IVF/ICSI-hoidoissa oleville/sinne joutuville

Lääkäri sanoi jos ei testissä näy plussana edes se gonadotropiini (viimeisestä annoksesta on vajaa viikko), niin ei se tuosta enää plussaksi muutu. Normaalin kaavan mukaan testipäivä olisi jo ollut, eikä uusi kierto ala ennen kun keltarauhaslääkkeen vaikutus lakkaa. Lopetin tukilääkkeet ja seuraavaa kiertoa kohti vaan mahdollisimman nopeasti, ettei mene viikkoja hukkaan. Taukoa tulee kuitenkin ennen PAS:a. Tällaista tällä kertaa.
 
  • Surullinen
Reactions: Lumitalvi ja Nato
@MammaMimosa mä laitan sulle yksityisesti viestiä jos osaan. Ois kiva kuulla lisää asiasta ja saada vaikka jotain vinkkejä. Kaikki tieto tervetullutta juuri nyt.

Ainiin, tiedosta puheenollen. Kertoisitteko vielä millä kaikella olette buustanneet itseänne ja kumppania punktiota varten? Meillä siis miehestä johtuva lapsettomuus, mutta mulle on tullut vuosia lisää ja kai minussakin jotain vikaa on, kun yksikään 7:stä alkiosta ei jakautunut/kuoli sulatuksessa ja tästä ei raskaus alkanut?

Laitelkaahan te muut niitä testikuvia mitä tutkailla/ihailla <3
Hei! Mähän aloin tuossa joulukuussa syömään DHEA-hormonia ja tarkoitus oli syödä sitä 3 kk ja sen jälkeen tehdä IVF-hoito. Ja samalla mun miehelle suositeltiin Sermatrop Alfa ravintolisää. Paketin mukaan auttaa ylläpitämään normaalia hedelmällisyyttä ja lisääntymistä.. edistää normaalia siittiöiden muodostumista. No, molemmat ehdittiin popsia kuukausi noita, kun nyt sitten luomusti jostain ihmeestä raskauduin. Mutta tuota DHEA:lla on tarkoitus parantaa munasolujen laatua ja suositus on, että syödään tuo 3 kk ennen simulaatiota.
 
  • Tykkää
Reactions: Nato
@Nato niin minustakin alemmassa näkyy paremmin. Ärsyttävää kun PC-liuskoihin on tullut se viivanpaikka.

Minä oon buustannut itseäni Donaferty-pussukoilla 2x/pv. Sain vinkin omalta lääkäriltä, kuulemma erityisesti meille PCOS-naisille voisi olla tästä hyötyä. Ekan kerran oli käytössä silloin kun plussasin ja nyt tässä uudessa hoidossa olen myös käyttänyt. Ja mikäli raskaus alkaa niin tuota käytetään myös alkuraskauden aikana.
 
@MammaMimosa alemmassa näkyy jotain hailua! Ylemmässä mielestäni samanlainen "viivanpaikka" mitä minä sain, mutta alemmassa saattaisi olla aavistus väriä! Toivotaan, että tärppää!

@Lumitalvi kiitos vinkistä! Saako tuota DHEAta ilman reseptiä?
Suomessa on reseptilääke ja oli tammikuussa tosi huonosti saatavilla (tukusta loppu). Nyt kait taas saatavilla. Se on myös urheilussa kielletty aine, jos kilpaurheilua harrastaa. Tuo mun miehen lääke ei ollut reseptillä muta ihan hirveän kallista kylläkin.
 
Ei hitsi mä sekoan tähän touhuun!!! Huomenna olisi virallinen testipäivä mutta tein testin aamulla. Rfsun testiin tuli haamu....ei hemmetti miten voi tulla haamu tässä vaiheessa! Eikö sen pitäisi olla jo joko blancko tai kunnon viiva!! Tein vielä clear bluen digitaalin mutta idioottina pidin sitä liianvähän aikaan eikä se toiminut. Avasin kuitenkin testerin ja siinä oli kaksi ihan vahvaa viivaa. En kyllä tiedä voiko sitä tulkita kuten normi testiä. Äh....pakko mennä ostamaan lisää testejä.
Anteeksi itsekäs sekava viesti :)
 
Anteeksi itsekäs sekava viesti
Mulla tuo RFSU:n testi antoi alussa varsinkin aamupissasta hailakampia viivoja kuin esim. edellisenä iltana ja aiheitti kyllä ahdistusta. Testaappa rauhassa uudelleen muutaman tunnin pidätyksen jälkeen.
 
  • Tykkää
Reactions: Jeppis83
vierailija
Voisin liittyä keskusteluun mukaan jos suinkin käy! Toissapäivänä oli elämäni ensimmäinen alkionsiirto, pas. 5pv blasto oli. Hypeririskin takia ei päästy joulukuussa tuoresiirtoon ja tammikuun kierto meni viikonlopun takia mönkään. Tämä tehtiin lääkkeelliseen kiertoon. Eli nyt taitaa olla pp2? Kauheen jännittävää! Stressaa että "pitäisikö" nyt olla jo jotain oireita, tyyliin tuntea kiinnittyminen tms.. Olo on kaikinpuolin tavallinen kokemuksia?
 
vierailijaNato
Wau Jeppis!! Uskomatonta! Varovaiset onnen toivotukset. Oliko sulla minkä ikäinen alkio siirrettäessä?

Vierailijalle tervetuloa, mukaan mahtuu aina ja samassa veneessä täällä kaikki ollaan, toiset vähän pidempään tahkonneena ja toiset vähemmän :)
Moni on ollut oireeton siirron jälkeen niinkuin Jeppis tuossa edellä.
Itselläni taas siirron jälkeen alavatsaa on painanut joskus, tuntuu kuin olisi pallo siellä. Sitten tukilääkkeet (onks sul luget tai Terolutit?) aiheuttaa noita rintojen pingottuneisuuta joskus, menkkaoloja ja vaikka mitä, raskaus ei kuitenkaan ole minulla alkanut. Sitten sitä siirron jälkeen tutkii itseään niin tarkasti että kaikki muutokset, tuntemukset rekisteröi helposti.
Tsemppiä odotykseen ja sitä parhainta onnea!
 
vierailija
Mulla on cyclogestit tukilääkkeenä. Ja zumenonia menee samalla, jompikumpi aiheuttaa kyllä tissikipua kun särki jo ennen siirtoa. Kiitos paljon! Täytyy joku nimimerkki keksiä kohta
 
Kiitos onnitteluista! Tänään on virallinen testipäivä ja digi näytti raskaana 2-3 eli kai se on uskottava.

@Nato : tää oli 3 pv alkio, 8 soluinen muistaakseni.

@marrasmai: älä huoli jos ei mitään näy vielä. Mulla ei näkynyt mitään 10pp kohdalla ja sitten 13pp kohdalla oli se ihan selkeä plussa. Sama juttu viimeksi tuoresiirron jälkeen (joka meni kuitenkin heti kesken).

@LARA83:hyvä että olette saaneet sentään ajan sinne. Tää on hidasta hommaa ja tarvitaan vaan paljon malttia.
 
Linkkasin virheellisesti @marrasmai kun piti kommentoida @MammaMimosa lle :)
 
Hei, mahtaisikohan kukaan tietää näin randomia asiaa kuin Ovitrellen neuloista. Apteekista oli annettu myös 5mm neuloja ja erehdyksestä pistin yhden naksun sillä 8mm sijasta. Yliopiston Apteekista eivät osanneet sanoa, menikö mitään sisään taikka uskaltaisiko pistää toisen kerran yhden naksun. On sunnuntai enkä ehkä saa lääkäriltä tekstiviestiini vastausta tänään. Kurja, jos meni testikierros tämän takia pieleen.
 
Olen saanut Ovitrelleen kahdenlaisia neuloja (pidempi on 12mm, joka ei ollut pakkauksen mukana), enkä yhtään tullut edes ajatelleeksi että koolla voisi olla jotain merkitystä, kun pistosmäärä on kuitenkin ollut aina ihan reilu, eli useampi naksautus. Yhden naksautuksen annoksista minulla ei valitettavasti ole kokemusta, mutta loogisesti päätellen neulan pituuden ei pitäisi vaikuttaa, kunhan ennen pistosta neula on täynnä lääkeainetta, eli päässä on se pisara. Silloin lääkeainetta tulee läpi annosteltu määrä ja neula jää edelleen täyteen.
Ihan mielenkiinnosta kysyn mitä testailet ja miksi sinulla on niin pienet annokset?
 
vierailijaNato
Hei, mahtaisikohan kukaan tietää näin randomia asiaa kuin Ovitrellen neuloista. Apteekista oli annettu myös 5mm neuloja ja erehdyksestä pistin yhden naksun sillä 8mm sijasta. Yliopiston Apteekista eivät osanneet sanoa, menikö mitään sisään taikka uskaltaisiko pistää toisen kerran yhden naksun. On sunnuntai enkä ehkä saa lääkäriltä tekstiviestiini vastausta tänään. Kurja, jos meni testikierros tämän takia pieleen.
Mulla sama! Apteekissa kysyivät sillon multa, että minkä kokoisia neuloja laitetaan mukaan ja minä olin että "häh?!" - mistä minä tietäisin. Multa ei ikinä aiemmin ole edes kysytty, kamat on tullut automaattisesti mukaan.
Apteekkari selitti, että Ovitrellen kuiva-aine SAATTAA kiteytyä ja siksi neulan paksuudella on väliä ettei kiteet tuki neulaa ja mitään ei tule ulos.
Apteekkari soitti lääkevalmistajalle ja tiedusteli asiaa neulan paksuudesta, mutta edes siellä tällainen ei ollut tullut vastaan, joten he päättelivät ettei neulan paksuudella ole väliä, aine tulee kyllä läpi eikä kiteydy.

Kokeilitko Rusakkoinen tuleeko aine läpi neulasta normaalisti tai onks sul vara valuttaa sitä vähän hukkaan ihan vaan nöhdäksesi että läpi tulee?
 
  • Tykkää
Reactions: Rusakkonen
Hei, kiitoksia! Kyllä sieltä ainakin jotain läpi tuli, koska piikin päässä oli jälkeenpäin pisara. Tosiaan muuten esim. Insuliinissa on lyhyemmät neulat. Nyt illalla lääkäri vastasi tekstiviestiini sanoen, että iho on 2mm paksu, vaikka rasvaa alla olisikin, joten hänen mielestään kaikki hyvin. No huh huh. Ensi kerralla käytän 8mm neulaa ja sitten yritän muistaa pyytää klinikalta lisää neuloja, kun olen Hesassa. Kyseessä siis testikierros, kokeillaan, kuinka progesteroni nousee pumppaamalla aivolisäkettä Gonapeptylin ja Ovitrelle-naksujen avulla joka toinen päivä, ja sitten otetaan BeReady-testi. Pieni annos siis näihin, mutta irroituspistoksessa minulla oli 15 yksikköä. Arvellaan, että minulla voisi olla Terolutin imeytymisessä joitain ongelmia ja kuulemma oman progesteronin käyttö mahdollisesti tuettuna muulla lisäprogesteronilla voisi olla parempi. Katsotaan, miten on. Ainakin estrogeeni toimi, limakalvo oli Letroja käytettäessä (ilman lisäprogesteronia) samainen 7,4mm kp10 kuin estrogeenilla kasvatettaessa lääkkeellisessä kierrossa. Nyt siis avustettu luonnonkierto.
 
Viimeksi muokattu:
Sinne plompsahti solumassat ja limakalvot vessasta alas, eli kp1 täällä tänään ja takki tyhjä.

Lähetettiin Tyksiin tiedustelu jonoista ja miten asiassa edetään. Yksityiselle ei vaan ole vara vaikka miten yritettäs.
 
  • Surullinen
Reactions: marrasmai

Yhteistyössä