IVF/ICSI-hoidoissa oleville/sinne joutuville

@Sinisilmät kiitos kysymästä. Voi kunpa olisi positiivisia uutisia. Tänään siis pp9 ja puhdas nega. Niin oli lupaavat oireet ja fiilikset muutenkin. No jos jotain positiivista niin mahdollista jatkoa ajatellen: Terolut aiheuttaa raskausoireita (en muista että aiemmin olis näin ollut) ja Ovitrellen yksi naksaus ei näy testissä. Pistin viimeksi eilen illalla ja tänään aamulla siis nega. On tässä jo itkuja itketty, ei auta ei. On tää homma sanonko mistä. Tässä odottelen viiden tonnin menkkoja.
Mutta milloin sulla on eka ultra? Onko oireita? :giggle::giggle:
 
  • Surullinen
Reactions: Karhurouvanen
Voi ei @Kissanmallas ! Olen tosi tosi pahoillani, toi on ihan kauheeta, ei paljon muuta voi sanoa :-( Tosi paha mieli sinun puolesta vaikka ei tunneta, koittakaa kestää, aika onneksi siltikin kuluu vaikka oliskin kuinka paha mieli, jonain päivänä ei sitten tunnu enää niin akuutin pahalta vaikka kyllähän se painolastia kerää ja pysyy suruna sydämessä. Uutta yritystä kohti :-(
 
Hiukan hämmästyttää kyllä koko ajan tämä nimeltä mainitsemattoman julkisen klinikan toiminta. Silloin muutama päivä sitten selvittelin sitä alkion yksityiselle siirtämisen mahdollisuutta ja tosiaan ko. klinikalta ylilääkäriltä tuli vastaus että siirtäminen ei ole mahdollista koska on käytetty luovutettuja siittiöitä.

Siinä ennen tuota vastapuhelua kerkesin jo eri paikkoihin soitella ja mm Felicitakselle soitin ja sieltä hoitaja oli hiukan hämmästynyt että tämä ei olisi mahdollista ja sanoi heillä kyllä näin tehdyn, lupasi vielä varmistaa asiaa solulaboratoriosta.
Eilen mulla oli lääkäriaika Felicitaksessa vaihtoehtojen kartoittamista varten ja hämmästykseni ja riemuni oli suuri kun lääkäri melkein ensimmäisenä luki hoitajan kirjauksen jossa sanottiin hoitajan olleen yhteydessä tämän ko. julkisen klinikan solulabraan, josta oli kerrottu että alkio voidaan kyllä siirtää yksityiselle. Noh, täytettiin sitten paperit että pistetään blastoa siirtymään.

Tänään sitten sain tältä julkiselta klinikalta puhelun, jossa pahoiteltiin aiemmin annettua väärää tietoa, että alkion siirtäminen yksityiselle ei olisi mahdollista. Hoitaja kertoi heidän eilen vielä keskustelleen asiasta lääkärikokouksessa ja todenneen että alkio voidaan siirtää koska siinä on käytetty minun munasolujani eli se on minun alkioni, eikä lahja-alkio. Kuulemma väärinkäsitys kyseessä aiemmin että ylilääkäri luuli kyseessä olevan lahja-alkio…

Noh vielä odottelen varmistussoittoa että kaikki on kunnossa mutta kaiketi siis on :) Hcg oli jo ke 42 eli varmaan nollilla muutaman päivän päästä ja siirto voidaan tehdä sitten tulevaan kiertoon (jos ei nyt mitään ihan yllätyksiä tule hcg:seen ja uuteen kiertoon liittyen.

Tämän klinikan kanssa asioidessa olen todella saanut oppia sen että ei kannata aina ihan ekaan vastaukseen tyytyä, useampi juttu on lennosta vaihtunut kun on vähän selvitellyt, noh mutta yhtä kaikki, iloinen olen jos nyt onnistuu tämä alkion siirtäminen yksityiselle ja vihdoin päästäisiin se siirtämään kohtuun!
 
  • Tykkää
Reactions: Wintersun
Voisin kuvitella että joku haluaa luovuttaa nimenomaan julkiselle eikä halua että privaatti tekee rahaa hänen sukusoluillaan.

Tsemppiä siirtoon, toivottavasti onnistuu!
@Emmelie75 lle piti jo aiemmin sanoa että ymmärrän tuon pointin mutta ei mielestäni tällaisessa tapauksessa ihan ole kyse tuostakaan kun henkilöhän on juu mahdollisesti juurikin julkiselle halunnut spermaansa luovuttaa ja siellähän se on nyt käytetty ja siitä on muodostunut alkio minun munasoluni kanssa ja tämän yksittäisen alkion nyt haluaisin minä omasta toiveestani yksityiselle siirtää jotta saisin sen vihdoin kohtuuni siirrettyä. Eri asia jos nyt julkinen vain päättäisi luovuttaa heille luovutettua spermaa yksityiselle klinikalle, joka sitten sillä tahkoaisi rahaa.
 
  • Tykkää
Reactions: Emmelie75
vierailija
Hieno juttu Karhurouvanen!!! Terveydenhuollon kanssa saa kyllä välillä tosissaan taistella ihan muissakin asioissa, ei siellä tosiaan aina tiedetä ja olla perillä asioista. Tosi hyvä myös että tänne jaat tietoa!
 
  • Tykkää
Reactions: Karhurouvanen
@Karhurouvanen miten mahtavia uutisia! Kannatti vähän soitella ja kyseenalaistaa. Hienoa!
@Kissanmallas pahoittelut huonoista uutisista :( Jospa seuraavasta sitten

Mulla oli tänään seurantaultra. Oik puolella 4 follia, vasemmalla nolla. Aika pettynyt fiilis, vaikka pitäisi sitä kai olla onnellinen että on edes muutama. Ei vaan oikein anna kamalasti toivoa tulevaan, onnistumisen mahdollisuus se vaan kapenee kapenemistaan. Menopur annostus nostettiin nyt korkeimmalle mahdolliselle tasolle ja tiistaina taas ultra, näillä näkymin keräys viikon päästä perjantaina.

Vaikea kyllä välillä ylläpitää positiivista mieltä vaikka ei tässä nyt tietysti mitään hätää ole.
 
@Kissanmallas ompa harmillisia uutisia! :( oon tosi pahoillani! Oliko teillä vielä pakkasessa jotain tai miten on sit jatkot suunnitteilla?

tää on super raastava tie ja pettymykset tulee enemmän kuin tutuksi.
Jostain sitten kuitenkin aina sen toivonkipinän kaivaa vaikka välillä tekee mieli luovuttaa. Tsemppiä valtavasti kaikille!

Itsellä autto vähän ees ku viime syksyn pettymysten jälkeen aloin taas ”elämään”. Siihen asti olin melkeen 2v mennyt aina tää lapsi asia edellä. Jätin ottamatta muutaman lasillisen ”koska jos olisin raskaana” ja jätin harrastamatta lempi harrastustani ratsastusta yms.

Syksyn pieleen menneen ivf jälkeen päätin et nyt hoitojen välissä aion elää ja nyt jopa hivenen ”harmitti” aloittaa viimeisin ivf keväällä kun lempi harrastus pitää pistää tauolle ja meidän onneksi se jää vähän pitemmälle tauolle ❤

käytiin tänään varhaisultrassa ja siellä näkyi täysin 7+3 viikkoja vastaava alkio jonka sydän löi vimmatusti! Eli kolmas hoito tais nyt sit olla se meidän onni!

@Karhurouvanen tosi hienoja uutisia! Onneksi olit sinnikäs!

@Hermi tsemppiä myös sulle! Aina se määrä ei kerro laadusta. Toivotaan että kaikki neljä olisi hedelmällisiä ja saatte alkioita! Minullakin näkyvissä oli vaikka kuin monta mutta lopulta 6 munasolua punktioitiin ja joista loppusaldo on tämä yksi ja ainoa jonka sydän sykkii mun sisällä! Mitään ei siis tullut pakkaseen eli vähemmälläkin määrällä voi saada sen yhden sinnikkään ❤
 
  • Tykkää
Reactions: Kissanmallas
Alkiotahan muutenkin mielestäni käsitellään lainsäädännössä eri lailla kuin sukusoluja, ikään kuin omana asianaan, siis että esim spermaansa luovuttanut voi käsittääkseni milloin vain perua sperman käyttönsä suostumuksen mutta siitä jo muodostettujen alkioiden käyttöä hän ei voi enää kieltää.
Totta, olet oikeassa että alkiohin ei sukusolujen luovuttajilla ole enää sanomista.

Ja hyvä että siirto onnistuu! Käsittämätöntä touhua klinikalta matkan varrella.
 
  • Tykkää
Reactions: Adelieamanda
Heippa, rekisteröidyn tänne nyt myös ihan virallisesti takaisin kun ilmoittauduin eilen taas hoitoihin.
Pikainen tausta: täytän 39v elokuussa ja 1 lapsi on, syntyi 9.3.20 ja oli 2.IVF tuoresiirto, ainut elinkelpoinen alkio noista kahdesta hoidosta. Alhainen amh ainakin, 1.03 oli arvo marraskuussa 2018. Julkisella ollaan oltu hoidossa ja nyt käytämme viimeisen hoidon.
8.6 on suunnittelukäynti jota ennen otetaan verikokeet pvk, tsh ja amh. Ja sitten syksyn alkuun olisi tarkoitus että hoito ajoittuisi.

@Karhurouvanen Ihanaa että alkion siirto yksityiselle onnistuu. <3 onko vielä tietoa aikataulusta?
 
Päivitystä omaan tilanteeseen; punktiossa tyhjennettiin 5 rakkulaa joista saaliiksi 3 munasolua. Ne oli kaikki kypsiä ja kaksi hedelmöityi ja lähti jakaantumaan normisti. Tällä viikolla tuoresiirto jos nyt eivät kuukaha ennenaikojaan. Eli toivoa on että saatais jopa yks pakkaseen. Vasuri tosiaan viel punktiossakin huusi tyhjyyttään, vain oikee oli vastannut stimulaatioon. Punktioo pelkäsin etukäteen kipujen takia mutta eipä se oikeen miltään tuntunut. Mutta voi että toi cyclogest on sitten ärsyttävä lääke ku sotkee... sain lisäksi lääkettä limakalvon parantamiseen siirtoon asti kun ei ollut kehittynyt ihan siihen malliin kun pitäisi. Siirto voidaan siis vielä peruu js siirtopäivänä todetaan ettei limakalvo oo riittävä että ois järkevää "tuhlata" vähiä blastoja.

Miten muilla menee?
 
Moi!

Piti jo aiemmin kommentoida mutta on ollut niin paljon kaikkea ettei vaan ole ehtinyt kun mm. 6 lääkäri/labrakäyntiä kahteen viikkoon nyt tän kohdun ulkoisen ja klinikan vaihdon tiimoilta.

@Hermi Ymmärrän hyvin pettymyksen munisten ei-niin-korkean määrän suhteen mutta toisaalta hienoa että kuitenkin lopputulemana on 2 alkiota viljelyssä. Muistuttaa vähän omaa tilannetta, meillä v. 2019 hoidoissa oli eka hoidossa Menopur 300 ja 4 follia ja 3 hedelmölttyi ja 2 jatkoi jakaantumista ja toinen siirrettiin tuoresiirtona ja toinen saatiin pakkaseen (tosin tuhoutui sulatuksessa). Tokassa hoidossa oli Menopur 375 ja tuli 5 follia joista 4 hedelmölttyi ja 3 jatkoi jakaantumista ja sittemmin 1 tippui kyydistä, 1 siirrettiin ja 1 jatkoi blastoksi ja meni pakkaseen ja tästä pakasteblastosta tuli meidän esikoinen. Että kyllä toivoa on ja sinänsähän on hyvä merkki että teillä hedelmölttymis% on normaali ja lähtevät jakautumaan.

Hienoa että punktio meni hyvin ja kivutta ja ilmeisesti sen jälkeenkin ihan hyvin! Mulle on tehty 4 punktiota ja 3 niistä oli oikeestaan voisi sanoa kivuttomia, viimeisimmässä oli hiukan kipua mutta en sanoisi sitä kovin suureksi kivuksi. Jollain kierolla tavalla olen tykännyt niistä punktioista vaikka jännittäähän se aina mutta sitten on niin jännää että ne kullanarvoiset munikset saadaan sieltä kerättyä :-D

Millon teillä on @Hermi siirtopäivä, minkä ikäisinä siirretään? Tsemppiä hirveesti ja rautaisia hermoja, nuo on aika raastavia päiviä nuo! Miten teillä on menny päivät?

Tervetuloa @Aislinn83 ja hienoa että teillä on hoidot alkamassa! Onko siis todella niin että teillä on vain 1 hoito siellä julkisella eikä siis kolmea uudestaan? Hassulta tuntuu että jos se on niin kun taas sitten Kela-korvauksetkin ”nollautuu” raskaudesta ja sitten saa taas Kela-korvaukset kolmeen uuteen hoitoon. Mutta ei tietysti tarkota että julkisen puolen hoitojen suhteen olisi sama mutta periaatteessa. Onko teillä ollut jo joku käynti siellä tai onko sulla muuten mitään tietoa esim antraalifollikkeleiden määrästä? Milläs mielellä muuten?

Täällä on siis tilanne se että uusi kierto alkoikin jo heti kun hcg oli nollilla eli toissa vkl ja PAS olis tarkotus tehdä tähän kiertoon, luonnon kiertoon nyt sitten kuitenkin vaikka lääkkeellinen oli ajatuksena mutta näin nyt kuitenkin mennään. Tänään oli seurantaultra jossa kaikki kunnossa, siirtopäivä olisi ensi viikon perjantai, jos Luoja suo, mulla on yleensä ovis viime aikoina ollut kp 16 mutta jos ovistesti ei jostain syystä ole plussa la niin sitten laitetaan Ovitrelle. Sitten täytyy varata vielä jo valmiiksi hoidonsuunnittelukäynti tähän vaikka ensi viikolle että jos tämä PAS, mikäli siihen päästään, ei tuottaisi tulosta niin pystyisi alottaa ivf:n heti seuraavaan kiertoon.

Kyllä vetää nää hoidot aina mieltä matalaksi vaikka aika lailla paatunut sitä jo onkin mutta nytkin kun lääkäri hehkutti että on niin hyvä tilanne ja että täällä olisi ”luonnon kaksoset tulossa”, siis siellä on kaksi johtofollia niin kyllä se aina herättää katkeruutta ja surua että miksi hemmetissä pitää olla ettei voi tulla normisti raskaaksi. siis vaikuttaa munikset olevan ihan hyvälaatuisia vaikka niitä on vähän mutta kaiketi vika on tuossa jäljellä olevassa munanjohtimessa koska mulla on elämän aikana ollu 5 luomuraskauden alkua, joista 2 on varmaa kohdun ulkoista, 1 todennäköinen ja ehkäpä ne kaksi muutakin ovat samaa sarjaa niin ei tässä enää luomuna uskalla yrittääkään. Vaikka yksi lapsi on hoidoilla saatu ja hänestä olen ikionnellinen ja elämä lapsen kanssa on aivan ihanaa mutta silti kyllä se mielessä on että miksi tän pitää olla niin vaikeeta, olisi elämä mennyt varmaan aika eri lailla ilman näitä raskautumisongelmia. Ja ajallisesti kun ajattelee että tässä on 6 vuotta mennyt raskautumiset mielessä ja työn alla, poislukien raskausaika, niin kyllä se aika pitkältä ajalta tuntuu.

Huomaan että alkanu tulee sitä kuuluisaa ”mä vaan käyn hoidoissa” -fiilistä, ettei tässä sen kummemmin odotakaan mitään, kunhan käy ja menee tätä läpi. Noh näillä mennään.

”Kurjaa ettei Maijalla ole tällasta pihaa mutta ehkä Maijakin vielä joskus saa tällasen”, sanoi kaverini pieni tytär lempeästi kun ihastelin tyttäreni kanssa heidän omaan pihaamme verrattuna valtavaa pihaa keinuineen yms. Jäin miettimään näitä pienen tytön sanoja. Näinhän se on, toivoa on.
 
@Karhurouvanen eilen olisi ollut siirtopäivä mutta niinhän se oli että limakalvo ei ollut siinä kunnossa että olisi ollut kannattavaa. Siirtoa odotti 4aa blasto joka nyt sitten pakastettiin. Toinenkin on jatkanut edelleen kehitystä mutta ei vielä eilen ollut pakastuskunnossa eli tänään tiedetään saadaanko sekin pakkaseen. Nyt cyclolla viikon verran, jonka jälkeen menkat ja sitten alotellaan lääkekierto ja tukilääkkeet heti alusta. Lääkärin mukaan ylipäätään se on saattanut olla syynä ettei luomuna onnistu kun limakalvo elää vähän omaa kiertoaan, se oli siis vaan ohentunut jokaisesta seurantaultrasta. Hyvä että jo punktion tehnyt lääkäri varoitti että voi olla ettei siirtoa pysty sen takia tekemään niin ei nyt tullut yllätyksenä enkä tavallaan ollut edes pettynyt, sen verran kuitenkin iloinen noista hyvin kehittyneistä alkiosta ja siitä että toivoa on.

Ymmärrän kyllä hyvin että tähän hommaan paatuu pitemmän päälle. Mulla vasta eka (ja luultavasti vika) ivf menossa, ja ei sitä oikein uskalla olla toiveikas kun sitten pettymys olisi vielä pahempi. Tosi hyvä että uusi kierto alkoi noin äkkiä. Toivotaan teille nyt suotuisia olosuhteita ja oikeita tähtien asentoa ja vaikka mitä että pääsisitte siirtoon ja onnistuneeseen lopputulokseen!
 
Sitä mun vielä piti kysyä että onko se kuinkakin yleistä että alkio ei selviä sulatuksesta? Jotenkin tuntuu että on kun lukee näitä palstoja, vaikka tuntuu että klinikalla aina sanotaan ettei se nyt niin yleistä ole.
 
Huomenta! @Hermi onpas teillä hyvänlaatuinen alkio saatu pakastettua! Miten kävi toisen alkion kanssa? Meilllä lääkäri sanoi että vähän paremmat onnistumisprosentit pakastealkion siirroissa kuin tuoresiirroissa, josko tämä tieto sinuakin lohduttaisi :)
Itsekin mielelläni menen siirtoon pakkasen kautta, jotenkin kun siinä keskitytään täysillä siihen alkioon ja kohdun limakalvoon jne. tuoresiirroissa voi olla kroppa vielä sekaisin kaikista lääkkeistä, punktiosta jne. Meillä on nyt käynnissä uusi icsi kierros ja taas pakastetaan kaikki alkiot (sikäli mikäli niitä saadaan..).
Mulla käytössä pergoveris nyt annoksella 300 (viimeksi oli 200). Huomaa kyllä voinnissa, 6pv pistelyä takana ja maha on turvonnu kuin olis viimisillään raskaana. Kaikki kiukuttaa,väsyttää ja itkettää. Tänään pistän ekan fyremadelin peregoveriksen kaverina, maanantaina vielä ultra ja ke-pe akselilla sitten punktioon jos kaikki menee hyvin. Tämä olisi mun neljäs punktio. Samaistun @Karhurouvanen sun fiiliksiin, että hoidoissa ollaan mutta jotenkin välinpitämätön olo. Viime hoito kun meni penkin alle niin sitä optimismia saa nyt tosissaan odotella. No, tämä hoito vielä, meni syteen tai saveen.
 
Tuohon alkion selviytymiseen sulatuksesta. Aina se on jännittänyt. Mikäpä näissä hoidoissa ei jännittäisi. Klinikalta on sanottu että hyvin ne pääsääntöisesti selviävät. Nykyään on vissiin käytössä joku uusi kehittynyt sulatusmenetelmä? Joku hieno nimikin sillä oli mitä en nyt muista :ROFLMAO:
 
Sulatuksesta kyllä alkiot selviää nykyisin ilman ongelmia. Mulle on joskus käynyt niin että oli pakastettu vähän ennen kuin blastovaihe oli saavutettu ja sitten sulatuksen jälkeen odotettiin päivä että menisi blastoksi, mutta kumpikaan sulatetuista ei jatkanut enää kehitystä eikä sitten ollut mitään siirrettävää ja pakkanen tyhjä, se oli tyly puhelu juuri kun olin vetänyt takin päälle lähteäkseni siirtoon.

Mutta jos siis alkio on kehitykseltään jo valmis siirrettäväksi heti niin itse sulatukseen ei juurikaan riskejä liity.
 
Mahtavaa @Hermi !!!! Toihan on ihan loistava juttu että blasto on pakkasessa ja toinenkin vielä mahdollista saada ja tavallaan toikin voi olla hyvä uutinen että se limakalvo vähän kenkkuilee että jospa tosiaan se olisi luomuraskautumattomuuden syynä kun teillä kuitenkin alkio ym jutut näyttää hyviltä! Tsemppiä uuden kierron ja siirron odotukseen!

Ja siis juu, mietin ihan että viitsinkö edes mainita sitä sulatuksesta tuhoutumista ettei tulisi turhia kurjia fiiliksiä ja stressejä kun tosiaan se ei kyllä yleistä ole, en nyt tarkista asiaa mutta muistikuva on että yli 90 % selviää sulatuksesta. Meilläkin siis oli kyllä vitrifikaatiolla v. 2019 pakastettu mutta sitähän ei tiedä miksi niin sitten kävi että tuhoutui, huonoa tuuria vaan, se oli kolmannen päivän alkio ja lääkärin sanoin sulatuksen jälkeen ”ihan möhjöä”. Ei siis ollut mitään jatkoviljelyä vaan ihan kolmannen päivän alkiona pakastettiin ja samanlaisena oli tarkoitus siirtää. Mutta tosiaan tota ei kyllä tapahdu juuri koskaan, mä en muista edes netissä juuri törmänneeni noihin tapauksiin.
 
@Kissanmallas
Hienoa että pääsitte heti (?) jatkamaan hoitoja, tsemppiä ja jaksamista. Niin, kai se välinpitämättömyys tms on sellasta itsen suojelua/ mielen suojautumista että kun ei odotakaan mitään niin ei sitten petykään, ei kai sitä oikeen muuten jaksaisi jos ihan vuosikaudet pyörisi lattialla itkemässä. Ja siis onhan tämä ihan erilaista nyt kun on yksi lapsi jo hoidoilla syntynyt ja sinänsä hävettää vähän valittaakaan ja tunnen suurta suurta surua niiden puolesta ketkä eivät ole hoidoilla onnistuneet.

Tuntuu se vaan niin kurjalta silti aina varsinkin kaikkien (!) muiden nopeat luomuraskautumiset ja sitten mistä nyt olen muutenkin puhunut mutta että kun ei tosiaan tunnu useilla ihmisillä mitään ymmärrystä tai myötätuntoa olevan näihin asioihin. Eräällekin kaverille kun puhuin näitä lapsettomuusjuttuja ja totesin että jatkan tietysti mutta en oikeesti enää jaksa(is) kun tässä on taas lähes 2 vuotta tahkottu niin kaveri vastasi leikkisän kepeästi että ”Noh noh, ei saa olla hätähousu”. Ja kaveri tietää siis historian ja nää kuviot ja itse tietysti raskautunut helposti vaikka on PCOkin.

En tiedä onko tässä nyt joku juttu että käyn nyt jotenkin uudelleen läpi niitä 2019 hoitojen ja erityisesti sitä edeltävän sen kauheen luomuyritysajan fiiliksiä kun olen tässä kyllä ollut varsin iloisin mielin mutta näiden uusien hoitojen myötä alkaa vahvasti lapsettomuusfiilikset nostaa taas päätään. Kai sitä odotti että toisella kerralla kaikki sujuisi helpommin, jopa luomusti. Kai se on se ikuinen lapsettoman identiteetti, joka tavallaan jää sinne äitiyden alle mutta tilaisuuden tullen on kuitenkin siellä takana olemassa. En ole siis muuten mitenkään katkera tai iloton tyyppi vaan päinvastoin olen lähes aina hyvällä tuulella mutta tää lapsettomuusasia on ollu mulle tosi tosi iso juttu ja vaikea. Noh, hyvinhän tässä sinänsä on asiat, täytyy vaan olla rautahermoinen :)

Tsemppiä kaikille ja jaksamista!
 
Kävin tuossa 2.5 yksityisellä gynellä tarkistuttamassa vähän että miltä näyttää ja ainakaan se ei estettä nähnyt. Mullahan on nyt 2.6 verikokeet missä otetaan nyt mm. amh joten jännä nähdä missä lukemissa se menee. Viimeksi marraskuu -18 se oli 1.03. Ja suunnittelukäynti on 10.6 ja siinä varmaan katsotaan myös uä.

Nopeasti kommentoin tohon näihin fiiliksiin ja kuinka se lapsettomuuden leima seuraa perässä: tuos yksityisen ultrassa 2.5 tosiaan näkyi molemmissa munasarjoissa kauniit follikkelit ( ovis oli juuri tulossa) ja se gyne meinasi että joskus elimistö tekee näin koska se tietää että aika alkaa olla vähissä. No siinä oli sitten hyvä tilaisuus yrittää luomusti ( siis koko ajan tottakai ollut yritys päällä) ja mun kierto yleensä on 28-29 pvää aika tarkalleen. No olen sairastanut koronan ja syönyt ab-kuurin. Kuukautisia ei kuulunut 28-29 ollenkaan vaan outoja menkkajuilintoja jotka meni ja tuli, pms-pahoinvointia, valkovuotoa. No saatatte arvata että odotukset nousi. Kunnes tajusin et mulla on hiiva eli luultavasti johtui ab-kuurista. No edelleen menkat odotutti itseään, ja mulla siis yleensä alkaa hyvissä ajoin tiputteluvuoto,, nyt ei merkkiäkään. Kunnes sitten kp31 yhtäkkiä alkoi tiputella ja kp32 ne helvetin menkat alkoi. Aloin kirjaimellisesti itkeä. Toivo heräsi, mutta ei, ei tää paska kroppa vaan osaa toimia luomusti.
Mutta loppukaneetti tähän siis se että mä ajattelin että toisen lapsen hoitokierros olisi harmoonisempi, hillitympi. Äh, saman vuoristoradan tässä saa varustautua käymään läpi. :) Sadun opetus. ;) ja toivottavasti en pahoita kenenkään mieltä joka vielå ensimmäistä on yrittämässä. Tottakai lähtökohta minulla on nyt eri.
 
  • Surullinen
Reactions: Karhurouvanen

Yhteistyössä