ivf hoitoa aloittamassa maaliskuussa???

Minulla siis siirto ohi. 2 alkiota mahassa :)
37-stä munasolusta osa oli tietenkin raakoja ja lopuksi hedelmöityi 20. Yksi näistä ei jakautunut eteenpäin :( Lopuksi vaan 12 oli käyttökelpoisia, mutta....mutta....jakautuvat kuulemma hirveän hitaasti eli siis siirtopäiväksi kaikki alkiot yhä kaksisoluiset, mutta pitäis olla jo 4 solua :/ Vain 1 oli jo jakautunut neljään soluun..... Toivoni sammui samantien :'(
Eli siis siirretiin kuitenkin 2 alkiota (2 ja 4 soluinen) ja 10 pakkaseen. Nyt ei oo muuta kun odotetaan vaan ja rukoillaan.
Virallinen testauspäivä 26.3

Muuten.....miten ootte ottaneet Lugesteronin kapseleita? Suun tai emättimen kautta? Mä tyhmä unohdin kysyä lääkäriltäni. Tänään laitoin ensimmäisen kuitenkin emättimeen, mutta vuotaa ulos muutaman tunnin päästä :eek:
Pakkausselostessa lukee, että käytetään sekä suun että emättimen kautta.

 
kris: Mulla on diabetes ja ainakin viime toukokuussa sain matkustaa kaikki insuliinikynät käsimatkatavaroissa mulla oli käyttö insuliinit + varakynät kaikki käsilaukussa ja eivät sanoneet mitään.Varalla oli mukana resepti mutta sitä ei tarvittu.Tietysti se on eri asia kun mukana on ampulleja ja isompia neuloja...hmmm...Mitähän tässä tekis? En olis itsekään halunnut siirtää hoitoja että samoilla linjoilla sun kanssa ollaan! :hug:

ciana: Onnittelut siirrosta ja hyvää piinailua!Mä olen aina käyttänyt Lugesteronit emättimen kautta ja kyllä ne valuu mullakin parin tunnin päästä sieltä pois. :LOL:

|O Mä täällä taas valvon öitä nyt on rauhallisempaa hetkeä niin ehdin täälläkin käymään. :)
 
Ciana, onnittelut kahdesta kyytiläisestä ja tsemppiä piinailuun! Lähetän täältä plussatuulia :wave: .
Alexandria, kiitoksia tuesta. Kävin sit tänään hakemassa ne neulat klinikalta ja hoitaja selosti sitten tuon pistoshomman, jonka olin jo Helinäkeiju75lta saanutkin tietää. Että periaatteessa ihan turha reissu, vaikka sainhan mä ne neulat..
Ja sit hoitsu selitti samoin, että pakkaa vaan ampullit omaan pussiinsa ja sit siihe puussukkaan, mis muut pistostarvikkeet on ja sit ottaa sen käsimatkatavaroihin.. Mut mä voisin lyödä hei vetoa, että mun tsäkällä työvuorossa tavaroiden tsekkauksessa on just joku kinkki, joka ei ymmärrä mitään kieltä ja seuraa kauhee hulabaloo!! Siis menen kiinaan, en Alexandria mihinkään lämpimään, paitsi että kiinassa on jo kevät +15-20c..

Heh,heh.. mäkin ajattelin aluksi, et mä laitan ne lugesteronit jotenki väärin, kun eihän ne pysy.. ja kun vielä pitäs lykätä kaks peräkanaa. Raivostuttava juttu! :LOL: Emmä ainakaan suuhun niitä o laittanu! :whistle: Paitsi et heei, siellä ne vois pysyy paremmin! :LOL: Sorry, mun huumori taitaa mennä nyt vähä överiks, -oon ollu ehkä vähä liian kauan yksin kotona.. :whistle:
 
jeh jeh! vikassa ultrassa käyty, tulema saalis ei ole mikään päätä huimaava, mutta jos laatu korvaa määrän. rakkuloita jotaa 6kpl, mutta voipi olla enemminkin (kuulema). nyt menopurkin nostettiin 150ky:hyn. lauantaina pistän viimeiset piikit ja sunnuntai aamuna otan viimeiset synarelat ja maanantaina pistän pregnylin puolilta päivin ja tiistaina olisi klo 10:00 helsingissä felicitaksessa opu ja torstaina mahdollinen siirto, koska perjantaina pyhä. mulle aiemmin siirretyt alkiot ovat olleet 3 päiväisiä, mutta nyt onkin uusi kokemus kun ovatkin vasta 2 päiväisiä.
semmoisia uutisia nyt tällä erää. roikun sivuilla ja kommentoin tarpeen tulle, mutta tiistaina varmaan palaan piinaamaan!
onko muuten kukaan samaan aikaa tulossa felicitakseen?
 
Heipä hei =) Täällä ilmoittelee itsestään yksi taustailija, jolla myös ensimmäinen ivf-hoito alkamassa nyt maaliskuussa. Taustalla lapsettomuutta kolmisen vuotta, josta hoidossa julkisella puolella oltu noin puolet ajasta. Niinkuin moni tietää niin siellä ei asiat kovin nopiasti etene... Meillä ei ainakaan vielä ole löytynyt mitään suurempaa syytä tähän ongelmaamme, mutta pientä vikaa miehen simpoissa ja minulla pitkiä kiertoja yms. Ja tietysti ikää on liikaa niinkuin nimimerkistä voi päätellä. Meillä mentiin clomi- ja menopur- pistosten kokeilujen jälkeen suoraan tähän ivf:n, joka siis nyt lopultakin on alkanut. Eli olen aloittanut synarelan sumuttelun kp 21 (6.3.) ja ensi viikolla 19.3. pitäisi olla 0-ultra, jos vuoto vain alkaa ennen sitä. Sitä tässä odotellessa...Punktio on suunniteltu viikolle 15. Hoidoista olen kertonut yhdelle hyvälle ystävälleni, joka on läpikäynyt saman ja esimehelleni, koska on helpompi käydä hoidoissa näin. Esimies otti asian ihan ok ja minua helpotti suuresti, kun ei tarvitse enää "keksiä" syitä poissaoloihin. Muuten olen sitä mieltä, että on helpompaa kun muut eivät tiedä hoidoista, en todellakaan kestäisi ihmisten kyselyjä joko on tärpännyt... Tämä palsta onkin siksi todella tarpeellinen ja on terapeuttista huomata muiden käyvän samoja asioita ja tuntemuksia läpi kuin itsekin. =)
 
Tervetuloa Banaani71, kiva kun tulee uusia mukaan -täällä onkin ollut aika hiljaista.. :wave:
Voi vitsi! Meillä taitaa osua punktio suunnilleen samoihin aikoihin. Mullekin on alustavasti nyt laskettu punkion ajottuvan vkolla 15! Mulla on vaan vähä lyhyempi hoito, alotan suoraan pistoksilla. Tää on mulle toinen ivf. hoito. Eka oli viime syksynä. Mulla on lääkkeenä nyt toi menopur. Viimeks oli puregon. Kysyin syytä, hoitaja sanoi, ettei hän tarkkaan osaa kertoa, mutta että munarakkuloissa kävi loppupelissä iso kato, että sen takia. Mutta sanoi, että kysy asiaa lääkäriltä tarkemmin.. :whistle:
 
ciana: Kevätaurinko kasvattakoon pieniä kyytiläisiäsiä :heart:. Onpa jännät viikot sulla edessä.

Banaani71: Mukava, että tulet seuraan. Melko yhteneväisellä aikataululla siis mennään. Itselläni jarrupiikki tuli laitetuksi 2.3. ja nyt sitten 0-ultra ma17.3. Piinaavaa kaikkinainen odottelu, mutta onneksi vuoto nyt vihdoin alkoi, niin ainakin alkuun päästään suunnitellusti. Tuntuu, että nii-iin moni juttu voi matkan varrella mennä mönkään, ettei oikein ennakolta osaa luottaa suunniteltuun aikatauluun. Toivon tietenkin, että se pitäisi ja meillä näin ollen punktio olisi viikolla14.

Kaikille tasapuolisesti tsemppiä ja mukavaa alkavaa vkloppua!
 
Täälläpä on taas hiljaista,.. noh, meikäläinen on varmastikin ainoa, :ashamed:
joka taas kököttää yksikseen kotosalla ja miettii näitä juttuja.. perjantai-iltana! Ukko on työmatkalla, ollut jo pari viikkoa ja nyt sitten menen sinne perästä maanantaina.. Kävin tänään hakemassa ne menopurit apteekista, että saan ne sitten matkalle mukaan.
Vähän kyllä hirvittää, niiden kanssa matkata.. :eek: Mutta apteekin täti neuvoi kanssa vaan ottamaan reseptit ja hoito-ohjeen mukaan, niin on mitä näyttää, jos tsekataan laukut.
 
Kiitoksia kaikille tervetulleeksi toivottelijoille. Täällä on tosiaan ollut aika hiljaista...Niinkuin EllaElias tuossa totesikin niin piinaavaa on tämä odottelu ja moni asia voi vielä mennä pieleen. Tässä nyt itse odottelen vuodon alkamista ja varmaankin maanantaina soittelen polille, että milloinka sitä pitää ilmoitella, jos ei ala. Julkisella kun ollaan hoidossa niin soittoajat polille ma, ke ja pe klo 8-9. Ja keskiviikkona pitäisi olla 0-ultrassa klo 9.00. Että kyllä tässä saa kaikenlaista hermoilla, tosin yritän olla hermoilematta ja ajatella asioiden tapahtuvan ajallaan.
 
Hei Banaani71, samaa moitin minäkin! On niin hiljaista, että menee ihan yksinpuheluksi täällä! Olen ollut parisen viikkoa kotona yksikseni ja jutellut seinille.. :ashamed: Taidetaan pomppia samoissa pinoissa! Meillä näyttää osuvan punktio samalle viikolle. :wave:
 
Banaani ja Kris Meillä on sama aikataulu! Banaani, meillä on Synarelakin aloitettu saman päivänä ;)

Mä hypin vähän siellä ja täällä pinoissa. Olen samaa mieltä, tätä terapeuttisempaa ei voi olla. Kaikki on samassa tilanteessa ja ymmärtää mitä muiden pään sisällä (ja vähän muuallakin) tapahtuu... :hug:
 
Pikaisesti vain tulin ilmoittelemaan omaa aikatauluani eli huomenna aamulla aloittelen sumuttelut ja näillä näkymin punktio ja siirto olis viikolla 16 =)

Onnea ja tsemppiä teille jokaiselle omiin vaiheisiinne. Banaanille tervetuloa joukkoon :wave:
 
punktiosta kotiuduttu, hengissä! lisäroppia sain kun teki niin paljon kipeetä. 7 solua saatiin talteen, pitää olla tyytyväinen. huomenna alkaa luget (yöks :kieh: ), ja torstaina menään hakemaan kyytiläinen-set mukaan.
nyt huilaamaan sohvalle mars, komentaa mies!
 
Tsemppiä Helinäkeijulle!Ja onnea punktiosta 7 solua on kuitenkin parempi kuin ne mun 45 joista kypsiä vain 6kpl...Ja onnea tulevaan piinailuun!Täällä alkaa mulla mennä hermo ainaiseen odotteluun...Tuntuu että nyt kun ollaan ihan hoitojen ovella niin ei jaksais millään enää odottaa mua suoraan sanoen V.....aa tää ainainen odotus :kieh: Kun tietäiskin että tästä se onnistuu niin mikäs täs ois ollessa.Anteeksi purkaus...

Mitenkäs Cianan piinailu sujuu?Joko on oireita?Entä mitä Demille kuuluu?
 
Tervehdys taas pitkästä aikaa. Helinäkeijulle tosiaan tsemppiä ja rauhallisuutta piinailuun. Voi kun tuo 7 solua kuulostaakin hienolta, kunpa itsekin saisin noin monta aikaiseksi.

Sitten lyhyesti omaa napaa: 0-ultra takana, Puregon-pistokset aloitan huomenna ja sitten pääsiäisen jälkeen ti ja pe kontrolliultraan. En oikein osaa sanoa miltä tuntuu, kaikki niin uutta ja ihmeellistä. Niin moni asia voi vielä mennä mönkään, mutta onneksi en edes niitä kaikkia osaa aavistella. Mielenkiinnosta kysyisin vielä, että millä annoksella olette Puregonia pistellyt? Mulla kun ei ole mitään tuntumaa siitä, mitä määrää yleensä käytetään / millä aloitetaan. Itselleni määrättiin ensin kolmena iltana 175 ja sitten seuraavina kolmena 125.

Kaikille tsemppiä tämän hetken tilanteeseen. Viettäkäähän rentouttava pääsiäinen ja sen jälkeen monilla sitten alkaakin olemaan jännittävät ajat jo ihan lähellä.
 
Minulla tänään pp8 ja tein aamupissasta 10 IU raskaustestin ja selvä nega :'(
Toivo putosi hetkessä.... eikö pitäis nyt jo olla vähintään haamu testissä? Tai onko vielä toivoa? En tiiä.... Nyt teen joka aamu testin, mulla tasan 5kpl testejä kotona + vielä tämä 25 IU Acon puikko pp14 varten, mikä annetiin klinikalta.
Mutta, ajattelen, että onko edes järkevää tehdä keskiviikona tätä 25 IU testia, kun esimerkiksi sunnuntaina 10 IU näyttää negaa. Ei see hcg nousee niin äkkiä....

Miten muilla? Kenellä on vielä piinailuviikot menossa?
 
Ciana nyt taisit olla vain hätähousu! Mulla itselläni on aikaisimmillaan plussa näkynyt pp10 joillakin ei näy mitään kuin vasta sitten pp14 joten älä vielä tee hätiköityjä johtopäätöksiä! Odota muutama päivä kyllä se plussa sieltä vielä pärähtää! :hug:

EllaElias: mulla on Puregon annos ollut yleensä 150ky ja sitten muutaman pistoksen aikana oli 125ky.Kyllähän tuo sun kuulostaa ihan normaalilta annostelulta.
 
EllaElias; minusta ainakin tunnut liiana aikasin testaavan. malta odottaa rauhassa varsinaiseen testipäivään.

mulla sitten testipäivä 3.4! tänään kyytiin saatiin kaksi 4-soluista 2-luokkasta alkiota. kolme meni pakkaseen. lääkäri ihmetteli kovasti meidän hedelmöittymisprosenttia, kaikki hedelmöittyi mutta yksi lähti jakaantumaan epänormaalisti, myös toinen alkio oli huono joten joutivat roskiin. nyt olen tyytyväinen!
kaksi viikkoa on pirunmoinen aika odottaa... mutta mietin että menenkö veritestiin vaiko vaan kotona testailen.
tällaista tällä kertaa... muuten täällä joku maininnut, että juopi punkkua lasillisen päivässä piinapäivinä, vilkastuttaisi kohdunverenkiertoa. onko teistä kukaan semmoista uskaltanu kokeilla? meinaan, että punkkua olis... eria sia vaan tekeekö mieli!

HelinäKeiju75 & Viiru ja Pesonen
 
vai ovatko kaikki pääsiäisen vietossa? noh, minä ainakin olen kotona ja sivuaddiktio jyllää.
mulla pp2 vasta menossa ja hermot aivan riekaleina.
eilen kesken ruuan mies tokaisi, että tossa pöydänpäässä on oiva paikka syöttötuolille, siihen minä meinasin vaan kiljaista, "että pidä turpas kiinni", toinen juttu kävi kun oltiin saunassa, mies taas tokaisi, että "tossa lattiallahan on ihan vauvan ammeen paikka", siihen mutisin vaan jotaan ja painuin suihkuun. koko ajan itkettää ja tuntuu rinnassa semmonen karvaspala. taittaa nyt lugesteronin tehdä tepposensa, ja nyt vasta pp2 menossa. mitähän tää on sitten kun pp10 menossa? apua, pelottaa jo ajatellakin.
viirun& pesosen puolesta olen peloissani, unohdin näet lääkäriltä kysästä, että milloinkas nämä päivää aiemmin siirretyt alkiot rukaavat kiinnittymään, jos ovat ottaakseen kiinni.
tää on aivan kamalaa, mieli mustana koko ajan kun nyt pitäs olla iloinen ja reipas!
auttakaa! piristäkää!
 

Yhteistyössä