Ivf hoitoja lapsettomille

Haikala voimia!

Neppu on kyllä selkee plussa, onnea! :flower:

Toive13 eikös vasta 2. hoidossa voida tehdä päätelmiä solujen laadusta?

Meemir mun mies tukee ja on mukana mut mitään pohdintoja ja asioiden vatvausta on turha harrastaa hänen kanssaan. Jos asiasta on kerran puhuttu niin sitten se on puhuttu. Mut onneks on te ja tää palsta! :D

Hauskaa vappua kaikille!
 
Aniraz Joo, näin oon ymmärtänyt, että toka kierros kertoo laadusta enemmän. Mutta jos meidän kuudesta alkiosta jo nyt puolet oli siirtokelpoisia, ei laadussa voi olla suurta vikaa, koska jos 30-50% hedelmöittyneistä alkioista selviää siirtoon, se on normaali IVF-hoidon tulos (ja mun lääkäri sano että normialkioistakin vaan 20% on elinkelpoisia). Ja vaikka soluissa vikaa oliskin, ainut hoito siihen on ne lahjasolut, joihin ei aiota lähteä. Enkä usko että meillä on kiinnittymisongelmaa, koska yhtään kemiallista ei ole ollut eikä mitään kiinnittymisyritystä muutenkaan. Mutta enköhän sille tokalle kierrokselle lähde. Oon vaan nyt niin kyllästynyt syömään tai pistämään lääkkeitä ja olemaan ronkittavana jalat levällään milloin kenenkin edessä, että ei yhtään kiinnostais enää. Jos olis jotain todettuja vikoja, ni sit hoidot olis ok, mutta kun kaikki on periaatteessa kunnossa, ni en vaan koe olevani IVF-hoidon piirissä. Tällä hetkellä tuntuu tältä. Aloitin ne Zumetkin passia varten eilen ja jo yöllä oli niin huono olo, että kyllä taas ajattelin, että onko tässä mitään järkeä..
 
Viimeksi muokattu:
Neppu Onnea hirmu paljon plussasta! Vau, vieläpä teidän eka hoito !

Täällä ollaan surtu alkioita ja nyt alkaa taas mieli selkiämään.
Seuraavaan kiertoon tehdään 2.ICSI ja mulla menee lääkkeet vaihtoon, jotta saataisiin enemmän munasoluja ja parempi laatuisia. Jotenkin olinh itse siinä uskossa, että kun viimeksi saatiin alkioita 7 kpl, että se oli hyvin...tiedä sitten.
Lääkärikään ei ollut ehtinyt kunnolla perehtyä meidän toiseen kierrokseen ja aiko vain postittaa repestejä mulle yms. Olisin kyllä tarvinnut pitkän keskustelun lääkärin kanssa mutta tuntui olevan niin kiire, että annoin olla.

Pelottaa aloittaa tämä toinen kierros...sitten ollaan jo puolivälissä hoitojen lopettamista :O

Ai niin, suuri kiitos kaikille tsempistä ja lohdusta..ootte ihania !
 
Neppu Siis tuohan on ihan selkea plussa! Mita nyt kuvassa se viherkasvi oli siella takana tarkempi kuin testi :LOL:. Mahtavaa! Ja sanon sanoin kuin Haikala vau, eka hoito!

Mulle on klinikalta annettu aina veritestipaivaksi pp11 ja laakari sanoi etta siita kaksi paivaa niin pitaisi nakya luotettavasti myos pissatestissa.

Haikala Kiva kun oot jo vahan paremmalla mielella, suru taytyy surra pois ja sitten eteenpain, kun silta itsesta tuntuu. Minua vahan hirvittaa jo valmiiksi niiden pakastettujen sulatus, kun ne on vihdoin viimein sinne saatu, niin eipa se takaa, etta niista mitaan tulee.

Tiuku_2013 Mulle laakari iski DHEA-reseptin samantien toisen hoidon jalkeen kateen. Sehan on mietoa mieshormonia ja mulla annostus 1+1/paiva. Taytyy vain tosiaan toivoa, etta plussa tulee viela omalle kohdalle. Mutta ala viela luovuta kuitenkaan vaikka silta voi valilla tuntua, jannataan molemmat maanantaihin. Mulla on edelleen ihan hyva mieli vaikkakin se tuttu epausko on vahan o hiipinyt mieleen, yritan nyt kovasti taistella sita vastaan. Kun kuitenkin uskon, etta meilla on tosiaan kaikki mahdollisuudet onnistua ja siihen haluan kovasti uskoa. Yritan olla myos analysoimatta mitaan oiretta tai tunnetta, siita ei mulla mene kuin paa sekaisin ja sita nyt tassa vahiten kaipaan ;).
 
Neppu ONNITTELUT PLUSSASTA. Ei tuo ole mikään haamu tai vääräplussa. Ne on hailakoita joita joutuu tihrustamaan. Mun haamut, siis kun verestä hcg on ollut 7-9 niin ovat olleet paljon haaleampia, vaikkakin plussaksi ajateltavissa. Mutta ne myös katosivat muutaman päivän päästä...siis ei tullut enää viivaa uusiin testeihin.

Mielenkiintoista luettavaa solujen laadusta ja hedelmöittymisestä. Osa on tuttua tietoa, mutta jotain uuttakin. Mä luulen että yleensä eka hoitokerta (mitä tahansa hoitomuotoa) on sellainen "koe". Eihän lääkärit voi kuin arvioida lääkkeiden määrän ja miten ne ehkä vaikuttaa kenenkin kehoon. Totuus näkyy vasta kokeilemalla.
 
Ameile pakko sanoa että ihailen sun asennetta. Aion ensi hoidossa olla kans ihan zen, akupunktion avustuksella.

).( täällä loma alkaa viimeinkin. Voi että mikä fiilis! Ihanaa kevättä ja toivon että täällä on paljon plussauutisia kun palaan kotisohvalle. :wave:
 
Aniraz: Aivan ihanaa ja rentouttavaa lomaa sinulle!!! <3 Toivottavasti huolet hetkeksi väistyvät ja saat lisävoimia uurastukseen!

Ameile: Kiitos ja olet ihanan positiivinen! Luulempa että piakkoin siellä alkaa kaksi viivaa pilkistämään... Vai joko on? (Ja joo kännykkäkuva ei ollut paras mahdollinen, heh)


Toive: Kiitos. Toivottavasti tuon zumenonin haittavaikutus häviäisi pian. Kovasti toivon sinulle jaksamista ja voimia, jotta jaksat uskoa positiiviseen tulokseen! Elämä on vaikeaa ja epäreilua...

Tähtitomullekin kiitos!


Vähän vaan alkaa pelottamaan, että onnentoivotukset olivat turhia.
Toissapäivänä pari tippaa verta, jonka jälkeen päivittäin (tänään jopa kolmekin kertaa) alkanut aivan kamala alavatsa kipu. Niin että joutuu pysähtymään ja keskittymään hengittämiseen...
Ei varmastikaan enteile hyvää. Miksen voi vaan osata olla murehtimatta :headwall:
 
Neppu voi kumpa se nyt kaikesta huolimatta olisi ihan oikea plussa. menetkö veritestiin ollenkaan, anteeksi etten nyt muista oliko tästä jo puhetta?

aniraz oikein ihanaa ja rentouttavaa lomaa :kiss:

Haikala toivottavasti mieli on jo parempi :heart: :kiss:

Ainiin ja mäkin vähän niinku piinailen, olin jo unohtanut kun ei siirretty alkioita.



Esikoista yrittävät IVF-hoitolaiset
Nimimerkki.....................Tuleva hoito..................Ajankohta
Rachel79..*33...................2.ICSI.. .....................huhtikuu
Snipsu..........................1.IVF... ......... ...........kevät 2013
Mohair.........................2.IVF.... ........ ............huhtikuu 2013
Haikala..*25v..................1.ICSI/3.PAS ..............huhti-toukokuu 2013?
grosjean..*31v.............2.IVF........ .... .............syksy 2013?
ambrosio..*31v...........2.IVF......... .... ............touko-kesäkuu 2013?
RBAM..*31v.................2.IVF/1.PAS.... ....... .....toukokuu
ainox..*28v................2.IVF/ICSI?............................?
aniraz..*31v.............2.IVF/ICSI.................elokuu 2013
piu_pau..*30v............2.ICSI......... ....................elokuu
Toive13..*35v.............1.IVF/1.PAS...................toukokuu
Nannukka81.. *31v.........2.ICSI/1.PAS...........touko-kesäkuu
Valoa..*29v......................2.IVF/1.PAS.....................?
toivounelma..*35v..................1.IVF .......................toukokuu
meemir..*?............................1. IVF.....................huhti-toukokuu
-strawberry-..*?........................1.IVF....... ............huhti-toukokuu

PIINAILIJAT :attn:
Nimimerkki...................Hoito. ................Alkiot......Testipäivä
Minnie82..*31v............1.IVF......... ...........1................?
Neppu_ ..*27v.................1.IVF............ ......1...........3.5
Ameile..*35v................3.IVF...... .... .........1.............6.5.
Untuvikko80..*32v.........1.IVF/2.PAS...........1...............7.5
Tiuku_2013..*34v..................1.IVF. ...........2...............6.5
Tähtitomu..*38v............1.ICSI....................1.............13.5.
Helge..*31v................2.IVF......................................14.5.

PLUSSANNEET :flower:
Nimimerkki..................Hoito....... ..................Plussauspäivä
Neela84......................1.ICSI.... ........ ................29.12.12
idealisti.......................välikie rron ylläri.................14.1.13
Vihervaara..*28v...........1.ICSI...... ....... ..............1.2.13
*keijukainen*..*29v.......1.ICSI/3.PAS..................11.4
 
Aniraz hyvää lomaa!

Neppu toivotaan nyt parasta, eikös tänään ole se oikea päivä testata.

Minä pääsin leikkausjonoon, ja nyt sitten odottelen innolla peruutuspaikkoja. Jos semmosta ei tuu nii jää siirto todennäköisesti syksyyn, koska poli pitää kesätauon ja joku toipumisaikakin mukamas ennen siirtoa. Mutta jos tulis nii ehkä vielä ennen heinäkuuta..

Eikös täällä jossain kohtaa puhuttu noista kiinnityksen tukemislääkkeistä. Kyselin lääkäriltä kans noista alkioliimoista ja vastaus oli kyllä selkee: ei käytetä. Kuulemma jonkun tilaston mukaan ne joille toisella ivf yrityksellä oltiin käytetty tätä liimaa oli epätodennäköisempää tulla raskaaksi kuin niillä joilla käytettiin.
 
Pikapäivitys kännykällä:
helge, ei veritestiä. Ja ei oo ollu puhetta :) Seuraava etappi 20.5 kun on ultra ja kuunnellaan, onko sydän ääniä. Hui. Kokoajan vaan jännittämistä. Kohtahan säkin tuut perässö jännäilemään!

Meemir: toivottavasti pääset pian leikkaukseen!! Ja mulle tuli kans jyrkkä ei alkioliimalle, kun sitä kyselin... Vähän jopa hermostui se lääkäri.

Soitettu omalle lapsettomuuspolin hoitajalle. Sanoi, että elä normaalisti ja tule toukokuun 20 päivä ultraan katsomaan onko siellä mitään. Kiva. Olisin halunnu aiemmin jo tietää...

En taida vieläkään uskaltautua toho plussanneisiin...
 
Suuret onnittelut sinulle Neppu! Jos tuntuu epävarmalta olo niin kannattaa kysyä hcg-määritystä joko lapsettomuuspolilta tai esim. työterveydestäsi. Mä en saanut lähetettä Taysista, mutta työterveydestä sain. Kun sain kuulla hcg:n tarkan arvon, uskalsin enemmän iloita plussasta. :) Nyt on ensimmäinen uä tehty ja yksi pikkuihminen siellä sykkeen kanssa näkyi. :heart:

Kaikille teille aivan valtavan suuri voimahalaus ja tsemppiä omiin vaiheisiinne! :heart: Seurailen taustalta teidän kuulumisianne.
 
Hei pitkästä aikaa! :) Tervetuloa uusille.
Neppu, onnittelut plussasta ja keijukainen ihania uä-kuulumisia. :heart:

Täällä on tapahtunut niin paljon että pitää oikein ajatuksen ja AJAN kanssa lukea... :D

Ameile
taisi kysyä kuulumisiani? Olen pitänyt taukoa ja vihdoinkin olen päässyt pois montun pohjalta. :) Tarkoituksella olen pysynyt myös pois täältä vaikka mieli tekisi lukea kuulumisianne. 13. päivä olisi keskusteluaika jonkun sairaalaan terapeutin kanssa. Tällä hetkellä menee hyvin, joten käynti tuntuu tarpeettomalta...mutta jatkoa ajatellen uskon tuosta käynnistä olevan hyötyä.

Anirazille hyvää matkaa! :) Mullakin lähtö reissuun 1,5 viikon päästä.

Työkiireet ja liikunta on pitänyt ajatukset pois lapsettomuudesta ja mielenvirkeänä. Painoa tuli sitten ekassa IVF:ssä viis kiloa lisää :( että liikunta tulee tarpeeseen. Hitto mitä jojoilua. :headwall: Vaikka paino on kyllä aika pieni murhe kaiken tämän muun rinnalla... :LOL:

Oli todella hyvä infoa tuo solujen ja alkioiden laatu. Meilläkin kato kävi ja kahdeksasta solusta vain yksi oli siirtokelpoinen.

Voimia kaikille ja aurinkoista kevättä! ...tosin täällä sataa lunta. : /
 
Viimeksi muokattu:
Jopas nyt luget tekee tepposiaan, äklöttäis ja menkatkin tuntuis alkavan ennen aikojaan koska aamulla koski alaselkään. Yöllä heräsin kun tuolla jossain kohdun seudulla tuntu ihan ku joku ois sukkapuikolla tökkiny. Muutenkin yö oli tosi levoton. Mittasin viksusti päivällä lömmönkin kun oon pari päivää palellu ja niinhän se näytti 37,2 vaikka ei sillai kipeeks tuleva olo ole.. No onneks tästä kaikesta saa kiittää ystäväämme lugesteronia:heart:
 
Tähtitomu lupaavia oireita sinulla! Lugesteronit ei selitä tuota lämmönnousua. Kysyin siitä itsekin lapsettomuuspolilta piinailun aikana ja sanoivat, että luget eivät nosta lämpöä, että joko olet kipeä tai raskaana. ;) Kovasti tsemppiä piinailuun! :)
 
kiitos *keijukainen* tästä tiedosta. Oon aina luullu ett luget voi nostaa lämpöökin, niin mulle kaikki aina on uskotellu :D
hmm, sit oon varmaan kipeeks tulossa:| Ei vaan oikein usko vielä näin pp5 mihinkään positiivisiin oireisiin.
Se on vaan niin jännää kun vaikka kuinka ois pessimistinen ajatuksiltaan niin silti sitä siihen negaan pettyy :D
 
Tähtitomu lupaavia oireita. Kaivelin omaa kalenteria esiin ja mulla oli myös pp4-pp5 yöllä sellaista että heräsin hirveeseen viiltoon, ja muutenkin levoton olo. Lämpö jäi myös koholle. Siitä kierrosta sainkin elämäni ensimmäisen hentoisen plussan joka valitettavasti ei kestänyt sen pidempään, mutta todellakin oireesi lupaavat hyvää :) tsemppiä piinailuun!

piu_pau mukava kuulla sinusta pitkästä aikaa, hienoa että taukoilu tehnyt hyvää ja ootas kun pääset reissuun, voi se vasta auttaakin :) ihanaa lomaa :)

Neppuu... mikä tilanne?? :heart:

Helge tsemppiä piinailuun! en halua muistuttaa menneestä, mutta joskus kuullut sanottavan että keskenmenon jälkeen olisi paremmat mahkut onnistua :heart:
 
Tähtitomu juu kyllä minunkin korvaan nuo oireet kuulostavat hyviltä :)

piu_pau ihanaa että pääsette myös reissuun kohta :) hyvää lomaa!

ambrosio oon kans jostain kuullut et ku:n/km:n jälkeen ois paremmat mahkut raskautua, en tosin tiedä mihin perustuu. Toivottavasti olis jotain perää :)

Ameile miten piinailu sujuu? :) Huomenna on sun testipäivä, jännittää!

ON: mulla nyt pp5 ja tiedättekö mitä, lämmöt myöskin koholla, enkä käytä edes lugeja. Hmmmm
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: *keijukainen*

Yhteistyössä