Joku vanha täti toi kiukuttelevan lapseni sisälle

Status
Viestiketju on suljettu.
ite oon jättäny raivoavan lapsen ulko-ovan taa huutamaan. Me asutaan sen verran syrjässä että onneks tommoset mummot ei pääse sekaantumaan + muutakaan vaaraa ei ole. Tuo nuorempi viimeks soitti parikin kertaa ovikelloa, kun ei jaksanut ovea avata ja kieltäyty kuitenkin tulemasta sisään. isänsä toi huutavan tytön sit tupaan kun itsekkin tuli.
 
huono äiti miäkin
Minua myös ärsyttää aivan suunnattomasti nämä ulkopuoliset, jotka tulee ja puuttuu ja ovat AINA sitä mieltä, että lapsiparka, kamala äiti, lapsella on nyt tooosii iso hätä ja itku ja paha miäli ja anna karkkia ja paapo ja höösää ja jakaa muka-hyviä neuvoja - eivätkä siis tiedä yhtään mitään koko tilanteesta.

Ulkopuoliselle tilanteet näyttää ihan erilaiselta, kuin mitä ne todellisuudessa on.

Minäkin olen saanut lapsen hakkaajan leiman, koska lapsi heittäytyi veltoksi kiukutellessaan ja koettakaapa jokainen kantaa tai rauhoitella tai pitää pystyasennossa lasta, joka heittäytyy (vaikka öljyiseen paskaiseeen lätäkköön) aivan veltoksi makarooniksi !!

Ihmettelen aina, mitä kummaa pitäisi ulkopuolisten mielestä tehdä? Jos antaa periksi ja lapsi juoksee kadulle tai heittäytyy katuojaan, on huono äiti kun ei saa kuria lapselle. Jos estää, rajaa, komentaa, on huono äiti kun kiusaa lasta.. ei aina voi lässyttää.. kun niitä samoja tilanteita on voinut olla kymmeniä tai on asia, josta on aiemmin puhuttu.

Miksi ulkopuolinen ei voisi luottaa siihen, että vanhemmat yleensä kyllä tietää ja toimii parhaaksi katsomallaan tavalla?? Miksi aina ajatellaan, ettei toinen osaa omia lapsiaan kasvattaa, toimia heidän kanssaan, vaan itse on parempi - että ilman minun väliinpuuttumista lapsi hakataan tai jätetään yksin jonnekin mieron tielle. ??? :eek:
 
koukku
[quote="Miksi aina ajatellaan, ettei toinen osaa omia lapsiaan kasvattaa, toimia heidän kanssaan, vaan itse on parempi - että ilman minun väliinpuuttumista lapsi hakataan tai jätetään yksin jonnekin mieron tielle. ??? :eek: [/quote]

Mistä ulkopuolinen voi tietää, onko lapsella oikea hätä vai rankaiseeko äiti häntä jättämällä yksin pihalle?
Suomessakin kuolee ihmisiä sen takia, ettei kukaan auta.
 
huono äiti
Alkuperäinen kirjoittaja Honostooppari:
Alkuperäinen kirjoittaja Tyttöni Tuulispää:
Alkuperäinen kirjoittaja Åboriginal:
:eek:
Mutta mä itse olisin kyllä nostanut raivoavan 4 veen eteisen lattialle kiukkuamaan, sieltä se ei ainakaan pääse karkuun huomaamatta, oven ulkopuolelta voi päästä.
Meidän likan tuntien noin ei kannata tehdä. Hän rauhoittuu paljon nopeammin, kun antaa hänen olla. Jos olisin nostanut hänet eteisen lattialle, hän olisi vaan provosoitunut lisää.
Mummopa ei sitä tiennyt.

Mä kaipaan aikoja kun koko kylä kasvatti lapset, tervepäisempiä olivat ihmiset ennen :whistle:
Varsinkin lapsuusajan talkkarit ovat jääneet mieleen, silloin oli kuri pihassa.
MINÄ EN KAIPAA TÄMMÖSTÄ.
Koko kylä kasvattaa kuulostaa hienolta, mutta todellisuudessa voikin olla niin, että "epäkelpoja" vanhempia lyödään lisää. Eli kyseessä ei olekaan vanhemmille annettu tuki tai apu, eikä kyseessä ole lapsia suojeleva tai hyvin huolehtiva kyläyhteisö, vaan "paremmat" aikuiset kivittävät ne "huonot" vanhemmat. Ja sitten myös lapsi leimautuu. Ja aikuinen leimautuu, yleensä aivan turhaan.

huono äiti
Alkuperäinen kirjoittaja koukku:
[quote="Miksi aina ajatellaan, ettei toinen osaa omia lapsiaan kasvattaa, toimia heidän kanssaan, vaan itse on parempi - että ilman minun väliinpuuttumista lapsi hakataan tai jätetään yksin jonnekin mieron tielle. ??? :eek:

Mistä ulkopuolinen voi tietää, onko lapsella oikea hätä vai rankaiseeko äiti häntä jättämällä yksin pihalle?
Suomessakin kuolee ihmisiä sen takia, ettei kukaan auta.
[/quote]

SE ULKOPUOLINEN VOISI TULLA IHAN REILUSI KYSYMÄÄN ETTÄ MISTÄ ON KYSYMYS, MIKÄ ON HÄTÄNÄ! eikä automaattisesti tuomita ja ajatella, että lapsi on kaltoin kohdeltu ja vanhemmat ns. huonoja, välinpitämättömiä tms.

Jos kerran on mielenkiintoa puuttua ylipäätään, eikö sen puuttumisen voisi tehdä niin että KYSYY VANHEMMALTA että mikä nyt, eikä mene lässyttämään lapselle joutavia tai haukkumaan pataluhaksi vanhempia.
 
koukku
Alkuperäinen kirjoittaja huono äiti :
Alkuperäinen kirjoittaja Honostooppari:
Alkuperäinen kirjoittaja Tyttöni Tuulispää:
Alkuperäinen kirjoittaja Åboriginal:
:eek:
Mutta mä itse olisin kyllä nostanut raivoavan 4 veen eteisen lattialle kiukkuamaan, sieltä se ei ainakaan pääse karkuun huomaamatta, oven ulkopuolelta voi päästä.
Meidän likan tuntien noin ei kannata tehdä. Hän rauhoittuu paljon nopeammin, kun antaa hänen olla. Jos olisin nostanut hänet eteisen lattialle, hän olisi vaan provosoitunut lisää.
Mummopa ei sitä tiennyt.

Mä kaipaan aikoja kun koko kylä kasvatti lapset, tervepäisempiä olivat ihmiset ennen :whistle:
Varsinkin lapsuusajan talkkarit ovat jääneet mieleen, silloin oli kuri pihassa.
MINÄ EN KAIPAA TÄMMÖSTÄ.
Koko kylä kasvattaa kuulostaa hienolta, mutta todellisuudessa voikin olla niin, että "epäkelpoja" vanhempia lyödään lisää. Eli kyseessä ei olekaan vanhemmille annettu tuki tai apu, eikä kyseessä ole lapsia suojeleva tai hyvin huolehtiva kyläyhteisö, vaan "paremmat" aikuiset kivittävät ne "huonot" vanhemmat. Ja sitten myös lapsi leimautuu. Ja aikuinen leimautuu, yleensä aivan turhaan.
Sulla tosiaan on huonoja kokemuksia jostain, kun noin sairastuneella mielellä ajattelet. :O
Sä varmaan antaisit jonkun kiukuttelevan lapsen juosta auton alle tai hypätä kaivoon tms. ihan vaan sen takia, että EI SAA PUUTTUA.
 
Me asutaan aika "korvessa" omakotitalossa ja tiedän, ettei lapselle ole mitenkään vaarallista raivota vähän aikaa ulko-oven takana. Olisinhan kuullut, jos lapsi olisi ottanut hatkat. Ja turvallisuuden kannalta on sitä paitsi ihan sama huutaako lapsi oven ulkopuolella OVI AUKI vai oven sisäpuolella.

Joskus kun olen nostanut raivoavan lapsen eteiseen huutamaan, hän on itse lähtenyt oven ulkopuolelle jatkamaan huutoaan. MEIDÄN NEITI ON SELLAINEN!
 
Alkuperäinen kirjoittaja huono äiti miäkin:
Minua myös ärsyttää aivan suunnattomasti nämä ulkopuoliset, jotka tulee ja puuttuu ja ovat AINA sitä mieltä, että lapsiparka, kamala äiti, lapsella on nyt tooosii iso hätä ja itku ja paha miäli ja anna karkkia ja paapo ja höösää ja jakaa muka-hyviä neuvoja - eivätkä siis tiedä yhtään mitään koko tilanteesta.

Ulkopuoliselle tilanteet näyttää ihan erilaiselta, kuin mitä ne todellisuudessa on.

Minäkin olen saanut lapsen hakkaajan leiman, koska lapsi heittäytyi veltoksi kiukutellessaan ja koettakaapa jokainen kantaa tai rauhoitella tai pitää pystyasennossa lasta, joka heittäytyy (vaikka öljyiseen paskaiseeen lätäkköön) aivan veltoksi makarooniksi !!

Ihmettelen aina, mitä kummaa pitäisi ulkopuolisten mielestä tehdä? Jos antaa periksi ja lapsi juoksee kadulle tai heittäytyy katuojaan, on huono äiti kun ei saa kuria lapselle. Jos estää, rajaa, komentaa, on huono äiti kun kiusaa lasta.. ei aina voi lässyttää.. kun niitä samoja tilanteita on voinut olla kymmeniä tai on asia, josta on aiemmin puhuttu.

Miksi ulkopuolinen ei voisi luottaa siihen, että vanhemmat yleensä kyllä tietää ja toimii parhaaksi katsomallaan tavalla?? Miksi aina ajatellaan, ettei toinen osaa omia lapsiaan kasvattaa, toimia heidän kanssaan, vaan itse on parempi - että ilman minun väliinpuuttumista lapsi hakataan tai jätetään yksin jonnekin mieron tielle. ??? :eek:
No enpä itse miettinyt pätkän vertaa että asia ei minulle kuuluisi kun näin kolme pojan nassikkaa leikkimässä sellaisen ison roskalavan sisällä. Yhdestä aukosta sisään ja toisesta ulos, vanhin ehkä ekaluokkalainen ja loput nuorempia. Painelin paikalle ja kiskoin jätkät huuthittoon sieltä maalaillen uhkakuvia ja komensin kotiin. Kyseinen roskalava sattuu olemaan sellainen johon viedään talousjätteitä, monesti siellä on lasia ja muuta vastaavaa. Samoin olen puuttunut muunmuassa siihen kun pojanjolpit keräsi aurausviittoja pois -karjuin kuin pieni elukka ja aurausviitat osasivat takaisin paikoilleen.. Että joka paikkaan ei vanhempien valvova silmä yllä ja silloin soisin että jos kyseessä olisivat omat tenavani niin joku napakka ihminen puuttuisi asiaan ennenkuin vahinkoa sattuu -tenaville tai muille.
 
kalissa
Alkuperäinen kirjoittaja Scarlett-79:
Mä nostaisin lapsen siihen eteiseen tinttailemaan ja antaisin olla siinä, yksin pihalle en tuon ikäistä jättäisi vaikka mikä olisi.
Näin tekisin ja lastensuojelusta voit kysyä AP mietä mieltä olisivat kasvatusmetodistasi.
Heitteillejättö ei ole etäällä.. Olet kuitenkin useamman minuutin ollut sisällä jos toista olet jo syöttänyt.
4-vuotias ei ole kypsä jätettäväksi yksin ulos temppuilemaan.
Sen ikäinen voi keksi lähteä kostoksi muualle..
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tyttöni Tuulispää:
Me asutaan aika "korvessa" omakotitalossa ja tiedän, ettei lapselle ole mitenkään vaarallista raivota vähän aikaa ulko-oven takana. Olisinhan kuullut, jos lapsi olisi ottanut hatkat. Ja turvallisuuden kannalta on sitä paitsi ihan sama huutaako lapsi oven ulkopuolella OVI AUKI vai oven sisäpuolella.

Joskus kun olen nostanut raivoavan lapsen eteiseen huutamaan, hän on itse lähtenyt oven ulkopuolelle jatkamaan huutoaan. MEIDÄN NEITI ON SELLAINEN!
EI pahalla, mutta kannattaisiko yrittää laittaa lapselle tietyt rajat? Siis esim. sen suhteen että kotoa ei mennä yksin ulos ilman lupaa, ei nyt eikä koskaan? Oveen sellainen lukko ettei lapsi pääse ulos.
Jos olisit kuullut lapsen mahdollisen karkaamisen, niin miksi et kuullut että pihaan tuli mummo joka mitä ilmeisimmin jutteli hetken lapsesi kanssa ennen kun tuli teille sisään? :saint:
 
vieras
Mielestäni parempi joskus puuttua kuin olla puuttumatta.. Ja sitten myöhemmin harmitella miksi en puuttunut kun tapahtui näin ja näin. Tuskin mummo kuitenkaan pahalla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja pakkasrouva avannolla:
en kyllä uskaltais jättää nelivuotiasta ulos kiukuttelemaa, koska se on just se ikä jolloin voi eka kerran saaha päähänsä, että karkaa kotoa, ja mitenkäs suu sitten pannaan
noe i kai nitä muksuja sinne "unohdeta" huutamaan, itse ainakin käyn katsomassa ja kuuluuhan se jos huuto loppuu. Maalaisjärkeä kehiin...
 
Alkuperäinen kirjoittaja huono äiti :
Alkuperäinen kirjoittaja Honostooppari:
Alkuperäinen kirjoittaja Tyttöni Tuulispää:
Alkuperäinen kirjoittaja Åboriginal:
:eek:
Mutta mä itse olisin kyllä nostanut raivoavan 4 veen eteisen lattialle kiukkuamaan, sieltä se ei ainakaan pääse karkuun huomaamatta, oven ulkopuolelta voi päästä.
Meidän likan tuntien noin ei kannata tehdä. Hän rauhoittuu paljon nopeammin, kun antaa hänen olla. Jos olisin nostanut hänet eteisen lattialle, hän olisi vaan provosoitunut lisää.
Mummopa ei sitä tiennyt.

Mä kaipaan aikoja kun koko kylä kasvatti lapset, tervepäisempiä olivat ihmiset ennen :whistle:
Varsinkin lapsuusajan talkkarit ovat jääneet mieleen, silloin oli kuri pihassa.
MINÄ EN KAIPAA TÄMMÖSTÄ.
Koko kylä kasvattaa kuulostaa hienolta, mutta todellisuudessa voikin olla niin, että "epäkelpoja" vanhempia lyödään lisää. Eli kyseessä ei olekaan vanhemmille annettu tuki tai apu, eikä kyseessä ole lapsia suojeleva tai hyvin huolehtiva kyläyhteisö, vaan "paremmat" aikuiset kivittävät ne "huonot" vanhemmat. Ja sitten myös lapsi leimautuu. Ja aikuinen leimautuu, yleensä aivan turhaan.

Ootkos asunut 60- tai 70-luvulla kerrostalossa jossa oli talkkarit?

TALKKARIT TAKAISIN :attn:

kalissa
Alkuperäinen kirjoittaja letkukinttu:
Alkuperäinen kirjoittaja pakkasrouva avannolla:
en kyllä uskaltais jättää nelivuotiasta ulos kiukuttelemaa, koska se on just se ikä jolloin voi eka kerran saaha päähänsä, että karkaa kotoa, ja mitenkäs suu sitten pannaan
noe i kai nitä muksuja sinne "unohdeta" huutamaan, itse ainakin käyn katsomassa ja kuuluuhan se jos huuto loppuu. Maalaisjärkeä kehiin...
Ap ei käsittääkseni ole kuullut, että lapsi on mummon kanssa jutellut siellä eli jos mummeli karkit sun muut on kerennyt lupaamaan, niin ei kovin tarkka kontrolli ole ollut!
 
mikset menny ovelle heti kun kuulit että mummo meni juttelemaan lapselle? mummon sijaanhan siinä olis voinu olla vaikka mikä "namusetä" :$

mutta eikö toisaalta ole hyvä että mummo tuli ja soitti ovikelloa,koska ei tienny mikä on hätänä,mummohan saatto vaikka luulla että lapsi on yksin kotona... :|
 
toinen lto
Oletkohan ap ihan oikealla alalla jos kiukutteleva 4-vuotias on sulle noin hankala tapaus, että on pihalle jätettävä raivoamaan? Kauanko olet tehnyt työtäsi?
 
No pihalle mäkin olen pari kertaa kiukuttelevan 4 vuotiaani jättänyt.
Minuutti, pari riittää ja tulee sitten rauhoittuneena mököttämään eteiseen.
Karkilla hyvin monet vanhemmat ihmiset koittavat saada pahan mielen pois, mikä on mun mielestäni typerää.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Åboriginal:
Alkuperäinen kirjoittaja Tyttöni Tuulispää:
Me asutaan aika "korvessa" omakotitalossa ja tiedän, ettei lapselle ole mitenkään vaarallista raivota vähän aikaa ulko-oven takana. Olisinhan kuullut, jos lapsi olisi ottanut hatkat. Ja turvallisuuden kannalta on sitä paitsi ihan sama huutaako lapsi oven ulkopuolella OVI AUKI vai oven sisäpuolella.

Joskus kun olen nostanut raivoavan lapsen eteiseen huutamaan, hän on itse lähtenyt oven ulkopuolelle jatkamaan huutoaan. MEIDÄN NEITI ON SELLAINEN!
EI pahalla, mutta kannattaisiko yrittää laittaa lapselle tietyt rajat? Siis esim. sen suhteen että kotoa ei mennä yksin ulos ilman lupaa, ei nyt eikä koskaan? Oveen sellainen lukko ettei lapsi pääse ulos.
Jos olisit kuullut lapsen mahdollisen karkaamisen, niin miksi et kuullut että pihaan tuli mummo joka mitä ilmeisimmin jutteli hetken lapsesi kanssa ennen kun tuli teille sisään? :saint:
Kuulin kyllä mummon tulevan.
 
Mikset mennyt ovelle?
Mä menisin, jos kuulisin jonkun vieraan tulevan meidän ovelle ja juttelevan lapseni kanssa.
 
huono äiti
Olen elänyt lapsuuteni nimenomaan 70 luvulla ja nimenomaan kerrostalossa jossa oli talkkari, ja paljon lapsia kuten siihen aikaan aina oli. talkkaria me lapset pelättiin. No, nyt aikuisen silmin katsottuna hän piti huolen siitä, ettei me kakarat tehty kovin älyttömyyksiä, kun pelkona oli että talkkari tulee ja tarttuu "niskavilloista". Isommat pojat sai ainakin huutia talkkarilta. Me tytöt oltiin pienempiä mutta pelättiin silti..

Talkkari ei kuitenkaan mennyt ovien taakse vanhemmille karjumaan vaan kuritti nimenomaan kakaroita. Ajatuksena kait just se, että muksut tekee kaikenlaista hölmöä heti kun aikuisen silmä välttää ja joukossa tyhmyys tiivistyy eikä kyse ole huonosta kasvatuksesta tai välinpitämättömyydestä tms.

Ja KYLLÄ: olen itse saanut haukut päälleni useamman kerran milloin mistäkin asiasta, kun ulkopuolinen on puuttunut johonkin, mistä ei tajua yhtikäs mitään! Esim. kiukutteleva lapsi. Olen itse paikalla ja pysyn itse rauhallisena,En korota ääntä, en lyö tms., mutta ulkopuolinen tulee huutamaan minulle, miten surkea olen.

Olen saanut perääni sääliviä, surkuttelvia katseita, kun olen kirjaimellisesti kantanut kainalossani huutavaa isoa lasta. Lapsi kieltäytyi kävelemästä enkä minä antanut hänen jäädä katuojaan makaamaan, en jaksanut enää enempää neuvotella, ei voitu koko iltaa seistä kadulla jne.. sylissä kantaminen ei lapselle kelvannut, hän halusi raivota ja heittäytyi veltoksi. Velttoa tai rimpuilevaa ei voi kuulkaas kantaa sylissä sillä tavalla kuin lasta sylissä kannetaan, ainoa asento on se että ottaa kainaloon. Olen kuitenkin ihan normaalikokoinen nainen, en mikään iso tai lihaksikas, ja lapsi on iso ja vahva.

"Paras" puuttuminen oli se, kun työnsin nuorempaa lasta rattaissa ja isompi seisoi tavarakorissa. Oli talvi, märkää paksua lunta, jossa oli raskas työntää. Sovittiin isomman kanssa että hän kävelee sitten kun minä en jaksa enää.
Aikani työnnettyä pysäytin rattaat ja sanoin lapselle: nyt en jaksa enää. Hän tuli tavarakorista pois kävelemään ilman valituksia, ihan kuten oli sovittu. Vastaan tuli mummo joka raakkui vihaisella ja ilkeällä äänellä: "on se vaan jaksettava! on sitä meidänkin pitänyt jaksaa!"

Haluatteko kuulla lisää, näitä on !

Nimimerkillä vahvatahtoisten, itsepäisten lasten äiti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja pienenhetken:
mikset menny ovelle heti kun kuulit että mummo meni juttelemaan lapselle? mummon sijaanhan siinä olis voinu olla vaikka mikä "namusetä" :$

mutta eikö toisaalta ole hyvä että mummo tuli ja soitti ovikelloa,koska ei tienny mikä on hätänä,mummohan saatto vaikka luulla että lapsi on yksin kotona... :|
Olin imettämässä poikaa. Ja tunnistin kyllä mummon äänestä. Asuu 100m päässä naapurissa. En tarkemmin tunne kyseistä ihmistä, en edes nimeltä, mutta on ainut mummo näillä kulmilla.
 
Status
Viestiketju on suljettu.

Yhteistyössä