Ivf hoitoja lapsettomille

Haikala: Ei ne petä sua! Huomenna saat pikkuisen, eikun pikkuiset(?) kyytiisi! Ja pääset piinailemaan ja tietty tekemään sen positiivisen raskaustestin =)
Mä litkin punaviinia lasillisen viimisimmissä oi-hoidoissa, mutta nyt en ole uskaltanut ottaa tippaakaan alkomahoolia siirron jälkeen. Ehkä olisin voinutkin, mutta jotenkin tuntuu että nyt piti pelata varman päälle (vaikke pienestä määrästä olekaan tutkitusti haittaa)
Ja sitäpaitsi alkanut vähän jo tökkimään toi punkku, kun tosiaan sitä niin useasti litkin. Onneksi käytiin Espanjasta hakemassa parin euron pulloja ;)
Enemmän mä haluan käyttää nyt hyväkseni vitamiineja ja muita pilipali-juttuja (mieheni sanoo noin), kuten vehnänalkioöljy.

Helgelle hemaisevaa vappua petipuuhiin :LOL:

Koskas Tiukulla oli testipäivä? <3 Täällä pidetään peukut pystyssä, että edes toinen tarraisi. Tai mieluummi kummatkin =)


Strawberry Oliko sulla nyt lähipäivinä tai sitten jo ollu punktio? Jos niin kuinka on sujunut?

Tays on selkeesti huijannut mua. Lääkäri puhui TOP-alkiosta. No tänään sain postissa diagnoosin, jossa puhuttiin että siirrossa oli:
4- soluinen ja luokaltaan 2,5 alkio.
Olen hulluna googlettanut (Google pitäisi poistaa mun käytöstä jotenkin...) ja nettitietoni perusteella Tämä 2,5 ei ole parhain mahdollinen lukema! Ei sinänsä, uskon kyllä että on hyvä alkio, mutta TOP? Vai tarkoittaako top, että se olis paras niistä kolmesta, vai häh? :headwall: Eikös täällä ollut Tayssilaisia antamassa mielipidettään?

No, sinänsä asiallahan ei nyt ole niin väliä minkään muun kuin uteliaisuuteni kannalta.
 
Kiitti Aniraz!! Helpotti jo hieman! Oispa se joku nirhauma vaan...

Ei oo veritestiä ollenkaan. Pähkäilen just et voisinkoha tehä jo tänään päivätestin mielen rauhan takia tai edes huomenna. Kaapissa testi 12,5 herkkyydellä. Kun vaan malttais olla tekemättä...
Mä en vaan kestä tätä epätietoisuutta!!
 
Neppu Pari syvaa hengenvetoa ja mieli rauhalliseksi :) ja odottele testipaivaan saakka. Niin kuin kaikki tiedamme, oireet voivat olla vaikka mita. Kenella tuntuu, etta mekat alkavat, toisilla ei mitaan oiretta, milloin Lugesteron aiheuttaa kummallisia oireita ja kaikki voivat enteilla raskautta. Itse olen todennut, etta turha hermostua oireista, kun niista en mitaan tieda mika oikeasti kuuluu raskauteen kohdallani, kun sellaista en ole koskaan kokenut. Oikeasti kaikki oireet voivat kuulua raskautumiseen, kaikilla yksilollisesti.

Haikala Huimasti onnea tiistaille!

-StrawBerry- Tanaan taitaa olla teilla siirto, eikos juu? Toivottavasti meni hyvin ja kovasti onnea matkaan!

HelgeR No hoh, onko sulla nyt eri laakitys tahan, kun laakkeet eivat ole tehonneet? Mulle laakari on monesti ennen hoitoa sanonut, etta on tosi tarkeaa saada hoidon alle hyva kierto. Mita se ikina tarkoittaakaan; normaali/saannollinen tms. Mulle kun kavi kerran niin, etta ensimmainen IVF-aloitus jouduttiin keskeyttamaan ennen piikkeja, kun pohjalla ollut kierto oli kummallinen eivatka follit kasvaneet tasaisesti ja tassa oli syyna mahdollisesti epanormi kierto alla (vaikka en ole koskaan karsinyt epasaannollisesta kierrosta, menkat kuin alkavat minuuutilleen ajallaan) tai jarkyttava ensimmaisen hoidon jannitys. Mutta taas kerran, mika johtuu mistakin, niin ei kylla kukaan tieda... Mutta mutta, onneksi teilla osuu pyhalle tuo peiton heiluttelu, kaikki peukut teille peittojen valiin ;)!

Tiuku_2013 Niin totta on, etta ei alkion tarvi olla huippuluokkaa, kun kaikki tahdet ovat vain oikeassa asennossa, raskautumisen mahdollisuus niissakin on. Ensimmaiset hoidot ovat meilla olleet ihan arpapelia, kun meissa ei ole sinansa mitaan vikaa mita hoitaa, muuta kuin rupuiset munasolut. Taytyy vain kokeilla eri vaihtoehtoja, kun ei tieda miten itsella mikakin laake toimii.

Hoidoissa mulla on ollut aina pitka kaava, laakarin mukaan hoito on helpompi ajoittaa ja siina on enemman pelivaraa. Enka siihen ole koskaan kummemmin puuttunut, olen siihen tietoon luottanut. Ensimmaisella IVF-kierroksella mulla oli kaytossa vain Synarela, Gonal-F ja irroitukseen Pregnyl, punktion jalkeen Luget 800mg. Punktiossa saatiin muistaakseni jotain 17 rakkulaa ja vain yksi 8-soluinen selvisi ja siirrettiin, muut kuukahtivat heti alkuun, eika mitaan saatu pakkaseen.

Toisella kierroksella pidettiin Synarela, Gonal-F ja otettiin Menopur pienella annoksella rinnalle ja Ovitrelle oli irroituksena ja sama maara Lugesteronia. Talla mixilla saatiin taas vain yksi ja huonompi laatuinen kuin ensimmaisella kerralla, mutta siirrettiin se kuitenkin. Tassa piti kayttaa alkioliimaa kiinnitykseen, mutta rupuisen alkion kuori oli niin ohut, etta sita ei voitu kayttaa. No eihan siita mitaan tullut ja maailmani kaatui. Olin kaameassa kunnossa taman hoidon jalkeen...

Itseni koottuani uusi rundi kayntiin. Ennen kolmatta soin kaksi kuukautta ja syon edelleen DHEAta, raskausvitamiinia, jossa tarkeimpana foolihappo. Aloitettiin Synarelalla, mutta vaihdettiin Menopurin ja Gonalin suhteita, nyt siis Menopuria oli 225 ja Gonalia vain 100. Irroituksena oli nyt Pregnyl. Samoin alkoi kortisonin syonti ja jatkuu edelleen. Siirretylle alkiolle tehtiin kuorenavaus ja nyt pystyttiin kayttamaan liimaakin ja kolme hyvaa saatiin pakkaseen, edelleen jee sille :)!

Siirron jalkeen yllatyksekseni laakari antoi Gonapeptylin pistettavaksi pari paivaa siirosta, joten on nyt sitakin sitten kokeiltu. En ole ehdotellut naita toimenpiteita itse laakarille, tosin edellisilla kerroilla olen naista vahan kysellyt, mutta vain ajatuksella, etta mita lisamahdollisuuksia meilla on viela kaytettavana.

Eli jotain edistysta tassa on tapahtunut vuoden aikana, onko se DHEA, kortisoni, vai laakkeiden uudelleen mixaus, sita emme koskaan saa tietaa, mutta se tiedetaan ainakin, etta eteenpain on menty. Mutta itselleni tarkeimpana tahan kolmanteen, parhaimmalta kuulostavaan kierrokseen on toiminut oma mieli, olen kauhean luottavainen, rauhallinen kuin joogi :) ja yritan harjoittaa mielen lujuutta tassa samalla, henkista kasvua siis. En halua enaa romahtaa vaan kasvaa naista edesottamuksista ja tiedan, etta onni tulee kylla meille, taytyy vain jaksaa ja uskoa.

Mieheni alkaa olla paljon hermostuneempi, kun hanella on muistissa edellinen romahtamiseni, se oli jarkyttavaa molemmille ja olen siita edelleen pahoillani hanen puolestaan, se oli sanalla sanoen jarkyttavaa. Sita pelottaa edelleen, etta menen samanlaiseen tilaan, kyselee koko ajan milta tuntuu. Mutta sanoikin tassa yksi paiva mulle: "Me ollaan kuule hyva tiimi!". Eipa siihen ollut mitaan lisattavaa :).
 
Esikoista yrittävät IVF-hoitolaiset
Nimimerkki.....................Tuleva hoito..................Ajankohta
Rachel79..*33...................2.ICSI.. .....................huhtikuu
Snipsu..........................1.IVF... ......... ...........kevät 2013
Mohair.........................2.IVF.... ........ ............huhtikuu 2013
Haikala..*25v..................1.ICSI/3.PAS ..............huhti-toukokuu 2013?
grosjean..*31v.............2.IVF........ .... .............syksy 2013?
ambrosio..*31v...........2.IVF......... .... ............touko-kesäkuu 2013?
Helge..*31v................2.IVF....... .... ................elokuu 2013?
RBAM..*31v.................2.IVF/1.PAS.... ....... .....toukokuu
ainox..*28v................2.IVF/ICSI?............................?
aniraz..*31v.............2.IVF/ICSI............toukokuu tai elokuu 2013?
piu_pau..*30v............2.ICSI......... ....................elokuu
Toive13..*35v.............1.IVF/1.PAS...................toukokuu
Nannukka81.. *31v.........2.ICSI/1.PAS...........touko-kesäkuu
Valoa..*29v......................2.IVF/1.PAS.....................?
toivounelma..*35v..................1.IVF .......................toukokuu
meemir..*?............................1. IVF.....................huhti-toukokuu
-strawberry-..*?........................1.IVF....... ............huhti-toukokuu

PIINAILIJAT
Nimimerkki...................Hoito. ................Alkiot......Testipäivä
Minnie82..*31v............1.IVF......... ...........1................?
Neppu_ ..*27v.................1.IVF............ ......1...........3.5
Ameile..*35v................3.IVF...... .... .........1.............6.5.
Untuvikko80..*32v.........1.IVF/2.PAS...........1...............7.5
Tiuku_2013..*34v..................1.IVF. ...........2...............6.5

PLUSSANNEET
Nimimerkki..................Hoito....... ..................Plussauspäivä
Neela84......................1.ICSI.... ........ ................29.12.12
idealisti.......................välikie rron ylläri.................14.1.13
Vihervaara..*28v...........1.ICSI...... ....... ..............1.2.13
*keijukainen*..*29v.......1.ICSI/3.PAS..................11.4
 
Passilaiset Ei mennyt mun toive clomipassista läpi, koska vaihtoehdot on joko oma kierto tai Zumet. Punnitsen nyt kumpaan ryhdyn (vai syönkö salaa clomit:mad:..). Onko teillä ollut aina joko Zumeilla tai ilman nuo passit? Ja onko teillä Zumeista huolimatta tullut omaa ovista?
 
Toiveelle tulin tuolta toisesta pinosta kommentoimaan. Mulle lääkäri sano, että annostus on Zumenonissa niin suuri, että se estää oman ovulaation kokonaan ja näin lääkkeillä saadaan ajoitettua siirto tarvittavalle päivälle. Eli ei siihen kyllä luomumahiksia jää. Mulla meni 2 kiertoa ”hukkaan” kun luonnolliseen kiertoon pasia yritettiin ja ovis oli kummallakin kerralla vääränä päivänä. Sekin oli NIIN rasittavaa, joten eilen aloitin sitten Zumenonit. Jospa nyt kolmannella yrityskerralla päästään siirtoon saakka.

Haikala :hug:. Mä niin kanssa pelkään tota, ettei ne mun alkiot selviä sulatuksesta :'(.

Plussatuulista kevättä ja kesää kaikille tähän pinoon :flower:!
 
Haikala: En ole "tuntenut" sinua vielä kovin kauaa, mutta viestisi veti suupieleni hyvin matalaksi. En tiedä mitä sanoisin. Kliseiset; ensikerralla varmasti tärppää, ensi kierto on uusi mahdollisuus ovat turhia. Ne ovat totta, mutta vituttavat tuollaisella hetkellä.
Olen pahoillani! :hug: Kovastikovasti jaksamista ja voimia! Kyllä sinä vielä punnerrat sieltä mutakasasta ylös (tai tulen sinut sieltä kaivamaan!) :heart:

Toive: No ompa tyhmää, ettet saa käyttää clomeja. Eikö lääkäri osannut sanoa kumpi passi olisi sulle parempi? Mä en osaa noista passeista sanoa muuta kun, että mulle tulee kuulema aina olemaan lääkkeellinen passi limakalvon takia.
Onko sulla tietoa montako aikovat sulattaa? Voi olla että oon aiemmin puhunut montako teillä on, mutta en muista.

Ameile: Kiitos rauhoittelusta!! Nyt on jo parempi olo henkisesti, kun sain nukuttua (edellistä viestiä kirjoittaessa 12h yövuoro takana ni olo oli vähän herkillä :LOL:)
ja maltan taas mieleni. Ainakin hetkeksi.
Aivan ihana tuo miehen lausahdus hyvästä tiimistä! :LOL:
 
  • Tykkää
Reactions: Haikala
Haikala, suuret pahoittelut! toivottavasti ensi kerralla sujuu paremmin

kiitos kaikille tsempityksistä! :) tänään tosiaan käytiin punktiossa ja eihän se ollut ollenkaan niin paha kokemus kuin mitä olin pelännyt. sain rauhottavaa ja kipulääkettä suoraan suoneen ja suunnilleen nukuin koko toimenpiteen ajan. ainoa inhottava tuossa oli kanyylin laitto, mutta sen tiesin jo etukäteen että mun suonet on todella huonot ja monta kertaa joudutaan pistämään. munasoluja saatiin 11, nyt vaan jännittää kuinka moni sieltä hedelmöittyy. mitenköhän pian sen näkee onko hedelmöittynyt? uskaltaisikohan jo huomenna soittaa ovumiaan ja kysellä?
 
Tervehdys kaikille :):flower:
Oiskohan tämä ketju yhtään vilkkaampi kun tuo toinen missä raapustelen. Meilelllään siis hyppään mukaan jos vaan sopii? :) En jaksanu kokoketjua taapertaa lpi, mutta pari sivua kuteinkin. Olihan niihinkin sivuihin ehtinyt tullu niin iloista kun vähemmän iloistakin tapahtumaa. Halit jokaiselle tarpeen mukaan :hug:
Teillä ilmeisesti on täällä tapana päivitellä listaa jokainen itse? Lisäsin siis itseni jo listalle. Hiomaatteko kuinka varma olen mukaan pääsystä :p
Mulla "yritystä" takana kaiken kaikkiaan TJOTtailuineen muineen on 17 vuotta. Yksi alkanut raskaus mahtuu mukaan joka oli viime keväänä/kesänä. Odotin kaksosia mutta luontoäiti päätti rv18+ ettei raskaus jatku enää ja päätti lahjoittaa mulle emätin/lapsivesi infektion :/
Nyt tilanne on se, että ollaan 2.ICSI kiekalla. Pistely on pistelty ja solut kerätty huima 24 kpl. Olokin on vieläkin sen mukainen. Tänään oli tuoresiirto jossa siirrettiin 1 huippuluokan alkio. pakkasessa on nyt kolme ja neljää jatkoviljellään huomiseen. Kaikki ois siis blastoja, ja minen tykkää yhtään. kaks viimesintä siirtoa on tehty blastoilla heikoin tuloksin, toinen kemiällinen ja toisessa ei edes yritystä.
Nyt sit vaan aletaan taas tämä kahden viikon piinailu ja veihteeks toivotaan josko NYT ois meidänkin vuoro:heart:

Esikoista yrittävät IVF-hoitolaiset
Nimimerkki.....................Tuleva hoito..................Ajankohta
Rachel79..*33...................2.ICSI.. .....................huhtikuu
Snipsu..........................1.IVF... ......... ...........kevät 2013
Mohair.........................2.IVF.... ........ ............huhtikuu 2013
Haikala..*25v..................1.ICSI/3.PAS ..............huhti-toukokuu 2013?
grosjean..*31v.............2.IVF........ .... .............syksy 2013?
ambrosio..*31v...........2.IVF......... .... ............touko-kesäkuu 2013?
Helge..*31v................2.IVF....... .... ................elokuu 2013?
RBAM..*31v.................2.IVF/1.PAS.... ....... .....toukokuu
ainox..*28v................2.IVF/ICSI?............................?
aniraz..*31v.............2.IVF/ICSI............toukokuu tai elokuu 2013?
piu_pau..*30v............2.ICSI......... ....................elokuu
Toive13..*35v.............1.IVF/1.PAS...................toukokuu
Nannukka81.. *31v.........2.ICSI/1.PAS...........touko-kesäkuu
Valoa..*29v......................2.IVF/1.PAS.....................?
toivounelma..*35v..................1.IVF .......................toukokuu
meemir..*?............................1. IVF.....................huhti-toukokuu
-strawberry-..*?........................1.IVF....... ............huhti-toukokuu

PIINAILIJAT
Nimimerkki...................Hoito. ................Alkiot......Testipäivä
Minnie82..*31v............1.IVF......... ...........1................?
Neppu_ ..*27v.................1.IVF............ ......1...........3.5
Ameile..*35v................3.IVF...... .... .........1.............6.5.
Untuvikko80..*32v.........1.IVF/2.PAS...........1...............7.5
Tiuku_2013..*34v..................1.IVF. ...........2...............6.5
Tähtitomu ..*38v...........2.ICSI...................1..............13.5

PLUSSANNEET
Nimimerkki..................Hoito....... ..................Plussauspäivä
Neela84......................1.ICSI.... ........ ................29.12.12
idealisti.......................välikie rron ylläri.................14.1.13
Vihervaara..*28v...........1.ICSI...... ....... ..............1.2.13
*keijukainen*..*29v.......1.ICSI/3.PAS..................11.4
 
Ameile ihana kuulla että sulla rauhallinen ja luottavainen mieli :) ja ihana tuo miehesi kommentti :) juu mulla tosiaan ekaa kertaa toi menopur. Ei vissiin sit mun juttu, ainakaan noilla annoksilla. No pääasia että ovis nyt saatais edes nii olis ees se pieni mahku.

Haikala voi kurjuus! ei löydy sanoja, oon todella pahoillani. Monta voimahalausta sinulle :heart:

strawberry mukava kuulla että punktio meni hyvin, ja hyvä saaliskin, toivotaan että mahdollisimman moni hedelmöittyisi.

Tähtitomu tervetuloa mukaan, tottakai tänne mahtuu :) Teilläkin pitkä tie takana. Toivottavasti tosiaan NYT olisi teidän vuoro, tsemppiä piinailuun! ja juu itse voi päivittää listaa, tai jos ei osaa niin voi kertoa tiedot mitä päivitetään ja se päivittää ken ehtii :)

Neppu ootko malttanut olla tekemättä testejä? Täällä peukut pystyssä, ei enää montaa päivää piinailua sinulla :)
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Haikala
Heippis taas muutaman tovin jälkeen! En oo saanut tarpeeksi rauhaa tässä hetkeen, että olisin teidän ansaitsemalla tavalla pystynyt paneutumaan. Täällä on nyt hirveesti jännääjiä, jännittää ihan teidän puolesta!

Neppu Juu älä turhia panikoi! Eikös noista lugeista sanottu, että voi olla että alkaa kunnon kuukautiset vaikka olisit raskaana tai sitten toisinpäin ettei tule vuotoa ollenkaan vaikka et olisikaan tai ihan mitä vaan siltä väliltä. Sulla onkin testipäivä lähimpänä, täällä ollaan peukut pystyssä!

Ameile Oli jotenkin ihanaa lukea sun juttua. Oot todella vahva ja sisukas nainen. Aina välillä varmaan tarvii vajota jotta voi nousta lujempana. Onnea sullekin testipäivään!

Nannukka ihan pakko vielä kommentoida, ettei oo kyllä ihan kaikki palikat päässä tolla työkaverilla. Saa kyllä jättää ihan omaan arvoonsa tollaset idiootit. Oikeen vihaks pisti :mad:

).( Kiitos kyselijöille ja vastaajille :) Minulla ne kivut kyllä hellitti ja tasaantui, mutta jatkui silti pari päivää (tärinäkipua ym). Soitin synnärille silloin heti puolen tunnin jälkeen "kipukohtauksesta" ja kätilö sanoi ettei meinaa mitään, soittele sitten jos kivut jatkuu... No vedin sit vaan kipulääkettä naamariin niin pysty oleen. Ehkä se sitten oli sitä nestettä tai jotain. Yritän muistaa kysyä sitten lääkäriltä ens käynnillä. Tarvii varmaan alkaa laatiin jotain tyhjentävää kysymyslistaa muutenkin.

Kyselyä miehistä: Miten teidän ukot jakselee? Tässä kun helposti varmaan käy niin, että on itse naisena kaiken keskipisteenä, koska kaikki toimenpiteetkin tehdään naiselle. Välillä kuitenkin tuntuu, että minä voin jopa paremmin henkisesti kuin se rakas. Hän tuntee varmaan voimattomuutta kun ei voi tehdä asialle mitään ja silti tarvii koko ajan tsempata ja hoivata minua. Varmaan hirveetä :/ Me kyllä keskustellaan asiasta yhdessä, mutta ei oikeastaan kenenkään muun kanssa. Ja kaikenlisäksi minulla on ihan oma terapiaväylä täällä...
 
Meemir: Onneksi olet saanut jo pientä selvyyttää lääkäriltä kipuihisi. Toivotaan, että ne todella nyt loppuisivat! Mäkin olen monesti miettinyt, että pitäisi kirjoittaa lapulle kaikki kysymyksiä lekurille. Viimeksi unohdin kysyä kaikki oleelliset, mutta kysyin saanko värjätä hiuksia. Tosi oleellinen kysymys kaiken tän keskellä. :$ Ei kuulema kannata.


Miesasiasta: Mun mieheni on niin perus suomalainen mies, joka ei kovin herkästi aroista asioista puhu. No punktio ja siirto päivänä kyllä jutteli asiasta kovastikin mun kanssa, mutta heti seuraavana päivä siirrosta ei juuri sanaakaan. Olen miettinyt, että olisikohan tämä puhumattomuus rakkaani selviytymiskeino. Kyllä mä välillä kovasti yritän kysellä miten sillä "menee" tän asian kanssa, mutta kaikki kuulema aina ok.
Oispa mullakin...

Itsekkäästi omaa napaa:

Ups. Mä tein sen. Testin. PP11. Ja lukemani perusteella kaikista "huonoimmalla" mahdollisella testillä, joka antaa vääriä positiivisia (predictor early.) Sitä tämäkin varmaan on: :(

MNuwTT - Image - Aijaa.com

Oonks mä ihan pimee, kun en edes osaa iloita, kun pelkään niin sen olevan huijauspositiviinen?!? :headwall:

*huoh*
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: hanzku_91
Neppu: kyllä se on selkeästi positiivinen, paljon onnea!! :flower: En jaksa uskoa, että kyseessä olisi väärä positiivinen, koska viiva on tossa kuvassa niin vahva. Jos haluat vielä varmistua tuloksesta niin voithan tehdä toisen, "luotettavamman" testin, esim. Apteekin oman. Mutta kyllä musta tilanne on selvä =) Onko sulla muuten mitään oireita?

Ameile: kiitos tosi paljon yksityiskohtaisesta kuvauksesta teidän hoitohistoriasta! Noitten teidän ekojen IVF-hoitojen tulokset tuntuu sopivan aika hyvin tähän meidän ekan hoidon saldoon. Erittäin kiva kuulla, että huono alkioiden laatu ei ole aina kiveen hakattu tuomio, vaan tulokset voi myös parantua! Muakin kiinnostais toi DHEA. Uskaltaiskohan sitä tilata netistä ilman oman lääkärin lupaa? Voin myös kuvitella kuinka rankan tien olet kulkenut:( Tuntuu vaan niin epäreilulta, kun toisille annetaan niin paljon vaikeuksia. Pidetään nyt paljon peukkuja, että nyt olis sun vuoro. Meillä on muuten sama testipäivä. Itsellä ei kyllä hirveesti jaksa olla uskoa mun rupusakin onnistumiseen..

Haikala: olipa kurjia uutisia:( Hirveesti jaksamista sinne!
 
Viimeksi muokattu:
Voi Hanzku, kun olet ihana! <3 Kiitos.

Ja Tiukulle myös kiitos. <3

Mä en ymmärrä. Miten te Hanzku ja Tiuku voitte olla noin "varmoja" kun en mä itsekään ole!
Ehkä teen apteekin testin huomenna. Tosin tuskin se näyttää pp12 vielä mitään?

Että mä olin hölmö. Ei olis pitänyt testata vielä. Aiheutti vaan lisätuskaa. :headwall:
 
Haikala Voimia:hug:..Itse pelkään tuota ihan samaa kohtaloa ja meillä on vaan yks alkio pakkasessa..

Meemir Mulla oli aavistus meidän ongelmista tän asian suhteen jo ennen kuin yritys edes alkoi. Mies ei ymmärtäny koko asiaa vasta kun ehkä ekan IVF:n jälkeen, että meillä on oikeasti lapsettomuusdiagnoosi. Nyt kun se uskoo ja ymmärtää asian vakavuuden, on helpompaa kun ollaan ajatuksissa samalla aaltopituudella ja se puhuu asiasta enemmän joskus ihan oma-aloitteisestikin. Vaikeaa oli silloin, kun mä tajusin, mut se ei.

Neppu Varovaiset onnittelut plussasta! Vahvalta ja oikealta plussalta tuo minusta kans vaikuttaa.

).( Päätin sit ottaa ne Zumet käyttöön ja ryhtyä siihen lääkkeelliseen siirtoon. Saa ainakin alkion mahdollisesti kyytiin ja päätökseen tän ekan IVF-hoidon. Toiselle kierrokselle en tiedä lähdenkö. Meillä kun diagnoosi on se ns. "selittämätön" eli todennäköisesti siis jomman kumman tai molempien soluissa on vikaa, ni ei se ongelma IVF-hoidoilla ratkea. Korkeintaan se nopeuttaa jonkin verran raskauden alkamista, jos se on alkaakseen. Lahjasoluhoitoihin me ei lähdetä. Onneks menkat alkoi eikä venyneet oviksen puuttumisen takia eli nyt kp2 ja lääkkeet alkaa tänään. Ultra on ens viikolla.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä