IVF/ICSI-hoidoissa oleville/sinne joutuville

Mites @Hermi ultra?
Eipä siellä ollut juuri kehitystä tapahtunut, joten päätettiin jättää estrot pois. Nyt pidetään mun tahdosta pari kuukautta taukoo koska tarviin nyt hengähdystä tästä ja haluan nauttia kesästä ilman tätä stressiä. Nyt ainakin kaks kiertoo vedetään happee ja sit uus koitos. Vaihdetaan seuraavaan pas-kiertoon vähän lääkkeitä ja nostetaan annostusta kun nyt on nähty että mun keho ei liian herkästi reagoi noihin.

@Karhurouvanen Onko siellä kaikki edelleen hyvin?
 
@Hermi Voi miten masentavaa :-( Tosi kurjaa, käy kyllä surku teidän puolesta :-( Jaksamista ja voimia kiviselle taipaleelle :-(

Täällä on ollut melkein täysin oireetonta joka on tietysti hermostuttanut, nyt viime to käytiin ultrassa, 5+4, ja kaikki vaikutti hyvältä, toki sykettä ei vielä näkynyt mutta en sitä odottanutkaan kun noin aikaisin menin mutta halusin mennä kun on historiaa kohdunulkoisista. Alunperin olisi ollut varhaisultra ylihuomiselle, 6+3, mutta siirrän sitä nyt viikolla parilla kun juuri viime viikolla käytiin. Oireetonta on tosiaan ollut, oikeestaan ainoastaan kohtutuntemuksia on ollut mutta nyt varmaan pikkuhiljaa alkaa muutakin tulemaan, päivää ennen ultraa alkoi lievän lievä (vain nännejä puristettaessa) nännikipu ja nyt on kyllä eilisestä 6+0 ollut pahoinvointia, ei nyt mitään kovin suurta vielä mutta selvää kuitenkin, nytkin oksettaa.

Karhurouvanen 6+1
 
Kuinka kauan munasarjoilla oikeastaan kestää toipua punktiosta? Olin alkuraskauden ultrassa viime viikolla 6+6 ja raskaus alkoi ivf:n tuoresiirrosta. ultrassa näkyi, että munasarjat yhä ihan paisuneet. Ja punktiosta siis kuukausi aikaa. Huh miten raju toimenpide se onkaan!

Ultrassa ei muutenkaan ollut kaikki hyvin. Syke oli vahva mutta alkio oli neljä päivää liian pieni. Menen keskiviikkona uuteen ultraan ja keskenmenon pelko on ensimmäisestä ultrasta saakka ollut kova. Tänään koossa 7+4 ja ainakin oireita piisaa. Toivottavasti se olisi hyvä merkki.
 
Eipä siellä ollut juuri kehitystä tapahtunut, joten päätettiin jättää estrot pois. Nyt pidetään mun tahdosta pari kuukautta taukoo koska tarviin nyt hengähdystä tästä ja haluan nauttia kesästä ilman tätä stressiä. Nyt ainakin kaks kiertoo vedetään happee ja sit uus koitos. Vaihdetaan seuraavaan pas-kiertoon vähän lääkkeitä ja nostetaan annostusta kun nyt on nähty että mun keho ei liian herkästi reagoi noihin.

@Karhurouvanen Onko siellä kaikki edelleen hyvin?
Voi hitto sentään. :( halaus täältä, toivottavasti pienen hengähdystauon jälkeen asiat lähtisivät paremmin sujumaan!!! Ja yritä saada täss tauolla ajatukset muualle, tehdä semmosia asioita jotka on itselle mieluisia.

@Karhurouvanen kaikki siis ultrassa hyvin, varmasti syke sitten kun menet seuraavan kerran. <3 ja alkoi nyt sitten nuo pahoinvointioireet myös.

mulla on 19.7 aika sinne pvä kirurgiselle että ne katsoo joutuuko poistamaan sitä myoomaa, ei saanut aikaa polille että ois keittosuolalla katottu.
 
@Aislinn83 Mä oon käyttäny Donafertyä (ja Inocapsia mutta sittemmin huomasin että se Inocaps on paljon laimeempi, siinä on huomattavasti vähemmän sitä myo-inositolia kuin Donafertyssä) ja musta tuntuu että se olis parantanu mun munasolujen laatua, mulle sitä ihan myös lapsettomuuslääkäri suositteli.
 
Kuinka kauan munasarjoilla oikeastaan kestää toipua punktiosta? Olin alkuraskauden ultrassa viime viikolla 6+6 ja raskaus alkoi ivf:n tuoresiirrosta. ultrassa näkyi, että munasarjat yhä ihan paisuneet. Ja punktiosta siis kuukausi aikaa. Huh miten raju toimenpide se onkaan!

Ultrassa ei muutenkaan ollut kaikki hyvin. Syke oli vahva mutta alkio oli neljä päivää liian pieni. Menen keskiviikkona uuteen ultraan ja keskenmenon pelko on ensimmäisestä ultrasta saakka ollut kova. Tänään koossa 7+4 ja ainakin oireita piisaa. Toivottavasti se olisi hyvä merkki.
@Toivis Mulla on niin vähän muniksia aina saatu kerättyä, 4-5-1-3, että munasarjat on ollu kyllä toipuneet varmaan jo seuraavana päivänä mutta sulla on ehkäpä paljon muniksia kerätty niin varmaan toipuminenkin voi sitten kestää ja liekö raskauskin vaikuttaa. Toivottavasti olet tänään saanut hyviä uutisia ultrasta, mittausheitot on kuitenkin aika yleisiä että en ihan heti pienestä heitosta huolestuisi vaikka sikäli toki huolen ymmärrän, toivottavasti tänään kuitenkin sait hyviä uutisia!
 
Voi ei @Aislinn83 ehdin jo paketin palauttaa apteekkiin. Tilasin sitä siis tulevaa elokuun hoitoa varten (oon aiemminkin käyttänyt). Mutta alotin myös nyt DHEA:n käytön ja luin ettei niitä kahta kannattais käyttää yhdessä. Lääkäri oli kyllä sitä mieltä että tuskinpa DHEA auttaa minua koska ongelma ei ole ollut munisten määrä vaan se laatu.. mutta haluan kokeilla kaiken mistä ei haittaakaan ole.
 
Paniikki!!! Olen juhannusjuhlissa ja söin sipsejä ihan reilulla kädellä kunnes huomasin yhdessä sipsissä multaa ja tajusin sitten että kaverin taapero on kahminut sipsejä multakäsillä :,-( Seuraavaksi olisi vuorossa grilliruokaa ja mm grillattuja herkkusieniä joissa on multaa!!!! Tuskin grillissä niin kuumaksi kuumentuvat! Tämä olisi kyllä enemmän plussapalstan asiaa muttq laitan nyt kuitenkin tänne.

Karhurouvanen 6+5
 
  • Vau!
Reactions: Rusakkonen
Jos nyt ehtisi kirjoittamaan enemmän. Onko meillä muuten enää mitään listausta? Vai mennäänkö ilman? 😊

Varasin tänään varhaisultran, laitoin aika pitkälle, vasta kolmen viikon päähän. Yritin myös varata neuvolaa, mutta en vielä päässyt läpi.

Milloin teillä on lasketut ajat? Minulla on 21.2. Toki ajatuksena on, että vauva syntyy paria viikkoa ennen - heti, kun on mahdollista - keisarinleikkauksella. Nyt tällä kertaa tämä on ihan selvää, jos tuonne asti päästään.

Minulle ei ole neuvolajärjestelmä tuttu. Mitähän on odotettavissa? Saanko vanhempana synnyttäjänä NIPT:in? Entä mahtavatko järjestää mitään ekstraultraääniä tms., kun olen riskiryhmässä varmastikin esikoisen kohtuun kuoleman vuoksi.

Rusakkonen 5+5
 
Paniikki!!! Olen juhannusjuhlissa ja söin sipsejä ihan reilulla kädellä kunnes huomasin yhdessä sipsissä multaa ja tajusin sitten että kaverin taapero on kahminut sipsejä multakäsillä :,-( Seuraavaksi olisi vuorossa grilliruokaa ja mm grillattuja herkkusieniä joissa on multaa!!!! Tuskin grillissä niin kuumaksi kuumentuvat! Tämä olisi kyllä enemmän plussapalstan asiaa muttq laitan nyt kuitenkin tänne.

Karhurouvanen 6+5
@Karhurouvanen tajusin juuri, että mehän mennään melkein samoilla viikoilla! 😊
 
Tänään olin hedelmöityshoitoklinikalla varhaisultrassa. Siellä oli pikkuinen, joka heilutteli käsiään ja jalkojaan, ja sydän löi nopeasti! 😍 Ikä varmistui nyt 8+6:ksi. Pituus oli 22 mm, 1 mm taulukkoa pidempi. Sisätutkimuksessa kaikki hyvin. Edessä oleva matka on pitkä, mutta kyllä nyt tuntuu ihanalta! Pysythän hengissä, pikkuinen kulta!!! 🥰

Rusakkonen 8+6
 
Oi tulin pitkästä aikaa lukemaan palstoja ja onnea @Karhurouvanen ja @Rusakkonen onnistumisista ❤

Täällä starttaa jo viikot 19+0 just joten hitsit kun aika on menny nopeeta. Tuntuu et ihan vasta sitä oli itkussa suin alkion siirrossa ja tuntu et epätoivo valtaa maailman.

super paljon tsemppiä kaikille tätä tietä kulkeville. Se on välillä järjettömän kivinen mutta toivo on aina mukana ja ihmeitä tapahtuu! Toivon ja uskon et jokaisen taival palkitaan vielä jossain vaiheessa ❤❤
 
Minä myös täällä pitkästä aikaa ja onpa ihana lukea onnistumisista :) Just tässä tänään sanoin miehelle että nyt on jo elokuu ja jotenkin tuntuu et vastahan oli tammikuu ja aloiteltiin hoitoja. Meillä tulee huomenna täyteen 29+0 ja ihan epäuskoisena oon että viimeiselle kolmannekselle on päästy. Tsemppiä ihan kaikille teille ja toivon onnellista loppua kaikkien tarinoille!! ❤
 
  • Rakkaus
Reactions: Karhurouvanen
Hei, onko kellään tietoa mistään hcg ja S-PAPPA -laskurista? En ole onnistunut löytämään netistä sopivaa. Ja lisäksi pitäisi muuttaa ug/l IU:ksi yhdessä laskurissa, enkä osaa. Sain tietää verikoevastaukseni ja nyt huolestuttaa. Maanantaina sairaalan erikoislääkåri ja ultraääni, mutta on vaikeaa odottaa. Oma lääkäri hedelmõitysklinikalla ei kuulemma osaa muuntaa noita lukuja ja laskea.

Rusakkonen 11+2
 
Moi!
Tuttuja nimimerkkejä näkyy täällä muutamia. Mulla on ihan järjetön vauvan kaipuu.
Olen yrittänyt elää ja haudata hoidot mun osalta, mutta tää olo ei jätä rauhaan😔
Olen jo vanhakin 43 täytin keväällä.
Mut tutkittiin yksityisellä viime syksynä ja kaikki pitäisi olla ok, hoitoja ajatellen. Kierto säännnölllnen ja munasarjat virkeet.
Mutta, silti pelottaa ihan sairaasti ajatus, että aloittaisin hoidot uudelleen.😱

Kaksosten synnytys oli traumaattinen, koska vuodin 4l ja jouduin kaavintaan istukan huonon irtoamisen vuoksi. Tämäkään kokemus ei helpota ajatusta hoidoista (keskenmenot yms) ja varsinkaan synnytyksestä., mutta, vauvan saaminen sinänsä ois jotain ihan käsittämättömän ihanaa.

Onnea Karhurouvanen ja Rusakkonen plussista, ihan mielettömän ihanaa❣
 
  • Rakkaus
Reactions: Rusakkonen
@Rusakkonen en tiedä laskureita noille, en ole koskaan löytänyt vaikka tietoa olen paljon kerryttänyt vuosien varrella. Mutta sullehan oli tulossa NIPT? Onko se jo otettu? Siitähän saat paljon enemmän ja varmempaa tietoa.

@Siida mitä ikään tulee, kuopukseni osalta munasolu kerättiin vain pari kuukautta ennen 46-vuotispäivääni ja terve lapsi tuli! Toki tällainen on äärimmäisen harvinaista, mutta ei kuitenkaan mahdotonta, varsinkin jos lääkärin tutkimuksissa kaikki ok.
 
  • Tykkää

Kirjoittelen nykyään tuonne alkionsiirrosta plussanneihin, koska siellä on ollut enemmän tuttuja, mutta kyllä, NIPT oli jo etukäteen joka tapauksessa varattuna. Sen tulokset tulevat parin viikon sisällä.

Rusakkonen 12+1
 
vierailija
Tietääkö kukaan mitä tällä Felicitas Mehiläisen uudella, turvallisella IVF-hoitomuodolla yli 38-vuotiaille tarkoitetaan? Heidän mukaan pitäisi estää hyperstimuaaltiota ja raskauksia alkaa kaksinkertainen määrä vanhaan hoitomuotoon verrattuna. Mikähän tämä hoitomuoto on ja onkohan muualla sitä käytössä? Kiitos avusta jos joku tietäisi asista enemmän!
 
Moi Vierailija! Mä olen kysellyt Felicitakselta tuosta ja kyseessä on Letrozol-stimulaatio, johon yhdistetään myös piikit. Olen 35-vuotias mutta mulla on ollu tosi alhainen AMH jo 30 täytettyäni (0,5->0,33) ja ivf:ssä muniksia tulee huonosti (aiemmin 4 ja 5, nyt 1 ja 3) mutta eivät suositelleet mulle ko. hoitoa, sanoivat että sillä tulee ihan pari munista että kohdallani normi-ivf todennäköisesti toimii kuitenkin paremmin. Käytetään siis ehkä lähinnä niille joilla normi-ivf:llä kasvaa aina vain yksi munis (eli munasarjat ei stimuloidu ollenkaan) ja tällä voidaan sitten saada yks-kaks lisää?

Toisaalta olen kyllä aiemmin lukenut että noilla ”mini-ivf:llä” voi vähämunaiset saada ihan kohtuutuloksia. Olen kysellyt asiasta myös Aura-klinikalta (Turussa) ja heillä ei kuulemma tuota ole tehty mutta lääkäri oli siitä kyllä tietoinen ja sanoi että voidaan sitä kokeilla halutessani.
 
Moi pitkästä aikaa! Onko täällä ketään kenellä hoidot menossa?
Tuli tunne,että täytyy nyt kirjoittaa. Huomenna olen menossa punktioon ja paniikkia puskee kun kaikki stimulaatiosta tulleet oireet on hävinnyt! Pistelin 10pv Pergoveristä annoksella 300iu/pv (ja toki myös Fyremadelia) ja turvotti ja nipisteli päivittäin. Eilisillan irrotuspistosten jälkeen olo on ollut pelottavan normaali 😱
Onko kellään ollut näin?
Perus kauhuskenaariot mielessä, kaikki ne on jo sieltä karanneet.. ei tosin pitäis suurta määrää olla tulossakaan mutta kuitenkin. Ahdistavaa.
 
Moi pitkästä aikaa! Onko täällä ketään kenellä hoidot menossa?
Tuli tunne,että täytyy nyt kirjoittaa. Huomenna olen menossa punktioon ja paniikkia puskee kun kaikki stimulaatiosta tulleet oireet on hävinnyt! Pistelin 10pv Pergoveristä annoksella 300iu/pv (ja toki myös Fyremadelia) ja turvotti ja nipisteli päivittäin. Eilisillan irrotuspistosten jälkeen olo on ollut pelottavan normaali
Onko kellään ollut näin?
Perus kauhuskenaariot mielessä, kaikki ne on jo sieltä karanneet.. ei tosin pitäis suurta määrää olla tulossakaan mutta kuitenkin. Ahdistavaa.
Moi Kissanmallas! Ajattelinkin teitä tässä ihan pari päivää sitten että mitenhän teillä menee! Hienoa että on hoito käynnissä ja keräys huomenna! Voihan kenkku noita mietteitä, en juuri osaa omakohtaista kokemusta kertoa kun mulla ei ole stimulaatioista juuri oireita tullut ja ne nipistelyt mitä oli niin oli kyllä ihan milloin sattui. Ajattelisin kuitenkin että jos kuitenkin olet vasta eilisiltana irrotuspiikin ottanut niin ei kai se mitenkään voisi toimia jo ihan alle 20 tunnissa, tsemppiä ja rautahermoja huomiseen ja tuleville päiville ja erityisesti onnea matkaan! Mulla on tuo sama pelko ollut kyllä ennen jokaista neljää punktiota että ovatko karanneet ja olen ajatukseni tueksi löytänyt jos mitä selityksiä. Sullakin jos on vielä sama jarru ja irrotuspiikki ollut käytössä aiemmin niin luulisi toimivan saman lailla nytkin. Lisäksi mulla tuli mieleen vielä sekin että mulla luomuoviksessa follit kasvaa isoiksi 28-millisiksi, hoidoissahan yleensä otetaan jo 23-25 millisinä ellei pienempinäkin niin tuo ajatus myös rauhoitti omaa mieltäni.

Mites @Aislinn83 teidän heinäkuun käynnit?

Hyvää yötä kaikille!
 
  • Tykkää
Reactions: Kissanmallas
Kiitos @Karhurouvanen ! Viestisi ansiosta onnistuin vähän rauhottumaan ja sain pikkasen nukuttuakin. No, tänään totuus selviää. Saa nähdä onko DHEA vaikuttanut soluihin millään lailla.. otin kesällä käyttöön myös joitain muita uusia lisäravinteita/vitamiineja sillä ajatuksella että ei tulokset voi aiemmasta kerrasta ainakaan huonontua 😀 (silloin ei päästy edes siirtoon asti..)
Mukavaa päivää kaikille!
 
  • Tykkää
Reactions: Karhurouvanen

Yhteistyössä