Johan loppui viknkuminen mutta millä hinnalla?

[QUOTE="xxx";30457614]Pitäis ehkä hiukan miettiä MILLAINEN rangaistus on sopiva kasvatuskeino. Saksilla uhkaaminen ???? Todellako?

Miten olis kaiken pelaamisen ja leffojen kieltäminen? Jäähypenkki? Vähän vanhemmille viikkorahan menettäminen.

Ja se että lapselle on selvää mikä oli rangaistuksen syy, ja kuinka rangaistus poistetaan (=anteeksipyyntö ja käytöksen muuttaminen).[/QUOTE]

Kaikkia näitä on käytetty, johdonmukaisesti. Rajojen koettelu jatkui silti ja tässä nyt ollaan.

 

Sitähän minä olen yrittänyt tolkuttaa tässä kokoajan. Ei todellakaan pitäisi olla näin vaikeaa. Mistään ydinfysiikasta ei ole kyse. Ja sitähän minä tässä ihmettelen miksi niitä rajoja pitää kokoajan kokeilla? Päivänselviä asioita?

Ehkä sinun pitäisi vaan hyväksyä, että lapsi koko ajan kitisee vastaan, eikä edes yrittää kitkeä sitä pois. Kunhan vaan tekee vaaditut asiat, niin antaa kitistä ja vastustella.

 

No kyllähän meidän kullannuppu osaa olla tosi kiltti jos haluaa, ja onkin usein. Mutta osaa sitten olla todella raivostuttava myös. Ja kuten sanoin sai hän yhden minulta kun oli kiltisti ja kaksi tuli postin mukana ja yhden sai mummiltaan. Yksi sellainen postikalenteri on nyt riekaleina. Ja meillähän puhutaan niin paljon ja selitetään ja toisetaan aivan jatkuvasti kaikkea mahdollista ja mahdotontakin että nyt tuli vaan niinkutsuttu pattitilanne ja nuppi räjähti.
En ole ylpeä käytöksestäni, senkin olen jo todennut. Mutta ei sitä voi maton alle nyt lakaista kun se jo tuli tehtyä, pitää olla jotenkin johdonmukainen ja yrittää hyötyä edes vähän tästä huonosta tilanteesta.

No, tehtyä ei tietenkään saa tekemättömäksi ja aika monella vanhemmalla menee pinna ja tulee käyttäydyttyä tavalla josta ei ole ylpeä. Mutta koitin vaan luetella ajatuksia siitä, kuinka mielestäni pitäisi tehdä jotta asiat minun nähdäkseni menevät oikein. Siis nyt jatkossa.

Minusta on aivan sama kuka kalenterin on lahjoittanut ja millä tavalla. Sinä ensisijaisena kasvattajana olet kuitenkin portinvartija siihen mitä lapsesi todella saa ja mitä ei. Kun lahja on sinun hyväksyttyäsi lapselle päätynyt, sitten se on lapsen omaisuutta - ja ihan yhtä suurella oikeudella saa lapsi tuhota sinun omaisuuttaisi kuin sinä hänen.

Joku ihmetteli miksi saksilla uhkaaminen olisi jotenkin huono homma. Niin. Miksi pesäpallomailalla tai haulikolla uhkaaminen on huono asia, niin kauan kun ketään ei hakata tai ammuta?

Mä jotenkin ajattelin, että kasvattajana kasvatamme lapsemme tasapainoiseen käyttäytymiseen. Aseilla ja voimatoimilla uhkaaminen on kuitenkin aika äärimmäinen keino. Mitä lapsi siitä oppii? "Kun pinna kiristyy, voin uhata puukolla." Vai kun pinna kiristyy, voin huokaista syvään ja selittää asian paremmin?

 

[QUOTE="kieppi";30457625]Avain tässä on se, että jos kerran pistät lapsen ns. kuriin saksimalla sen pehmolelun ja raivoamalla kuin berserkki, niin johdonmukaisuuden ja tehon vuoksi sinun pitää tehdä sama juttu seuraavallakin kerralla, kun lapsi ämpyilee. Ja lapsethan ämpyilee. Kohta loppuu pehmolelut ja mitäs sitten?

Kerran jos saksit pehmolelun, niin ei siitä mitään hyötyä ole. Kyllä se lapsi vaatii toistoa ja toistoa oppiakseen. Eikö?[/QUOTE]

Luulen että pelkkä uhkailu riittää melko pitkälle. En todellakaan halua saksia pehmoa. ja vielä on 3 muuta kalenteria mitkä voi kylmänrauhallisesti laittaa säpäleiksi. On myös leluja mitä voisi heittää roskiin, niitä on liikaa muutenkin.

 

[QUOTE="xxx";30457629]Ei kai kukaan kuvittele, että viisivuotiaan lapsen pitäisi muistaa vuoden taakse se, että kun on kiltti, saa tehdä kivoja asioita ja jos on tuhma ei saa tehdä kivoja asioita? Sehän se pointti tuossa oli.

Jos lapsi on ollut tuhma, hän ei saa esim. pelata pleikkaa. Siis ihan joka ikisenä vuoden päivänä sama sääntö. Ei vain joulun alla.

Jos lapsi on tuhma, ei hän saa joulukalenteria. Jos lapsi on saanut kilttinä päivänä kalenterin, mutta on sen jälkeen tuhma, otetaan kalenteri takavarikkoon ja luukun saa avata vasta kun ollaan yhdessä todettu että päivä on mennyt kivasti nyt illan tullen saat avata päivän luukun.[/QUOTE]

Just, juuri näin. Mutt ei, ei toimi, meillä.

 

Luulen että pelkkä uhkailu riittää melko pitkälle. En todellakaan halua saksia pehmoa. ja vielä on 3 muuta kalenteria mitkä voi kylmänrauhallisesti laittaa säpäleiksi. On myös leluja mitä voisi heittää roskiin, niitä on liikaa muutenkin.

Sinun pitää sitten miettiä, että miten pitkälle menet. Saksit ne kalenterit ensin, ok, mutta mitäs sitten?

Ja jos oikeasti saksit sen pehmolelun niin, että paikkaat sen myöhemmin, niin sehän on epäjohdonmukaista.

Aloitatko lapselle tärkeistä leluista, vai niistä, jotka joka tapauksessa joutavat roskiin? Jos heität ei niin tärkeitä leluja pois, niin luuletko, että sillä on tarpeeksi vaikutusta?

Mitä teet, jos lapsi joskus saksii jotakin sinun omaasi, koska äiti on ollut tuhma? Tai vaikka uhkailee asialla? (omani kun uhkaavat minua pelikiellolla ja karkkipäivän perumisella)

Jos alat jotakin kasvatusmetodia käyttää, niin pitää suunnitella etukäteen.

 

Muistutan nyt omasta viestistäni vielä, että näillä neuvojilla ja tuomitsijoilla täällä ei taida olla kokemusta hankalammista lapsista, jotka esim. tahallaan pissaavat sänkyyn saadakseen vanhemmat hereillä ja rikkovat rajoja minkä kerkeävät kun ne on ensin näytetty.

Se lapsen huono käytös kun ei välttämättä johdu siitä, että rajat ei olisi tiedossa, vaan siitä, että lapsi haluaa voittaa vanhemman ja saada tämän suuttumaan. Silloin ei auta se, että vanhempi on vain viilipytty, koska lapsi menee niin pitkälle kuin tarvii saadakseen reaktion. Ei auta myöskään puhe, koska se ei pakota lopettamaan vanhemman kiusaamista.

Ainoa mikä auttaa on, että vanhempi keksii rangaistuksen, joka tosiaan harmittaa lasta.

Tämä taitaa olla meilläkin totta. En koe että poika olisi ilkeä mutta kokeilee niitä rajojaan silti. Yksin osaa harvoin olla mutta kyllä sitten kun keksii leikin osaa tosi nätisti leikkiä yksinkin.

 

[QUOTE="kieppi";30457658]Ehkä sinun pitäisi vaan hyväksyä, että lapsi koko ajan kitisee vastaan, eikä edes yrittää kitkeä sitä pois. Kunhan vaan tekee vaaditut asiat, niin antaa kitistä ja vastustella.[/QUOTE]

No ainakin aamulla olisi myöhässä sen tunnin vähintään jos saisi tehdä omaan tahtiin. Ja pelkäänpä että aikaa kuluisi aina vaan enemmän jos lapsi saisi määrätä tahdin. Ei onnistu.

 

Mitä tarkoittaa "rankaiseminen vain rankaisemisen tähden"? Rangaistusten perusfunktiohan on toimia pelotteena, ja se vaikuttaa tässä toteutuneen ja toimivan odotetulla tavalla.

Minusta tämä ap:n asia on myös käsitelty aika hyvin, koska epäilystä lapsen syyllisyydestä ei ole ja lapselle on myös selvinnyt se syy, miksi häntä rangaistaan.

Miksi joulukalenteria (joka on viime kädessä vanhempien omaisuutta) ei saisi tuhota? Onko se jotenkin pyhä?

Rankaisun perusfunktio on opettaa, että väärin toimimisella on negatiivisia seurauksia. Rankaisun tarkoituksena ei ole opettaa lasta pelkäämään vanhempiaan. Lapsi ei opi äidin hulluna riehumisesta mitään muuta kuin pelkoa. Sen sijaan jos äiti olisi itse pysynyt rauhallisena ja takavarikoinut kalenterin ja ennen kaikkea unohtanut ne pehmolelujen silpomisella pelottelut, olisi lapsi oppinut, että hänen tietyillä toimilla on negatiivisia seurauksia.

 

Se lapsen huono käytös kun ei välttämättä johdu siitä, että rajat ei olisi tiedossa, vaan siitä, että lapsi haluaa voittaa vanhemman ja saada tämän suuttumaan.

Siis täh???

Viisivuotias haluaa voittaa vanhemman ja saada tämän suuttumaan?????

Mikä oli se leffa jossa lapsi oli antikristus?

Tuttavani nelivuotias saa lääkettä yökasteluun. Päivällä on ihan tavallista muistuttaa vielä kouluikäistäkin vessassakäynnistä ja komentaa tarvittaessa. Silti joskus sattuu vahinko.

Kitinä ja rajojen kokeilu kuuluu lapsuuteen. Lapsista tulee ääntä ja yleensä he juttelevat itselleen tärkeistä asioista, kuten säänöistä.

Jos pelaamisen kieltäminen ei ole riittävä rangaistus, pitää miettiä joku muu vastaava rangaistus. Tuo nyt vaan sattui olemaan helppo esimerkki joka tuli mieleen. Siihen samaan pleikkakieltoon kuuluisi meillä ihan kaikki leikit kavereidenkin kanssa jne.

 

[QUOTE="xxx";30457677]No, tehtyä ei tietenkään saa tekemättömäksi ja aika monella vanhemmalla menee pinna ja tulee käyttäydyttyä tavalla josta ei ole ylpeä. Mutta koitin vaan luetella ajatuksia siitä, kuinka mielestäni pitäisi tehdä jotta asiat minun nähdäkseni menevät oikein. Siis nyt jatkossa.

Minusta on aivan sama kuka kalenterin on lahjoittanut ja millä tavalla. Sinä ensisijaisena kasvattajana olet kuitenkin portinvartija siihen mitä lapsesi todella saa ja mitä ei. Kun lahja on sinun hyväksyttyäsi lapselle päätynyt, sitten se on lapsen omaisuutta - ja ihan yhtä suurella oikeudella saa lapsi tuhota sinun omaisuuttaisi kuin sinä hänen.

Joku ihmetteli miksi saksilla uhkaaminen olisi jotenkin huono homma. Niin. Miksi pesäpallomailalla tai haulikolla uhkaaminen on huono asia, niin kauan kun ketään ei hakata tai ammuta?

Mä jotenkin ajattelin, että kasvattajana kasvatamme lapsemme tasapainoiseen käyttäytymiseen. Aseilla ja voimatoimilla uhkaaminen on kuitenkin aika äärimmäinen keino. Mitä lapsi siitä oppii? "Kun pinna kiristyy, voin uhata puukolla." Vai kun pinna kiristyy, voin huokaista syvään ja selittää asian paremmin?[/QUOTE]

Kalenterit on minun hallussani toistaiseksi, kunnes tulee 1.12 jolloin lapsi saa avat luukut jos antaa sille aihetta, eli on kiltisti.
Ja lasta en ole uhkaillut saksilla vaan pehmoa. Hiukka eri juttu minusta. Ei tulisi mieleenkään uhkailla lasta tai ketään muutakaan millään terävällä.
Sakset edustaa lapselle hauskaa lelua jolla tietää että saa leikeltyä juttuja kivaksi silpuksi ja sitä tekeekin silloin kun saa luvan. Tietää siis varsin hyvin mitä saksilla voi saada aikaseksi eikä missään vaiheessa ole kokenut olevansa itse uhattuna vaan nimenomaan pehmo.

 

No ainakin aamulla olisi myöhässä sen tunnin vähintään jos saisi tehdä omaan tahtiin. Ja pelkäänpä että aikaa kuluisi aina vaan enemmän jos lapsi saisi määrätä tahdin. Ei onnistu.

Minä koko ajan ohjaan ekaluokkalaista aamutoimissa. En minä siis annan sen tehdä omaan tahtiin, kunhan vaan en välitä siitä kitinästä. Tosin kitinä on vähentynyt radikaalisti tässä viime aikoina. Kyllä se silti useamman kerran viikossa sanoo, että en pue vielä, kohta puen. Minä en vaan välitä siitä. Lapsi pukee kyllä joka aamu ja eipä olla myöhästytty kertaakaan lapsen takia.

Oletko sinä ikinä ottanut sitä lasta mukaan aamutoimien suunnitteluun? Vaikka piirrätte kuvan, missä järjestyksessä kaikki tehdään. Joillekin lapsille vanhemmat rakentaa vaatteista radan. Matkalla huoneesta aamupalalle puetaan vaateet, ne odottaa oikeassa järjestyksessä lattialla.

 

[QUOTE="...";30457739]Rankaisun perusfunktio on opettaa, että väärin toimimisella on negatiivisia seurauksia. Rankaisun tarkoituksena ei ole opettaa lasta pelkäämään vanhempiaan. Lapsi ei opi äidin hulluna riehumisesta mitään muuta kuin pelkoa. Sen sijaan jos äiti olisi itse pysynyt rauhallisena ja takavarikoinut kalenterin ja ennen kaikkea unohtanut ne pehmolelujen silpomisella pelottelut, olisi lapsi oppinut, että hänen tietyillä toimilla on negatiivisia seurauksia.[/QUOTE]

No se riehuminen oli huono juttu joo, sehän on jo todettu. Mutta en nyt millään saa sitä tekemättömäksi.
Lapsi ei opi normaalilla tavalla sen olen jo todennut. Olen melko neuvoton ja jatkan taas kotiin päästyäni tämän ongelman ratkaisemista. Tuskin kellään on mitään oikein hyvää neuvoa mutta ihan kivastihan tässä tuli keskustelua.
En koe olevani huono äiti, en nyt mikään äidin perikuva myöskään. Ihan tavallinen vaan jossa on paljon vikoja mutta myös hyviä puolia.
Lapsen takia en voi antaa periksi vaan pitää yrittää parhaansa oli tilanne mikä vaan. Aina se paraskaan ei riitä ja joskus tulee valitettavia ylilyöntejä, ei voi mitään. Pitää vaan jatkaa eteenpäin.

 

Tuo ns. silmille hyppelyhän tässä on ollut se pahin juttu. Tuntuu että poika on lällätellyt ja naureskellut ja juossut karkuun hihittäen kun on jotakin käsketty tekemään.
Eihän se aina noinkaan mee mutta usein kyllä. Minusta on kurjaa jos usein pitää väkipakolla ja itkun kautta joka asia toimitta, vaikkapa ihan tavallinen suihkuun lähteminen, vaatteiden riisuminen, itsensä peseminen ja kuivaaminen. Ei se voi olla niin vaikeaa ihan jokapäiväisen asian toimttaminen.
Eihän me vanhemmat ikinä niin tehdä. Mistä lie oppinut tuollaisen lällättelytyylin, päiväkodista veikkaan.

Aina pitää myös vessassa käydä ennekuin lähdetään jonnekin. Jos matkalla tulee pissahätä se kerrotaan eikä kusta housuun, niin kuin on nyt melko usein käynyt. Mikä siinäkin on että ei voi sanoa että pitää päästä vessaan?
Tässä veikkaan sitä että on niin laiska riisumaan ja pyyhkimään ja pukemnaan ja pesemään kädet että vaan pahimman hädän kusee housuun ettei tarvii mennä vessaan. Aivan käsittämätöntä! Tämä korostuu varsinkin kun ollaan ulkona ja paljon vaatteita on päällä näin talvella. Ei auta edes se että poika itsekin haistaa että pissa haisee vaatteista. En vaan ymmärrä. Ja tästäkin on puhuttu kuin ruuneberi.

Eikä kyse ole edes siitäkään etteikö poika tuntisi koska pitää mennä vessaan koska kotona ollessa ryntää sinne viime tingassa kun on muutama pisara jo tullut kalsareihin. Siitäkin olen puhunut pojalle lukemattomia kertoja että kukaan muu kuin hän ei tiedä koska hänellä on pissahätä mutta kun hän pissaa housuun sen hajun tuntee kyllä kaikki. Ei muistu tämäkään mieleen ollenkaan kun seuraavan kerran on pissahätä. Ja jos vähän väliä kehottaa pissalle menemään, vaikka tunnin välein (mikä voi olla liian pitkä aika aterian jälkeen), ollaan taas aivan yksinkertaisesta asiasta vääntämässä kättä ja vinkumassa vastaan.

Että sellaista on meidän arki. Ei meinaa millään jaksaa kun mikään asia ei edisty.

Toi pissijuttu ei välttämättä ole niin yksiselitteinen teidän kohdalla, mutta
meiltä ei lähde yksikään pallero pihalle ennen kun on käyty veskissä.
Ja kyllä! 6 vuotiastakin pitää välillä muistuttaa asiasta.
Jos ei ole pissahätä niin ainakin käyvät kokeilemassa, josko sittenkin.
Vältytään siltä turhalta ramppaukselta, eikä sitä autoakaan viitti ekan huoltsikan pihaan ajaa!

Jos pissis pitkin matkaa pöksyyn niin ei siinä muukaan auta kuin välipissitykset.


Tuntuu kyllä oleva ajoittain raskasta tuo teidän arki.
Se on hyvä varmaan sinun tiedostaa, että et todellakaan ole asian kanssa yksin;
ihmiset kokoontuvat keskustelemaan näistä asioista, vaihtaen kokemuksia. Ja kunnilla on perheneuvolaa yms. jotka ovat käytössäsi. Ei aina voi, eikä tarvitsekaan pärjätä yksin. :hug:

Neuvolapyskallekin saa lähetteen nykyään aika helposti. En tiedä oletteko te jo käyneet..

Miten reagoit noihin lällätyksiin?

 

No se riehuminen oli huono juttu joo, sehän on jo todettu. Mutta en nyt millään saa sitä tekemättömäksi.
Lapsi ei opi normaalilla tavalla sen olen jo todennut. Olen melko neuvoton ja jatkan taas kotiin päästyäni tämän ongelman ratkaisemista. Tuskin kellään on mitään oikein hyvää neuvoa mutta ihan kivastihan tässä tuli keskustelua.
En koe olevani huono äiti, en nyt mikään äidin perikuva myöskään. Ihan tavallinen vaan jossa on paljon vikoja mutta myös hyviä puolia.
Lapsen takia en voi antaa periksi vaan pitää yrittää parhaansa oli tilanne mikä vaan. Aina se paraskaan ei riitä ja joskus tulee valitettavia ylilyöntejä, ei voi mitään. Pitää vaan jatkaa eteenpäin.

Ihan tavallinen äiti ei kuule suunnittele lapsensa pehmolelun leikkaamista palasiksi ja sitten sen uudelleen kokoonkursimista.

 

[QUOTE="...";30457739]Rankaisun perusfunktio on opettaa, että väärin toimimisella on negatiivisia seurauksia. Rankaisun tarkoituksena ei ole opettaa lasta pelkäämään vanhempiaan. Lapsi ei opi äidin hulluna riehumisesta mitään muuta kuin pelkoa. Sen sijaan jos äiti olisi itse pysynyt rauhallisena ja takavarikoinut kalenterin ja ennen kaikkea unohtanut ne pehmolelujen silpomisella pelottelut, olisi lapsi oppinut, että hänen tietyillä toimilla on negatiivisia seurauksia.[/QUOTE]

Olisin tykänny jos olisin voinut.
:kukkapuska tähän:

 

[QUOTE="xxx";30457740]Siis täh???

Viisivuotias haluaa voittaa vanhemman ja saada tämän suuttumaan?????

Mikä oli se leffa jossa lapsi oli antikristus?

Tuttavani nelivuotias saa lääkettä yökasteluun. Päivällä on ihan tavallista muistuttaa vielä kouluikäistäkin vessassakäynnistä ja komentaa tarvittaessa. Silti joskus sattuu vahinko.

Kitinä ja rajojen kokeilu kuuluu lapsuuteen. Lapsista tulee ääntä ja yleensä he juttelevat itselleen tärkeistä asioista, kuten säänöistä.

Jos pelaamisen kieltäminen ei ole riittävä rangaistus, pitää miettiä joku muu vastaava rangaistus. Tuo nyt vaan sattui olemaan helppo esimerkki joka tuli mieleen. Siihen samaan pleikkakieltoon kuuluisi meillä ihan kaikki leikit kavereidenkin kanssa jne.[/QUOTE]

Juu mutta kakkkun viestissä luultavasti pointtina on astetta haastavampi suututtaminen...

Temperamentti on juuri niitä asioita, joka on yksilöllinen ominaisuus jo syntyessä. Jonkun lapsi uskoo vähemmällä, mutta toinen lapsi ei usko. Lapsia sekä päiväkodeissa, kerhoissa että yksityisissä perheissä hoitaneena en menis sanomaan että vika välttämättä on vanhemmissa, jos lapsi on poikkeuksellisen itsepäinen, uhmakas ja rajoja koetteleva.

Toki erityisen lepsu kasvatus kannustaa siihen, mutta temperamenttieroja ei voi kiistää. On lapsia, jotka ei usko sillä, millä vaikkapa sinun lapsesi.

 

lapsia ei pidä kasvattaa silkkihansikkain.

 

[QUOTE="...";30457786]Ihan tavallinen äiti ei kuule suunnittele lapsensa pehmolelun leikkaamista palasiksi ja sitten sen uudelleen kokoonkursimista.[/QUOTE]

Aha, okke. Sinä sen sitten tiedät, mistä?

 

Tulin tähän kotiin ja laitan ruokaa. Huomasin että poika ei ole hetkeäkään paikallaan eikä hiljaa. Kokoajan häröilee jotakin. Välillä pitää katsoa ettei satuta itseään kun volyymi on niin isolla. Ainakin 10 kertaa on ehtinyt sanoa että olen kaunis ja että hän tykkää minusta. Samalla pyörii keittiössä kun hellalla on kattiloita ja yrittää katsoa mitä siellä on, riemunhuutoja kun ruuaksi on pitkää pastaa.
Jotenkin sellainen hullujenhuoneen meininki heti ovella ????
Noh, kohta lähden lenkille ja saan olla omine ajatuksineni. Kyllä se tästä.

 

Tässä kyllä vähän hämärtyy mikä on normaalia ja mikä ei. Sinänsä kaikki sanoo että ihan normaali villi poika. Joo, kaikk ketkä ei ole paikalla joka päivä ja joka yö ja ole taistelemassa samasta asiasta joka saakutin kerta. Kyllä minä tiedän että lapsen kanssa pitää olla toistoa toiston perään. Mutta kun sitä toistoa on ollut nyt jo yli 5 vuotta ja samoista asioista.
Eikä kyse ole edes siitä että poika ei osaisi tai ei tietäisi mitä pitää tehdä vaan tuntuu olevan enemmän kyse siitä että niitä rajoja pitää jatkuvalla syötöllä ja joka tilanteessa testata uudestaan jospa vaikka olisi eilisestä tai viidessä minuutissa muuttuneet.
No ei prrrrkele ole muuttuneet!
TÄMÄ oli se mitä haluaisin nyt pojan ymmärtävän näillä kyseenalaisilla keinoillani. Tämän asian alleviivaaminen pitää jatkua. Muuten tämäkin hermojen menetys oli turha ja se on edessä myöhemmin jos poika huomaa että kaikki pyörretään.

Minulla on valmiina strategia miten etenen pehmolelun "paloittelussa" jos ei ala homma vörkkimään tai poika ei usko että toteutan uhkaukseni: leikkaan pehmosta sellaisen osan minkä voin ommella takaisin jos ehdoista sovitaan. Mutta takaisinompelu tapahtuu reilulla viiveellä niin että "rampa" pehmo tulee ensin tutuksi.

Aivan kamala olen mutta uskon että noin jäärälle lapselle se on parempi oppia nyt tottelemaan ettei tarvii mennä vielä pahempiin keinoihin myöhemmin..

Kuinkas ihan se riittävä tuki lapselle selvitä maailmassa? Jos on keskittymisonngelmaa jne niin ei sitä auteta tuhoamalla tavaraa. Onko käytössä tukijuttuja siihen että lapsi toimii toivotulla tavalla? Mun lapsellani on esim tukikuvia avuksi arjen toimintoihin. Tuohon kovakalloiusuuteen ei todellakaan oo tepsiny tollanen rikkominen vaan sitkeä käytöksen ohjaus.

 

Se on kyllä tärkeää että erottaa hyväntuulisen riehumisen siitä, mikä on vanhemman kiusaamiseksi tarkoitettua, vaikka väsyneenä niissä ei tuntuisikaan olevan eroa. Hullujen huoneen meininkiä ja riehumisvahinkoja ei voi kitkeä rangaistuksilla jos lapsella on ylivilkkautta, sehän ei ole tahallista...

 

Kyllä se on vanhemman tehtävä pitää kuria. Jos ei puheet auta, niin kuin tässä tapauksessa, järeät keinot käyttöön. Loppuu päänsilittely. Kalenterin leikkaus, ihan oikein. Ei se tee sinusta monsteria. Lapsi korkeintaan oppii kunnioittamaan auktoriteettejä. Kaikki ei mene niin kuin lapsi haluaa.

 

Ihan varmasti muistaa vielä aikuisenakin tuon kalenterin tuhoamisen, todennäköisesti myös sen että uhkasit silppoa pehmolelut.

Äitinä kuulostat uupuneelta.

Voisiko lapsen energiaa saada kanavoitua johonkin urheiluharrastukseen? Pääsisikö nyt vuoden vaihteessa mukaan vaikka johokin jääkiekko- tai jalkapallo seuraan?

 

Äitien suurin ongelma on, että kun ne saa 1-3 lasta, niin ne kuvittelee olevansa asiantuntijoita jokaisen kohdalla.

Jollain lapsilla vaan on kova temperamentti. Mä olin pikkulapsena just tollanen antikristus, muistan kun kiukkusena oikein pinnistin että sain pissattua väärään paikkaan, hajotettua tavaroita, lisäksi kyselin tahallani niin pitkään, että äiti suuttui. Tämä on tapahtunut ennen kuin olen ollut kuusivuotias, sillä sen jälkeen muutettiin toiseen kotiin ja miljöö muuttui.

Jos mua olisi kasvatettu jollain päähän taputtelulla niin oisin varmaan jo kuollut ennen teini-ikää. En uskonut mitään muuta, kun sitä että jompi kumpi vanhemmista OIKEASTI suuttui. Samalla tavalla kuin ap. Äidin kohdalla uskoin myös, kun se alkoi itkemään.

Uhma laimeni ja ihan normaaliksi ihmiseksi lasken itseni nyt. Ihmettelen itsekin sitä, miksi en ollut kiltti lapsena. Kaikki olisi päässeet niin paljon helpommalla.

Mutta ap, jos täällä on sellaisia seiniintuijottelijoiden äitejä, niin turhaan piinaat itseäsi kuuntelemalla kuinka kalenterin pois otto on jo tarpeeksi iso rangaistus. (Ja se idiootti, joka sanoi että se on lapsen niin ei, ei ole. Sitten kun täyttää 18 ja tienaa itse omat rahansa ja asuu muualla, niin tavarat on lapsen omia. Sitä ennen niiden eteen vaaditaan käytöstapoja, ja saavutettuja etuja ei olekaan. Jos osaa käyttäytyä, niin äitikään ei muutu berserkiksi ja päätä repiä kalenteria. Sen saa sillä tavalla itselleen)