Johan loppui viknkuminen mutta millä hinnalla?

Nii-iin, toistoa toisen perään, normilasten kanssa ne toistot vielä menee järjellisissä rajoissa, mut erityislapsen kanssa aina ei....meillä 8v tyttö, jonka käytös välillä niin raivostuttavaa, juuri ap:n kuvaaman kaltaista.
Ite en oo (vielä) tuollaisiin rangaistuksiin lähtenyt, mut ymmärrän erittäin hyvin sen tunteen, että otan sakset ja leikkaan joulukalenterin silpuksi ja uhkaan tehdä saman pehmoille, kun se samasta aiheesta vinkuminen jatkuu kuudetta vuotta illasta toiseen parin tunnin ajan... ja mikään normaalikasvatus ei toimi (meillä on siis myös ne kolme muuta lasta, joiden kanssa elo sujuu ihan normaalisti, normit uhmat yms. kyllä, mut ymmärtävät asiat kuitenkin)
Eiköhän se sun lapsi siitä ap selviä!

Vaikuttaa tosi raskaalta! Hattua nostan!
Tuo on varmaan tilanne jossa pitää keskittyä itseensä; omien tunteiden hallintaan, rentoutumiseen etc.

Muistelen että laulaminen, napit korville->musaa, syvään hengittely, jooga etc. Näistä oli oikeasti apua jos tuntu että keittää yli.

 

Siis eihän tuossa ole mitään ihmeellistä. Jos itse perseilisitte työpaikalla ja pomo sanoisi, että seuraavalla kerralla tulee potkut, niin varmaan itsekin näkisitte painajaista että nyt ne potkut sitten tuli, ja helpottuisitte herätessänne. Ainahan sitä helpottuu, kun herää painajaisesta, oli aihe mikä hyvänsä.

Nykyvanhempia tuntuu harmittavan se, ettei lapsen kanssa voi olla kaveri. Ikään kuin pelkäisitte, että lapsi katkaisee välit, kun hänelle on tullut kurinpidollisista asioista paha mieli. Tottakai lasta pitää uhkailla/rankaista sellaisilla asioilla, joilla hänelle on merkitystä. "Jos et nyt tottele, niin emme maksa ajokorttia 18-vuotiaana" on melko tehoton 5-vuotiaalle. Toki tuollaisessa korostuu sitten se, että kehutaan vähän enemmän, kun tottelee oma-aloitteisesti tai on muuten reipas.

Eli siinä vaiheessa kun pomo uhkaa potkuilla niin revitään sen mapit tuhannen päreiks ja uhkaillaan vaikka siinä samassa hänen perhettään. Puhkotaan mersusta kumit etc.
Näin se äitikin teki jos ei saanut tahtoaan läpi....

 

AP, älä huolehdi, lapsesi EI SAA TRAUMOJA tuosta. Kerroit perhe-elämänne olevan muuten läheistä, suukottelua ja halailua, joten pieni vastapaino uhkailun muodossa ei vaikeuta lapsesi elämää mitenkään.

Palkintomenetelmä ei toimi kaikille, selvästi sinun lapsellesi ei toimi.

Mitä kuvailemassasi tapahtui, on seuraava: Lapsesi ymmärsi KONKREETTISESTI, mitä tulee teoriassa tapahtumaan, jos ei tottele. Siitä ei lapselle ole mitään haittaa. Itse totta puhuen uskon että sait pienen avun hankalaan tottelemistilanteeseen lapsesi unen muodossa tältä universumilta.

Täällä kyllä riittää noita keskustelemalla tai palkintomenetelmällä kaiken ratkaisijoita, mutta muista että he eivät ole hoitamassa lastasi. He eivät tiedä, mikä jokapäiväinen tilanteesi arjessa on.

 

Karua mutta ei onneksi liian karua.

Se olisi anteeksiantamatonta ja julmaa, jos vahingoittaisi jotain lapselle rakasta lelua, tai jotain minkä lapsi on saanut lahjaksi, sellaiseen ei vaan ole oikeutta.

Mutta tuollainen "yleismateria" kuin perusjoulukalenteri, joita on kaiken lisäksi monta, on ihan siedettävä menetys. Ja parempi menettää sellainen, kuin uhkailla kaikella kummalla mitä ei toteuta.

Mun äiti usein uhkaili, mutta ei koskaan toteuttanut, vaan antoi vaan periksi asiat jotka ensin kielsi...
Siinä tulee turvaton olo, koska lapsi alkaa pelätä menettämistä, koska ei koskaan käy sitä läpi, mutta sen sijaan elää usein sen pelossa ja havaitsee, että sen on oltava jotain todella kamalaa, kun edes aikuinen ei voi sitä kestää.
Se on erittäin huono tilanne, parempi joskus antaa lapsen kestää vähän katkerampikin pettymys ja vahvistua ihmisenä

 

Tiiä vaikka se diagnoosi napsahtais jossakin vaiheessa.
Mun mielestä vaikuttaa aika erikoiselta toi pojan käytös, voin tietty olla väärässäkin.

Tässä kyllä vähän hämärtyy mikä on normaalia ja mikä ei. Sinänsä kaikki sanoo että ihan normaali villi poika. Joo, kaikk ketkä ei ole paikalla joka päivä ja joka yö ja ole taistelemassa samasta asiasta joka saakutin kerta. Kyllä minä tiedän että lapsen kanssa pitää olla toistoa toiston perään. Mutta kun sitä toistoa on ollut nyt jo yli 5 vuotta ja samoista asioista.
Eikä kyse ole edes siitä että poika ei osaisi tai ei tietäisi mitä pitää tehdä vaan tuntuu olevan enemmän kyse siitä että niitä rajoja pitää jatkuvalla syötöllä ja joka tilanteessa testata uudestaan jospa vaikka olisi eilisestä tai viidessä minuutissa muuttuneet.
No ei prrrrkele ole muuttuneet!
TÄMÄ oli se mitä haluaisin nyt pojan ymmärtävän näillä kyseenalaisilla keinoillani. Tämän asian alleviivaaminen pitää jatkua. Muuten tämäkin hermojen menetys oli turha ja se on edessä myöhemmin jos poika huomaa että kaikki pyörretään.

Minulla on valmiina strategia miten etenen pehmolelun "paloittelussa" jos ei ala homma vörkkimään tai poika ei usko että toteutan uhkaukseni: leikkaan pehmosta sellaisen osan minkä voin ommella takaisin jos ehdoista sovitaan. Mutta takaisinompelu tapahtuu reilulla viiveellä niin että "rampa" pehmo tulee ensin tutuksi.

Aivan kamala olen mutta uskon että noin jäärälle lapselle se on parempi oppia nyt tottelemaan ettei tarvii mennä vielä pahempiin keinoihin myöhemmin..

 

Eli siinä vaiheessa kun pomo uhkaa potkuilla niin revitään sen mapit tuhannen päreiks ja uhkaillaan vaikka siinä samassa hänen perhettään. Puhkotaan mersusta kumit etc.
Näin se äitikin teki jos ei saanut tahtoaan läpi....

Jos noin tekisi, niin sittenhän ne potkut täytyisi toteuttaa. Oppiipahan ensi kerralla olemaan puhkomatta mersun kumeja. Joskus täytyy aina kokeilla, toteutuuko rangaistus, jolla on peloteltu. Tässähän nyt on vain käytetty klassista peloteteoriaa, mikä on esim. UK:n rangaistuskäytännössä käytetty teoria. Pelko rangaistuksesta saa siis toimimaan tekijän halutulla tavalla (=olla toimimatta tavalla, joka johtaisi rangaistukseen).

Täytyy myös muistaa tämä auktoriteettiasetelma. Lapsen vanhempi määrää, ei lapsi. Työntekijän esimies määrää, ei työntekijä. Sen lauluja laulat, kenen leipää syöt...

 

Jos noin tekisi, niin sittenhän ne potkut täytyisi toteuttaa. Oppiipahan ensi kerralla olemaan puhkomatta mersun kumeja. Joskus täytyy aina kokeilla, toteutuuko rangaistus, jolla on peloteltu. Tässähän nyt on vain käytetty klassista peloteteoriaa, mikä on esim. UK:n rangaistuskäytännössä käytetty teoria. Pelko rangaistuksesta saa siis toimimaan tekijän halutulla tavalla (=olla toimimatta tavalla, joka johtaisi rangaistukseen).

Täytyy myös muistaa tämä auktoriteettiasetelma. Lapsen vanhempi määrää, ei lapsi. Työntekijän esimies määrää, ei työntekijä. Sen lauluja laulat, kenen leipää syöt...

Vanhempi kyllä määrää, mutta täällä yhteiskunnassa pitäis osata käyttää myös jonkinlaista tunteidenhallintaa.
Tunteidenhallinta on myös yksi osa joka vanhemman tulee tarvittaessa opettaa lapselle.
Ainakaan pidemmässä juoksussa en missään nimessä vois kuvitella että tuollainen vanhemman räjähtely tuottaa mitään hyvää.

Niinhän ne tosiaan sanoo että lapset kasvatetaan lahjomalla ja kiristämällä.
En täysin tyrmää.

Itsekin kasvatan mielestäni melko tiukasti. Ei meillä lapset hypi silmille.
Mutta pitää muistaa, että oman vanhemman esimerkillä saattaa olla iso merkitys lapseen.

 

Vähän kuulostaa lapselliselta. Jos aikuisen pitää ruveta riehumaan ja uhkailemaan omaisuuden tuhoamisella (ja tuhotakin sitä) saadakseen lapsen tottelemaan, niin enpä pidä mitenkään ihailtavana kaapin paikan näyttämisenä.

 

[QUOTE="kieppi";30457446]Vähän kuulostaa lapselliselta. Jos aikuisen pitää ruveta riehumaan ja uhkailemaan omaisuuden tuhoamisella (ja tuhotakin sitä) saadakseen lapsen tottelemaan, niin enpä pidä mitenkään ihailtavana kaapin paikan näyttämisenä.[/QUOTE]

No mikä sinusta sitten on se yhtä tehokas, mutta ihaltava tapa näyttää kaapin paikka?

 

Tässä kyllä vähän hämärtyy mikä on normaalia ja mikä ei. Sinänsä kaikki sanoo että ihan normaali villi poika. Joo, kaikk ketkä ei ole paikalla joka päivä ja joka yö ja ole taistelemassa samasta asiasta joka saakutin kerta. Kyllä minä tiedän että lapsen kanssa pitää olla toistoa toiston perään. Mutta kun sitä toistoa on ollut nyt jo yli 5 vuotta ja samoista asioista.
Eikä kyse ole edes siitä että poika ei osaisi tai ei tietäisi mitä pitää tehdä vaan tuntuu olevan enemmän kyse siitä että niitä rajoja pitää jatkuvalla syötöllä ja joka tilanteessa testata uudestaan jospa vaikka olisi eilisestä tai viidessä minuutissa muuttuneet.
No ei prrrrkele ole muuttuneet!
TÄMÄ oli se mitä haluaisin nyt pojan ymmärtävän näillä kyseenalaisilla keinoillani. Tämän asian alleviivaaminen pitää jatkua. Muuten tämäkin hermojen menetys oli turha ja se on edessä myöhemmin jos poika huomaa että kaikki pyörretään.

Minulla on valmiina strategia miten etenen pehmolelun "paloittelussa" jos ei ala homma vörkkimään tai poika ei usko että toteutan uhkaukseni: leikkaan pehmosta sellaisen osan minkä voin ommella takaisin jos ehdoista sovitaan. Mutta takaisinompelu tapahtuu reilulla viiveellä niin että "rampa" pehmo tulee ensin tutuksi.

Aivan kamala olen mutta uskon että noin jäärälle lapselle se on parempi oppia nyt tottelemaan ettei tarvii mennä vielä pahempiin keinoihin myöhemmin..

Olisko ihan huono idea jos kävisit kyselemässä asiantuntijoilta neuvoa teidän tilanteeseen? Tiiä vaikka sattuis joku oikein hyvä, jolla olis hyviä toimivia vinkkejä?

 

No mikä sinusta sitten on se yhtä tehokas, mutta ihaltava tapa näyttää kaapin paikka?

Mitähän ap on aikaisemmin tehnyt?

Minä olen saanut omat lapseni kuriin olemalla johdonmukainen ja antamalla sitkeästi pieniä rangaistuksia. Kyllä minua usea pännii, kun samoista asioista joutuu huomauttamaan, mutta toisaalta, lapsuus on sitä varten että opetellaan käyttäytymään. Kyllä noi jo paremmin osaa olla kuin vaikka kolme vuotta sitten.

Lisäksi minä en usko, että tuon riehumisen vaikutus kovin kauan kestää. Mitäs ap sitten tekee? Riehuu lisää? Ja sitten kun lapsi on teini ja voimakkaampi ja ottanut mallia äidistä ts. alkaa riehua itsekin, niin mitäs sitten?

Minä en sitä riskiä ota, että erityislapsi oppii huonoja käytösmalleja.

 

[QUOTE="kieppi";30457446]Vähän kuulostaa lapselliselta. Jos aikuisen pitää ruveta riehumaan ja uhkailemaan omaisuuden tuhoamisella (ja tuhotakin sitä) saadakseen lapsen tottelemaan, niin enpä pidä mitenkään ihailtavana kaapin paikan näyttämisenä.[/QUOTE]

Kaikki lapset ei vaan tottele pelkkiä sanoja. Auktoriteettiä ei vaan ole jos sitä ei hanki.

Itsekin olen saanut äitini hermot raastumaan ihan muusiksi aikoinaan, se on itkenyt ja huutanut ja hyppinyt tasajalkaa mun täkin päällä D) ja uhannut, lahjonut ja anellut mutta ei oo mikään puhe auttanut, kun ei oo koskaan toteuttanut uhkauksia.

Se on oikeen hyvä että joku uhkaus joskus toteutuu. Se on hyvä lapsen henkiselle kehitykselle, niin se pelko uhkauksen toteutumisesta ei kasva liian suureksi vaan lapsi huomaa, että ai näin tässä vaan kävi ja tietää, että käyttäytymällä toisin käy paremmin.

 

Mä oon ehkä jäävi sanomaan, kun kasvatuskokemusta on lähinnä koirista. Ainut lapsi on vielä vauvaiässä.

Mutta mulla on tapana pitää tiukkaa kuria ihan koko ajan. Se on normaali olotila. Ei tarvitse ääntä korottaa kun samat säännöt pätevät ihan aina ja koko ajan.

Ja sitten kun perusasiat sujuvat mallikkaasti (=kokoajan), voidaan ottaa rennosti.


Mun mielestä pahalta tuntuu ja kuulostaa tuollainen yhtäkkinen hermostuminen ja raivoaminen. Jotenkin aikuisen kuuluisi pystyä ottamaan se auktoriteettiasema ihan ilman huutamista ja liian näkyvää kiristystä, uhkailua ja lahjontaa. Eli jos lapsi tietää, esim. että leikkiä tai pelata saa vasta kun hampaat on pesty / ruoka syöty / huone siivottu jne ja sama sääntö toistuu joka ikinen kerta, tekee lapsi asiat oikeassa järjestyksessä vaikka unissaan.

Tai no ainakin näin kuvittelen asian menevän myös ihmislapsen kanssa. Toivottavasti en kovin paljon ole väärässä =)

 

Ehkä normaalit lapset sitten oppivat tuollaisesta? oletteko omillenne testanneet?

 

[QUOTE="kieppi";30457486]Minä olen saanut omat lapseni kuriin olemalla johdonmukainen ja antamalla sitkeästi pieniä rangaistuksia. Kyllä minua usea pännii, kun samoista asioista joutuu huomauttamaan, mutta toisaalta, lapsuus on sitä varten että opetellaan käyttäytymään. Kyllä noi jo paremmin osaa olla kuin vaikka kolme vuotta sitten. [/QUOTE]

Entäs jos lapsi on tosiaan sitä sorttia, että ei lotkauta korvaansakaan pienille rangaistuksille?

[QUOTE="kieppi";30457486]Lisäksi minä en usko, että tuon riehumisen vaikutus kovin kauan kestää. [/QUOTE]

Miksei kestäisi?

[QUOTE="kieppi";30457486]Mitäs ap sitten tekee? Riehuu lisää? Ja sitten kun lapsi on teini ja voimakkaampi ja ottanut mallia äidistä ts. alkaa riehua itsekin, niin mitäs sitten? [/QUOTE]

Tuossa tuli sitten se porttiteoria. Jos pienenä leikellään joulukalentereita niin teininä paloitellaan sänkyjä moottorisahalla ja hakataan kirveellä tietokoneita säpäleiksi. Vähän niin kuin se, että tukistaminen pienenä johtaa siihen, että lapsi tulee teininä kostamaan sen vanhemmilleen puukon kanssa (kun on kerran päässyt väkivallan makuun).

 

[QUOTE="xxx";30457502]Mä oon ehkä jäävi sanomaan, kun kasvatuskokemusta on lähinnä koirista. Ainut lapsi on vielä vauvaiässä.

Mutta mulla on tapana pitää tiukkaa kuria ihan koko ajan. Se on normaali olotila. Ei tarvitse ääntä korottaa kun samat säännöt pätevät ihan aina ja koko ajan.

Ja sitten kun perusasiat sujuvat mallikkaasti (=kokoajan), voidaan ottaa rennosti.


Mun mielestä pahalta tuntuu ja kuulostaa tuollainen yhtäkkinen hermostuminen ja raivoaminen. Jotenkin aikuisen kuuluisi pystyä ottamaan se auktoriteettiasema ihan ilman huutamista ja liian näkyvää kiristystä, uhkailua ja lahjontaa. Eli jos lapsi tietää, esim. että leikkiä tai pelata saa vasta kun hampaat on pesty / ruoka syöty / huone siivottu jne ja sama sääntö toistuu joka ikinen kerta, tekee lapsi asiat oikeassa järjestyksessä vaikka unissaan.

Tai no ainakin näin kuvittelen asian menevän myös ihmislapsen kanssa. Toivottavasti en kovin paljon ole väärässä =)[/QUOTE]

No tuolla tavoinhan se olis niin kun mentävä.

Erityislapsen kanssa asiat voivat olla toisin.
Asioita voi joutua toistamaan huomavan usein, väsymiseen asti.:|

 

Jos ap:n lapsi on oikeasti erityislapsi, vilkas eli tod.näk adhd, niin eipä tuollaisen riehumisen vaikutus kestä. Lapsen neurologia ei toimi niin.

Porttiteoria tai ei, mutta jos lapsi tottuu tuohon, että äiti tasaisesti saa raivarit ja riehuu, niin totta kai hän oppii saman mallin. Miten ihmeessä ei oppisi?

 

Tässä kyllä vähän hämärtyy mikä on normaalia ja mikä ei. Sinänsä kaikki sanoo että ihan normaali villi poika. Joo, kaikk ketkä ei ole paikalla joka päivä ja joka yö ja ole taistelemassa samasta asiasta joka saakutin kerta. Kyllä minä tiedän että lapsen kanssa pitää olla toistoa toiston perään. Mutta kun sitä toistoa on ollut nyt jo yli 5 vuotta ja samoista asioista.
Eikä kyse ole edes siitä että poika ei osaisi tai ei tietäisi mitä pitää tehdä vaan tuntuu olevan enemmän kyse siitä että niitä rajoja pitää jatkuvalla syötöllä ja joka tilanteessa testata uudestaan jospa vaikka olisi eilisestä tai viidessä minuutissa muuttuneet.
No ei prrrrkele ole muuttuneet!
TÄMÄ oli se mitä haluaisin nyt pojan ymmärtävän näillä kyseenalaisilla keinoillani. Tämän asian alleviivaaminen pitää jatkua. Muuten tämäkin hermojen menetys oli turha ja se on edessä myöhemmin jos poika huomaa että kaikki pyörretään.

Minulla on valmiina strategia miten etenen pehmolelun "paloittelussa" jos ei ala homma vörkkimään tai poika ei usko että toteutan uhkaukseni: leikkaan pehmosta sellaisen osan minkä voin ommella takaisin jos ehdoista sovitaan. Mutta takaisinompelu tapahtuu reilulla viiveellä niin että "rampa" pehmo tulee ensin tutuksi.

Aivan kamala olen mutta uskon että noin jäärälle lapselle se on parempi oppia nyt tottelemaan ettei tarvii mennä vielä pahempiin keinoihin myöhemmin..

Mä en yksinkertaisesti ymmärrä kuinka voi tarvita viisi vuotta toistoa samoista asioista? Enkä hyväksy sitä lapsen tavaroiden tuhoamista. Kun lapsi on ne tavarat kerran saanut, ei sinulla minun mielestäni ole oikeutta niitä rikkoa. Päinvastoin, olisiko nyt aika muistuttaa siitä kuinka esim. joulupukki valitsee kuka saa lahjoja? Kiltti saa, tuhma ei saa - ja sitten treenata sitä ihan joka päivä. Koko päivä pitää olla kiltti, että saa illalla sadun / pelihetken / avata joulukalenterin luukut. Ja jos ei olla kilttejä, niin sitten ei saada palkintojakaan. Vanhoja leluja/ palkintoja ei tuhota, silloinhan äiti on tuhma. Jos lapsi on oikein tuhma, voi joku tärkeä esine joutua takavarikkoon josta sen saa pois vasta kun asia on kunnolla keskusteltu läpi.

 

Kaikki lapset ei vaan tottele pelkkiä sanoja. Auktoriteettiä ei vaan ole jos sitä ei hanki.

Itsekin olen saanut äitini hermot raastumaan ihan muusiksi aikoinaan, se on itkenyt ja huutanut ja hyppinyt tasajalkaa mun täkin päällä D) ja uhannut, lahjonut ja anellut mutta ei oo mikään puhe auttanut, kun ei oo koskaan toteuttanut uhkauksia.

Se on oikeen hyvä että joku uhkaus joskus toteutuu. Se on hyvä lapsen henkiselle kehitykselle, niin se pelko uhkauksen toteutumisesta ei kasva liian suureksi vaan lapsi huomaa, että ai näin tässä vaan kävi ja tietää, että käyttäytymällä toisin käy paremmin.

Tää nyt oli melkein kuin mun suusta, olen itsekin ollut kamala lapsi ja äiti ei ole myöskään pystynyt estämään mun käytöstä ennen kuin olen tullut tiettyyn ikään ja se on jäänyt luonnostaan pois, mutta korvautunut uusilla vaikeuksilla.


Lapsella kun voi olla taipumus häiriökäyttäytymiseen jostain syystä vaikkei olisikaan erityislapsi...

Mä sabotoin tiettyjä asioita ihan tahallaan, esim. pissasin joka yö tahallaan sänkyyn kun äiti oli jo nukkumassa, että sain hyppiä yöllä ympäri kämppää kun äiti joutui vaihtaa lakanoita. Inhosin siis olla yksin, joten oli kiva että sai lisäaikaa nukkumiselta. Äitillä oli hermot riekaleina kyllä ja varmaan univelkaa ihan kivasti.

Eihän sellaiseen auta mikään että "näin ei tehdä lässynlää" kun sehän nyt on lapsella tiedossa jo valmiiksi. Eikä auta joku pikkurangaistus kun se ei tunnu missään jos on tottunut moniin ikäviin juttuihin esim. päiväkodissa.

 

Niin ja minä olen ottanut sen asenteen tähän asiaan, että nyt minä toistan, toistan, toistan ja toistan. Itse olen lapsini tehnyt ja toisen kohdalla jopa ollut tietoinen siitä, että todennäköisesti en ns. normaalia lasta saa. Minä ajattelen sitä, että voin olla lapsistani ja itsestäni vielä ylpeä, kun saan heidät kasvatettua yhteiskunnan täysivaltaisiksi jäseniksi. Minä en ajattele, että minulla pitäisi olla helppoa just tässä ja nyt.

 

Meillä äiti teki tuota, heitti roskiin.
Ja voin sanoa että kyllä siitä traumat jäi, koska muistan edelleen nuo. Epäreilua, täysin tilanteen ulkopuolella oleva asia.
Tuollainen on mun mielestä tosi alhaista! Mulle esim ne nallet oli ihan eläviä tavallaan, rakastin niitä, juttelin niille, hoivasin, leikin - ihan samoin kuin nyt opetan lapselleni, ettei saa heitellä nukkea, nukkee sattuu, tai nukke tykkää kun sitä halaa, antaa ruokaa, maitoa ja laittaa nukkumaan. Niillähän sitä välittämistä, empatiaa ja toisen kohtelemista opetetaan.

Ja mitäs seuraavana - sitten tulee hirviö äiti, joka mitä leikkaa nallelta jonku osan irti??? Teurastaa sen saksilla???

Voin sanoa, että jos näkisin kun silmieni edessä rakkain nalleni hajotetaan vain kostoksi! - Nii kyllä vihaisin tätä ihmistä.

Aivan järjetöntä.
Tollasestahan voisi vetää vaikka mitä käyttäytymismalleja - kaveri tarhassa ei tottele, niin käy kostoksi hajottaa sen haalarin, tai lyömässä sen pikkusiskoa(niillä saksilla?). -Näinhän meillä kotonakin tehdään.

 

Parempi se kuri on kuin kuritta kasvaminen.

Ei tuo ole mitään kuria vaan pelottelua. Lähinnä oksettavaa.
Ymmärrän, että aloittajan hermot menivät ja repi sen joulukalenterin, mutta tuo saksilla uhkailu vielä seuraavana päivänä on lähinnä jo sairasta.

 

Vanhempi kyllä määrää, mutta täällä yhteiskunnassa pitäis osata käyttää myös jonkinlaista tunteidenhallintaa.
Tunteidenhallinta on myös yksi osa joka vanhemman tulee tarvittaessa opettaa lapselle.
Ainakaan pidemmässä juoksussa en missään nimessä vois kuvitella että tuollainen vanhemman räjähtely tuottaa mitään hyvää.

Niinhän ne tosiaan sanoo että lapset kasvatetaan lahjomalla ja kiristämällä.
En täysin tyrmää.

Itsekin kasvatan mielestäni melko tiukasti. Ei meillä lapset hypi silmille.
Mutta pitää muistaa, että oman vanhemman esimerkillä saattaa olla iso merkitys lapseen.

Tuo ns. silmille hyppelyhän tässä on ollut se pahin juttu. Tuntuu että poika on lällätellyt ja naureskellut ja juossut karkuun hihittäen kun on jotakin käsketty tekemään.
Eihän se aina noinkaan mee mutta usein kyllä. Minusta on kurjaa jos usein pitää väkipakolla ja itkun kautta joka asia toimitta, vaikkapa ihan tavallinen suihkuun lähteminen, vaatteiden riisuminen, itsensä peseminen ja kuivaaminen. Ei se voi olla niin vaikeaa ihan jokapäiväisen asian toimttaminen.
Eihän me vanhemmat ikinä niin tehdä. Mistä lie oppinut tuollaisen lällättelytyylin, päiväkodista veikkaan.

Aina pitää myös vessassa käydä ennekuin lähdetään jonnekin. Jos matkalla tulee pissahätä se kerrotaan eikä kusta housuun, niin kuin on nyt melko usein käynyt. Mikä siinäkin on että ei voi sanoa että pitää päästä vessaan?
Tässä veikkaan sitä että on niin laiska riisumaan ja pyyhkimään ja pukemnaan ja pesemään kädet että vaan pahimman hädän kusee housuun ettei tarvii mennä vessaan. Aivan käsittämätöntä! Tämä korostuu varsinkin kun ollaan ulkona ja paljon vaatteita on päällä näin talvella. Ei auta edes se että poika itsekin haistaa että pissa haisee vaatteista. En vaan ymmärrä. Ja tästäkin on puhuttu kuin ruuneberi.

Eikä kyse ole edes siitäkään etteikö poika tuntisi koska pitää mennä vessaan koska kotona ollessa ryntää sinne viime tingassa kun on muutama pisara jo tullut kalsareihin. Siitäkin olen puhunut pojalle lukemattomia kertoja että kukaan muu kuin hän ei tiedä koska hänellä on pissahätä mutta kun hän pissaa housuun sen hajun tuntee kyllä kaikki. Ei muistu tämäkään mieleen ollenkaan kun seuraavan kerran on pissahätä. Ja jos vähän väliä kehottaa pissalle menemään, vaikka tunnin välein (mikä voi olla liian pitkä aika aterian jälkeen), ollaan taas aivan yksinkertaisesta asiasta vääntämässä kättä ja vinkumassa vastaan.

Että sellaista on meidän arki. Ei meinaa millään jaksaa kun mikään asia ei edisty.

 

Meillä äiti teki tuota, heitti roskiin.
Ja voin sanoa että kyllä siitä traumat jäi, koska muistan edelleen nuo. Epäreilua, täysin tilanteen ulkopuolella oleva asia.
Tuollainen on mun mielestä tosi alhaista! Mulle esim ne nallet oli ihan eläviä tavallaan, rakastin niitä, juttelin niille, hoivasin, leikin - ihan samoin kuin nyt opetan lapselleni, ettei saa heitellä nukkea, nukkee sattuu, tai nukke tykkää kun sitä halaa, antaa ruokaa, maitoa ja laittaa nukkumaan. Niillähän sitä välittämistä, empatiaa ja toisen kohtelemista opetetaan.

Ja mitäs seuraavana - sitten tulee hirviö äiti, joka mitä leikkaa nallelta jonku osan irti??? Teurastaa sen saksilla???

Voin sanoa, että jos näkisin kun silmieni edessä rakkain nalleni hajotetaan vain kostoksi! - Nii kyllä vihaisin tätä ihmistä.

Aivan järjetöntä.
Tollasestahan voisi vetää vaikka mitä käyttäytymismalleja - kaveri tarhassa ei tottele, niin käy kostoksi hajottaa sen haalarin, tai lyömässä sen pikkusiskoa(niillä saksilla?). -Näinhän meillä kotonakin tehdään.

Pehmolelun leikkely olisi liian julmaa joo, koska sillä on tunnearvoa, mutta joulukalenterin leikkely (kun niitä oli neljäkin) ei ole verrannollinen.

 

Siis eihän tuossa ole mitään ihmeellistä. Jos itse perseilisitte työpaikalla ja pomo sanoisi, että seuraavalla kerralla tulee potkut, niin varmaan itsekin näkisitte painajaista että nyt ne potkut sitten tuli, ja helpottuisitte herätessänne. Ainahan sitä helpottuu, kun herää painajaisesta, oli aihe mikä hyvänsä.

Nykyvanhempia tuntuu harmittavan se, ettei lapsen kanssa voi olla kaveri. Ikään kuin pelkäisitte, että lapsi katkaisee välit, kun hänelle on tullut kurinpidollisista asioista paha mieli. Tottakai lasta pitää uhkailla/rankaista sellaisilla asioilla, joilla hänelle on merkitystä. "Jos et nyt tottele, niin emme maksa ajokorttia 18-vuotiaana" on melko tehoton 5-vuotiaalle. Toki tuollaisessa korostuu sitten se, että kehutaan vähän enemmän, kun tottelee oma-aloitteisesti tai on muuten reipas.

Hitto täällä hilluu kyllä hullua porukkaa...
Ei se, että ei heilu sekopäänä saksien kanssa tarkoita sitä, etteikö lasta voisi muuten kasvattaa. Jotenkin todella surullista, että ihmisillä ei tunnu olevan muita keinoja vaikuttaa lapseen, kun tuollainen suuttuminen ja vihainen lapsen rankaisu.

Lapsen kasvatuksessa kannattaa muistaa, että jos vanhempi on itse vihan/suuttumuksen vallassa, ei hän todennäköisesti kykene sillä hetkellä kasvatustoimiin, vaan ainoastaan rankaisemaan lasta. Vasta kun opettelee itse rauhoittumaan, pystyy toimimaan niin, että toimenpiteillä todellakin kasvatetaan lasta, eikä vain rakaista ja saada häntä pelkäämään.