Itsemurha

  • Viestiketjun aloittaja pieni minä vain
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
mä en voi sietää noin itsekeskeisiä ihmisiä :x

Miten voit kenellekään mennä väittämään että asiat ei voi olla huonommin ku sulla.. sähän et sitä voi todellakaan tietää.
Totta! Eikä voi todellakaan ajatella että voi voi! rekkakuskia tai vetirinkuljettajaa, jää suuret traumat. Mitä siitä! Jos ei jaksa niin ei jaksa. Kun eöämässä ei oikeasti ole enää mitään toivoa!
 
vierailija
Totta puhut toi nainen on sekaisin ku seinäkello. Itsellä tuli vielä 18vuotiaanakin sellaisia ns. Kohtauksia että menin yhtäkkiä keskellä päivää vuoteeseeni itkemään pää tyynyä vasten ja itkin, että miksi minulla ei ole äitiä, joka kysyisi edes yhden kerran minun elämäni aikana, tulisi viereeni laskisi käden olkapäälle ja kysyisi, mitä sulle kuuluu, vieläkin meinaa alkaa kyyneleet vuotamaan. Olen ajatellut itsemurhaa edelliset 5vuotta,mutta vahvan uskonnollisen kasvatuksen saaneena pelkään niin paljon helvettiä eli kadotusta niin en uskalla tehdä. Mutta sanon kuitenkin että kuolema on minulle voitto. Iäisyyteen kaipaan, ei ollut onni ja rauha tääl, ei ilo, eikä yksimielisyys,vain tuska mieltä kalvoi ja ahdistus ruumiin, myös sydämen suru pois kuljetti, ah kaipas autuutta iäistä, ei sitä löytänyt, vain tuska jälkeen jäin. Tollasta löpinää tuli ku itseensä vähän avas, mutta kannattaa miettiä tekeekö niitä lapsia, jos ei viitsi hoitaa. Henkinen väkivalta sattuu paljon enemmän kuin fyysinen väkivalta.
Terkut toiselta uskovaiselta, joka kans kaipaa parempaan paikkaan.
Ollaan täällä testillä joka meidän täytyy loppuun asti suorittaa, mahdollisimman puhtain paperein, jotta sinne iäisyyteen pääsis. Jumala kyllä sitten ottaa sut pois, kun aika koittaa. :)
 
vierailija
Tajuatteko te ollenkaan että tommonen temppu voi pilata sen junan kuljettajan elämän?

Mun setäni oli rekkakuski, kunnes joku valopää päätti tehdä itsarin ajamalla rekan nuppiin. Saikin toki ittensä hengiltä, mun setä ei vaan enää ikinä enää ajanu metriäkään kun jäi niin kauhee syyllisyys siitä oisko hän sittenkin saanu väistettyä vaikka mettään. Ja tältä tyypiltä jäi jäähyväiskirje jossa kerto mitä aiko tehä, joten sikäli ei epäselvyyksiä.

Se junakuskikin on ihminen, joka saattaa koko loppuelämänsä miettiä oisko hän ehtiny pysäyttää jos ois nähny teiät hetkee aiemmin.
 
vierailija
Kyllä kaikki jotka syystä tai toisesta on mielisairaita on myös hulluja. Eihän kukaan ihminen halua mennä vapaaehtoisesti puhumaan vieraalle ihmiselle pahasta olostaan??
 
vierailija
Miten ihminen voi tappaa itsensä kivuttomasti mutta kuitenkin teossa onnistuen? Kukaan tuntemani ei omista asettakaan eikä itselläni ole varaa kovin järeää asetta tähän tarkoitukseen ostaa.

Lääkkeitä en käytä, joten en tiedä millaisilla lääkkeillä hengen itseltään saisi.

En vain kestä enää, haluan pois. Kukaan läheinen ei tiedä pahasta olostani enkä halua kertoa koska en usko että kukaan ottaisi minua tosissaan. Maailma tuntuu liian pahalta ja rankalta paikalta kaltaiselleni herkälle ihmiselle. Olen epäonnistunut koska en osaa olla kova ja sietää elämän normaaleja paineita ja stressitilanteita.

Olen pelkuri koska en uskalla puhua enkä hakea apua koska pelkään että saan leiman otsaani ja läheiseni pettyvät minuun jos paljastan tilanteeni. Haluan pelkurin tien ulos enkä ansaitsekaan tästä syystä elää.
Mites nyt asiat on?
 
vierailija
Oli kyl tosi hyvä, katoin just, ei tee paljoo enää itsemurhaa mieli tehdä, tai oikeastaan ei yhtään. Ja nauroin alusta loppuun asti. Jotenki koomista kattoo :DDDD näin itsekin syvissä itsemurha-ajatuksissa käyneenä. Ei voinu ollu nauramatta, kiitos!
Ei se kyllä estä sitä, joka haluaa mennä. Valitettavasti.
Itsemurha ei mielestäni ole oma päätös. uskon sen siitä, että ihminen tuhoutuu sisäisesti.
 
vierailija
Paskapuhetta, kyllä puolison kuuluu tietää ja puolison kuuluu tukea! Jos ei uskalla puolisoltaan hakea tukea voi miettiä onko vika omassa asenteessa vai siinä että puoliso ei ole välittänyt, jos jälkimmäisestä nikn mars tunnekeskeiseen pariterapiaan jotta parisuhde saadaan sille tasolle että kumpikin tukee,toista

Herkästi traumatisoituneet ovat liian kilttejä ja herkkiä pärjääkseen maailmassa. Se ei välttämättä ole mielenterveys, joka pettää. Vaan huono itsetunto. Ei osata elää itteä varten, vaan läheisiä. Ja silloin ei paljon kiinnosta, mitä läheiset ajattelee, jos lähden.

Mutta. Ajattele kerrankin elämässä itseäsi. Hanki itsellesi apua. Mene terapiaan. Psykologille. Terveyskeskukseen tai johonkin. Läheisille ei tarvitse kertoa mitään. Kukaan ei saa olla liian riippuvainen läheisistään. Läheisten ei tarvitse tietää mitään. Pääasia että itse tietää. Pääasia että itse hakee apua.

Elämä kyllä kääntää sen jälkeen paremmatkin puolensa esiin, vaikkei sitä uskoiskaan. Aurinko PAISTAA risukasaankin, ihan oikeasti! Ja se paiste tuntuu sitä lämpimämmältä, mitä syvemmältä kasasta on noussut ylös! Se on uskomaton kokemus ja uskomaton tunne. Suosittelen lämpimästi! On ihanaa, jos on saanut kerrankin autettua ITSEÄ! Sen sijaan, että auttaisi aina muita.

Eli elämän ohjat omiin käsiin sen verran, että huolehtii joskus itsestäänkin, positiivisesti. Ja tämä ei pelkästään aloittajalle (missä onkaan), vaan ihan kaikille itsemurhaa suunnitteleville.

Terveisin: Lapsesta asti itsemurhaa suunnitellut, kaksi vuotta terapiaa takana ja elämä on alkanut hymyilemään ennen 30 ikävuotta!! :)
 
vierailija
Hei,
minäkin olen harkinnut itsemurhaa. Ja harkitsen sitä vieläkin. Oma syyni on se, että maailman tappiin asti rakastamani kumppani jätti minut todella yllättäen. Oli pettänyt useasti aivan viime metreillä. Esitti silti rakastavansa minua.
Tästä shokista en ole palautunut, enkä usko, että palaudun koskaan. Lukemani perusteella, tämän kaltaiset shokkitilanteet voivat aiheuttaa pysyviä muutoksia aivoissa. Olen menettänyt itsearvostukseni, vaikeaa kuvitella olevansa hyvä tai haluttava ihminen, kun tulee näin kohdelluksi. Tämä tunne arvottomuudesta, vaikuttaa pysyvältä, vaikken sitä haluaisi.
Elämästäni on hävinnyt ilo, en ole ollut aidosti onnellinen nyt pitkään aikaan. Hymyni on teeskenneltyä.

Nyt alan olemaan niin väsynyt ja ahdistunut, etten koe jaksavani enää. Olisi mieluisinta, kun tätä tuskaa ei enää olisi. Tekisin itsemurhan itseäni varten. Ongelma on juuri tuossa tavassa toteuttaa se. Haluaisin nopeasti ja varmasti pois. Lisäksi tärkeää olisi se, että itsemurhan toteuttaminen olisi vain hetkellisen päätöksen päässä. Ideaalitapa olisi liipasimen vetäminen, asetta vaan ei ole. Tosin sellaisen voisi ehkä rakentaa itse. Tarvitsisi vain olla riittävän varmaksi rakennettu vekotin.
 
vierailija
Hei,
minäkin olen harkinnut itsemurhaa. Ja harkitsen sitä vieläkin. Oma syyni on se, että maailman tappiin asti rakastamani kumppani jätti minut todella yllättäen. Oli pettänyt useasti aivan viime metreillä. Esitti silti rakastavansa minua.
Tästä shokista en ole palautunut, enkä usko, että palaudun koskaan. Lukemani perusteella, tämän kaltaiset shokkitilanteet voivat aiheuttaa pysyviä muutoksia aivoissa. Olen menettänyt itsearvostukseni, vaikeaa kuvitella olevansa hyvä tai haluttava ihminen, kun tulee näin kohdelluksi. Tämä tunne arvottomuudesta, vaikuttaa pysyvältä, vaikken sitä haluaisi.
Elämästäni on hävinnyt ilo, en ole ollut aidosti onnellinen nyt pitkään aikaan. Hymyni on teeskenneltyä.

Nyt alan olemaan niin väsynyt ja ahdistunut, etten koe jaksavani enää. Olisi mieluisinta, kun tätä tuskaa ei enää olisi. Tekisin itsemurhan itseäni varten. Ongelma on juuri tuossa tavassa toteuttaa se. Haluaisin nopeasti ja varmasti pois. Lisäksi tärkeää olisi se, että itsemurhan toteuttaminen olisi vain hetkellisen päätöksen päässä. Ideaalitapa olisi liipasimen vetäminen, asetta vaan ei ole. Tosin sellaisen voisi ehkä rakentaa itse. Tarvitsisi vain olla riittävän varmaksi rakennettu vekotin.
itse yritin köydellä eipä onnistunu kun eipä se rasvaamatta kiristy nyt mietin että glykooli vai pakokaasu
yksinään kun on sairas niin ei jaksa ei vaan voimat riitä
 
vierailija
Minäkin mietin mikä olisi kivuttomin ja nopein tapa tehdä se. Olen ollut 14 vuotiaasta masentunut, mikään ei tunnu auttavan. Minut pistettiin puheterapiaan, terapeutti pahensi oloani syyllistämällä minua ongelmistani ja väitti että minulla on tietokone addiktio ja etten siksi pääse ulos. Minulle myös määrättiin seroniilia, siitä ei ollut mitään hyötyä. Lopetin terapiassa käymisen ja lääkken käytön, yhteistuumin vanhempieni kanssa. 17 vuotiaana minut huostaanotettiin, sillä en päässyt enää lähtemään huoneestani ja suurimman osan ajasta nukuin. Nuorisopyskiatriaan oltiin taas yhteydessä ja kävin siellä puhumassa. Minulle myös taas pakkosyötettiin seroniilia vaikka sanoin, ettei se auttanut minua aikaisemminkaan. Kukaa ei kuunnellut. Lopulta nuorisopyskiartia ehdotti että hakeitusin psykoterapiaan, kävin siellä 2v ei auttanut. Söin myös venlafaksiinia, sekään ei auttanut mitään. Lopetin. Nyt olen 20 ja masennus ja ahdistus ovat pahentuneet todella paljon taas kerran, vuosien varrella on ollut välillä hyvä olo, mutta masennus palaa aina. Mietin että miksi olen kaikki nämä vuodet kärsinyt ja miksin vapaaehtoisesti jatkan tätä kärsimystä. Olen tähän asti käynnyt vain peruskoulun ja jäin sielläkin luokalle koska olotilani pahentui. Nyt olen yrittäny käydä lukiota, mutta sekin on mahdotonta, en ahdistukseltani vain pääse. Tässä niille jotka käskevät ihmisiä vain hakemaan apua ja ovat sitä mieltä että itsensä tappaminen on pelkurimaista. Ei se avun saaminen ole niin helppoa. Ainut mitä olen suostunut vielä kokeilemaan on sähköhoito, jos sekään ei auta niin eihän tässä ole enää mitään järkeä, kun tämä miten elän ei ole mitään oikeata elämää.
 
vierailija
Miten ihminen voi tappaa itsensä kivuttomasti mutta kuitenkin teossa onnistuen? Kukaan tuntemani ei omista asettakaan eikä itselläni ole varaa kovin järeää asetta tähän tarkoitukseen ostaa.

Lääkkeitä en käytä, joten en tiedä millaisilla lääkkeillä hengen itseltään saisi.

En vain kestä enää, haluan pois. Kukaan läheinen ei tiedä pahasta olostani enkä halua kertoa koska en usko että kukaan ottaisi minua tosissaan. Maailma tuntuu liian pahalta ja rankalta paikalta kaltaiselleni herkälle ihmiselle. Olen epäonnistunut koska en osaa olla kova ja sietää elämän normaaleja paineita ja stressitilanteita.

Olen pelkuri koska en uskalla puhua enkä hakea apua koska pelkään että saan leiman otsaani ja läheiseni pettyvät minuun jos paljastan tilanteeni. Haluan pelkurin tien ulos enkä ansaitsekaan tästä syystä elää.
Mä lähden nyt
 
vierailija
Tuttu tunne! Paitsi että mun mies ei kuollut , vaan lähti toiseen maahan asumaan ja hylkäsi mut 10 vupden jälkeen kuin likaisen rätin. Mitään selittämättä, nyt hakee avioeroa. Mä haluaisin kuolla niin pahalta tuntuu tulla hylätyksi. Alkuun pelkäsin että on ollut itsetuhoinen ja tappaa itsensä, tuska oli kamala, mutta kun sain tiedon että ukko on elossa mutta ei halua olla yhteydessä, kun tajusin että on vakaasti harkiten hylännyt minut ja lapset, tajusin että se on vielä pahempaa kuin se että mies ois kuollut. Koska nyt on tehnyt valinnan että ei halua mua/ meitä.

Mua sais mieluummin vaikka piestä, sekin sattuis vähemmän :,(

mun lasteni isä päätyi juuri junan alle 4 kk sitten.ja sinne jäi. kipu on niin kova että ajattelen päivittäin että menen perässä. olen kuin vankilassa, en voi mennä, en voi tehdä sitä pienilleni. ;(
 
vierailija
Itsekkin joskus tuollaisia asioita mietin ja monesti kvi mielessä vetää ne pillerit jotka siinä kämmenellä oli mutta ei kannata ja yksin selvisin kaikista itsetuhoisuus ongelmistani joten kaikki pystyvät pääsemään niistä irti
 
vierailija
mä tiedän kyllä tapauksen, jossa nainen hyppäsi junan alle ja selvisi siitä. molemmat jalat hän menetti, käyttää nyt jalkaproteeseja. toinen jalka meni hieman polven yläpuolelta ja toinen hieman alapuolelta. ei ollut kyllä hyvä ratkaisu
sekään. vieläkin on pahasti mielenterveysongelmia mutta alkaa ilmeisesti pikkuhiljaa mennä parempaan päin vuosien hoidon jälkeen.
Joo..mä näin telkkarissa ohjelman jossa jolu tyttö oli hypänny junan alle ja se oli selvinny mut....siltä jouduttiin amputoitiin molemmat jalat :/ että en suosittele.
 

Yhteistyössä