IVF/ICSI-hoidoissa oleville/sinne joutuville

Kiitos kaikille teille ihanille vastauksista! Soitan heti huomenna ja kysyn, olisikin ihan maailman hienoin juttu jos tuo alkion siirtäminen yksityiselle onnistuisi!!!!

Muistan kyllä sopimuksessa olleen mainintaa tuosta säilytysajan jälkeisestä ”itse yksityiselle taholle maksamisesta” mutta tulkitsin sen niin että se olisi kyse siitä että jos on alkioita ja hoitoja vielä jäljellä julkisella mutta että jostain syystä ei ole sen säilytysajan sisällä halunnut esim toista lasta yrittää mutta haluaa säilyttää mahdollisuuden siihen myöhemmälle, siis julkisiin hoitoihin niillä pakastetuilla alkioilla. Kun toisaalta eikös se ole niin että kun julkisen puolen hoitojen lapsiluku on täynnä eli kaksi lasta saatu niin eikös ne alkiot mene lahjoitukseen tai roskiin, en ole ainakaan ikinä kuullut että kukaan olisi siirtänyt näitä alkioita yksityiselle myöhempien lisälasten saantia varten, siis jos haluaa kolmannen tai enemmänkin lapsia vielä. Noh kattellaan.
 
vierailija
Pakastetut alkiot ovat teidän omaisuutta, eivät hoitotahon. Julkiselta puolelta ei mielellään haluttaisi antaa niitä yksityiselle mutta he eivät käsittääkseni voi siitä kieltäytyäkään. Jos vaan on taloudellisesti mahdollista niin siirtäisin tuon alkion yksityiselle ja siirrättäisin siellä (ja jatkaisin hoitoja yksityisellä jos ei tämä alkio tartu). Suosittelen Dextra lapsettomuusklinikkaa jos kerran asutte HUS-alueella.
 
  • Tykkää
Reactions: Karhurouvanen
Alkiohan on teidän, hoitotaho vain söilyttää sitä. Mielestäni alkiot voi siirtää yksityiselle myös säilytyssopimuksen päättyessä, miksei sitten aiemminkin..?
Toivottavasti asia selviää parhain päin!
@Karhurouvanen olin kanssa tulossa ehdottamaan että siirrätte omasolualkionne heti yksityiselle niin pääsette siellä siirtoon heti kun mahdollista. Mitä yksityistä klinikkaa olette ajatelleet?
Esikoinen on hoidoilla Felicitakselta niin sinne helppo mennä kun on jo väylä auki ettei tarvi mitään ensikäyntejä tahi höpötyksiä, itse asiassa varasin sinne jo hoidosuunnitteluajan tälle viikolle (ja jo jokunen viikko sitten varasin jo ennakoivasti lahjasoluneuvonta-ajan ettei tarvi sitten mitään odotella jos niikseen tulee).
 
vierailija
Kiitos kaikille teille ihanille vastauksista! Soitan heti huomenna ja kysyn, olisikin ihan maailman hienoin juttu jos tuo alkion siirtäminen yksityiselle onnistuisi!!!!

Muistan kyllä sopimuksessa olleen mainintaa tuosta säilytysajan jälkeisestä ”itse yksityiselle taholle maksamisesta” mutta tulkitsin sen niin että se olisi kyse siitä että jos on alkioita ja hoitoja vielä jäljellä julkisella mutta että jostain syystä ei ole sen säilytysajan sisällä halunnut esim toista lasta yrittää mutta haluaa säilyttää mahdollisuuden siihen myöhemmälle, siis julkisiin hoitoihin niillä pakastetuilla alkioilla. Kun toisaalta eikös se ole niin että kun julkisen puolen hoitojen lapsiluku on täynnä eli kaksi lasta saatu niin eikös ne alkiot mene lahjoitukseen tai roskiin, en ole ainakaan ikinä kuullut että kukaan olisi siirtänyt näitä alkioita yksityiselle myöhempien lisälasten saantia varten, siis jos haluaa kolmannen tai enemmänkin lapsia vielä. Noh kattellaan.
Omat alkiot saa käyttää loppuun julkisella! Säilytysajassa on varmasti joka paikassa joku rajoitus, ja toki naisen iässä jonkunlainen raja, mutta lapsiluku ei ole rajoittava tekijä. Sitten jos säilytysaika umpeutuu, voi alkiot siirrättää yksityiselle säilytykseen ja siellä siirrettäväksi.
 
  • Rakkaus
Reactions: Karhurouvanen
vierailija
Kiitos kaikille teille ihanille vastauksista! Soitan heti huomenna ja kysyn, olisikin ihan maailman hienoin juttu jos tuo alkion siirtäminen yksityiselle onnistuisi!!!!

Muistan kyllä sopimuksessa olleen mainintaa tuosta säilytysajan jälkeisestä ”itse yksityiselle taholle maksamisesta” mutta tulkitsin sen niin että se olisi kyse siitä että jos on alkioita ja hoitoja vielä jäljellä julkisella mutta että jostain syystä ei ole sen säilytysajan sisällä halunnut esim toista lasta yrittää mutta haluaa säilyttää mahdollisuuden siihen myöhemmälle, siis julkisiin hoitoihin niillä pakastetuilla alkioilla. Kun toisaalta eikös se ole niin että kun julkisen puolen hoitojen lapsiluku on täynnä eli kaksi lasta saatu niin eikös ne alkiot mene lahjoitukseen tai roskiin, en ole ainakaan ikinä kuullut että kukaan olisi siirtänyt näitä alkioita yksityiselle myöhempien lisälasten saantia varten, siis jos haluaa kolmannen tai enemmänkin lapsia vielä. Noh kattellaan.
Kaikki omat Alkiot saa käyttää julkisella vaikka olisi 2 lasta. Muistaakseni 41v ikään asti.
Ja pakastussopimusta saa uusia (voi maksaa).
Alkiot saa siirtää Julkiselta yksityiselle. Ne on teidän omaisuutta. Siitä joutuu kyllä itse maksamaan.
 
  • Rakkaus
Reactions: Karhurouvanen
Puhuin juuri TAYSIn hoitajan kanssa joka sanoi heti että ei ole mahdollista, lupasi nyt kuitenkin vielä selvittää asiaa ja palata asiaan tänään. Edelleen ovat kuulemma siinä kannassa että pitää tehdä jälkitarkastus viiden viikon päästä, mikä on musta aivan naurettavaa ja tietysti odottaa se välikierto.
 
Onko teillä, joilla ilmeisesti tästä alkioiden siirtämisestä julkiselta yksityiselle -asiasta on faktatietoa, niin ihan omakohtaista kokemusta asiasta? Jos, niin missä sairaanhoitopiirissä tämä on tapahtunut ja onko kyseessä ollut sellainen tilanne missä julkinen jo valmiiksi ostaa ivf-laboratoriopalvelut joltain yksityiseltä klinikalta?
 
Soittelin Felicitakselle ja sieltä kerrottiin että kyllä näin voi tehdä ja näin on heillä tehty että siirretty julkiselta pakastealkioita yksityiselle, tosin nämä on olleet HUSilta.

Odottelen nyt sitä soittoa TAYSin hoitajalta, voihan se olla että jos se onkin mahdollista, jos hoitaja ei vaan tiennyt asiasta. Kerrankin eräs hoitaja, mahdollisesti tämä sama, sanoi minulle että punktiosta ei saa lähteä kotiin junalla, ei vaikka on saattaja kuten joka tapauksessa olla pitää. Kysyin että mites sitten joku jolla ei autoa ole niin vastasi että taksilla sitten täytyy mennä, sitä varten on Kela-taksi. Tämä on kyllä nuori hoitaja mutta kuvastaa hyvin tuota TAYSIn yleistä tyyliä mitä olen itse kokenut. Myöhemmin tosin toinen hoitaja punktiossa sanoi että toki junalla saa mennä.
 
vierailija
Juu ei nuo hoitajat ole aina ihan kartalla asiassa jos toisessakaan...
Omakohtaista kokemusta toiseen paikkaan siirtämisestä ei ole, mutta KYSsin säilytyssopimuksessa puhutaan säilytyksen jatkamisesta "kyseisen palvelun tuottajan kanssa" (jos haluaa jatkaa säilytysajan jälkeen, sopimus tehtävä itse jne.). Tästä olen päätellyt, että siirto yksityiselle kyllä onnistuisi.
Katsopa mitä teillä siihen säilytyssopimukseen on kirjattu!

Tästä samasta ketjusta s. 759 kopsattu: "Omapolulla oli tuosta Usein kysytyissä kysymyksissä vain maininta, että"Alkioiden siirto klinikalta toiseen vaatii hyvän syyn ja suunnittelun. Parhaiten raskaus alkaa pakastetuista alkioista, jotka siirretään potilaalle kohtuun samassa klinikassa, jossa alkiot on pakastettu. ""

Siinä mielessä voisi ehkä kuitenkin olla viisainta antaa sen teidän alkion olla TAYSillä ja siirtää vauvanalku silloin kun se onnistuu. Raha on kuitenkin vain rahaa...
 
@Karhurouvanen Siis voi kilin**** mimmosta p*skaa joudut nyt ottamaan vastaan ihan tolkuttomasti. Todella toivon että jaksat taistella sen alkion yksityiselle. Onhan tuo nyt ihan kuraa ja uskon että ärsyttää ihan hulluna kun hoitajatkin tyrmää asioita ilman parempaa tietämystä. Älä anna periksi.

Omassa tilanteessa ei mitään uutta. Perjantaista ultraa odotellessa. Ei ihmeempiä oireita lääkkeistä, välillä vähän juilii alakerrassa ikävästi ja eilisestä asti on ollut ihme kuumia tuulahduksia ja yölläkin heräsin pariin otteeseen että tuli ihan sikakuuma. En ihmettele että vaihdevuosista kärsivät naiset on kärttysiä.
 
  • Tykkää
Reactions: Karhurouvanen
Juu ei nuo hoitajat ole aina ihan kartalla asiassa jos toisessakaan...
Omakohtaista kokemusta toiseen paikkaan siirtämisestä ei ole, mutta KYSsin säilytyssopimuksessa puhutaan säilytyksen jatkamisesta "kyseisen palvelun tuottajan kanssa" (jos haluaa jatkaa säilytysajan jälkeen, sopimus tehtävä itse jne.). Tästä olen päätellyt, että siirto yksityiselle kyllä onnistuisi.
Katsopa mitä teillä siihen säilytyssopimukseen on kirjattu!

Tästä samasta ketjusta s. 759 kopsattu: "Omapolulla oli tuosta Usein kysytyissä kysymyksissä vain maininta, että"Alkioiden siirto klinikalta toiseen vaatii hyvän syyn ja suunnittelun. Parhaiten raskaus alkaa pakastetuista alkioista, jotka siirretään potilaalle kohtuun samassa klinikassa, jossa alkiot on pakastettu. ""

Siinä mielessä voisi ehkä kuitenkin olla viisainta antaa sen teidän alkion olla TAYSillä ja siirtää vauvanalku silloin kun se onnistuu. Raha on kuitenkin vain rahaa...
Kiitos vastauksesta. TAYSin sopimuksessa lukee vaan että jos säilytystä haluaa jatkaa on asiasta ilmoitettava itse vähintään niin ja niin paljon ennen sopimuksen päättymistä ja säilytyksestä aiheutuvat kulut täytyy maksaa itse, siinä ei niiden käytöstä puhuta.

Niin ymmärrän tuon pointin että raha on vain rahaa, mutta tässä tapauksessa ei kun on kyse niin suurista summista (äitysrahaa käteen 20 000 €/vuosi tai 7000 € /vuosi) ja olen tätä nykyä yksin (itsellisenä) hoidoissa niin näillä rahoilla on ratkaisevan suuri merkitys meidän tulevaisuuden kannalta erityisesti kun asuntolainaakin on ja ovat kuitenkin ihan ”minun ansaitsemiani” rahoja (jotka suurin osa saa ihan normisti jos ei ole hedelmällisyysongelmia niin ei tarvi tällasia miettiäkään kun raskautuvat esikoisen ollessa noin 1-v) ja haaveissa on lisääkin lapsia joten jos vuositulot laskettaisiin uudestaan näiden hoitovapaan nollatulojen perusteella niin se menisi sitten niiden mukaan mahdollisissa myöhemmissäkin raskauksissa. Sosiaalitukien varaan en halua heittäytyä ja lisätulojen hankkiminen hoitovapaalla ollessa on rajallista joten pakko tässä on yrittää tulevaisuutta turvata jos/kun sellaiseen on mahdollisuus. Rahan perään en muuten ole ollenkaan mutta tämä kun liittyy myös lapseen ja ns. normaalielämän turvaamiseen.
 
  • Tykkää
Reactions: Wintersun ja Hermi
Tuntuu jotenkin tosi oudolta että riippumatta siitä, onko julkisella vai yksityisellä ja vieläpä sairaanhoitopiiristäkin, että joku muu saisi päättää miten sinun alkiota saa käyttää tai ei saa, tai saako sen siirtää. Jotenkin tuntuu että prosessista puuttuu inhimillisyys ihan ekana ja toisekseen olen vahvasti sitä mieltä että kenelläkään muulla ei kyllä voi olla valtaa päättää alkiosta kuin alkion "omistajalla". Me annettiin lupa käyttää tutkimukseen niitä alkioita jotka kuukahtaa omia aikojaan, mutta kyllä siitäkin piti kirjallinen lupa antaa klinikalle. Jännä juttu jos tuo on heidän tulkinta, että jos haluaa jatkaa pakastesäilytystä, se on sun ja maksat siitä mutta jos haluatkin siirtää muualle, se ei olekaan sun. Ristiriitaista.
 
Hoitaja soitti. Oli keskustellut ylilääkärin kanssa joka oli sanonut että alkioita ei voi siirtää yksityiselle ainakaan tässä tapauksessa koska on käytetty lahjoitettuja siittiöitä. Totta tosiaan, en tullut ajatelleeksi että nehän eivät ole kokonaan omasolualkioita :-S Kysyin sitten että jos kyseessä olisi pariskunta ja omat solut kaikki niin olisiko se sitten onnistunut mutta tähänkään ei tullut myöntävää vastausta, jotain selitteli että sellaista ei ole heillä tehty.

Noh, ehkä se on näin kun on nämä lahjasiittiöt selvittelen vielä vähän muualta mutta ehkä siinä tulee jotain niitä luovuttajan sopimuksia/oikeuksia tai kudoslakijuttuja.
Hoitaja kertoi lääkärin antaneen sellaisen ”myönnytyksen” että jälkitarkastus voidaan tehdä heillä jo kolmen viikon päästä, eikä viiden kuten aiemmin sanottiin. Mutta eipä se paljon auta kun kuitenkin sanoi että tämäkin lääkäri sanoi että kun hcg on ollut koholla niin se on vaikuttanut limakalvoon (joo sen ymmärrän mutta miten se enää siihen seuraavaan kiertoon ja limakalvoon vaikuttaa) ja siksi pitää odottaa vielä yksi kierto. Että en nyt tiedä sitten mitä merkitystä sillä jälkitarkastuksen aikaistamisella on kun joka tapauksessa jos haluavat sen kierron odottaa.

Noh näillä mennään, kai tällakin joku tarkoitus on. Torstaina nyt on se hoidonsuunnitteluaika Felicitaksella niin kattellaan sitten mitä tehdään ja mitä lääkäri siellä sanoo mutta luulen että yksityisellä on nyt jatkettava. Jos yksityisellä kaikki vaikuttaa hyvältä niin soitan vielä kerran TAYSIIN ja varmistan etteivätkö tosiaan voi tehdä sitä siirtoa siihen seuraavaan kiertoon jos jo vaikka kohta on jo hcg in nollissa mutta jos ei niin sitten varmaan sinne yksityiselle. Menen tänään hcg-labraan.
 
Niinpä, juu tuon lahjasiittiöalkijutun voin jotenkin ymmärtää mutta tosiaan tuo että jos on ihan omat alkiot, eikös se olisi ihan kaikkien edun mukaista jos ihmiset siirtelisivät niitä yksityiselle ja makselisivat sitten itse niitä siirtoja, säästyisi verorahojakin :-D Mitä haittaa siitä nyt olisi. Tosin tuohon nyt ei tullut ihan suoraa vastausta että onnistuisiko se pariskunnan omasolualkion kohdalla, onko ehkä niin että heillä ei ole sellaista tilannetta tullut vielä eteen? Luin kyllä juuri että TAYSissa tehdäön 30 % kaikista julkisen puolen hedelmöityshoidoista että luulisi siellä kaikenlaista olevan.

Mutta tosiaan tuntuu että täällä TAYSissa on ainakin tosi ehdoton linja kaikkeen, he eivät esim hyväksyneet että olisin lakon aikana käynyt luonnon kierron PAS-seurantaultrassa yksityisellä, jotta siirto sitten lakon jälkeen olisi voitu tehdä siellä TAYSissa ja siis sillä luonnon kierron PASin seurantaultrallahan ei juuri ole edes mitäön merkitystä kun siirtohan tehdäön kuitenkin vain tikutetun oviksen perusteella, ultrassahan vain katotaan sitä ennen että näyttääkö kaikki hyvältä. Muutakin kaikenlaista. Esim sanoivat mulle toistuvasti sekä hoitaja että lääkäri ettei luovuttajan ominaisuuksista saa esittää mitään toiveita, ei vaikka minulla on jo olemassa oleva lapsi. Löysin sitten hedelmöityshoitolaista aiheesta asiaa ja myöhemmin kun juttelin toisen hoitajan kanssa niin tämä sanoi että nimenomaan tällainen tilanne on sellainen missä olemassa olevan lapsen ominaisuudet huomioidaan luovuttajaa valitessa koska hedelmöityshoitolaissa sanotaan että tulisi pyrkiä siihen että luovutetuilla sukusoluilla alkunsa saanut lapsi ”istuu perheeseen”. Nyt tämä sattumanvaraisesti valittu luovuttaja on 25-35 cm pidempi kuin esikoisen isä ja esikoisen isä on hyvin tumma ja tämä luovuttaja vaalea. Ja esikoinen on siis kuten isänsä, tumma ja pieni. Ymmärrän ettei tietenkään julkisella voi valita mutta jos siellä on spermaa useammalta kuin yhdeltä luovuttajalta niin miksei voisi ottaa sitä joka paremmin sopii tilanteeseen. Että jos tästä jotain on oppinut niin sen että älä usko mitään mitä sanotaan vaan selvitä kaikki itse :-D Ja siis olen kyllä ihan ystävällinen ja asiallinen tyyppi että en ole mitenkään ”vaativa” ollut lähtökohtaisesti. Ja siis heillä on tosiaan se sääntöjen ettei edes jonotusaikana saa käydä yksityisellä hoidossa (tosin TAYSIN jono ensikäynnille on max 3 kk), mutta silti, en ymmärrä miksi haluavat sen kieltää.
 
Tavallaan ymmärrän mutta silti en. Miten se asiaa muuttaa missä se alkio laitettaisiin. Mutta joo protokollat on protokollia eikä niillä ole kyllä aina järjen tai käytännön kanssa mitään tekemistä.
Totta, näinhän se on, ja enhän mä sitä kotiin tänne omaan pakastimeen ole tuomassa vaan ihan virallinen suomalainen klinikka :-D Mutta joo siinä voi olla jotain esim hedelmöityshoito/kudoslain juttuja että niitä luovutettuja soluja ei saa luovuttaa eteen päin vaan että luovutussopimus koskee tiettyä yksikköä tms.
 
vierailija
Hoitaja soitti. Oli keskustellut ylilääkärin kanssa joka oli sanonut että alkioita ei voi siirtää yksityiselle ainakaan tässä tapauksessa koska on käytetty lahjoitettuja siittiöitä. Totta tosiaan, en tullut ajatelleeksi että nehän eivät ole kokonaan omasolualkioita :-S Kysyin sitten että jos kyseessä olisi pariskunta ja omat solut kaikki niin olisiko se sitten onnistunut mutta tähänkään ei tullut myöntävää vastausta, jotain selitteli että sellaista ei ole heillä tehty.

Noh, ehkä se on näin kun on nämä lahjasiittiöt selvittelen vielä vähän muualta mutta ehkä siinä tulee jotain niitä luovuttajan sopimuksia/oikeuksia tai kudoslakijuttuja.
Hoitaja kertoi lääkärin antaneen sellaisen ”myönnytyksen” että jälkitarkastus voidaan tehdä heillä jo kolmen viikon päästä, eikä viiden kuten aiemmin sanottiin. Mutta eipä se paljon auta kun kuitenkin sanoi että tämäkin lääkäri sanoi että kun hcg on ollut koholla niin se on vaikuttanut limakalvoon (joo sen ymmärrän mutta miten se enää siihen seuraavaan kiertoon ja limakalvoon vaikuttaa) ja siksi pitää odottaa vielä yksi kierto. Että en nyt tiedä sitten mitä merkitystä sillä jälkitarkastuksen aikaistamisella on kun joka tapauksessa jos haluavat sen kierron odottaa.

Noh näillä mennään, kai tällakin joku tarkoitus on. Torstaina nyt on se hoidonsuunnitteluaika Felicitaksella niin kattellaan sitten mitä tehdään ja mitä lääkäri siellä sanoo mutta luulen että yksityisellä on nyt jatkettava. Jos yksityisellä kaikki vaikuttaa hyvältä niin soitan vielä kerran TAYSIIN ja varmistan etteivätkö tosiaan voi tehdä sitä siirtoa siihen seuraavaan kiertoon jos jo vaikka kohta on jo hcg in nollissa mutta jos ei niin sitten varmaan sinne yksityiselle. Menen tänään hcg-labraan.
On kyllä harmillinen tapaus. Mutta siis pisti vaan miettimään olet itsellisenä tekemässä hoitoja. Tulit kuitenkin luomuna raskaaksi? Eli sinulla on joku mies joka sai sinut raskaaksi. Eikö ole hiukan riskialtista kesken hoitojen harrastaa seksiä ilman ehkäisyä. Tietääkö mies keskenmenostasi? Miksi et käytä hänen siittiöitä?
 
Niinpä, juu tuon lahjasiittiöalkijutun voin jotenkin ymmärtää mutta tosiaan tuo että jos on ihan omat alkiot, eikös se olisi ihan kaikkien edun mukaista jos ihmiset siirtelisivät niitä yksityiselle ja makselisivat sitten itse niitä siirtoja, säästyisi verorahojakin :-D Mitä haittaa siitä nyt olisi. Tosin tuohon nyt ei tullut ihan suoraa vastausta että onnistuisiko se pariskunnan omasolualkion kohdalla, onko ehkä niin että heillä ei ole sellaista tilannetta tullut vielä eteen? Luin kyllä juuri että TAYSissa tehdäön 30 % kaikista julkisen puolen hedelmöityshoidoista että luulisi siellä kaikenlaista olevan.

Mutta tosiaan tuntuu että täällä TAYSissa on ainakin tosi ehdoton linja kaikkeen, he eivät esim hyväksyneet että olisin lakon aikana käynyt luonnon kierron PAS-seurantaultrassa yksityisellä, jotta siirto sitten lakon jälkeen olisi voitu tehdä siellä TAYSissa ja siis sillä luonnon kierron PASin seurantaultrallahan ei juuri ole edes mitäön merkitystä kun siirtohan tehdäön kuitenkin vain tikutetun oviksen perusteella, ultrassahan vain katotaan sitä ennen että näyttääkö kaikki hyvältä. Muutakin kaikenlaista. Esim sanoivat mulle toistuvasti sekä hoitaja että lääkäri ettei luovuttajan ominaisuuksista saa esittää mitään toiveita, ei vaikka minulla on jo olemassa oleva lapsi. Löysin sitten hedelmöityshoitolaista aiheesta asiaa ja myöhemmin kun juttelin toisen hoitajan kanssa niin tämä sanoi että nimenomaan tällainen tilanne on sellainen missä olemassa olevan lapsen ominaisuudet huomioidaan luovuttajaa valitessa koska hedelmöityshoitolaissa sanotaan että tulisi pyrkiä siihen että luovutetuilla sukusoluilla alkunsa saanut lapsi ”istuu perheeseen”. Nyt tämä sattumanvaraisesti valittu luovuttaja on 25-35 cm pidempi kuin esikoisen isä ja esikoisen isä on hyvin tumma ja tämä luovuttaja vaalea. Ja esikoinen on siis kuten isänsä, tumma ja pieni. Ymmärrän ettei tietenkään julkisella voi valita mutta jos siellä on spermaa useammalta kuin yhdeltä luovuttajalta niin miksei voisi ottaa sitä joka paremmin sopii tilanteeseen. Että jos tästä jotain on oppinut niin sen että älä usko mitään mitä sanotaan vaan selvitä kaikki itse :-D Ja siis olen kyllä ihan ystävällinen ja asiallinen tyyppi että en ole mitenkään ”vaativa” ollut lähtökohtaisesti. Ja siis heillä on tosiaan se sääntöjen ettei edes jonotusaikana saa käydä yksityisellä hoidossa (tosin TAYSIN jono ensikäynnille on max 3 kk), mutta silti, en ymmärrä miksi haluavat sen kieltää.
Lukasimpa ihan sivistyksen vuoksi tuon lain hedelmöityshoidoista eikä siellä ainakaan minusta kielletä siirtämästä toiselle palveluntuottajalle alkiota johon on käytetty luovutettua sukusolua. Sen sijaan edellytetään että jos esim. sukusoluja, vaikka siittiöitä, luovutetaan toiselle palveluntuottajalle niin siitä on oltava rekisterissä merkintä. Toki se joka sukusoluja on antanut käyttöön, on ne antanut tietylle palveluntuottajalle että en sitten tiedä missä siitä on säädetty saako palveluntuottaja siirtää sukusoluja toiselle palveluntuottajalle ilman erityisiä lupia asianomaiselta. Ja lisäksi tuosta ominaisuusasiastakin että "Jos hedelmöityshoidossa käytetään luovutettuja sukusoluja, hoitavan lääkärin tulee valita sukusolut, joiden luovuttaja muistuttaa ulkonäöltään syntyvän lapsen asianomaista vanhempaa, jollei hoitoa saavan tahdosta muuta johdu". Toistan, hoitoa saavan tahdosta!

Sori tää ei varmasti sua auta yhtään. Ärsyttää vaan tuommonen pompottelu. Ja ihan samaa mieltä tuosta että luulis että ne on vaan helpottuneita siitä jos joku siirtyy julkiselta yksityiselle mutta en sitten tiiä onko siellä takana joku mekanismi että ne saa siitä jotenkin tukea tms enemmän... yleensä raha ratkasee valitettavasti. Ja ehkä siellä on se suurin peikko sitten noissa ultrahommissakin takimmainen syy ja hirivityshän on se että kenen syy ja vastuu on jos joku asia ei mene niinku strömssöössä, kuka teki tai näki tai ei huomannyt jotain. Sehän on viranomaisten kauhistus kun pitää semmosta asiaa alkaa käsittelemään, oli aihe mikä tahansa...
 
  • Rakkaus
Reactions: Karhurouvanen
On kyllä harmillinen tapaus. Mutta siis pisti vaan miettimään olet itsellisenä tekemässä hoitoja. Tulit kuitenkin luomuna raskaaksi? Eli sinulla on joku mies joka sai sinut raskaaksi. Eikö ole hiukan riskialtista kesken hoitojen harrastaa seksiä ilman ehkäisyä. Tietääkö mies keskenmenostasi? Miksi et käytä hänen siittiöitä?
Miksi sinulle tuli mieleen että mies ei ehkä tietäisi asiasta? Mies tietysti tietää asiasta, hän minua tässä asiassa haluaa auttaa. Millä lailla olisi riskialtista kesken hoitojen harrastaa seksiä ilman ehkäisyä? Sehän tässä on toivomuksena raskaaksi tuleminen. Julkisella ei voi käyttää tutun luovuttajan siittiöitä, ainakaan TAYSissa, olen asian selvittänyt ennen hoitoja.

Mulla on siis tilanne että en tule (normaalisti) raskaaksi ilman hoitoja ja munasolureservi on ollut erittäin huono jo ennen kuin täytin 30 (AMH 0,5 silloin, nyt 0,33) joten aikaa ei ole hukattavaksi, siksi haluan käyttää kaikki mahdollisuudet raskautumisen suhteen. Jollei minulla olisi tällaista tilannetta että tarvitsen hoitoja raskautuakseni, en olisi missään tapauksessa hakeutunut hoitoihin yksin, raskautuakseni siittiöillä, joiden luovuttajasta minulla ei ole mitään tietoa, vaan hoitaisin asian ihan luonnollista tietä jotta tietäisin/voisin valita lapsen biologisen isän (”luovuttajan”), miehiä tähän hommaan löytyy kyllä. Hoitokierroissa ”luomuyritystä”/seksiä ei saa olla mutta tässähän ei ollut kyseessä hoitokierto kun PAS peruuntui lakon takia.
 
Viimeksi muokattu:
Lukasimpa ihan sivistyksen vuoksi tuon lain hedelmöityshoidoista eikä siellä ainakaan minusta kielletä siirtämästä toiselle palveluntuottajalle alkiota johon on käytetty luovutettua sukusolua. Sen sijaan edellytetään että jos esim. sukusoluja, vaikka siittiöitä, luovutetaan toiselle palveluntuottajalle niin siitä on oltava rekisterissä merkintä. Toki se joka sukusoluja on antanut käyttöön, on ne antanut tietylle palveluntuottajalle että en sitten tiedä missä siitä on säädetty saako palveluntuottaja siirtää sukusoluja toiselle palveluntuottajalle ilman erityisiä lupia asianomaiselta. Ja lisäksi tuosta ominaisuusasiastakin että "Jos hedelmöityshoidossa käytetään luovutettuja sukusoluja, hoitavan lääkärin tulee valita sukusolut, joiden luovuttaja muistuttaa ulkonäöltään syntyvän lapsen asianomaista vanhempaa, jollei hoitoa saavan tahdosta muuta johdu". Toistan, hoitoa saavan tahdosta!

Sori tää ei varmasti sua auta yhtään. Ärsyttää vaan tuommonen pompottelu. Ja ihan samaa mieltä tuosta että luulis että ne on vaan helpottuneita siitä jos joku siirtyy julkiselta yksityiselle mutta en sitten tiiä onko siellä takana joku mekanismi että ne saa siitä jotenkin tukea tms enemmän... yleensä raha ratkasee valitettavasti. Ja ehkä siellä on se suurin peikko sitten noissa ultrahommissakin takimmainen syy ja hirivityshän on se että kenen syy ja vastuu on jos joku asia ei mene niinku strömssöössä, kuka teki tai näki tai ei huomannyt jotain. Sehän on viranomaisten kauhistus kun pitää semmosta asiaa alkaa käsittelemään, oli aihe mikä tahansa...
Niin, sinänsä ymmärrän tuon ultrahomman kun on julkisesta kyse että pitävät laajoja linjoja eivätkä ala räätälöimään ja poukkoilemaan. Mutta toisaalta kun kyseessä nyt oli noin yksinkertainen asia kuin luonnon PASin seurantaulta (eikä siis esim ivf-ultra) ja erikoistilanne (lakko) niin ajattelin kysyä.

Kiitos @Hermi ! Juu tuo onkin tuttu juttu tuo minkä lainasit noihin luovutettujen sukusolujen valintaan liittyen, sitä juuri siteerasin klinikallekin. Kiva kun jaksoit kirjoittaa siitä sukusolujen siirrosta toiselle palveluntuottajalle, aion vielä huomenna soittaa HUSille ja kysyä miten heillä on tämän kanssa, tänään olivat jo kiinni.
 
  • Tykkää
Reactions: Hermi

Yhteistyössä