Taas nettikahvilassa...Oli pakko tulla lukemaan uusimpia kuulumisia...
Voi
Paivia - olen niin pahoillani. Kuten tiedat, me kaikki taalla pinossa niin tiedetaan ja ymmarretaan naa tuskat. Taa on kaikkinensa epareilua, etta hoidoissa joudutaan olemaan, sehan on jo lahtokohtaisesti tosiasia. Ja sitten kun viela hoidoissa ei onnistu, tuntuu kuin maailma mustenisi. MUTTA - niin kauan kuin hoitoja voi tehda, on toivoa. Mulla on tuttuja, joille ei ole annettu mitaan toivoa. Ja se on musertavaa. Sulla saatiin kuitenkin muniksia ja alkioita - ala luovuta!!!!!!
Ristolle paranemista ja itsensa hellimista hyperin jalkeen. Tilanne on kuitenkin oikein hyva ajatellen PAS:ia!!!! Eli nyt vaan hyvalla mielella eteenpain hoitojen kanssa, sanoi mummo lumessa
Kamilla: hyvat punktio kuulumiset - huojentavaa! Nyt on pahin toimenpide tehty ja lugesirkus odottaa kulman takana - welcome to the club.. Kuten Kuunkulta kirjoitti, tama karaisee - ja tahan tottuu...
Kaikille piinailijoille: Lahetan tsemppihalaukset mahd. normaalin elaman elamiseen vaikka kyytilainen tietysti on mielessa melkein joka ikinen hetki, tottakai. Itse yritin vaan koko ajan mantrana toistella katilon viimeisia sanoja: "et voi auttaa etka estaa kiinnittymista..." Itse havaitsin yllattaen, etta kylla se aika kuluu kun niista ihan ekoista pp-paivista paasee yli ja ihan kohta on jo testausajat kasilla...Mua itse asiassa testausajan lahestyminen lahinna hirvitti, eli kivointa olivat ne ihan alkuvaiheen toiveita taynna olevat pp-paivat, jolloin saattoi ajatella, etta on raskaana.
Yks "varma" oire muuten taas vinkiksi pp-paivien aloittelijoille ja myos niille, joilla testaus odottaa lahipaivina...Munasarjoissa tuntuva vihlonta viimosina pp-paivina ennen testausta (tai kaytannossa heti sen jalkeen kun kiinnittyminen ois voinut tapahtua) on tosi hyva merkki. Huomasin, etta taalla mm. Gerikin oli sita pohtinut ennen kuin plussasi. Mulle nimittain katilo nimenomaisesti kertoi (ja laakarikin oli maininnut, kieltamatta) etta munisten rasitus ei lopu punktioon koska JOS raskaus alkaa, niin hcg alkaa "piiskaamaan" munasarjoja silleen etta (ainakin luomukierrossa) keltarauhanen toimisi ja erittaisi progesteronia. Nyt en oo sitten ihan varma, etta mites se ivf:ssa tapahtuu eli etta onko niista meidan tyhjiksi imetyista rakkuloista tullut kuitenkaan "normaaleja" keltarauhasia - ei kai, koska lugeja joudutaan kayttamaan (ja vielapa pitkaan, jos onni on myota). Joka tapauksessa, kun lahdin siirrosta himaan niin katilo tosiaan erikseen muistutti kayttamaan tarvittaessa loysia housuja seuraavat kaks viikkoa koska jos lykastaa niin muniksia alkaa vihlomaan ja maha voi taas turvota. Arvatkaa vaan, kuinka paljon olen yrittanyt tuntea vihlontaa muniksissa...
Ja sitten omaan napaan.
No, tanaan on kp 33 ja mulla on normaalisti 27 paivan kierto. Tietysti en nyt tieda, etta onko normaalilla kierron pituudella kauheasti valia tallaisen hormonikuurin jalkeen. Mutta normaalitilanteeseen verrattuna mulla siis menkat nyt 6 paivaa myohassa (+ viikon tuhrut sita ennen loistivat poissaolollaan, kiitos lugejen). Muista oireista: rintoja vahan pakottaa valilla. Ja valilla vihlasee muniksissa. Ei menkkakipuja - enaa. Eli siis torstaina oli hetken mutta ei sit enaa. Ja tahan aamuun asti ei ole tullut vuotoa, eli kai sitten jossain maarin heikosti positiivisia ollaan edelleen.
Mutta kun aamun lugen pistin, niin verta siihen sormeen tuli. Tottakai oon kaynyt n 5 kertaa sen jalkeen vessassa tsekkailemassa jokaisen valahduksen tuntemuksen ja olen nyt aamupaivan aikana saanut todeta, etta pyyhkiessa (erittain tarmokkaasti) niin pyyhkiessa tulee pikkasen tummanrusehtavaa verta mutta siteeseen (jonka pistin jo...) ei viela. Joo, onhan naita tarinoita, etta joillain tulee pienta tiputtelua jollekin raskausviikolla 8 jne - tiedetaan. Ja tottakai aion kohta googlata, etta milloinkas se istukka muodostuikaan (koska se voi aiheuttaa verenvuotoa). Mutta ihan realistisesti, yhdistettyna keskiviikon haamuihin, tilanne ei ehka ole ihan se kaikkein toiveita herattavin ja kylla tassa sydanta jo kylmaa ja kyyneleet on herkassa. Taidetaan olla Siisamin kanssa kohtalotovereita. Jotenkin niin toivoisin, etta paasisin edes kuitenkin siihen maanantain verikokeeseen niin saisin tietaa, etta jotain kiinnittymisyritysta oli. Mutta samaan aikaan sattuu niin hirveasti johonkin sisuksiin kun miettii, etta miksi kumpikaan kyytilainen ei saanut napattua kunnolla kiinni. Miksi on kylla sellainen sana, joka on meille kaikille kovin tuttu.
Viela toivon sydameni ja sieluni pohjia myoten, etta jommassa kummassa pienessa ihmeessa, jonka valonvalahdyksena nain lasketuvan kohdun pinnalle, olisi viela sitkeytta, vaikka sitten hitaasti lampenevaa...Aiti tarvitsee sitkeytta ihan hirveasti etta jaksaa lohduttaa isia (ja itseaan) jos sina pikkuinen et nyt viela ollutkaan valmis jatkamaan matkaa kyydissa.
Stella (4+6, pakko oli kirjottaa, oon aina halunnut kirjottaa ton)