E
Eräs hölmö mies
Vieras
Olen ollut naimisissa 4 vuotta. Vaimolleni tämä on hänen kolmas avioliittonsa. Kaksi ensimmäistä olivat tunneliittoja ja tämä on sitten järkiliitto. Vaimolla on 4 lasta edellisistä liitoista, yhteisiä ei ole. En ole ikinä ollut mikään naistenmies vaan jo koulussa se rillipääruipelo joka ei urheilussa eikä naisasioissa pärjännyt. Vaimoni taas on niitä tyttöjä joista kaikki koulun pojat haaveilivat. Olemme samasta koulusta vaikkakin minä olen vuoden vanhempi. Vaimoni oli se joka teki aloitteen ruokakaupassa ja myös se joka komen kuukauden seurustelun jälkeen kosi. Parin päivän päästä tästä esitin avioehtoa, olin vuosi aiemmin nimittäin perinyt yli kahden miljoonan perinnön. Vaimoni pillastui tästä, koska oli joutunut jo niin monta kertaa raha-asioissa huijatuks, näin hän siis sanoi. Iso virheeni oli että minä anteeksi pyydellen unohdin koko ehdon.
Nyt on sitten paljastunut monessakin eri asiassa että olemme "järkisuhteessa".
Vaimoni ei halua yhteistä lasta ainakaan vielä vähään aikaan, minä tahtoisin kovastikin. Eikä tätä aikaa taida tullakaan, olemmehan kummatkin jo 40 täyttäneitä.
Raha-asioissa vaimo on todella tarkka, vaikka rahat ovat alunperin minun puoleltani. Nyt tuntuu että hän omistaa kaiken ja päättää kaikesta. Minä olen muutaman kerran investoinut hifi-laitteisiin joka on rakkain harrastukseni keskustelematta etukäteen ja siitä nousi kummallakin kerralla valtava meteli. Viimeisen kerran jälkeen siirryimme "yhteisellä päätöksellä" järjestelmään jossa minulla on tililläni vain "kuukausiraha" ja loput rahat ovat vaimoni kontrollissa. Omiin ja lastensa menoihin taas rahaa löytyy ihan eri tavalla, esimerkkinä vaikkapa vanhimman pojan uusi kevytmoottoripyörä tai vaimon uusi erittäin hintava uusi auto (vanha oli vasta neljä vuotta vanha).
Vaimo on aina mennyt paljon kavereidensa kanssa enkä ole estellyt. Olen alkanut usealta taholta kuulemaan juttuja siitä että muita miehiä on kuvioissa. Kun näistä yritän keskustella ei se johda oikein mihinkään. Ainoa lopputulos on että hän ei suostu siihen että minä kontrolloin hänen menemisiään. Muutenkin kun mietitään yhteisiä menoja voittavat hänen toiveensa lopulta aina. Minun ainoa läheinen sukulaiseni on toisella puolella suomea asuva serkkuni mutta tämän tapaamiseen ei aikaa löydy mutta vaimoni sukua tapaamme todella paljon.
Varmin todistus on kuitenkin hänen oma lausuntonsa kun näistä asiasta viime viikonloppuna keskustelimme tai oikeastaan riitelimme. Vaimoni oli tuolloin jo hiukan nousuhumalassa valmistautumassa taas viikonlopun viettoon. Tämä oli tyypillinen kuvio, hän oli lauantaina lähdössä ja tulossa kotiin sunnuntaina koska paras ystävänsä asuu kävelymatkan päässä keskustasta. Minä jäin taas tapani mukaan lastenhoitajaksi. Olen sanonut että minä haen tarvittaessa mutta hän ei tällaista vaihtoehtoa kaipaa koska yö ja aamu kuluu mukavasti ystävän luona. Nyt olen siis saanut toisenlaista tietoa siitä mikä on oikea syy näille yöpymisille joita on ollut koko avioliittomme alusta alkaen. Me siis riitelimme joka päättyi siihen että vaimoni teki selväksi että näin asiat nyt vaan ovat. Kun jatkoin totesi hän että asia on loppuunkäsitelty ja jos ei miellytä voimme hänen puolestaan vaikka muuttaa erilleen.
Tuntuu että olen mennyt ansaan. Jos ja kun riitelemme, mitä tapahtuu nykyään tosi usein jään aina lopulta altavastaajaksi ja vaimoni tekee kuten itse haluaa. Jos eroamme on "laskuni" melkoinen, puolet menee kun suostuin unohtamaan avioehdon. Itse asiassa epäilen että yli puolet menee tai on mennyt, olen jo menettänyt käsityksen paljonko meillä omaisuutta tarkalleen on ja missä. Vaimoni tietää taas tämän tarkalleen ja osaa ennen jakoa laittaa sopivasti osan sivuun itselleen jos ei ole jo laittanutkin. Toisina päivinä pohdin olisiko jotain tapaa jolla voisin vielä päästä itseni kannalta parempaan ja reilumpaan lopputulokseen jos/kun ero tulee. Toisina päivinä taas pohdin voisiko liiton vielä jotenkin saada toimimaan. Olen ehdottanut mm. avioliittoneuvojaa mutta turhaan sekin emme kuulemma kaipaa sellaista.
Jos ei muuta niin olkoot tämä varoittava esimerkki miten käy jos alkuhuumassa antaa tunteen viedä ja unohtaa järjenkäytön.
Nyt on sitten paljastunut monessakin eri asiassa että olemme "järkisuhteessa".
Vaimoni ei halua yhteistä lasta ainakaan vielä vähään aikaan, minä tahtoisin kovastikin. Eikä tätä aikaa taida tullakaan, olemmehan kummatkin jo 40 täyttäneitä.
Raha-asioissa vaimo on todella tarkka, vaikka rahat ovat alunperin minun puoleltani. Nyt tuntuu että hän omistaa kaiken ja päättää kaikesta. Minä olen muutaman kerran investoinut hifi-laitteisiin joka on rakkain harrastukseni keskustelematta etukäteen ja siitä nousi kummallakin kerralla valtava meteli. Viimeisen kerran jälkeen siirryimme "yhteisellä päätöksellä" järjestelmään jossa minulla on tililläni vain "kuukausiraha" ja loput rahat ovat vaimoni kontrollissa. Omiin ja lastensa menoihin taas rahaa löytyy ihan eri tavalla, esimerkkinä vaikkapa vanhimman pojan uusi kevytmoottoripyörä tai vaimon uusi erittäin hintava uusi auto (vanha oli vasta neljä vuotta vanha).
Vaimo on aina mennyt paljon kavereidensa kanssa enkä ole estellyt. Olen alkanut usealta taholta kuulemaan juttuja siitä että muita miehiä on kuvioissa. Kun näistä yritän keskustella ei se johda oikein mihinkään. Ainoa lopputulos on että hän ei suostu siihen että minä kontrolloin hänen menemisiään. Muutenkin kun mietitään yhteisiä menoja voittavat hänen toiveensa lopulta aina. Minun ainoa läheinen sukulaiseni on toisella puolella suomea asuva serkkuni mutta tämän tapaamiseen ei aikaa löydy mutta vaimoni sukua tapaamme todella paljon.
Varmin todistus on kuitenkin hänen oma lausuntonsa kun näistä asiasta viime viikonloppuna keskustelimme tai oikeastaan riitelimme. Vaimoni oli tuolloin jo hiukan nousuhumalassa valmistautumassa taas viikonlopun viettoon. Tämä oli tyypillinen kuvio, hän oli lauantaina lähdössä ja tulossa kotiin sunnuntaina koska paras ystävänsä asuu kävelymatkan päässä keskustasta. Minä jäin taas tapani mukaan lastenhoitajaksi. Olen sanonut että minä haen tarvittaessa mutta hän ei tällaista vaihtoehtoa kaipaa koska yö ja aamu kuluu mukavasti ystävän luona. Nyt olen siis saanut toisenlaista tietoa siitä mikä on oikea syy näille yöpymisille joita on ollut koko avioliittomme alusta alkaen. Me siis riitelimme joka päättyi siihen että vaimoni teki selväksi että näin asiat nyt vaan ovat. Kun jatkoin totesi hän että asia on loppuunkäsitelty ja jos ei miellytä voimme hänen puolestaan vaikka muuttaa erilleen.
Tuntuu että olen mennyt ansaan. Jos ja kun riitelemme, mitä tapahtuu nykyään tosi usein jään aina lopulta altavastaajaksi ja vaimoni tekee kuten itse haluaa. Jos eroamme on "laskuni" melkoinen, puolet menee kun suostuin unohtamaan avioehdon. Itse asiassa epäilen että yli puolet menee tai on mennyt, olen jo menettänyt käsityksen paljonko meillä omaisuutta tarkalleen on ja missä. Vaimoni tietää taas tämän tarkalleen ja osaa ennen jakoa laittaa sopivasti osan sivuun itselleen jos ei ole jo laittanutkin. Toisina päivinä pohdin olisiko jotain tapaa jolla voisin vielä päästä itseni kannalta parempaan ja reilumpaan lopputulokseen jos/kun ero tulee. Toisina päivinä taas pohdin voisiko liiton vielä jotenkin saada toimimaan. Olen ehdottanut mm. avioliittoneuvojaa mutta turhaan sekin emme kuulemma kaipaa sellaista.
Jos ei muuta niin olkoot tämä varoittava esimerkki miten käy jos alkuhuumassa antaa tunteen viedä ja unohtaa järjenkäytön.