Ja nyt on vuorossa Aku Louhimies...

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
Aika sovinistilta tuo Aku Alistajakin kylläkin vaikuttaa. Mutta täytyy kai alistua taas siihen että miehet saa tehdä mitä lystää, jos valittaa on feministi.
Tai siis tuo oli vastuullisen median hypoteesi. Siitä lähdettiin liikkeelle. Jos luet Ylen artikkelin (alkuperäisen) niin kyllähän siinä on jouduttu tilkkutäkkiä lähteä neulomaan. Toimittaja varmasti toivoi, että olisi ollut puristelua ja suoria ehdotuksia. Nyt juttu seksuaalisen ahdistelun osalta typistyi siihen että Jasper Pääkkösen elin tuntui ja ohjaaja oli kirjoittanut leffaan kohtauksia missä oltiin alasti. No koska se jäi tuolle tasolle, niin sitten on tilkkutäkkiä paikkailtu sillä että sotavangille laitettiin toukkia hiuksiin ja korkean paikan kammosta kärsineelle ei ollut suunniteltu vaijeria.

Tarkoituksenmukaisuutta ei voi olla aistimatta. Toimittajalle lienee ollut pettymys, kun Akusta ei paljastunutkaan saksalaista himonussijaa.
 
vierailija
Aika sovinistilta tuo Aku Alistajakin kylläkin vaikuttaa. Mutta täytyy kai alistua taas siihen että miehet saa tehdä mitä lystää, jos valittaa on feministi.
Juuri näin, täällä on monta, yllätys kyllä, naista, jotka ei sitten millään tajua ongelman ydintä

Lukemattomat naiset ovat joutuneet alistumaan tuon(kin) ohjaajapsykopaatin menetelmiin, koska muuten se unelmaura olisi karahtanut kiville. Maailma kun on miesten!
 
vierailija
Tai siis tuo oli vastuullisen median hypoteesi. Siitä lähdettiin liikkeelle. Jos luet Ylen artikkelin (alkuperäisen) niin kyllähän siinä on jouduttu tilkkutäkkiä lähteä neulomaan. Toimittaja varmasti toivoi, että olisi ollut puristelua ja suoria ehdotuksia. Nyt juttu seksuaalisen ahdistelun osalta typistyi siihen että Jasper Pääkkösen elin tuntui ja ohjaaja oli kirjoittanut leffaan kohtauksia missä oltiin alasti. No koska se jäi tuolle tasolle, niin sitten on tilkkutäkkiä paikkailtu sillä että sotavangille laitettiin toukkia hiuksiin ja korkean paikan kammosta kärsineelle ei ollut suunniteltu vaijeria.

Tarkoituksenmukaisuutta ei voi olla aistimatta. Toimittajalle lienee ollut pettymys, kun Akusta ei paljastunutkaan saksalaista himonussijaa.
Typerää tekstiä, typerää psykopaatin puolustelua jälleen kerran

Mikä teitä riivaa? Ja teillä viiraa, te sinisilmäiset tampiot
 
vierailija
Tai siis tuo oli vastuullisen median hypoteesi. Siitä lähdettiin liikkeelle. Jos luet Ylen artikkelin (alkuperäisen) niin kyllähän siinä on jouduttu tilkkutäkkiä lähteä neulomaan. Toimittaja varmasti toivoi, että olisi ollut puristelua ja suoria ehdotuksia. Nyt juttu seksuaalisen ahdistelun osalta typistyi siihen että Jasper Pääkkösen elin tuntui ja ohjaaja oli kirjoittanut leffaan kohtauksia missä oltiin alasti. No koska se jäi tuolle tasolle, niin sitten on tilkkutäkkiä paikkailtu sillä että sotavangille laitettiin toukkia hiuksiin ja korkean paikan kammosta kärsineelle ei ollut suunniteltu vaijeria.

Tarkoituksenmukaisuutta ei voi olla aistimatta. Toimittajalle lienee ollut pettymys, kun Akusta ei paljastunutkaan saksalaista himonussijaa.
Jos jotain hyvää, niin nyt on tullut kaikille selväksi, että Aku harrastaa taiteen suuntaa jossa empiirisen tunteen kautta luodaan elokuvaa, siis tietyllä tapaa realityelokuvaa, enemmän kuin näyttelijäelokuvaa.

Jonka pää ei sitä kestä, älköön jatkossa hakeutuko Akun leffojen rooleihin. Hankalaahan se on, koska Aku on yksi johtavista ohjaajista, kuitenkin monen naisen on tehnyt mieli saada rooli, jolla pönkittää uraansa, mutta yllätyksenä on tulleet Akun metodit, ja siitä tämä tilkkutäkki.

Ainoa mikä mua tässä harmittaa, on se JOS lapselle olisi sanottu että äiti ja isä on kuolleet. Mutta todisteita ei ole. Tuo Amandankin pornokohtaus Vuosaaressa on hirveä, tuntuu hyvin aidosti ahdistavalta ja realistiselta, mutta minkä sille voi jos ohjaajalla on sellaiset metodit ja nuori näyttelijä ei ole niistä ollut tietoinen, eikä ole uskaltanut suoraan kertoa että ahdistaa. Molemminpuoleinen kommunikaatiopimento.
 
vierailija
Sellaistakin mietin, että Amanda on pyrkinyt ”antamaan Akulle anteeksi.” Entä jos mitään anteeksiannettavaa ei ole? Toinen osapuoli kun ei ole ollut tietoinen siitä että loukkaa, ei siis ole satuttanut ”tahallaan”. Silloinhan se on turhaan koettua surua Amandalla, ja nyt Akuparan on täytynyt alistua anteeksipyyntöön, synnistä jota ei ole kokenut tehneensä.

T.äskeinen
 
vierailija
Yle ja ja hesari ovat suuria miesten vihaajia. Aina heillä on asetelma jossa mies on syyllinen ja nainen on uhri. Naisia ei saa koskaan syyllistää.
Jos se on jotenkin geeneissä aivoihin annettu. Mies mielellään syyllistää, nainen mielellään uhriutuu, vastakohdat vetävät puoleensa. Kasvatuskulttuuri myös usein vahvistaa sitä että mies on se joka määrää ja nainen alistuu. Ja siihen ollaan sokeasti sitouduttu eikä nähdä esim. Akun keississä muita tasoja.

Entä jos Aku näkeekin sukupuolet niin tasaveroisina, että olettaa, etteivät naiset alistu johonkin mitä eivät halua. Ehkä hänellä on ollut vahva äiti, joka on kertonut miehelleen suoraan rajat ja toisinpäin ja hänelle se on normaalia. Kuvauksissa naiset ovat olleet hiljaa, alistuneet. Nämä pusikosta yhtäkkiä joukolla hyökkäävät naiset, jotka yhtäkkiä syyttävät häntä sadismista, voivatkin olla Akulle shokki. Kuka silloin ahdisteleekaan ketä?

Eri asia sitten on, jos Aku on sosiopaatti ja tieten tahtoen tykkää olla sadisti ja käyttää valtaa.
 
vierailija
Matleena Kusiniemen puolella on ainakin minulla sympatiat. 50v nainen jonka rooleissa ollut pääosassa ulkonäkö ja alastomuus. Nyt kun rupsahtanut ei töitä enää löydy ja huomiota pitäisi saada. Vaikea tilanne kenelle tahansa. :-(
 
Valta tuhota naisen ura? Mitäs sä nyt selität? Kenen uran Louhimies on tuhonnut? Kun musta tuntuu että se on toisin päin. Hän on mahdollistanut uran filmitähteyteen monelle näyttelijälle.
Kyllä, ohjaajilla on se.

Ei tietääkseni ole tuhonnut, koska tähän asti ollaan pakon edessä tehty juuri niinkuin on käsketty. Mietippä Hollywoodia, sama meininki siellä, ja nyt se on kai loppu sivistyneimmässä osissa maailmaa, kiitos rohkeiden naisten, ja joukkovoimansa.

Bollywoodissa tuskin, jos alistuskulttuuria on ollutkaan :whistle:. Mutta onhan se Intiakin melkoinen takapajula, raiskaukset ovat ihan arkipäivää siellä :(

En tiedä, kuinka moni on luovuttanut leikin kesken Akun kanssa, kun ei ole kestänyt.
 
– Hän pyysi anteeksi, mutta hän moneen otteeseen nimenomaan kertoi pyytävänsä anteeksi näiden naisten kokemia tunteita ja muistoja asioista, Mäkelä huomautti tänään tiistaina aamu-tv:ssä.

Mäkelä muistutti, että Louhimies myös kielsi systemaattisesti kaikkein rankimpien syytösten edes tapahtuneen. Louhimies sanoi A-Studiossa, että väitteet, joiden mukaan hän olisi uskotellut Käsky-elokuvassa lapsinäyttelijälle tämän vanhempien kuolleen saadakseen tämän itkemään, eivät pidä paikkaansa.

:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

– Mutta minulle tuli samanlainen olo, että tämä erittäin miellyttävästi ja hallitusti esiintyvä ohjaaja Aku Louhimies on eri henkilö kuin se ohjaaja Aku Louhimies, joka ohjaa niitä elokuvia. Hän ulkoisti oman toimintansa kuvauspaikalla tästä tämän päivän henkilöstä, Saarinen sanoi.

Saarinen huomautti aiemmin aamu-tv:n lähetyksessä myös, että Louhimiehellä on nuoreksi mieheksi "aika huono muisti".

Poiminnat tästä:

https://yle.fi/uutiset/3-10124153

:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

Haastatelluilla on hyviä kommentteja, esim se, että hän pyytää anteeksi muiden tunteita ja muistoja, eikä omia tekojaan, kertoo ettei hän tajua koko tilannetta ollenkaan.

Ja että sama mies on kuin 2 eri henkilöä....

Lopuksi, Louhimies valehtelee, A-Studion toimittajalle oli moni paikalla ollut näyttelijä vakuuttanut, että em. lapsijuttu on totta.

Nuo totesivat kyllä hänet neroksi, mutta nytkin näkee, että samassa päässä asuu hulluus. Niinkuin usein tapahtuu.

Tulee ihan Turkka mieleen tuosta tyypistä.
 
  • Tykkää
Reactions: Echo
Yle ja ja hesari ovat suuria miesten vihaajia. Aina heillä on asetelma jossa mies on syyllinen ja nainen on uhri. Naisia ei saa koskaan syyllistää.
No tässä pitää erottaa kaksi asiaa. Toinen on akun käyttäytyminen ja toinen asian selvittäminen.
Louhimiehen käytös ja toiminta on useiden näyttelijöiden sekä paikalla olleiden muiden työntekijöiden (kuvaaja, maskeeraaja) mielestä asiatonta. Vaikea uskoa, että noin iso joukko olisi saatu juttuun mukaan, ilman että olisi totta. Kyse ei ole mistän mystisestä miesvihasta, vaan oikeista tapahtumista.

Toinen asia sitten on, miten asia olisi pitänyt hoitaa. Nyt se hoidettiin huonosti. Mikä toimii lähinnä louhimiehen hyväksi. Mutta ehkä myös jossain määrin muuttaa hänen käytöstään.
 
vierailija
”Haastatelluilla on hyviä kommentteja, esim se, että hän pyytää anteeksi muiden tunteita ja muistoja, eikä omia tekojaan, kertoo ettei hän tajua koko tilannetta ollenkaan.”

Tässäkin juuri huomaa että Akulla ei ole ollut käsitystä siitä, että naiset ovat tunteneet olonsa ahdistetuiksi. Miksi naiset eivät kertoneet miltä silloin tuntuu? Aku ei välttämättä ole ajatustenlukija. Nyt kun Akua hiillostetaan, hän on saattanut yllätyksekseen oivaltaa, että naisista on tuntunut pahalta. Sitä hän pyytää anteeksi. Sitä että naisilla on ollut huonoja tunteita (joista hän ei ole ollut tietoinen). Mutta ymmärtää nyt, että naisista on tuntunut pahalta.
 
Tyrannille nyt on aika paha mennä sanomaan mitään. Naapurini on ollut Turkan oppilaana, ja valmistuikin. Ihan tunnettu, ja arvostettu on. Noille tuon kaltaisille persoonallisuuksille ei monella ole pokkaa sanoa todellakaan yhtään mitään, se tuli selväksi kun asioista turistiin.

Armotonta pilkkaa ja maan rakoon polkemista on odotettavissa, jos Suurelle Ylimykselle sanoo yhtään mitään poikkipuolista.

Tuli sitä kyllä muutenkin, ihan riittämiin.
 
Näin on tyrannien, sosiopaattien, nasistien ja psykopaattien kanssa. Mutta onko Aku vain... mies?
 
vierailija
Koska moniko mies tajuaa yhtään mitään naisten sielunmaisemasta saati miettii sitä? Kunnes lauma naikkosia hyökkää kimppuun takavasemmalta? Mutta saattaahan se olla sosiopaattikin. Joko perusmies tai sadisti sosiopaatti :D
 
Yhteistyössä