"Vihainen puhe johtaa vihaisiin tekoihin, varoitti Slovakian presidentti, ja hän on oikeassa."

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija

Petteri Orpon hallitusta vihaavien kannattaa muistaa tämä.
En tunne vihaa Orpoa kohtaan. Vain sääliä ja tyrmistystä miten alas ihminen voi valua demokratian ja moraalin vaalimisessa. Hänellä on tukenaan vahva koneisto. Ei noin lepsu lapanen voi omilla avuillaan saada Suomea tärviölle.
 
vierailija
Nykyaikaisen vihapuheen on Suomessa nimenomaan legitimoinut Persut. Euroopan tasolla sen on pääosin tehneet oikeistokonservatiivit.

Vihapuhetta oli politiikassa josksu 30-luvulla todella paljon. Ja puhe johti usein väkivaltaan. Syyllisinä silloin toisella puolella kommunistit ja toisella puolella äärioikeistolaiset. Jossain maissa kommunismi voitti, jossain äärioikeisto.

Viime vuosikymmeninä kommunismi ja muu äärivasemmisto on näivettynyt. Harmi kyllä että oikeistokonservatiivien voima ja vihapuhe ovat lisääntyneet senkin edestä.

Slovakian presidentti on ilmeisesti jossain määrin Venäjä-mielinen oikestokonservatiivi. Voisi siis kuvitella, että teon tekijä edustaisi jotain sellaista tahoa, jonka sitten oikeistokonservatiivit voivat nähdä vasemmistolaisena. Heillähän on yleensä tapa nähdä melkein kaikki heitä vastustavat voimat sellaisina.

Valitettavasti Euroopassa ja maailmassa väkivallan kierre on edessä. Tie kolmanteen maailmansotaan on auki. 30-luvulla se lähti äärioikeiston noususta. Ja niin se taitaa nytkin lähteä. Konservatiivi on helppo olla, mutta kannattaa katsoa mihin se johtaa...
 
Fico on sosiaalidemokraattinen vasemmistopopulisti ja toki venäjämielinen.
 
Ne Saksan 30-luvun "äärioikeistolaiset" olivat kylläkin sosialisten työväenpuolueen edustajia.
 
vierailija
Fico on sosiaalidemokraattinen vasemmistopopulisti ja toki venäjämielinen.
Ammuttaessa hän on populisti. Pahoja tehdessään vasemmistolainen. Hyvää aikaansaadessa varmaan konservatiivi.

Populismihan on yleensä konservatiivista. Eihän uudistukset tai muutokset oikein koskaan ole suosittuja.

Konservatiivithan eivät koskaan uudista mitään. He vain haluavat palata vanhaan. Eli ollaan paikallaan tai palataan taaksepäin. Taantumuksellisiksikin voisi kutsua.
 
vierailija
En ole kyseinen kirjoittaja mutta mitä pahaa siinä on että on oikeistolainen? Vapaa maa.
Eihän ihmiset edes tajua mitä se oikeistolaisuus ja vasemmistolaisuus tarkoittavat. Aikansa eläneitä ja lokeroivia termejä. Ja molempia sitten demonisoidaan omiin tarkoituksiin.

Tällä palstalla nimenomaan sana "vasemmistolaisuus" on ihan kirosana. Sitten perässä tulee liberaalit, globalistit jne... Älyllistä epärehellisyyttä isosti.
 
Vasemmistolaisuus on kirosana tolkun ihmisten suussa.
 
vierailija
Ammuttaessa hän on populisti. Pahoja tehdessään vasemmistolainen. Hyvää aikaansaadessa varmaan konservatiivi.

Populismihan on yleensä konservatiivista. Eihän uudistukset tai muutokset oikein koskaan ole suosittuja.

Konservatiivithan eivät koskaan uudista mitään. He vain haluavat palata vanhaan. Eli ollaan paikallaan tai palataan taaksepäin. Taantumuksellisiksikin voisi kutsua.
Tänään konservatiiviseksi sanottu Orpon hallitus uudistaa paljonkin asioita ja vademmisto-oppositio haluaa pysyä vanhassa.
 
  • Tykkää
Reactions: Johnny Appleseed
Ammuttaessa hän on populisti. Pahoja tehdessään vasemmistolainen. Hyvää aikaansaadessa varmaan konservatiivi.

Populismihan on yleensä konservatiivista. Eihän uudistukset tai muutokset oikein koskaan ole suosittuja.

Konservatiivithan eivät koskaan uudista mitään. He vain haluavat palata vanhaan. Eli ollaan paikallaan tai palataan taaksepäin. Taantumuksellisiksikin voisi kutsua.
Antti Rinne on puhdasoppinen populisti vappusatasineen. Myös sosiaalitukia haukan lailla vartioiva vasemmisto.
 
vierailija

Yhteistyössä