Itsetehdyt joululahjat ketju

  • Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti
Tonttulainen
En tiedä onko nämä ollut jo, mutta itse annoin tänä vuonna: Parhaalle ystävälle helmilaukun, jota tämä oli toivonut pitkään. Täytin sen itse tehdyllä inkivääriteellä, myslipatukoilla(itse leivoin) ja suklaalla! Paketin mukaan tuli "Insidekirja" jossa oli kaikkea resepteistä muistoihin. Helmilaukun voi ommella itse, hanki mieleisesi väristä kangasta ja koristele se korostekuviolla(helmet ja kauniit langat ovat korvaamattomia) ompele kankaasta pussukka. Myönnän kyllä ostaneeni tämän. Inkivääriteen tein helposti: Raastoin inkiväärin ihan pikkupaloiksi. Ihanille ystävilleni annoin: 1. Ompelin kangaskorin (pieni, ohjeen löysin Pinterestistä) johon laitoin samat täytteet kuin helmilaukkuun ja lisäksi reseptivihon. Kotikokista löytyy kyllä ohjeita.
2. Ompelin pussukan ja täytin ystäväni lempikarkeilla, kynttilöillä (jotka koristelin permanenttitusseilla) ja käärin toiseen pakettiin nimikirjainmukin. Muki on tanskalaisesta Söstren&Grenn-kaupasta, jota ei löydy Suomesta. Pussukan tein tyynyliinasta ja kynttilät koristelin zentanglella.
3. Ostin saippuan ja ihanan tikkarin. Kääräisin toiseen pakettiin "cookie in a jar" ja pari myslipatukkaa. Saippuaa voi myös tehdä itse, saippuapajasta saa tavarat
4. Muuten sama kuin kolme, mutta ei keksipurkkia, vaan suklaalevy ja suklaalevytasku Tuo tasku on aivan ihana lahja, suosittelen lämpimästi.
5. Söpö itse koristeltu purkki, jossa ystävän lempikarkkeja ja muutama kynttilä. Purkin koristelin glitterillä ja sydämellä.
7. Tein itse rasvaa. Kookosta, hunajaa ja soodaa. Täydellistä.


Hauska, voisi olla "ensiapupakkaus" jossa olisi laastareita, sideharsoa, meikkejä ja niiden poistoaineita, vaihtovaattekerta, meikkipussissa hygienia tarvikkeet, pitkiä aikoja kestäviä "eväitä" kuten karkkia tai keksejä. Kaikki tyylikkäässä laukussa! Perfect!

Olisi ihana saada parhaalta ystävältä "ystäväkori" jossa pörrösukat, suklaata ja vaikka muki. Koriin voi keksiä mitä vain! Pelkkä korttikin lämmittää!
Toivottavasti oli apua!k
 
Tonttulainen
:):sneaky::sneaky::):)(n)Jouluihminen kun olen aloin laatimaan jo ensivuoden lahja listaa. Ajon tehdä koko suvulle lahjat: minulla on 8 serkkua, ja 7 setä/tätiä ja 4 isovanhempaa, rutkasti ystäviä ja luokkakavereita ja naapureita yhteensä ahkeroin n.50 pakettia:(
Aloitetaan:
Äiti: Terveyspaketti: kuivattuja marjoja, hedelmiä ja nokkosensiemeniä. Paahdettuja pähkinöitä ja rasvaa. Lisäksi teen taulun jossa on äidin lempikirjalija ja lainaus jostain hänen kirjastaan.

Isä: Terveyspaketti: Samat "ruuat" ja rasvan tilalle juoksumaskotti. Tauluksi teen ABC...- taulun niin että joka kirjain on eri fontilla.

Pikkusisko: Olaf ja Elsa-pehmot.(frozenista) Lumiukkosuklaa= suklaalevyn päällä valkoista paperia, johon piirretään porkkananenä, silmät, suu ja napit. Lumiukolle askarellaan kaulahuivi ja korvanlämmittimet:) Söpö, löysin Pinterestistä. Teen varmaan jonkun jutun lisäksi.

Ihan Paras ystävä(yksi serkuista): Lumiukkosuklaalevy, penaali, koru, teepusseja, taulu, jossa romanttisen filosofinen lause esim. The best things aren't things. Ja joku pehmolelu. :D

Tosi hyvä ystävä 1: pupupehmolelu, lumiukkosuklaalevy=LUSL, vihko, taulu, jossa pupu joka sanoo I belive you<3

THY2: T-paita, jossa on joku söpö kuva ja lause. + nekkuja(y)

THY3: Leipomispaketti: nuolija, cake-in-a-jar, herkkuja ja vuoka. En tee vuokaa ja nuolijaa itse.

THY4: Nätti vihko, kyniä(en tee itse) ja suklaata.

Hyvä ystävä1: LUSL ja vihko.

HY2: sama kuin^:)

HY3: Harry Potter-taulu: esim.pöllön kuva ja joku lainaus.

HY4: taulu=kilpikonnan kilpi ja lainaus esim. Be slowly.

Kaveri1ja 2: Nekkuja ja rasvaa. :)

Loput luokkalaiset: nekkuja 2/lärvi

Aion myös yllättää erään rinnakaisluokkalaisen pienellä lahjalla esim. Nekkuja, vihko ja rasvaa. Liitän mukaan mystisen viestin.

Mummi: Silmälasipussi, jonka päälle kirjailen silmälasit + rasvaa + nokkosensiemeniä kuivattuna.

Ukki: Jäkäläterrario, vihko ja silmälasipussi.

He saavat yhteiseksi LUSL ja kalenterin, jonka kuvitan itse ja merkitsen kaikkien lasten ja lastenlasten syntymäpäivät. :love:
Heidän koiralleen teen solmun trikookuteista ja ostan koiraherkkuja.

Mummu: Taulu, johon piirrän kaikkien sukulaisten naamat ja vihko.

Pappa: Kuplavolkkarin kuva ja vihko

Yhteiseksi sama lahja kuin mummille ja ukille.

Mummin sisko: Penaali ja LUSL
Annan hänen kissalleen hiirilelun ja kissanherkkuja. :)

Serkku1(parhaan ystävän vanhempi pikkusisko) Penaali ja vihko + pari nekkua.

Serkku2(parhaan ystävän pienempi pikkusisko): Prinsessavärityskirja ja kruunu

He saavat(paras ystävä siskoineen) yhteiseksi muistipelin, jossa on kuvissa söpöjä tyttöjä. Ja satu "Mustan Pekan"

Kummieno(parhaan ystävän ja hänen siskojensa isä): taskuliina(mehiläiskuva) ja nekkuja.

Kummitäti(parhaan ystävän ja hänen siskojensa äiti): Kaulakoru ja korvikset.

Serkku3(siskon kummitädin ja sedän vanhempi lapsi): Supersankariessu

Serkku4(edellisen pikkusisarus): sama

He saavat supersankarimuistipelin ja supersankari "mustan pekan"

Heidän äitinsä: kaulakoru ja nekkuja

Heidän isälleen: Nekkuja ja kravatti.


Serkku5(kummitädin(isän puolelta) lapsi) Kaulakoru, pikkupehmo ja pari nekkua.

Kummitäti2: Kaulakoru ja korvikset.

He saavat muistipelin, jossa on kaikkea korkkari ja huulipuna tyylistä tyttöilyä. Ja mustan Pekan, jossa on kaikkia maailman nähtävyyksiä. Eli aina kaupunki, esim. Pariisi. Sitten pitää saada Eiffel-torni, Riemukaari, Notre Dame ja joku muu lisäksi. Musta Pekka voi olla vaikka keksitty pikkukylä Takapajula, jonka ainoa nähtävyys on iso kivi.

Serkku6(siskon kummien vanhempi lapsi(isän puolelta)
Hirviöpehmo ja nekkuja

Serkku7(edellisen pikkusisarus): sama.

Yhteiseksi: Keksityistä hirviöistä(söpöjä sellaisia) pieni muistipeli. Lisäksi pikku kirja, jossa kerrotaan kaikkien nimet ja muut tiedot.

Heidän isänsä:
Taskuliina ja nekku

Heidän äitinsä: Kaulakoru ja nekkuja.

Naapurit:
LUSL ja kuusenkoriste.

Opettaja: Kynttilä, LUSL ja maskotti


Huh, aloitan kohta jo lahjojen teon. :sleep:(y);):D
 

Yhteistyössä