Jösses... Annoin työharjoittelijalle loppupalautteen-lopetti koulun..

Sairaanhoitaja
Olen minäkin sanonut opiskelijalle että kannattaa miettiä onko hänestä alalle. Palaute oli rakentavaa ja yritin sanoa positiivistakin. Mutta jos opsikelija jonka pitäisi valmistua muutaman kuukauden päästä ei tiedä suurintakaan osaa lääkkeistä , ei tiennyt mitä tarkoitetaan vitaalitoiminnoilla tai mitä pitäisi tehdä jos potilas esim menettää tajuntansa (kyselin teoreettisella tasolla, en tietenkään olisi jättänyt häntä tilanteeseen yksin). Selvisi sitten arviointitilanteessa että opiskelija oli rimaa hipoen selvittänyt kaikki tentit ja kukaan muu ei ollut harjoittelussa uskaltanut antaa hylättyä vaan päästäneet ykkösellä läpi koska opiskelija oli kuitenkin joka päivä tullut harjoittelupaikalle.
 
Hyvä työnohjaaja, perehdyttäjä, harjoittelunohjaaja ei sano suoraan,ettei toisesta ole alalle. Tyrmäävää :eek:

Olen itse ollut henkilöstökouluttaja ja perehdyttänyt uudet työntekijät työhönsä sekä opettanut vanhoille uusia asioita. Kouluttaminen, ohjaaminen ja opettaminen ei kaikilta suju. Se, että osaa itse ammattinsa, ei tarkoita että osaisi opettaa ja perehdyttää toista ihmistä (varsinkin jos se toinen on vielä uransa alussa).

Meillä tämä kemioiden yhteensopimattomuus ja työhön soveltuvuus varmistettiin niin, että "osaamatonta oppilasta" kierrätettiin eri kouluttajilla. Hankalimmassa tapauksessa yksi oppilas kiersi seitsemällä kouluttajalla ja yhteinen päätös oli, ettemme suosittele työsopimuksen jatkamista. Silti sitä ei läväytetty suoraan naamaan "rakentavana palautteena".

Oletko itse, aloittaja, saanut koulutuksen työnohjaukseen, perehdyttämiseen ja palautteenantoon? Millaisen koulutuksen olet saanut erillaisten ihmisten oppimistyyleihin ja kykenetkö itse sopeuttamaan opetuksesi ja ohjauksesi oppilaasi vaatimalle tasolle, niin että hän ymmärtää ohjeistuksesi?



 
Mä kyllä yhä voisin kuvitella, että olisin julma ja sanoisin, että tällä _asenteella_ ei ole oikein asiaa alalle. Esim jos ihminen ei osoita mitään mielenkiintoa tehtäviin, ei noudata ohjeita, on flegmaattinen, huolimaton, jne. Ihan mielenkiinnosta, miten te sitten antaisitte rakentavan palautteen tällöin? Siinähän saisi olla oikea hanhiemo tai äiti patistamaan ja vahtimaan, että esim aikuinen ihminen tekee hommaansa. Toki mullakin sanamuodoissa eroa, onko joku juuri peruskoulun käynyt tai 25v aikuinen lusmuilemassa edessäni. Mutta varmasti sanoisin, että jatkamalla samaan tyyliin, homma kusee ja pahasti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
varmaan on kiva kun on rehellistä joo, mutta ei ohjaajat kaikkea tiedä. joku reppana vielä uskoo ja ohjaaja vaan purkaa pahaa päiväänsä.
Vaikka näin olisikin niin eikös se ollut opiskelijan ihan oma päätös? Eihän kukaan voi tosissaan väittää että yhden ohjaajan kommentista joku päättää lopettaa koko koulun? Varmasti oli ihan samaa mieltä itsekin, ettei ala kiinnosta tai hänelle sovi, jos koulunsa lopetti.
 
jep
Sh-opinnoissa ensimmäinen harjoittelu oli ihan katastrofi, ohjaaja oli katkera juoppo sh.. Ikinä en työn merkeissä siihen taloon astu. Tiesin jo opiskellessa suuntautuvani akuuttihoitoon. Kun pakollinen psykiatrinen harjoittelu tuli eteen, kerroin heti alkuun olevani kallellaan somaattiseen hoitoon, mutta yritän tietenkin parhaani psykiatriassa. No, ne työntekijät eivät ilmeisesti rekisteröineet kuin ensimmäisen osan lauseesta ja jo viikon jakson jälkeen ehdoteltiin, että kannattaako minun siellä hajoittelua suorittaa.. Jäi sitten hyvät muistot siitäkin. Ja koen olevani ihan hyvä hoitaja, näistä ihmisistä huolimatta.
 
vieras
Kyllä niin vastuullisessa hommassa pitäisi vähän miettiä mitä suustansa päästää. Mullekin aikoinaan sanottiin että olen liian hiljainen parturi-kampaajaksi mutta kyllä aika opettaa monia asioita. Olisin myös lopettanut, mutta onneksi äiti ei antanut, sanoi että käyt koulun loppuun ja sitten vaihdat alaa, jos huvittaa, oli vuosi enää jäljellä.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Takapiru:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
varmaan on kiva kun on rehellistä joo, mutta ei ohjaajat kaikkea tiedä. joku reppana vielä uskoo ja ohjaaja vaan purkaa pahaa päiväänsä.
Vaikka näin olisikin niin eikös se ollut opiskelijan ihan oma päätös? Eihän kukaan voi tosissaan väittää että yhden ohjaajan kommentista joku päättää lopettaa koko koulun? Varmasti oli ihan samaa mieltä itsekin, ettei ala kiinnosta tai hänelle sovi, jos koulunsa lopetti.
jos on kuule huono itsetunto, tuollainen voi "kaataa"
 
Siiri
[quote="Vadelma71"
Meillä tämä kemioiden yhteensopimattomuus ja työhön soveltuvuus varmistettiin niin, että "osaamatonta oppilasta" kierrätettiin eri kouluttajilla. Hankalimmassa tapauksessa yksi oppilas kiersi seitsemällä kouluttajalla ja yhteinen päätös oli, ettemme suosittele työsopimuksen jatkamista. Silti sitä ei läväytetty suoraan naamaan "rakentavana palautteena".




[/quote]


Miten asia kerrottiin tälle oppilaalle? Meillä ei ole tarvetta, haemme eritasoista osaajaa yms??
 
äly hoi älä jätä
Olipas hienoa SINULTA AP..
ja näin ehkä sait yhden onnettoman opiskelijan omantunnon murskattua niistäkin haaveista
mutta onneksi itse oletkin ollut täydellinen jo ennen alan koulutusta mutta ei se mitään taas on mahdollisesti yksi ammattia vailla oleva työtön lisää kun ammatillisessa harjoituksessa joku ohjaaja tekee päätöksen sopiiko alalle vai ei.

Ihan järkyttävänä tietona sinulle että jos kyse on vaikka 3vuotisesta koulutuksesta niin monikin oppii vasta viimeisenä vuonna omatoimiseksi ja jos olet omatoiminen sitä ennen niin paskaa tulee niskaan koska hypit toisten varpaille ja ihan vain siksi kun olet tehnyt jonkin asian pyytämättä ja vieläpä oikein.
 
No tuo seitsemällä kouluttajalla kiertänyt tapaus oli ainoa, joka todella oli sopimaton. Teimme yhteenvedon esimiehelle ja hän kertoi asiasta tälle tyypille. En tiedä sanatarkasti esitysmuotoa, mutta ainakaan me kouluttajat emme haukkuneet häntä.

Minulla oli yksi miehenalku 6 viikon ohjausjaksolla ja olin kahden viikon jälkeen niin kusessa koko tyypin kanssa, että yöunet meni. Sitten päätin, että annan hänen päättää yhden päivän ohjelmasta ja tehdä mitä mieli huvittaa. Paljastui, että hän olikin erittäin nopea oppija ja kykeni sisäistämään asiat puolesta lauseesta. Ongelmakäyttätyminen (levoton lusmuilu, ei kuunnellut mitään ohjeita...) johtuikin siitä, että hän pitkästyi. Tämä AD/HD-tapaus olikin minun valio-oppilas ja monesti kaikkien pidetyin asiakasneuvoja.
 
Alkuperäinen kirjoittaja tyypilistä:
ap ei kommentoi.
Ap haki lapsensa koulusta, niin ei ehdi kommentoida.

Mutta siis... Harjoittelija sai harjoittelun aikana, sekä loppupalutteessa, sekä positiivista, että negatiivista palautetta. Henkilökemiat meillä pelasi ihan hyvin yhteen, ei ollut koulussa mitään negatiivista minun tavastani opettaa/ohjata/antaa palautetta, sanonut.

Kysyin palautetta antaessani, miksi on alalle hakeutunut, ei osannut siihen mitään erityistä siitä sanoa "kun en muutakaan keksinyt". Johon sanoin, että alanvaihtoa kannattaisi harkita, koska tämä ala ei hänelle oikein tunnu soveltuvan.

 
vieras
Mä suoritin työharjoittelua päiväkodissa ollessani seitsemännellä kuulla raskaana ja kamalaahan se oli. Joka päivä sain kuulla päiväkodin työntekijöiden piikittelyä mahastani ja nyrpistelyä siitä,etten voi kaikkia heidän pyytämiään tehtäviä täyttää. Minut laitettiin mm. siivoamaan lattia lasten askartelun jälkeen ILMAN rikkalapiota,eli sormilla nypin tuhannet paperisilput minipöytien alta mahani kanssa kyykkien. Sain myös jurputusta siitä,kun en osallistunut lasten kanssa luisteluun (haloo! 7kk raskaana ja luistimet vaan jalkaan.. ) ja kun en suostunut pukemaan erästä väkivaltaltaista viisivuotiasta joka oli jo kerran aikaisemmin potkaissut minua tahallaan mahaan. Ohjaajilta sain kauhean negatiiviset palautteet,pyysivät lopettamaan harjoittelun kesken,mutta muuttui ääni kellossa kun koulun yhteyshenkilö tuli setvimään asiaa päiväkotiin,raskaana :D Tuntui että ne ohjaajat yrittivät väkisin keksiä mulle sellaisia hommia joita en voi tehdä,kun kuitenkin niitä asioita joihin olisin pystynyt osallistumaan oli tosi paljon.
 

Yhteistyössä