Tervetuloa kaikille uusille ja mukava kuulla vähän harvemmin kirjoittavien kuulumisia!
ambrosio: :hug:
Neela84: Maailman ihanin asia on suotu teille, onnea kovasti!
grosjean: Me pyydettiin yksityiseltä lähete julkiselle puolelle. Meni n. 3 viikkoa, kun saatiin julkiselta kutsu ensikäynnille. Tuokokuun lopussa lähete --> elokuun puolessa välissä ensikäynti tosiaan. Sitten marraskuussa julkisen puolen eka ivf, joten ehkä just ja just siihen 6kk:n sisään meni. Ja siinä välissä oli yksi (turha) inssikin. Nyt sitten taas odotusta, seuraava ivf vasta huhtikuussa.. En tiedä kuinka monta ivf-hoitoa julkinen tarjoaa, se muakin jännittää (toivottavasti se yksityisellä tehtyä ivf/icsi ei oteta huomioon), sillä jos siitä(kään) ei tulee plussaa taikka saada pakkaseen mitään, saadaanko vielä 3. ivf vai sanotaanko vain, että se olikin sit tässä.
Perinteet kunniaan, tiputtelu alkoi kp21, se tästä kierrosta ja sen ihmeestä. Mun uskoni romuttui taas ja olotila on niin syvältä kuin vai voi olla. Mikä hitto sai mut uskomaan, että jokin vyöhyketerapia auttaisi mitenkään vuotohäiriöön? :headwall: Ketuttaa ja itkettää, kun ei saa ajatuksia pois edes hetkeksi tästä kuviosta. Tekisi mieli hakea sairaslomaa, mutta millä verukkeella. Uskaltaako ihan pällilomaa ottaa? Sitten mietin kuitenkin sitä, että jos esim. sijaisvanhemmuuteen/adoptioon lähtee, niin kaivetaanko ne "pälli"saikut jostain ja sanotaan, että kun ei pää kestä, ni turhaan edes tätäkään asiaa mietitte.
Mulla on jäänyt harrastukset pikku hiljaa tän prosessin aikana. Mä en vain jaksa. Mä myös välttelen raskaana olevia, pienten lasten vanhempia, facebook on ihan ehdoton no no, jotenki maailma pyörii tän lapsettomuuden ympärillä ja se vellova suru syö elävältä joka ikinen päivä enemmän ja enemmän. Tiedä mitenkä tästä suosta päästään ylös. Onneksi mies jaksaa uskoa meidän onnistumiseen, en muuten varmaan jaksaisi:heart: Mutta kun aikaa ajattelee taaksepäin, on elämä ennen yrittämistä, silloin kun kuvitteli, että vuoden sisällä tulisin raskaaksi, vaikka en mä itsestään selvyytenä ole ikinä pitänyt lasten saamista. Sitten on elämä, yli kahden vuoden yrittäminen, toivominen ja epätoivo, suru ja tuska. Sinä aikana muut tekevät jo toista lasta, kun me ei saada edes sitä yhtä:'(
ambrosio: :hug:
Neela84: Maailman ihanin asia on suotu teille, onnea kovasti!
grosjean: Me pyydettiin yksityiseltä lähete julkiselle puolelle. Meni n. 3 viikkoa, kun saatiin julkiselta kutsu ensikäynnille. Tuokokuun lopussa lähete --> elokuun puolessa välissä ensikäynti tosiaan. Sitten marraskuussa julkisen puolen eka ivf, joten ehkä just ja just siihen 6kk:n sisään meni. Ja siinä välissä oli yksi (turha) inssikin. Nyt sitten taas odotusta, seuraava ivf vasta huhtikuussa.. En tiedä kuinka monta ivf-hoitoa julkinen tarjoaa, se muakin jännittää (toivottavasti se yksityisellä tehtyä ivf/icsi ei oteta huomioon), sillä jos siitä(kään) ei tulee plussaa taikka saada pakkaseen mitään, saadaanko vielä 3. ivf vai sanotaanko vain, että se olikin sit tässä.
Perinteet kunniaan, tiputtelu alkoi kp21, se tästä kierrosta ja sen ihmeestä. Mun uskoni romuttui taas ja olotila on niin syvältä kuin vai voi olla. Mikä hitto sai mut uskomaan, että jokin vyöhyketerapia auttaisi mitenkään vuotohäiriöön? :headwall: Ketuttaa ja itkettää, kun ei saa ajatuksia pois edes hetkeksi tästä kuviosta. Tekisi mieli hakea sairaslomaa, mutta millä verukkeella. Uskaltaako ihan pällilomaa ottaa? Sitten mietin kuitenkin sitä, että jos esim. sijaisvanhemmuuteen/adoptioon lähtee, niin kaivetaanko ne "pälli"saikut jostain ja sanotaan, että kun ei pää kestä, ni turhaan edes tätäkään asiaa mietitte.
Mulla on jäänyt harrastukset pikku hiljaa tän prosessin aikana. Mä en vain jaksa. Mä myös välttelen raskaana olevia, pienten lasten vanhempia, facebook on ihan ehdoton no no, jotenki maailma pyörii tän lapsettomuuden ympärillä ja se vellova suru syö elävältä joka ikinen päivä enemmän ja enemmän. Tiedä mitenkä tästä suosta päästään ylös. Onneksi mies jaksaa uskoa meidän onnistumiseen, en muuten varmaan jaksaisi:heart: Mutta kun aikaa ajattelee taaksepäin, on elämä ennen yrittämistä, silloin kun kuvitteli, että vuoden sisällä tulisin raskaaksi, vaikka en mä itsestään selvyytenä ole ikinä pitänyt lasten saamista. Sitten on elämä, yli kahden vuoden yrittäminen, toivominen ja epätoivo, suru ja tuska. Sinä aikana muut tekevät jo toista lasta, kun me ei saada edes sitä yhtä:'(