai tytön rauhoittumaan.
Tai sitten ei puhunut karkista sanaakaan, ja lapsi keksi sen ihan itse...meidän 4 v ainakin on niin ovela että voisi hyvinkin väittää sellaista, vaikkei mummo olisi sanonut sanaakaan :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Honostooppari:
Alkuperäinen kirjoittaja Tyttöni Tuulispää:
Alkuperäinen kirjoittaja Åboriginal:
:eek:
Mutta mä itse olisin kyllä nostanut raivoavan 4 veen eteisen lattialle kiukkuamaan, sieltä se ei ainakaan pääse karkuun huomaamatta, oven ulkopuolelta voi päästä.
Meidän likan tuntien noin ei kannata tehdä. Hän rauhoittuu paljon nopeammin, kun antaa hänen olla. Jos olisin nostanut hänet eteisen lattialle, hän olisi vaan provosoitunut lisää.
Mummopa ei sitä tiennyt.

Mä kaipaan aikoja kun koko kylä kasvatti lapset, tervepäisempiä olivat ihmiset ennen :whistle:
Varsinkin lapsuusajan talkkarit ovat jääneet mieleen, silloin oli kuri pihassa.
oon honostooppari TÄYSIN samaa mieltä!!!

Alkuperäinen kirjoittaja Tyttöni Tuulispää:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Mummo pelkäsi lapsen puolesta, musta on hyvä että vielä on ihmisiä jotka huolehtii pienten lasten turvallisuudesta. Mummohan ei tiennyt mitä oli tapahtunut, esim onko lapsi karannut
Joo, sinänsä ihan hyvä juttu, mutta minä kyllä olisin ensin ottanut selvää, mikä on tilanne, ennen kuin alkaisin puhumaan lapselle karkista.
Mummot puhuu aina karkeista. ;) Ei siitä kannata välittää, sanot vaan että mummo oli väärässä, saat karkkia karkkipäivänä. Ei sen ihmeellisempää.
 
Tätä mieltä minäkin. Eihän tyttö välttämättä mummolle selostanut edes, miksi itkee...
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Ammattisi LTO, miten teet töissäsi kiukuttelijoille? Jätät pihalle huutaan?
Omat lapset ja "työkalut" on eri asioita.
Mun LTO-bestikseni aina sanoo kun oma lapsi tinttailee ostoskeskuksessa tms että suutarin lapsilla ei ole kenkiä :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Pähkinä-:
Alkuperäinen kirjoittaja Tyttöni Tuulispää:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Mummo pelkäsi lapsen puolesta, musta on hyvä että vielä on ihmisiä jotka huolehtii pienten lasten turvallisuudesta. Mummohan ei tiennyt mitä oli tapahtunut, esim onko lapsi karannut
Joo, sinänsä ihan hyvä juttu, mutta minä kyllä olisin ensin ottanut selvää, mikä on tilanne, ennen kuin alkaisin puhumaan lapselle karkista.
Mummot puhuu aina karkeista. ;) Ei siitä kannata välittää, sanot vaan että mummo oli väärässä, saat karkkia karkkipäivänä. Ei sen ihmeellisempää.
Joo, tästä puhuttiin tytön kanssa. Ei saanut karkkia tänään.
 
HH
Ihan oikein teki vanhus, kyllä minäkin varmaan tekisin samoin, jos löytäisin ulkoa hylätyn itkevän lapsen. Itse asiassa olis aika julmaa olla välittämättä ja selvittämättä onko kaikki ok.
 
Status
Viestiketju on suljettu.

Yhteistyössä