***Jo pidempään yrittäneiden höpinöitä***

Täällä kp 1. Kovin korkealta en pudonnut kun odotuksia ei juuri ollut. Nyt lopetin jahkailun ja varasin ajan lääkärille nyt ensin ihan tk:een. Saa nähdä sitten, eteneekö asia sitä kautta mitenkään. Mutta ainakin ensimmäinen askel otettu.
 
Tinker Kyllä aika oudolta kuulostaa tosiaan tuo lääkärin käytös julkisella...: / Nää asiat on muutenkin niin herkkiä ja tunteita herättäviä, että pitäis olla mun mielestä tosi kärsivällinen ja selittää näitä asioita. Itse ainakin toivon, että ensi viikolla saataisiin selvyyttä asioihin ja tietoa ennen kaikkea vaihtoehdoista... nyt alko vähän jännittämään, vaikka kaverin mukaan täällä on ihan mukavia ja tietäväisiä lääkäreitä julkisellakin puolella.

Siitä se Imoen pikkuhiljaa lähtee sitten eteenpäin menemään, kun on ensimmäinen aika jonnekin asian puitteissa varattu.

Omaan napaan ei kuulu sen kummempaa... ei ihmeempiä olotiloja. Jotain juilinnantyyppistä on välillä tuntunut, mutta ennemminkin oon alkanut miettiä, onko mulla joku kysta tai joku, mikä sitä tunnetta tuo, kun se tuntuu aina tuolla oikealla puolella, lähestulkoon joka kierrolla... Vielä en pahemmin ole ajatuksia suonut viikonpäästä tulevalle lääkärikäynnille, ehtii sitä jännittää ens viikollakin :D

dpo 5
 
Höh!! Miten voikaan saada yleisellä puolella noin huonoa kohtelua kuin Tinker on saanut :hug: Onneksi tajusitte lähteä sieltä! Me ollaan heti alusta asti menty tutkimuksiin yksityiselle puolelle ja kertaakaan ei olla jouduttu pettymään. Mielellämme ollaan maksettu hyvästä ja asiantuntevasta palvelusta.
Kaikki menee varmasti teilläkin nyt paremmin kun pääsitte osaaviin käsiin :hug:
Anteeksi, kun kysyn, en nyt muista, vaikka olet varmasti aikaisemmin jo kertonut, että mistä leikkauksesta se lääkäri puhui? Ja miksi teille ei käy keinohedelmöitys vaan pitää heti siirtyä koeputkihoitoihin? Ei ole pakko vastata jos tuntuu siltä :)
Harmi jos vaihdat ketjua, mutta ymmärrän ihan hyvin jos lapsettomuuspuoli tuntuu enemmän omalta, itsekin sitä aina välilä mietin kun meilläkin varmaan on vuoden alussa vastassa nuo hedelmöityshoidot. Olet kuitenkin aina tänne tervetullut takaisin jos siltä tuntuu :hug:
Kerrothan sitten jos vaihdat ketjua! :hug:

undercovergirl: Oviksen bongaus onnea ;)

marmariini oletko ennen bongannut ovista, että onkos se ennenkin ollut tälleen myöhempään? Voihan se meinaa olla, että kierto venyy myös oviksen takia :)

heinäneito Hyvin olette oviksen hyödyntäneet :whistle: Nyt vaan peukut kohti kattoa!! :)

Lily-Jane Voi murmeli, ihanaa että kävit täällä! :) Meillä on tosiaan enää tämä kierto taukoa ja sit mennään taas täysillä :whistle:
Ei haittanut yhtään, että menkat alkoi viimeksi:)

Manzu voih mitä oireita! :whistle: Nyt kaikki peukut pystyyn, että olisivat juurikin sitä itseään :heart:

tunturihilla Peukut on pystyssä myös sun puolesta, tähän ketjuun todellakin kaivattaisiin plussia!! :)

Imoen Voi kökköpökkönen sentään!! :hug: Ei se silti ollut ollenkaan kiva, että täti tuli taas sun luokse!! :(( Jaksamisia :hug: Hyvä, että olette ottaneet askeleen kohti tutkimuksia!


Täällä on tädistä selvitty taas kunnialla, kiertopäivässä kuusi mennään ja reilun viikon päästä pitäis taas ovista varoa ;) Tämä kierto vielä vältellään ja sitten päästäänkin taas touhuamaan oikein olan takaa :D

Plussatuulia suuren suuria!! :))
 
heinäneito älä suotta jännitä! Mullekin se hoitaja sano siellä julkisella, että se vakkarityöntekijä joka tulee sinne ens kuussa on mukava enkä varmasti pettyis, mut silti jäi paha maku.

vaniljainen juu eli inseminaatiota voidaan kokeilla, mutta hyvin todennäköisesti ei ole mitään hyötyä, koska miehen spermanäyte oli tosi hyvä ja samaten oon aika hedelmällinen ja kierto ja kaikki muutenkin ok. Ja siis mulla on ollu tosi paha kohtutulehdus ja se tulehdus meni myös munanjohtimiin ja sinne keräänty nestettä, eli hyvin todennäköstä on, että munanjohtimista on ne värekarvat kokonaan poissa joiden siis kuuluisi liikuttaa sitä alkiota. Vaikea selittää näin, mutta toivottavasti sait selvän :) Kyllä ainakin vielä tässä ketjussa jatkan, en uskalla lukea noita ivf keskusteluja edes kun alkaa pian pelottaa enemmän.. Tuo operaatio kaikenkaikkiaan ei kuulosta kivalta lääkäri ja piikkikammoiselle:(Eli pitää tässä rohkeutta kerätä..
 
tunturihilla kiitos:heart: ette uskokkaan miten suuri merkitys tälläkin on vaikka tulee netin kautta! :) tästä asiasta kun ei meidän lisäksi tiedä muut kun lääkärit, enkä ainakaan vielä halua muille edes puhua..
 
Heip!

Hyvä Imoen! Minua ainakin helpotti kun varasin sen ajan, vaikka aina toivoin ettei sitä tartteis tehdä. Mutta just niin kuin sanoit, se on ainain askel eteen päin tän odottelun ja epävarmuuden keskellä. Täällähän on meitä nyt useampia, jotka jännittää ekaa lääkärikäyntiä. Onneksi voi sentään hakea apua, mietin just millaista tämä olis ollu joskus muutama kymmenen vuotta taakse päin.

Onpa sulle tinker sattunu todella ammattitaidoton tyyppi vastaan! Tosi kurjaa! Varmasti muutenkin pelottanut se käynti jo ihan riittävästi etukäteen. Tollasesta vois hyvin tehdä valituksen, mutta kenellä on siihen voimavaroja tällaisessa tilanteessa...

Mulla taitaa olla kp 14, en ole tikutellu ovista tai seurannu lämpöjä, mutta limojen perusteella ovis olis kai tänään. Edelleenkin elättelen toiveita, että tässä kierrossa tärppäis ja voisin perua sen joulukuisen lääkärin ajan... Mutta olen päättäny nyt jättää noi kikkailut pois ja kuulostella ihan rauhassa. Haluaisin jo pian niihin testeihin, että tietäisin minkälaisten asioiden kanssa tässä painitaan!

Mulla on aika pikaisia nää kommentoinnit, kun yritetään pitää kiirettä siellä raksalla. Täytyy lähteä tästä seiniä maalailemaan. Onneks se on nyt ihan kivassa maalaus & tapetti vaiheessa, niin ei ehdi ajattelemaan näitä asioita niin paljon!
 
Tässä on minun aamuiset testit - Juu, täytyi tehdä 3 eri testiä! Pöhkö ku oon. Mies vain totesi aamulla, että tuota mäkin ymmärrän, kun katsoi Clearblueta.



Mutta tässä vielä jännäillään maanantaihin asti..nyt kp29/31 ja yk11..( silloin pitäisi menkat alkaa..) eli piinailu jatkuu vielä sekä testailu.. täytyyhän sitä nähdä kuinka viiva tummuu.

Anteeksi oma napaisuus.. kohta paneudun lukemaan teidän kuulumisia! (nyt vain tärisen)
 
kp 2. HUOOOOOOOH. no, hyvä puoli on se että kesällä kolmen kierron terokuuri alkaa ilmeisesti tuottaa tulosta, viime kierto 42päivää (minulle se on jo aika lyhyt) ja nyt 33päivää. kierto kun ei ole koskaan, siis koskaan, ollut säänöllinen, vaan aina joku 100pvää. joskus ehkä 30, ja taas perään kaksi 100pvän kiertoa.

vauvakuumetta kun on potenut aina, joskus 12-14vuotiaanakin puhuin kokoajan että miusta tulee äiti. Sit vielä se, että miulle opetettiin kotona että menkat on lahja naiselle, että niiden avulla voi saada lapsia. no, se on sitten jäänyt takaraivoon, eikä täti olis yhtään niin negatiivinen toive miulle, miksi se yleensä mielletään. ymmärrän siis että se on suuri pettymys, kun raskautta toivoo, mutta ite oon vuosikaudet toivonut että tulis ees ne menkat. jossakin vaiheessa kun oli niinkin, että menkat 1-2krt/vuosi.

tulipa vuodatus! :D lopputulos siis on, että 2viikon päästä oletettu ovis, ja just sillon meillä alkaa 2viikon reissu. joten siellä ei testailla ovista, eikä muutenkaan mietitä asiaa tarkemmin, mut pupuiltua tulee varmasti jokatapauksessa :D eihän sitä tiiä, jos vaikka siellä tärppäis...tai sitten ei. mut luovuttaa ei saa!!!

Manzu ihana uutinen, varovaisesti onnea! :heart: toivottavasti tulokas pysyy kiinni!!! :heart:

Haaveilija 82 paljon tsemppiä!! :heart: toivon tosiaan, että tämä on se kierto jolloin teillä tärppää!! :hug:
 
Täällä koitetaan pongailla ovista tikuilla. Ei tuu suoraansanottuna helvettiäkään, kiertopäivät huitelee jo neljässätoista eikä viivaa ilmaannu. Tekis mieli viskata tikut roskiin ja odottaa vaan kiltisti sitä maaliskuista polin aikaa.
Sori purkautuminen mut suorastaan v****aa kun ei saa kahta viivaa mihinkään testiin!
 
Manzu onnea jo varovasti:heart:

undercovergirl millä testaat? Mullakin on monesti menny hermo noiden kanssa kun en koskaan saanut pissatesteissä kun haaleita viivoja:kieh:Sanois tosta lääkärille siellä yksityisellä niin se sano, et ne clearbluen ovistestit ois parhaita.. En sit tiedä, kalliimpia ainakin :D
 
undercovergirl Älähän nyt tyttönen vielä hermostu! Kuinkas pitkiä sun kierrot yleensä onkaan? Mulla tulee plussa aina siinä kp 18 tuntumassa, tosin kierrot on yleensä noin 32 päivää.
Ja tosiaan, testeilläkin on merkistystä, joillakin testeillä positiivinenkaan plussa ei näy selkeästi, vaan kontrolliviiva saattaa olla testiviivaa vaaleampi, oviksesta huolimatta. Itse olen siirtynyt kokonaan CB:n digitaalisiin testeihin, kalliimpia mutta todellakin kannattavaa! Niitäkin saa netistä tilattua vähän apteekkia halvemmalla. Ei tarvitse ainakaan arvuutella :)
 
ON: Ajattelin taas pitkasta aikaa tulla kavaisemaan paivittamassa tilannettani. Yksityisella tuli kaytya ja sovittiin etta soitelee lisatietoja leikkaavilta laakareilta ja kysella mita vaihtoehtoja minulla on tuon operaation suhteen, onko korjaus mahdollinen vai klipsit pois ja putket poikki(ei ole minun mieleeni eli en suostu) ja ivf:aan vain...

Nyt olisi kp 23 ja oireita kylla pilvin pimein taaskin, mutta erona on se etta NYT on niin voimakkaita etta... tissit haluisin leikata pois kun on NIIIN kipeat ettei pysty edes kunnolla olemaan, pahoinvointia on ihan kunnolla ja lammot nousi vasta edellispaivana ja pyorii 37-37,4 valissa pitkin paivaa, mahaa juilii ja kun nousen liian nopeeta niin pistaa ja repaisee oikein kunnolla... Tassa nyt muutama oire, mutta enemmankin on ja suurinosa ihan selkeita...odotetaan nyt muutama paiva ja sitten ensi maanantaina onkin taas aika gynelle keskustelemaan kaikesta mita on ollut ja toivon etta nyt tutkitaan ja paatetaan jo jotain jatkostakin...
 
ON: Ajattelin taas pitkasta aikaa tulla kavaisemaan paivittamassa tilannettani. Yksityisella tuli kaytya ja sovittiin etta soitelee lisatietoja leikkaavilta laakareilta ja kysella mita vaihtoehtoja minulla on tuon operaation suhteen, onko korjaus mahdollinen vai klipsit pois ja putket poikki(ei ole minun mieleeni eli en suostu) ja ivf:aan vain...

Nyt olisi kp 23 ja oireita kylla pilvin pimein taaskin, mutta erona on se etta NYT on niin voimakkaita etta... tissit haluisin leikata pois kun on NIIIN kipeat ettei pysty edes kunnolla olemaan, pahoinvointia on ihan kunnolla ja lammot nousi vasta edellispaivana ja pyorii 37-37,4 valissa pitkin paivaa, mahaa juilii ja kun nousen liian nopeeta niin pistaa ja repaisee oikein kunnolla... Tassa nyt muutama oire, mutta enemmankin on ja suurinosa ihan selkeita...odotetaan nyt muutama paiva ja sitten ensi maanantaina onkin taas aika gynelle keskustelemaan kaikesta mita on ollut ja toivon etta nyt tutkitaan ja paatetaan jo jotain jatkostakin...
Nyt niin loppu ettei jaksa taas mitaan muuta kuin painua maan alle ja vain lukea....en halua kirjoittaa vain omia valituksia ja siksi olen nyt niin hiljaa kun on enemman vain omaanapaa...
kaikille nyt jaksamisia kaikessa, niin negassa kuin plusassa, kuten myos tadin tulessa ja siina pahimassa, km:ssa:'( olen taalla vaikkka en nyt kirjoita heti. olen kylla mukana aina..... tuskassa ei nyt kaikki ole kirkasta:|
 
Manzu Oikeen paljon onnea, ja vauvaliimaa matkalle mukaan:flower:

Imoen Toi on hieno homma että sait asiat eteenpäin ajatuksen tasolta:) Itellä ainakin helpotti ku sai varattua ajan mm. sinne verikokeille ja tiesi että lopulta asian hyväksi tehdään ees jotain, auttaa se sitte tai ei.

mamakone Tulethan sentään kertomaan mitä se gyne siellä maanantaina sitte sanoo? Kovasti voimia sinne:hug:

ON: ovis ehkä menny, ehkä tulossa tai ehkä paraikaa menossa. Enpä tiedä mutta varuiksi on petipuuhia ollu sillai joka toinen päivä-tahdilla, ja harjotukset jatkuu:LOL: Ei oo vielä ainakaa tissit alkanu aristaa minkä ne usein oviksen jälkeen tekee. Että täällä on aika rauhaisat tunnelmat. Taidan tästä lähteä lumitöihin, talvi :heart:

kp 16/31
 
Kiitos teille kannustuksesta! :)

Manzulle paljon Onnea matkaan! :heart:

Vaniljainen, mietin että mulle voisi vaihtaa listalle YK:t vuosiin. 2 vuotta tuli täyteen syyskuussa, eli nyt on 3. vuosi meneillään. Noita yk:ja on vaikea muutenkin laskea keskenmenojen takia, eikä sinunkaan tarvitse olla päivittämässä listaa sitten mun kohdalla ku kerran vuodessa. :LOL:
 
Tänne pikaisesti pyörähtämään...
Olo on täysin tavallinen, mitään oireiluja mihinkään suuntaan ei ole ollut ilmassa. Eikä oikeastaan nyt ajatuksiakaan mahdollisista oireista. Kiertopäivistä ei tietoa, muuta kuin sen verran, että perjantain kieppeillä pitäis menkkojen alkaa. Ja keskiviikkona se lääkäri... ehkä sitä on jo odotukset siirtyneet siihen lääkärikäyntiin niin ei ole oireilujakaan sitten viitsinyt yrittää keksiä :D

Jouluihminen sisällä on tainnut herätä tän lumentulon myötä ja sormet syyhyää erilaisia pieniä projekteja, joita olis ihana päästä tekemään... eilinen saldo oli kaksi ovikranssia sekä kudottu laukku... Ihanaa saada jotain muutakin ajateltavaa, mitä voi kuitenkin tehdä ns. kiireettä :heart:

Onnenpotkuja kaikille tasapuolisesti!
 
Vaniljainen Viiva raskaustestissä on vain vahvistunut, joten voit siirtää minut plussanneisiin! Ihanaa! :heart: Kiitti kaikille!

Mutta pelko on vieläkin. Viime yönä näin unta, että olin ultrassa ja kätilö ilmoitti, että olet 9 viikkoa pitemmällä kuin neuvola on laskenut, mutta täältä löytyy vain kuollut tyttövauva. Heräsin tuohon ja en sen jälkeen ole saanut unta.. eli hereillä jo 4.30 lähtien.. ja nyt pelkään että tuo oli enneuni. Toivottavasti ei!
 
Manzu onnea tosi paljon!! Kaikki menee varmasti hyvin :) Sullakin oli kuitenkin jo yk11? Kävitkö lääkärissä vai tiedätkö oliko mitään "syytä" miksi raskautuminen olisi kestänyt kauemmin? Sori kun kyselen, mutta yritän tässä selvittää, että toivoa vielä kaikilla on! :)
 

Yhteistyössä