Jo kokeneempia ivf/icsi-kävijöitä

eevi-antero toivotaan nyt kuitenkin vielä että se siitä iloks muuttuis :hug:
Täällä ketjussa tosiaan on sen suhteen rauhallisempaa, eikä ainakaan "liian" usein niitä plussia tuu..toisin kun välillä noissa yleisemmissä ketjuissa. Tuppaahan sellaset ylipursuavat "joukkoplussaamiset" masentaan jossain vaiheessa kun joutunu iäisyyden lueskeleen vaan sivusta muiden edistymistä tietämättä pääseekö ite enää koskaan riemuitseen niiden kahden viivan näkemisestä.. :ashamed:
 
eevi-antero: minäkin pidän sulle kovasti peukkuja, olin siellä samaisessa loppuvuoden ketjussa ja todellakin olen onnellinen plussanneiden puolesta mutta hieman alkoi ahdistamaan kun tuntui että kaikki muut plussaa ja itsellä alkoi taas vuoto, PP9 niinkuin aikaisemminkin.... meillä siis ne neljä huurunenää jäljellä, ikinä ei olla passissa oltu, eikös siinä usein alkiot simahda sulatukseen? aion kyllä pyytää sitten kahden siirtoa jos kaksi selviää, kolme hyvää alkiota siirretty yksikseen eikä yhtäkään kiinnittymisyritystäkään ole tapahtunut.... usko on tällä hetkellä aika koetuksella, eikä yhtään kiinnostaisi odottaa tammikuulle seuraavaa actionia. Onneksi sentään ei tarvi kait piikitellä mitään, ainakin sanoivat mulle naikkarilla että mulle voi PAS:sin tehdä luonnolliseen kiertoon. Tsemppiä kaikille piinailijoille, toivottavasti tähänkin ketjuun nyt tarttuu se plussapuhuri!
 
Merianne, Eeviantero, Toivorikas - olen tosi pahoillani teidan huonoista uutisista. :( On kurjaakin kurjempaa, silla maratonilaisille olisi saanut toivoa joulunyytin, mutta jos ei niin ei.

Toivorikas - kylla niista huurunenista voi hyvinkin joku selvita PASsiin asti. Tosiaan jos PAS tehdaan luonnolliseen kiertoon, et tarvi muuta kuin Luget. Vaikka se tehtaisiiin laakkeelliseen kiertoonkin, niin ei siltikaan tarvitse piikittaa, suun kautta otetaan sitten laakkeet.

Ehka se johtuu siita etta talla puolella ei niita plussia hevilla tule, etta kun tama onkin maratonilaisten pino! Siella muissa pinoissa on paljon ekakertalaisia, joilla myos ekalla kerralla tarppaa. Me ollaan jouduttu jo valitettavasti ihan eri kastiin.

Taalla mulla sellaisia uutisia etta olen kaynyt laakarissa ultrassa ja verikokeessa viime TO, LA ja MA ja huomenna menen taas. Ovis on varmaan tanaan, elikka se selviaa huomenna. Eilen oli liian aikaista oviksen kannalta, huurunenat siis viela pakastimessa. Jos huomenna selviaa etta ovis oli tanaan, ottavat alkiot huomenna sulamaan. Jos ovis taas huomenna, niin alkiot otetaan TO. Elikka huomenna selviaa meidan huurunenien sulatuskohtalo. Kasvattavat alkioita nelja paivaa, elikka siirto tulee joku SU tai MA. Olemme pyytaneet kahden alkion siirtoa. Ottavat sulamaan nelja tai viisi. Tiedan tosin laakaristani, etta jos viela siirtopaivana on enemman kuin kaksi alkiota hengissa, han varmaan laittaa kaikki vaikka olisi kolme. No, en mina kolmoisraskautta pelkaa - sen todennakoisyys tassa on kuin lottovoitto.

Mulla siis tehdaan PAS luonnolliseen kiertoon. En pysty kotona ovistikuttamaan, koska mulla on lieva PCO ja ne tikut nayttaa mita sattuu. Ne on nayttanyt jo viisi paivaa etta on ovis. Haha, aika pitka sellainen. Voin heittaa niilla siis vesilintua. PCO munasarjat antaa sita LH hormoonia koko ajan ja siksi ovistestin tulokset vaarentyy. Mun siis taytyy ravata klinikalla koko ajan....

Tsemppia kaikille!!!
 
Eevi-antero, täällä sulle kohtalotoveri, minäkin testasin negan eilen pp10 aamulla... :'( Ei hyvältä näytä, tietääkseni todella harvoilla muuttuu testitulos pp10 jälkeen. Mutta voihan sitä aina toivoa... Viimeksi alkoi tiputteluvuoto pp13 (joka siis on ylihuomenna), sitä kauhulla odottaen. On tää kyllä niin perseestä tämä ainainen yrittäminen ja pettyminen. Eikö tämä koskaan lopu.

Mari-Anne, oletpa kokenut todella kovia!! Huh. Mutta onneksi sentään munanjohdin säilyi ehjänä. Nyt vaan toipumistoivotuksia sulle. :flower:
 
Toivorikas: minulle lääkäri sanoi, että n. 70% pakastetuista selviää sulatuksesta, eli onhan se aika paljon! Eli jos ne samassa oljessa olevat kaksi sulatetaan, todennäköisesti ainakin toinen päästään siirtämään :)

Anteeksi, että tunkeudun tänne kokeneempien puolelle vasta yhden ICSIn kokemuksellani, :ashamed: mutta tahdoin vain tietää, mitä eevi-anterolle ja toivorikkaalle kuuluu. Lämmin :hug: ja kahmalokaupalla jaksamista teille kaikille!
 
Kiitos Ripperi, toivotaan parasta. Voi olla että pääsen PAS:siin vielä tässä kuussa, soitan hoitajalle kohta ja kysyn. Olis niin ihanaa päästä ettei tarvitsis taas odottaa, tästä kun en yhtään nuoremmaksi tule.... Eevi-antero: onko mitään uutta? Miisamari :hug: Kukka: huurunenille voimaa!
 
Tiistai 8. joulukuuta 2009




eevi-antero ........2.IVF....................testi 9.12.
Miisamari.............3.IVF...................testi 10.12.
Sannuli-81...........3.IVF/pas............ joulukuu
Duffy....................2.ICSI.................joulukuu
Kukka77..............3.ICSI/pas...........vko 50/51
annamaria83......3.ICSI..................joulukuu?
MariAnne-S..........4.IVF/pas............joulukuu?
SuzyQ69.............3.IVF....................pas tulossa?
Sarma.................2.IVF....................tänä vuonna?
Alina79................2.ICSI..................tulossa
risupesä..............2.IVF....................vko 3
kirma...................3.IVF....................vko 4
toivorikas-72.......3.ICSI/pas...........tammikuu
Amelie80.............2.ICSI/pas...........tammikuu
Miimi78................5.ICSI.................tammikuu
Merisiili...............5.ICSI..................tammi-helmikuu
palsebo..............2.IVF....................helmikuu?
Nat......................3.IVF...................tulossa
dream09..............4.IVF/pas............2010


Varmistuvat plussat


Plussat

[/quote]

pohtijatar............2.IVF...................22.9.09
Hope79..............4.IVF/ICSI............24.9.09
Tao74.................3.IVF....................24.9.09
dreamer78..........2.ICSI.................24.11.09
sebu08...............3.IVF...................27.11.09

 
Soitin sitten polille kun ei viikon alulle saapuvia ohjeita ja reseptejä ruvennu näkyyn.. hoitaja vaan totes että hyvä kun soitin tässä vaiheessa kun ensviikon on jo koko paikka suljettu..! Niinpä. Eli niin ois jääny varmaan kaikki saamatta jos oisin jääny vaan odotteleen enkä taas kerran kyselly perään..

(muok) Soittikin sit sieltä mulle että kyllä ne on jo lähetetty, mutta liekö sitten jumittaa postissa..

Punktio siis onkin viikolle 3 ja piikit alotan uudenvuoden aattona. Ja tosiaan pergoveris+gonal -yhdistelmä kokeillaan tällä kertaa.

:attn: Toi gonal ja kynän käyttö tulee mulle ihan uutena, tuleeko ne pistovälineet apteekista ostettavan lääkepaketin mukana vai oisko ne pitäny tajuta pyytää varalta sieltä polilta? Vaihdellaanko siihen kynäänkin neuloja joka kerta? Ilmeisesti ampulleja ainakin vaihdellaan sinne sisälle? Kiva kun ei oo saanu mitään opetusta tohon.. :$
 
Sarma
Puregonin mukana ainaki tulee neuloja, mutta gonalista en varma oo.. Googletappa niin löydät varmaan sen pakkausselosteen, ne on monesti netissä. Tarkista vaan sitten, että sulla on neuloja tarpeeksi jokaista pistoskertaa varten, eli neula pitää vaihtaa aina. Yhden kerran saa tuikata ihon läpi per neula. Pergoverista varten tarvit neulat ja ruiskut, siinä paketissa ei ole.

Siitä se taas lähtee.. Onnea matkaan! :)
 
Sarma :flower: Joo, lueskelin että ilmeisesti kynä onkin esitäytetty (huh..).. luulis kyllä että ois vaihtoneulojen osalta sama systeemi kun puregonissa.. No, kai niitä saa apteekistakin jos loppuu..toivottavasti! Pergoverikseen sainkin jo polilla välineet.


Ainiin, toivorikas :hug: toivottavasti pas onnistuu vielä ennen joululomia! Ja Miisamari :hug: pidetään pientä toivoa yllä vielä loppuun saakka!
Kukalle parhainta onnea pakastettujen kanssa bd, on sekin kyllä rasittavaa että joutuu ravaan klinikalla ovista tarkistuttaan.. :|
 
Sarma
Mulle sanottiin puregonin neuloista, että niitä ei saa apteekista koska ovat erikoisneuloja ja suunniteltu nimenomaan puregonkynään (nehän on kierteellä olevia). Joten suosittelen laskemaan riittääkö ne pakkauksessa olevat (tai että niitä neuloja ylipäänsä siellä on) sulle niin ei tuu sen asian suhteen ainakaan mitään paniikkia!
 
Nyt vaan ooännää: Siis soitin naikkarin hoitajalle ja EIHÄN SE NYT SITTEN KÄYKÄÄN SE PAS HETI TÄHÄN KIERTOON! Ensin toinen hoitaja sanoo että kyllä käy ja sit tää toinen että ei käy. V...U. Eli siis tammikuuhun menee nyt sitten. No, otetaan sitten kaikki irti joulusta ja uudestavuodesta. Party, party, party. :p. Ehkä se biletysfiilis tuleekin vielä, tällä hetkellä ei kyl napaa ei sit niin yhtään. :saint: Mies on varmaan tyytyväinen kun vaimo ei ole hormonihuuruissa tai muuten vaan ei kiinnosta- vaiheessa :LOL:
 
Sarma Täytyy käydäkin apteekissa hakeen ne jo heti kun saan reseptit käsiini ja alottaa laskeskelu.. voishan niitä saada ehkä nt-poliltakin jos jotenkin mokaa niiden neulojen kans ja tylstyttää ne? Eikös se oo kuitenkin auki koko ajan..

toivorikas Niinhän se taitaa olla ettei tuoresiirtoo seuraavaan kiertoon vielä tehdä pas.ia :/ Aattelin mäkin nauttia "virvokkeita" tapanina kun meen kaverin uuteen taloon ensvisiitille :xmas: hyvä siis että solukasvatukset alkaa vasta uutena vuotena!
 
Minun mielesta niiden Puregon laakeampullien kanssa tuli ainakin ihan tarpeeksi neuloja. Myos sen kynan hylsyn kanssa tuli neuloja. Eihan ne oikein voi myyda tonnilla laaketta, jossei sita saa millaan pistettya! Haha. Muuten paketissa on tosi hyvat ohjeet sen Puregon kynan kayttoon ja myos netista loytyy video siita.
 
Moikka,

mulla yhdessä hoidossa ollut Gonal ja silloin muistaakseni neulat ja kaikki oli siinä paketissa mukana. 900iu kynässä oli muistaakseni kuusi neulaa.

Risupesä
, sinullakin tuo Pergoveris käytössä. Muistatko millainen ohje sulle siinä? Mulle se on ihan uusi aine (vaikka 5. hoito menossa) ja kuulemma laitetaan Puregonin kanssa kolmella viimeisellä piikillä.
 
lumeton En oo saanu siihen vielä minkäänlaista ohjetta, mutta ilmeisesti samalla periaatteella sekotetaan kun menopurkin.. paitsi ettei ole kaulankatkaisu -ampulleja, vaan kumpikin niitä toisenlaisia :) Onko sulla puregon pergoveriksen kans? Kun kysyin eka tota lisänä niin sanottiin ettei käy kun eri aineita (alfa ja beeta fsh..) :eek:
 
Risupesä, mielenkiintoista. Meille lääkäri on sanonut, että Puregon ja Gonal ovat aivan samaa ainetta, valmistaja vaan on eri ja niissä menee asteikot vähän eri tavalla. Täytyy vielä tentata, mutta luotan kyllä tuohon lekuriinkin. Sitä loppuhoitoa ei ole vielä aivan varmaksi määritelty, sillä menee jotenkin sen annoksen mukaan. Eli, joko Puregon ja Pergoveris kolmena vikana päivänä, tai sitten pelkkä Pergoveris.
 
lumeton Joo, ihmettelin kyllä että onko niin tarkkaa.. gonalin valmistukseen ainakin liitty jotenkin hamsterin munasarjoissa kypsytys, mutta puregoniin ei. Muuten en niiden eroja ymmärrä..

>Mitä GONAL-f sisältää

Vaikuttava aine on follitropiini alfa. Follitropiini alfa on rekombinantti ihmisen follikkelia stimuloiva hormoni (FSH), joka on tuotettu yhdistelmä-DNA-tekniikalla kiinanhamsterin munasarjasoluissa (CHO). >

>Mitä Puregon sisältää

. Vaikuttava aine on follitropiini beeta, follikkelia stimuloiva hormoni (FSH).>

http://www.laakeinfo.fi/%5CMedicine.aspx?m=20005&i=MERCK_PERGOVERIS

Mitäs jos tosta alfasta tuliskin semmosia hamsterimaisia jyrsijälapsia.. :LOL:
 
Risuperä, kiitos tuosta infosta ja linkistä. Pikaisesti luettuna ymmärsin ettei niitä saa sekoittaa samaan injektioon ja siitä ei käsittääkseni ole kyse. Vaan pistelen vikat päivät joko pelkkää Pergoveristä tai sitten sen kanssa omasta kynästää Puregonia. Mutta olen muutenkin soittamassa lääkärille tällä viikolla ja kysäisen samalla tuota asiaa. Tuun sitten kertomaan mikä oli vastaus.
 
Kiitos teille kaikille lämpimistä ajatuksista ja sanoistanne: Risupesä, Kukka, Eevi-antero, Miisamari..

Eevi-antero ja Miisamari: pp10 on kyllä aika aikainen testipäivä. Kannattaa ehdottomasti tehdä testi vielä pp14. Toivottavasti teille tulee vielä plussat! Pidän peukkuja.

Risupesä Kiva kuulla, että sullakin tositoimet lähestyy. Ajoituksen puolestakin hyvä, että ehdit vielä nauttia joulusta ja tapanin juhlista :).

Kukka Onnea huurunenien sulatukseen ja kasvatteluun!

Kukka, Risupesä ja muut: Kiitos paljon tiedoistanne koskien kilppariarvoja. Mä tarkistin omia tuloksia reilun vuoden takaa. TSH on ollut 2.8!!! Mulle on kaikista tehdyistä kokeista sanottu, että kaikki on kunnossa. Voi hemmetti! Nyt kyllä varaan ajan endokrinologille ja tarkistutan kilppariarvot. PASiahan ei kannata tehdä, jos kilppariarvot ei ole kunnossa.

Meidän seuraava PAS tehdään luultavasti tammikuun lopulla tai helmikuun alussa, jos vaan oon palautunut siihen mennessä. Mulla on aina tehty PAS lääkkeelliseen kiertoon, koska kerran ovista ei tullutkaan, vaikka punktiosta oli silloin kulunut pari kuukautta. Silloin jouduttiin odottelemaan seuraavaan kiertoon ja halusin varmistaa, että siirto onnistuu, joten otettiin lääkkeet käyttöön. Tulevaa PASia suunnittellen lääkäri kuitenkin mainitsi, että jos PAS tehtäisiinkin luonnolliseen kiertoon. Jos siirto tehdään luomu-kiertoon, niin sitten ei ovis saa osua torstaille, koska siirto olisi sunnuntaina ja klinikka on kiinni. Lisäksi mulla voi olla oma kroppa kaiken tän jälkeen vielä ptikään sekaisin, eikä tietoa milloin seuraava ovis mahdollisesti tulisi..
Onko tietoa, onko siirroilla luonnolliseen kiertoon saatu enemmän onnistumisia?
 
Alkuperäinen kirjoittaja risupesä:
Mitäs jos tosta alfasta tuliskin semmosia hamsterimaisia jyrsijälapsia.. :LOL:
heh. mun mielestä oli jotenkin tosi hauskaa, että Gonalissa on käytetty jotain hamsterin hormoonia. Meillä kun sattuu olemaan hamstereita - poika ja tyttö... eipä olis ihmettelemistä jos vauvamme muistuttaa hamsteria.. :LOL:
 
Alkuperäinen kirjoittaja dreamer78:
Alkuperäinen kirjoittaja risupesä:
Mitäs jos tosta alfasta tuliskin semmosia hamsterimaisia jyrsijälapsia.. :LOL:
heh. mun mielestä oli jotenkin tosi hauskaa, että Gonalissa on käytetty jotain hamsterin hormoonia. Meillä kun sattuu olemaan hamstereita - poika ja tyttö... eipä olis ihmettelemistä jos vauvamme muistuttaa hamsteria.. :LOL:

Tietää mitä ja ketä syyttää jos lapsille kasvaa sellaset nököhampaat, jemmailee poskiinsa ruokaa, nukkuu kaiket päivät, valvoo yöt jne. :LOL: :LOL:
 
Sarma
Alkuperäinen kirjoittaja risupesä:
Alkuperäinen kirjoittaja dreamer78:
Alkuperäinen kirjoittaja risupesä:
Mitäs jos tosta alfasta tuliskin semmosia hamsterimaisia jyrsijälapsia.. :LOL:
heh. mun mielestä oli jotenkin tosi hauskaa, että Gonalissa on käytetty jotain hamsterin hormoonia. Meillä kun sattuu olemaan hamstereita - poika ja tyttö... eipä olis ihmettelemistä jos vauvamme muistuttaa hamsteria.. :LOL:

Tietää mitä ja ketä syyttää jos lapsille kasvaa sellaset nököhampaat, jemmailee poskiinsa ruokaa, nukkuu kaiket päivät, valvoo yöt jne. :LOL: :LOL:
Niin, aatelkaas et ei se piina lopu edes siihen lapsen syntymään.. Vaan pitää sen jälkeen vielä piinailla, että alkaako se saada jotain outoja kasvonpiirteitä.. Aamulla ku menee kattomaan niin vauva muistuttaa enemmän lemmikkihamsteria ku äippää .. :eek: :LOL:
 

Yhteistyössä