IVF/ICSI/PAS syyskuussa

Kiitokset vastauksesta :flower:

Täti tuli onneksi kylään. Tosin 4 päivää myöhässä. Onneksi alkoivat, muuten olisi ollut ehkä hoidot peruuntuneet. Enpä ole viimeiseen neljään vuoteen ollut näin iloinen tädin vierailusta

:D
 
Voimarutistuksia meille kaikille!!!
Aloitin eilen illalla mummosuihkeet(synarela) ja se on menoa nyt... Epäröin uskaltautua tähän hormoonirumbaan pyllylleen menneen ekan ivf-hoidon takia, mutta se sama mikä meitä kaikkia tähän ajaa, on se kaipaus pienestä vauvantuoksuisesta nyytistä!!!
Joku kyseli munisten saldoja ja meillä näin: minulla vain yksi munasarja ja ultrassa näkyi vain 3 munista, punktiopäivänä niitä löytyikin tuplasti eli 6 ja lopulliseksi saaliiksi saatiin 5 kypsää munasolua. Valitettavasti niistä ei yksikään hedelmöittynyt, vaikka maljalla oli myös ilmeisesti ok siittiöitä, joten siirtoon emme päässeet lainkaan :( Onko muilla muuten samanlaisia kokemuksia? Nooh... nyt siis mummosuihkeet ahkerassa käytössä ja isommalla puregon satsilla mukana menossa ja hoitomuotona icsi. Sydän sykkyrällä toivoo sata lasissa, että ne munasolut, jos niitä saadaan, hedelmöittyisivät ja päästäisiin edes kokeilemaan sitä piinavaihetta... Isännällä kyllä alkaa piinaviikot jo tässä vaiheessa... :kieh: mutta ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäkööt... Oikeasti säälittää vähäsen, kun hän on niin ihanasti mukana ja tukena sekä yrittää parhaansa lievittää tuskaista olotilaani ja itse olen kuin mummotautinen piru välillä :ashamed:
Mitkäs muilla on fiilikset?
 
Tervetuloa kaikki uudet pinoilijat!!! Meitä onkin jo ihan kivasti täällä. Mukavaa, että meistä on seuraa ja lohtua toisillemme =)

Kyllä nämä hoidot ihan kokonaisuudessaan tuntuu ihan yhtä piinaa olevan! Miksi ihmeessä tämän pitää olla näin tuhottoman vaikeeta? Voi että, tekis mieli repiä hiuksia päästä, kun näen usein töissä lapsia joista ei kukaan välitä p****n vertaa tai päihdeongelmaisia äitejä jotka saavat lapsen toinen toisensa perään ja kaikki vuorollaan huostaanotetaan!!! :'(

Elämä ei missään tapauksessa ole reilua! Se on kyllä jo tähän ikään tullut opittua. Anteeksi vuodatus, pakko välillä päästää painetta pihalle. |O

marakatti72, meidän ekasta IVF/ICSI -hoidosta saatiin 11 kypsää munasolua joista 8 hedelmöittyi, mutta vain 2 siirtokelpoisiksi saakka. Pakkaseen ei sitten saatu mitään ja nyt yritetään kakkoskierrosta lyhyen kaavan hoidolla, paremman laatuiset alkiot tähtäimessä. Molemmat hyvät alkiot siirrettiin, mutta kumpakaan ei sitten kiinnittynyt.

Täällä tunnelmat ovat aika hektiset: Odottelen täällä tätiä kuuluvaksi, että pääsisin aloittamaan Puregonin pistämisen toisena kiertopäivänä... Kummaliset vatsakipuiluni ovat historiaa ja yritän olla ajattelematta raskauden mahdollisuutta vaikka se onkin olemassa, kuitenkin todella laihana lohtuna taustamme huomioiden. Sitä haluaisi päästä vaan jo tositoimiin!

Hirmuisesti tsemppimieltä ja peukutuksia kaikille, bd bd bd bd bd. Koitetaan jaksaa!!

:D
 
Sini: Meillä mentiin aluksi kaks ekaa kierrosta pitkällä kaavalla ihan vaan lääkärin mieltymyksien mukaan... Kolmas kierros mentiin yksityisellä ja haluttiin koittaa lyhyttä kaavaa ja nyt myös julkisella haluavat viimeisellä kierroksella koittaa lyhyttä kaavaa. Mielestäni lyhyt kaava on paljon vaivattomampi! Ei tarvitse olla mummotautisena ja herätä keskellä yötä hiestä märkänä ja lyhyessä kaavassa kaikki on myös nopeammin ohi, ei tarvi jännäillä niin pitkään erilaisten piikkien ja hormoonien kanssa.
 
Kiitos vastauksesta, Joanna78! Kyllä mustakin toi lyhyt kaava kuulosti helpommalta ja ennenkaikkea nopeammalta, eli jos tästä ei tärppää niin kokeillaan varmaan sitä seuraavaksi. Oliko teillä eroa siinä, että kummalla tavalla saitte enemmän muniksia?

Mites muuten toi Synarela, ei kai sitä tarvii säilyttää jääkaapissa?? Meinaan vaan että joudun varmaan sumuttelemaan muuallakin kuin kotona kun ne ajat on niin tarkat. Mua hirvittää toi sumuttelu enemmän kuin pistäminen, koska Puregonista ei oo ikinä tullu mitään sivuvaikutuksia, mutta Synarelasta on ilmeisesti mummokuumetta odotettavissa :|
 
Hei! Mitä lääkkeitä lyhyessä kaavassa käytetään ja kuinka usein niitä otetaan?

Mulla ensi viikon alussa suunnittelukäynti, joten sittenhän saan faktatietoa asiasta.

Käväisin tällä viikolla kylässä ystävällä, jolla on ivf -kaksoset. Aivan ihanat 1,5vuotiaat. Oli hyvä saada positiivista vertaistukea! Kaksosraskaus mietityttään välillä myös ja tuntui hyvältä pohtia asioita ääneen kaksosarkea elävän kanssa. Riskejä kun pohdin, niin hän muistutti, että kun siirretään kaksi alkiota, se on kaikkein riskittömin kaksosraskauksista, koska molemmilla on omat istukat ja pussit jne. Hänellekin oltiin siirretty kaksi ainoastaan sen takia, että kumpikaan ei ollut ollut priima alkioita ja toinen vielä toista heikompi. Ajatus oli, että toinen tukisi toista, mutta olivatkin sitkeitä ja kiinnittyivät molemmat.
 
Ellastiina: Lyhyessä kaavassa käytetään samoja pistoshormoneja (Gonal F, Puregon yms.) kuin pitkässäkin kaavassa, mutta lyhyessä ei tarvitse pistää kehon oman hormonitoiminnan lamauttavaa piikkiä (esim. Procren Depot) eikä sumutella. Ilmeisesti kaikissa pitkissä kaavoissakaan ei tarvitse lamauttaa piikillä hormonitoimintaa, mutta mulla sitä on aina käytetty. Lyhyessä kaavassakin varmaankin pistosmääräykset vaihtelee, mutta mä alan pisteleen toisesta kiertopäivästä lähtien, kunnes munikset on sopivan kokoisia (n. 10 päivää, vaihtelee tapauskohtaisesti). Jossain vaiheessa otetaan mukaan toinenkin piikki (esim. Orgalutran), joka pitää kehon oman oviksen poissa. Eli muutama päivä ennen punktiota joutuu pistämään kerralla kaksi piikkiä ja sitte 36 tuntia ennen punktiota on irrotuspiikki. Eli piikit tulee kyllä tutuiksi...

Sini: Kyselit onko munisten määrässä ollut eroa meillä lyhyellä ja pitkällä kaavalla. Mulle on tosiaan tehty vaan toi yks lyhyt ja kaks pitkää, mutta lyhyellä tuli muistaakseni melkein tuplasti enemmän muniksia kuin pitkällä, mutta ne olikin sitte aika monet raakoja, eli ei se määrä vaan se laatu...
 
Täällä ollaan siskolla Helsingissä rentoutumassa B)
Tulin vain pikaseen kertomaan, että tänään ultrassa näkyi 12-13 mm munasoluja noin 20 kpl. Vielä jatketaan pistelyllä Puregon 150 ui ja lisäksi tuli Orgalutran 0,25 mg. Punktio päivä on luultavasti keskiviikko, mutta lopullisesti se selviää vasta maanantaina jollloin on vielä viimeinen seurantaultra.

Hyvää viikonloppua kaikille ja paljon jaksamista ja onnea piikittelyihin!!!
Jännitys kasvaa :eek:
 
Oon syöny nyt 2 pv sekä zumenonia että glucophageja. Tänä aamuna aloin ripuloida ja olo tietty muutenkin huono. Nyt illalla taas ripuloin. Oon ottanu vasta 2 glucoa, yhden päivässä ruuan jälkeen. Voiko muka näin helposti saada oireita? Oon syöny glucoja aiemminkin (pistoshoidon aikana ja alkuraskaudesta), mut siitä muistan vaan, että oli huono olo eikä oikein tehny mitään mieli. Nyt sama ja lisäksi ripuli. Tosin zumetkin voi aiheuttaa pahoinvointia ja vatsaoireita.

Onko jollakin ollu vastaavaa? Ja onko alun jälkeen helpottanu? (Niin väitetään pakkausselosteessa.) Oikein hirvittää, että glucophageannosta pitäis nostaa ens viikolla kahteen/pv ja seuraavalla kolmeen/pv. Taidan nääntyä tähän ällötysoloon... Fiilikset ei siis kovin korkealla :(
 
Tiedän erään joka oli joka päivä kahden kuukauden ajan ripulilla ja oksensi koko ajan kun söi glucoja. Siis sen koko ajan kun hän niitä söi. Ne ei siis sopineet hänelle ollenkaan ja ne piti lopettaa. Mulla alkoi annostus todella pienenä. Eka viikko otettiin ½ tabl. sit seuraava viikko ½ tabl. 2x päivä, sit ½ tabl. 3x päivä ja sit 1 kokonainen 2x päivässä. Eli tosi varovasti aloitettiin. Nyt kun aloitin toisella kertaa yhdellä päivässä niin heti tuli pahaa oloa ja ripulia. Se kyllä meni aika pian ohi. Noin viikossa niiden oireiden pitäs hävitä. Jos ei häviä niin voi olla ettei ne sit sovikaan enää. Mulla on nyt kans ollut havaittavissa ripulia ja ruokahaluttomuutta ja vähän oksettavaa oloa. Vaikka olen jo muutaman viikon vedellyt glucoa 2tabl. päivässä. En tiedä johtuuko niistä vai jostain muusta sitten. Mut erityisen tärkeää on että ne otetaan ruokailun yhteydessä niin että syö eka jotain kunnolla, sit ottaa glucon ja vielä jatkaa syömistä. Tämä ei oikein toteudu mulla joka kerta niin ehkä siitä sit maha vähän ärsyyntyy.
 
Angelina Kiitos tarkasta vastauksestasi! Yritän siis kestää. Ruokailun yhteydessä oon ottanu, mut ruuan lopuksi, en siis sen jälkeen enää syöny mitään. Olikohan mullakin viimeksi aloitus puolella tabletilla, koska muistan pilkkoneeni niitä valmiiksi johonkin rasiaan, ettei tarvinut ruokalassa kaikkien nähden ryhtyä siihen puuhaan, etenki ku niitä ei meinannu millään saada puoliksi...

Nyt kun otat kaks kokonaista päivässä, niin minkä ruokailujen yhteydessä ne otat? Mä otan tän yhen lounaan yhteydessä. Ihmettelen vaan, et heti ekasta tabletista tuli tuo ripuli...

Tää kuuluu taas siihen sarjaan, et mitäpä sitä ei kestäis sen eteen, et sen pikkuisen syliinsä sais :heart:
 
Otan töissä ollessani ekan tabletin lounaan yhteydessä koska aamulla en syö juurikaan mitään. Toisen tabletin otan sitten iltapäivällä/illalla.
Mä kans puolitin niitä valmiiksi minigrippussiin ja nauratti kun aina ruokalassa kaivelin niitä sieltä pussista että jos joku näkee niin ihmettelee että mitä hämäriä pillereitä mä oikeen vedän :LOL:

Ihan oikeassa olet. Mitäpä sitä ei kestäisi sen eteen että sen pikkuisen sais syliinsä!
 
Vaikka tuntuu, että kaikki ajatukset pyörii nyt tämän IVF hoidon ympärillä, niin eilen se sitten tapahtui. Se mitä olen pelännyt tapahtuvan :|
Olin jo työpaikalla, kun muistin että Synarela jäi sumuttelematta illalla :ashamed:
Olen valvonut jo 5 yötä, joten sillä varmaan oli vaikutusta muistiini... otin illalla vielä unet juuri ennen töihin lähtöä joten aivot oli varmaan vielä puoliksi unessa.
Vahingosta viisastuneena otan nyt toisen Synarelan mukaan työlaukkuuni (olisi pitänyt tuokin tehdä jo aikaisemmin).

Nyt nämä sumut on tehneet ihan kunnon mummujen oireet, en aikaisemmin olekaan hikoillut tällä tavalla... muutenkin olo ihan outo :snotty: Erilainen kuin aiemmin sumujen aikana.

Marrice Sinulle taitaa tulla oikein hyvä munasaalis, tsemppiä muniksien kasvatteluun

=) odotan innolla tiistaita, että pääsen ultraan ja aloittamaan piikittelyn.

melia Niin, yleensä tätin saapuminen on ollut suuri pettymys, mutta tässä vaiheessa IVF hoitoa, sitä oikein odottaa tätin tuloa =)

Tsemppiä hoitoon kaikille :heart:
 
hopottitar täällä kans mummosuihkeiden teho kasvaa, päässä välillä kivistää ja sitä useammin kiristää :LOL: Tuuletan koko ajan ja yölläkin on akkunat selällään... En tiedä onko mielikin jo herkempi, kun pillahtelen itkuun taas aivan olemattomista syistä ja itteäkin se nolottaa :ashamed: Nooh, kylläpä tämä tästä paranee, kun saadaan vielä puregon tötsyt kehiin! Voimia ja jaksamista sinulle ja kaikille muillekin!
PLOP, PLOP!! :D
 
Marakatti72 Mulla on "vaan" zumenonit ja glucophaget kehissä, mutta silti täällä pillahtelen itkuun ja sit vuorostaan raivoan. Tuntuu, et tää koko touhu on yhtä hulluutta. Mikä saa ihmisen ryhtymään tähän kerta toisensa jälkeen?! Ehkä siitäkin johtuu nää tunneylilyönnit, et tietää jo mitä on edessä: miten muka tällä kerralla vois onnistua, ku on niin monta peräkkäistä km:a takana?! Sit jos onnistuiskin saamaan plussan raskaustestistä, niin alkais seuraavan vaiheen hermoilu. Miten siellä muka vois jotain pysyä loppuun saakka?!
 
Tuomenmarjalle kunnon rutistus marakatilta!!! Kyllä se toive siitä pikkuisesta nyytistä on vaan niin himputin valtava, että vaikka pää sekoo ( onneksi vain hetkeksi) ja kroppa on kovilla, niin mitä sitä EI tekisi, jos vaan on pienikin mahis tehdä haaveesta TOTTA!!! Mutta totta turiset, epäonnistumiset kerta toisensa jälkeen varmaan lisää tuota tunnepuolen kuohuntaa... Sitä lataa niin paljon odotuksia uuteen hoitokertaan ja sitten pettymys, jos niin heikosti käy on kerta kerralta karvaampi...
Mutta nyt nuo suupieliä alas vetävät ajatukset huiskitaan nurkkaan ja otetaan POSITIIVINEN asenne ;) Kaikille vaan tuplaviivoja ja PLOP!!! Itse ainakin olen päättänyt uskoa, että tällä kertaa saisimme edes jotain konkreettista aikaiseksi. Meidän tapauksessa se tarkoittaa, että saisimme edes hedelmöittyneitä munasoluja tai ehkä jopa alkioita siirettäväksi saakka!!! Toiveet ovat siis korkella pilvissä... Ja sitten takaalalla on se inhottava peikko, sillä ellei hedelmöittymistä tapahdu lainkaan, jää tämä hoitokerta meidän viimeiseksi, nyyh...
Tätiä odotellessa....
 
Meillä toivon mukaan PAS syyskuussa. Toiveena että saataisin pienen nyytin =O). Meillä on jo aivan ihana tyttö, syntynyt -06, joka oli 2 IVF tuoresiirron tulos. Ennen sitä takana keskenmeno joka oli saanut allkuunsa 1 IVF PAS (kolmas siirto). PAS on suunniteltu luonnolliseen kiertoon...
 
Liittyisin listalle. Olen 37 ja mieheni 33 ja yritetty neljä vuotta. Hoitoja takana melkein 2 vuotta (6 inssiä). Miehessa ei mitään ongelmaa, musta löytyy kystiä, endoa, myoomia etc. kaikki lievää. Nyt sitten (vihdoinkin) on edessä ensimmäinen IVF (lyhyellä). Odotellaan vaan tätiä, jotta päästäisiin lääkkeisiin käsiksi. Jos ä-pilkut uupuu, johtuu siitä, että kirjoittelen ulkomailta (Unkarista). Jotenkin en olisi muuten jaksanut tätä kaikkea ilman tätä foorumia ja tukea, jotka täaltä saa. Kiitos teille jo etukäteen.
 
Niinhän se loppu kesä meni huomaamatta ja pystyin olemaan liiemmin lapsettomuutta miettimättä. Yritin keräillä voimia tähän alkavaan hoitoon tekemällä kaikkea mukavaa mistä juuri minulle tulee hyvä mieli. 22.9 olisi suunnittelu käynti ja hyvin todennäköisesti samalla viikolla aloitetaan sumut. Ainakin kierron pitäisi olla silloin juuri kohdillaan. Eli sehän tarkoittaisi sitä että itse siirto ja piinailu olisi lokakuussa. Huomatkaa positiivinen asenne että näin yleensä tulee käymään!!
Ihanan paljon uutta väkeä on tänne palstailemaan löytänyt!
Plussatuulia kaikille!!!
 
Monilla on jo täydet meiningit päällä pistosten, sumutteluiden ja oireiluiden kanssa...

Meillä mennään nyt sitten lyhyen kaavan mukaan kuten olin arvaillutkin. Tänään olimme miehen kanssa suunnittelukäynnillä. Ensimmäisen reseptin sain mukaani. Ultrassa näkyi (kp9) n.17mm folliikkeli, joten arvelisin kierron jäävän lyhyeksi. Toivottavasti 22pv, jotta pääsee sitten pistelemään ja itse toimintaan pienen ihmeen aikaan saamiseksi.

Vaan on ne lääkket hirmu hintaisia! Kävin apteekissa ja kysyin samalla Gonalin hintaa -- kelan korvaukset kun vähennetään, niin jää maksettavaksi 280e... Vähän kuin kultaa laittaisi suoneensa... Vaikka kuten jo monestu on todettu... mitäpä sitä ei olisi valmis tekemään, jotta saisi oman nyytin...
 
Täällähän on tullut paljon tekstiä.Itse olen pysytellyt taka-alalla, mutta tänään sain varattua meille ajan ensiviikon keskiviikolle väestöliittoon, ja silloin siis alkaa sumuttelu, ja vaihdevuodet täälläkin, ja meidän ensimmäinen koeputkihedelmöitys. Toiveet on uskomattoman korkealla ja kauhea vauva-vauva tohina päällä. Pelkään, että tipun aivan kauhean korkealta, jos se raskaus ei nyt alakaan. Olen yhtä aurinkoa, ja niin onnellinen pitkästä aikaa, etten meinaa nahoissani pysyä..

Onnea ja rutistuksia, voimia, ja jaksamista kaikille tuleviin, ja käynnissä oleviin hoitoihin, toivottavasti päästään kaikki tämän pinon jälkeen odotuspuolelle :heart:
 
Hienoa, että täällä on positiivisuutta ilmassa! Viimeksi kun olin raskaana, sanoin (niille jotka asiasta tiesivät), että aion ottaa tästä (siitä) raskaudesta kaiken ilon irti. Niin kauan nautin ja olen raskaana, kunnes toisin todistetaan. Ja nautinkin. No, tulihan se km ja surun aika silläkin kerralla, mutta päivääkään en ole katunut sitä "nauttimista" ja onnentunnetta, että mun sisälläni kasvaa vauva :heart: Toivon lippua täällä liputan ja sen myötä toivon, että meistä jokainen pääsee nauttimaan tuosta onnen tunteesta kaikkien näiden lääkekuvioiden ja sivuoireiden jälkeen. Palkinto me nyt tarvitaan tästä kaikesta!
 


[color=Green3]Mukana menossa Tiistaina 26.8.2008:[/color]


Maricce: 1.IVF, punktio 29.8. ja siirto 1.-3.9. pp--

Jäyhis: 2. IVF/ICSI, punktio ja siirto vko 36 pp--

Hopottitar: 3.IVF, punktio 8 tai 9.9 ja siirto?? pp--

lintu: 1.IVF, punktio ja siirto vko 37 pp--

melia: 1.IVF, punktio vko 37, siirto?? pp--

Joanna78: 4.IVF/ICSI, punktio vko 37, siirto?? pp--

kajastus: 2.IVF/ICSI, punktio vko 38??, siirto?? pp--

Ellastiina: 1.IVF, punktio vko 38 tai 39, siirto?? pp--

nipsu08 : 1.IVF, punktio vko 39, siirto?? pp--

Miimi78: 2.IVF/ICSI, punktio vko 39 tai 40, siirto?? pp--

kirsmo: 2.IVF/ICSI, punktio ja siirto vko 40 pp--

Martta 75: 2.ICSI, punktio syyskuu, siirto?? pp--

Kris: 3.IVF, punktio syyskuu, siirto?? pp--

marakatti72: 2.IVF/ICSI, punktio syyskuu, siirto?? pp--

Tuomenmarja: 1.IVF:n 2. PAS, siirto syyskuussa pp--

haltia: 1.IVF/ICSI, punktio ja siirto syyskuussa pp--

T0iv0: 1.IVF, punktio syys/lokakuu, siirto?? pp--

Angelina: 2.IVF/ICSI, PAS siirto syys/lokakuu?? pp--

Poloinen: 1.IVF, punktio ja siirto syys/lokakuu pp--

Sini 78: 1.IVF, punktio vko 39, siirto? pp--



[color=Green3]Kummitelleet:[/color] :eek:


[color=Green3]Plussanneet:[/color]


[color=Green3]Myöhemmin onnistuvat:[/color]




 
Heippa pitkästä aikaa! Tervetuloa uusille!

Meillä munasolut kasvanut hitaanlaisesti mutta runsain määrin :heart: Punktio on nyt sitten vihdoin ja viimein tänä perjantaina klo. 10 =) Siirto maanantaina ja jos TOP alkioita tulee paljon tehdään osalle pitkä viljely joten sitten siirto kait voi venyä keskiviikkoon.

Jännittää aika lailla, vatsa on kipeä ja turvoksissa, mieli maassa ja kauhea väsymys. En saa mitään tehtyä. Osa väsymyksestä kyllä varmaan johtuu kaikesta draamasta mitä meitin perheessä (iskän ja veljen välit tulehtuneet) tällä hetkellä on, mutta kyllä osa on varmasti myös näistä hormoneista!!! On vain niin rättiväsynyt olo koko ajan, edes Helsingin reissu ei oikein piristänyt...

Vielä tänä iltana pistän 150 ui Puregonia ja 0,25 mg Orgalutrania. Huomen aamulla uusi Orgalutran ja illalla Pregnyl 10 000 yksikköä. Sitten loppuu pistelyt, JES B) Alavatsa on täynnä pieniä mustelmia ja piikin reikiä. YÄK. Ihan hirveen näköinen!!!

Jaksuja kaikille ja paljon plussatuulia :whistle:
 

Yhteistyössä