IVF hoidoissa oleville/sinne joutuville

Hei te kaikki! Päätin nyt vihdoin ja viimein uskaltaa kirjoittaa tänne, jonkin aikaa sivusta seuranneena. Hiukan taustaa:mä 36v ekaa lasta toivomassa ja mies 37, jolla edellisestä suhteesta lapsi. Mulla endometrioosi, raskautta ollaan yritetty 5/16 ja nyt ollaan aloitettu eka Ivf. Mun edellisessä suhteessa yritettiin lasta 1,5 vuotta ja silloin käytiin kevyet tutkimuksen. Mitään ei löytynyt, ei edes endoa ( vaikka se on kyllä silloinkin ollut). Se suhde hajos jo ennen hoitoja.

No niin ja takaisin tähän päivään. Mulle tehtiin punktio viime perjantaina, saatiin 15 munasolua, mutta tuoresiirtoa ei tehty, ku mulla oli suuri riski saada vaikea hyperstimulaatio. Nyt odottelen soittoa (perjantaina) Taysista, josko kertoisivat montako saatiin pakkaseen. Toivottavasti jokunen. Seuraavaan kiertoon tehdään pas, näin mua ohjeistettiin.
Mut nyt oon sekaisin, että mihin kiertoon se pas tehdäänkään, ku mun menkat alko tänään kp 18 o_O (kysäsen tietty lääkäriltä perjantaina ku soittelee) mut mulla ei ollut pienintäkään hajua että kierto menee näin sekasin (n) normisti mulla on 26-30 ja 6pv tiputtelut ennen sitä.

Kiva lukea täältä onnistumisia, onnea teille! (y) :love: ja suuret voimarutistukset kaikille teille, joilla ei oo mennyt niin hyvin :love:
 
Joku jolla kokemusta lääkkeellisestä kierrosta! Lääkkeiden aloitusajankohta. Aloitetaanko heti, kun tiputtelu alkaa vai ensimmäisenä kunnon vuotopäivänä??? Musta tää on vaikea juttu, kun joskus vuoto alkaa kuin napista painamalla ja joskus on 3 päivää epämääräistä käynnistelyä.
Plussaketjusta kommentoin että Zoona, mulle tehty pelkästään lääkkellisiä passeja ja niissä lääkkeet aina ekasta kunnon vuotopäivästä alkaen. Sain kans ohjeeksi, että kun tulee "kunnon vuotoa eikä mitään tuhrua", eli vaikka tuhertais kokonaisen päivän niin sit vasta seuraavana aamuna aloitin lääkkeen. Mulla tosin aina alkaa just tuhruamalla, en tiedä miten tulkitaan jos heti tulee se hulahduso_O

Mun klinikalla muuten heidän omat raskautumislukunsa on passilla muutaman prossan paremmat kuin tuoresiirrossa. Siksi ymmärrän, että jotkut paikat suosii niitä. Kyllähän he omia klinikkakohtaisia lukujaankin katsoo ja siinä mielessä lääkäreiden "henkilökohtaiset" kokemuksetkin painaa.

Tsemppiä kaikille, ootte aika sissejä.
 
  • Tykkää
Reactions: Zoona
Onnea Siidalle, ymmärrän kyllä huolesi kun riskejä on. Mutta kyllä se siitä toivottavasti. (y)

Zoona Mulle neuvottu, että sellaiset tiputtelut ei vielä ole vielä kunnon vuotoa vaan se kun tulee selkeästi housuihin. Mutta lääkkeellisessä ei kai siirto päivä ole niin tärkeä kuin luonnollisessa.

Mun alavatsassa tuntuu jotain pientä, ehkä. Kolme kertaa nyt laittanut sen 300 iu Menopuria ja tänään jarru ihan vaan varmuuden vuoksi. Perjantaina vasta ultra.
 
Lullaby on vielä pakkasessa toiset neljä alkioo. Luotto niihin karisi kyllä näiden mukana. (n)
Olin jotenkin naiviisti niin varma että siirto tulee ja pakkaseenkin menee takaisin, edellisessä hoitokierroksessa vain yksi tippui matkasta. Ja näin sen todella näkee että jokainen alkionsa ja hoitonsa on omanlainen. Toivotaan että edes joku niistä neljästä jaksaa.
 
Zoona mullahan oli tosiaan testipäivä jo eilen, mutten uskaltanut testata! Enkä vielä vielä tänäänkään, oon maailman suurin nynny! :ninja: :whistle: Verikokeessa kävin tänään, kaipa sen tuloksen saan huomenna. Oon siis tosiaan ekaa viikkoa uudessa työssä ja hermo ei kertakaikkiaan kestä testaamista keskellä viikkoa. Huomenna tulee pari kaveria viikonlopuksi kylään (asutaan siis ulkomailla), niin se on sitten joko ryypättävä suruun tai kilisteltävä holittomalla iloon. :D

Hirveesti oireita ei oo, mitä nyt pissattaa usein ja röyhtäyttää paljon. Ja väsyttää. Eilen väsytti töiden jälkeen niin, että suunnilleen konttasin ulko-ovelta suoraan sohvalle. Nukkumisen kanssa on kuitenkin vähän niin ja näin ja heräilen paljon. Mutta joo, muuten ei kyllä mitään erityistä mistä voisi mitään päätellä.

Siidalle onnittelut! ❤❤

Tsempit kaikille, ootte upeita ja vahvoja naisia!
 
marrasmai oletko saanut tulosta?

love- joo se on kyllä juuri noin, jokainen hoito on niin erilainen sitten kuitenkin, vaikka vaikuttaa samanlaiselta.

Käväisin klinikalla. Nyt oli kasvua, vasemmalla puolella oli 8 x 12-13 mm ja samoin oikealla puolella 8 x 12-13 mm. Lisäksi molemmilla puolilla peruspieniä oli useita (ei laskettu). Keskiviikkona punktio ja ehkä perjantaina päästään siirtoonkin. Blastoja mulle ei välttämättä tule, mutta 5 päivän viljely tehdään samoin kun viimeksi. Mietitään sitten keskiviikkona vielä paremmin noita siirtojuttuja kun nähdään tuleeko näistä 16-20 rakkulasta sen verran munasoluja, että on oletettavaa että saadaan alkiokin :) Olen tästä hyvin mielen.
 
@Siida onnea tuplista, tsemppiä odotukseen :love:

@love- harmi ku siirtoa ei tullut :( jospa joku niistä neljästä sitte. (y)

@Toiveikas81 kuulostaapa hurjalta tuo siirto. :confused: kai ne nyt kuitenki sen oikeeseen paikkaan laitto, kyllä muaki sinuna epäilyttäis :(

@marrasmai n tulos kiinnostaa kans.

nonii täällä ois nyt eka kierros alkamaisillaan. Menkat alkanu viimeyönä joten tänään kp 1. Tein vaan heti sen mokan että en soittanu HETI seittämältä ouluun niin oli takaisinsoittoajat jo menny. Hyvä minä :mad: no alotan silti huomenna pistokset ja ultraan soitin aikaa ens torstaille tähän lähisairaalaan. Maanantaina sit uus yritys ilmottaa oys:iin, harmi vaan ku aamuvuoro..(n)
 
Aamulla nyt tärisevin käsin testasin ja joko tyhjää testiä tai leffaviivoja odotin. Mutta mutta... Plussa se on, mutta mielestäni liian haalea näille päiville, kun siirrettiin kuitenkin 5pv morula. Pelko on kova että käy samoin kuin viimeksi :cry:
 
Ei se viivan vahvuus välttämättä kerro totuutta Marrasmai. Veriarvot voi olla paljon korkeammat kuin mitä pissatestin viiva antaa olettaa.

Onko Seawind käynyt päivittämässä omaa tilannettaan? Tosin kaipa ne iloiset uutiset olisivat jo tänne ilmaantuneet. :unsure:
 
  • Tykkää
Reactions: marrasmai
@marrasmai voi itku :( mä haluan vielä uskoo että on toivoa vaikka tuskin se sua lohduttaa. Oisitte kyllä niin jo ansainnu onnistumisen.

Eka piikki pistetty ja miltään ei tuntunu :D vähän piti kyllä itkee ku nii jännitti. Annos vaan tuntu menevän niin nopeesti että monesti piti tarkistaa että menikö sinne mitään. Mut kyllä tuolla nahan alla nyt pientä kihelmöintiä tuntuu.
 
  • Tykkää
Reactions: kiuski
Kiitos Helios ja dino tsempeistä ❤

Mulla on dino tuntunut kans tosi usein pistäessä, etenkin Ovitrellea, et se aine ei menny kunnolla ihon alle, mutta aina ne aineet ovat kuitenkin toimineet. Tsemppiä sulle kovasti hoitoon! :)

Täällä tissikipu teki ainakin väliaikaisen paluun, joten pienen pientä toivonkipinää elättelen.
 
Kolmas ivf hoito menossa enkä muista aiemmista et olis ollut vatsa kipeä tässä vaiheessa. Nyt tuntuu kiristävää oloa ja punktio vasta keskiviikkona. Onkohan tämä ihan normaalia, nyt kuitenkin vasta lauantai? Torstaina olisi pakko seljetä työreissuun, toivottavasti en tule punktiostakovin kipeäsi.
 
@Toiveikas81 toivottavasti siirto meni kuitenkin oikeaan paikkaan! Tsemppiä piinapäiviin (y)

@Coeur Hyvän saaliin saitte! Moniko pääsi pakkaseen? :)

@marrasmai mulla kans vähän seilaa toi tissikipu. Jonakin päivänä t-paidan koketuskin sattuu ja joinakin päivänä ei tunnu missään. Tää on kyllä niin piinaa kun kyttää vaan oireita tai niiden puuttumista :confused:

@gemmy mulla ollut vaan kaksi piikitysrumbaa mutta nekin olivat aivan erilaisia. Toisessa tuntui että paine vatsassa kasvoi päivä päivältä ja toisessa ei ollut juurikaan oloja, tai jos oli niin saattoi vain käväistä ja sitten tulla taas parin päivän päästä takaisin. Hui mä en pystyis kyllä punktion jälkeen heti mennä töihin! Olin molemmista kyllä tosi kipeä, mutta onneksi kaikki ei tule niin kipeiksi. Tsemppiä!
 
marrasmai, minulla oli tissikipua vain pienen hetken punktion jälkeen ja siinä vaiheessa, kun sain veritestin tuloksen kipu oli kokonaan poissa. Kai se keho reagoi kullakin eri tavoin hormonaalisiin muutoksiin.

Kiitos :) ei tarvinnut paljon miettiä, koska aloittaa lääkkeet, kun vuoto alkoi kuin hanasta käännettynä. Nyt kun saisi viikon päähän ultran eikä perjantaille, koska otin riskin ja ostin junaliput :barefoot:
 
Marrasmai uutta testiä vaan, ja sitten heti meille kertomaan! Kyllähän se plussa on kuitenkin aina plussa, eiks vaan! :)

Dino minä tulen täältä sinun perässä: mulla eka elonva piikki ensi torstaina. Jännittää jo. Toivottavasti päästään piinailemaan yhtä aikaa, (tai vähän peräkkäin);). Mulla siis alkoi menkat lauantaina, mutta elonva käskettiin laittaa vasta torstaina. Zoonakin taitaa olla suunilleen samassa tahdissa?

Seawindin tilannetta minäkin olen miettinyt, kuten Helioskin.:unsure: Voimahaleja Seawindille, jos satut lukemaan.
 
Zoona Hyvä, ettei tarttenut arpoa vuodon alkua vaan alkoi selkeästi :) Saitko mieleisen ultra-ajan? Oletteko julkisella hoidossa.

marrasmai: Tissikivusta ei kannata päätellä mitään. Oletko jo saanut verikokeen tuloksen?

Piikkinen Jännää :)

Tänään sitten klo 20.30 irrotukseen 2 x Gonapeptyl ja keskivikkoaamuna punktioon. Mua pelottaa ja jännittää, vaikka jo kolmas kerta. Toisaalta kaksi ekaa kertaa oli kuitenkin aikasteen erilaiset keskenään. Mun lauantainenn vatsakipu oli lähinnä ilmaa :giggle::ROFLMAO::ninja: Eli helpotti, mutta nyt vasemmalla puolella vähän on jotain tuntemuksia ja housut tuntuu vähän kireämmiltä, oisko kuvittelua.

Mua mietityttää siirtojutut ihan kauheasti....keskiviikon punktio niin 5 päivän viljely on sitten maanantaihin, mutta kun lääkäri vähän ei ole suositellut sitä blastoviljelyä meille niin sitten olisi vaihtoehtona laittaa perjantaina 2 päiväinen. Munasoluja voi tulla taas yli 20 niin yleensä 2-päiväisiä kavereita ovat olleet vielä kaikki hedelmöittyneet ja sitten taas toisaalta blastoja tulee 0 kpl. Mitä tässä nyt sitten haluaa oikeesti....2-päiväisen siirron, lopuillle viljely 5 päiäväiseksi ja sitten siitä pakkaseen joku, tuskin kuitenkaan mikään selviää.

Iso pelko on myös, että lääkäri ei halua tuoresiirtoa jos epäilee hyperriskiä. Mut oon ollut niin hyvävointinen edellistenkin puntioiden jälkeen kun en ole tarvinnut saikkua kun sen punktiopäivän. Nojoo, kaikki tämä selviää sitten keskiviikkona/torstaina. Turhaan stressaan.
 
Lyhyesti päivitän kuulumisia tänne (koska olen jo puoliunessa tähän aikaan illasta, ja täällä kello on vasta vähän yli 21!):

Elikkäs aika todella jännät paikat on kyllä, veritestin tulos viime torstailta, eli siis 4+2, oli todella surkea, hcg vain 17. Tänään 4+6 kuitenkin vain reilun tunnin pidätyksellä iltalirusta CB:n plusmiinustestissä testiviiva jopa aavistuksen kontrolliviivaa vahvempi. Eli aika pirun jännäksi menee TAAS. :confused:
 
Niin ja gemmylle tsempit punktioon! Meillä on kans ollut hoidoissa niin hirveä kato päivänä 4, että ei oo pariin hoitoon siirretty muita kuin kolmipäiväisiä, mutta nyt lääkäri oli vankasti sitä mieltä että pitkä viljely, ja niin vain neljä sitekää sissiä neljästätoista hedelmöittyneestä oli hengissä päivänä 5. Suosittelen vielä konsultoimaan lääkäriä mikä teille olisi paras vaihtoehto.
 
marrasmai, josko se siitä sit kuitenkin (y) kai sulla toinenkin hcg-seuranta vielä tulee?

Onko kellään 40 täyttäneellä tehty pitkällä kaavalla?
En tiä onko paljookaan parempi tää toinenkaan lääkäri, laitto sellasen mulle jotenkin automaattisesti eikä edes kysyny oisinko halunnu jatkaa lyhyillä (oisin!). Follikin surkee 11mm vaikka jo kp12. Tietää jo tässä vaiheesssa että perseelleen menee jossain kohtaa. Vuoto tulee arvatenkin niin myöhässä ettei mikään onnistu enää tätä vuonna, koska joulutauko! Ja miks helvetissä suostuin pitkään kaavaan, hirvittää mitä se aiheuttaa tällä ikää, tuleeko enää sitäkään vähää folleja sit seuraavaks taas lyhyellä (tän kokeilun jälkeen en siihen enää suostu)...! Huom, vakaa usko tähän hoitoon, miettii jo ens vuotta ja ens hoitoo ennenkun tää on edes alkanukaan :D Dhea:ta anto luvan jatkaa nyt yhteen putkeen puol vuotta niin kauan kun ei plussaa näy. Ostinkin jo pari purkkia, vaikkei siihenkään enää oikein uskoo oo, tuleepa ainakin kokeiltua sekin sit kunnolla.
Jos sitten jollain ihmeellä sinne pari ylimäärästä follia enempi nyt tuliskin niin kuitenkin tasaa sitten laadunkin niin ettei oo sitä yhtäkään mikä erottus vähän parempana...kaikki tasasen paskaa. Helvetin ilonen saa olla jos enää siirtoo tulee tälle vuodelle. Kaiken pitäs mennä täysin nappiin (tuskin menee). Hoitoo ei oo kuulema järkee keskeyttää jollei nyt oo jonku vaivaset 2-3 follia, ja 5-6 follia tän ikäselle on jo TODELLA HYVIN?!! WTF?? Eli mun ois pakko puskee läpi joku toivoton hoito josta tietää jo tosta määrästä että mitään siirrettävää ei jää!! VITTU.... kiinnostaa taas ihan vitusti lähtee pettyyn jälleen kerran....
Tänään meinasin jo hakee sen kirotun lamautus-procrenin apteekista niin eikös se lääkäri ollu unohtanu laittaa sen reseptille! Onkohan toi joku merkki et pitäs sittenkin vaihtaa vielä lyhyeen....toisaalta punktioo ym. ois vaikeempi ajottaa (tai ei tietenkään suostunu miten ehdotin) niin et pitkä viljely onnistuu kerrasta koska sen haluan ainakin ehdottomasti.
 
Viimeksi muokattu:
Ensi keskiviikkona olisi ultra. Tuntuu myöhäiseltä, kun on jo kp 12. On ristiriitaiset fiilikset nyt koko hoidon suhteen. Pitäisi jättää kesken. Meillä on ollut ka-ma-laa. Miehen kanssa. Pidempään. Olen jo aika kauan sitten (vuosia) toivonut, että hankittaisiin apua, mutta mies on jästipää tässä(kin) asiassa. Nyt olen itse aika kuormittunut pitkään ja ollut pahalla fiiliksellä. Ja se näkyy. Meillä menee arki ok, jos minä olen hiljaa ja tyydyn siihen miten asiat on. Näin voi mennä vuosia. Miehelle on ihan ok, jos me kaksi ei kohdata arjessa tai muutenkaan lainkaan. Jos nostan kissan pöydälle niin sitten räiskyy. Tuntuu, etten halua elää koko ihmisen kanssa. Eli hetki on ihan väärä kaikelle. Asiat pitäisi selvittää, mutta ei ole voimavaroja. Ja luulen, että tämäkin hoitoyritys menee jo pelkästään minun mielialan vuoksi kankkulan kaivoon.
 
Heipsan taas! Päivitän nyt tännekkin että kahden vuoden odotus on vihdoin ohi. Meillä nappasi 2.ICSI ja ensimmäisestä passista. Tänään käyty varhaisultrassa ja kaikki näytti olevan ok. :love:

Hirveästi tsemppiä kaikille, piinailijoitakin näyttää olevan nyt mukavasti! Ootte huikeita mimmejä ❤ Oon saanut tän ryhmän kautta niin paljon että ei voi olla kuin kiitollinen teille jokaiselle. Nyt uskallan hetken huokaista helpotuksesta ja toivon että tää kestää loppuun asti.
 
Kiuski paljon onnea!!!

Marrasmai kylläpä olet jännän äärellä. Toivottavasti hcg lähtee nousuun.

Mulla täällä pp6...ei yhtään mitään raskauteen viittaavaa oiretta. Nyt vaan sit iski flunssa et tää varmaan viimeistään sotkee koko homman. Ei ole nyt luottoa tähän hommaan. No menkkojen pitäisi alkaa lauantaina normi kierron mukaan.
 

Yhteistyössä