ja toistamiseen mies jäänyt teilleen..

Alkuperäinen kirjoittaja Istafra:
Alkuperäinen kirjoittaja Q-kuppi:
Pojat on poikia :xmas:
Se, mitä mieheltään suostuu sietämään, on kyllä naisesta ihan itsestään kiinni.
Ja se, mitä selityksiä nielee. Paljonko itseään kunnioittaa.
Kaikesta muusta olen kanssasi samaa mieltä, mutta tuota ensimmäistä lausettasi en suostu nielemään.
Itse asiassa olen noin keskimäärin kerran vuodessa hävinnyt lenkillä ollessani niin, että olen tullut baarin kautta vasta kahden jälkeen yöllä kotiin. Yleensä mies on ollut täysi kakkakasa koko päivän. En suostu todellakaan kuuntelemaan tuollaista, vaan herättelen miestä hiukan. "Tytöt on tyttöjä". Epäkypsää käytöstä, tiedän sen, mutta minun jästipäähäni ei aina oikein muu tunnu tehoavan. Ja kun näin teen, olen kyllä todellakin irtioton tarpeessa itsekin. Suosittelen erittäin lämpimästi. Toimii ainakin meillä. Mutta kertaakaan en ole vielä jäänyt yöksi minnekään enkä aio jäädä.
Niin, se eka lause oli siis ihan ironiamielessä heitetty.
Meillä ei kumpikaan tee katoamistemppuja. Jos tekisi, ei kumpikaan nielisi minkäänlaisia selityksiä.
 
Juu, kyllä aika epäilyttävälle kuulostaa...
Tämä kaveri soitti varmasti ap:n miehelle, että: soita sille muijalles, ku se epäilee jotain :kieh: Vai kuinka mies sattu noin sopivasti soittamaan melkeist heti ku ap oli lopettanu puhelun miehen kaverin kanssa... :whistle:
Ap:lle :hug:
 
vieras
mua hieman kummastuttaa että kuinka se sun miehesi sattui just soittamaan ja ilmottamaan ittestään kun olit työkaverilta vasta kysellyt ja kun ei suostunut sitä toisen kaverin numeroa antamaan, niin yllätys, yllätys sieltähän se hanipuppeli soitteleekin samantien porttikongista.
 
ööö
Alkuperäinen kirjoittaja Lumiina:
Juu, kyllä aika epäilyttävälle kuulostaa...
Tämä kaveri soitti varmasti ap:n miehelle, että: soita sille muijalles, ku se epäilee jotain :kieh: Vai kuinka mies sattu noin sopivasti soittamaan melkeist heti ku ap oli lopettanu puhelun miehen kaverin kanssa... :whistle:
Ap:lle :hug:
Tätä mäkin jäin ihmettelemään! Ja kuka tarkenee koko yötä nukkua jossain porttikongissa???

Ikävä kyllä, veikkaan pettämistä :(
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
mua hieman kummastuttaa että kuinka se sun miehesi sattui just soittamaan ja ilmottamaan ittestään kun olit työkaverilta vasta kysellyt ja kun ei suostunut sitä toisen kaverin numeroa antamaan, niin yllätys, yllätys sieltähän se hanipuppeli soitteleekin samantien porttikongista.
Niinpä. Todellisuudessa se mies on ollut ton kaverin luona jonkun hoidon kanssa ja pitänyt puhelinta kiinni. Ap. soitti kaverille niin kaveri kävi tökkimässä ap:n miestä (lie vaikka touhuamassa ollut), että ilmoita akalles.
 
JUURI NÄIN!
 
Mulle ois ihan sama tossa vaiheessa onko ollut jonkun hoidon luona vai nukkunut porttikongissa: mä en ole valmis sietämään unettomia öitä ja huolta siitä missä mies menee ja koska tulee jos toinen on niin vitun tyhmä, että vetää päänsä täyteen viinaa ja sammuilee pitkin kaupunkia.

Eli hyvin pitkälti näkemiin, ja rattoisaa loppuelämää toivottaisin miehelle. :kieh:
 
Tai sitten se kenen luona ap:n mies oli oikeasti, on tämän kaverin tuttu ja tämä kaveri soitti sitten tälle tutulle, että äijää kaipaillaan...
:whistle:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Q-kuppi:
Alkuperäinen kirjoittaja Istafra:
Alkuperäinen kirjoittaja Q-kuppi:
Pojat on poikia :xmas:
Se, mitä mieheltään suostuu sietämään, on kyllä naisesta ihan itsestään kiinni.
Ja se, mitä selityksiä nielee. Paljonko itseään kunnioittaa.
Kaikesta muusta olen kanssasi samaa mieltä, mutta tuota ensimmäistä lausettasi en suostu nielemään.
Itse asiassa olen noin keskimäärin kerran vuodessa hävinnyt lenkillä ollessani niin, että olen tullut baarin kautta vasta kahden jälkeen yöllä kotiin. Yleensä mies on ollut täysi kakkakasa koko päivän. En suostu todellakaan kuuntelemaan tuollaista, vaan herättelen miestä hiukan. "Tytöt on tyttöjä". Epäkypsää käytöstä, tiedän sen, mutta minun jästipäähäni ei aina oikein muu tunnu tehoavan. Ja kun näin teen, olen kyllä todellakin irtioton tarpeessa itsekin. Suosittelen erittäin lämpimästi. Toimii ainakin meillä. Mutta kertaakaan en ole vielä jäänyt yöksi minnekään enkä aio jäädä.
Niin, se eka lause oli siis ihan ironiamielessä heitetty.
Meillä ei kumpikaan tee katoamistemppuja. Jos tekisi, ei kumpikaan nielisi minkäänlaisia selityksiä.
Olen tosikko...
Miehen katoamistemput ovat loppuneet. Ja minä "katoan" ( ja mieheni aina tietää kyllä käytöksensä perusteella minne) keskimäärin kerran vuodessa.
 
Ullis
Alkuperäinen kirjoittaja NeitiNasu:
Mulle ois ihan sama tossa vaiheessa onko ollut jonkun hoidon luona vai nukkunut porttikongissa: mä en ole valmis sietämään unettomia öitä ja huolta siitä missä mies menee ja koska tulee jos toinen on niin vitun tyhmä, että vetää päänsä täyteen viinaa ja sammuilee pitkin kaupunkia.

Eli hyvin pitkälti näkemiin, ja rattoisaa loppuelämää toivottaisin miehelle. :kieh:
Siis oikeasti yhdestä mokasta lopettaisit suhteen...vähän inhimillisyyttä peliin:(.
Eri asia, jos oikeasti pettäisi, tai löisi, silloin vakavampaa. Väärin tehty tietysti että huolestuttaa, mutta noin voi oikeasti sattua ja kyllä ihminen on oppivainen eläin ettei tee toista kertaa...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ullis:

Niin eikö tää ollut jo kolmas kerta?? :whistle:
Ja kyllä, mä olen tosi paska. Mutta näin on. Mun mies tietää mihin se on mun kanssa ryhtynyt ja mitä mä olen valmis sietämään: mä olen valmis neuvottelemaan meidän parisuhteesta, jos hairahtuisi vieraaseen sänkyyn tms mun tietämättäni.

Mutta se että on yön pois, pitää kännykän kiinni: se on mua kohtaan jo niin halventavaa, että mua ei kiinnostaisi kuulla oikeastaan edes selityksiä. Jos selitys olisi sairaala, tai onnettomuus, se ois ihan ok, mutta sammunut porttikonkiin ei menisi meidän parisuhteessa hyväksyttyihin selityksiin.

Mä olen yhtä miestä valvonut ja odottanut ja itkenyt ja miettinyt, ja toisen takia en aio niin tehdä. Jos tämäkään mies ei pysty olemaan mun arvoinen, niin saa sitten olla olematta. Paska mäihä. :xmas:
 
Tosiaan naisesta itsestä kiini katseleeko tuollaista peliä vai ei. Aikuista ihmistä ei voi alkaa väkisellä muuttamaan ja äidiksi en minä ainakaan omalle miehelleni ala. Jos oma mieheni tekis tuommoisia temppuja, se ois siinä meidän suhde. Laittaisin miehen toisaalle kypsymään ja kasvamaan. Minä en omaa miestäni alkais kasvattamaan.
 
Heidi
Kaikki miehet on saakeli samasta puusta veistetty! Ei aivoja ei mitään! Aina tekevät nuita ryyppytemppujaan! kyllä on täälläki monet kerrat itketty ja odotettu, ja aina anteeksi annettu! Onneksi taas ei ole pitkiin aikoihin mies temppuja tehny!Ap, joko juttelit miehesi kanssa???
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mariduk:
Tosiaan naisesta itsestä kiini katseleeko tuollaista peliä vai ei. Aikuista ihmistä ei voi alkaa väkisellä muuttamaan ja äidiksi en minä ainakaan omalle miehelleni ala. Jos oma mieheni tekis tuommoisia temppuja, se ois siinä meidän suhde. Laittaisin miehen toisaalle kypsymään ja kasvamaan. Minä en omaa miestäni alkais kasvattamaan.
Niin. Mä en edes kuvittele löytäväni täydellistä puolisoa jossa kaikki on kohdallaan ja aikuista on vaikea lähteä muuttamaan. Tämä katoilu on tapahtunut vain muutaman kerran meidän 8 v yhteisen historian vuoksi ja lopulta on niin harvinaista ja "pikkujuttu" että en ole valmis sen vuoksi suhdetta lopettamaan. On kuitenkin niin paljon niitä hyviä juttuja minkä vuoksi jatkaa.

Mutta kukin tyylillään, jotenkin mulle tulee vaan semmoinen olo, että ei suhde sulle paljoa paina jos yhden tai parin mokan jälkeen ei ole mitään mahkuja jatkaa vaan pannaan lusikat jakoon vai onko tässä kyse siitä, että helppo uhota kun ei ole osunut omalle kohdalle. Moni sitä vannoo myöskin, että ei koskaan pettäisi tai että ei koskaan antaisi anteeksi puolison pettämistä, mutta kun se tilanne tulee kohdalle, niin kummasti sitä ei olekaan enää niin ehdoton.

huomannut
Alkuperäinen kirjoittaja Sanna80:

Sulla on samat sanat aina sama kaikille.Viitsitkö vaihtaa biisiä välillä.Etkö muuta osaa sanoa .Lusikat vaihtoon joka kerta.ym..
Aina tuputat pahimmassakin tilanteessa jatkamaan liittoa vaikka kuinka ois vaimoaan useasti pettänyt.Itse taidat olla henkilö joka hyväksyy parisuhteessa PETTÄMISEN.Tullut huomanneeksi.Katso peiliin
 
Alkuperäinen kirjoittaja Sanna80:
Alkuperäinen kirjoittaja Mariduk:
Tosiaan naisesta itsestä kiini katseleeko tuollaista peliä vai ei. Aikuista ihmistä ei voi alkaa väkisellä muuttamaan ja äidiksi en minä ainakaan omalle miehelleni ala. Jos oma mieheni tekis tuommoisia temppuja, se ois siinä meidän suhde. Laittaisin miehen toisaalle kypsymään ja kasvamaan. Minä en omaa miestäni alkais kasvattamaan.
Niin. Mä en edes kuvittele löytäväni täydellistä puolisoa jossa kaikki on kohdallaan ja aikuista on vaikea lähteä muuttamaan. Tämä katoilu on tapahtunut vain muutaman kerran meidän 8 v yhteisen historian vuoksi ja lopulta on niin harvinaista ja "pikkujuttu" että en ole valmis sen vuoksi suhdetta lopettamaan. On kuitenkin niin paljon niitä hyviä juttuja minkä vuoksi jatkaa.

Mutta kukin tyylillään, jotenkin mulle tulee vaan semmoinen olo, että ei suhde sulle paljoa paina jos yhden tai parin mokan jälkeen ei ole mitään mahkuja jatkaa vaan pannaan lusikat jakoon vai onko tässä kyse siitä, että helppo uhota kun ei ole osunut omalle kohdalle. Moni sitä vannoo myöskin, että ei koskaan pettäisi tai että ei koskaan antaisi anteeksi puolison pettämistä, mutta kun se tilanne tulee kohdalle, niin kummasti sitä ei olekaan enää niin ehdoton.
Siis etkö sä ole yh, asut erillään miehestä?
Eikö mies ole silloin vapaa katoamaan aina kun huvittaa, kun ette yhdessä edes ole, vai oletteko? Muistan sun vaan monesti kertoneen miten rankkaa on olla yh, miten mies ei ole ottanut pienempää koskaan yökyläänkään, mutta meneekö multa nyt nikit sekaisin :snotty: :ashamed:
 
Vi**u, mitä tekstiä sulta tulee. Mistä sinä tiedät kuinka paljon tämä suhde minulle merkitsee? Meillä molemmat arvostaa tätä suhdetta sen verran, että ei tuollaisia temppuja tee ja eikö se oli jonkin asteinen merkki, että jos tuommoista käytöstä alkaa useammin tapahtumaan, se arvostus suhdetta kohtaan on loppunut sillä, joka ei osottaudu luottamuksen arvoiseksi.
Ja sanoin, jos tekee tuollaisia temppuja (en sanonut, että jos tekee tuollaisen tempun). Kyllä meillä anteeksi annetaan, mutta en alkaisi katsomaan toistuvaa tuollaista käytöstä. Eikä tuo ollut henkilökohtainen hyökkäys sua kohtaan, sanoin vaan kuinka itse toimisin.
 
huomannut
Alkuperäinen kirjoittaja Q-kuppi:
Alkuperäinen kirjoittaja Sanna80:
Alkuperäinen kirjoittaja Mariduk:
Tosiaan naisesta itsestä kiini katseleeko tuollaista peliä vai ei. Aikuista ihmistä ei voi alkaa väkisellä muuttamaan ja äidiksi en minä ainakaan omalle miehelleni ala. Jos oma mieheni tekis tuommoisia temppuja, se ois siinä meidän suhde. Laittaisin miehen toisaalle kypsymään ja kasvamaan. Minä en omaa miestäni alkais kasvattamaan.
Niin. Mä en edes kuvittele löytäväni täydellistä puolisoa jossa kaikki on kohdallaan ja aikuista on vaikea lähteä muuttamaan. Tämä katoilu on tapahtunut vain muutaman kerran meidän 8 v yhteisen historian vuoksi ja lopulta on niin harvinaista ja "pikkujuttu" että en ole valmis sen vuoksi suhdetta lopettamaan. On kuitenkin niin paljon niitä hyviä juttuja minkä vuoksi jatkaa.

Mutta kukin tyylillään, jotenkin mulle tulee vaan semmoinen olo, että ei suhde sulle paljoa paina jos yhden tai parin mokan jälkeen ei ole mitään mahkuja jatkaa vaan pannaan lusikat jakoon vai onko tässä kyse siitä, että helppo uhota kun ei ole osunut omalle kohdalle. Moni sitä vannoo myöskin, että ei koskaan pettäisi tai että ei koskaan antaisi anteeksi puolison pettämistä, mutta kun se tilanne tulee kohdalle, niin kummasti sitä ei olekaan enää niin ehdoton.
Siis etkö sä ole yh, asut erillään miehestä?
Eikö mies ole silloin vapaa katoamaan aina kun huvittaa, kun ette yhdessä edes ole, vai oletteko? Muistan sun vaan monesti kertoneen miten rankkaa on olla yh, miten mies ei ole ottanut pienempää koskaan yökyläänkään, mutta meneekö multa nyt nikit sekaisin :snotty: :ashamed:

oikeessa olet.Siksi kommentoin yllä sanna80.Katsois ensin omaa elämää aukokoot päätään vasta sitten täällä.On huono neuvomaan ketään kun oma elämäkin persillään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Q-kuppi:
Siis etkö sä ole yh, asut erillään miehestä?
Eikö mies ole silloin vapaa katoamaan aina kun huvittaa, kun ette yhdessä edes ole, vai oletteko? Muistan sun vaan monesti kertoneen miten rankkaa on olla yh, miten mies ei ole ottanut pienempää koskaan yökyläänkään, mutta meneekö multa nyt nikit sekaisin :snotty: :ashamed:
Juu, asutaan erillään. Naimisissa ollaan, ja virallisesti olen yh. Mies on viikot pääasiassa työreissuilla eli ei ole samassa kaupungissa ja viikonloput on tässä, samoin kuin lomat. En edes muista koska on viimeeksi ollut omalla asunnollaan yön. Yhteistä asuntoa ollaan etsitty mutta ei ole sopivaa vielä löytynyt. Näin lyhykäisyydessään.
 
No ei pahalla, mutta eihän teidän tilannetta voi millään lailla verrata ns. normaalitilanteeseen, missä pariskunta asuu yhdessä....te asutte erikseen ja mies on viikot toisessa kaupungissa. Paha siinä on tietääkään onko toinen öitä kadoksissa vai ei :/
 
hiiii
Alkuperäinen kirjoittaja Sanna80:
Alkuperäinen kirjoittaja Q-kuppi:
Siis etkö sä ole yh, asut erillään miehestä?
Eikö mies ole silloin vapaa katoamaan aina kun huvittaa, kun ette yhdessä edes ole, vai oletteko? Muistan sun vaan monesti kertoneen miten rankkaa on olla yh, miten mies ei ole ottanut pienempää koskaan yökyläänkään, mutta meneekö multa nyt nikit sekaisin :snotty: :ashamed:
Juu, asutaan erillään. Naimisissa ollaan, ja virallisesti olen yh. Mies on viikot pääasiassa työreissuilla eli ei ole samassa kaupungissa ja viikonloput on tässä, samoin kuin lomat. En edes muista koska on viimeeksi ollut omalla asunnollaan yön. Yhteistä asuntoa ollaan etsitty mutta ei ole sopivaa vielä löytynyt. Näin lyhykäisyydessään.
hah vai ei ole löytynyt ? miksi yleensä miehellä pitää oma asunto teidän kaupungissa olla jos reissuhommia tekee ? näitä sosiaalipummeja tuntuu tänäpäivänä olevan jotka mukamas asuvat erillään että yhteiskunnan tuet juoksevat
 
Yhteistyössä