IVF hoidoissa oleville/sinne joutuville

An1z81: tervetuloa joukkoon!

On: tänään 6 pvä siirrosta ja "oviksesta" laskettuna olisi dpo9. Vessakäynnin yhteydessä ihan vähän jäi verta paperiin (siis todellakin ehkä 2 tippaa). Voisikohan olla kiinnittymisyritystä? Mitään tuntemuksia ei ole. Rinnat kipeät, mutta niin lugejen kanssa aina on. En varmaan jaksa viikonlopun yli olla testaamatta.
 
Kirjoittein keväällä tänne, kun meidän lähete oli laitettu Naistenklinikalle ja meidät IVF-jonoon. Lääkäriaika saatiin tähän heinäkuulle ja nyt jännäillään mitä sillä käynnillä sanotaan.

Tarkoituksena oli ryhtyä aktiivisemmaksi täällä vasta kun hoidot alkaa, mutta An1z81 onkin tavallaan kohtalotoveri, kun on ekassa IVF-hoidossa Naikkarilla (milloin siellä on se kesätauko?). Tsemppiä sulle perjantaille (y) On se varmaan niin jännää ja ahdistavaa, kun on eka hoito meneillään eikä varmaankaan helpota, jos joutuu jatkamaan pidempään. Mä oon yrittänyt sulkea pois mielestä tän koko hoitorumban nyt kun se on vielä mahdollista. Sitten kun alkaa käynnit, niin olen varmasti tosi ahdistunut ja kireä. Pelkään jo nyt lääkkeiden sivuvaikutuksia, varsinkin kuumia aaltoja, kun sain niitä clomeista. Ja An1z81 onko sulla siis 3 käyntiä tässä kierrossa, jos oikein ymmärsin? Eli siis joku alkukierron ultra, punktio ja siirto? Mulla on sen verran matkaa Naikkarille, et mietin miten paljon joudun ottamaan vapaita töistä käyntien vuoksi... Ja miten tuli saikut & koodit lappuihin? Toivottavasti jaksat vastailla :). Mä taidan olla jo vähän hermostunut, kun alan taas kysellä täällä ja sulla on tuorein tieto käytännöistä :).
Heips Miitta :)

Niin siis juu ultra tehtiin muutama päivä ennen punktiota, että nähtiin miten pistokset ovat tepsineet. Siellä sitten samalla käytiin läpi punktiopäivän kulkua. Eli kyllä juu kolme käyntiä yhteensä tässä viikon sisällä. Meiltäkin matkaa 40km Hkiin, mutta autolla käyty.
Mä ymmärsin et niillä on siellä naikkarilla parin viikon tauko, oiskohan alkamassa nyt huomisen jälkeen. Punktiossa oli mun lisäksi vain yksi nainen, kun yleensä on enemmän naisia . Hoitaja just sanoi että juurikin sen tauon takia on nyt hiljaisempaa.
Mä en noista saikkujutuista osaa sanoa, kun itse en sitä tarvinnut. MUlla se punktiokin meni niin hyvin, että oisin voinut hyvin seuraavana päivänä jo olla töissä. En tarvinnut yhtään särkyläkkeitä edes kotiin päästyäni. Lopetin työt vuosi sitten ihan näiden hoitojen takia kun alkoi käymän liian stressaavaksi, ja kävin lähellä burn outia. Tarkoitus olisi sitten pikkuhiljaa palailla tekemään töitä muutama vuoro/vko, jos vaan olot sallii. Onnekas olen kun on ihana mies joka tukee ja ymmärtää, että mulla ei ole ollut helppoa.
Todella paljon tsemppiä sulle hoitoihin!<3 Nyt pitkät yöunet ennen huomista siirtoa! Jännää :)
 
Uneksija17, paljon tsemppiä myös sulle!<3 Juu mä oon ainakin kuullut, että kiinnittymisvaiheessa voi tulla verta vähän. Toivotaan että se johtuu sinulla juuri siitä :) Mulla on ollut rinnat tosi kipeät jo yli viikon, ja kasvaneet aikalailla! Ihan kiva kyllä, en valita, eikä mieskään :D Luget alotan huomenna sitten, että saa nähä millaset oireet pamahtaa päälle. Viimeksi oli aika tuskaa, mutta kestettävä ne on, kun ne ei onneksi ikuisuutta edes kestä. Onneksi on lehmänhermoinen mies vähän tasapainottamassa ja rauhoittelemassa :) Nyt vaan kovasti sulle tsempiä toivotan, tulkoot plussa!!!<3
 
Kiitos An1z81, tsemppiä myös teille! :) Mekin aloitettiin hoidot naikkarilla, mutta siellä olisi jatkettu ainakin kokonainen vuosi insseillä, kun mitään vikaa ei voitu ovulaatiohäiriöiden lisäksi todeta. Töiden puolesta en kestänyt niitä annettuja aikoja ja siellä ravaamista ja näistä syistä palattiin yksityiselle. Hintavaahan se on: 2000 punktio ja reilu 700 jokainen pakkassiirto. Vaan jos se plussa joskus saadaan on kyllä kaiken arvoista.

Minulle se burn out ehti iskeä päälle syksyllä ja olin saikulla monta kuukautta :( Nyt kuukausi sitten alkoi taas niin kova ahdistus, että aloitettiin masennuslääkitys. Kiitos lääkkeiden tää piinailu ja työstressi tuntuu onneksi siedettävältä.

Enpä kestänyt ja menin negan testaamaan illalla. Nyt yritän pinnistellä sunnuntaihin asti, koska jos tämän päiväiset tipat olivat kiinnittymistä ei se aiemmin voi näkyä. Amerikkalaisten sivustojen mukaan 8 päivää 3 päiväisen siirron jälkeen alkaa keskimäärin näkyä herkissä testeissä, joten katsotaan.
 
Äläpä Uneksija hättäile;) Mullakin tuo kemiallinen näky vasta pp8 ja pp9 selvemmin ja oli sentään blasto. sitä vaan on aina niin hätänen ja haluais tietää heti.

Tervetuloa uusille palstalaisille! Toivottavasti hoidot tuottaa tulosta nopeasti❤

Me saatiin kai suunnittelukäynti jo elokuun alkuun, kun posti toi kirjeen, jossa oli aika 8.8 Olin jotenkin varautunut odotteleen pidemmänkin aikaa, mutta näköjään tää heinäkuu on välikiertoa ja elokuun loppupuolella alkaa pistelyt. Ja mun piti niin kovasti nyt laittaa ittiä parempaan kuntoon....joo, en tosiaan oo muuta tehny ku syöny herkkuja ja ottanu rennosti....eli nämä kolme ylimääräistä kiloa on mukana edelleen, mitkä ajoin karistaa. Oltiin reissussa ja vitskutki jääny siltä ajalta ottamatta. No, ehkä tässä vielä ehtii niitä popsia ja oonhan mää sitä ubikionia syönytkin varmaan nyt puolitoista kuukautta. Piiniksen aikana en ottanu.
 
Siirto tehty! Sehän meni nopsaan ja kivutta, kun taas ehdin jo aamulla jännittää että jos sattuu. Olivat niistä mun kymmenestä munasolusta 6kpl lähteneet hedelmöittymään ja jakautumaan normaalisti. Yksi siis siirrettiin, ja loput 5 jäivät vielä kasvamaan muutamaksi päiväksi, ja toivottavasti niistä sitten selviää mahd. moni pakkaseen. Sen saan sitten kuulla kun hoitsu soittaa testipäivänä. Tässä pitää nyt keksiä mahdollisimman paljon kaikkee kivaa tekemistä, ettei vaan kokoajan miettisi. Voi olla etten minäkään malta odottaa sinne 21.pvään asti testausta, mutta kovasti aion yrittää :D Koita sä Uneksija jaksaa viikonloppu, saattaa se plussa sieltä vielä tulla! :)
Siidalle kiitos toivotuksista, ja otahanyt kaikki ilo irti Heinäkuusta ;) Ja kolme kiloohan on vähän, ne lähtee suht. helposti, vaikka vähä tässä kesällä on näitä houkutuksia, jädet ja grilliherkut jne. Itsellä ainakin vaikeaa pysyä erossa noista, mutta pääasiahan se on että on hyvä olo itsellä <3 Ei kannata liikaa stressata kiloista, kun muutenkin stressaavia nämä hoidot.
 
An1z81: tsemppiä piinapäiviin! Onneks kelit on kesäisemmät niin voitte keksiä muuta tekemistä, ettei odotus ole niin raapivaa.

On: en kestänyt odottaa vaan hain apteekista apteq-merkkisiä 10-herkkiä testejä. Eilen illalla ei mitään, mutta tänään testiajan sisään piirtyi heiveröinen haamuviiva ❤ Nyt vaan toivotaan että lähtisi vahvistumaan.
 
Ihanko totta Uneksija :( Vielä on päiviä, mutta tiedän kyllä tunteen....tsemppiä ihan hirveästi. Se ontto tunne, kun pakastimessakaan ei oo yhtään ja uus kierros taas edessä(n) Mutta, eipä se auta muu ku vaan porskuttaa eteenpäin. Halaus ja toivotaan vielä josko ihme tapahtuisi❤
 
Halaus täältäkin Uneksijalle <3 Koita jaksaa odottaa perjantaille kun testaat seuraavan kerran, ja jos millään mahdollista niin teet viikolla jotain kivoja juttuja vaikka ystävien kanssa, niin päivät menee nopeampaa. Mulla on mennyt ihmeen helposti tämä viikonloppu, mutta kyllä kokoajan on mielessä että mitähän tuolla kohdussa tapahtuu. Mutta niin kauan on toivoa, kun menkat ei ala! :)
 
Varsinainen testipäivä olisi huomenna, mutta koska en huomenna ehdi, niin kävin verikokeessa tänään. Alle 2 U/I hcg:tä, joten en huomenna ole sen raskaampi kuin tänään. Soitan huomenna klinikalle ja katsotaan milloin päästään jatkamaan.
 
Pahoittelut Uneksija!

Tervetuloa An1z ja Miitta, toivottavasti käyntinne täällä jää lyhyeksi!

Täällä odotellaan menkkoja. Pitäis alkaa vasta ens viikon tiistaina mutta nyt jo tuntuu juilimista, mitä mulla ei siis normaalisti tunnu kuin vasta ekana vuotopäivänä. Meni jo edelliset menkat vähä oudoiksi mutta laitoin ne gynen piikkiin kun kävin siellä ihan paria päivää ennen alkua. Nyt vain on alkanut jännittämään että alkaako mun kierrot heittämään ja sitä mukaa hedelmällisyys laskemaan lehmän häntääkin nopeammin, ikääkin kun alkaa kertymään.. se kun on ollut ainut millä oon pystynyt itteäni psyykkaamaan tähän tulevaan yritykseen. Minussa kun ei tutkimusten mukaan ole mitään vikaa, niin oon yrittänyt ajatella että kunhan kohtuun siirretään hedelmöittynyt kaveri niin mun kroppa hoitaa loput mutta nyt alkaa kaihertamaan toi oma hedelmällisyys ja iän tuomat rajoitteet. Vaikka klinikan hoitaja kyllä sanoi että he pystyy buustaamaan naisen kropan hedelmälliseksi vaikka vähän myöhemminkin.
No näillä on nyt vain pakko mennä, vielä viimeinen taukokierto ja sitten elokuussa viimeinen yritys. Alkioita ehkä jää(jos eivät tuhoudu sulatuksessa) mutta mies ei suostu enää uuteen siirtoon elokuun jälkeen. Pitää ehkä alkaa psyykkaamaan itseä sitten niiden antamiseen adoptioon.
 
Pahoittelut Uneksija.
Astrea
siis nyt en kyllä ymmärrä, mitenniin mies ei suostu siirtoon vaikka alkioita olisi?!!! Onhan se nyt täysyn järjetöintä ensin käydä kauhee rumpa läpi että niitä saadaan ja sit jättää homma kesken ja eikun roskiin?!!! Täh? Anteeks, en nyt varmaan helpottanut sinun oloa, mutta.. kai se nyt herää jos vähän ravistelet!!!
 
Kiitos myötäelämisestä ❤

Elokuun alkuun saatiin uusi sunnitteluaika. Tänään alkaa kesäloma töistä sekä yrittämisestä siis. Minulla taitaa olla vanhoja clomeja 10 kpl kaapissa, joten yrittänen josko saisin oviksen niillä aikaan, jottei nyt ihan turha kierto tule.
 
Domi, meillä miehen syynä on hänen ikänsä. Jos tästä siirrosta nyt raskauduttaisiin ja loppuun onnellisesti päästäis niin mies olis 55v. Hän pelkää nyt jo että olemassaoleva tyttömme häpeää isäänsä jossain vaiheessa koska on niin vanha. Hän on hyvin nuorekas mutta silti. Sekundääriset syyt on että hänellä on nyt kolme lasta ja hän toivoo voivansa turvata heidän taloudellisen tulevaisuuden edes jollain tasolla. Eikä niitä alkioita roskiin laitettaisi vaan luultavasti päätyisimme adoptioon. Luultavasti jos hän olisi 15v nuorempi niin käyttäisimme kaikki itse.
 
Voimahalit Uneksijalle <3 Ja ihanaa lomaa! Nyt nautit ja otat rennosti :)
Heippa Astrea, kiva tavata :) Toivon teille myös nyt kovasti tsemppiä tulevaan siirtoon!<3 Erityispaljon juuri sen takia, että jos tämä sitten jää teillä viimeiseksi yritykseksi.
Minä oon osannut ottaa ihmeen rauhassa, ja yllättäen noi keltarauhashormonilisät ei ole aiheuttaneet pahempaa hermojen kirrailua, hyvin vähän viime kertaan nähden. Ajelimme eilen pääkaupunkiseudulta Ouluun, minun synnyinkaupunkiin. Ehkä perheen, ja lapsuudenystävien avulla jaksan tsempata viikon siihen viralliseen testipäivään, kun on paljon mukavaa tekemistä täällä :) Vietän synttäreitä ensi viikolla, ja testipäivänä Pe on mun ja kihlattuni 7- vuotispäivä, niin olisipa vain maailman paras lahja kun plussa tärähtäisi testiliuskaan! <3
 
Astrea❤ Ei oo ihan helppo teiän tilanne. Minunkin mies on useamman vuoden vanhempi mua ja kyllä hän välillä murehtii ja laskeskelee, kuinka iällä on sitten kun tyttö on 18vee. Sun mies on 10vuotta vanhempi ja varmasti nuo ajatukset on hyvinkin läsnä. Mutta, toivon sydämestäni, että miehesi suostuisi siirtoihin ja saisitte käyttää alkiot itse. Voimia, näissä asioissa joutuu käymään niin monenlaisia tuntemuksia läpi. Jokaisella meistä on omat elämäntilanteemme ja vaikeutemme, hoitojen lisäksi (n) Helpolla ei päästä:unsure: Minä pelkään myös ihan hirveästi sitä, että käyn loppuun liian aikaisin, siksi oon tosi tyytyväinen, että tämä viimeinen kierros on nyt pian.

Uneksijalle iso halaus❤
 
Anzu, ethän suutu ku oikasin sun nimimerkissä;), mutta toivon kyllä kovasti sulle plussaa. Minäpäolis enää parempi synttäri/häälahja!! Meillä oli varhaisultra tytöstä hääpäivänä ja kyllä käytiin kunnon sapuskoilla, kun ultrasta tultiin.
 
  • Tykkää
Reactions: An1z81
Nimi # yritys aloitettu # mones lapsi # syy # mones hoito meneillään

Annimiina89 # 4/2016 # 2. # munanjohtimet tukossa # 1. IVF
An1z81# -13 # 1.# selit.# 1.IVF
Bridge #5/15#1.#matala AMH, ikä#5.ICSI
cherrychoko #7/13#2.#matalat horm. tasot+ siittiöt # 1.IVF/ICSI

Darni73 # 2012 #1.yht # ikä+simpat # 5.ICSI
Domi #4/12#1.#selittämätön#3.IVF/ICSI/4.PAS
Kerttu80 #11/14 #2.#selit.#1.IVF
Kesänlapsi123 # -13# 1.#selittämätön#3IVF/1.PAS

Kiuski#-15#1.#laiskat munas. ja siit.#1.IVF
KuuBe #2013# 1. #selittämätön#1.IVF/1.PAS
love-# 2014# 1. # siittiöt# 2.ICSI
marrasmai # 2015 #1. # siittiöt # 3.ICSI/2.PAS
Mimmivaan#2011#1. yht# selt./ei ovul.#1.IFV

Nappeus #2014#?#PCO/siittiöiden määr.vaiht.#2.IVF
Nennalii #2012#1.#selittämätön/siittiöiden laadun vaihtelu# 1.ICSI/9.PAS
Nyu # 2012#1.#munasolut#4.IVF
pipa84 #04/15#1.yht#azoospermia #2.ICSI
SalamaT # 5/14 # 1. (2 km) # endo, matala AMH, ikä#3.IVF/1.PAS
Siida #?#2.#siittiöt#2.ICSI/1.PAS
Toiveikas81 #2014#1.#endo/siittiöt#2.ICSI
Toivo2016 #3/13#1.#ikä, johdin poist. ym#4.IVF
Uneksija17#4/15#1#pcos/selit.#1.IVF/2.PAS
Xienna#1/2014# 2.(1.yht)#siittiöt#2.ICSI
Zoona#7/2016# 2. # selittämätön # 2.IVF/2. PAS

Piinailijat: :whistle:

Plussat 2016: :love:
Loka:
Pussipiru 2.ICSI/1.PAS (2pv)
Roxanne 4.ICSI/1.PAS (kem)
Toivo2016 3.IVF/2.PAS (ku)
Yrittäjä J 2.IVF/ICSI (2x4pv)
love- 1.ICSI/4.PAS (kem)
Marras:
Adelmiina_ 3.IVF (5pv)
Toive* 2.IVF/1.PAS (2x5pv)
Sphinx 3.ICSI (5pv)
Siida 1.ICSI/8.PAS (kem)
Vilijonkka_ 2.IVF/ICSI/1.PAS (3pv)
Joulu:
marrasmai 3.ICSI (kkm)
Kesäheinä-78 6.IVF (kem)
Talvi82 (luomu)
Toivo2016 3.IVF/3.PAS (km/ku)
Roxanne 5.ICSI/1.PAS (kem)
cindra 1.IVF/1.PAS (5pv)

:love: Plussat 2017 :love:
Tammi:
Bridge 5.ICSI (tm)
Naanaa (luomu)
Helmi:
vipe1986 2.IVF/ICSI/1.PAS (2x3pv)
kalabaliikki 1.IVF/2.PAS (5pv)
marrasmai 3.ICSI/1.PAS (kem)
Jantzu 1.ICSI/2.PAS (km)
MaiMei (luomu/letrot) (kkm)
Maalis:
Jansku00 1.ICSI/1.PAS (5pv)
Roxanne 6.ICSI (5pv)
Blob 1.ICSI/1.PAS (5pv)
Kuutio 2.IFV/1.PAS (6pv)
Huhti:
Kesäheinä-78 6.IVF/1.PAS (5pv)
Touko:
Toivo2016 4.IVF (kem)
maljakko 3.IVF/1.PAS (tm)
AdeliinaJosefiina 3.ICSI/1.PAS (2x2pv)
Henrietta77 1.ICSI
reason 2.IVF (3pv)
Kesä:
tanjuli-79 ? (3pv)
Ranau 1.IVF
Heinä:
Karoliina195 1.IVF (2pv)




Jos haluat muokata listaa, klikkaa postauksen alta VASTAA ja poista alusta sekä lopusta [ QUOTE ] tekstit, niin muotoilu säilyy. Kiitos :)
 
Miitta37 laita tää rinmpsu jos tahot listalle jo. Nimi # yritys aloitettu # mones lapsi # syy # mones hoito meneillään Ja mitä käyntikertoihin tulee, niin mulla tainnut olla punktio kierroissa aina 4 käyntiä.. kaksi niitä seurantaultria, punktio ja siirto. Toki eri paikka. Mutta luulisin kyllä että ainakin ekassa hoidossa joka paikassa katsotaan ekaksi muutomien pistopäivien jälkeen, millainen vaste ollut lääkkeisiin ja säädetään niitä jos tarvetta ja sit toinen missä sit päätetään millon punktio on.
 
No niin, suunnittelukäynnillä vihdoin käyty! Iso kivi vierähti sydämeltä, kun homma alkaa käydä konkreettisemmaksi, vaikka tiedän kyllä että nythän se koettelemus vasta alkaa. Meillä sovittiin, että soittelen lääkäriin syyskuun menkoista eli saan vielä hengähtää ennen tositoimia. Ja nyt sitten langetettiin pco-diagnoosi vihdoinkin, kun sitä on pyöritelty jo pidempään. Aiemmin ollaan oltu vaan selittämättömiä (en tiedä ollaanko enää). Ja mun rimpsu ois #2013 #1. #pco/selitt. #1.IVF tulossa syksyllä -17
 
  • Tykkää
Reactions: An1z81
Moikka kaikille! Täällä oon vähän huolissaan ollut muutaman päivän. La alkoi pikkasen tulemaan ruskeaa mönjää ( ihan normaalia vissiin lugejen takia ) mutta Su tuli sitten vähän verta, mutta se loppui iltaan mennessä. Eilen Ma ei tullut verta, mutta sitten aamuyöllä nipisteli alavatsaa, ja taas äsken tuli vessassa käydessä verta pikkasen. Ihan on semmonen tunne että en ole raskautunut, ja se alkio yrittää sieltä tulla ulos pikkuhiljaa. Noh, nyt siis pp11, ja tänään illalla otan viimeisen lugen, sitten testi Pe! Pelottaa niin kovasti että menkat alkaa Ke tai To :( Mutta ei auta! Pääkipua on ollut nyt myös pari päivää, tänään ollut niin kova migreeni, että oli pakko ottaa puolikas Panacod. Mulla kun ei pelkkä Panadol auta, vaan Burana ainoastaan, mutta sitä ei nyt saa syödä. Eli näillä nyt mennään. Pe lähenee kovaa vauhtia, palaan sitten asiaan että miten kävi! :)
 
Voi An1z, varmasti hermoja raastavaa! No piinapäivät on raastavia ilman vuotojakin. Mulla ei oo tollasta ollu mutta ei mulla oo hirveesti kokemustakaan. Silloin omilla pplläni mä tunsin kiinnittymisen ja se oli kovaa poltetta ja sellaista kipua kuin tylpällä lyijykynällä olis painettu ihoon, sitä kesti pari kolme tuntia, sen jälkeen olikin varmaan viikko ettei tuntunu mitään kunnes yhtenä yönä mulla kramppas vatsa nii pahoin että heräsin ja vatsalihakset oli pari päivää kipeät. Silloin luulin että homma oli taputeltu mutta niin vain tuli plussa testiin.

Toivottavasti sullakin nyt vain johtuu niistä lugeista ja että alakerras alkaa veri kiertää jo enemmän ja siksi vuotelee vähän limakalvoista. Pitkiä hermoja vielä näiksi pariksi päiväksi!

ON. Menkat alkoi eilen, päivää normia aiemmin. Alkaa pikkuhiljaa jännittämään, elokuu lähestyy...
 
PLUSSA!!! En ole päivittänyt itseäni piinailijoihin, mutta tänään on meidän tokan ICSI:n ekan PAS:n pp 12. Ostin eilen kaksi pakettia PC:n liuskoja ja päätin, että nyt testaan, kyllä jotain jo näkyy jos on näkyäkseen. Aamuneljältä sitten tuijotin, kuinka ei mikään haamu vaan liki kontrolliviivan vahvuinen toinen viiva ilmestyi näkyviin :-D

No, mies muistutteli herättyään, että huonosti kävi viimeksikin. Vaan nyt ollaan raskaana, ja kaikki on mahdollista...

Oireista vielä vähän, kun tykkään itse muiden oirejuttuja lueskella ;-)
  • Olisiko ollut pp 3 tai 4, kun vatsaa jostain oikean munasarjan tienoolta viilteli illalla moneen otteeseen niin, että pari kertaa piti oikein ähkäistä ääneen. Aamulla herätessä tuikkasi vielä pari kertaa.
  • Pp 8 oli housuihin ilmestynyt veritahra, ehkä puoli teelusikallista. Oli jo kuivunut ruskeaksi, kun huomasin.
  • Pp 10 kohdunnapukka muuttui kovaksi ja "pakeni" ylemmäs.
  • Muita viime kerrastakin tuttuja oireita ovat lievä huimaus äkkiä noustessa ja pään/kasvojen hetkittäinen kuumotus, myös muutama finni on tullut poskiin.
An1z81: Tsemppiä huomisen odotteluun. Jospa vuoto olisi harmitonta! Miksi muuten lopetat luget jo ennen testiä? Vai ymmärsinkö jotenkin väärin..? Minä puolestani ajattelin käyttää lugepaketin loppuun eli jatkaa vielä viikonlopun yli 1 kpl aamuin illoin, kun ei siitä mitään haittaakaan pitäisi olla. Mulla muuten on myös ollut migreeni punktiokierrosten jälkeen ja olo on ollut karmiva, kun Panacod ei ole auttanut ja särky kesti monta päivää. Viimeksi oli jo lähellä, etten lähtenyt sairaalan päivystykseen kyselemään, voisivatko testata hcg:n ja antaa jotain troppia.

Miitta: Onnea matkaan :)
 
  • Tykkää
Reactions: kiuski

Yhteistyössä